Mainos

HIFK – playoffs 2023

  • 109 669
  • 871

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Hiukan meinaa jännittää tuleva kokoonpano. Jääskällä on iso merkitys, mitä menestysmahiksiin tulee. Mikäli Jäky on kehissä, niin tällöin myös Pakarinen ja Vesalainen ovat äärimmäisen vaarallisia - käänteentekeviä pelaajia. Lisäksi itellä on sellanen fiilis, että Paajanen-Dyk kaksikko parantaa entisestään! Toivotaan siis, että Jääskä on kehissä, niin meillä on 3 loistavaa hyökkäyskenttää. Seppälä korvannee Väänäsen ja Teissala viilettää kolmosessa. Mikäli ykkösestä puuttuu sentteri, niin susikoira raivonnee jossain kentässä mustanmakkaran tuoksu sieraimissaan. Jos ei edelleenkään pärjää kaukalossa, niin voi noutaa vaikka Tapolan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
IFK:n voitolle helmikuussa en laittaisi kamalasti painoarvoa. Tapparalla lienee ollut fokus jo aika lailla CHL-finaalissa siinä vaiheessa. Eli eiköhän siellä ole reidet ollut treenattuna tukkoon. Muutenhan onkin sitten tullut vain kuokkaan, joten en itse elättele mitään toiveita. Lupaan pettyä silti kun hävitään 4-0.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Itseäni kyllä sapettaa tää IFK vastaan Goljat asetelma lähtökohtaisesti, koska kysehän on pääkaupungin ainoasta joukkueesta ja vastassa ”vain” toinen Tampereen joukkueista.

Aika eri asetelmat esim kun viimeksi pelattu semi-finaaleissa Tapparaa vastaan. En tiedä kaikkia syitä siihen, että voimasuhteet rostereissa ovat näin epätasaiset, mutta seuraavat syyt jotenkin vievät meidät tähän tilanteeseen. Nämä asiat voi tietenkin kääntää toisin kun puhutaan IFK:sta:

Tapparalla on enemmän rahaa kiinni joukkueessa kuin IFK:lla
Tappara on rakentanut lähtökohdiltaan jopa paremman rosterin kuin edellisellä kaudella
Tappara ei ole onnistunut tyrimään joukkueen kärki/runkopelaajien suoritustasoa ja/tai asiaan on reagoitu nopeasti ja oikein
Tapparan, jo liigan parhaalla rosterilla operoivaa joukkuetta on kyetty vahvistamaan loppukaudesta oikeasti hyvillä lisäpelaajilla.
Uusille hankinnoille löytyy pelipaikkaa kokoonpanossa ja avainpelaajia voidaan tarvittaessa lepuuttaa//huoltaa kuntoon ilman että iskukyky kärsii
Tapparan valmennus ei ole tyrinyt millään osa-alueella mutta erityisesti onnistuneet -odotuksien mukaisesti kylläkin- erittäin vaarallisen ja tehokkaan ylivoiman.

No, onneksi play-offs maailmassa voi tapahtua mitä vaan, mutta jos realisteja ollaan niin vaatisi kyllä joidenkin Tapparan avainpelaajien kuten Lehterän ja Kemiläisen loukkaantumista tänään. Tänään on kuitenkin se iskun paikka ja hemmetin mielenkiintoista nähdä miten hyvin IFK pystyy laittamaan kampoihin.

Lahti ja pronssipeli huhtikuussa… luulisi jo tuon pelkästään motivoivan jengiä kovaan kamppailuun!
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
IFK:n voitolle helmikuussa en laittaisi kamalasti painoarvoa. Tapparalla lienee ollut fokus jo aika lailla CHL-finaalissa siinä vaiheessa. Eli eiköhän siellä ole reidet ollut treenattuna tukkoon. Muutenhan onkin sitten tullut vain kuokkaan, joten en itse elättele mitään toiveita. Lupaan pettyä silti kun hävitään 4-0.

Mutta se on ainut kohta jossa voi realistisen arvion antaa näiden välisistä voimasuhteista. Voihan Tapparalla olla nytkin ajatukset jo finaaleissa. Pidän IFK:n mahdollisuuksia hyvänä jos pelaa sillä tasolla millä pystyy ja naaraa sieltä Nokia tönöstä heti alkuun vierasvoiton.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pidän IFK:n mahdollisuuksia hyvänä jos pelaa sillä tasolla millä pystyy ja naaraa sieltä Nokia tönöstä heti alkuun vierasvoiton.
Pelataan nyt ensin nämä pari himamatsia ja katsellaan sitten niitä Tampereen pelejä. Tänään on iskun paikka pitkään pelaamatta ollutta Tapparaa vastaan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mutta se on ainut kohta jossa voi realistisen arvion antaa näiden välisistä voimasuhteista. Voihan Tapparalla olla nytkin ajatukset jo finaaleissa. Pidän IFK:n mahdollisuuksia hyvänä jos pelaa sillä tasolla millä pystyy ja naaraa sieltä Nokia tönöstä heti alkuun vierasvoiton.
Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta minusta tuokaan ei ole ihan realistinen näyttö. Mutta turha näistä on väitellä, pelien jälkeen nähdään missä mennään.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta minusta tuokaan ei ole ihan realistinen näyttö. Mutta turha näistä on väitellä, pelien jälkeen nähdään missä mennään.

No, kauden toinen peli hävittiin. Sitten kaksi peliä Tampereella, toisesta puuttui 4 pakkia ja toisessa jouduttiin tekemään lastensuojelu ilmoitus. Joten tuon helmikuun peli lähin vertauskohta, mutta se onkin vain yksi peli.

Itse en osaa sanoa miten tulee käymään. En usko mihinkään Tapparan ylikävelyyn, mutta täysi mysteeri on IFK:n itse. Tänään jo se näkyy mihin suuntaan sarja menee. Mennäänkö kohti seiskapeliä vai onko se IFK:n osalta viivytystaistelua.

Jännä asetelma. IFK:lle ei anneta missään mitään mahdollisuuksia ja joka toinen eri seuran kannattaja toivoo, että IFK kaataa Tapparan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jännä asetelma. IFK:lle ei anneta missään mitään mahdollisuuksia ja joka toinen eri seuran kannattaja toivoo, että IFK kaataa Tapparan.
Joo, kukapa ei toivoisi että IFK kaataisi Tapparan. Mutta en itse ymmärrä näitä "IFK jos kuka voi Tapparan haastaa" -puheita. Mutta antaa pelin näyttää.

Taisin tahtomattani siteerata Petteri Sihvosta. Sori siitä! (ja sehän taas oli Alexander Stubbia).
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tänään sitten jatkuu. Tappara on sarjan selkeä ennakkosuosikki, mutta tämä sopii HIFK:lle. Lisäksi aloitetaan kahdella kotipelillä ja tämäkin sopii HIFK:lle.

Jääskän paluu olisi iso juttu ja lisäksi Tapparan kaatoon vaaditaan onnistumisia myös alemmilta kentiltä ja samanlaista maalivahtipeliä kuin Lukkoa vastaan.

Tasainen sarja tulee ja joku Tapparan pakeista ottaa vähintään kolmen ottelun pelikiellon tässä sarjassa. Seitsemän peliä vaaditaan ja 7. pelin voittaja vie myös mestaruuden tänä keväänä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Toivottavasti Jäky on kondiksessa ja mukana. Terveys edellä tietysti HIFK:ssa mennään ja niin pitääkin.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Joo, kukapa ei toivoisi että IFK kaataisi Tapparan. Mutta en itse ymmärrä näitä "IFK jos kuka voi Tapparan haastaa" -puheita. Mutta antaa pelin näyttää.

Taisin tahtomattani siteerata Petteri Sihvosta. Sori siitä! (ja sehän taas oli Alexander Stubbia).

Jos unohdetaan syksy, ja katsotaan tämän vuoden puolta, niin taNperelaisten ylivoimaisuus on kyseenalaista. En näe mitään syytä sille, ettei IFK:a voisi pitää parhaana haastajana:

RUNKOSARJA 2023-01-01 - 2023-03-10​

JoukkueSijoitusOVTHLPTMPMMEPP/OV%V%TMPMMPlayoffs
Tappara12816573946430562,0057,167,93,42,35,6
HIFK22614843856520532,0453,865,43,32,55,8
Ilves32614573744529501,9253,865,42,81,74,6
KalPa42313371726111431,8756,560,93,12,75,8
Ässät525115935059-9411,6444,056,02,02,44,4
Kärpät62510783705812401,6040,052,02,82,35,1
HPK7248115470637391,6333,350,02,92,65,5
Pelicans82510510372639381,5240,052,02,92,55,4
KooKoo924710775963-4381,5829,258,32,52,65,1
Lukko1024951035659-3351,4637,550,02,32,54,8
TPS1126710946163-2351,3526,942,32,32,44,8
Jukurit1225831436170-9301,2032,044,02,42,85,2
JYP1324661246167-6281,1725,041,72,52,85,3
Sport1425461524176-35200,8016,024,01,63,04,7
SaiPa1524271524999-50150,638,316,72,04,16,2
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos unohdetaan syksy, ja katsotaan tämän vuoden puolta, niin taNperelaisten ylivoimaisuus on kyseenalaista. En näe mitään syytä sille, ettei IFK:a voisi pitää parhaana haastajana:
Onhan se noinkin. Toki kovin tasainen oli sarja Lukkoakin vastaan, vaikka he löytyvät kevätpuolen sarjataulukon häntäpäästä. No, olisiko tässä sitten pääteltävissä että sarjasta voi tulla ainakin näennäisen tasainen.
 
C2 huutelija

Hetkinen. Eli IFK oli tämän vuoden puolella pelatuissa peleissä sarjan 1. kun katsotaan pistekeskiarvoa.

Aikamoista. En olisi uskonut joskus lokakuussa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Joo, kukapa ei toivoisi että IFK kaataisi Tapparan. Mutta en itse ymmärrä näitä "IFK jos kuka voi Tapparan haastaa" -puheita. Mutta antaa pelin näyttää.

Taisin tahtomattani siteerata Petteri Sihvosta. Sori siitä! (ja sehän taas oli Alexander Stubbia).

Joo Tappara on erittäin sanoisinko passiivis-aggressiivinen vastustaja, jolla aivan jäätävä materiaali ja vittumaisen mukautuva pelityyli. Just nyt 4 voittoa heistä tuntuu aikalailla vuorelta, mutta onneksi IFK:lla on tässä ollut tuloksellisesti nouseva trendi jo pidempään. Itse pelihän välillä näyttää siltä (kuten ma), kun jätkillä olis saunailta takana, silti ei omissa ole kolissut 0-2 enempää ja Taponen liekeissä. 94% Lukkoa vastaan ja vilpitön hymyilme päälle... ihmekös että fanien iso suosikki.

Olisihan se nasulia, kun "kaikki" odottaa Tampereen finaalia, ja sitten se paikallinen oliskin pronssimatsi ja finaalissa HIFK-Pelicans :D
Wau mikä tilanne olis!
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän paineettomuus voi ja toivottavasti näkyykin IFK:n pelissä. Sen aistii palstalla ja aivan varmasti myös joukkueessa. Usein todettu sanonta, että HIFK:n pahin vihollinen on HIFK itse pitää hyvin paikkansa. Nyt pahimmat paineet on jätetty taakse Lukko sarjan myötä, joten toivottavasti kentällä nähdään vapautunut ja kaikkensa antava joukkue. Muuta en vaadi, tuloksesta välittämättä. Osaan kuitenkin odottaa, että parhaimillaan voidaan voittaa koko sarja. Huonoimillaan ollaan vähän SaiPaa ja Sporttia perässä.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Onhan se noinkin. Toki kovin tasainen oli sarja Lukkoakin vastaan, vaikka he löytyvät kevätpuolen sarjataulukon häntäpäästä. No, olisiko tässä sitten pääteltävissä että sarjasta voi tulla ainakin näennäisen tasainen.
Raumalaisilla oli myös vähemmän pelejä, ja noiden pelattujen pelien epäsuhta vaikuttaa taulukkoon paljon.
Oleellisinta on kumminkin mielestäni se, että vaikka kauden loppu meni monenkin muistikuvissa IFK:n osalta penkin alle, niin suoria häviöitä IFK:lla oli kärkikymmeniköstä kaikkein vähiten.

Vaikka itse pelaamista pitäisi ensimmäisen play-off sarjan otannalla millaisena kurana tahansa, niin se riitti yhden todella kovan joukkueen pudottamiseen 4-2
Voitto tuli mahtavalla maalivahtipelillä ja todella tiiviillä puolustamisella. Nämä ovat yleensä olleet play-off lätkän kaikkein tärkeimmät kulmakivet. Ja ne on nyt IFK:n vahvuus.
Alkas jo!
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Onhan se noinkin. Toki kovin tasainen oli sarja Lukkoakin vastaan, vaikka he löytyvät kevätpuolen sarjataulukon häntäpäästä. No, olisiko tässä sitten pääteltävissä että sarjasta voi tulla ainakin näennäisen tasainen.

IFK joutui tosi kovaan testiin Lukon kanssa. Se miksi oltiin noissa parissa pelissä ahtaalla johtui siitä kun Lukko vei pienellä riskilläkin tilan ja ajan pois. Tappara ei ole tässä niin aktiivinen kuin Lukko. Kaikki oikestaan tulee kulminoitumaan IFK:n tehokkuutteen. Tappara on taas tulivoimaa jossa se väkisinkin saa jossain kohti tulosta.

IFK jos laittaa saman peruutusvaihteen päälle niin se häviää sarjan. Varsinkin nyt kotona pitää joka vaihdossa olla aloitteet itsellä ja samanlaisia viisikkopuolustus virheitä ei saa tulla yhtään mitä tuli 6 pelissä Lukkoa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ai niin...
Saanko ystävällisesti vielä muistuttaa, että play-offeissakin varsinainen peliaika on tasan 60min. Vasta sitten voidaan päätellä lopputulosta.
Eli ei ruveta täällä huutamaan heti ekan takaiskumaalin jälkeen sitä, kuinka kaikki on pelkkää paskaa.
Voi syntyä tilanne, että joutuu syömään sen paskansa...
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke

Toinen vaihtoehto on se, että jokainen saa täällä vapaasti purkaa niin positiiviset kuin negatiivisestikin tunteet ihan pelin aikana. Tämä kun ei ole journalistiikkaa, vaan puhtaasti fanittamiseen perustuva saitti. Silloin taivas ja helvetti pienenkin aikasiirtymän sisällä on juuri sitä mustetta, jolla kollektiivinen historia kirjoitetaan.

Pysytään toki niin positiivisina kuin mahdollista, muttei ehkä aleta kertomaan muille palstalaisille, miten kuuluu toimia.

Yhtä kaikki mennään yhdessä rintamassa Tapparan kaatoon.
 
Juuh, omaan polveensa ampujat on sitä kaikkein parasta viihdettä, mitä tämä palsta on mulle pystynyt tarjoamaan!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jos unohdetaan syksy, ja katsotaan tämän vuoden puolta, niin taNperelaisten ylivoimaisuus on kyseenalaista. En näe mitään syytä sille, ettei IFK:a voisi pitää parhaana haastajana:

RUNKOSARJA 2023-01-01 - 2023-03-10​

JoukkueSijoitusOVTHLPTMPMMEPP/OV%V%TMPMMPlayoffs
Tappara12816573946430562,0057,167,93,42,35,6
HIFK22614843856520532,0453,865,43,32,55,8
Ilves32614573744529501,9253,865,42,81,74,6
KalPa42313371726111431,8756,560,93,12,75,8
Ässät525115935059-9411,6444,056,02,02,44,4
Kärpät62510783705812401,6040,052,02,82,35,1
HPK7248115470637391,6333,350,02,92,65,5
Pelicans82510510372639381,5240,052,02,92,55,4
KooKoo924710775963-4381,5829,258,32,52,65,1
Lukko1024951035659-3351,4637,550,02,32,54,8
TPS1126710946163-2351,3526,942,32,32,44,8
Jukurit1225831436170-9301,2032,044,02,42,85,2
JYP1324661246167-6281,1725,041,72,52,85,3
Sport1425461524176-35200,8016,024,01,63,04,7
SaiPa1524271524999-50150,638,316,72,04,16,2
En ihan ymmärrä tuon taulukon tarkoitusta. Runkosarja pelattiin loppuun ja se on ainoa vertailun pohja. Tai yhtä hyvin voisi verrata vain pelattuja poffsi-pelejä.
Miksei kaikilla ole esim. 26 matsia, ts. yhtä monta ottelua.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tämä kun ei ole journalistiikkaa, vaan puhtaasti fanittamiseen perustuva saitti. Silloin taivas ja helvetti pienenkin aikasiirtymän sisällä on juuri sitä mustetta, jolla kollektiivinen historia kirjoitetaan.
Nimimerkki "Psykopaimen" ilmaisee Jatkiksen keskustelupalstan eksistentiaalisen perusidean niin vastustamattoman kuolemattomasti, että ko. ilmaus täytyisi saitin ylläpitäjien laittaa keskustelupalstan banneriksi. Ei tuota voi enää yhtään paremmin ilmaista.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Luulen että se fiilis siitä ettei YVstä tule mitään, johtui juuri tuosta aktiivisesta alivoimasta joka vaikeutti alueelle päässyä ja kuvion rauhoittamista.
Näin se on ollut läpi kauden. Maalit on tulleet yksilösuorituksilla, toisteisia, tehokkaita yv kuvioita meillä ei ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
IFK
Nimimerkki "Psykopaimen" ilmaisee Jatkiksen keskustelupalstan eksistentiaalisen perusidean niin vastustamattoman kuolemattomasti, että ko. ilmaus täytyisi saitin ylläpitäjien laittaa keskustelupalstan banneriksi. Ei tuota voi enää yhtään paremmin ilmaista.

Eksistenttiaalinen? Siis olemassaolon ehtoja, edellytyksiä, perustoja ja perusteita koskeva näkemyskö?
Mitä eksistentiaalista näet siinä, että täällä kaadettiin paskaa Kåsan niskaan kuusi (6) sivua ennen ensimmäistäkään peliä? Oliko siinä paljonkin perustoja tai perusteita? Tai viiden (5) runkosarjapelin jälkeen alkanut loanheitto, jossa tämä kausi julistettiin hävityksi? Oikeesti eksistentiaalista my ass.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös