HIFK kaudella 2018–2019

  • 674 581
  • 2 544

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ne NHL varaukset ja junnumaajoukkue esiintymiset ratkaise sitä tuleeko Ulanderista hyvä Liigapelaaja vai ei. Tietyllä tapaa samaa mieltä kanssasi, että oli pelaamissaan otteluissa vielä aika poikanen, mutta esim. pelikäsitykseltään ja -rohkeudellaan jo nyt parempi kuin Salmen veljekset. Omien esitysten kautta se paikka pelaavassa kokoonpanossa pitää Ulanderin ansaita, kuten myös Nordgrenin, eikä mitään kiintiöpaikkoja ruveta jakamaan.
Sokeiden maassa yksisilmäinenkin on kuningas, joten Salmen veljesten käyttäminen verrokkina ja heidän päihittämisensä ei ole mikään meriitti. Ja tosiaan, ei NHL-varaus ja junnumaajoukkueet ole mikään ratkaiseva tekijä ja latebloomereita tupsahtelee aina tasaisin väliajoin, mutta kyllä nuo kaksi seikkaa yleensä kertovat nuoresta pelaajasta sen, että potentiaali ja lahjakkuus on huomattu myös seuran ulkopuolella. Näitä pelirohkeita ja hyvän pelikäsityksen omaavia pakkiprospekteja on kuitenkin vuosien saatossa käynyt pyörähtämässä HIFKssa useita mallia Christian Silfver, Sebastian Moberg, Aleksi Holmberg, Kristian Tuohilampi jnejne. Lähinnä siis sitä ääneen pohdiskelin, että miten Ulander poikkeaa em. porukasta, kun ainakaan vielä en ole liigatasolla nähnyt hänen esittävän mitään sellaista, jolla olisi asiaa kuuden säännöllisesti pelaavan pakin joukkoon.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen O'Connorin jatkosopimusta kritisoinut ja ei minullekaan ole mitään sitä vastaan, jos O'Connor viilettää tulevan kauden kolmosparissa. Minulla on kuitenkin paha aavistus, että suunnitelmissa tulevan kauden kiekolliset pakit nro 1 ja 2 on Teemu Eronen ja ROC ja silloin kyllä ollaan vaarallisilla vesillä. Toki, jos pakkirosteriin saadaan täydennyksenä "joonasjärvinen" ja "janihakanpää", niin silloin tilanne on merkittävästi parempi ja Letku-Erosen ja Sählä-O'Connorin taso kenties riittää.

Toinen asia, mikä ihmetyttää, on Ulanderiin kohdistetut odotukset. Ei siinä, varmasti voidaan pitää mukana ringissä, mutta kyseessä kuitenkin yli-ikäinen junnu, jolla ei ole NHL-varausta eikä säännöllistä esiintymistä nuorisomaajoukkueissa. Lisäksi päättyneellä kaudella oli suurimmassa osassa pelaamistaan peleistä täysi poikanen.

Itse toivon HIFK:n rosterin enemmän menevän tuon jääkiekon nykytrendin mukaisesti, että kaikkien puolustajien pitää pystyä tekmään niitä peliä edistäviä ratkaisuja ja siis myös niiden "fyysisten" puolustajien. HIFK:lla tuli esim. Kärpät sarjassa Kärppiä paljon enemmän hetkiä, jolloin HIFK ei pystynyt käytännössä pelaamaan kiekolla lainkaan, koska ei pystytty sitä pelin virtausta jatkamaan paineen alla. Jos mietitään sitä, että pakkiparissa pitää olla se "kiekollinen" puolustaja ja "fyysinen" puolustaja, niin mennään aikalailla metsään. Jossain Törmäsen pystysuunnan kiekossa tuollainen Finley-Heiskanen pakkipari saattoi olla toimivakin, koska tavoite oli lähinnä ykkösellä lähteä pois omista. Selin haluaa purkaa paineen muutamalla perussyötöllä, jonka pyrkimys on ottaa kiekkokontrolli tai parhaassa tapauksessa rakentaa paineen alta ylivoimahyökkäys. Mikäli se toinen puolustaja on rajallinen tekemään kiekollisia ratkaisuja, niin vaikeaksi menee. Vertaa esimerkiksi Kärppien "fyysisiä" puolustajia ja meidän, niin isoja eroja tulee nimenomaan kiekollisessa pelaamisessa etenkin Hakanpään kohdalla. HIFK:ssa kärjistän vain ne kiekolliset pakit pystyvät tekemään pisteitä ja mikäli puolustajana pystyt hyvän tason kiekolliseen pelaamiseen, niin niitä syöttöpisteitä tulee. Kärpissä Heshka, Kukkonen, Hakanpää, Koivisto... pystyvät tekemään maaleja ja pisteitä. HIFK:ssa on vielä sellainen vanhanajan jaottelu, että tuossa on fyysiset pakit ne ei tee pisteitä ja tuossa kiekolliset. En ole esimerkiksi varsinaisesti huolissani Finleystä, Kankaanperästä, Varakkaasta, Teposta yksilöinä. Ongelma on se, että ei kauhean montaa tuollaista puolustajaa mahdu kiekollisessa pelitavassa samaan aikaan kentälle.

Katselin tuossa noita edistyneitä tilastoja HIFK:n pudotuspeleistä. Silmään pistää väkisin Kankaanperän COR% 27. Laukaus +/- tilasto -126. Toiseksi huonoin Varakas -56. Todella paljonhan Kanki veti alivoimaa ja oman pään aloituksia yms., mutta on aika karu tilasto. Ei kauhean montaa tuollaista puolustajaa voi olla, jos halutaan pelin virtausta viedä. Omasta mielestäni juuri ehkä yksi. Pitäisi sen fyysisen pakinkin omata niitä kiekollisia avuja. Varakas olisi hyvä esimerkki sellaisesta hyvästä all around pakista, mutta kun se suoritusvarmuus kaukana parhaasta tasostaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon HIFK:n rosterin enemmän menevän tuon jääkiekon nykytrendin mukaisesti, että kaikkien puolustajien pitää pystyä tekmään niitä peliä edistäviä ratkaisuja ja siis myös niiden "fyysisten" puolustajien.
Ehdottomasti samaa mieltä ja tästä syystä laitoinkin malliesimerkkinä "järvinenhakanpään" pakeiksi nro 1 ja 2, jolloin Erosen ja O'Connorin tyylisistä keskinkertaisuuksista saadaan paras teho irti. Rima pakkihankinnoissa ja rosterissa ylipäätään tulee olla se, että sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta on kevään Skoda-cuppiin tyrkyllä 1-2 pelaajaa. Haittapuolena tässä on toki kaudenaikaisten EHT-höntsien aiheuttama kuormitus, mutta se nyt on välttämätön paha, jonka kyllä kestää.
 

Stigu

Jäsen
Itse toivon HIFK:n rosterin enemmän menevän tuon jääkiekon nykytrendin mukaisesti, että kaikkien puolustajien pitää pystyä tekmään niitä peliä edistäviä ratkaisuja ja siis myös niiden "fyysisten" puolustajien. HIFK:lla tuli esim. Kärpät sarjassa Kärppiä paljon enemmän hetkiä, jolloin HIFK ei pystynyt käytännössä pelaamaan kiekolla lainkaan, koska ei pystytty sitä pelin virtausta jatkamaan paineen alla. Jos mietitään sitä, että pakkiparissa pitää olla se "kiekollinen" puolustaja ja "fyysinen" puolustaja, niin mennään aikalailla metsään.
Erittäin hyvin sanottu. Jos halutaan pelata nykylätkää, pitää puolustajan omata fyysisyyttä, kiekollisuutta ja jalkoja ja tietysti peliälyä. Eihän noita kaikkia voi olla yhtä paljon, mutta juurikin esim. Hakanpää ja Heshka Kärpistä ovat omine puutteinensa hyviä esimerkkejä noista huippupakeista, joita IFK:n pitäisi tavoitella.

Sama pätee myös hyökkääjiin: Ei voi olla hyvä ainoastaan jollakin osa-alueella, pitää omata tarpeeksi hyvät taidot kaikilla osa-alueilla. Sen takia esim. perinteinen "nelonen on nollanollaa pelaava jarruketju"-ajattelu on hieman vanhanaikaista.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Ehdottomasti samaa mieltä ja tästä syystä laitoinkin malliesimerkkinä "järvinenhakanpään" pakeiksi nro 1 ja 2, jolloin Erosen ja O'Connorin tyylisistä keskinkertaisuuksista saadaan paras teho irti. Rima pakkihankinnoissa ja rosterissa ylipäätään tulee olla se, että sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta on kevään Skoda-cuppiin tyrkyllä 1-2 pelaajaa. Haittapuolena tässä on toki kaudenaikaisten EHT-höntsien aiheuttama kuormitus, mutta se nyt on välttämätön paha, jonka kyllä kestää.
Samaa mieltä ollaan täälläkin. IFK tulee jälkijunassa tässä ajatusmaailmassa, että fyysinen pakki ei voi olla kiekollisesti pätevä. Jotenkin se ihmetyttää, kun 2011 Tomppa vannoi kokeneen ja hyvän puolustuksen nimeen ja sen jälkeen puolustus on ollut huono ja epävärma joka kausi vuotta 2016 lukuunottamatta. Tuollainen hieman kädetön omanpään luuta toimii yleensä vain silloin, kun vieressä on erittäin taitava hyökkäävä puolustaja.
En ihan itse ymmärrä Erosen ja O'connorin palkkaamista seuraavaksi kaudeksi. Erosella on parhaimmillaan hyvät avut hyökkäyssuuntaan, mutta on kyllä peloka hiirulainen omassa päässä. Puolustajat toisaalta monesti parantaa peliään vielä 30 vuotiaaksi asti. Jos pelitapa tukee heidän vahvuuksiaan ja minimoi heidän heikkouksiaan, niin voi olla ihan hyväkin pelimiehiä. Täytyy tunnustaa että en vaan diggaa Erosesta. Toivottavasti Eronen pakottaa mut ensi vuonna muuttamaan mieltäni.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Erittäin hyvin sanottu. Jos halutaan pelata nykylätkää, pitää puolustajan omata fyysisyyttä, kiekollisuutta ja jalkoja ja tietysti peliälyä. Eihän noita kaikkia voi olla yhtä paljon, mutta juurikin esim. Hakanpää ja Heshka Kärpistä ovat omine puutteinensa hyviä esimerkkejä noista huippupakeista, joita IFK:n pitäisi tavoitella.

Sama pätee myös hyökkääjiin: Ei voi olla hyvä ainoastaan jollakin osa-alueella, pitää omata tarpeeksi hyvät taidot kaikilla osa-alueilla. Sen takia esim. perinteinen "nelonen on nollanollaa pelaava jarruketju"-ajattelu on hieman vanhanaikaista.

Kyllä. Jatkuvan paineen antaminen 4 kentällä pitäisi olla tavoitteena joukkuetta rakentaessa. Toki kentissä 1-3 on pääosin tärkeimmät palaset, mutta kyllä nelonenkin pitää olla hyvä kenttä täynnä potentiaalista ratkaisuvoimaa. Varsinkin kun saa kasata joukkueen liigan suurimmalla budjetilla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Sokeiden maassa yksisilmäinenkin on kuningas, joten Salmen veljesten käyttäminen verrokkina ja heidän päihittämisensä ei ole mikään meriitti.
Lähinnä pointti oli se, että täällä oltiin valmiita jatkamaan näiden kahden veljeksen adoptiota (enemmänkin Salmen) niin mielestäni Ulander on jo nyt sillä tasolla, että pystyy ensi kaudella täyttämään heidän saappaansa, ja lisäksi varmasti kehittyy. Muilta osin olen samoilla linjoilla kanssasi.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulla on kuitenkin paha aavistus, että suunnitelmissa tulevan kauden kiekolliset pakit nro 1 ja 2 on Teemu Eronen ja ROC ja silloin kyllä ollaan vaarallisilla vesillä.

Sitenhän lähdettiin tähän kauteen, ja ilman Heiskasen todellista superbreikkausta he olisivat sellaiset olleet koko kauden. On sanomattakin selvää, että se ei olisi riittänyt tällaiseen itsensä ylittämiseen. Kummalliset jatkosopimukset, kun tehtiin vieläpä tuplana.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tuo "ennemmin oma poika jengissä kehittymässä 6-10 kautta kuin möttönen maakunnasta kehittymässä 2-3 kautta"- ajattelu on mahdollista käytännössä ainoastaaan IFK:ssa, koska noita Omia Poikia ei olla hirveästi repimässä muihin seuroihin. Haittapuolena on, että niin kauan kun tuota ajatusmallia sovelletaan käytännössä, voidaan se kirkkain menestys unohtaa. Tai ainakin mahdollisuudet siihen ovat pienemmät kuin ns. vapaan kilpailun seurassa, jossa seuran tavoitetaso jokaisen pelaajan (oma tai möttönen) suhteen on tarpeeksi korkea, eikä pelaajan kehittymistä odoteta ikuisesti.

Onko tässä on nyt oletuksena, että maakunnista parin kauden välein hankittava joukkueen runko on jotenkin automaattisesti parempi ja kehittyvämpi kuin oma tuotanto? Toki jos näin on niin sitten näin tulee toimia. Jos omat prospektit eivät kehity, soppareita ei tule jatkaa. Mutta jos mietitään jotain kolmoskentän laitaa maltillisella peliajalla ja kehitysodotuksella, katon mieluummin omia poikia.

Vai oliko Stigun pointti siis se, että naarataan vain pelaajia, joilla kehitysodote ja potentiaali on suuri? Onnistuessaan toki loistava taktiikka, joskin vaatii ammattitaitoa UJ:lta ja scouteilta.
 

tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Erosella toki riittää rahkeet ykköskorin kiekolliseksi pakiksi liigassa, tälläkin kaudella siitä saatiin näyttöjä vaikka kausi häneltä vajaaksi jäikin. Mies on kuitenkin siinä iässä että kehitystäkin voi vielä tapahtia, jos ei muuten niin fiksummalla harjoittelulla. En tiedä minkälaista palkkaa hän nostaa, mutta tuolla statuksella sen voisi mutuilla olevan sitä tasoa että mitään ässäkorin hankintoja ei tuohon rooliin enää hankita.

Tuossakin mielessä Kasken pitäminen joukkueessa olisi ollut tärkeää, tuskin olisi ollut kovin kallis ja vielä kehitysiässä, hyvä haastaja pakkihierarkiassa. Eiköhän se ensi kaudella leivo jotkut 15+25 sielä Lahdessa vai minne olikaan siirtymässä.

Toiveissa toki olisi se koodinimi Melart puolustukseen, mutta katsotaan.
 

Stigu

Jäsen
Vai oliko Stigun pointti siis se, että naarataan vain pelaajia, joilla kehitysodote ja potentiaali on suuri? Onnistuessaan toki loistava taktiikka, joskin vaatii ammattitaitoa UJ:lta ja scouteilta.
Juuri näin!

Tämä taktiikka aikaansaisi onnistuessaan sen, että omia poikia olisi (ainakin aluksi) vähemmän ja möttösten vaihtuvuus olisi suurempi (ei välttämättä fanin kannalta niin kiva), mutta vastaavasti myös joukkueen menestyspotentiaali olisi suurempi. Seuran kannalta omia junnuja ei väkisin yritettäisi tunkea edari-rinkiin, vaan sieltä nousisi edareihin vain ja ainoastaan ne pelaajat joilla on oikeasti potentiaalia. Samoin heitä katsottaisiin seurassa ilman näkyvää kehitystä esim. max 4 kautta.

Onhan tuo UTJ:n ja skouttien kannalta rasittavaa, mutta heti kun oma junnutoiminta olisi terveellä pohjalla, helpottuisi myös edaripelaajien skouttaus, kun omalla takapihalla olisi potentiaalisia edaripelaajia.

Ja verrokkina vaikka Oulun Kärpät. Heidän runko koostuu omista pojista, jotka ovat a) tasokkaampia ja b) joita on vähemmän kuin esim. IFK:lla. Sen lisäksi heillä on helvetin iso määrä möttösiä ja löppösiä mm. Hämeenlinnasta, Kajaanista, Kuopiosta, Vaasasta, Brnosta, Porista, Frölundasta ja ties mistä. Silti veikkaan, että Kärppäfanilla ei ole mitään ongelmaa joukkueen liian ison möttöslöppös-konsentraation suhteen.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Se menee niin, että jos on max 6kk niin menee lähdeverolla. Jos on kauemmin niin muuttuu verovelvolliseksi koko ajalta eli sieltä alusta alkaen.

Ei välttämättä. Henkilö voi tulla yleisesti verovelvolliseksi jo ennen kuuden kuukaden aikarajaa.

Se, että käykö pelaaja välissä sitten ulkomailla, jos palkanmaksu jatkuu täällä seuran tai vakuutusyhtiön toimesta, ei katkaise sitä. Ainoa tapa poikkaista on antaa kenkää ennen kuin 6kk tulee täyteen kuten kävi Walshin tapauksessa.

Käyminen ei vaikutakkaan, mutta ei-tilapäinen poissaolo vaikuttaa. Fudujenkaan antaminen ei auta, jos pelaaja jää lonnimaan Suomeen.

Enkä usko, että se menisi nyt muutenkaan lähdeveron piirissä, kun mies oli esim. viime vuonna keväälle pitkään täällä ja sitten taas varmaan jostain heinä-elokuusta.

Ei menekkään, jos pelaaja tulee yleisesti verovelvolliseksi

Jotenkin tuntuu omituiselta, että jos joku on ollut normiverotuksella, niin sitten jälkimmäisellä kaudella olisikin vain lähdeverotuksella. Eiköhän verottaja katso siinä tapauksessa, että se on 1,5 vuotta normiverotus.

Esimerkiksi Generous oli varmaankin oli rajoitetusti verovelvollinen ja pelasi lähdeveroilla tullessaan marras- vai joulukuussa takaisin loukkaatumisen jälkeen, vaikka oli pelannut koko edellisen kauden HIFK:ssa.

Tästä voidaan jatkaa tarvittaessa täällä.

https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/suomessa-pelaavien-suomalaisten-pelaajien-verotus.67127/
 
Viimeksi muokattu:

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin!

Silti veikkaan, että Kärppäfanilla ei ole mitään ongelmaa joukkueen liian ison möttöslöppös-konsentraation suhteen.

No, jos eilistä katsojamäärää katsoo, niin voi ollakin. Mutta - toki voi olla olemattakin.

Mun mielestä meillä on vähintään hyvällä tasolla junnutuotanto, jos puhtaasti vaan mitaleja junnusarjoissa katsoo, ja justhan näitä jossain vertailtiin, jolloin nousi esiin, että HIFK ja Kärpät on C-A-junnujen menestyksellä mitattuna maan parhaita. Peltosen laittamat pohjat edelleen ilmeisesti toimii.

Ja sitten yksilöistä ihan faktisesti, niin siellähän tosiaan on meidän junnuikäiset pelajaat jo nyt maan paras puolustaja ja maan paras maalintekijä -positioilla liikkeellä Liigassa ja yksi teki just debyytin änäriin ja yksi maajoukkueeseen. Potentiaalin tunnistukseen laittaisin vähän paukkuja vaan, muuten menee helvetin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi olla, että olen yksin näkemykseni kanssa, mutta minulle on edustusjoukkueen fanina aika sama, miten junnut joukkueina menestyvät, kunhan organisaatio tuottaa tasaisesti laadukkaita yksilöitä edustusjoukkueeseen. Toki on suht loogista ajatella, että hyvät yksilöt tuottavat hyvää menestystä joukkueina, mutta ajattelen, että esim. A-junnut voivat menestyä sarjassa huonosti, jos useampi huippuyksilö on jo edustuksen runkopelaajia tai edes ison osan kaudesta edustuksen mukana.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin!

Tämä taktiikka aikaansaisi onnistuessaan sen, että omia poikia olisi (ainakin aluksi) vähemmän ja möttösten vaihtuvuus olisi suurempi (ei välttämättä fanin kannalta niin kiva), mutta vastaavasti myös joukkueen menestyspotentiaali olisi suurempi. Seuran kannalta omia junnuja ei väkisin yritettäisi tunkea edari-rinkiin, vaan sieltä nousisi edareihin vain ja ainoastaan ne pelaajat joilla on oikeasti potentiaalia. Samoin heitä katsottaisiin seurassa ilman näkyvää kehitystä esim. max 4 kautta.

Et kai oleta, että löppöset, töppöset ja möttöset tulee meille pelaamaan verkkarit ja pari stagaa viikossa -liksalla vain, koska suuri ja mahtava IFK? Näille löttösille ja möttösille täytyy hankkia kämpät, dösätsetit eli bussikortit - jos eivät budjaile ihan Nordiksen nurkalla - tai biliga ja mitä näitä menoeriä nyt onkaan. Omat pojat todennäköisesti hoitavat ainakin osan näistä asioista itsenäisesti. Eikös esim. Liivik aikanaan fillaroinut Korsosta Nordikselle? Pitäisi saavuttaa sopiva hinta-laatusuhde Stadin kundien, maakuntien miesten ja ulkomaan ukkeleiden kesken. Toivottavasti näin onkin ensi kaudesta alkaen, kun snadi-Buffalon ensimmäinen jengi julkistetaan.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että omia poikia ei kannata ikuisesti roikottaa ringissä, vaikka ne olisivat halpoja ja pysyvät koko kauden ehjinä, kuten Sinko-Salmi. Pääasia kuitenkin on, että jokaiseen rooliin - tai vaikka laatikkoon - on hankittu juuri siihen sopiva pelaaja. Ihan sama, onko se jostain Pielaveden Ponnistuksesta hankittu Johan Aivittu* vai IFK:ssa F-junnuista asti skulannut Makke-Mix Östen*, kunhan tekee oikeita asioita kaukalossa. Ja ilmeisesti meidän omat pojat tekee, kun ne saa vuodesta toiseen jatkopahvin. Tuskin liigavalmentajat niin munattomia on, että eivät uskalla käskeä Nybarin tai Tobiaksen hankkiutua niistä eroon.


*) nimet keksittyjä
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi olla, että olen yksin näkemykseni kanssa, mutta minulle on edustusjoukkueen fanina aika sama, miten junnut joukkueina menestyvät, kunhan organisaatio tuottaa tasaisesti laadukkaita yksilöitä edustusjoukkueeseen. Toki on suht loogista ajatella, että hyvät yksilöt tuottavat hyvää menestystä joukkueina, mutta ajattelen, että esim. A-junnut voivat menestyä sarjassa huonosti, jos useampi huippuyksilö on jo edustuksen runkopelaajia tai edes ison osan kaudesta edustuksen mukana.

Et ole yksin. Ainakin muutaman viikon takaisessa radiohaastattelussaan - linkitin sen muistaakseni Salmelainen omaan ketjuun - Tobias puhui, että yksilöiden kehittäminen on tärkeämpää kuin junnusarjojen mitalit. Menestys tulee, jos on tullakseen, mutta tärkeintä olisi, että edustukseen saataisiin riittävästi laadukkaita pelaajia.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin tuossa noita edistyneitä tilastoja HIFK:n pudotuspeleistä. Silmään pistää väkisin Kankaanperän COR% 27. Laukaus +/- tilasto -126. Toiseksi huonoin Varakas -56. Todella paljonhan Kanki veti alivoimaa ja oman pään aloituksia yms., mutta on aika karu tilasto. Ei kauhean montaa tuollaista puolustajaa voi olla, jos halutaan pelin virtausta viedä. Omasta mielestäni juuri ehkä yksi. Pitäisi sen fyysisen pakinkin omata niitä kiekollisia avuja. Varakas olisi hyvä esimerkki sellaisesta hyvästä all around pakista, mutta kun se suoritusvarmuus kaukana parhaasta tasostaan.

Tokihan corsissa on huomioitu ainoastaan tasakentällisin tulevat laukaukset joten alivoiman vetäminen ei tuota selitä yhtään. Sen sijaan Kanki aloitti joukkueesta eniten omassa päässä, hurjat 73,8%, joka suurelta osin selittää tuon surkean corsi-lukeman. Mielenkiintoista on, että Varakas on aloittanut käytännössä yhtä suuren osan vaihdoistaan (ja toiseksi suurimman osan koko joukkueesta) omasta päästä mutta corsit ovat yli kymmenen pinnaa Kangen vastaavia paremmat. Taas yksi indikaattori siitä, ettei ne koutsit nyt ihan sokeita ole kun sitä Vitoa peluuttavat matsi toisensa jälkeen. Tasaisuuden kanssa toki on paljon ongelmia ja katastrofaalisia ratkaisuja tulee valitettavan paljon. Muuten olisi jopa liigan eliittiä all around -pakkina.
 

444

Jäsen
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että omia poikia ei kannata ikuisesti roikottaa ringissä, vaikka ne olisivat halpoja ja pysyvät koko kauden ehjinä, kuten Sinko-Salmi. Pääasia kuitenkin on, että jokaiseen rooliin - tai vaikka laatikkoon - on hankittu juuri siihen sopiva pelaaja. Ihan sama, onko se jostain Pielaveden Ponnistuksesta hankittu Johan Aivittu* vai IFK:ssa F-junnuista asti skulannut Makke-Mix Östen*, kunhan tekee oikeita asioita kaukalossa. Ja ilmeisesti meidän omat pojat tekee, kun ne saa vuodesta toiseen jatkopahvin. Tuskin liigavalmentajat niin munattomia on, että eivät uskalla käskeä Nybarin tai Tobiaksen hankkiutua niistä eroon.


*) nimet keksittyjä
Salmi kun useasti otetaan näissä jutuissa mukaan, niin tuntuu lähes velvollisuudelta muistuttaa siitä, mikä hänen roolinsa joukkueessa lähtökohtaisesti on. Tälläkään kaudella Bazooka ei olisi pelannut peliäkään, mikäli edestä ei olisi ollut pahimmillaan viisikin puolustajaa telakalla. Liksasta en osaa sanoa, mutta oletettavasti ei ole kova. Kovin monessa joukkueessa ei ole Salmen tasoista pelaajaa 9- tai 10-pakkina. Toisaalta tarvitseeko IFK:ssakaan olla? Voisihan siinä roolissa käyttää jotain oikeaakin junnua, päästää mukaan aikuisten peleihin. Mutta mistään maakunnista tuohon rooliin olisi aivan järjetöntä roudata pelaajia. Ehkä Mestiksestä, mutta moniko tulisi? Vähemmän peliaikaa ja marginaalisesti parempi liksa.
 

scholl

Jäsen
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että omia poikia ei kannata ikuisesti roikottaa ringissä, vaikka ne olisivat halpoja ja pysyvät koko kauden ehjinä, kuten Sinko-Salmi. Pääasia kuitenkin on, että jokaiseen rooliin - tai vaikka laatikkoon - on hankittu juuri siihen sopiva pelaaja. Ihan sama, onko se jostain Pielaveden Ponnistuksesta hankittu Johan Aivittu* vai IFK:ssa F-junnuista asti skulannut Makke-Mix Östen*, kunhan tekee oikeita asioita kaukalossa. Ja ilmeisesti meidän omat pojat tekee, kun ne saa vuodesta toiseen jatkopahvin. Tuskin liigavalmentajat niin munattomia on, että eivät uskalla käskeä Nybarin tai Tobiaksen hankkiutua niistä eroon.

Minusta tuossa on kaksi asiaa, mitkä vaikuttavat. Ensinnäkin joukkuetta ei voi uudistaa joka vuosi liikaa. Omat pojat ovat pysyvämpiä kun taas Pielaveden jätkät voivat vaihtaa 2 vuoden välein työnantajaa, jos saavat markan enemmän jostain. Toinen on sitten se, että omat pojat yrittävät helposti vähän enemmän, koska se seura merkkaa enemmän. Siis jos eivät ole edareita. Ei toki pidä säälistä antaa alisuorittavalle sopparia, mutta itse pidän kyllä aika perusteltuna Åstenin ja Salmen kaltaisia sopimuksia, kun on oman seuran tausta ja pelaavat todella halvalla.

Mitä tulee EHT:hen niin käsittääkseni on sovittu, että sama pelaaja ei ole mukana kuin max kahdessa turnauksessa. Nyt se formaatti on kaiken lisäksi muuttumassa ja turnauspohjaisesta järjestelmästä ollaan siirtymässä tavallisiin maaotteluihin kuten jalkapallossa on. En pidä kuormitusta silloin yksittäiselle pelaajalle niin isona. Varsinkin nuoremmilla pelaajilla, joilla tuo palautuminen on nopeata, ongelma ei ole suuri. Pelaajat kehittyvät, kun pelaavat kansainvälisiä otteluita.

Se on aivan totta, että Järvinen pitäisi saada takaisin ja ykkösparista puuttuu myös se "Heiskanen". Finleylle ja varakkeelle kenkää, tilalle Järvinen, "heiskanen" ja maakunnista nuori "kousa" tai "auvitu".
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti samaa mieltä ja tästä syystä laitoinkin malliesimerkkinä "järvinenhakanpään" pakeiksi nro 1 ja 2, jolloin Erosen ja O'Connorin tyylisistä keskinkertaisuuksista saadaan paras teho irti. Rima pakkihankinnoissa ja rosterissa ylipäätään tulee olla se, että sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta on kevään Skoda-cuppiin tyrkyllä 1-2 pelaajaa. Haittapuolena tässä on toki kaudenaikaisten EHT-höntsien aiheuttama kuormitus, mutta se nyt on välttämätön paha, jonka kyllä kestää.

En kyllä ihan kuvailisi Erosta ja O´Connoria keksinkertaisuuksiksi. O´Connoria tuossa jo käsittelin ja sanoinkin, että ei HIFK:ssa ole viimeisen 5 kauden aikana ollut kuin keskimäärin yksi puolustaja, joka tehnyt enemmän pisteitä, kuin ROC ja he kaikki Auvitua lukuunottamatta ovat pelanneet joukkueen ykköspakkeina. ROC on erittäin hyvä kiekollinen syvyyspelaaja, joka pelaisi aivan jossain toisessa sarjassa, jos omaisi sellaista tiettyä agressiivisuutta ratkaisuissaan enemmän ja puhun nimenomaan hyökkäysalueella: laukaus, röyhkeys. Se voi olla, että osa kritiikistä tulee siitä, että hän on ulkomaalainen. Kotimainen 26-vuotias pelaaja saisi enemmän hyväksyntää. Olisi mielenkiintoista tietää, että paljonko HIFK hänelle maksaa? Hinta-laatusuhdehan kertoo paljon. Jollain 150K:n lapulla jopa loistava hankinta. Fakta on kuitenkin se, että ei noin paljon pisteitä tekeviä pakkeja HIFK:ssa ole ollu montakaan ja hänelle ei edes tapahdu Taipalukselle tyypillisiä totaalisia hasardeja.

Eronen oli tietysti ison profiilin hankinta ja hintalappu lienee ykköskorin pakin tasoa, joten odotukset suuret. Kyllähän Eronen paransi viime kaudesta, vaikka pakkihierarkiassa Heiskanen meni ohi. Loukkaantumisesta huolimatta pistekeskiarvo nousi 0,41:stä 0,54:teen peli, eli olisi tehnyt koko kauden ehjänä pelatessaan noin 30 tehopistettä, joka alkaa olemaan sellainen lukema, että siihen pystynyt viimeisen 10 kauden aikana HIFK:ssa kauhean moni puolustaja. Tietysti eihän puolustajan mittari nyt ole pelkät tehopisteet. Se on pakko myöntää, että ei HIFK ole ihan saanut Erosesta irti sitä, mitä hänestä on haluttu, vaan vähän vajaaksi kummassakin päässä kenttää se on jäänyt. Silti kun hänen pelaamistaan katselee, niin väkisin tulee se ajatus itselleni, että tuosta voisi saada paljon enemmän irti. Siksi väkisin mieleen tulee ajatus Tommi Taimi ilman Joonas Järvista ja Järvisen kanssa. HIFK:lla on ollut tuo ongelma nyt jo useamman kauden, että fyysisen osaston pakit eivät ole olleet kiekollisesti riittävän hyviä, jolloin nämä kiekollisemmat puolustajat eivät ole ehkä päässeet ihan pelaamaan ihan niillä vahvuuksillaan. Siinä on iso ero pääseeko "Eronen" käynnistämään hyökkäyksen kulmasta vai voiko hän pelata sen yhtä syöttöä myöhemmin, eli toisen pakin avauksesta suoraan liikkeeseen kentän keskustaan. Näitä hyviä nousujahan nähtiin Eroselta, joissa oli mukana neljäntenä hyökkääjänä, mutta liian vähän. Heiskanenhan on siinä mielessä ihan poikkeustalentti, johon ei kannata ketään verrata, että hän pystyy voitetun kulmakiekon jälkeen ravistamaan vedet korvasta ja polkaisemaan keskustaan ja HIFK:lla oli välitön rintamahyökkäys. Normaali pelaaja tarvitsee siihen sen kiekollisen tuen. Itse haluaisn modernisoida tuota HIFK:n pakiston kiekollisuutta.
 

Stigu

Jäsen
Toinen on sitten se, että omat pojat yrittävät helposti vähän enemmän, koska se seura merkkaa enemmän. Siis jos eivät ole edareita.
Mitä hyötyä on yrittämisestä, jos taidot eivät riitä? Vaikka Zundapp-mopedin kierroslukumittari näyttää 8000 rpm, ei sillä kannata lähteä moottoritielle. Myöskin toinen näkökulma on, että jos/kun pelaaja saa kausi toisensa jälkeen jatkosopparin ja tyytyy pieneen palkkaan, hän ns. virkamiesmäistyy eikä pistä ihan parastaan peliin, koska tietää, että sopimus odottaa seuraavallekin kaudelle.

Mun mielestä noita meidän pelaajia pitäisi kierrättää maakunnissa paljon enemmän. Mm. aikaisemmin esille ottamani Kärpät harrastaa tätä, eli junnuissa pelannut kärppä lähtee pariksi kolmeksi kaudeksi maakuntiin ja palkataan sen jälkeen takaisin, jos on tarpeeksi hyvä. Tämä toimisi varsinkin IFK:n tapauksessa, jossa omapoikakonsentraatio on varmaan Liigan isoin ja aidosti kehittyviä pelaajia on paljon vähemmän kuin ei-kehittyviä turhakkeita. Seura tavallaan siirtää vastuun pelaajan kehittymisestä maakuntaseuralle, ja kerää parin vuoden kuluttua parhaiten kehittyneet takaisin. Nämä tietysti maksavat enemmän, mutta vielä enemmän rahaa säästyy sillä kuin ikuisen potentiaalin omaavia turhakkeita ei pidetä jengissä.

Jonkinlaisena ohuena esimerkkinä vaikkapa Teemu Tallberg, joka on viettänyt 5 kautta maakunnissa kehittymässä, ja olisi mielestäni sopiva pelaaja ensi kauden jengiin. Silti en olisi halunnut katsoa hänen kehittymistään viittä kautta IFK:ssa.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Stigulla tossa paljon hyvää asiaa. Tolla maakuntakierrätyssyteemillä meillä olisi koko ajan ringissä ns. ostettuja tähtiä muutamia (pistepörssin voittajia, muita ammattiliaisa), sekä tasonsa jo Liiga tasolle nostaneet (entiset) omat pelaajat. Mutta ilman sitä monen vuoden tuskaa kun maksetaan Suomen kalleimmat lätkäliput ja puolet jengistä on toivotaan toivotaan lupauksia. Antaa noiden lupauksien (pois lukien "Heiskaset"), mennä rauhassa skulaamaan SAipaan tai mihin hyvänsä hyvään kasvattijengiin ja tehdään niille, jotka ovat sen kahden-neljän vuoden aikana kehittyneet riittävästi, kunnon soppari Stadiin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin hyvin sanottu. Jos halutaan pelata nykylätkää, pitää puolustajan omata fyysisyyttä, kiekollisuutta ja jalkoja ja tietysti peliälyä. Eihän noita kaikkia voi olla yhtä paljon, mutta juurikin esim. Hakanpää ja Heshka Kärpistä ovat omine puutteinensa hyviä esimerkkejä noista huippupakeista, joita IFK:n pitäisi tavoitella.

Sama pätee myös hyökkääjiin: Ei voi olla hyvä ainoastaan jollakin osa-alueella, pitää omata tarpeeksi hyvät taidot kaikilla osa-alueilla. Sen takia esim. perinteinen "nelonen on nollanollaa pelaava jarruketju"-ajattelu on hieman vanhanaikaista.

Tismalleen näin. Pidän kyllä poikkeuksena sitten sellaista nelosta joka osaa pelata helevetin tehokkaasi sitä omanpään nolla-nollaa ja tappaa alivoimia. Tämä kyllä vaatii sitten luisteluvoimaisia pelaajia ja kolmelta muulta kentältä kovaa tulosvastuuta. Surkeinta on katsella heiveröistä ja osaamatonta nelosta, sellaista 'omat haudatut junnut'- tekelettä. Hyi.

Söde oli kyllä niin mahtava esimerkki ihannepakista. Ai että kun sellaisia saisi sen neljä ja sitten loput voisi olla finley-kanki-junnuja. Tällä tarkoitan ihanteellista komboa peliäly-luistelu-fysiikka yhdistelmää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös