Mainos

Helsinki

  • 621 431
  • 3 731

Koge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän nuo viimeisimmät tiedot vain vahvistavat näyttöä helsinkiläisten junttiudesta. Wikipediankaan mukaan Helsingin yliopisto ei ole Kaisaniemessä, jonka niminen tuo asema aiemmin oli - ja joka siis oletettavasti sijaitsee Kaisaniemessä.
Toisaalta sellaista kaupunginosaa ei ole edes olemassa kuin Kaisaniemi. Tavallaan aikaisemmin asema oli nimetty Kaisaniemen puiston mukaan, jossa asema ei myöskään sijaitse. Kluuvi olisi ehkä loogisin, mutta toisaalta Kluuvissa sijaitsee myös toinen metroasema – Rautatientori.

Henkilökohtaisesti olisin pitänyt Aalto-yliopiston Otaniemenä ja Helsingin yliopiston Kaisaniemenä, mutta eipä nuo uudet nimet minua haittaakaan.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Teologia on nimenomaan tiede, joka jakautuu moneen: on kirkkohistoriaa, dogmatiikkaa, Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaa ja uskontotiedettä.
Tuosta kaikesta huolimatta teologisen tiedekunnan tärkein tehtävä on pappien kouluttaminen, joiden toiminta perustuu uskoon, ei tietoon eikä tieteeseen. Siinä mielessä teologinen tiedekunta on ensisijaisesti pappisseminaari, minkä paikka ei ehkä ole yliopistossa. Uskontotiedettä voi opiskella ja tutkia humanistisessa tiedekunnassa, jos siihen on kiinnostusta.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Just joo. Teologisen tiedekunnan yksi tehtävä on kouluttaa pappeja, mutta yhtä lailla siellä tuotetaan opettajia. On sanottava, että vaikka pappien työskentely painottuu uskon alueelle, koulutus ei. Koulutuksessa painotetaan tieteellistä/tieteellisiä näkökulmia samoin kuin muissakin humanistisissa (ihmistä tutkivissa) tieteissä. Ajattele nyt, pappien koulutus tapahtuu yliopistossa, työ kirkossa. Samoin voidaan ajatella, että pankissa työnantajansa eduksi työskentelevä ekonomi on opiskellut kauppatieteitä neutraalista näkökulmasta.

Lisäksi teologisessa tehdään paljon tutkimusta mm. edellä mainitsemillani aloilla. Jos otat esimerkiksesi vain uskontotieteen, on perustelusi vajavainen. On totta, että uskontotiedettä harjoitetaan sekä humanistisessa että teologisessa tiedekunnassa, mutta se on vain yksi monista teologisen tiedekunnan osastoista. Kyllähän vaikka kirkkohistorian voisi senkin ynnätä humanistiseen (mikä vain kasvattaisi sen kokoa entisestään!) jossa on muitakin historia-aineita, mutta siltikin jäisi suuri määrä tiedettä jäljelle. Ja onhan valtiotieteellisessäkin talous- ja sosiaali- sekä poliittisen historian oppiaineet...
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuohon @Klose16 :n höpöhöpö-provoon on ehkä pakko todeta, että Kaisaniemen alueella sijaitsevat ainakin valtiotieteellinen tiedekunta, Metsätalo, kirjasto, Aleksandria ja kasvitieteellinen puutarha. Porthaniakin on siinä ja siinä.

Joka tapauksessa metroaseman uusi nimi on mielestäni vähän hölmö ja tarpeeton, mutta ei se mikään junttiuden osoitus ole.
 
kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Tiesittekö, että Kempeleellä tienataan keskimäärin paremmin kuin meillä täällä Helsingissä - ja että Helsinki on tulotasoltaan Uudenmaan köyhimpiä kuntia?

Suurten kuntien keskitulot 2012

Tiedän kyllä, että opiskelijat pudottavat keskituloa, mutta on tuo silti aika hurja tilasto, kun vielä tiedämme, että maahanmuuttajat ovat työteliästä väkeä ja maksavat pääosin itse asumisensa. :D

Tämä johtaa suoraan pohdiskeluun siitä, että kukahan mahtaa maksaa kaiken tämän kalliin asumisen Helsingissä? Mielenkiintoinen kysymys.
 
Koge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nykymeiningillä siis "Laboratory of University of Helsinki". Uskomatonta, että tuo ex-Kaisaniemi pitää vielä kuuluttaa englanniksi.
Pitihän siinä vähän kompensoida, kun Kaisaniemi kuulutettiin vuosien ajan vain yhdellä kielellä. Totta puhuen, onhan tuo ihan loogista kuuluttaa kolmella kielellä, kun kerran Rautatientorikin kuulutetaan.
 
SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa

Mitä logiikkaa siinä on? Ulkomaalaiset eivät löydä jonnekin jos sitä ei kuuluta englanniksi? Varsinkin kun ruotsinkielinen versio on melkein sama.
 
Koge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mitä logiikkaa siinä on? Ulkomaalaiset eivät löydä jonnekin jos sitä ei kuuluta englanniksi? Varsinkin kun ruotsinkielinen versio on melkein sama.
Metrossa käytetään jo valmiiksi englantia erään aseman kuulutuksessa ja järjestelmään tulee uusi asema, jonka nimelle on vakiintunut englanninkielinen käännös. Mielestäni on tällöin loogista kuuluttaa tämä ns. uusi asema englanniksi. Eri asia, jos mitään muuta asemaa ei kuulutettaisi kolmella kielellä. Eikä kyse ole siitä, löytääkö joku perille vai ei; tuskin kukaan suomenruotsalainenkaan eksyisi, vaikka kuulutukset olisivat vain suomeksi. Sörnäinen on melkein sama kuin Sörnäs, onko ruotsinkielinen kuulutus turha? Kyse on ennen kaikkea yhdenmukaisuudesta.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ylipäätään omanlaisensa fiasko, että piti koko aseman nimi mennä muuttamaan. Olisi ihan hyvin pärjätty sillä vanhalla tai sitten jos nyt vaihdetaan, niin pelkkä Yliopisto olisi ollut riittävä ja ytimeikäs. Olisivat miettineet asiaa hieman aiemmin, että aseman nimen muuttuminen voi vaikuttaa myös erinäisiin puoteihin ja niiden nimiin.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Olisi ihan hyvin pärjätty sillä vanhalla tai sitten jos nyt vaihdetaan, niin pelkkä Yliopisto olisi ollut riittävä ja ytimeikäs.

Niin itsehän en myöskään olisi vaihtanut. Tai jos, niin oikeat nimet olisivat olleet juuri "Yliopisto" ja sitten Otaniemessä "Teknillinen korkeakoulu". Mutta kun nyt on ne kaksi yliopistoa linjalla, niin homma meni säätämiseksi.
 
Koge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin itsehän en myöskään olisi vaihtanut. Tai jos, niin oikeat nimet olisivat olleet juuri "Yliopisto" ja sitten Otaniemessä "Teknillinen korkeakoulu". Mutta kun nyt on ne kaksi yliopistoa linjalla, niin homma meni säätämiseksi.
Mistä tuo Teknillinen korkeakoulu? Nostalgiasyistäkö? Teknillinen korkeakoulu lakkasi olemasta Aalto-yliopiston sisälläkin vuoden 2011 alussa.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tuohon @Klose16 :n höpöhöpö-provoon on ehkä pakko todeta, että Kaisaniemen alueella sijaitsevat ainakin valtiotieteellinen tiedekunta, Metsätalo, kirjasto, Aleksandria ja kasvitieteellinen puutarha. Porthaniakin on siinä ja siinä.

Joka tapauksessa metroaseman uusi nimi on mielestäni vähän hölmö ja tarpeeton, mutta ei se mikään junttiuden osoitus ole.

Ei ole junttimaisuutta ei. Että oikein Helsingin yliopiston Tokmanni.

No ihan trendikkään postmodernia. Ehkä googlekin on väärässä, kun tarjoaa haulla jotain rakennusta. Siis kun Helsingin yliopistohan on vähän kaikkialla.

YHTEYSTIEDOT
  • Osoite
    Helsingin yliopisto
    PL 33 (Yliopistonkatu 4)
    00014 Helsingin yliopisto

Itsekin olen tuosta aikoinani ohi kävellyt, ja kyseisen rakennuksen merkille laittanut. Taisin uneksia.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkä googlekin on väärässä, kun tarjoaa haulla jotain rakennusta. Siis kun Helsingin yliopistohan on vähän kaikkialla.

Itsekin olen tuosta aikoinani ohi kävellyt, ja kyseisen rakennuksen merkille laittanut. Taisin uneksia.
Mitähän...? Ootkohan sä nyt ihan tosissasi? Olet siis useasti kulkenut Helsingin yliopiston hallintorakennuksen ohi? Mitä sitten?

Helsingin yliopistolla on monta kymmentä rakennusta pitkin poikin keskustaa, joten kyllä, yliopisto sijaitsee vähän kaikkialla. Jos seuraavalla kerralla tuon hallintorakennuksen ohi kulkiessasi lakkaisit vaikka uneksimasta, niin kävele toisella puolella katua olevaan Porthaniaan pyöröovista, nouse pari kerrosta vasemmalla olevia kierreportaita, kulje lasiovista kohti oppimiskeskus Aleksandriaa, nouse oikealla olevat portaat Cafe Portaalin kohdalla ja ihmettele teologisen tiedekunnan toimiston edustalla olevaa lasikuvutettua pienoismallia. Siinä on Helsingin keskusta-alue, jossa kaikki Helsingin yliopistolle kuulumattomat rakennukset ovat valkoisia ja yliopistolle kuuluvat värillisiä.

Väännetään vielä rauta...öhm, kangesta, että tajuat: hallintorakennus ei ole yliopisto an sich, vaikka varmasti sinnekin voit lähettää postia jollekin virkamiehelle. Toisille ainoa oikea yliopisto on päärakennus (siinä Unioninkadulla Senaatintorin reunalla), jota uskoakseni sinäkin tarkoitit, mutta linkkasit vain tietämättömyyttäsi väärän osoitteen. Mulle keskeisintä yliopistoa edustaa Topelia, jossa olen opiskellut pääainettani.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Niin, mutta eikö ole hieman harhaanjohtavaa nimetä paikka Helsingin yliopistoksi, jos se ei oikeasti ole siellä vaan pääosin aivan muissa paikoissa - tai henkilöstä riippuen aina eri paikassa?

Ei päätä eikä häntää. Helsingin yliopiston Tokmanni on sentään selkeä.

Toki hs:ssä Helsingin kaupungin nimistösuunnittelija ihmettelee nimenomaan tuota kaupan uutta nimeä, sen sijaan että metroaseman nimessä olisi jotain kummallista. Näin meidän pääkaupungissamme.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, mutta eikö ole hieman harhaanjohtavaa nimetä paikka Helsingin yliopistoksi, jos se ei oikeasti ole siellä vaan pääosin aivan muissa paikoissa - tai henkilöstä riippuen aina eri paikassa?
Ei voi olla totta! Ei tämä voi olla näin vaikeaa! :D

1. Tuo Googlen avulla löytämäsi "Helsingin yliopisto" on pelkkä postitusosoite.
2. Helsingin yliopisto on instituutio, ei joku yksi yksittäinen talo.
3. Helsingin yliopistolla on kampuksia eri puolella Helsinkiä: mm. Viikissä, Kumpulassa, Meilahdessa ja keskustassa.
4. Keskustakampus on levittäytynyt laajalle: esimerkiksi Siltavuorenpenkereellä sijaitsee Kasvatustieteellinen tiedekunta. Sieltä kävely vaikkapa tuohon hallintorakennukselle kestää yli kymmenen minuuttia nopeammallakin vauhdilla.
5. Helsingin yliopisto sijaitsee siis tavallaan jokaisessa rakennuksessaan. Se on näet - kuten sanottua - jaettu useaan osaan, koska se on aika iso juttu. Se tarvitsee monta tilaa ja paikkaa. (Koitapa itse laittaa jokainen tiedekunta yhteen rakennukseen! Viimeistään maametsisläisten koemaatila-lehmien kohdalla tulisi vastalauseita...)
6. Ei mitään riippuvuutta henkilöstä. Tarkoitin, että yliopiston ydin on jokaiselle oma henkilökohtainen asia, eli sen sijaintia ei voi yksiselitteisesti määrittää vain yhteen paikkaan.

Jossei tällä uppoa niin joku muu saa yrittää.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
.... Jos seuraavalla kerralla tuon hallintorakennuksen ohi kulkiessasi lakkaisit vaikka uneksimasta, niin kävele toisella puolella katua olevaan Porthaniaan pyöröovista, nouse pari kerrosta vasemmalla olevia kierreportaita, kulje lasiovista kohti oppimiskeskus Aleksandriaa, nouse oikealla olevat portaat Cafe Portaalin kohdalla ja ihmettele teologisen tiedekunnan toimiston edustalla olevaa lasikuvutettua pienoismallia. Siinä on Helsingin keskusta-alue, jossa kaikki Helsingin yliopistolle kuulumattomat rakennukset ovat valkoisia ja yliopistolle kuuluvat värillisiä...

Heh, en muuten ikinä pysähtynyt tuohon katsomaan sitä pienoismallia, vaikka näin piti tehdä. En siis tiennyt, mitä pienoismalli kuvaa, mutta nyt jälkijunassa tiedän ;)

Älä @V-G- huoli, @Klose16 :a vain hämmentää tämä suurkaupungin syke ja suuruus.

Opiskelija-aikana Helsingissä voi olla kirjastossa Viikissä, pelaamassa sählyä Kumpulassa, tentissä Unioninkadulla tai vaikka juhlimassa Mannerheimintiellä: silti olet koko ajan Helsingin yliopistolla.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Ilmeisesti tarkoituksena on olla kansainvälisempi, mutta Kaisaniemi on Kaisaniemi ja uskoisin mutu tuntumalta, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä.

Minua nimenvaihdos ei juuri haittaa, mutta eilen matkustin metrolla ja kuulin itse tämän uuden nimen ensi kertaa kovaäänisistä, niin kyllähän siinä vähän hätkähti, että missäs nyt ollaan ;)
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Ei voi olla totta! Ei tämä voi olla näin vaikeaa! :D

1. Tuo Googlen avulla löytämäsi "Helsingin yliopisto" on pelkkä postitusosoite.
2. Helsingin yliopisto on instituutio, ei joku yksi yksittäinen talo.
3. Helsingin yliopistolla on kampuksia eri puolella Helsinkiä: mm. Viikissä, Kumpulassa, Meilahdessa ja keskustassa.
4. Keskustakampus on levittäytynyt laajalle: esimerkiksi Siltavuorenpenkereellä sijaitsee Kasvatustieteellinen tiedekunta. Sieltä kävely vaikkapa tuohon hallintorakennukselle kestää yli kymmenen minuuttia nopeammallakin vauhdilla.
5. Helsingin yliopisto sijaitsee siis tavallaan jokaisessa rakennuksessaan. Se on näet - kuten sanottua - jaettu useaan osaan, koska se on aika iso juttu. Se tarvitsee monta tilaa ja paikkaa. (Koitapa itse laittaa jokainen tiedekunta yhteen rakennukseen! Viimeistään maametsisläisten koemaatila-lehmien kohdalla tulisi vastalauseita...)
6. Ei mitään riippuvuutta henkilöstä. Tarkoitin, että yliopiston ydin on jokaiselle oma henkilökohtainen asia, eli sen sijaintia ei voi yksiselitteisesti määrittää vain yhteen paikkaan.

Jossei tällä uppoa niin joku muu saa yrittää.

Vaikeaa on.

Koko juttuhan lähti metroaseman nimeämisestä, jonka joku täällä totesi hölmöksi koska yliopiston sijainnit. Itse sitten totesin tämän olevan yksi lisäesimerkki Helsingin junttimaisuudesta. Johon sinä sitten totesit että ei ole junttimaista. Johon minä perustelin em. syyn uudestaan tarkemmin. Johon sinä aloit vaahtoamaan Helsingin ylipistosta. Johon minä totean junttimaisuuden toteen näytetyksi.

No kiitos infosta, eihän kaikki vaan voi olla Helsinki-tutkijoita. Siitäkin syystä Turku takaisin pääkaupungiksi, Helsinki on niin kolkko ja kylmä ja tosiaan imo juntti. Tsadi siis.

Muuten, esim. Lappeenrannassa on yksi yliopisto yhdessä paikkaa (kampuskin löytyy). Niin ja osoitekin näyttää olevan googlettaessa sama. Vieläpä näin selkeästi:

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Postiosoite
PL 20, 53851 Lappeenranta

Käyntiosoite
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

Samaten Helsingin rautatieasema oli viimeksi yhdessä paikkaa. Pitää katsoa kohta onko se muuttunut. Tai ehkä jäänkin jo Tikkurilassa.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Älä @V-G- huoli, @Klose16 :a vain hämmentää tämä suurkaupungin syke ja suuruus.

Olen käynyt joskus Helsingissä. Piti tosin mennä Vantaalle, mutta eivät olleet osanneet sitäkään merkitä oikein...

Enpä tiedä tuosta "suurkaupungin sykkeestä ja suuruudesta", vaikkapa Manilassa ja Pekingissä liikkumisten jälkeen vaikuttaa kovin pieneltä ja kotikutoiselta, noissa kun ei riitä aina suomi tai edes englantikaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Enpä tiedä tuosta "suurkaupungin sykkeestä ja suuruudesta", vaikkapa Manilassa ja Pekingissä liikkumisten jälkeen vaikuttaa kovin pieneltä ja kotikutoiselta, noissa kun ei riitä aina suomi tai edes englantikaan.

No senhän takia minä ajatuksella vähän hassuttelinkin. Eihän Helsinki ole iso verrattuna Nykkiin tai vaikkapa Berliiniin.

Mutta kyllä suomalainen peräkammarinpoika kun junalla saapuu Helsinkiin, niin silmät pyöristyvät ;)

Mitä tulee tuohon aiheeseen vielä, niin mielestäni Kaisaniemi olisi nimenä voinut jäädä. Yliopisto on stadissa levinnyt valtavan laajalle.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
No senhän takia minä ajatuksella vähän hassuttelinkin. Eihän Helsinki ole iso verrattuna Nykkiin tai vaikkapa Berliiniin.

Juu. Helsinki-Vantaa kanssa hymyilyttää, kuin Suomi pienoiskoossa. Vaikka on se ihan näppärä kenttä, ja mahtuuhan siellä yötäkin olemaan tarvittaessa.

Mutta kyllä suomalainen peräkammarinpoika kun junalla saapuu Helsinkiin, niin silmät pyöristyvät ;)

Pitää myöntää, pelkästään jo aseman melske on ollut joskus päätä huimaavaa. Niin paljon (nuoria) naisiakin... On Helsingissäkin puolensa, paljon monipuolisempi toki kuin miten sen moni (itseni ml.) kokee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös