HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 485 726
  • 3 548

Carlos

Jäsen
Vois kyllä toimiston ylimieliset herrat luopua edes tuosta risteily perinteestä.

Muutenkin näin nopean tiedonvälityksen aikana hhhhhhhhhidas mmmmeno llllaivalle ja sitten siellä hhhhhitaaasti ettttttteeenpäin llllllilluessa jossain kasari-yökerhossa tiedotellaan jotain on aika väsynyttä.

Omasta puolestanikin saisi tiedottaa sitä mukaa kun soppareita tulee, näin mediahuomiota olisi enemmän. Tietty jos soppareita ei ole, niin näin saadaan pelattua aikaa kun jengi odottelee tötinöissään että onko siellä Kovalchuk, Malkin, Ovechkin, vaiko ehkä ihan se Crosby. Tai kaikki em.

Sitten kun sieltä kerrotaankin että Piiparinen on tehnyt jatkosopimuksen, 59-vuotias Jukka Seppo vol. 3 tulee try-outille, Slovenian 2. liigasta tulee joku potentiaalinen ja lupaava peruspakki, ja lisäksi haetaan yhtä korkean profiilin laitahyökkääjää, niin jengi on ymmärrettävästi vähän pettynyt. Mutta ei hätää, sitten kaikki voivat siirtyä tenuttamaan ja uskoa että kyllä sieltä NHL-leireiltä vielä joku saadaan. Tai viimeistään siirtorajalla. Ja kyllähän Törmänen saa noi kaikki vanhat ja junnut+jannut semmoiseen lentoon että mestaruus on täysin mahdollinen.

Mitäs muuten jos vaikka jatkossa Hifk repäisisi ja pitäisi nämä tiedotustilaisuudet lentokoneessa? Se olisi jotenkin nopeampi ja lennokkaampi tapa. Päästäisiin tästä kaljakellunnasta eroon. Don't drink and drive when you can take drugs and fly.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäs muuten jos vaikka jatkossa Hifk repäisisi ja pitäisi nämä tiedotustilaisuudet lentokoneessa? Se olisi jotenkin nopeampi ja lennokkaampi tapa.
Liian kallista. Mielestäni taloudellisesti järkevää ja muutenkin tehokasta olisi järjestää mopoautojen moottorimarssi. Reitti kulkisi Nordiksen parkkipaikan ympäri riittävän monta kertaa, ettei häiritä kaupungin muuta liikennettä. Nybari johtaisi letkaa kirkuvan punaisessa Mersu-mopossaan, merkkipuvun verhoama luu ulkona, kuubalaista sikaria pössytellen. Tiedotteet tulisivat mikrofonilla varustetun megafonin kautta ja takana (muistakaa turvaväli!) köröttelevät fanit pitäisivät keskenään yhteyttä radiopuhelimilla sekä itkuhälyttimillä. Poliisipartio kävelisi vierellä varmistamassa, ettei kukaan kuski raportoi Jatkoaikaan nelipyöräistä mopoa ajaessaan.
 
Vesso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KTP, Ketterä
Muutenkin näin nopean tiedonvälityksen aikana hhhhhhhhhidas mmmmeno llllaivalle ja sitten siellä hhhhhitaaasti ettttttteeenpäin llllllilluessa jossain kasari-yökerhossa tiedotellaan jotain on aika väsynyttä.

Omasta puolestanikin saisi tiedottaa sitä mukaa kun soppareita tulee, näin mediahuomiota olisi enemmän. Tietty jos soppareita ei ole, niin näin saadaan pelattua aikaa kun jengi odottelee tötinöissään että onko siellä Kovalchuk, Malkin, Ovechkin, vaiko ehkä ihan se Crosby. Tai kaikki em.

.

Tämä monen organisaation nykylinja ripotella näitä sopimuksia tipoittain ei medianäkyvyyden kannalta ole mitenkään hyvä asia ja yleisöille lähinnä rasittava.

Jokerit esimerkiksi tällä kaudella on lirutellut näitä nimiä kuin vanhus virtsaa ja selvästi on ollut havaittavissa, että jos sopimuksista oltaisiin järjestetty isompi info olisi mediahuomio ollut suurempi.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkoaika näyttää kertovan Luikuri Tattisen jatkoista. Kaipa nämä "vakaat liigapelaajat" kelpaavat ja sitä paitsi onpahan tämä ainakin joltain muulta liigajengiltä pois se 20 maalia.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedotustilaisuuden pitäminen lentokoneessa olisi siinä mielessä loistava idea, että viina nousisi nopeasti päähän. Pääsisi nopeammin siihen mielentilaan, että haukkuisi joukkueesta lähteneet pelaajat. Lisäksi lääke- ja viinahuuruista valmentajaa ei voisi viedä hyttiin piiloon.
 
Dev

Vähän hymyilyttää tämä median uutinen Arttu Luttisen jatkosopimuksesta. Samat mediat oli jumalauta kaksi viikkoa sitten paikalla, kun IFK julkaisi sopimuslistan ja Törmäsen päävalmentajasopimuksen ja nyt vasta havahdutaan "ai toiki teki jatkon", kun tuli haastattelu mieheltä.
 
Jep, huvittavaahan tuo on. Mutta myönnetään, olin itsekin unohtanut tuon tulleen jo vähän salakavalasti julkaistuksi kauan sitten.

Jatkoajan juttu ei sentään ole kusetusotsikoitu, kuten noissa joskus tehdään. Tuonkin olisi voinut laittaa jotenkin "HIFK-ikoni jatkaa sittenkin punanutuissa" ja jotkut klikkaisivat pätkää Peltosen toivossa tms.
 
Stigu

Jäsen
Liian kallista. Mielestäni taloudellisesti järkevää ja muutenkin tehokasta olisi järjestää mopoautojen moottorimarssi. Reitti kulkisi Nordiksen parkkipaikan ympäri riittävän monta kertaa, ettei häiritä kaupungin muuta liikennettä. Nybari johtaisi letkaa kirkuvan punaisessa Mersu-mopossaan, merkkipuvun verhoama luu ulkona, kuubalaista sikaria pössytellen.
Hyvä idea! Muita vaihtoehtoja voisivat olla:

1. Karavaanikulkue helsingistä pohjoiselle jäämerelle. Keskinopeus 30 km/h. Keulan kärjessä kaikkien karavaanareiden äiti, joka kuuluttaa megafonilla ensimmäiset pelaajahankinnat kajaanin kohdalla, siitä eteenpäin aina yhden pelaajahankinnan joka 200 km:n välein.Viimeinen hankinta ( serbialainen lupaava c-juniori) kuulutetaan Utsjoella.

2. Lentokoneristeily. Matka alkaa tompan kuulutuksella " rabbit crew take your dog positions". Tässä vaiheessa hurtaj, spanhel ja muut julkaistavat koirat astuvat esiin. Matka päättyy maahansyöksyyn, ja tompan sanat sekuntia ennen törmäystä ovat " turbulenssi loppui nyt".

Ja olisi muuten meikäläisen puolesta luttinen saanut jäädä sainaamatta.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Omasta puolestanikin saisi tiedottaa sitä mukaa kun soppareita tulee, näin mediahuomiota olisi enemmän.

No onhan näitä jo tiedotettu, Elkins etunenässä, Pakaraa ja Södeä, Taipalusta jne. Että onhan tuo nyt valtavasti muuttunut edellisistä kausista. Viime kauden anti oli risteilyä myöten Jonne, Raanta ja MacLeanin ohimarssi.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
En tiedä teistä, mutta minusta on aika amatöörimäistä, ettei joidenkin pelaajien jatkosopimuksien pituudesta löydy tietoa IFK:n omilta sivuilta. Luulisi faneja kiinnostavan, monenko vuoden jatkosopimus esimerkiksi Nykoppin kanssa on solmittu.

Vähän erikoista jos Luttisen sopimus on vain vuoden mittainen, koska tyypillisesti Luttisen ikäiset ja tasoiset pelaajat tapaavat tehdä kaksivuotisia sopimuksia. Voi toki olla, ettei Luttinen ole itse halunnut pidempää sopimusta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK on IFK ja tiedotus ollut aina vähän vajaata ja välinpitämätöntä. Puustisenkin kohdalla oli tällä palstalla paljon sekaannusta, kun ei ollut virallista tietoa miehen sopimuksen pituudesta.

Tähän nyt on IFK-fanina tottunut - siis mystisyyteen ja huonoon palveluun.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän erikoista jos Luttisen sopimus on vain vuoden mittainen, koska tyypillisesti Luttisen ikäiset ja tasoiset pelaajat tapaavat tehdä kaksivuotisia sopimuksia. Voi toki olla, ettei Luttinen ole itse halunnut pidempää sopimusta.

Törmänen haluaa itselleen sopivat pelaajat? Jos Luttinen sopii sabluunaan, jatketaan sopimusta kyllä.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Onko kellään tarkkaa tietoa paljonko on äijiä rosterissa tällä hetkellä? Meinaan jos meinataan pelata Liigaa ja CHL;ää tarvitaan suht laaja rinki. Pelejä tullee olemaan aika lailla.
 
YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa suurinpiirtein tämänhetkinen koko jengi. Saman olisit toki löytänyt myös HIFKn kotisivuilta.

Maalivahdit (1)

34. Ville Husso (2016)

Puolustajat (5)

4. Juha Tarkkanen (xxxx)
26. Toni Söderholm (2015)
40. Julius Nyqvist (xxxx)
43. Miihkali Teppo (2015)
47. Juuso Salmi (xxxx)

Hyökkääjät (15)

10. Teemu Ramstedt (2016)
11. Matti Kuparinen (2015)
21. Mika Partanen (2015)
28. Jasse Ikonen (2016)
29. Toni Leinonen (2015)
37. Janne Ofverström (xxxx)
39. Arttu Luttinen (2015)
46. Thomas Nykopp (xxxx)
71. Juuso Puustinen (2015)
81. Iiro Pakarinen (2016)
91. Corey Elkins (2015)
xx. Aki Kivelä (2015)
xx. Henri Tamminen (xxxx)
xx. Juha Tarkkanen (xxxx)
xx. Panu Mieho (xxxx)
 
Viimeksi muokattu:

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja siinä vähän vertailukohtaa 2011 mestaruuskauden pakistoon.

Ari Vallin
Mikko Kousa
Markus Kankaanperä
Mikko Kurvinen
Toni Söderholm
Rony Ahonen
Tommi Kovanen
Ilari Melart
Martti Järventie

Kyseisellä pakistorakenteella on mahdollisuudet taistella pytystä. Tottakai kaikki perustuu hyvään viisikkopeliin ja laadukkaaseen hyökkäykseen, mutta kauden 2011 jälkeen meidän pakisto on ollu niin heikko, kapea ja epätasapainoinen, että olisi ollut ihme, jos jotain oltaisiin saavutettu.

Kannattaa tsekata Tapparan ja Kärppien puolustus. Löytyykö yhtäläisyyksiä?

Playoffeissa varsinkin jääkiekko on maalinestopeliä ja se ei onnistu ilman kivenkovaa puolustusta.
 
Tapuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK HELSINKI, Ville Peltonen
Tiedotustilaisuuden pitäminen lentokoneessa olisi siinä mielessä loistava idea, että viina nousisi nopeasti päähän. Pääsisi nopeammin siihen mielentilaan, että haukkuisi joukkueesta lähteneet pelaajat. Lisäksi lääke- ja viinahuuruista valmentajaa ei voisi viedä hyttiin piiloon.

Tai vastaavasti Malmin vielä olevalta kentältä nousisi, joku pienkone joka levittelisi vanhaan propaganda tyyliin lentolehtisiä missä voisi lukea vaikka surullisen kuuluisa slogan mutta ah kumminkin niin hauska " tiedote " , jossa kerrotaan, että IFK ei tiedota keskeneräisiä asioita nyt eikä koskaan.

Kaipa ne , joku pv tulee ulos ja yllättää meidät kaikki. Näillä mennään sanoi Virmas Masa .
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kannattaa tsekata Tapparan ja Kärppien puolustus. Löytyykö yhtäläisyyksiä?

Tapparan pakisto koostuu tasonsa todistaneista ja kokeneista laatupuolustajia, mutta Kärppien puolustusta harva piti paperilla erityisen kovana ennen kauden alkua. Samoin mainitsemastasi mestaruuspakistosta kesällä 2010 Kousa oli täysi arpa, Melart tunnettiin paremmin muista kuin pelillisistä ansioistaan ja Söderholmillakin oli alla melko heikko kausi.

Nykypäivän Liigassa pelaajien kehitys on avainasemassa ja tämän vuoksi Taipalus ja Auvitu ovat minusta hyviä hankintoja IFK:lta. Lisäksi toimivan pelitavan merkitystä ei missään nimessä voi aliarvioida. Toki noiden kahden Nybondaksen hankintalistalla pitää olla pari profiilipakkia.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapparan pakisto koostuu tasonsa todistaneista ja kokeneista laatupuolustajia, mutta Kärppien puolustusta harva piti paperilla erityisen kovana ennen kauden alkua. Samoin mainitsemastasi mestaruuspakistosta kesällä 2010 Kousa oli täysi arpa, Melart tunnettiin paremmin muista kuin pelillisistä ansioistaan ja Söderholmillakin oli alla melko heikko kausi.

Lähinnä tarkastelin asiaa kokonaisuuden kannalta. En niinkään yksilökohtaisesti. Tapparalla, Kärpillä ja HIFKlla viimeisenä mestaruusvuotenaan oli ennen kaikkea leveä ja oikein roolitettu pakisto. Sieltä löytyi sopivassa suhteessa puolustavia puolustajia ja hyökkäykseen kykeneviä. Jos joku oli telakalla tasokas paikkaaja kyllä löytyi tilalle. Tottakai laatua täytyy tietenkin olla ja reilusti. Onhan Kärppienkin puolustus kivikova. Nytkin pelaavasta kokoonpanosta on sivussa esim. Mikko Lehtonen. Adam Mashur tuli siirtorajan kynnyksellä vahvistaman Kärppä pakistoa hyökkäävään puolustajan rooliin. HIFK:n viimeisin mestaruuspakisto: Kousa ei enää ollut arpa keväällä. Söderholm pelasi tasapaksun runkosarjan, mutta tärkeimpään aikaan loistavat playoffit. Melartista ei vielä ollut kovin suuri pelillinen hyöty tuolloin. Samaa mieltä. Kovanen tulikin kevättä varten poistamaan juurikin näitä epävarmuuksia.

Nykypäivän Liigassa pelaajien kehitys on avainasemassa ja tämän vuoksi Taipalus ja Auvitu ovat minusta hyviä hankintoja IFK:lta.

Olisin kiertänyt nämä ukot kyllä tosi kaukaa, mutta esim. Lindelin olisin ottanut kiljuen vastaan nuoren iän ja potentiaalin takia. Lindelissä olisi ollut sitä todellista kehityspotentiaalia.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Tuossa suurinpiirtein tämänhetkinen koko jengi. Saman olisit toki löytänyt myös HIFKn kotisivuilta.

Puolustajat (5)

4. Juha Tarkkanen (xxxx)

Hyökkääjät (15)

xx. Juha Tarkkanen (xxxx)
Tarkkasen Juha on selkeästi Ramin koulukunnan jätkiä, kun löytyy sekä hyökkääjistä, että puolustajista.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän hymyilyttää tämä median uutinen Arttu Luttisen jatkosopimuksesta. Samat mediat oli jumalauta kaksi viikkoa sitten paikalla, kun IFK julkaisi sopimuslistan ja Törmäsen päävalmentajasopimuksen ja nyt vasta havahdutaan "ai toiki teki jatkon", kun tuli haastattelu mieheltä.

Kyllä ja joku populistista otsikointia harjoittava lehti irroitti haastattelusta otsikon tyyliin " HIFK- pelaajaa ei SM-liigan finaalit kiinnosta" ja kuvaili jutussa, miten Luttinen kertoi asioita pyöräilykypärä päässä. No, kuka asettaa journalismin rajan mihinkin.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Joukkueharjoitukset tosiaan alkavat pian ja Törmäsen johdolla. Hyvä homma, nyt ei ainakaan pitäisi käydä niinkuin toissa kaudella, kun kesätreenit menivät valmentaja sekoilujen takia perseelleen.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itseasiassa Törmänenhän saapuu vasta heinäkuun lopulla mutta Salmisaaressako ne taas treenailee? Eli joku rohkea sinne kyyläämään minkälaista ukkoa lappaa ovista treeneihin.
 
TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Itseasiassa Törmänenhän saapuu vasta heinäkuun lopulla mutta Salmisaaressako ne taas treenailee? Eli joku rohkea sinne kyyläämään minkälaista ukkoa lappaa ovista treeneihin.

Itseasiassa Törmänenhän sukkuloi ilmeisesti Suomen ja Sveitsin väliä ennen lopullista muuttoa heinäkuun lopulla Suomeen. Eli uskoisin olevan esimerkiksi muutamissa ensimmäisissä joukkuetreeneissä paikalla.
 
Stögö on tosiaan suurimman osan ajasta Sveitsissä, mutta on toki alkuun mukana treeneissä. Alun jälkeen vastuu päivittäisestä valmennuksesta siirtyy Kangasalustalle ja Tanskalle, mutta kaksikko on yhteydessä Sveitsiin päin päivittäin/lähes päivittäin. Ja palavereita on kuulemma jo pidetty kohtalaisen paljon liittyen juuri seurantaan ja raportointiin sekä yhteisten suuntaviivojen vetämiseen.

Ainakin Kangasalustan mukaan keskittyminen on niin paljon kesässä, ettei tulevan kauden tehtävienjaosta ole ollut vielä juuri puhetta, työnjako ja peluutusvastuut katsotaan vasta syksyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös