Mainos

HIFK boikottiin!

  • 56 747
  • 356

Aiotko sinä osallistua IFK-boikottiin?

  • Äänestäjiä
    269

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Oli kyllä todella paksua kamaa tuo Peltosen pressi. Vai että 3-0 tilanteessa ei saisi kritisoida ja se on "häirintää", vaikka ei ole antaa mitään näyttöä siitä, että tästä noustaisiin. Okei sarja oli kesken ja lakana oli tavallaan radikaali veto, mutta luulisi että tuossa tilanteessa ja sarjan katkettua olisi miestä myöntää omat virheensä, eikä kritisoida faneja.

Okei, noustiin tasatilanteeseen. Se oli hienoa niin kauan kuin sitä kesti, mutta älkää antako sen hämätä. Eikä se nyt tietty ketään hämääkkään, kun takkiin tuli silti. Kolme kautta Peltosta, eikä kertaakaan runkosarjassa minimitavoitteeseen, eli kotietuun. Kertaakaan! Materiaalista ei ole jäänyt ikinä kiinni, ja jälleen sitä menetettyä kotietua voi pitää yhtenä syynä siihen, että matka katkesi seiskapeliin. Kolmessa kaudessa myös yhden playoff-sarjan voitto, hurraa. Välieräputken voidaan sanoa katkenneen tyystin.

No monestihan nämä on kerrattu. Identiteetitön pelitapa, mailan puristaminen, pelin ailahtelu ja taktinen heikkous. Mutta halli oli tällä kaudella lähes aina täynnä, tämän seuran johdon tuntien se riittää. Siksi boikottiin on ryhdyttävä, jos mitään muutosta halutaan nähdä. Fanien on luotava painetta siitä, että IFK operoi urheilullisesti resurssiensa ja brändinsä tasolla. Suomen suurin ja kaunein ansaitsee parempaa!

Hallille en mene ja Katsomoakaan en ota, kunnes jotain on tapahtunut. Paitsi jos ihme tapahtuu ja joulukuussa homma toimiikin Peltosen kanssa, mutta epäilen vahvasti. Kolmen huonon kauden jälkeen on mentävä eteenpäin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli kyllä todella paksua kamaa tuo Peltosen pressi. Vai että 3-0 tilanteessa ei saisi kritisoida ja se on "häirintää", vaikka ei ole antaa mitään näyttöä siitä, että tästä noustaisiin. Okei sarja oli kesken ja lakana oli tavallaan radikaali veto, mutta luulisi että tuossa tilanteessa ja sarjan katkettua olisi miestä myöntää omat virheensä, eikä kritisoida faneja.

Okei, noustiin tasatilanteeseen. Se oli hienoa niin kauan kuin sitä kesti, mutta älkää antako sen hämätä. Eikä se nyt tietty ketään hämääkkään, kun takkiin tuli silti. Kolme kautta Peltosta, eikä kertaakaan runkosarjassa minimitavoitteeseen, eli kotietuun. Kertaakaan! Materiaalista ei ole jäänyt ikinä kiinni, ja jälleen sitä menetettyä kotietua voi pitää yhtenä syynä siihen, että matka katkesi seiskapeliin. Kolmessa kaudessa myös yhden playoff-sarjan voitto, hurraa. Välieräputken voidaan sanoa katkenneen tyystin.

No monestihan nämä on kerrattu. Identiteetitön pelitapa, mailan puristaminen, pelin ailahtelu ja taktinen heikkous. Mutta halli oli tällä kaudella lähes aina täynnä, tämän seuran johdon tuntien se riittää. Siksi boikottiin on ryhdyttävä, jos mitään muutosta halutaan nähdä. Fanien on luotava painetta siitä, että IFK operoi urheilullisesti resurssiensa ja brändinsä tasolla. Suomen suurin ja kaunein ansaitsee parempaa!

Niin samoilla linjoilla kyllä olen, koska kyllä Peltosen tai kenen tahansa valmentajan pitäisi olla valmis vastaanottamaan sitä asiallista kritiikkiä joukkueen faneilta siinä vaiheessa, jos menestys on ollut koko hänen aikakaudellaan juuri samanlaista taapertamista vuodesta toiseen ja nyt vielä tässä vaiheessa, kun tällaisella huippuluokan rosterilla ollaan puolivälierissä heti voitoin 3-0 sarjassa häviöllä.

Villen ja seurajohdon on ihan turha mennä tässä nyt sen syyn taakse piiloon, että kun hävittiin tämä sarja lopulta näin niukasti, että vain maalin tappio siinä game sevenissä, koska tämä sarja menetettiin käytännössä katsoen heti siinä vaiheessa, kun hävittiin heti ne ekat kolme matsia!

Sitten vielä kun laskee sen, että miten vaikeaa joukkueella oikein oli koko tämän kauden ajan jo siinä runkosarjassa. Näitä kotimatsien tappioita näitä SaiPaa ja Sportia vastaan voi kyllä hyvin laskea syyksi just siihen, että miksi se runkosarjan sijoitus oli niin surkea tälle joukkueelle.
 
Nykan

Jäsen
Hyvä nosto palstatoveri @Walkin ! Samoilla mennään eli Peltonen pihalle on minimivaatimus. Uskon myös, että ”Jukka Jalonen” pystyisi Kojon tapaamaan johtamaan tätä koko homehtunutta seuraa eli Salmelainen todennäköisesti roikkusi mukana. Jos Salmelainen lentää pelkästään niin mikään ei todennäköisesti muutu, koska Peltosen olemattomat valmentajakyvyt ovat Salmelaista isompi ongelma.
Milloin tämä boikotti alkaa ja mitä se sisältää? Salliiko boikotti kuitenkin HIFK:n päivittäisen hakkumisen Jatkoajan keskustelupalstalla, vai onko kyseessä oikea boikotti?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Milloin tämä boikotti alkaa ja mitä se sisältää? Salliiko boikotti kuitenkin HIFK:n päivittäisen hakkumisen Jatkoajan keskustelupalstalla, vai onko kyseessä oikea boikotti?
Jokaisen täysin oma asia mitä tämä boikotti pitää sisällään. Itselläni se on, että Nordikselle en mene ennen kuin Peltonen on poissa penkintakaa ja mitään fanikamaa yms. en aio ostaa. En siis aio tukea rahallisesti seuraa. Jatkoajassa pyörin, mutta ei ole itseä kiinnostanut yhtään ottaa kantaa ensi kauden kuvioihin/joukkueeseen/huhuihin. Ei kiinnosta ellei seura rupea näyttämään, että sitä kiinnostaa myös urheilullinen puoli eikä pelkästään raha.

Hämmästelen ja kummastelen, missä Peltosen potkut viipyvät, mutta onhan tämä IFK, niin ei pitäisi enää ihmetellä.
 
Nykan

Jäsen
Jatkoajassa pyörin, mutta ei ole itseä kiinnostanut yhtään ottaa kantaa ensi kauden kuvioihin/joukkueeseen/huhuihin.
En ymmärrä mitä boikotoimista sellainen on? Ei vain voi olla kirjoittamatta jatkoaikaan ja haukkua HIFK:ta päivästä toiseen? En tarkoittanut tuolla sinua,vaan yleisesti näitä ketjun boikotoijia.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokaisen täysin oma asia mitä tämä boikotti pitää sisällään. Itselläni se on, että Nordikselle en mene ennen kuin Peltonen on poissa penkintakaa ja mitään fanikamaa yms. en aio ostaa. En siis aio tukea rahallisesti seuraa. Jatkoajassa pyörin, mutta ei ole itseä kiinnostanut yhtään ottaa kantaa ensi kauden kuvioihin/joukkueeseen/huhuihin. Ei kiinnosta ellei seura rupea näyttämään, että sitä kiinnostaa myös urheilullinen puoli eikä pelkästään raha.

Hämmästelen ja kummastelen, missä Peltosen potkut viipyvät, mutta onhan tämä IFK, niin ei pitäisi enää ihmetellä.

Ymmärrän kyllä hyvin vitutuksesi siitä, jos se peli ei miellytä ja haluat boikotoida joukkuetta siitä syystä, että se Peltosen läsnäolo valmentajana ei sua miellytä.

En nyt halua itseäni tässä kehua, mutta kyllä mua ainakin vituttaa se, että oon itse kantanut tällä kaudella sellaisen summan rahaa joukkueelle niiden kausikorttien, fanituotteiden ja ravintolapalveluiden osalta, että jos jokainen hallilla kävijä tukisi tätä jengiä yhtä avokätisesti kun mitä mä olen tehnyt, niin sillä olisi rahaa erottaa Peltonen saman tien ja hankkia vaikka NHL-valmentaja tänne ainakin yhdeksi kaudeksi ja/tai Kutcherov hyökkääjäksi.

Jotenkin sitä on kaikista näistä vastoinkäymisistäkin huolimatta se oma rakkaus tätä seuraa kohtaan niin suuri, ettei sitä vaan raaski alkaa boikotoimaan oikein missään muodossa. Ei edes silloin, vaikka se seurajohdon toiminta tuo pettymyksiä ja pelilliset otteet kaukalossakaan eivät ole aina niin viihteellistä katseltavaa.

Mutta kyllä mielestäni seurajohdon ja hallituksen pitäisi kuunnella myös meitä faneja, sillä me kuitenkin tämän sirkuksen maksamme juurikin niiden kausareiden, irtolippujen, pelipaitojen, fanituotteiden, raflapalveluiden ja kaiken muun krääsän ohessa.
 
Ei tietenkään tulisi kuunnella mitä tulee seuran henkilöstön palkaamiseen ja urheilupuolen asioihin. Ne ovat seuran omistajien ja heidän tehtäviin valittujen työntekijöiden asia. Hommasta ei tuli mitään jos henkilöstön palkkaamisessa kuunneltaisiin asiakkaita. Ei missään näin toimita.

Tästä tulee mieleeni Calounin palkkaaminen. Valmennusjohto oli sitä vastaan ja Matikainen taipui fanien vaatimuksiin. Seuraukset olivat nähtävissä. Matikainen totesikin, ettei kuuntele enää koskaan faneja pelaajarekrytoinneissa.
 
No joo, ymmärrän kyllä toki sen tietyissä rajoissa. Mutta onhan tämä Peltosen valmentajapesti kyllä ollut varsin epäonnistunut kokeilu, kun kolmen kauden aikana joukkue ei ole voittanut edes yhtä ainutta pronssimitalia!

Mutta olihan kyllä se Caloun varsinkin kolmen ekan kautensa ajan täällä ollessa aivan huikea pelaaja, joiden tasoisia edes harvoin näkee SM-liigassa. Että siinä mielessä fanit olivat kyllä ns. "Oikeassa", kun olihan Calounilla niitä näyttöjä nimenomaan täällä pelatessaan annettu, ettei siinä suinkaan hankittu mitään sikaa säkissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
HIFK
Ketä se Ifkin pelaaja oli joka viihdytti Calounin vaimoa?
 
Nykan

Jäsen
Mutta olihan kyllä se Caloun varsinkin kolmen ekan kautensa ajan täällä ollessa aivan huikea pelaaja, joiden tasoisia edes harvoin näkee SM-liigassa. Että siinä mielessä fanit olivat kyllä ns. "Oikeassa", kun olihan Calounilla niitä näyttöjä nimenomaan täällä pelatessaan annettu, ettei siinä suinkaan hankittu mitään sikaa säkissä.
Siinä joukkueessa oli jo Bednar ja valmennuksella oli tiedossa mikä Calounin anti koppiin on. Kyllä valmennus ja johto on paremmin perillä joukkueen asioista ja pelaajien sopivuudesta kuin jotkut kadun miehet.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tietenkään tulisi kuunnella mitä tulee seuran henkilöstön palkaamiseen ja urheilupuolen asioihin. Ne ovat seuran omistajien ja heidän tehtäviin valittujen työntekijöiden asia. Hommasta ei tuli mitään jos henkilöstön palkkaamisessa kuunneltaisiin asiakkaita. Ei missään näin toimita.

Tästä tulee mieleeni Calounin palkkaaminen. Valmennusjohto oli sitä vastaan ja Matikainen taipui fanien vaatimuksiin. Seuraukset olivat nähtävissä. Matikainen totesikin, ettei kuuntele enää koskaan faneja pelaajarekrytoinneissa.
Höpö höpö. Hyvässä seurassa nimenomaan fanit ja kannattajat ovat merkittävässä vaikutussuhteessa myös rekrytointieihin, sekä potkuihinkin, kuten eurooppalaisesta jalkapallosta oikein hyvinkin tiedetään. Siellä myös pidetään sillä huolta siitäkin, ettei seuraa voida narrien tapaan myydä ihan kelle vaan, tai perseillä mitä tykkää, tai sieltä saa äkkiä monoa perseelle kun yhteisö vetää herneet.

Mutta jos taas kannattajat mielestäsi ovat vain ja ainoastaan oikeutettuja siihen pelkän rahoittajan rooliin, niin ei kai silloin voi ketään kritisoida siitäkään, jos ei halua sinne rahojaan kantaa tilanteessa, jossa kokee seuran toiminnan ikäänkuin "kusevan silmään" sitä yhteisöään, joka kuulema on heille hyvin tärkeä. Tai no oli ainakin edellisen toimarin aikana.

Et vaan voi ajatella urheiluseuraa ihan perinteiseen yritykseen rinnastettavana asiana, ja se tuntuisi jopa kannattajankin perspektiivistä idioottimaiselta, että mää tässä nyt vaan kannatan yritystä.

Kyllä tässä on kyse ihan eri tason asiasta, kuin että mennään ikeaan ostamaan huonekaluja.
 
Kyseessä on osakeyhtiö, jonka omistavat osakkeenomistajat ja jonka asioista päättävät viime kädessä omistajat. Mikään ei sinua estä lähestymästä HIFK:ta ja kertoa olevasi halukas ostamaan HIFK:n osakkeita. Ai niin sinäkin olit boikotissa. No eihän se sinua silti estä päivästä toiseen kirjoittelemasta negatiivista HIFK:sta. Monesko vuosi menossa jo? Päivittäin vain pelkkää paskaa seurasta. Luulisi jo, että löytyisi mieluisampi harrastus tilalle?
 
Älä, ihanko totta. Kiitos tosiaankin kun valistit tyhmää taa uudella nimimerkillä. Arvostan jo pelkästään sitä, että olet jaksanut niitä hakata ja anoa yötä myöten itsellesi. Kyllä sellainen eittämättä työstä käy.

Mutta siis pakko arvostaa todellakin sitä, että olet ottanut elämäntehtäväksesi kertoilla meille muille idiooteille, että miten hommat toimii IFK:ssa. Älä nyt kuitenkaan revipainitrikoita silkasta innosta, kun näin kehuin.

Vai että paskaa seurasta. No voi voi sentään, kun siellähän on ihan kaikkien asiantuntijoidenkin mukaan tehty niin laadukasta työtä, ja sitten täällä joku meikäläinen puhuu siitä paskaa, jossa ei siis edes siteeksi liene mitään totta, ja niille siten ei löydy mitään perustetta.

Kerron nyt vielä sinullekin kerran, jos se vaikka sattuisi lipsahtamaan sinne aivostoon edes vahingossa, että valittaminen on välittämistä. Se, että aina näkee niitä yksisarvisia, ja yrittää työntää pökäleitä suuhunsa kadun varresta, kuvitellen niiden olevan -tai sellaiseksi suussa muuttuvan- jotakin konvehteja, niin se ei todellakaan ole välittämistä, vaan ainoastaan sellaista helvetin ylimielistä paskaa, jolla yrität jotenkin vähätellä muiden ihmisten älykkyyttä ja venytellä helvetin henkseleitäsi niin ettei enää käsissä varret riitä, vaan pitää pistää ne naulaan kiinni, ja juosta taaksepäin, että varmasti paukkuu tarpeeksi.

Voisitko jo siis välillä vaihtaa tämän laulusi ja muiden jatkuvan arvostelun johonkin toiseen lajiin?
Ja jotta et nyt saa kuvitelmaa, ja siksi laukea pöksyihisi, niin kerron nyt sinulle, että enpä erityisemmin menetä hermojani sinuunkaan, enkä sinuakaan tällä herra ties miten monennella nimimerkilläsi blokkaa, koska pidän sitä ihan typeränä puuhan keskutelun suhteen.

Vaikka emme jaakaan samoja ajatuksia IFK:sta, ja sinä jaksat harrastaa perinteistä saivarteluasi, niin sittenkin voi sielläkin jokin asia olla sellainen, josta kuitenkin voi tulla pohjaa tarkastella jotakin omia ajatuksiani tämän(kin) keissin suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Nykan

Jäsen
Sen verran tarmokkaasti jaksetaan solvata seuraa päivästä toiseen, että ei tätä normaalilla järjellä käsitä. Jos seura on paskaa, niin ryhtyy boikottiin ja unohtaa koko seuran. Vai onko kyseessä jonkinlaisesta pakkomielteestä?
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älä, ihanko totta. Kiitos tosiaankin kun valistit tyhmää taa uudella nimimerkillä. Arvostan jo pelkästään sitä, että olet jaksanut niitä hakata ja anoa yötä myöten itsellesi. Kyllä sellainen eittämättä työstä käy.

Mutta siis pakko arvostaa todellakin sitä, että olet ottanut elämäntehväksesi kertoilla meille muille isiooteille, että miten hommat toimii IFK:ssa. Älä nyt kuitenkaan revipainitrikoita silkasta innosta, kun näin kehuin.
Vai että paskaa seurasta. No voi voi sentään, kun siellähän on ihan kaikkien asiantuntijoidenkin mukaan tehty niin laadukasta työtä, ja sitten täällä joku meikäläinen puhuu siitä paskaa, jossa ei siis edes sitteksi liene mitään totta, ja niille siten ei löydy mitään perustetta.

Kerron nyt vielä sinullekin kerran, jos se vaikka sattuisi lipsahtamaan sinne aivostoon edes vahingossa, että valittaminen on välittämistä. Se, että aina näkee niitä yksisarvisia, ja yrittää työntää pökäleitä suuhunsa kadun varresta, kuvitellen niiden olevan -tai sellaiseksi suussa muuttuvan- jotakin konvehteja, niin se ei todellakaan ole välittämistä, vaan ainoastaan sellaista helvetin ylimielistä paskaa, jolla yrität jotenkin vähätellä muiden ihmisten älykkyyttä ja venytellä helvetin henkseleitäsi niin ettei enää käsissä varret riitä, vaan pitää pistää ne naulaan kiinni, ja juosta taaksepäin, että varmasti paukkuu tarpeeksi.

Voisitko jo siis välillä vaihtaa tämän laulusi ja muiden jatkuvan arvostelun johonkin toiseen lajiin?
Ja jotta et nyt saa kuvitelmaa, ja siksi laukea pöksyihisi, niin kerron nyt sinulle, että enpä erityisemmin menetä hermojani sinuunkaan, enkä sinuakaan tällä herra ties miten monennella nimimerkilläsi blokkaa, koska pidän sitä ihan typeränä puuhan keskutelun suhteen.

Vaikka emme jaakaan samoja ajatuksia IFK:sta, ja sinä jaksat harrastaa perinteistä saivarteluasi, niin sittenkin voi sielläkin jokin asia olla sellaine, josta kuitenkin voi tulla pohjaa tarkastella jotakin omia ajatuksiani tämän(kin) keissin suhteen.

Musta kyllä surullista, että joku sellainen, joka on tai väittää olevansa meidän jengin fani, niin kokee tai pitää seuraa vaan kylmästi yritykseen verrattavissa olevana asiana, jossa sillä fanien mielipiteillä ei pitäisi hänen mielestään olla yhtään mitään merkitystä ja jossa hän käytännössä kokee IFK:n olevan asiakkailleen kun sen Ikean, josta ostetaan huonekaluja.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Sen verran tarmokkaasti jaksetaan solvata seuraa päivästä toiseen, että ei tätä normaalilla järjellä käsitä. Jos seura on paskaa, niin ryhtyy boikottiin ja unohtaa koko seuran. Vai onko kyseessä jonkinlaisesta pakkomielteestä?
Pakkomielle taitaa olla jossain ihan toisessa suunnassa, sanoisinko latujen suunnassa!
 
Nykan

Jäsen
Pakkomielle taitaa olla jossain ihan toisessa suunnassa, sanoisinko latujen suunnassa!
Joo minulla lienee pakkomielle HIFK:sta. Ei siinä mitään. Osaan kyllä luopua pakkomielteestäni, jos se aiheuttaa vain negatiivisuutta elämääni. Nyt näin ei ole. Kivoja tunteita laidasta laitaan, mutta peruspositiivisesti. Aivan niin kuin urheilun pitää herättääkin. Seura on rakas ja tärkeä. Olen vain tavallinen kadun mies, toki seuraan lajia tarkemmalla silmällä kuin ihan peruskannattaja varmaan.

Jos minun pitäisi purkaa pahaa oloani ja haukkua seuraa päivästä toiseen, niin lopettaisin seuran seuraamisen alkuunsa. Siinä ei olisi enää minun mielestäni mitään järkeä silloin.

Minusta annatte todella typerän kuvan tuolla hiihtäjäpainija trollailullanne. Niin elämänkoululaista, että. Ilmeisesti tuo hiihtäjäpainija on päässyt pahasti ihonne alle. Minulla ei hänen kanssaan ole mitään tekemistä.Kuten sanoin, olen hiihtänyt viimeksi joskus vuosikymmeniä sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös