Omat hienoimmat muistoni henkilöityvät vahvasti silloiseen suosikkipelaajaani Tomi Kallioon, jonka uraa seurasin erittäin tarkasti myös NHL:ssä kuin Ruotsissakin aina lopettamiseen asti. Jälkimmäisen triplan aikaan olin kannattajana myös sopivan ikäinen, noin 10-vuotias. Listaan joitain koronapäivän ajankuluksi.
1. Mestaruus 2000, finaalisarja TPS-Jokerit. Tämä finaalisarja on jättänyt ehdottomasti suurimman vaikutuksen. Jälkeenpäin on tullut YouTubesta katseltua tuota reilun kymmenen minuutin mittaista Laura Ruoholan toimittamaa koostevideota kymmeniä kertoja, vaikka kuvanlaatu on aivan surkea. Etenkin kolmas finaali on jäänyt mieleen, vaikka Jokerit hakikin vierasvoiton Elysee Areenalta. Tuossa ottelussa Kallio oli aivan pitelemätön tehden kaksi aivan uskomatonta tahtomaalia. Suosittelen katsomaan! Kallio voitti lopulta Jari Kurri -palkinnon play-offsien parhaana pelaajana. Ja minä voitin kahdelta Jokerifanilta molemmilta viisi markkaa, kun lyötiin voittajavetoa ennen finaaleita. Ne rahat kusin kuitenkin pitkävetoon.
2. Mestaruus 1999, Finaalisarja TPS-HIFK. Tämän pitäisi varmaan olla numero yksi edellisvuosien pettymysten jälkeen, mutta tipahtaa sijalle kaksi puhtaasti sen takia, etten muista kyseisen sarjan tapahtumia niin hyvin kuin vuoden 2000. Toki Alatalon keskialueelta lähtenyt voittomaali on jäänyt elävästi mieleen. Tämän mestaruuden merkitys oli kuitenkin erittäin suuri minulle, mutta siitä hieman myöhemmin lisää.
3. EHL-kausi 1999-2000. Tässä vähän yllättävämpi muistelo. Liittyy puhtaasti siihen, että kulutin aikoinaan yhden VHS-kasetin puhki katsellessani nauhoitettua koostetta kyseisen EHL-kauden tapahtumista, jossa JP Jalo toimi selostajana. Erityisen hienoa oli se, että TPS pudotti kaksiosaisessa puolivälieräsarjassa HIFK:n. Metallurg Magnitogorsk kaatoi TPS:n välierässä, josta vastustajalta jäi mieleen Koreshkovin veljekset ja Valeri Karpov. Lopulta TPS nappasi pronssit Luganon nenän edestä muistaakseni 6-2 voitolla. Tässä pelissä Kallio teki hattutempun. Kolmas maali tuli hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen JP Jalon selostaessa "nyt on Kalliolla paikka tehdä hat trick, ja hän tekee sen!"
4. Tapaaminen Tomi Kallion kanssa kesällä 2001 Turussa kahvila Paawossa. Vähän erilainen, mutta mahtava muisto. Ajeltiin tuona kesänä täältä pohjoisesta kesälomareissulle Turkuun ja Naantaliin. Veli ja äiti lähtivät päivän risteilylle, ja isä oli järjestänyt meille tapaamisen Kallion kanssa. Voi vittu, että jännitti. Isä tarjosi Kalliolle kupin mustaa kahvia, pullaa ei suostunut ottamaan. Kyselin jotain typeriä kysymyksiä, mutta mukavasti jaksoi Kallio vastailla, eikä vaikuttanut siltä että olisi ollut kiire jatkaa matkaa. Vanhan liiton videokameralla kuvattiin jotain materiaalia tapaamisesta, muun muassa meidän kädenvääntö (en muista kenen idea, voitin kuitenkin), mutta harmillisesti en tiedä mihin videot ovat päätyneet. Ennen Kallion tapaamista kävin legendaarisella Paavo Nurmi Stadionilla juoksemassa oman 60 metrin ennätyksen silloisten kansallisten ykkösyleisurheilijoiden Kari Louramon ja Johan Meriluodon kannustaessa.
5. Kallion paluu Tepsiin kaudeksi 2015-2016. Odotin lapsuuden suosikin paluuta Turkuun jo monena vuotena aiemmin, etenkin Frölunda-jakson päättyessä keväällä 2011. Jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä parempi, ettei Kallio vielä silloin palannut, sillä niin sekaisin Seura oli noina aikoina. Ei sillä etteikö se olisi ollut sekaisin myös vuonna 2015, mutta ehkä tämä "kunnianpalautus" oli helpompi tehdä tuolloin, kun joukkue oli rypenyt jo useamman vuoden, eikä 2010 mestaruuden taakse voitu enää piiloutua. Lisäksi olihan se myös hieno nähdä Kallion nostavan Växjössä mestaruuspokaalin ilmaan kapteenin C rinnassaan juuri ennen kotiinpaluuta. Minusta paluun kovin juttu oli kaikesta jään ulkopuolisesta toiminnasta huolimatta esiintyminen kaukalossa. Växjön kolmoskentästä saapunut ja huoppuvuosistaan silmiinpistävästi hidastunut konkari pelasi Turussa kolme jopa nousujohteista kautta, vaikka keväisin ei tahtonut jalka enää riittää.
Pakko listata myös pari pettymystä, vaikka tässä ei niitä kysytty. Lopettakaa lukeminen, jos ette halua pettymyksen tunteen nousevan pintaan kesken hienon pleijarikevään.
1. Vuosi 1998. Tästä aioin kertoa lisää, ja nyt sitä tulee. Takana oli jo kaksi pettymysten vuotta, kun Jokereilta tuli turpaan finaalissa. Kolmannen kerran piti sanoa tosi, -98 olisi Tepsin vuosi. Vaan eipä ollut. Runkosarjan voittanut TPS hävisi puolivälierissä Kiekko-Espoolle. Vittu Kiekko-Espoolle! Naapurini on jaksanut näihin päiviin asti vittuilla siitä, kun löysi minut itkemästä talomme takaa. Onneksi tripla oli jo kolkutteleva oven takaa, vaikka tuolloin siitä ei ollut vielä tietoa saati että se olisi auttanut mitään. Tuon vuoden pettymykset täydensi vielä jääkiekon MM-kisojen kaksiosaisen finaalin häviäminen Ruotsille yhteismaalein 1-0, sekä jalkapallossa kannustamani Brasilian sulaminen Ranskaa vastaan MM-finaalissa lukemin 3-0. Arvatenkin itkin molempien jälkeen, mutta en mennyt pihalle niin ei naapuri tullut vittuilemaan. Tuosta vuodesta sain arvokasta oppia, että loppujen lopuksi on todennäköisempää kaikkien menevän päin helvettiä kuin mestaruusjuhlien järjestäminen.
2. Mestaruus 2010. Tämä on toki mahtava juttu, mutta pettymysten kategoriassa siksi, että olin kyseisen kevään intissä, ja lähes koko finaalisarjan leirillä. Minulla ei ollut edes älypuhelinta, joten en nähnyt sekuntiakaan live-kiekkoa kyseisenä keväänä.
3. Vuoden 2018 pudotuspelit. Kausi oli periaatteessa onnistunut, koska TPS eteni neljän parhaan joukkoon pitkästä aikaa. Minulle tästä jäi kuitenkin pettymys päällimmäiseksi tunteeksi. Kaikki alkoi jo ensimmäisestä puolivälieräottelusta SaiPaa vastaan, vaikka kotijoukkue voittikin tuon jatkoajalla muistaakseni Olli Juolevin maalilla. Päätin nimittäin talvilomalla ollessani suunnata auton nokan kohti 600 kilometrin päässä häämöttävää Turkua, ostin liput peliin ja varasin huoneen Börsistä. Runkosarjan viimeisissä otteluissa loukkaantunut Kallio ei kuitenkaan pelannut koko ottelussa, eikä myöskään avec päässyt hallille asti. Jonkinlainen ennehän tuon täytyi olla. SaiPa lopulta selvitettiin, mutta Tapparalta välierässä saatu selkäsauna pisti mielen aika matalaksi. Kasasin itseni, ja ajattelin että pronssi olisi kuitenkin hyvä päätös tälle uudelle tulemiselle, mutta sekin valui lopulta HIFK:lle ja vieläpä jatkoajalla. Ensin Filppula nosti läpiajosta ylärimaan, tuomari näytti maalia ja juhlat käyntiin. Maali kuitenkin hylättiin videotarkastuksessa ja pian sen jälkeen IFK teki voittomaalin. Jotenkin tajusin heti ottelun päätyttyä, että myös Kallion ura loppui tuohon. Yllättävän tyhjä olo minullekin tuli. Vaikka Kallio iski runkosarjassa vielä 55 pistettä, hän varmasti myös itse huomasi, että pudotuspeleissä alkaa olla jo vähän vaikeampaa.
Edit: lisäsin molempiin kategorioihin vielä yhdet muistot vähän lähempää nykyhistoriasta.
1. Mestaruus 2000, finaalisarja TPS-Jokerit. Tämä finaalisarja on jättänyt ehdottomasti suurimman vaikutuksen. Jälkeenpäin on tullut YouTubesta katseltua tuota reilun kymmenen minuutin mittaista Laura Ruoholan toimittamaa koostevideota kymmeniä kertoja, vaikka kuvanlaatu on aivan surkea. Etenkin kolmas finaali on jäänyt mieleen, vaikka Jokerit hakikin vierasvoiton Elysee Areenalta. Tuossa ottelussa Kallio oli aivan pitelemätön tehden kaksi aivan uskomatonta tahtomaalia. Suosittelen katsomaan! Kallio voitti lopulta Jari Kurri -palkinnon play-offsien parhaana pelaajana. Ja minä voitin kahdelta Jokerifanilta molemmilta viisi markkaa, kun lyötiin voittajavetoa ennen finaaleita. Ne rahat kusin kuitenkin pitkävetoon.
2. Mestaruus 1999, Finaalisarja TPS-HIFK. Tämän pitäisi varmaan olla numero yksi edellisvuosien pettymysten jälkeen, mutta tipahtaa sijalle kaksi puhtaasti sen takia, etten muista kyseisen sarjan tapahtumia niin hyvin kuin vuoden 2000. Toki Alatalon keskialueelta lähtenyt voittomaali on jäänyt elävästi mieleen. Tämän mestaruuden merkitys oli kuitenkin erittäin suuri minulle, mutta siitä hieman myöhemmin lisää.
3. EHL-kausi 1999-2000. Tässä vähän yllättävämpi muistelo. Liittyy puhtaasti siihen, että kulutin aikoinaan yhden VHS-kasetin puhki katsellessani nauhoitettua koostetta kyseisen EHL-kauden tapahtumista, jossa JP Jalo toimi selostajana. Erityisen hienoa oli se, että TPS pudotti kaksiosaisessa puolivälieräsarjassa HIFK:n. Metallurg Magnitogorsk kaatoi TPS:n välierässä, josta vastustajalta jäi mieleen Koreshkovin veljekset ja Valeri Karpov. Lopulta TPS nappasi pronssit Luganon nenän edestä muistaakseni 6-2 voitolla. Tässä pelissä Kallio teki hattutempun. Kolmas maali tuli hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen JP Jalon selostaessa "nyt on Kalliolla paikka tehdä hat trick, ja hän tekee sen!"
4. Tapaaminen Tomi Kallion kanssa kesällä 2001 Turussa kahvila Paawossa. Vähän erilainen, mutta mahtava muisto. Ajeltiin tuona kesänä täältä pohjoisesta kesälomareissulle Turkuun ja Naantaliin. Veli ja äiti lähtivät päivän risteilylle, ja isä oli järjestänyt meille tapaamisen Kallion kanssa. Voi vittu, että jännitti. Isä tarjosi Kalliolle kupin mustaa kahvia, pullaa ei suostunut ottamaan. Kyselin jotain typeriä kysymyksiä, mutta mukavasti jaksoi Kallio vastailla, eikä vaikuttanut siltä että olisi ollut kiire jatkaa matkaa. Vanhan liiton videokameralla kuvattiin jotain materiaalia tapaamisesta, muun muassa meidän kädenvääntö (en muista kenen idea, voitin kuitenkin), mutta harmillisesti en tiedä mihin videot ovat päätyneet. Ennen Kallion tapaamista kävin legendaarisella Paavo Nurmi Stadionilla juoksemassa oman 60 metrin ennätyksen silloisten kansallisten ykkösyleisurheilijoiden Kari Louramon ja Johan Meriluodon kannustaessa.
5. Kallion paluu Tepsiin kaudeksi 2015-2016. Odotin lapsuuden suosikin paluuta Turkuun jo monena vuotena aiemmin, etenkin Frölunda-jakson päättyessä keväällä 2011. Jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä parempi, ettei Kallio vielä silloin palannut, sillä niin sekaisin Seura oli noina aikoina. Ei sillä etteikö se olisi ollut sekaisin myös vuonna 2015, mutta ehkä tämä "kunnianpalautus" oli helpompi tehdä tuolloin, kun joukkue oli rypenyt jo useamman vuoden, eikä 2010 mestaruuden taakse voitu enää piiloutua. Lisäksi olihan se myös hieno nähdä Kallion nostavan Växjössä mestaruuspokaalin ilmaan kapteenin C rinnassaan juuri ennen kotiinpaluuta. Minusta paluun kovin juttu oli kaikesta jään ulkopuolisesta toiminnasta huolimatta esiintyminen kaukalossa. Växjön kolmoskentästä saapunut ja huoppuvuosistaan silmiinpistävästi hidastunut konkari pelasi Turussa kolme jopa nousujohteista kautta, vaikka keväisin ei tahtonut jalka enää riittää.
Pakko listata myös pari pettymystä, vaikka tässä ei niitä kysytty. Lopettakaa lukeminen, jos ette halua pettymyksen tunteen nousevan pintaan kesken hienon pleijarikevään.
1. Vuosi 1998. Tästä aioin kertoa lisää, ja nyt sitä tulee. Takana oli jo kaksi pettymysten vuotta, kun Jokereilta tuli turpaan finaalissa. Kolmannen kerran piti sanoa tosi, -98 olisi Tepsin vuosi. Vaan eipä ollut. Runkosarjan voittanut TPS hävisi puolivälierissä Kiekko-Espoolle. Vittu Kiekko-Espoolle! Naapurini on jaksanut näihin päiviin asti vittuilla siitä, kun löysi minut itkemästä talomme takaa. Onneksi tripla oli jo kolkutteleva oven takaa, vaikka tuolloin siitä ei ollut vielä tietoa saati että se olisi auttanut mitään. Tuon vuoden pettymykset täydensi vielä jääkiekon MM-kisojen kaksiosaisen finaalin häviäminen Ruotsille yhteismaalein 1-0, sekä jalkapallossa kannustamani Brasilian sulaminen Ranskaa vastaan MM-finaalissa lukemin 3-0. Arvatenkin itkin molempien jälkeen, mutta en mennyt pihalle niin ei naapuri tullut vittuilemaan. Tuosta vuodesta sain arvokasta oppia, että loppujen lopuksi on todennäköisempää kaikkien menevän päin helvettiä kuin mestaruusjuhlien järjestäminen.
2. Mestaruus 2010. Tämä on toki mahtava juttu, mutta pettymysten kategoriassa siksi, että olin kyseisen kevään intissä, ja lähes koko finaalisarjan leirillä. Minulla ei ollut edes älypuhelinta, joten en nähnyt sekuntiakaan live-kiekkoa kyseisenä keväänä.
3. Vuoden 2018 pudotuspelit. Kausi oli periaatteessa onnistunut, koska TPS eteni neljän parhaan joukkoon pitkästä aikaa. Minulle tästä jäi kuitenkin pettymys päällimmäiseksi tunteeksi. Kaikki alkoi jo ensimmäisestä puolivälieräottelusta SaiPaa vastaan, vaikka kotijoukkue voittikin tuon jatkoajalla muistaakseni Olli Juolevin maalilla. Päätin nimittäin talvilomalla ollessani suunnata auton nokan kohti 600 kilometrin päässä häämöttävää Turkua, ostin liput peliin ja varasin huoneen Börsistä. Runkosarjan viimeisissä otteluissa loukkaantunut Kallio ei kuitenkaan pelannut koko ottelussa, eikä myöskään avec päässyt hallille asti. Jonkinlainen ennehän tuon täytyi olla. SaiPa lopulta selvitettiin, mutta Tapparalta välierässä saatu selkäsauna pisti mielen aika matalaksi. Kasasin itseni, ja ajattelin että pronssi olisi kuitenkin hyvä päätös tälle uudelle tulemiselle, mutta sekin valui lopulta HIFK:lle ja vieläpä jatkoajalla. Ensin Filppula nosti läpiajosta ylärimaan, tuomari näytti maalia ja juhlat käyntiin. Maali kuitenkin hylättiin videotarkastuksessa ja pian sen jälkeen IFK teki voittomaalin. Jotenkin tajusin heti ottelun päätyttyä, että myös Kallion ura loppui tuohon. Yllättävän tyhjä olo minullekin tuli. Vaikka Kallio iski runkosarjassa vielä 55 pistettä, hän varmasti myös itse huomasi, että pudotuspeleissä alkaa olla jo vähän vaikeampaa.
Edit: lisäsin molempiin kategorioihin vielä yhdet muistot vähän lähempää nykyhistoriasta.
Viimeksi muokattu:
