Mainos

Helsinki

  • 621 483
  • 3 731

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aina se jotkut tuntuu yllättävän, mutta se tosiaankin on niin, että kokoomuksen ja vihreiden kipupisteet on enimmäkseen valtakunnan politiikassa. Ei niinkään kuntatasolla. Näin Helsingin näkökulmasta katsoen siis.
 
scholl

Jäsen
Vihreillä on tosiaan ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa pitkään hyvä yhteistyö kokoomuksen kanssa. Lisäksi esim. Pekka Sauri oli apulaiskaupunginjohtajanakin ihan järkijätkä. Yhteistyö on toiminut hyvin sen vuoksi, koska mielestäni molemmilla osapuolilla on ollut tavoitteena kehittää kaupunkia eteenpäin kansalaisten tarpeet huomioon ottaen. Ei ole tehty sellaista vasemmistolaista politiikkaa, jossa olennaisinta on ideologinen pelleily viisveisaamatta kaupunkilaisista.

Yleiset asenteet ovat menneet siihen suuntaan, että ns. cityvihreille tärkeitä asioita on voitu edistää. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita pyöräilyn asema. Toisaalta jotkut muut heille tärkeät hankkeet kuten kaupunkibulevardit tai kokoomuksen hankkeet kuten keskustatunneli, eivät ole edenneet.

Valtakunnan politiikassa vihreillä ei sitten olekaan mitään annettavaa. Itse en ainakaan muista heiltä yhtään ainoata puheenvuoroa, missä olisi ollut mitään järkeä.
 
scholl

Jäsen
Vapaavuori varmaan liittyy seuraavaksi vihreisiin, kunhan kokoomus antaa potkut... :)

Ennemmin Orpo saa potkut kokoomuksesta kuin Vapaavuori. Vapaavuori on kuin Sauli Niinistö kokoomuksessa eli ei ulkoista ajatteluaan muille. Sanoo, mitä ajattelee ja viisveisaa siitä, jos joku puolueen pikkupoikaporukka on eri mieltä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valtakunnan politiikassa vihreillä ei sitten olekaan mitään annettavaa. Itse en ainakaan muista heiltä yhtään ainoata puheenvuoroa, missä olisi ollut mitään järkeä
Kannattaa tutustua Antero Vartian puheenvuoroihin.
 
scholl

Jäsen
Kannattaa tutustua Antero Vartian puheenvuoroihin.

kannattaa ymmärtää kokonaisuuksia. En katso Antero Vartian edustavan millään tasolla vihreitä. Hän on kuriositeetti, jolle ei ole annettu mitään roolia puolueessa. Touko Aalto on katkera äärikommunisti, joka itkee ankeata lapsuuttaan jossain persläpilähiössä. Tuollaisilla tyypeillä puoluejohto on miehitetty. Jos vihreät eivät olisi halunneet profiloitua vähintään yhtä vasemmalle kuin vasemmistoliitto, he olisivat valinneet puoluejohtajaksi Ozan Yanarin ja antaneet juurikin Vartian kaltaisille tyypeille jotain roolia. Nyt Vartia on siellä kuin Jungner oli demareissa.
 
Fordél

Kannattaa olla myös looginen. Vartia ei siis edusta muka millään tavalla vihreitä vaan on kuriositeetti ja kuin Jungner demareissa. Samaan aikaan Vapaavuori on itsenäinen ajattelija, joka ei saa potkuja yhtä todennäköisesti kuin puolueen nykyinen suosittu puheenjohtaja. Ei nyt mene ihan jakeluun, mutta toki ymmärrettävää, jos katsoo asiaa värilasien läpi ja omasta kuplasta.

Oma näkemys on, että sekä Vapaavuori että Vartia eivät ole kuriositeetteja. Molemmat ovat jungnereita ja itsenäisiä ajattelijoita, joille kuitenkin löytyy selkeää kannatusta puolueen sisältä. Siinä missä kokoomuksesta löytyy hyvin monenlaista näkemystä, myös vihreät ovat kaikkea muuta kuin pelkkää vasenta laitaa.
 
scholl

Jäsen
Kannattaa olla myös looginen. Vartia ei siis edusta muka millään tavalla vihreitä vaan on kuriositeetti ja kuin Jungner demareissa. Samaan aikaan Vapaavuori on itsenäinen ajattelija, joka ei saa potkuja yhtä todennäköisesti kuin puolueen nykyinen suosittu puheenjohtaja. Ei nyt mene ihan jakeluun, mutta toki ymmärrettävää, jos katsoo asiaa värilasien läpi ja omasta kuplasta.

Vapaavuorella on valtaa ja hän on kuitenkin ideologialtaan omassa puolueessa. Vapaavuoren näkemys on se, että kokoomuksen nykylinja on pettänyt kokoomuslaiset arvot. Eli ei hän ole väärässä puolueessa sinänsä.

Vihreiden tausta on sen sijaan taistolaiset ja Saksan attentaatteja tehneet punaiset terroristit. Se on aina ollut vasemmistopuolue. Ei yksi ei-vasemmistolainen siinä paina mitään. Sama koskee Jungneria. SDP:n esim. 1999 hyväksytyssä periaateohjelmassa luki:
”Sosialidemokratia on yhteiskunnallista uudistustyötä sosialismin arvojen perustalta.”
Minulla on sellainen käsitys, ettei Jungner jaa sosialismin arvoja, joten hän on väärässä puolueessa toisin kuin esim. Antti Rinne.

Vaikutat vähän sinisilmäiseltä ja kokemattomalta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minulla on sellainen käsitys, ettei Jungner jaa sosialismin arvoja, joten hän on väärässä puolueessa toisin kuin esim. Antti Rinne.
Junglööri erosi puolueesta jo ajat sitten. Hän ei todellakaan kuulunut SDP:hen ja oli hyvä, että lähti lätkimään. Yksi vastenmielisimmistä pyrkyreistä suomalaisessa politiikassa.

Mitä muuten tulee Vihreiden kunnallispoliittisiin tavoitteisiin Helsingissä, niin todellakin ovat saaneet niitä vietyä eteenpäin nimenomaan näiden kaupunkibulevardien ja muun ahtauttamisstrategiansa muodossa...
 
Fordél

Jäsen
Vapaavuorella on valtaa ja hän on kuitenkin ideologialtaan omassa puolueessa. Vapaavuoren näkemys on se, että kokoomuksen nykylinja on pettänyt kokoomuslaiset arvot. Eli ei hän ole väärässä puolueessa sinänsä.

Eiköhän Vartiakin jaa valtaosan vihreiden ideologiasta, koska hän on valinnut Vihreät puolueekseen. En näe, että miten hän olisi väärässä puolueessa, kun samansuuntaisia ajatuksia on myös muilla vihreillä. Vihreisiin mahtuu hyvin monenlaista sakkia, aivan kuten kokoomukseen Sirpa Pietikäisestä Wille Rydmaniin. Vartia mahtuu hyvin vihreisiin ja Vapaavuori kokoomukseen.

En ymmärrä, mitä merkitystä on näissä pohdinnoissa sillä, onko henkilöllä valtaa vai ei. Tottakai Vapaavuorelle on kertynyt valtaa, kun hän on jo nyt tehnyt yli neljännesvouosisadan mittaisen poliittisen uran. Vartialla se ei ole kestänyt vielä vuosikymmentäkään.

Vihreiden tausta on sen sijaan taistolaiset ja Saksan attentaatteja tehneet punaiset terroristit. Se on aina ollut vasemmistopuolue. Ei yksi ei-vasemmistolainen siinä paina mitään. Sama koskee Jungneria. SDP:n esim. 1999 hyväksytyssä periaateohjelmassa luki:
”Sosialidemokratia on yhteiskunnallista uudistustyötä sosialismin arvojen perustalta.”
Minulla on sellainen käsitys, ettei Jungner jaa sosialismin arvoja, joten hän on väärässä puolueessa toisin kuin esim. Antti Rinne.

Ei ole ollut eikä sitä vieläkään voida sijoittaa yksiselitteisesti vasemmistopuolueeksi. Esimerkiksi politiikan tutkija Erkka Railo on todennut, että Vihreät ajavat talouspolitiikassa monia asioita, jotka ovat ideologisesti lähempänä oikeistoa kuin vasemmistoa. Luotan enemmän asiantuntijaan kuin sun värilaseihin ja stereotypiohin perustuviin mutuihin..
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten on mahdollista, että Mechelininkadun peruskorjaus kestää kaksi vuotta (suunniteltu aikataulu)? Eikös tuossa ajassa ehtisi lykkäämään pystyyn kerrostalon ja vielä purkamaan sen? Käsittääkseni tien alta uusitaan putket ja kaapelit, puut vaihdetaan uusiin ja parkkipaikat poistetaan pyöräteiden tieltä (perkele).
 
scholl

Jäsen
Hyvä, jos parkkeeraus poistuu. Muutama kerta prätkällä ollut vaarassa lähteä henki, kun joku hörökorva on avannut autonsa oven.
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Miten on mahdollista, että Mechelininkadun peruskorjaus kestää kaksi vuotta (suunniteltu aikataulu)? Eikös tuossa ajassa ehtisi lykkäämään pystyyn kerrostalon ja vielä purkamaan sen? Käsittääkseni tien alta uusitaan putket ja kaapelit, puut vaihdetaan uusiin ja parkkipaikat poistetaan pyöräteiden tieltä (perkele).

Jos kyseessä on Stara niin hyvä jos saavat kahdessa vuodessa hommat hoidettua.

Samaa mieltä @scholl kanssa parkkipaikkojen poistumisesta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valkoposkihanhille on oikeasti tehtävä jotain. Ovat lähes täysin tuhonneet Kaivarin, Töölönrannan ja varmasti kaikki muutkin kaupungin nurmialueet.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valkoposkihanhille on oikeasti tehtävä jotain. Ovat lähes täysin tuhonneet Kaivarin, Töölönrannan ja varmasti kaikki muutkin kaupungin nurmialueet.

Ei kun ei saa tehdä mitään, taas keväällä asiasta kysyttiin, mutta kaupunginhallitus kielsi. Jopa Ruotsissa on ruvettu toimiin lintujen vähentämiseksi, mutta tämä vitun maa menee perse edellä puuhun joka asiassa. Kun on rauhoitettu, nih. Ei tuo saatanan puistojen pullasorsa ole aitoa valkoposkihanhea nähnytkään. Ne on tundralla ne hanhet, todellisilla pesimisalueillaan, toisin kuin nämä eläintarhasta vapautetut puluserkkunsa.

Ei enää kiinnosta mennä millekään noista nurmialueista, kun vituttaa nuo linnut ja ennen kaikkea Helsingin päättäjien saamattomuus niin paljon.

Edit. Sitä olen miettinyt, että jos yhden linnun listimisestä saa noin satasen sakkotuomion, niin saisiko sitä kerättyä tarpeeksi ison porukan kasaan, joka olisi valmis uhrautumaan hyvän asian edestä; jokainen ottaisi hengiltä (eettisesti, ei golf-mailalla) yhden linnun niin ei rasittaisi liikaa kenenkään kukkaroa. Ja miksi tämä pohdinta? Koska koen, että puistot ovat edelleenkin ensisijaisesti suunnattu ihmisten virkistyskäyttöön, ei hanhien ruoka-aitoiksi ja paskomiskentiksi. Lisäksi Viikin yliopisto varmasti kiittäisi, kun heidänkin testiviljelmänsä saisivat viimeinkin olla rauhassa.
 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lupaviranomainen tässä asiassa on ELY-keskus: siltä voi saada poikkeusluvan hätistämiseen tai ampumiseen. Kaupunginhallitus ei tätä suinkaan päätä. En tunne juuri tätä tapausta -- lieneekö kaupunginhallitus sitten käsitellyt/valmistellut jotain ehdotusta hakea lupaa poistaa hanhia puistoista?

Rauhoitussäännöt ovat joskus turhan jäykkiä ja tässä tapauksessa on selvästi niin, että rauhoitus suojelee lintua, jonka käyttäytyminen on muuttunut hyvin voimakkaasti aiemmasta luontaisesta käyttäytymisestä. Kannattaisin tässä "kannanhoitoa" tai vähintään aktiivista karkoittamista kaupunkiympäristössä. Jälkimmäiseen kuulemma sopii erinomaisesti iso vaalea koira (luontaista vihollista, jääkarhua, etäisesti muistuttava).

Taitaa muuten hinta olla jossain kolmen sadan euron tienoilla per raato, joten ihan halvalla ei lähde, jos laittomuuksiin ryhtyy.

Tämä juttu minulla oli mielessä, kun asiasta eilen suu vaahdossa kirjoitin.

Valkoposkihanhet saavat vastakin laiduntaa rauhassa Helsingin nurmikoilla – Vähentäminen vaatisi poikkeusluvan, mutta vielä sitä ei haeta - Kaupunki | HS.fi

Eli jutun mukaan kaupunginvaltuusto ei poikkeuslupaa halua hakea ilmeisen järkevän kokoomuspoliitikon aloitteesta huolimatta. Jutussa kerrottiin myös ero Ruotsiin, miten helvetissä Suomi on aina se, joka noudattaa noita direktiivejä jokaikinen kerta pilkuntarkasti, huolimatta itselle koituvista vahingoista ja haitoista, samalla kun muut maat soveltavat niitä terveen järjen mukaan?

Pari muutakin juttua löytyi, joissa kerrottiin mm. Korkeasaaressa olevasta noin kahdesta sadasta pesästä, joissa kaikissa on pesintä onnistunut. Siinä voi miettiä, kuinka kauan tilanne voi jatkua nykyisellään, kanta tulee kasvamaan räjähdysmäisesti ilman sitä hillitseviä toimenpiteitä. Yleensä Suomessa havahdutaan asioihin, kun kaikki on jo pielessä ja menetetty, niin varmasti myös tässä asiassa. Puistoihin sijoitetut eurot ovat menneet täysin hukkaan noiden paskaläjien vuoksi.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Lokit on kanssa asia joka on hämmentävää ettei niitä saada kuriin. Tuossa männäviikolla Helsinkipäivän konsertissa oli kuumottavaa olla kun keikkayleisön ympärillä hääräsi monikymmenpäinen lokkilauma joka syöksypommitti juhlaväkeä. Kauppatori on toinen murheenkryyni, eikö niitä hiton röyhkeitä ruokavarkaita saada ruotuun.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Missä täällä pystyy katteleen futispelejä isohkolta skriiniltä, terassilla auringosta ja kylmästä, hinta/laatu-suhteeltaan siedettävästä, oluesta nauttien? Tuossa Kisiksen päädyssä näytti olevan joku skriini ainakin, mitäs muuta?
 
Creed Bratton

Mikonkadulla Rautatientorin vieressä jollakin ravintolalla näytti olevan kisakatsomo terassille rakennettuna.
 
MegaForce

Jäsen
Kysyn nyt vain, mitä kautta usein menette Itä-Helsingin suunnasta Helsinki-Vantaalle? Vieläkö Itäkeskuksesta/Malmilta menee suora bussi?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vieläkö Itäkeskuksesta/Malmilta menee suora bussi?

Malmilta ainakin kannattaa hypätä I-junaan, jolla pääsee parissakymmenessä minuutissa suoraan lentoasemalle. Itiksestä näyttäisi menevän sitten bussi 561, joka kestää noin 45 minuuttia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kysyn nyt vain, mitä kautta usein menette Itä-Helsingin suunnasta Helsinki-Vantaalle? Vieläkö Itäkeskuksesta/Malmilta menee suora bussi?
Mellunmäestä menee myös bussi lentoasemalle.

Nopein tapa tosin ottaa bussi, jolla pääsee Malmille ja sieltä tosiaan I-junalla kuten yllä ohjeistettiin.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi viikolla tullee käytyä Suomenlinnassa. Siellä näkyy nettisivujen mukaan olevan useampikin ruokapaikka. Onko millaisia suosituksia paikoista? Lounas ainakin tullee tuolla nautittua.
Liikkeellä olemme kuuden hengen ryhmällä ikähaitarilla 5-70v.
 
Suomenlinnan panimo on ainakin ihan jees. Pari kertaa siellä tullut syötyä ja ruoka oli oikein maittavaa. Lafkan oluet myös maistuvia ja ainakin paikallisesti tehtyjä kun seinän takana ne valmistavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös