Mainos

HIFK kaudella 2015–2016

  • 589 116
  • 2 098

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Menin aikanaan 60-luvulla faijan kanssa katsomaan IFK:n peliä, jossa puna-asuiset miehet pelasivat niin että hiki roiskui alariveille. Faijan ei tarvinnut selittää minkälainen joukkue se oli, koska näin, kuulin ja haistoin sen. Sama tapahtui oman jälkeläiseni kanssa. Sain katsoa vierestä kuinka henki laskeutui häneen :)
Nyt kun lapsenlapsi on ollut mukana pitää selittää. 'No tää on nyt tällä kertaa tämmöstä koska vastassa on sejase, mutta oikeesti IFK on fyysinen, kova ja taitava jengi'.
Ai kuinka hieno tarina ja niin todellinen! Esim. Rekomaan, Sullivanin, Malonen ja varsinkin Brewerin ajoista on paljon brandi haalistunut, mutta varsinkin viimeisten 4-6 vuoden aikana!
68-83 olisi tuskin Villen teilaaminen ollut mahdollinen ainakaan ilman seurauksia. Ja silloin annettiin kaikki hikipisarat peliin, olkoonkin että pelejä oli vähemmän. Nyt siellä surffataan ja fleguillaan!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Suuret kiitokset mielipiteistä ja niiden antajille! Alkoihan ainakin mielipiteiden vaihto. Herää kysymys, saisimmeko lisää mielipiteitä ja haluaisiko joku kerätä kokonaisuutta vastauksista, jotta meillä olisi aito gallup? Sellainen KIPINÄ-keräys ennen joulua voisi olla hyvä ojentaa joukkueemme johdolle. Ja saa sitä lisätä numeroituja kysymyksiä! Itse en valitettavasti ehdi olla tätä materiaalia keräämässä, mutta tämän hetken joukkueen tilanne huolestuttaa tai oikeastaan vielä enemmän valmennus.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Taidan toistaa itseäni. No, jos ei kukaan edellisellä kerralla, niin nyt haastan todella keskusteluun. Kyse ei ole paniikista, vaan realismista. Siis, ehdotan pientä äänestystä (ja vastaan itse tällä kertaa):
1.Kuka on sitä mieltä, että me emme tarvitse vahvistuksia puolustukseen? En minä! Taimi ei näytä täyttävän paikkaa. Viime syksyn Söden paikan kylläkin. Tarvitsemme peliä tekevän pakin.
2.Kuka on sitä mieltä, että meillä on riittävä sentterimiehitys, emmekä tarvitse täydennyksiä? En minä, ellei Ramstedt herää ja edes yritä itse maalia avoimista paikoista. Ja jos käytetään vielä Leinoa sentterinä eikä Hintz pääse kuntoon.
3.Kuka on sitä mieltä, ettemme tarvitse maaleja tekevää laitahyökkääjää? En minä. Maaleja teemme liian vähän.
4.Kuka on sitä mieltä, että HIFK menee runkosarjassa kahden parhaan joukkoon? En minä ellei muutoksia tule pelisysteemiin.
5.Kuka on sitä mieltä, että HIFK:ssa on ainesta mestariksi tällä kokoonpanolla/rosterilla? Ei ole mestariksi!
6.Kuka in sitä mieltä, että HIFK pelaa viihdyttävää lätkää? Ei todellakaan pelaa!
7.Taklaammeko riittävästi? Emme!
8.Ovatko hyökkäyksemme organisoituja (löytyykö punainen naru)? EIVÄT TODELLAKAAN! Olisin valmis harkitsemaan valmentajan vaihtoa.
9.Lisäksi scouttaus on osunut huonosti! Goldobin, Blomqvist, Kuparinen vs Hintz!
Honkaheimo, Pikkarainen (blääh), Nyqvist, Söderholm vs Taimi ja Järvinen - nojaa!
Ok, olette kaikki oikeassa, kausi on vasta aluillaan!
Mutta siinä 9 kohtaa, joihin kuka tahansa saa kommentoida (numeroidut, jotta voi valita haluamansa) ja saadaan mielipidekysely HIFK:lle.
Ja kysymykset siis olivat nuo ylläolevat!
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Vainoselle ehdottomasti sopimusta - osaa pelata ja jotenkin sellainen fiilis, että tässä kaverissa on selvästi enemmän potentiaalia kuin mitä viimeisellä parilla kaudella on esiin tullut. Low risk with option for high reward.

Juurikin näin, pitkällä sopimuksella kiinni.
 
cornix

Jäsen
HIFK:n pelaajamateriaali on liigan laadukkain. Jos pelitapa olisi kunnossa se kestäisi muutaman avainpelaajan poissaolon ilman suurempaa pelillistä notkahtamista.

HIFK.n puolustus on ainakin melko lähelle liigan laadukkainta kokonaisuutta pelikuntoisen Taimen kanssa, mutta hyökkäys ja maalivahtiosasto ei riitä. Toki TOP5- kamaa joka osa-alueella mutta niin se on muillakin kärkijoukkueilla. Lukko, Tappara ja varauksin Kärpät operoivat paremmalla rosterilla. Hyökkäyspäässä HIFK antaa aika paljonkin tasoitusta Lukolle ja Tapparalle mutta toimivalla pelisysteemillä keväällä on toi teidän jengi vaikeasti kaadettava, löytyy aika paljon suoraviivaisia pelaajia ja kovuutta oman maalin eteen. Hyvä skaba käydään tänä vuonna mestaruudesta kun ainuttakaan selkeää ennakkosuosikkia ei liigassa ole.
 
Stigu

Jäsen
HIFK.n puolustus on ainakin melko lähelle liigan laadukkainta kokonaisuutta pelikuntoisen Taimen kanssa, mutta hyökkäys ja maalivahtiosasto ei riitä.
Puolustuksesta samaa mieltä, veskariosasto(=Husso) näyttäisi riittävän tällä hetkellä, olettaen että Husson paino pysyy alle sadassa kilossa. Hyökkäyksen osalta uskallan väittää, että se on kolmen ensimmäisen ketjun osalta Liigan TOP2 tasoa. Ramstedt, Zaborsky, Elkins, Puustinen ja Luttinen ovat liigan kirkkainta kärkeä omilla tonteillaan. Rask, Ikonen, Nykopp ja Hintz (/Partanen) peesaavat näitä niin, että kasassa on kolme paperilla erittäin kilpailukykyistä ketjua. IFK:n ongelmana on nelonen, joka on omasta mielestäni Liigan TOP3 paskimman joukossa. Mutta silti en vaihtaisi hyökkäystä päittäin edes Kärppien kanssa. Isoin ongelma seisoo mielestäni penkin takana. Tuo jengi alisuorittaa materiaaliin ja potentiaaliin nähden erittäin pahasti.
 
cornix

Jäsen
Puolustuksesta samaa mieltä, veskariosasto(=Husso) näyttäisi riittävän tällä hetkellä, olettaen että Husson paino pysyy alle sadassa kilossa.

Husso on erinomainen maalivahti, mutta jos ajatellaan että pudotuspeleissä tulee 3x vastaan suht tasaväkinen joukkue, niin parempi maalivahti yleensä kairaa ne tarvittavat 1-2 voittoa omalle joukkueelle mikä ratkaisee homman. Kova homma Hussolla olisi peitota vaikka kombo Markkanen, Zapolski, Karhunen matkalla mestaruuteen. Ei mahdoton paikka, mutta kova homma.

Hyökkäyksen osalta uskallan väittää, että se on kolmen ensimmäisen ketjun osalta Liigan TOP2 tasoa. Ramstedt, Zaborsky, Elkins, Puustinen ja Luttinen ovat liigan kirkkainta kärkeä omilla tonteillaan. Rask, Ikonen, Nykopp ja Hintz (/Partanen) peesaavat näitä niin, että kasassa on kolme paperilla erittäin kilpailukykyistä ketjua.

Mä näkisin että Tappara ja Lukko ovat hyökkäyspäässä HIFKiä edellä vaikka kova nippu tuokin, HIFK pystyy sitten horjuttamaan voimasuhteita just tuolla puolustuspään osaamisellaan. Lukon hyökkäysarsenaali keväällä voisi näyttää vaikka tälläiseltä ja toi on nykyliigaan aika hurja porukka:
Lähteenmäki- Gagnon- Vahalahti
Koivisto- Asplund- Lahti
Nurmi- Zajac- Vauhkonen
Sipiläinen- Riska- Suuronen
Ja myös Tapparalta löytyy tasoa hyvin aina neloskenttään asti, Laineet ja Ilomäet taitaa siellä painaa kolmosketjussa. Kärpistä samaa mieltä, joukkue ei ole viime vuosien tasolla johtuen nuorien talenttien sisäänajosta. Pelisysteemi voi tosiaan olla se ratkaiseva tekijä, niin tasaista rintamaa kärkipäässä on.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Vainoselle ehdottomasti sopimusta - osaa pelata ja jotenkin sellainen fiilis, että tässä kaverissa on selvästi enemmän potentiaalia kuin mitä viimeisellä parilla kaudella on esiin tullut. Low risk with option for high reward.
Eikös Vainonen lähtenyt viimeksi vähän niin kuin ovet paukkuen P-Amerikkaan, taisi olla Summasen pelleilykausi kyseessä? Onko mennyt kuinka pahasti pakokaasut piimään ja onko sitten tässä asiassa mitään totuutta? Vainonen voisi olla ihan jees lisä puolustukseen, mutta kiekollista taitoa tämä ei toisi lisää pätkääkään ja sitä sieltä uupuu, kun ainoa kiekollinen pakki on mallia Jani Nikko terveystilanteeltaan.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Husso on erinomainen maalivahti, mutta jos ajatellaan että pudotuspeleissä tulee 3x vastaan suht tasaväkinen joukkue, niin parempi maalivahti yleensä kairaa ne tarvittavat 1-2 voittoa omalle joukkueelle mikä ratkaisee homman. Kova homma Hussolla olisi peitota vaikka kombo Markkanen, Zapolski, Karhunen matkalla mestaruuteen. Ei mahdoton paikka, mutta kova homma.

Kääntyyhän tämä myös toisinpäin. Ota kuka tahansa tuosta kombostasi ja vaihda hänen paikkansa Husson kanssa päittäin, ei ole helppo tie sekään. Ylipäätänsä on vähän hölmöä puhua mistään komboista. Kombojen sijaan pitää tarkastella pudostuspelisarjoja sarja kerrallaan. Tässäkin vertailussa Husson taso kyllä riittää pitämään HIFK:n pelissä mukana.
 
Njuu ihan oikeassa olet. Mutta sanotaan vaikka niin, että tuosta kombosta kaikki kassarit taitaa kuitenkin Hussoa edellä olla kunnes toisin todistetaan. Husso riittää pitämään HIFK:n pelissä mukana, eri juttu pystyykö kantamaan joukkuetta tarvittaessa harteillaan.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Njuu ihan oikeassa olet. Mutta sanotaan vaikka niin, että tuosta kombosta kaikki kassarit taitaa kuitenkin Hussoa edellä olla kunnes toisin todistetaan. Husso riittää pitämään HIFK:n pelissä mukana, eri juttu pystyykö kantamaan joukkuetta tarvittaessa harteillaan.

Juu, kyllähän se usein urheilussa niin menee, että nuoren kundin pitää syrjäyttää kokeneemmat tieltään ollakseen paras. Itse en kyllä hetkeäkään epäile sitä, etteikö Ville tarvittaessa pystyisi kantamaan joukkuetta myös harteillaan. Toki se ei ole mestaruuden kannalta merkityksellistä. Mestaruuden voittaa se joukkue, jolla peli on keväällä parhaassa kunnossa, ja jonka maalivahti pystyy ottamaan yksi tai kaksi tärkeää torjuntaa ottelua kohti. Jos maalivahdin pitää kannatella jengiä repparissa yhtä ottelua pidempään, on mestaruudesta turha haaveilla.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kousa menee KHL:ään, joten nyt viimeistään voidaan lopettaa hänen peräänsä haikailu.

Itse olisin ehkä sittenkin valmis kotouttamaan Vainosen vaikkei kehityskulku ole ihan toivotulla tavalla edennykään. Toisi leveyttä puolustukseen, sillä nähtävästi tälläkään kaudella ei kovin helpolla päästä tilanteeseen, jossa kaikki pakit ovat yhtä aikaa terveinä. Kyllä Vainonen syrjäyttäisi Heikkisen rosterista mennen tullen, joka olisi vain ja ainoastaan positiivinen asia. Eikä varmasti olisi kovin kallis ukko. Loput pelimerkit satsaisin sentteriin.
 
Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley

Juuri näin, Vainonen ja joku tulostatekevä sentteri sisään niin hyvältä näyttää.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on jo käyttänyt muhkean 3.2M€ pelaajabudjettinsa tällä kaudella. Näin voisin melkein sata prosenttisen varmasti todeta. Budjetti on kuitenkin vain arvio, joten voihan sitä paisuttaa niin kuin rahkeet riittää, mutta oikeasti millään pikku rahalla ei saada mitään ykkösketjun pomminvarmaa sentteriä sisään ja myöskään puolustajaa, joka antaisi jotain lisäarvoa olemassa olevaan pakistoon. Jos pelisysteemi ei olisi näin puutteellinen, niin koko keskustelua uusista pelaajista ei tarvitsisi edes käydä. Pelaajabudjetin osalta niille, jotka epäilevät, että näin ei voi olla, niin kannattaa käydä HIFK:n rosteri läpi ajatuksella pelaaja pelaajalta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
HIFK on jo käyttänyt muhkean 3.2M€ pelaajabudjettinsa tällä kaudella. Näin voisin melkein sata prosenttisen varmasti todeta. Budjetti on kuitenkin vain arvio, joten voihan sitä paisuttaa niin kuin rahkeet riittää, mutta oikeasti millään pikku rahalla ei saada mitään ykkösketjun pomminvarmaa sentteriä sisään ja myöskään puolustajaa, joka antaisi jotain lisäarvoa olemassa olevaan pakistoon.

Tehdäänpä vertailua viime kauden rosteriin karkeasti arvioiduin palkkakustannuksin (poistuneet pelaajat vs. uudet pelaajat).

Söderholm = Taimi
Honkaheimo + Pikkarainen + Nyqvist = Järvinen
Goldobin = Hintz
Kuparinen = ?
Blomqvist, Leinonen = ?

Toki etenkin joidenkin nuorten pelaajien palkat ovat nousseet, mutta pelkästään Kuparisesta täytyy olla jemmassa sen verran, että kyllä ihan kunnon sentteriin pitäisi löytyä paalua. Jos ei löydy, niin helvetin huonosti on kortit taas pelattu.

Jos pelisysteemi ei olisi näin puutteellinen, niin koko keskustelua uusista pelaajista ei tarvitsisi edes käydä. Ja niille, jotka epäilevät, että näin ei voi olla, niin kannattaa käydä HIFK:n rosteri läpi ajatuksella pelaaja pelaajalta.

En tiedä, oletko koskaan arvioinut senttereiden merkitystä joukkueelle, mutta tällä hetkellä meidän 1. sentteri vetelee täysin koomassa ja saa jopa Zaborskyn kaltaisen staran näyttämään keskitason liigajyrältä. 3. ketjussa harjoittelee keskushyökkääjän peliä keltanokka Leino, joka ei ole tätä ennen pelannut aikuisten tasolla varmaan peliäkään keskellä; turha odottaa myöskään tulosta, kuten on nähty. Toki jos halutaan väkisillä pitää tuolla tontilla "kasvamassa korkoa", niin se pitää hyväksyä, mutta samalla myös ymmärtää ettei se mahdollinen potentiaali realisoidu hetkessä. Nykopp on vielä keskenkuntoinen, mutta sellaisenaankin nostanut nelosketjun aivan uudelle tasolle. Elkins on huikea, kakkosketjun roolitukset toimivat ja tätä myötä koko koostumus pelaa varsin kelvollista lätkää.

Ei ole Stögön vika jos Ramua tuntuu kiinnostavan joku helvetin pyöräily enemmän kuin oma ammattinsa. Jos tilanne olisi toinen, niin meillä olisi hyvällä tuurilla 3 roolinsa täyttävää koostumusta. Tämän jälkeen enää tarvitsisi miettiä, että mitä tehdä Leinolle ja kumppaneille.
 
Viimeksi muokattu:

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Miltäs kuullostaisi vaihtokauppa Ramu-Hirso? Ramu on kuitenkin pelannut uransa parasta lätkää sinisissä ja toisaalta taas kaksikko Hirso - Zaborsky kuullostaisi ihan mukavalta. Hirsolla ei ole enää montaa kautta tavoitella mestaruutta ja Espoossa sitä ei taloudellisten realiteettien rajoissa tavoitella ainakaan muutamaan vuoteen. Kaikki voittaa ja jos liksoissa on eroa niin IFK maksaa ja Espoossakin voidaan vähentää vähän ostovelkoja?
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

Olisi mielenkiintoista kuulla yksikin syy siihen, miksi Blues suostuisi tähän? Fyrkat loppu? Tämä vaihtokauppa ei auta yhtään, päinvastoin. Hirso alitehoinen? Joukkueen kapteeni ja tärkein pelaaja, toisin kuin Ramstedt.
 
No kaksi syytä, eli fyrkka kai kroonisesti loppu ja ehkä usko siihen, että Ramu pystyisi pelaamaan samalla tasolla kuin viimeksi, jolloin Blues sai kasan ruplia hänestä kesken kautta.
 
Eikös jonkun huhun mukaan Bluesin kaikki pelaajat ollut myynnissä vai oliko tämä ankka? Oli miten oli, tietyllä tavalla siirto voisi olla win-win -tyylinen, koska vaikea nähdä, että Hirso onnistuisi suorittamaan tämän hetkistä Ramua heikommin ykkösen keskellä.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tehdäänpä vertailua viime kauden rosteriin karkeasti arvioiduin palkkakustannuksin (poistuneet pelaajat vs. uudet pelaajat).
En tiedä, mikä HIFK:n viime kauden oikeasti toteutunut pelaabudjetti oli, joten lähdin tarkastelemaan asiaa puhtaasti pelaaja pelaajalta.

+300000 : Zabo
250000-300000 : Järvinen, Taimi, Ramu
200000-250000 : Elkins, Grillfors, Puustinen, Taipalus
150000-200000 : Rask, Luttinen
100000-150000 : Auvittu, Husso, Ikonen
50000-100000 : Generous, Hintz, Lamberg, Lankinen, Leino, Nykopp, Partanen, (Teppo)

Sitten on vielä näitä Max-pokseja ynnä muita "junnuja"..........

Ei ole Stögön vika jos Ramua tuntuu kiinnostavan joku helvetin pyöräily enemmän kuin oma ammattinsa. Jos tilanne olisi toinen, niin meillä olisi hyvällä tuurilla 3 roolinsa täyttävää koostumusta. Tämän jälkeen enää tarvitsisi miettiä, että mitä tehdä Leinolle ja kumppaneille.
Minä näen sen enenmmän pelisysteemin kautta tulevana ongelmana kuin itse pelaajasta itsestään johtuvasta. Moni muukin pelaaja alisuorittaa tällä hetkellä. Ei se yksistään Ramun ongelma ole.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Minä näen sen enenmmän pelisysteemin kautta tulevana ongelmana kuin itse pelaajasta itsestään johtuvasta. Moni muukin pelaaja alisuorittaa tällä hetkellä. Ei se yksistään Ramun ongelma ole.

Mietitäänpä asiaa listaamiesi pelaajien osalta:

Zabo: Alisuorittaa, koska Ramstedt.
Järvinen: Yhtä hyvä kuin odotinkin.
Taimi: Vaikea arvioida, koska jatkuvasti saikulla.
Ramu: Alisuorittaja nro. 1.
Elkins: Omalla loistavalla tasollaan.
Grillfors: Omalla loistavalla tasollaan.
Puustinen: Parempi kuin odotin, nappiin mennyt alkukausi.
Taipalus: Omalla tasollaan.
Rask: Alisuorittaa, koska Ramstedt.
Luttinen: Alisuorittaa, koska Leino.
Auvitu: Pienoinen pettymys loistavan viime kauden jälkeen.
Husso: Huima tasonnosto viime kauden jälkeen.
Ikonen: Viime kauteen nähden pettymys, mutta joutunut pelaamaan lähinnä Ramstedtin ja Leinon kanssa.
Generous: Omalla tasollaan.
Hintz: Sivussa koko kauden.
Lamberg: Sivussa koko kauden.
Lankinen: Omalla tasollaan.
Leino: Harjoittelee sentterin peliä 3. ketjussa. Tuossa roolissa en edes osaa odottaa häneltä tulosta, joten varsinaiseksi alisuorittajaksikaan en voi laskea. Parempaa laatua tuolle tontille kaipaisin, sillä Leino ei ole vielä ns. vakaa liigasentteri, jonka kuuluisi vetää vakiokokoonpanossa tuossa roolissa.
Nykopp: Ollut hyvä palattuaan saikulta kehiin.
Partanen: Itselleni suurin positiivinen yllätys tällä kaudella.
Teppo: Yllättävän hyvä.

Mielestäni alisuorittaminen kulminoituu hyvin pitkälti Ramun ja Leinon johtamiin vitjoihin, joista Ramu alisuorittaa todella pahasti ja Leino nyt ei vaan ole riittävän hyvä.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
No kaksi syytä, eli fyrkka kai kroonisesti loppu ja ehkä usko siihen, että Ramu pystyisi pelaamaan samalla tasolla kuin viimeksi, jolloin Blues sai kasan ruplia hänestä kesken kautta.
Sitä vaan ihmettelen, että koska Ramstedt on huomattavasti kalliimpi pelaaja kuin Hirso, niin miten vaihtokauppa voi auttaa Bluesia? He menettävät laadukkaan pelaaja ja kapteeninsa ja saa vaihdossa suuremman kuluerän ja huonomman pelaajan. Ei mene yhteen. Hirso ei nosta/laske palkkaansa, Ramstedt ei nosta/laske palkkaansa. Blues ei maksa eurokaan Hirsolle IFK:ssa, IFK ei maksa euroakaan Ramstedtille Espoossa.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni alisuorittaminen kulminoituu hyvin pitkälti Ramun ja Leinon johtamiin vitjoihin, joista Ramu alisuorittaa todella pahasti ja Leino nyt ei vaan ole riittävän hyvä.
Nyt varmaan sohaisen muurahaispesää, mutta mielestäni Järvinen ei ole ollut ainakaan vielä tasollaan. Aijämäistä pelaamista, joo, Välillä tukee hyvin hyökkäyksiä, mutta yllättävän epävarma kiekon kanssa alakerrassa. Ei kyllä yhtään tyypillistä Järvistä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nyt varmaan sohaisen muurahaispesää, mutta mielestäni Järvinen ei ole ollut ainakaan vielä tasollaan. Aijämäistä pelaamista, joo, Välillä tukee hyvin hyökkäyksiä, mutta yllättävän epävarma kiekon kanssa alakerrassa. Ei kyllä yhtään tyypillistä Järvistä.

Omaan silmääni Järvinen on ollut juuri niin hyvä kuin odotinkin. Toki muutamia lapsuksia sattunut kiekon kanssa, mutta eihän kiekollinen peli ole ikinä ollutkaan hänen vahvuutensa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös