Mainos

Hermes 2020–2021

  • 111 781
  • 290

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Se viiden euron lipun hinnan alennus tarkoittaa myös, että yleisöä on oikeasti tultava paljon enemmän sisään. Lyhyt oppimäärä lippuhinnoista on paikallaan. Jos joukkueen yleisökeskiarvo on 1 000 henkeä niin 15 euron lipun hinnalla kassaan tulee bruttona 15 000€. Tästä vähennetään verottajan ja lipunvälittänjän kuvitteellinen osuus 20%, koska en oikeaa prosenttiosuutta tiedä kummastakaan ja tuo ei ainakaan ole liian vähän. Lopulta viivan alle jää 12 000 euroa tuloa. Saadakseen saman määrän tuloa 10 euron lipulla katsojia tarvittaisiin 1 500, koska verottajan ja lippuluukun osuus on sama kuvitteellinen 20%.
Jos tuohon lisätään kiinteät kustannukset, saadaan ehkä vielä havainnollisempi esitys. Kiinteät kustannukset ovat siis kulueriä hankinnoista, joita ilman tapahtumaa ei voida järjestää. Relevantteja ovat esimerkiksi hallivuokra, sarjamaksu, tuomaripalkkiot jne. Ehkäpä pelaajabudjetinkin voisi tähän jyvittää, mutta tässä laskelmassa sitä ei huomioida ja ottelutapahtuman kiinteä kustannus olkoon 3 000€.
- Lipun hinta 15€, josta arvonlisäveroa on 3€ (onko alv näissä suunnilleen 25%?) Ja välityspalkkio 1€. Seuralle tuloa 11€ lippua kohden.
- Yleisömäärä on 1 000 maksanutta katsojaa, joten seuran kassaan kilahtaa 11 000€.
- Tästä vähennetään kiinteät kustannukset, eli tuo 3 000€, jolloin jäljelle jää 8 000€.
- 10€ maksavia lippuja pitäisi saman tuoton saadakseen myydä melkein 1 572 kpl.
- 5€ maksavilla lipuilla 3 000 maksanutta katsojaa tuo kassaan 6 000€.
- Vastaavasti 20€ per lippu ja 500 katsojaa tuo kirstun pohjalle 4 500€.

Kyllä näitä saadaan aika tarkkaan siellä toimistolla laskea. Lipun hinnan pudottaminen viidestätoista eurosta kymppiin vaatii tässä laskelmassa 57% nousua myyntiin, jotta pääsee omilleen. Se on aika paljon.

Mietitään vielä tilannetta, jossa joukkue jää sarjan hännille ja kiinnostavuus laskee. Jotta tapahtuma ei olisi tappiollinen (eli tuloja pitää olla vähintään 3 000€), pitää 15€ lippuja myydä 273 kpl. Kympin lipuilla tuo on 429 kpl. Häviävän joukkueen otteluun 150 lisäkatsojaa on kovan työn takana.

Toki tässä on muitakin tekijöitä, kuten oheismyynti, tunnelma jne. Meillä Espoossa meni muutamia vuosia ilman edes Mestis-joukkuetta. Nauttikaa siitä, että teillä sellainen vielä on ja miettikää onko se 5€ lisää lipusta paljon vai vähän.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@The Nikkari

Hyvä laskelma! Pieni korjaus kuitenkin: urheilu- ja kulttuuritapahtumien pääsylippujen alv on 10%.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Joo ei tuo ihan riskitöntä oo lipun hintaa tiputtaa. Mutta on seki ongelma jos katsojamäärät laahaa oikeen alhaalla. Teoriassa halvempi lippu tuo enemmän maksavia asiakkaita jotka käyttää rahaa hallilla enemmän ja mahollisesti kiintyy seuraan vahvemmin, ostaa fanituotteita, puhuu seurasta ymn. Mutta vaan teoriassa. Kalliimpi lippu niin kyllä ne innokkaat fanit siellä käy joka tapauksessa, hommaa ne fanituotteet ja puhuu. Satunnaiskävijämäärä varmasti kärsii mutta rahavirta lipuissa varmempi. Mutta on siinäkin ero esim sponsorointia mietittäessä jos puhutaan katsojamäärissä +700 vai +1000.

Seuran kannaltahan esim se 2e lippujen hinnan lasku vois olla positiivinen jos sillä saajaan kävijämäärää kasvatettua, jonka mukana oheismyynti nousee, useampi ihminen on kiinnostunu seurasta jonka mukana yritykset tulee vahvemmin mukaan. Jos aatellaan pelkästään kuluvaa kautta niin sitten se on järkevää aatella millä saadaan virta pysymään tasaisena. Jos halutaan että se hallin kävijämäärä kasvaa, niin se raha pitää ikävä kyllä jostain muusta ku lipputuloista kaivaa. Ja sitä rahaa ei tuu jos siellä ei käy ihmisiä.

Tähän kaikkeen tottakai vaikuttaa myös pelaajat, ottelutapahtuma, mainonta ymn, jos ne ei oo kunnossa niin 2e lipun hinnan muutos ei vaikuta mihinkään. Nyt taitaa olla muutenkin vähän huono aika kokeilla miten tuollanen lähtis toimimaan, mielummin toimitaan varmemmalla pohjalla. Mutta olis seuran hyvä miettiä näitä asioita ja kehittää niitä alueita mihin resurssit riittää.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Samuel Baros palaa takaisin Slovakiaan. Ei kyllä toiminut kausi Kokkolassa ollenkaan sellaisena ponnahduslautana uralleen kuin mitä ainakin minä odotin ja toivoin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yksi iso kala vähemmän haaveiltavaksi. Samu Markkula on siirtynyt Ranskaan.
 

rasperi75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kovat oli odotukset Baroksesta varmasti kaikilla. Harmittavasti floppasi täysin, eikä varmasti ollut mikään halpa tapaus. Markkulan tapauksen kyllä ymmärtää, sillä tuskimpa herraa enää kiinnostaa mestistä pelata ja ulkomailla pelaamisesta saa jopa rahaakin taskuun.
 
Saa sitten nähdä, pelataanko Ranskassa kiekkoa tulevana talvena tuon kiihtyvän koronaepidemian vuoksi. Voi Markkula vielä (niinkuin moni muukin) palata Suomeen pelailemaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pari uutta pelaajaa:

 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Pari uutta pelaajaa:

Eli hyökkäyksen osalta jää tuo kärkiosaamisen hommaus seuraavalle kaudelle ? Kovin on kevyttä hyökkäys, 3-5 korin miehiä...
 

Magnum-44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Onko tuon nyt niin väliä alkavalla kaudella vaikka rosteri ei olekaan timanttia. Omia junnuja nyt mestistä haistelemaan kun sarjasta putoamista on turha pelätä. Samalla näkisi tulisiko sitä yleisöä peleihin, kun aina huudetaan niitten omien kasvattien perään ja sen takia ei tulla peleihin, kun joukkue on ”muukalaislegioona”
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Eli hyökkäyksen osalta jää tuo kärkiosaamisen hommaus seuraavalle kaudelle ? Kovin on kevyttä hyökkäys, 3-5 korin miehiä...
Ilmeisesti olet nähnyt kaikkien näiden uusien pelaajien aikaisemminkin pelaavan kun osaat ne pudotella sinne 3-5 koriin. Laita vähän raporttia tänne kaikista näistä uusista miehistä että minkälaisia pelaajia kyseessä kun itselläni eikä varmasti monella muullakaan ole näistä mitään tietoa.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Ilmeisesti olet nähnyt kaikkien näiden uusien pelaajien aikaisemminkin pelaavan kun osaat ne pudotella sinne 3-5 koriin. Laita vähän raporttia tänne kaikista näistä uusista miehistä että minkälaisia pelaajia kyseessä kun itselläni eikä varmasti monella muullakaan ole näistä mitään tietoa.
Kiitos tirehtööri että uskalsit nousta puolustamaan, joukkuetta, jonka kyvyistä meistä yksikään ei oikeasti tiedä! Annetaan heille mahdollisuus näyttää mihin pystyvät, täällä on kirjoitettu 90% negatiivisia asioita joukkueesta! On varmasti asioita joista ajattelemme erilailla, mutta annetaan mahdollisuus, minä ainakin aion antaa!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilmeisesti olet nähnyt kaikkien näiden uusien pelaajien aikaisemminkin pelaavan kun osaat ne pudotella sinne 3-5 koriin. Laita vähän raporttia tänne kaikista näistä uusista miehistä että minkälaisia pelaajia kyseessä kun itselläni eikä varmasti monella muullakaan ole näistä mitään tietoa.

Jos puolueettomin silmin arvioi, niin niillä kaavoilla millä olen monena vuosina yrittänyt veikkailla voimasuhteita olisi uusilta Hermes-hyökkääjiltä odotettavissa tehopisteissä mitattuna seuraavanlaiset kaudet:

Ahopelto: 20-30 p.
Myllylä: 20-25 p. (jos pelaa koko kauden)
Heikkala: 15-20 p.
Rautiainen: 15-20 p.
Takala: 15-20 p.
Lundell: 10-15 p.
Valli: 10-15 p.

Eli ei tuossa nipussa nyt ihan oikeasti ole ketään, jota uskaltaisi veikata todelliseksi kärkipelaajaksi. Toki tasaisessa joukkueessa sitten avautuu monelle ihan eri tavalla mahdollisuuksia kuin aiemmin urallaan, eli varmasti joku näistä tulee yllättämään positiivisesti. Niin kuin nyt vaikka Eetu Paasovaara viime kaudella: odotusarvo oli justiinsa tuollainen 20-25 pinnaa, mutta ylitti sen komeasti.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Jos puolueettomin silmin arvioi, niin niillä kaavoilla millä olen monena vuosina yrittänyt veikkailla voimasuhteita olisi uusilta Hermes-hyökkääjiltä odotettavissa tehopisteissä mitattuna seuraavanlaiset kaudet:

Ahopelto: 20-30 p.
Myllylä: 20-25 p. (jos pelaa koko kauden)
Heikkala: 15-20 p.
Rautiainen: 15-20 p.
Takala: 15-20 p.
Lundell: 10-15 p.
Valli: 10-15 p.

Eli ei tuossa nipussa nyt ihan oikeasti ole ketään, jota uskaltaisi veikata todelliseksi kärkipelaajaksi. Toki tasaisessa joukkueessa sitten avautuu monelle ihan eri tavalla mahdollisuuksia kuin aiemmin urallaan, eli varmasti joku näistä tulee yllättämään positiivisesti. Niin kuin nyt vaikka Eetu Paasovaara viime kaudella: odotusarvo oli justiinsa tuollainen 20-25 pinnaa, mutta ylitti sen komeasti.
Onhan se juurikin näin ettei siellä näy odotus arvollisesti suoraa sitä pistelinkoa, mutta aina joku voi yllättää, positiivisesti... Joukkue on tasainen, sekin positiivinen asia voi olla, mutta eihän siellä näy sitä pelaaja joka ottaa joukkueen "reppuselkään"vaikeina hetkinä, pystyykö joku ottamaan sen roolin? Sen saamme nähdä kun kausi alkaa!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan se juurikin näin ettei siellä näy odotus arvollisesti suoraa sitä pistelinkoa, mutta aina joku voi yllättää, positiivisesti...

Kyllä vain. Hermeksen kaikki hyökkääjät on nuoria ja kehityskäyrä on ainakin oletusarvoisesti kaikilla ylöspäin, eli aika mönkään pitäisi kausi mennä, jos ei kukaan yllättäisi positiivisesti ja tekisi läpimurtoa. Toki vähän sama tilanne on varmaan melkein kaikilla muillakin Mestis-joukkueilla, ei tässä sarjassa juurikaan kehäraakkeja tai perusjyriä pelaile.

Mutta sellaiset jo kyntensä Mestiksen kärkikentissä näyttäneet kärkihyökkääjät Hermekseltä tosiaan puuttuu, nämä olisi niitä ns. varmoja tapauksia, joiden rinnalla tulokkkaidenkin olisi helpompi saada tulosta aikaan.
 
Harjoituspelit alkavat tänään. Juuri ilmestyneessä Yle Kokkolan jutussa Jere Härkälä avaa valmennusfilosofiaansa ja kertoo ajatuksiaan tulevasta kaudesta. Pelaajista äänessä Ässien A:sta siirtynyt Eemeli Takala:

 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Eka treenimatsi Hermekselle, kokoonpanosta puuttuu Paasovaara, Sammalisto, Limma ja Reini. Junnuja tilalla. Mukava päästä hallille pitkästä aikaa ja Hermekselläki kivasti uusia nuoria kasvoja ketä pääsee seuraan. Isoimmat seurattavat varmaan Myllylä, Heikkala, Hiekkavirta ja Takala. Rantalan otteet kans suurennuslasiin, miten mies kehittyny vai onko kehittyny. Tästä kausi alkuun, sormet ristiin että epidemia hellittää ja kausi saadaan vietyä loppuun ilman taukoja.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
JHT ja Sport A kohdattu ja molemmista voitto, JHT pisti koville kun taas Sport A pelissä mentiin enemmän Hermeksen tahdissa. JHT ottelussa näky ensimmäisen ottelun vaikeudet, JHT sai laskettua ottelun tempoa ja tukittua keskikentän aika hyvin. Sport pelissä ottelun tempo oli alusta asti kova ja se näytti sopivan Hermekselle paljo paremmin, agressiivisen karvauksen takia keskialueen ylitys helpottu kunhan omista päästiin pois. Eipä peleistä isoja jääny käteen mutta otetaan pari asiaa mitkä jäi mieleen.

- Rantala on lopettanu anteeks pyytelyn kentällä, paljo fyysisempää peliä ku aiemmilla Hermes kausilla. Kiekollisesti varmaa peliä, käyttää koon tuomaa fyysisyyttä hyväks ja pari hyvää nousua.

- Myllylä jäi kyllä isosti varjoihin näissä peleissä, yks maali 2vs0 tilanteesta mutta muuten ei näkyny. Vähän turhan iso kiire päästä hyökkäämään ja se näky omassa päässä, kolmosen vaihtoajat karkas välillä aika pahasti koska ei päästy omista pois.

- Hiekkavirta tulee olemaan Hermeksen ykköspakki pisteiden valossa, liuku ja kiekon suojaus on aivan uskomatonta.

- Saukko on Kova ja varma.

- Ketolan ensimmäinen peli meni ihan yössä ja toinen ei olut paljoa parempi. Ihmeellisiä kiekon menetyksiä ja hasardi syöttöjä. Yvllä sijotettu maalin eteen. Rohkee kaveri eikä pelkää iskuja, laukaus saattaa jäähä käyttämättä mutta mikäs siinä jos tuoltaki maaleja saa aikaseks.

- Tuupanen oli kans iso positiivinen yllätys. Suht nopee ja ketterä luistimilla, tosipelit näyttää mihin asti on mahkuja. Täyttä kyllä on pakistossa, mutta Rekon tilalle näillä näytöillä ehottomasti.

- Sedlak on taas näyttäny mihin sillä riittää paukut ku peli kulkee, toittovasti saadaan tsekkienergia kohistettua oikeisiin asioihin eikä anneta pelaajan turhautua. Taitaa olla viimisiä läpimurronpaikkoja Kärppä sopimuksen alla.

- Heikkala on nopea, taitava ja hyvä ranne. JHT pelissä varo taklauksen alle menemistä, mutta Sportia vastaan rohkastu. Potentiaalia on reilusti eikä Paason ja Sedlakin vieressä jää ketjukavereistakaan onnistuminen kiinni.

- Velho ei ollu ihan Velho tällä viikolla. Kiekot tippu ja kiire oli koko ajan. Reilusti pitää kyllä runkosarjaan parantaa jos aikoo pelaavan vahdin paikkaa itelleen pedata.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Onko kenelläkään hajua Sammaliston, Reinin, Limman tai Vallin tilanteesta, millon miehiä nähään jäällä? Reini oli ainaki ensimmäisillä jokkkuetreeneilä mukana, Sammalisto verkkarit päällä ilman luistimia. Limmaa tai Vallia en oo bongannu hallilla.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
JHT kaatu uudestaan hieman vakuuttavemmin, jos joku on ollu paikalla voi pistää pikkusen raporttia pelistä. Peli tais päättyä 2-5 Hermekselle. Fasessa, kotisivuilla tai instassa ei uutista pelistä oo mutta insta storyssa oli tulos pelipäivänä.

Muitaki uutisia kuulu toimiston suunnalta kun kauan ootetun Toiminnanjohtajan tittelin otti Juuso Riksman. Isot odotukset on kyllä tälle tittelille. Mitä erilähteistä miestä seurannut niin jämäkkä mutta asiallinen mies, eiköhän saa tuotua hieman ryhtiä Hermeksen toimintaan ainaki sponsoreiden myynnin puolella. Alla vielä linkki Hermeksen kotisivuille kyseiseen uutiseen.

 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös