HIFK kaudella 2018–2019

  • 674 666
  • 2 544

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Mun mielestä noita meidän pelaajia pitäisi kierrättää maakunnissa paljon enemmän. Mm. aikaisemmin esille ottamani Kärpät harrastaa tätä, eli junnuissa pelannut kärppä lähtee pariksi kolmeksi kaudeksi maakuntiin ja palkataan sen jälkeen takaisin, jos on tarpeeksi hyvä.

Kärppien Saku Mäenalainen lienee tästä hyvä esimerkki. Joku Kärppä-fani tuntee varmaan tämän tapauksen paremmin.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En kyllä ihan kuvailisi Erosta ja O´Connoria keksinkertaisuuksiksi.
Minä kyllä kuvailen, toki pitää muistaa konteksti. Jos joukkueen johtaviksi puolustajiksi ja puolustuksen suunnannäyttäjiksi suunnitellaan näitä kahta pelaajaa, niin silloin on turha haaveilla muusta kuin keskinkertaisesta tuloksesta, eli runkosarjassa maksimissaan johonkin sijalle 4 ja lopullisessa rangingissa ryminäpronssiotteluun. Eronen on hyvä pelaaja mestaruutta tavoittelevassa jengissä, jos saadaan vierelle Ossi Väänäsen (vm. 2011) tasoinen MM-tason yleispuolustaja. HIFKn resursseilla pitäisi pystyä rakentaamaan seuraavanlainen pakisto:

1. Pari MM-tason yleispuolustaja (Hakanpää, Järvinen tms.) - MM-tason kiekollinen puolustaja (Heiskanen tms.)
2. Pari EHT-tason yleispuolustaja (Mikkola tms.) - EHT-tason kiekollinen puolustaja (Lehtonen tms.)
3. Pari Hyvä liigatason yleispuolustaja (Kemiläinen tms.) - Hyvä liigatason kiekollinen puolustaja (Eronen tms.)

Tuosta mallia, onnistuu Mouhijärven Kahvaveikoiltakin. Ja ei nyt tarvitse takertua siihen, missä määrin joku on "yleispuolustaja" ja missä määrin "kiekollinen puolustaja". Pääasia, että pakisto on kokonaisuudessa täyttä timanttia liigaan ja jos kuuden pelaavan pakin joukossa on samaan aikaan Ville Varakas, Teemu Eronen ja Ryan O'Connor, niin silloin puhutaan liigassa keskitason pakistosta.
 

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Tämä keskinkertainen Eronen on kuitenkin pelannut säännöllisesti EHT:llä, idässä kaksi kautta lähes puoli pistettä per peli, tämänkin kauden pistekeskiarvolla olisi ollut täyden kauden pelatessaan puolustajien pistepörssin kärkimiehiä ja on kuitenkin vielä siinä iässä, ettei sitä vanhuus hidasta. Ei tuon tason kavereita voi liigassa sovitella kolmospariin.

Tappara nyt on puolustukseltaan poikkeus, eikä esimerkiksi Kärpillä, joiden mestaruus ei olisi mikään ihme, ole yhtä nimivahvaa alakertaa. Kärppiä vastaan taas HIFK vei sarjan tappinsa asti ja vaikka puolustus olikin puutteellinen, ei tappiota voi sen niskoille kaataa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eikä tuo Tapparankaan puolustus ole ollut mikään maailman paras vaan pikemminkin päinvastoin eli tullut Tapolan kausien jälkeen ihan käsittämättömiä munauksia omassa päässä. Meilläkin nähty näitä nimillä täytettyjä puolustuksia paskoilla lopputuloksilla. Ei kyllä jäänyt puolustuksen takia finaalit meiltä väliin! Pikemminkin täysin ala-arvoinen ylivoima ja Kärppien kotietu kallistivat vaa’an Ouluun.

Edit. Salmelainen on uskoakseni hereillä ja kiinnittää tuon ”Jannen” pojan pitkällä sopimuksella nyt jo keväällä.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jotenkin tuntuu myös, että meillä aina yliarvioidaan vastustajien puolustajia yksilöinä. Ei nähdä sitä ehkä, että puolustaminen on koko viisikon toimintaa ja peilaa pelitavan toimivuutta ihan yleisesti. Sitten just joku Eronen onkin kolmosparissa ja Tapparan takalinjoilla luutiva Möttönen ykkösparissa, kun rakennetaan stiga-jengiä.
 

scholl

Jäsen
Edit. Salmelainen on uskoakseni hereillä ja kiinnittää tuon ”Jannen” pojan pitkällä sopimuksella nyt jo keväällä.

Luulin koko ajan, että se olisi Jannen poika, mutta ei siis olekaan. Aika harvinainen nimi, joten menin taas halpaan oikein kunnolla. Olin jo ehtinyt kertoa jollekin, että U18-maajoukkueessa taitaa olla Lunkan poika. No toisaalta, eihän esim. Amanda Harkimokaan ole Hjalliksen tytär, joten ei se sukunimi meinaa mitään.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Juhani Tyrväinen tuossa Facebookissa olevassa haastattelussaan totesi, että runko pysyy ensi kaudeksi samana. Eli oletettavasti lähtijöitä on aika minimaalinen määrä. Tarkoittaakohan tämä mm. Tepon ja Miehon jatkosoppareita? Itse toivoisin kyllä Salmelaiselta aika piakkoin jo ainakin jatkosopimusten julkistamista, jotain pientä porkkanaa faneille ensi kautta ajatellen. Varmaan isommat julkistukset sitten myöhemmin.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juhani Tyrväinen tuossa Facebookissa olevassa haastattelussaan totesi, että runko pysyy ensi kaudeksi samana. Eli oletettavasti lähtijöitä on aika minimaalinen määrä. Tarkoittaakohan tämä mm. Tepon ja Miehon jatkosoppareita? Itse toivoisin kyllä Salmelaiselta aika piakkoin jo ainakin jatkosopimusten julkistamista, jotain pientä porkkanaa faneille ensi kautta ajatellen. Varmaan isommat julkistukset sitten myöhemmin.
Miehon nykyinen sopimus kattaa myös seuraavan kauden. Taitaa olla aika yleinen luulo, että Miehon sopimus olisi päättymässä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Miehon nykyinen sopimus kattaa myös seuraavan kauden. Taitaa olla aika yleinen luulo, että Miehon sopimus olisi päättymässä.

Tuo on totta, jostain (muok. Jatkoajan pelaajalistasta) syystä itsellekin on jäänyt mielikuva sopimuksen päättymisestä. Mielestäni ihan hyvä palanen nelosketjuun Nykoppin stuntiksi, jos tosiaan soppari on.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juhani Tyrväinen tuossa Facebookissa olevassa haastattelussaan totesi, että runko pysyy ensi kaudeksi samana. Eli oletettavasti lähtijöitä on aika minimaalinen määrä.

Ideaalitilanne jos ajatellaan CHL- kampanjaa: koutsilla sisäänajovuosi, tsek. Runko säilyy, tsek. Utj säilyy, tsek. Fyrk finns, tsek.

Hyvin rauhallisena voi aloittaa kesänvieton. Usko Stobeen ja Aatuun on luja.
 

F#21

Jäsen
Nordgren ja Lundell pelaavat kyllä edukseen U18-kisoissa. Olisin kyllä valmis jättämään kolmosketjuun toisen laiturinpaikan vapaaksi näille nuorille kavereille. Edellämainitut, Jääskä tai Engberg kyllä ottavat tuon paikan itselleen, siitä olen varma kun näitä jätkiä on nähnyt enemmän.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nordgren ja Lundell pelaavat kyllä edukseen U18-kisoissa. Olisin kyllä valmis jättämään kolmosketjuun toisen laiturinpaikan vapaaksi näille nuorille kavereille. Edellämainitut, Jääskä tai Engberg kyllä ottavat tuon paikan itselleen, siitä olen varma kun näitä jätkiä on nähnyt enemmän.

Ja näin. Itse jättäisin ehdottomasti Nordgrenille paikan. Itse olen havaitsevinani jotain läpimurron tapaista, kun katselee junnukisoja. Milloin viimeksi HIFK:ssa on oma junnu lyönyt läpi snapperina? Pikkuhakki? Kibe?

Eli sentteritilanne on loistava, jos saadaan jostain johtava ja dominoiva ykkönen naarattua. Kolmikko Tyrväinen-Malinen-Mieho alkaa alaketjuissa olla Jypin tasoa. Kauheasti lokaa niskaansa saanut kaksikko O'Connor - Eronen ovat kiekollisina pakkeina Liiga-tasolla hyviä. Jos tuohon saadaan vielä Miron korvaaja, niin pakisto lienee Liigan ykköskermaa. Laitaan pitää tietysti saada yksi takuuvarma maalintekijä, jonka viittaa ei Rask/Haataja ei kyennyt loppuun saakka kantamaan.

Näistä kiertolaisista itse pitäisin ehdottomasti Tallbergin ja varauksin Kangen. Katto-Kassinen oli pettymys ja Thorell pelkää liikaa HIFK-pelaajaksi. Kyllä miesoletetulla tulee munat olla.

Nuorisokaartista Jääskä ja Teppo tekivät ykköstasolla hienon läpimurron. Kummastakin on pidettävä kiinni. Kasken menetys kirpaisee, koska tulee olemaan Liigan johtavia pakkeja ensi kaudella. Ville Varakkaasta lienee omassa ketjussaan kerrottu kaikki mahdollinen.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nuorisokaartista Jääskä ja Teppo tekivät ykköstasolla hienon läpimurron. Kummastakin on pidettävä kiinni. Kasken menetys kirpaisee, koska tulee olemaan Liigan johtavia pakkeja ensi kaudella. Ville Varakkaasta lienee omassa ketjussaan kerrottu kaikki mahdollinen.
Ehkä johtavia hyökkääviä pakkeja Kaski tulee olemaan mutta kokonaispanoksessa on paljon sanottavaa. Vieläkin huomaa että on pelannut ennen hyökkääjänä kun tulee sellaisia virheita mitä pakki yleensä ei tee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä johtavia hyökkääviä pakkeja Kaski tulee olemaan mutta kokonaispanoksessa on paljon sanottavaa. Vieläkin huomaa että on pelannut ennen hyökkääjänä kun tulee sellaisia virheita mitä pakki yleensä ei tee.

No ehkä hieman ylisanoja lausuin ja virheitä tuli joka pelissä. Peilasin arvostelua itse kauden alussa oleviin odotuksiin, jonka Oliver ylitti niin että humina vain kävi. Jos kehitys jatkuu, niin aika pitkälle lienee kaverin tie auki.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mietitään hetki HIFK:n markkinatilannetta ja asemaa. Omasta mielestäni HIFK:n tulee olla aina ja ikuisesti Suomen ykkösjengi. Mittarit ovat budjetti, puitteet, nuorisotyö, asenne ja menestys. Menestystä on helppo mitata. Omalla asteikolla HIFK:n tulee olla 4/5 kertaa mitalipelissä ja pari kertaa vuosikymmenessä kannua tulee nostella. Nyt ollaan oltu kolme kertaa peräkkäin välierissä, joka on jees. Asennettakin on helppo mitata. Turpiin tulee laittaa aina niin, että maalaisilta oljet pölisee punteista oli tilanne mikä tahansa. Budjetti on pahempi rasti, koska ainakin TPS:llä on jonkin puhelinpelin kehittäjien ja Tapparalla asekauppiaan pohjattomat lompakot käytössään. Rahassa HIFK ei oikein voi kilpailla.

Junnujen kasvatus HIFK:ssa on onnistunut viime vuosina osin hienosti. Nuorista on kasvanut mm. ikäluokkansa ylivertainen pelaaja ja muutama muukin hieno prospekti, mutta siitä lisää. HIFK:lla tulee olla Suomessa tällä alueella ylivertainen asema, onhan tarjolla valtava määrä nuoria ja menestyshalukkaita nuoria pelaajia. Kilpailua ei Suomen suurimmalla kasvualueella ole. Jokin neuvosto-omisteinen paskajengi pyristelee tsernolyl-liigassa itä-Helsingissä ja/tai Espoossa Kilpailu on siinä eli sitä ei ole. HIFK:lla on Suomessa ylivertainen kilpailuasema, mutta tulokset verrattuna ovat lähtökohdat huomioiden todella vaisuja. Ikuinen junnuhautomo Ilves tuottaa Liigapelaajia joka vuosi, TPS tuottaa todella lahjakkaita pelaajia vuosi vuodelta, Kärppien puolen Suomen hautoma leipoo pelaajia änäri-tasolle koko ajan ja Tapparan asemyyjät ostavat joka vuosi puolen Suomen lahjakkaat juniorit. HIFK:lla on Heiskanen ja Nordgren.

Menestykseen HIFK tarvitsee tietysti aika suuren neron valmentajaksi ja henkilön. joka ohjaa junnupolun aina edustukseen saakka.. Olosuhteet saadaan ilmeisesti viimein kondikseen, kun uusi halli nousee ja päästään betoneista eroon. Tästä suuri kiitos Valtaselle. Hieno mies, joka ymmärsi ajan hengen. HIFK:n tulee nyt vain ottaa se asema, joka sille kuuluu. Nöyristelyn ajat ovat sitten ohi.

Kaikki kunnia hienosti johdetuille vastustajille, mitähän oppia Tapparalta ja Käppärältä voisi vielä imeä?.
 

scholl

Jäsen
Junnujen kasvatus HIFK:ssa on onnistunut viime vuosina osin hienosti. Nuorista on kasvanut mm. ikäluokkansa ylivertainen pelaaja ja muutama muukin hieno prospekti, mutta siitä lisää. HIFK:lla tulee olla Suomessa tällä alueella ylivertainen asema, onhan tarjolla valtava määrä nuoria ja menestyshalukkaita nuoria pelaajia. Kilpailua ei Suomen suurimmalla kasvualueella ole. Jokin neuvosto-omisteinen paskajengi pyristelee tsernolyl-liigassa itä-Helsingissä ja/tai Espoossa Kilpailu on siinä eli sitä ei ole.

Joku outo on siinä, että lähes kaikki espoolaiset lahjakkuudet menevät Jypiin. Onko se niin, että heille tarjotaan sieltä paikkaa jo silloin, kun eivät täällä vielä mahtuisi pelaamaan vai miksei me saada ketään hyviä lahjakkuuksia naapurista?

Menestykseen HIFK tarvitsee tietysti aika suuren neron valmentajaksi ja henkilön. joka ohjaa junnupolun aina edustukseen saakka.. Olosuhteet saadaan ilmeisesti viimein kondikseen, kun uusi halli nousee ja päästään betoneista eroon. Tästä suuri kiitos Valtaselle. .

Niin tai Everille.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkä tässä nyt vähän aliarvioidaan Salmelaista jos luullaan, että sentterivaje on käsillä jos ja kun Suomela ei tulekkaan.
 

scholl

Jäsen
Vielä kun Varakkaan sais pois, Malisen sopparin purussa piilee riski mikäli Suomela ei pelaakkaan ensi kaudella IFKssa. On taas sellanen sentterivaje että...

Niin kun ehdotin, että Finley ja Varakas saisivat kenkää, niin kerrottiin, ettei olemassa olevista sopimuksista pääse eroon. Tässä on esimerkki, että pääsee. Nyt on sellainen kutina, että Salmelainen kasaa todella vahvaa joukkuetta.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin kun ehdotin, että Finley ja Varakas saisivat kenkää, niin kerrottiin, ettei olemassa olevista sopimuksista pääse eroon. Tässä on esimerkki, että pääsee. Nyt on sellainen kutina, että Salmelainen kasaa todella vahvaa joukkuetta.
Toisaalta Mieholla ja etenkin Malisella on varmasti enemmän ottajia kuin Finleyllä ja Varakkaalla. Näistä kahdesta on tuskin yhtä helppoa tai halpaa hankkiutua eroon, vaikka se onnistuisikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös