Hienoa säätä pidellyt?

  • 958 067
  • 8 257

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
El Niño, auringon aktiivisuus (auringonpilkut), ilmastonmuutos vai osan tai kaikkien edellä mainittujen kokonaissumma?

Minä veikkaan, että syy on siinä, että on ollut vaan niin helvetin lämmintä.

No joo, huono Spede-pastissi sikseen. Onhan tämä ollut poikkeuksellista. Olen ihan omaksi ilokseni kirjannut ylös lämpötiloja ja muita sääilmiöitä Tampereen seudulla vuodesta 2013 asti, ja tänä vuonna tammikuu oli yli kuusi astetta keskimääräistä lämpimämpi. Tosin omissa tilastoissani seurataan yksinkertaistamiseksi iltapäivän maksimilämpötiloja, eikä vuorokauden keskilämpötilaa, joten ihan virallinen tilasto se ei ole. Mutta yhtä kaikki, poikkeuksellisen lämmintä oli.

Olen myös tilastoinut lumipeitettä ja vuorokauden sademääriä. Ihan mielenkiintoista puuhaa, ja tuo sopii omien utuisten muistikuvien haastamiseen: "kyllä se vaan oli poikkeuksellisen sateinen kesä". No ei ollut, vaan keskimääräinen. Ja silloin viisi vuotta sitten ei ollutkaan näin paljoa pakkasta, vaikka niin omat muistikuvat sanoisivatkin.

Tänään piti olla kirpeä pakkaspäivä. No, ei ollutkaan, vaan tuulista ja lumisadetta. Kävin kuitenkin lenkillä, ja kyllä nuo nastalenkkarit ovat sitten huikea keksintö. Kyllä tällaisenkin talven kanssa pärjää.

Ja ei, en kaipaa edelleenkään niitä heinäkuun seksihelteitä. Valoa toki kaipaan, ja onneksi sen määrä lisääntyy koko ajan.
 

Webb

Jäsen
Olen ihan omaksi ilokseni kirjannut ylös lämpötiloja ja muita sääilmiöitä Tampereen seudulla vuodesta 2013 asti, ja tänä vuonna tammikuu oli yli kuusi astetta keskimääräistä lämpimämpi. Tosin omissa tilastoissani seurataan yksinkertaistamiseksi iltapäivän maksimilämpötiloja, eikä vuorokauden keskilämpötilaa, joten ihan virallinen tilasto se ei ole.
FMI:n (Ilmatieteenlaitos) virallisen tilaston mukaan Tampereella tammikuu oli 7.5 astetta tavanomaista lämpimämpi, ja kun ottaa huomioon paikalliset lämpötilavaihtelut, niin vähintään suuntaa antavan tilaston sait tuollakin menetelmällä.

Ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, että veikkaa meneillään olevasta vuodesta tulevan maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen lämpimimmän tilastollisesti.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän tylymmän sorttista meininkiä luvassa nyt Euroopan rannikkoalueille. Arktisen alueen ja keskileveysasteiden välistä ilmanpaine-eroa kuvaava Arktinen Oskillaatio on kalahtamassa lähelle ennätyksellisen positiivista arvoa. Suomeksi tuo tarkoittaa erittäin syvää ja laaja-alaista matalapainetta pohjois-Atlantilla.

Kaikista kovimmat seuraukset menevät ilmeisemmin Brittein saarille ja Benelux-maihin sekä Norjan rannikolle, mutta ei mekään ihan ilman jäädä. Maanantai on myrskyinen päivä ja lämpötilat kohoavat plussalle etelä-Lappia myöden. Vettä sataa vuoden aika huomioon ottaen melkoisesti ainakin rannikko-alueilla ja tulvavahingot eivät ole sähkökatkosten ohella poissuljettu vaihtoehto. Ko. sateet ja lämpötilan nousu kun sulattavat lunta todella tehokkaasti.

Jälkikäteen sitten rauhoittuu, mutta ilmeisesti vain väliaikaisesti taas. Koko lystiä ylläpitävä polaaripyörre ei oikein näytä merkkejä mistään heikkenemisistä. Jossain malleissa olen nähnyt kuukauden loppua kohden korkeapainevoittoisempaa ja noissa kuukausiennusteissa olikin kuivempi viikko luvassa ennusteen loppupuolella.

Jos ko. korkea toteutuu sellaisena eteläkorkeana, voidaan loppukuusta saada ihan kivoja kevätkelejä. Mutta varauksella. Tuo polaaripyörre on lähes koko "talven" pitänyt yllä aivan perkeleellistä lounaisvirtausta. Koko talvikausi ollaan menty ilman merkittävää muutosta ja se lienee melko harvinaista. Polaaripyörteenkin kuitenkin tulisi käydä talven mittaan läpi muutoksia, joten ei tämä ihan normaalia ole, että ko. häkilä vaan jatkaa kuukaudesta toiseen samaan malliin.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aivan loistavaa ilma tänään, kuten oli myös eilen! Vihdoinkin kunnon talvikeliä, tätä on odotettu. Jos oikein huomenna kaivaisi luistimet kaapista pitkästä aikaa.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen verran rajusti puhaltaa jo tuolla ulkona, että näyttää hyvin todennäköiseltä.

Tämän viikon lopuksi tulee seuraava. Ja sitten muutama päivä taukoa ja taas seuraava. Nyt enää jännätään sitä, jatkuuko tämä paska kuinka pitkälle kevääseen. Polaaripyörre ei ole antamassa periksi. Kevät alkaa maaliskuun vaihtuessa termisestikin, mutta kelien lämpiämisellä se ei ala, kun ei kerran kylmääkään ole ollut. Kunhan vaan pysyy samana.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Uusi sontsa sai Tuomiokirkon kohdalla tuomionsa helvetin puhurissa.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Aurinko paistaa ja lumet sulaa silmissä. Pääsiäisenä on yleensä tämmöset kelit. Sillonkun KalPa oli 16-17 välierissä, nii ulkona oli tämmöset kelit. Nyt on vielä yli kuukausi runkosarjaakin jäljellä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehtikö se terminen talvi nyt alkaa jokapuolella? Viime viikolla oli ~neljän päivän kylmempi jakso mutta siinäkin oli yksi päivä välissä kun sää oli plussalla selvästi, niin riittikö se? Jos ei, niin Forecan pitkän ajan ennusteessakin maaliskuun eka viikko on tavanomaista lämpimämpää, eli ei taida sitten talvea tullakaan, eikä sitämyöten kevättäkään.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oulun Tervahiihto jouduttiin myös perumaan, ensimmäisen kerran historiansa aikana. Nyt olisi ollut vuorossa 131. kerta. Aikamoista.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aurinko paistaa ja lumet sulaa silmissä. Pääsiäisenä on yleensä tämmöset kelit. Sillonkun KalPa oli 16-17 välierissä, nii ulkona oli tämmöset kelit. Nyt on vielä yli kuukausi runkosarjaakin jäljellä.

Varmaan jo kuukausi sitten sisäinen ajantajuni luuli olevansa kevättalvessa. Lumet olivat sulaneet ja yöllä oli ollut hieman pakkasta. Ainut mikä erotti keväästä oli se, että aurinko ei ollut vielä yhdeksän aikaan kovin korkealla. Lämpötila ja tunnelma oli muuten suoraan pudotuspelien kynnykseltä.
 
Helsingin Kumpulassa on satanut tämän vuoden puolella jo 160 mm vettä. Muualla etelässä myös kovia yli 120 mm lukemia yleisesti. Eilisen ja viime yön aikana Kumpulassa satoi 39,3 mm, mikä taitaa olla jo enemmän kuin keskimääräinen sademäärä koko Helmikuussa.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Muistaakseni ennen oli vain tylsiä säitä, jotenkin ennustettavaa ja vakaata, muutaman vuoden aikajänteellä aina samaa tyrkkäsi.

Eli eiköpä nykykansalaisia innosta nämä sään ilmentymisten radikalisoituminen, jotain jännitystä tarjoaa luonto.
Ennen Suomessa oli niin tylsää, mutta nyt on monimuotoisuutta enemmän. Ilmastovaikutukset ovat rikastuneet, mikä on jännää.
Olemme ehkä enemmän eurooppalaisia tässäkin suhteessa.
Kuka helvetti kaipaa seiskytluvulle?

Joo, minä kyllä, koska olin silloin jo lapsi ja nuorukainenkin. Suurin osa palstanjäsenistä varmaan ihastuisi silloiseen maailmanmenoon vaikka nettiyhteyksien toimivuus oli sitä sun tätä. ?
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Sanokaa mitä sanotte mutta kyllä ainakin mulle käy tällainen talvi ennemmin kuin ne viikkokausien -30 asteen pakkaset, niistäkin kun on ihan tarpeeksi kokemusta.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanokaa mitä sanotte mutta kyllä ainakin mulle käy tällainen talvi ennemmin kuin ne viikkokausien -30 asteen pakkaset, niistäkin kun on ihan tarpeeksi kokemusta.

On tämä niihin nähden huomattavasti parempi vaihtoehto. Enkä minä minkään hirveän lumikaaoksenkaan ystävä ole. Näissä talvettomissa talvissa ei oikeastaan ole oman nautinnon kannalta mitään suurempaa vikaa, kunhan vain valitsee tekemisensä ja varusteensa oikein. Jos sataa vettä tai tuulee liikaa, pistetään kotona vaikka kynttilöitä palamaan ja fuusiojazzia soimaan. Jos on hyvä ulkoilukeli, niin suksien sijaan nastalenkkarit alle. Ihminen sopeutuu kyllä.

Näissä kuitenkin aina mietityttää se, miten kovilla luonto ja rakennuskantamme ovat tällaisista. Tampereella uutisoitiin yhden kerrostalon olevan sortumisvaarassa, kun sade oli saanut viereisen penkereen pettämään. Itse taas ajattelin laitella metsänhoitoyhdistykselle sähköpostia, että kävisivätkö he jossain vaiheessa tarkistamassa, onko toisella puolen eteläistä Suomea sijaitsevalla hallussani olevalla pienellä palasella sukuni vuosisataisia maita tapahtunut myrskytuhoja. Itse en aikataulusyistä pääse oikein helposti itse paikalle. Näissä on aina omat haasteensa. Roudaton maa ja kovat tuulet ovat huono yhdistelmä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ehtikö se terminen talvi nyt alkaa jokapuolella? Viime viikolla oli ~neljän päivän kylmempi jakso mutta siinäkin oli yksi päivä välissä kun sää oli plussalla selvästi, niin riittikö se? Jos ei, niin Forecan pitkän ajan ennusteessakin maaliskuun eka viikko on tavanomaista lämpimämpää, eli ei taida sitten talvea tullakaan, eikä sitämyöten kevättäkään.
Termisen talven alkamiseen tarvitaan 10 päivän jakso, jolloin ollaan keskimäärin pakkasella. Ilmatieteen laitos joutui tänäkin talvena perumaan termisen talven alkamisen suuresta osasta Etelä- ja Keski-Suomea. Marraskuussa oli ensin kylmää pari viikkoa, sitten lämpeni. Termisen talven määritelmään kuuluu myös lämpötilan "pysyvä lasku" alle nollan. Pysyvyys tarkoittaa, ettei ole neljää viikkoa peräkkäin silkkaa plussakeliä, kuten kävi marraskuun alun jälkeen.

Melkoinen dilemma tosiaan meteorologeille tulee, sillä kun keskilämmöt pysyvät pääsääntöisesti yli nollan, silloin täytyy vain kylmästi päättää, milloin syksy loppuu ja kevät alkaa. Talven pituudeksi jäänee nyt nolla vrk. Kesän pituus toivottavasti ylittää nolla vrk. Oma ehdotukseni on, että syksy loppuu viimeistään 31.12. ja kevät alkaa aikaisintaan 1.1. määritelmällisesti.

Kiinnostaa muuten se, miten talvettomuus vaikuttaa talven alkamis- ja päättymisajan keskiarvoihin. Jos talvi alkaa keskimäärin päivänä pp.kk, niin miten tämän talven alkamattomuus vaikuttaa siihen, miten talvi keskimäärin alkaa ja päättyy jossakin etelässä.
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Yli 40v tällä pallolla on tullut vietettyä, eikä äkkiseltään muistu mieleen aikaa jolloin olisi tarvinnut sateenvarjoa käydessään lähikaupassa helmikuussa. Mutta onneksi on Virtasen kirja joka kertoo että tää on kaikki niinku fine.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Yli 40v tällä pallolla on tullut vietettyä, eikä äkkiseltään muistu mieleen aikaa jolloin olisi tarvinnut sateenvarjoa käydessään lähikaupassa helmikuussa. Mutta onneksi on Virtasen kirja joka kertoo että tää on kaikki niinku fine.
Siellä mitään sateenvarjoa tarvitse. Ei sillä mitään tee tuossa tuulessa. Pitäis olla joku sukelluspuku että pysyis edes joku osa kuivana. Prkele kun oli pakko lähteä kauppaan, muuten pysynkin kotona tän päivän. Onneks ei ole pakko lähteä yhtään mihinkään.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Venelaiturin kansi mennyt ja jännätään että kestääkö runko, maihin talvehtimaan nostettu patti kelluu väärinpäin lahdella, rannan penkit on ties missä, uimalaituri sinnittelee vielä mutta jos vesi nousee vielä parikymmentä senttiä niin vahinkoja tulee silläkin.

Melko hyvin on osannut varautua erilaisiin jään muodostamiin uhkiin mutta eipä ole tullut mieleen että helmikuussa vedenpinta nousee 1,5 metriä ja metrisen aallot pyyhkii yleensä niin suojaisaa pihaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yli 40v tällä pallolla on tullut vietettyä, eikä äkkiseltään muistu mieleen aikaa jolloin olisi tarvinnut sateenvarjoa käydessään lähikaupassa helmikuussa. Mutta onneksi on Virtasen kirja joka kertoo että tää on kaikki niinku fine.

Muistan kyllä samantyyppisellä eliniällä varmasti kaksinumeroisen määrän helmikuita, kun on satanut vettä. Näin lämmintä keskiarvoisesti ja näin vähälumista talvea ei ole ollut, mutta sateenvarjoa on käytetty helmikuussa useinkin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Sanokaa mitä sanotte mutta kyllä ainakin mulle käy tällainen talvi ennemmin kuin ne viikkokausien -30 asteen pakkaset, niistäkin kun on ihan tarpeeksi kokemusta.

Mä oon kans tykänny tämän talven keleistä paljon enemmän kun siitä jokavuotisesta räntäsohjosta. Nyt on voinut harrastaa paljon liikuntaa ulkona (juoksua ja kävelyä) ilman liukkaita teitä, ja autoilu ollut mukavampaa/helpompaa läpi talven. Ei ole ruuhkia eikä kolareita niin paljoa ollut, kun normisti pääkaupunkiseudulla talvella.

2/3 talvista kun olis jatkossakin etelässä lumettomia, niin ehkä se yks sohjotalvi menis siinä sivussa sit ihan nostalgiana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös