Mainos

HIFK – playoffs 2023

  • 109 610
  • 871

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, aivan oikein että tuli putkaa tuosta. Tosin säännöt sanovat, että poikittaista ei sallita. Miro teki sen kolme kertaa ja vastustaja kaksi kertaa. Ts. missä sen vastustajan 2 min. ja kaikkien muiden jokaisessa ottelussa poikkareita jakaneiden.
Kun kerran käytetään sitä suurennuslasia, niin olisi syytä kitkeä ne kaikki pois. Muuten kaikki kuvittelee, että lievemmät on sallittu, kunnes oikein vakava loukkaantuminen tapahtuu.

Olen samaa mieltä siitä, että linjan pitäisi ehdottomasti olla sama. Mutta, sekin pitäisi oppia jo junnuissa, että kostaja jää aina kiinni. Pelaaja on vastuussa omasta mailastaan ja jokainen pelaaja voi ihan henkilökohtaisesti päättää, ettei enää harrasta tollasia turhia poikkareita, joissa voi oikeasti käydä huonosti. Kaikki poikkarit voisi mun puolestani kieltää kokonaan, mutta luulen, että sellaista ei tule koskaan oikeasti tapahtumaan. Kannattaisi pelaajienkin ihan oikeasti miettiä, miten hyvä tsägä on käynyt, ettei kukaan ole loukkaantunut pahasti. Mutta joskus se hyvä tsägäkin loppuu, eikä kukaan tiedä, loppuuko se just omalla kohdalla. Sellaisen asian kanssa voi olla vaikea elää ja se voi vaikuttaa myös omaan elämään ja perheenkin elämään.

Oman jenginsä muroihinhan Väänänen kusi eniten. Eikä ne omat jalatkaan ihan kuivina säästyneet, kun joutuu nyt katsomosta käsin pelejä seuraamaan. Tässä voi vielä käydä niin, että jos valmennus löytää sopivat/paremmat korvaajat, Väänänen ei enää mahdu kokoonpanoon, kun kakku on lusittu.

Ps. Oman jengin pukkariin ei sitten muuten ole asiaa, edes kalsareita vaihtamaan.
 

Paroni_81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Julle Tyrväisen musta silmä
Ja pelin jälkeen voittobiisinä on Tääl on Liemisen sijaan se takavuosien Bluesin maalibiisi? Mites se menikään?
Onneksi muistoissa on vaan 07-08 kauden runkosarjan Vesce.

Edit: Meni täysin ohi tuo. Juurikin oikea biisi Susikoiralle. Päästähän Ville koira kopista.
 
Viimeksi muokattu:

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Aukeaisikohan tässä nyt sit kuitenkin paikka Susikoiralle? IFKn ässä hihasta, jota on kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu tämmöistä tilannetta varten.

Hyppää ykkösen keskelle ja heittää pari lättyä Lehterän ja Kemiläisen jalkojen välistä Vesalaiselle ja pam.

Ehkä Hirvonen laitetaan keskelle ja hän suoriutuu.

Taponen torjuu 75 kiekkoa viikonloppuna.

Ehkä kaikki onnistuu. Ja shunnuntaina voi herätä onnellisena 2-0 sarjajohdossa.

Rakennat nyt Nicky Nichols sellaisia pilvilinnoja, että niiltä laskeutuminen sattuu. Pessimisti ei pety, toiveuniin sortuva pettyy. Meinaan itse pysyä maassa ja todeta että yksikin voitto kahdesta kotipelistä olisi jo oikea jymy-paukku jonka kunniaksi voi jo ne nakit keittää shampanjassa, sillä se olisi kuin minimestaruus. Kaksi uskomatonta kotivoittoa, ja oletan silloinkin että tullaan takaisin stadiin tilanteessa 2-3 ja edessä kaksi pakkovoittoa.

Tässä sarjassa ei ole mitään paineita. Mutta sekin pätee vain jos ei usko tuhkimotarinoihin. Pelaajien täytyy tietenkin uskoa. Toivottavasti he voivat pelata ilman paineita, mutta silti uskoa yllätysmahdollisuuksiinsa.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, tämä oli odotettavissa. Varmaan niin paljon linjassa kuin tässä linjattomuudessa voi olla. Ei IFK onneksi häviä Väänäsen poissaoloon. Jääskä olisi kiva saada takaisin.

Itse näen häilyvän pienenä menestyksen mahdollisuutena, että joukkue saa jostain kaivettua kunnon hengen päälle pelistä 1 alkaen, jotain sellaista mitä nähtiin viimeisimmän Lukko-ottelun varsinaisen peliajan loppuhetkillä.

Jos lähdetään peruuttelemaan, kyttäämään mitä vastustaja tekee tai miettimään liikaa pelitapaan liittyviä yksityiskohtia, niin hävitään aivan varmasti, koska Tapparalla on A: materiaalietu ja B: pelitapaetu.

Väänänen on kuitenkin hyvä aloittaja ja niitä tarvitaan varsinkin kunnJääskän tilanne on epävarma. Oli kyllä tyhmä poikkari Väänäseltä, varsinkin kun sarjan aikan oli käynyt jo varsin selväksi mitä noista seuraa. Lukon kaveri härnäsi siinä väähän ja Väänäsellä paloi päreet. Ei näin.
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liusjärvi on kyllä hupiukkojen kruunaamaton kuningas. Toivottavasti ei ikinä astu jalallaankaan Nordikselle. Millä vitulla Jürgens saa vastaavanlaisesta tempusta 1 ottelun ja Väänänen 3 ottelua? Tule Sampo kertomaan tänne.

Tätä Jurgens Casea mäkin ihmettelen. Linjattomuus on linja.
 

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rakennat nyt Nicky Nichols sellaisia pilvilinnoja, että niiltä laskeutuminen sattuu. Pessimisti ei pety, toiveuniin sortuva pettyy. Meinaan itse pysyä maassa ja todeta että yksikin voitto kahdesta kotipelistä olisi jo oikea jymy-paukku jonka kunniaksi voi jo ne nakit keittää shampanjassa, sillä se olisi kuin minimestaruus. Kaksi uskomatonta kotivoittoa, ja oletan silloinkin että tullaan takaisin stadiin tilanteessa 2-3 ja edessä kaksi pakkovoittoa.

Tässä sarjassa ei ole mitään paineita. Mutta sekin pätee vain jos ei usko tuhkimotarinoihin. Pelaajien täytyy tietenkin uskoa. Toivottavasti he voivat pelata ilman paineita, mutta silti uskoa yllätysmahdollisuuksiinsa.

Tässä ku on taisto toistaiseksi tauonnut niin vähän voi tulevaa spekuloida kieli poskessa. Enhän siis oikeasti jaksa uskoa että IFK voittaa molemmat kaksi ekaa peliä. Koska vastustaja on niin perkeleen kova eikä ole näyttänyt mitään hyytymisen merkkejä.

Mutta uskon siihen, että kahdessa ekassa pelissä on tässä se iskun paikka. Hengen voimalla niin kuin Pekka Virta sanoi.

Ja olisihan se ihan hemmetin hauskaa, jos se Roy lopulta nousisi esiin. Väänänen ja jos myös Jääskä on sivussa niin tuossa on mun laskelmien mukaan markkinarako, mihin Royta voisi kokeilla eikä mitään Pakarisia senttereinä.

Se on nääs semmonen homma, että 2-0 johdossa Nokia Impossiblesta yksi voitto riittäisi siihen että pääsee koittamaan katkaisua himassa. Sillä kuuluisalla hengen voimalla.

Hauskaahan tämä vain on sekä järjellä että huumorilla pohtia, mitä ylipäätään on tehtävissä.

Koska realiteetit on mitä on, ollaan kohtaamassa kovempaa vastustajaa kuin tyyliin koskaan ikinä (monien puheiden mukaan), niin omasta puolestani voin rehellisesti todeta että tämä sarja voi aiheuttaa semmoisen oikean, perinteisen hävityn sarjan pettymyksen kahdella tavalla: Tapparan ylikävely 4-0 tai 4-3 Tapparalle tiukan game sevenin jälkeen. Oltiin sitten oikeesti niin lähellä. Hitto, se oli oikeasti mahdollista ja niin pienestä kiinni! Kaikki muut tulokset siltä väliltä pystynee käsittelemään yhdessä yössä.

Mutta eihän sitä ikinä kannata lopettaa unelmoimasta realistinkaan. Kattokaas nääs jos IFK voittaa tämän sarjan, niin se olisi aivan vit…
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Väänänen on kuitenkin hyvä aloittaja ja niitä tarvitaan varsinkin kunnJääskän tilanne on epävarma. Oli kyllä tyhmä poikkari Väänäseltä, varsinkin kun sarjan aikan oli käynyt jo varsin selväksi mitä noista seuraa. Lukon kaveri härnäsi siinä väähän ja Väänäsellä paloi päreet. Ei näin.
Samaa mieltä, täysin typerä teko ja jokainen vakiokokoonpanon pelaaja tarvitaan, mutta tuskin sentään Väänäsen poissaoloon kaadutaan.

Eikö näistä voisi tehdä jotain selvityspyyntöä Liigalle, että miksi Jürgens sai vastaavasta tempusta yhden ottelun ja Väänänen kolme ottelua?
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Aukeaisikohan tässä nyt sit kuitenkin paikka Susikoiralle? IFKn ässä hihasta, jota on kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu tämmöistä tilannetta varten.

Hyppää ykkösen keskelle ja heittää pari lättyä Lehterän ja Kemiläisen jalkojen välistä Vesalaiselle ja pam.

Ehkä Hirvonen laitetaan keskelle ja hän suoriutuu.

Taponen torjuu 75 kiekkoa viikonloppuna.

Ehkä kaikki onnistuu. Ja shunnuntaina voi herätä onnellisena 2-0 sarjajohdossa.
Olinkin jo unohtanut Royn. Ehkä susikoira on viettänyt koirakoulussa parit viime viikot ja tulee helvetin nälkäisenä ratkomaan mestaruuden Stadiin. Mitä tahansa nakkikattilan eteen:D

Seppälä paikannee Väänäsen. Sitten vaan kädet ja skrebbanat ristiin, että Jääskä on perjantaina kondiksessa.
 
4

444

Ei onnistu vierailu Nordiksella tähän sarjaan, mutta koska Tampereen residenssistä on vain kävelymatka Noki-Areenalle, niin pakkohan se on mennä ensi viikolla paikan päälle. Liput G3- ja G4-peleihin hankittu. Eli ei jäänytkään ainoaksi peliksi paikan päällä tuo viimeviikkoinen. Pahoittelen jo etukäteen.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kovin haaste sieltä sitten seuraavaksi, Tappara.

Suurimmat erot Lukkoon lienevät rosterin leveys, kärkipelaajien tehokkuus(vaikea nähdä että Lehterä, Ojamäki, Savinainen, Matushkin ja Kemiläinen muuttuisivat nallipyssyiksi kuten Hakulinen, Repo ja Gregoire muuttuivat), voittava valmennus, voittava vire ja se että Tappara on tällä joukkueella jo voittanut jotakin.

Hankala nähdä HIFK:lle tässä paras seitsemästä sarjasta mitään palaa. Pelataan nyt toki ensin ja toivotaan että lopulta se on kirves(tappara)joka sieltä kaivosta sarjan jälkeen löytyy.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hankala nähdä HIFK:lle tässä paras seitsemästä sarjasta mitään palaa. Pelataan nyt toki ensin ja toivotaan että lopulta se on kirves(tappara)joka sieltä kaivosta sarjan jälkeen löytyy.

Omasta mielestäni mahikset lepäävät lähinnä siinä, että viikonloppuna on täysi sirkus päällä ja Tampereelle lähdetään 2-0 -johdosta.
1-1 ei ole täysi katastrofi, mutta 0-2 -tilanteessa hakemaan kolmea voittoa Tampereelta kuulostaa mahdottomalta suoritukselta.
Mutta pelataan nyt eka.
 

C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFKn mahdollisuus on siinä, että se on täysin altavastaaja ja voi pelata mailaa puristamattta.

Tämä kausi on jo voitettu ja nyt voi voittaa vain lisää, muttei hävitä mitään.

Rentous yhdistettynä hyvään maalivahtipeliin on jotain mitä en muista meillä olleen sitten kauden 15-16.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä mun pointteja yllätystä ajatellen:

Ei puolla yllätystä:
--- Tapparan pelivarmuus, valmennus, itsevarmuus. Murskaava historia HIFKiä vastaan, "perinteet" voittaa.
-- Nokia areena. Hakaskutsikin oli paha, mutta tämä uusi lato on tuonut vain tappioita varsinaisella peliajalla. Kotijengikin syttyy kun iso areena kannustaa omiaan, HIFK sytyttää tietty aina.
- Tapparalla voisi olla suosikin paineet, mutta se yleensä suorittaa suosikkina aina varmasti. Tämä mestaruus ei ole "pakollinen", voi rennosti pelata kun yksi mestaruus tuli jo kesken kauden.
- HIFK:n puolustuksessa liikaa hasardeja, yv ei toimi kunnolla.

Puoltaa yllätystä:
+++ Nyt ei voida (?) kipsaantua, ainakaan sarjan alussa. Päästään altavastaajana haastamaan rennosti. Eri juttu sitten jos päästäänkin johtoon ja finaalipaikka alkaa häämöttämään parin voiton päässä.
+++ Taponen. Ei mulla muuta.
++ Tuhkimotarinoilla on tapana jatkua. Nousu liigan jumbosta, nousu Lukkopelin suosta. Joskus tällainen antaa sellaisen latingin, että menee päätyyn asti ("Hentusen läpiajo"). Se latinki ei saa tosin sammua yllä mainittuihin jäätymisiin, jos johdetaankin.
+ Isot nimet kärjessä ovat pitäneet puolensa kohtalaisen hyvin, mutta leveyttä on tullut Dykin ja jopa kapteenin muodossa.
+ Tapparan ehkä liiallinenkin itsevarmuus, onko maha täysi?
+ KooKoosta selviytyminen kävelemällä, Tappara ei ole heti vaadittavalla tasolla kun aloitetaan.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eri juttu sitten jos päästäänkin johtoon ja finaalipaikka alkaa häämöttämään parin voiton päässä.

Tämähän se on se solmu, kuten vanhassa Shakespeare käännöksessä sanotaan. Hyvähän se on ensimmäisissä peleissä haastaa altavastaajana, mutta entäs jos voitetaan ne kaksi kotimatsia? Kuinka paljon tutisee mailat, kun mennään Nokia-areenalle, ja oltaisiin parin voiton päässä finaalista? Puhumattakaan, kun otetaan vahingossa se yksi voitto sieltäkin, niin kuinka hyytelöä on polvet niin pelaajilla kuin katsojilla Nordiksella kutospelissä? Tämähän olisi melkein pahinta mitä voisi sattua. Turvallisempi hävitä molemmat himamatsit, niin päästään jatkamaan altavastaajina Tampereelle!
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
HIFK pelasi kaudella 3 teemamatsia, joissa kaikissa oli poikkeuksellinen biisilista. Olisko mahdollista muokata listaa jälleen pe ja la matseihin?? DJ Mikke voisi soittaa vähän A. Tuiskua pelikatkoilla.
 

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
IFKn mahdollisuus on siinä, että se on täysin altavastaaja ja voi pelata mailaa puristamattta.

Tämä kausi on jo voitettu ja nyt voi voittaa vain lisää, muttei hävitä mitään.

Rentous yhdistettynä hyvään maalivahtipeliin on jotain mitä en muista meillä olleen sitten kauden 15-16.

HIFK + rentous. Syntyneet käsi kädessä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olinkin jo unohtanut Royn. Ehkä susikoira on viettänyt koirakoulussa parit viime viikot ja tulee helvetin nälkäisenä ratkomaan mestaruuden Stadiin. Mitä tahansa nakkikattilan eteen:D
Ottelun jälkeen Peltonen lainaa Ronnie Van Zantia, joka muistaakseni esitteli Lynyrd Skynyrdin rumpalin Artimus Pylen jollain keikalla suunnilleen tähän tyyliin: "We keep him in a cage, feed him raw meet and only let him out, when it's time to play."
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Teillä on nyt saumaa tehdä historiaa pitkästä aikaa. Potkikaa nyt Tampereen suurseura pois kun on mahis.
Tullaan perässä ensvuonna, toivottavasti.

Kliinistä jengiä vastaan tunteet. Menkää päätyyn kun se ois vaan niin komeeta. Minä siitä tykkäisin tämmösenä wannabenä.
RokRok.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Olen samaa mieltä siitä, että linjan pitäisi ehdottomasti olla sama. Mutta, sekin pitäisi oppia jo junnuissa, että kostaja jää aina kiinni. Pelaaja on vastuussa omasta mailastaan ja jokainen pelaaja voi ihan henkilökohtaisesti päättää, ettei enää harrasta tollasia turhia poikkareita, joissa voi oikeasti käydä huonosti. Kaikki poikkarit voisi mun puolestani kieltää kokonaan, mutta luulen, että sellaista ei tule koskaan oikeasti tapahtumaan. Kannattaisi pelaajienkin ihan oikeasti miettiä, miten hyvä tsägä on käynyt, ettei kukaan ole loukkaantunut pahasti. Mutta joskus se hyvä tsägäkin loppuu, eikä kukaan tiedä, loppuuko se just omalla kohdalla. Sellaisen asian kanssa voi olla vaikea elää ja se voi vaikuttaa myös omaan elämään ja perheenkin elämään.

Oman jenginsä muroihinhan Väänänen kusi eniten. Eikä ne omat jalatkaan ihan kuivina säästyneet, kun joutuu nyt katsomosta käsin pelejä seuraamaan. Tässä voi vielä käydä niin, että jos valmennus löytää sopivat/paremmat korvaajat, Väänänen ei enää mahdu kokoonpanoon, kun kakku on lusittu.

Ps. Oman jengin pukkariin ei sitten muuten ole asiaa, edes kalsareita vaihtamaan.
Juuri näin, sekä uhri että tekijä tai kostotilanteessa tekijä voi joutua uhriksi. Toinen loukkaantua pahoin ja toinen (jos vähänkin järkeä on) kärsiä omantunnon tuskia koko loppuelämänsä.
Samoin tuomarit, jotka eivät asiaan puuttuneet ajoissa, jos tämä tapahtuu.
Säännöt kieltävät. Siis poikkarit kokonaan pois ja piste.
Siitä on helppo päästä, päästämällä toisella kädellä irti mailasta kaikissa taklaus- ja muissa kamppailutilanteissa.
Jos jollakin täällä on eri mielipide, ehdotan että tuolla ylläolevalla muotoilulla tehdään äänestys, jonka tulokset esitetään Liigan johdolle.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
HIFK pelasi kaudella 3 teemamatsia, joissa kaikissa oli poikkeuksellinen biisilista. Olisko mahdollista muokata listaa jälleen pe ja la matseihin?? DJ Mikke voisi soittaa vähän A. Tuiskua pelikatkoilla.
Tai piruilla ja soittaa jotain Tapparan biisejen pätkiä, ajamalla omat päälle? Ei sentään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös