HIFK kaudella 2018–2019

  • 673 269
  • 2 544

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Upeaa. Samaan aikaan joukkueen 3. paras pistemies lähtee. Ennen aina sanottiin, että onko Pena back kun jotain tällaista tapahtui. Nyt varmaankin kysellään, että is Nyba back in business?

Eihän tuo varsinaisesti mihinkään koskaan lähtenytkään. Korkeintaan hierarkiassa taas vähän ylöspäin.
 
YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Atelle on kerrottu, että Hannu tuuraa häntä vain loukkantumisen ajan. Atte tervehtyy ajallaan, mutta Hannu vaan jatkaa. Rose pelaa elämänsä treeniveskarikautta. Atte lähetetään treenaamaan....

Tiedotteessa mainittiin sivulauseessa, että A-junnuille (veskarille) annetaan rauha keskittyä omiin peleihinsä. OK. mutta kuinka vajaalla jengillä lähdetään lopulta hyökkäyksen osalta viikonlopun peleihin? Varapanoksia ei taida olla enää jäljellä?
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Eiköhän sieltä kohta julkaista McLeanin ja laiturin Ässistä sopimukset?
Asiat voisi hoitaa selkeämminkin, mutta katsotaan.
Muuten aika kovaa luonnetta vaatii heittää jengin 3. sisäisessä pistepörssissä ja jaettu number one scorer.
Ja kyllä silloin voi arvata, että Lession hinta oli aika kova, kun ei löytynyt muuta uhrattavaa. En jaksa uskoa että heitettiin ulos vain koska ei löytänyt joukkueessa paikkaa. Niin vähän aikaa pelasi samassa koostumuksessa ja aina heitettiin eri ketjuun. Tätä toki tapahtui paljon Törmäsen aikaankin, mutta ei sillä perusteella ulkoistettu porukkaa. Silti Atun kausi on ollut parempi, enkä ymmärrä miksi hän ei saanut jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mites muuten oliko Suomikiekko.com lähteineen pari viikkoa sitten väärässä? Kertoivat Toivosen try outin tshekeissä loppuneen pikaisesti ja viittasivat siihen ettei Justin Petersin hankinta ollut tähän kokonaan syynä vaan toivosen terveystilanne joka olisi estänyt pelaamisen. Oliko paskapuhetta? Jos ei niin oliko kyse sairastumisesta vai siitä että paikat ovat paskana? Jos paikat paskana niin sopii kyllä hienosta porukkaan...
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei taida Tobiaksella auttaa nyt muu kuin hattu kourassa Ramstedtin pakeille. Voi olla että on sairas ja ärsyttävä ihminen, muttei auta.

Ramstedt sekä Salminen Ässistä sisään ja katseet eteenpäin.

Totta puhuen Ramstedtin palkkaaminen tässä vaiheessa näyttäisi yleisön silmiin siltä, että office on joutunut nielemään ylpeytensä, jonka vuoksi uskon, ettei tämä vaihtoehto käy päinsä. Mihinpä koira karvoistaan ja dinot ylimielisyydestään pääsisivät.

Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, vaikka lainata pelaajia jostain. Siinä vaiheessa kun Ilmari vitun Pitkänen pelaa ylivoimaa, niin jotain on mennyt pieleen ja pahasti.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jotain pitäisi kuitenkin tehdä, vaikka lainata pelaajia jostain. Siinä vaiheessa kun Ilmari vitun Pitkänen pelaa ylivoimaa, niin jotain on mennyt pieleen ja pahasti.

Niinpä. Ei se ole Pitkäsen syy vaan ihan jonkun muun. Ihmettelin jatkoajankin peluutusta kun ensin oli Tyrväinen ja Rask, sitten Kangasniemi ja Santala. Taas Tyrväinen ja Rask ja vasta sitten pääsi Nordgren kehiin. Tyrväiseltä huono kolmas erä ja jatkoaika. Peluutetaan ihan liikaa.
 
Tuo Tyrväisen peluuttaminen on toki vähän olosuhteiden pakosta kun ei siellä oikein ole ketään ketä peluuttaa enemmänkään. No, huomenna vielä dunkkuun ja maajoukkuetauolla niitä vahvistuksia tiskiin perkeleenmoista kyytiä.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei taida Tobiaksella auttaa nyt muu kuin hattu kourassa Ramstedtin pakeille. Voi olla että on sairas ja ärsyttävä ihminen, muttei auta.
Ja Ramstedt tuskin tulee palkassa nyt vastaan yhtään.

Tällä hetkellä kaikki tietävät että paska valuu jo puntista ja niitä pelaajia on pakosti tultava. Ei taida olla kovin hyvä valtti HIFK:lla tulevissa palkkaneuvotteluissa, jolloin lopputulos lienee pakkoraossa paskaa ja vielä isolla hintaa. Pahimmassa tapauksessa vielä useamman vuoden pahvilla.

No, itsehän on Salmelainen tässä projektissa kuoppansa kaivanut.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Lucenius lähtee LeKistä. Onko tässä Salmelaisen masterplan Lession korvaajaksi? Vai jopa kuuluisaksi puuttuvaksi sentteriksi? Ei kyllä olisi varsinaisesti mikään masterplan...kummaksikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Lucenius lähtee LeKistä. Onko tässä Salmelaisen masterplan Lession korvaajaksi? Vai jopa kuuluisaksi puuttuvaksi sentteriksi? Ei kyllä olisi varsinaisesti mikään masterplan...kummaksikaan.

Veikkaisin että menee Turkuun Wirtasen paikkajaksi. Olisi upgreidaus Koivistoon, mutta missään tapauksessa ei olisi kärkiketjun sentteri.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Upeaa. Samaan aikaan joukkueen 3. paras pistemies lähtee. Ennen aina sanottiin, että onko Pena back kun jotain tällaista tapahtui.

Tuli tästä viestistä upea fläsäri mieleen eräältä Penan kaudelta, kun The Sir ampui juuri hommasta kiinni saaneen Charlie Cookin katapultilla Raumalle ja palasi seuraavana päivänä Libor Ustrnulin kainalossa Stadiin. Ai viddu.
 
Gunde S.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietyillä vedonlyöntiyhtiöillä on ainakin selkeä näkemys siitä, että tämä on master plan. Sinänsä outoa, että tämä palsta laahaa perässä. Toisaalta monen mielestä tosiasia on se, että HIFK esittää kentällä sellaisia otteita, joilla kunnian kukko laulaa lopussa.

Kun ja jos loukit ovat ohi
Nuoret tähdet jatkavat nousujohteista pelaamista
Ykkössentteri saapuu

Jos kaikki em. osuvat, niin HIFK juhlii mestaruutta huhtikuussa 2019. Pelisysteemi on tosi hyvässä kunnossa. Kaikki muu kuin mestaruus on pettymys.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Veikkaisin että menee Turkuun Wirtasen paikkajaksi. Olisi upgreidaus Koivistoon, mutta missään tapauksessa ei olisi kärkiketjun sentteri.
Ei olisi upgreidaus yhtään mihinkään. Taiteilijaluonne alaketjuihin? Ja kuten sanoit ei olisi kärkiketjujen sentteri. Jos tulee niin vieläkö uskot Salmelaisen korulauseisiin?
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei olisi upgreidaus yhtään mihinkään. Taiteilijaluonne alaketjuihin? Ja kuten sanoit ei olisi kärkiketjujen sentteri. Jos tulee niin vieläkö uskot Salmelaisen korulauseisiin?

Ei olisi Koivistoon parannus? Olisi aika huomattava. Liigaan on joka tapauksessa tulossa.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei olisi Koivistoon parannus? Olisi aika huomattava. Liigaan on joka tapauksessa tulossa.
Mihin helvetin Koivistoon?? Siihenkö jonka try out ei johtanut sopimukseen? Miksi jauhat pelaajasta joka ei edes ole osa joukkuetta? Ei ole ollut kuukauteen. Pitäisi olla parempi kuin Santala/Tyrväinen/Lundell/Nykopp/Keränen jotta hankinnassa olisi mitään järkeä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Mihin helvetin Koivistoon?? Siihenkö jonka try out ei johtanut sopimukseen? Miksi jauhat pelaajasta joka ei edes ole osa joukkuetta? Ei ole ollut kuukauteen. Pitäisi olla parempi kuin Santala/Tyrväinen/Lundell/Nykopp/Keränen jotta hankinnassa olisi mitään järkeä.

Ensin valitetaan ettei ole pelaajia, sitten ollaan EHKÄ hankkimassa pelaajaa joka pelannut alkukauden 1,5 pisteen keskiarvolla. No odotellaan sitten, itse näen Luceniukselle tilaa löytyvän eikä se syö sentteri hankintaa myöhemmässä vaiheessa.
 
Dragan Dabic

Luceniukselle toden totta löytyisi tilaa, mutta se kertoo IFK:n alennus(tilasta) enemmän kuin mistään muusta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ensin valitetaan ettei ole pelaajia, sitten ollaan EHKÄ hankkimassa pelaajaa joka pelannut alkukauden 1,5 pisteen keskiarvolla. No odotellaan sitten, itse näen Luceniukselle tilaa löytyvän eikä se syö sentteri hankintaa myöhemmässä vaiheessa.
No kärkiketjuun se sentteri tarvitaan. Itse sanoit että Lucenius ei sitä olisi. Ei siis poistaisi sitä ongelmaa että Santala arvioitiin täysin väärin. Alaketjuihin löytyy niitä duunareita kyllä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No kärkiketjuun se sentteri tarvitaan. Itse sanoit että Lucenius ei sitä olisi. Ei siis poistaisi sitä ongelmaa että Santala arvioitiin täysin väärin. Alaketjuihin löytyy niitä duunareita kyllä.

Sieltä Keränen pois myös 3 kuukautta ja Lucenius pystyy pelaamaan samaa roolia. Miten Santala liitty Luceniukseen mitenkään? Ei Santalaa olla korvaamassa. Yksi slotti olisi Luceniuksenkin jälkeenkin vielä tyhjä. Sitten pitää myös miettiä mitä tehdä Lundellin kanssa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olisi upgreidaus Koivistoon, mutta missään tapauksessa ei olisi kärkiketjun sentteri.

Sieltä Keränen pois myös 3 kuukautta ja Lucenius pystyy pelaamaan samaa roolia. Miten Santala liitty Luceniukseen mitenkään? Ei Santalaa olla korvaamassa. Yksi slotti olisi Luceniuksenkin jälkeenkin vielä tyhjä. Sitten pitää myös miettiä mitä tehdä Lundellin kanssa.

Siis syy miksi Lucenius on viilettänyt viime vuodet Mestiksessä ja ties missä kaljaliigoissa, on se, että hän on pelaajaprofiililtaan, sellaisena köyhän miehen Ramstedtina, vain ja ainoastaan tulosyksikön pelaaja. Hänellä ei tee alaketjuissa yhtään mitään eikä nykytaso toisaalta riitä Liigaan tulosyksikköönkään. Mestiksessä tulee tulosta mikä tekee hänestä hyvän tulosyksikön pelaajan Mestistasolle, mutta siitä on melkoisesti matkaa hyväksi liigapelaajaksi, puhumattakaan kärkibudjetilla operoivan seuran tulosyksiköstä. Vertaus Keräseen on niin kaukaa haettu, että hiljaiseksi vetää.

En todellakaan tiedä itkeäkö vaiko nauraako jos Lucenius on meidän uusi vahvistus keskikaistalle.
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Sieltä Keränen pois myös 3 kuukautta ja Lucenius pystyy pelaamaan samaa roolia. Miten Santala liitty Luceniukseen mitenkään? Ei Santalaa olla korvaamassa. Yksi slotti olisi Luceniuksenkin jälkeenkin vielä tyhjä. Sitten pitää myös miettiä mitä tehdä Lundellin kanssa.
Milloin Lucenius on muuttunut puolustusorientoituneeksi alaketjujen pelaajaksi. Enemmän se Santala tähän liittyy kuin try outilla käynyt Koivisto tai Keränen. Ei näy merkkiäkään siitä että Santala pystyisi siihen rooliin mihin on hankittu. Tai jos se rooli oli kolmossentteri niin eikö silloin hankinnan pitäisi olla kärkiketjuihin sopiva sentteri jotta voisi pelata kyseistä roolia? Siihen Luceniuksen pitäisi siis pystyä jos hänet hankitaan. Epäilen ettei pysty.

Ainoa asia johon Luceniuksella olisi Keräsen roolissa mitään(Kerästä enemmän)annettavaa olisi se Keräsen käsittämätön kiintiövastuu ylivoimilla. Ei silti mitään järkeä ajatella näitä saman roolin pelaajina.
 
Viimeksi muokattu:

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö Lucenius ole hieman ongelmapelaajan maineessa? Ainakin kaukalossa on törttöillyt Mestiksessä siihen malliin, ettei vaikuta kovin tasapainoiselta kaverilta. On vaikeaa uskoa, että tämä pelaaja pääsisi läpi näistä palstalla mainostetuista vaatimuksista, joita Salmelainen kohdistaa pelaajien luonteeseen.

Jos Lucenius tulee, niin eiköhän hän tule try-out sopimuksella. Lucenius olisi varmasti kovin kyseenalainen hankinta, etenkin heidän mielestään, jotka ovat kyselleet kannattaako joukkueeseen hankkia sentteri ihan vain hankkimisen ilosta. Eihän Lucenius ole lähelläkään sellaista pelaajaa jota alunperin haettiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös