HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 485 967
  • 3 548

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En tosiaankaan uskaltanut edes pelätä, että Jokereiden ja HIFK:n pelaajiston välillä olisi tämän KHL-siirron jälkeen näin iso ero. Katsokaapa ihan huviksenne HIFK:n ja Jokereiden kokoonpanoja vierekkäin. Jäätävää.

Olen kyllä muuten tekstistäsi samaa mieltä ja etenkin siitä, että joukkueen kasaamisessa on perseilty riittävästi vuosi toisensa jälkeen. Rakennusprosessi on jälleen ollut laiskan ylimielinen, aivan kuten Nybarin habituskin.

Tuohon lainaamaani kohtaan haluaisin kuitenkin kommentoida, että ei nyky-Jokereiden ja IFK:n rostereita ole millään tavalla järkevää vertailla keskenään. Narrit pelaa eri sarjaa ja täysin eri budjetilla kuin ennen. That's it. Jos IFK:n kokoonpanoa johonkin pitää verrata, niin verrataan sitä mielummin vaikka Kärppien tai TPS:n vastaaviin, jotka nekin ovat valovuosia meitä edellä. Tämä on se asia mistä kritiikkiä saa ja pitääkin antaa, että kuinka kutakuinkin samankaltaisilla tai jopa pienemmillä budjeteilla operoivat Liigaseurat onnistuvat kasaamaan joukkueita, joista löytyy merkittävästi enemmän käsiä, laajuutta, johtajuutta ja monipuolisuutta kuin meiltä. Aukkojahan nykyrosterissa on kuin bordellissa; joukkueellinen 3-4 ketjujen laitureita + muutama vähemmän potentiaalinen junnu, Liigan keskikastin alapuolella oleva puolustus ja täysin raakile kakkosmaalivahti, joka ei ole pelannut uransa aikana kuin yhden Liigaottelun torjuntaprosentilla 66,6.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, Jokereiden ja IFK:n joukkueet eivät ole enää vertailukelpoisia, mutta minkäs muunkaan perusteella satunnaiskatsoja tekee päätöksen, kun hän miettii mihin matsiin tällä viikolla mennä. Jokereiden joukkue, olosuhteet ja hinnat ovat täysin eri tasolla. Hyvät peliesitykset ja menestys tietysti houkuttelevat aina yleisöä, mutta kuinka realistista niitä on odottaa IFK:lta? Viime vuodet ovat olleet sekavia ja menestys heikkoa, eikä pelaajamateriaali tällä hetkellä vakuuta. Toive on tietysti se, että Törmänen on se toivottu messias, joka saa homman toimimaan tuolla joukkueella yli odotusten.

IFK on hyvin haastavassa tilanteessa ja odotusarvot tulevalle kaudelle ovat aika nollissa.
 
Viimeksi muokattu:

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
ja täysin raakile kakkosmaalivahti, joka ei ole pelannut uransa aikana kuin yhden Liigaottelun torjuntaprosentilla 66,6.
Äläs nyt hauku poikaa, jonka Jortikka juuri valitsi maajoukkueeseen. Ei sinne muuten muita HIFK:n riveistä päässyt, joten kai Lankinen on jotakin Vierumäellä tehnyt oikein.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Niin, Jokereiden ja IFK:n joukkueet eivät ole enää vertailukelpoisia, mutta minkäs muunkaan perusteella satunnaiskatsoja tekee päätöksen, kun hän miettii mihin matsiin tällä viikolla mennä. Jokereiden joukkue, olosuhteet ja hinnat ovat täysin eri tasolla.

Olen siitä samaa mieltä, että paremmin vallitsevaan tilanteeseen olisi pitänyt pystyä reagoimaan, mutta edelleen ei näiden kahden joukkueen pelaajamateriaalin vertailussa ole mitään järkeä. Vai olisiko myös IFK pitänyt kaupata KHL:ään, jotta päästään kilpailemaan pelaajamateriaalilla niistä satunnaiskatsojista?

Äläs nyt hauku poikaa, jonka Jortikka juuri valitsi maajoukkueeseen. Ei sinne muuten muita HIFK:n riveistä päässyt, joten kai Lankinen on jotakin Vierumäellä tehnyt oikein.

Husso on aina ollut lupaava maalivahti, joka on todistanut jo kykynsä Liigassa. Minulle kelpaa täysin, että hän on meidän ykkösmolari tulevalla kaudella. Kakkoseksi olisin silti kaivannut kokeneempaa kirittäjää, jolloin huomattavasti vähemmän lupaava Lankinen olisi siirtynyt junioreihin tai Mestikseen kasvamaan korkoa.

Mieti tilanne, jossa Husso pelaa ne 90% kauden peleistä ja sattuu loukkaantumaan pleijareiden kynnyksellä. Mitä jää jäljelle? Lankinen kylmiltään ykköseksi ja Lunkka tai joku A-junnu kakkoseksi?
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
IFK:n resursseilla on, siis olisi erittäin hyvät mahdollisuudet taistella mestaruudesta vaikka joka ikinen vuosi liigassa, mutta kun ei osata niin ei osata! Jokereiden resursseilla on taistelu mestaruudesta paljon haastavampaa ja epätodennäköisempää joten mikäs olisikaan paras tapa houkutella porukkaa HIFK:n leiviskään kuin kasata Liigan mittapuulle kympin joukkue ja hoidella noita mestaruuksia "hieman" useammin himaan ja olla voittava organisaatio jotka kiinnostavat yleisöä aina! Narreille "mestaruus" on jo eteneminen playoffeihin tms.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden resursseilla on taistelu mestaruudesta paljon haastavampaa ja epätodennäköisempää joten mikäs olisikaan paras tapa houkutella porukkaa HIFK:n leiviskään kuin kasata Liigan mittapuulle kympin joukkue ja hoidella noita mestaruuksia "hieman" useammin himaan ja olla voittava organisaatio jotka kiinnostavat yleisöä aina! Narreille "mestaruus" on jo eteneminen playoffeihin tms.

No se ei ole aivan noin yksinkertaista, sillä kasaamisessa on varmaankin tuhat muuttujaa ja bisneksen pitäisi olla myös kestävällä pohjalla. Eikös Jokereilla ollut kaksi vuotta sitten aivan kybän joukkue, mutta putosi kuitenkin ekalla kierroksella. Roolitus ja valmennus ovat asian ydin.

Niin ja itse pidän hyvänän suorituksena, jos puolivälieriin päästään, mutta mestaruus on mestaruus ja loppu peleissä mikään muu ei kelpaa. Tuolla rosterilla IFK:n liigamestaruus vaikuttaisi jopa epätodennäköisemmältä kuin Jokereiden KHL-mestaruus... Ilman sarvia ja hampaita.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen siitä samaa mieltä, että paremmin vallitsevaan tilanteeseen olisi pitänyt pystyä reagoimaan, mutta edelleen ei näiden kahden joukkueen pelaajamateriaalin vertailussa ole mitään järkeä. Vai olisiko myös IFK pitänyt kaupata KHL:ään, jotta päästään kilpailemaan pelaajamateriaalilla niistä satunnaiskatsojista?

Kesän uutiset IFK:n osalta ovat olleet Keräsen ja Pakarisen lähdöt pois. Siinä kaikki, ei yhtään mitään mikä loisi innostusta ja positiivisuutta IFK:n alkavaa kautta kohtaan. Hiljaisuus olisi ihan jees, jos joukkue olisi jo valmiiksi kivenkova.

Jotain pitää tapahtua vielä ennen kauden alkua. Yksinkertaisesti "jotain".
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuolla rosterilla IFK:n liigamestaruus vaikuttaisi jopa epätodennäköisemmältä kuin Jokereiden KHL-mestaruus... Ilman sarvia ja hampaita.

Näin on, mutta IFK:n resursseilla pitäisi olla mahdollisuus taistella helpommin mestaruudesta kuin Jokereiden eikös? Ja mitä kybän joukkueeseen tulee niin ei se tietenkään tarkoita varmaa mestaruutta, mutta tuskin tarvitsi 10+ vuotta odottaa aina uutta. Ja joukkue, joka pääsääntöisesti voittaa yleensä myös kiinnostaa yleisöä.
 

Klubi17

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Pelaajat voisi yhtä hyvin hommata vaikka Madame Tussaudsilta. Johtoryhmähän sieltä epäilemättä jo onkin....sen verran vahvaa scouttausta on viime kausina nähty...Lisäksi Nordikselta löytyy valmiiksi kannattajia, joita ei edellisen kauden jälkeen ole suotta poistettu katsomosta....vain seitit pyyhkäistään ja kaikki onkin valmista uuteen kauteen.....KOFF, Whatever you want & Let's play hockey!
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kesän uutiset IFK:n osalta ovat olleet Keräsen ja Pakarisen lähdöt pois. Siinä kaikki, ei yhtään mitään mikä loisi innostusta ja positiivisuutta IFK:n alkavaa kautta kohtaan. Hiljaisuus olisi ihan jees, jos joukkue olisi jo valmiiksi kivenkova.

Jotain pitää tapahtua vielä ennen kauden alkua. Yksinkertaisesti "jotain".

Tästä olen täysin samaa mieltä. Muut Liigaseurat ovat reagoineet nopeasti menetyksiin ja hankkineet laatupelaajia sisään silloin kun siihen on ollut tarvetta. Lapsikin näkee miten paljon puutteita IFK:n rosterissa on, jonka vuoksi on anteeksiantamatonta ettei mitään olla tehty. Tämä on nähty jo moneen kertaan; todennäköisesti joskus elo-/syyskuun taitteessa sisään tulee rampoja tusinapelaajia AHL:stä tai Sveitsin Liigasta ja sitten kun he floppaavat, niin selitellään tilannetta markkinoiden kuivuudella.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotain pitää tapahtua vielä ennen kauden alkua. Yksinkertaisesti "jotain".

Mä näen tässä enää parisen vaihtoehtoa jolla voi nostattaa mielenkiintoa ensi kauteen ja positiivista fiilistä. 1. Sisään hommataan Zaborsky/Antti Miettinen/Salmela/Mäenpää nelikosta ainakin kaksi. 2. Tom Nybondas saa potkut työstään.

Pätkääkään ei nouse suupielet enää ylöspäin, vaikka sieltä tulisi saatana AHL:n pistepörssin voittaja sisään. Mä en suoraan sanoen halua tuolta enää yhtään ukkoja tähän seuraan, ennen kuin scouting osastolla on joku asiansa osaava.

Tästä tilanteesta tekee kyllä äärimmäisen tuskallisen se fakta, että noi neljä ukkoa on enää vapaana näistä laatupelaajista. Toki PW ja esim. Andersson sieltä vielä löytyy, mutta toista tuskin vielä saadaan liigaan ja toinen on kärsinyt niistä loukkaantumisista. Niin kuin toki on myös Antti Miettinen, mutta hän saa suomalaisuudesta plussaa.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mitä muuten Antti Miettinen puuhaa ensi kaudella? Juolahti mieleeni, koska nimi tullut useasti vastaan Free Agent -listoilla. Olisi jotenkin niin Nybarimainen hankinta, eikä mitenkään hyvässä mielessä...

Älä huoli, tavoittelee sopimusta Sveitsistä. Muussa tapauksessa suunta lienee Hämeenlinna.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä nyt on viimeiset hetket käsillä vahvistusten osalta, jos halutaan pärjätä CHL:ssä tai ylipäätään liigassa. Jengi ymmärtääkseni alkaa käydä nyt läpi pelitavallisia asioita ja hakea treeneissä ketjukostumuksia. On täysin idioottimaista odottaa syyskuuhun ja todeta, että "meidän jengihän on ihan vitun paska", silloin ne vapaat pelaajat tuskin ovat tämän hetkisiä laadukkaampia. Itse en voi ymmärtää tätä vallitsevaa tilannetta ollenkaan, hyviä pelaajia on /on ollut vapaana ja meillä ei reagoida mihinkään tilanteen vaatimalla tavalla. Rask tuotiin jengiin, mutta se ei tuonut meille mitään lisäarvoa, Partanen, Leinonen, Leino jne. Hoitavat saman tontin varmasti halvemmalla. Meiltä puuttuu terävin kärki ei ns."täyte"pelaajia. Pakko vaan sanoa, että paskaa on potkurissa ja paskan synonyymi on Nybondas.
Annetaan vissiin taas 20 pinnaan kärki jengeille eteen, sitten ennen joulua vitullinen suonenveto ja noustaan kuuden sakkiin. Sitten kinkun syönnin jälkeen palaamme tasollemme ja jännitetään viimeiseen asti selvitäänkö sääleihin.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Miksi ei The Office ei ännähdä?

Täällä ihmetellään miksi uusista pelaajista ei tiedoteta, kun muut joukkueet jatkuvasti värväävät hyviä pelaajia. No, faktahan se on, ettei IFK ole julkaissut kuin yhden uutisen todella vahvistavasta pelaajasta, ts. Keräsestä. Hän sitten (yllätys, yllätys) lähtikin katsomaan NHL-uran mahdollisuutta. Sopimus tod. näk. oli niin kallis, että jos sattuisi tulemaan takaisin syys-/marraskuun aikana IFK:lla ei ole varaa hankkia korvaajaa, ennenkuin tietävät varmasti tilanteen. Siis odotellaan sitä. Pakarisen lähtö on sitten toinen juttu. Hänet korvataan, jos sopivan edullinen korvaaja löytyy, mutta ilmeisesti rahaa ei ole liikaa. Siksi ei myöskään ole näkynyt kokenutta varamaalivahtia eikä sitä hyökkäävää pakkia. No, tämä on tietysti spekulointia, mutta eiköhän viime kaudella uhrattu niin paljon rahaa ja menetetty vastaavasti niin paljon kausareita/sponsoreita menestyksen jäädessä nollaan, että tämä on kylmä totuus.
Pois (korvaaja) viime syksyn alusta:
Peltonen, Somervuori (Rask), Fata, Salmelainen, Pakarinen, Talaja (Lamberg?), Piiparinen (Leino), Hari (Blomqvist?), Block, Stloukal, Birch, Thiessen, Ore, DeSantis (toivottavasti ei korvata), Jokela (Honkaheimo?), Eklund (Auvitu), Kurvinen (Taipalus). Ehkä joku jäi pois. Kauden aikana lisää Wargh, Thang, Gillies, Ikonen, Ramstedt, Mäkelä (Grillfors) j.n.e.
Muut joukkueet hankkivat pelaajia kuten: Mäntylä, Lasch, Davis, Spang, Giliati, Salcido, Niskala - vain muutama mainittuna.
Eihän muusta voi olla kyse kuin rahasta, sillä nythän joukkueen pitäisi olla kasassa, jos halutaan menestyä CHL:ssä ja myydä lippuja/menestyä Liigassa ja myydä kausareita. Tuolla joukkueella tuskin tulee katsottua kovinkaan monta peliä liigassa!
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
No jos noita ylläolevia korvaajia laitettu niin ollaan menty perse edellä puuhun, ja tipahdetaan nenälleen. Mutta tää on meidän IFK!!
 

ville71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tätä officen mykkäkoulua voi kyllä millään sulattaa ja vitutus vaan nousee muiden jengien hankkiessa laatua sekä tehoja rosteriinsa. Kovia pakkeja sekä laitahyökkääjiä on liigaan päätynyt, mutta meille ei YHTÄKÄÄN! Mitä helvettiä meillä oikein koomaillaan?! Tuntuu että koko seuran toiminta kokonaisuudessaan on aivan lamaantunut. Ainut positiivinen asia pitkään aikaan tuntuu olevan Törmäsen tulo valmentajaksi. Jokerit ja heidän Khl kuvionsa useine huippuhankintoineen ovat olleet keväästä lähtien tasaisesti esillä eri medioissa, mutta meillä on ollut totaalisen hiljaista joka saralla..aivan jäätävää toimintaa!

Sitten menetimmekin KAKSI tulosyksikön HUIPPULAITURIA ja kumpaakaan ei ole vieläkään korvattu, myös se rightin "Kousa" loistaa poissaolollaan. Jengistä puuttuu kokemusta, johtajuutta, taitoa ja ratkaisuvoimaa..keskinkertaisuutta ja arpoja kyllä löytyy kiitettävästi. Materiaali on niin kapea, että varsinkin avainpelaajien kohdalle ei saisi sattua juuri ainuttakaan loukkaantumista. Hifkin touhu tuntuu aivan käsittämättömältä, miksi rosteri on näin nimetön/kapea materiaaliltaan ja missä ne LAATUPELAAJAT viipyvät jotka tuovat väkeä halliin??
 
Näin viikko ennen oman joukkueen ensimmäistä treeniottelua alkoi Liigan palstan lukeminenkin kutkuttamaan. Tottakai naapurin toiminta kiinnostaa, vaikka Jokerit nyt siirtyykin eri sarjaan *hymiö*

Niin, teidän rosteri. Osaako joku eritellä pelaajittain suunnilleen tuhlatut eurot? On vaikea uskoa, että tuohon kokoonpanoon olisi upotettu se yli kaksi miljoonaa euroa. Juuri niin kuin yllä on useaan kertaan mainittu, kärki on todella kapea. Tähtipelaajia on vain muutama, itse lasken Puustisen, Söderholmin ja varauksin Ramstedtin sekä Husson sellaisiksi. Vaikka Keräsen ja Pakarisen lähtö näkyykin laiturivajeena, tuntuu, että teiltä puuttuu myös The ykkössentteri.

Sama vähän pakiston osalta. Rehellisesti sanottuna en ollut ikinä ennen kuullutkaan Grillforsista tai Taipaluksesta - hädin tuskin Teposta tai Auvitustakaan. Jääkö liikaa Söden harteille? Vaihtuvuus on ollut melkoista viime kaudesta. Meidän viime kauden jätkiäkin löytyy: Rask, Lamberg ja Lankinen. Lambergista saatte fanien suosikin, loistava jätkä. Olisin voinut ottaa mukaan KHL:ään. Lankinen on lupaava maalivahti, tosin kokematon ja suuri riski kakkosveskaksi. Raskiin en olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Ossi Saarisen paranneltu versio, tykkää pyöriä tehottomasti. Jollain kierolla tavalla toki toivon, että onnistuu.

Näin nopeasti teidän kokoonpanoa tutkaillessa, toivottavasti Stögö saa tuosta muovattua jotain. Tulen käymään myös Nordiksella tulevalla kaudella, valehtelisin jos sanoisin, että Liiga ei enää kiinnosta. Ei ehkä samalla tavalla kuin ennen, mutta rakkaudesta lajiin.

Kiitos ja anteeksi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kun miettii tätä toimistolta huokuvaa hiljaisuutta, niin pahoin pelkään, että Raskista toivotaan uutta Pakarista, eli kyseessä olisi hänen korvaajansa. Miksei Kerästä sitten olla korvattu? Ehkä siellä joku oikeasti kuvittelee, että hän vielä palaisi Suomeen alkukauden aikana. En oikeasti halua uskoa, että joukkueen päättävissä elimissä olisi näin naiiveja idiootteja, mutta jos ei vähitellen mitään ala kuulumaan, niin eihän tässä paljon muitakaan vaihtoehtoja jää.

Ei varmaan tarvitse kauden aikana hirveästi hallilla rampata katsomassa tätä HMV-sakkia, jonka tämä kaikkien aikojen amatööriorganisaatio on onnistunut oksentamaan. Jaloilla äänestäminen lieneekin ainoa vaihtoehto, jolla tähän touhuun voi vaikuttaa, sillä kun tulosta tekevässä organisaatiossa rahantulo hupenee, seuraa siitä yleensä muutoksia.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kun miettii tätä toimistolta huokuvaa hiljaisuutta, niin pahoin pelkään, että Raskista toivotaan uutta Pakarista, eli kyseessä olisi hänen korvaajansa.

Ja todellisuudessa siis Rask korvaa Somervuoren ja osaa pörrätä ihan yhtä tehottomana vastustajan kulmissa.

Pakaran laukaus oli kyl niin hyvä ja oli kaikinpuolin niin monipuolinen pelaaja että tuskinpa yhtä hyvää pelaajaa löytyy edes vapaana, joten ilman muuta näitä kovempiin liigoihin lähtijöitä ei voidakaan korvata kokonaan.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Pakaran laukaus oli kyl niin hyvä ja oli kaikinpuolin niin monipuolinen pelaaja että tuskinpa yhtä hyvää pelaajaa löytyy edes vapaana, joten ilman muuta näitä kovempiin liigoihin lähtijöitä ei voidakaan korvata kokonaan.

Kyllä muuteen löytyisi. Mark Mancari olisi jälleen ilman sopimusta AHL:ssä. Siinä olisi kaveri huikealla laukauksella varustettuna.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä muuteen löytyisi. Mark Mancari olisi jälleen ilman sopimusta AHL:ssä. Siinä olisi kaveri huikealla laukauksella varustettuna.

Niin mutta pointti siis se jos kaveri oikeasti on niin hyvä niin eiköhän nuo muut liigat vie ennen kuin päätyvät tänne meidän kotoliigaan, tai sit se tulee vetää pari huikeata ottelua ja sitten lähtee viimeistään jouluna. Tai sit se floppaa ja jää meille loppukaudeksi.

Mutta en mä nyt ihan vielä luovuta, jotain uskoisin olevan tulossa, kysymysmerkki on vaan se että onko sieltä oikeasti tulossa vahvistuksia vaiko näitä toivotaan toivotaan tapauksia. Kuten joku jo mainitsi ekat harkkapelit CHL-pelit ja eka Blues matsi, sen jälkeen voi jo aika hyvin alkaa vetämään johtopäätöksiä missä mennään.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Onhan tossa HIFK:n joukkueessa paljon hyvääkin.

Itse ainakin pidän siitä, että joukkue on suhteellisen nuori, tällä hetkellä Eliten mukaan Liigan toisiksi nuorin. Nuoret kunnianhimoiset pelaajat höystettynä tarvittavalla kokemuksella, hyvä konsepti.

Valmentajana Suomen valmennuksen paras prospect.

Elkins, Ramstedt ja Kuparinen. Keskikaista on erinomaisessa kunnossa, Elkins ja Kuparinen ovat monikäyttöisyydessään Liigan huippua. Ramstedt on playmakerina Liigan ehdotonta eliittiä. Kohta joku sanoo, että Ramstedt ja Kuparinen ovat paskoja, eivät muuten ole. Jos ja kun pelitapa ei tää vuonna ole MNH:ta, niin uskon Ramstedt kolkuttelevan pistepörssin kärkipaikkoja.

Kyllähän laituri- ja puolustukseen tarvitaan muutama jätkä, ja uskon kyllä että sieltä niitä myös tulee. Veskarit ovat nuoria ja itseäni kyllä se osasto hieman mietityttää, toisaalta taas luotan kyllä Lunkkaan ja Nybaan veskareissa, historia on hyvä.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kupariselta odotan kyllä paljon ensi kaudelta, kun viime kausi meni ihan pipariksi. Ramstedt.. Noh mitä tuosta kaverista voi enää sanoa? Kun nyt vain saisi asenteen kuntoon ja painaisi joka vaihdossa 100%, niin jälki olisi tuhoisaa. Kaverilla on vaan niin flegmaattinen asenne kaukalossa 80% pelistä, että oksettaa kattoa kaveria joka tienaa varmaan sen 150-200k kaudessa sinun rakastamasi seuran pelipaita päällä ja surffailee pelin ulkopuolella ja yrittää yksin liikaa. Kaikki on Ramulla korvien välissä, taitoa kaverilla kyllä on ja paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös