Ilmoitukset

Nimimerkki MENTALSPORT on viikon sivussa viestien heikon kieliasun vuoksi.

Nimimerkki Lähemäen Dynamo on passitettu pariksi viikoksi rauhoittumaan, sillä keskustelun sijaan hän on keskittynyt jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja provosointiin.

Nimimerkit heavy ja Kari Runk ovat saaneet viikon pelikiellon "Ampumavälikohtauksia maailmalla"-ketjun lainauksista, joissa vääristeltiin viestin alkuperäistä sanomaa.

Sulje ilmoitus

HCH'S Scrap-poetry: Beauties and Bang stories

Viestiketju osiossa 'Muut ulkomaalaiset sarjat' , aloittajana HardCore Hooligan, 16.11.2018 klo 02.25.

  1. 5. Adam Wallace vs Mitch Fillman

    Illan taustatarinassa, Greenop on tuhonnut Allicockin ja pohjat on otettu.

    Kohden valoja, seikkailuja sekä muotoja.

    Kaaret ja sisällöllisesti hyvät, rikkaat elämykset.

    Muistatteko, se oli realismia, se oli meille realismia.

    Villin vivahteikkaat bileet ja penkit tyhjäksi, isot vellovat kehäorgiat.

    Aivan, emme turhaan mainosta 80-luvun nostalgiaa ja se oli realismia, illassa kuin illassa.

    90-luku, lämpö pareihin ja näytösluonteiset tiltit, egot sekä statukset.

    Sheivattuna, suoraan aloituksesta ja hatuitta.

    Tiedän, olimme silloin onnellisia.

    Fillman, se ottaa näyttämöllä roolia, tökkii ja koputtelee pohkeita.

    Angstin kukinnan poimii Greenop, ui paikalle ja heristyttää ranteita.

    Fillman vetäytyy kuoreensa, kieltäytyy nyrkkikumppanuudesta.

    Ja niin, tämä vaihe olikin koreilua..

    Samaan saumaan Wallace iskeytyy vaihdosta sisään ja peli virtaa, kaikki yhtä ihanaa lähtövirtaa.

    Wallace ei kysele, se tulee hanskattomana iholle ja mennää, hetki viuhtoo.

    Penkiltä pesuun pyykin tullut, herättäjä pahennuksen ja tämähän oli yksi ilmiöistä, joka katosi suurinpiirtein tähän.

    Se pieksee, moukaroi ja tekee sen taiteellis-teknisillä avuilla, vaihtaa kättä.

    Toinen on orja, se on nimeltään Fillman.

    Siellä alistetaan, nöyryytetään ja gladiaattori päänahan ryövännyt, poistuu paikalta tuuletellen.

    Otettiin halli, pistetään se poukkoilemaan.

    Täpinöissään, innoissaan.

    Otettuna, lumoutuneena.

    Äärilaidan viisauksissa ja iso kala, se ei estänyt mitään.

    Pelastanut ketään miltään, rangaissut ketään ja se ylitiltti, ottaa viihdemonstereita.

    Go, Alena Go!

    Ja Wallace, tässä Majorin arvoisessa roolisuorituksessa, postin kantamisessa.

    Suoraan asiaan, kyselemättä ja tulille, lähtö tulille.

    Halli haltuun ja koutsilta kiitokset, noudattelusta ja kaiken kaikkiaan, ylvästä roolinmukaisuutta.

    Sitoudutaan ja käytetään hyväksi, hetki tämä.

    Kyllä, bongaillaan ja kalastellaan.

    Liikkumisemme, hoidamme pyöräillen.
     
    Viimeksi muokattu: 06.12.2018 klo 02.35
  2. 7. Adam Wallace vs James Mardsen

    Jälleen kerran, maiskuttelemme ja Greenop sekä Frontsin Stevens ottaneet omansa.

    Ison tilauksen ja ilta on onnistunut, bongarit tanssahtelevat kevyesti.

    Yläpuolelle pelin kohoavia, egot sekä statukset luomuksia.

    Gurut sekä maestrot.

    Kohokohtia, merkkipaaluja sekä mittailua, couchia.

    Ehkä herätykselloina, osa kokonaisuutta.

    0.03, myyttinen 0.03.

    Ja taas, juhlat jatkuvat.

    Tuoksut kiehtovat, värit viettelevät.

    Illan joutoajassa, Fronts painaa maalin ja sen jälkeen, suoraan aloituksesta lähtee.

    Luodaan pysähdys ja maali pisti roikkumaan, pisti poreilemaan.

    Ammattijätkä tietää, koutsi heittää tuossa saumassa sisään ja odotusarvona on lähtö, kuittaus kaappiin.

    Nostetta omille ja roolihistoriaan taottua, tämän vuoksi Wallace veti O:ssa.

    Toki aloitukseen mentäessä, laidoista valitaan se, jolla nimeä sekä näyttöä.

    Osastolla olennaisella tai katsotaan kumman puolen pakki, olisi se kentän osuvin sekä soveltuvin tanssipartneriksi.

    Kun pitää peuhata ja sitten arpapeliä, jos häkissä vain mitättömyyksiä tai euroja.

    Turhia kokoonpanon täytteitä, otetaan kohteeksi vaikkapa se isokokoisin.

    No, toisaalta vastustajan koutsin virkeä valppaus sekä lukutaito helpottaa valintaa.

    Se tunnistaa tilanteen, lukee merkit löhtötaivaan ja bongaa Wallacen, lyö sille askiin leikkikaverin.

    Poisottajan, ottamaan lähdön pois roikkumasta.

    Jonglööraamme lantuilla, ne eivät ole ollenkaan kuivia tai tikkuisia.

    Olemme ytimessä, uhrautumista.

    Ja toki, näkökulmissa äärilaidan vapaaherran ja siivouskomerosta, ryöpynneet oksennukset.

    Kakut sekä hysteeriset moppailut, tilanteista näistä.

    Bullying; Neidit ja Modernismi.

    Eihän se olisi Wallacen tai Spitsin vika vaan Frontsin koutsin.

    Häpeäkakut tarvittaessa sille, nukkumisesta tai kyvyttömyydestä, varautua sekä varustautua.

    Wallace sekä Mardsen lähtevät, buckets off ja fanfaarit raikaa.

    Teoksen henki, tempaa mukaansa juurineen ja hetki hytkyttää.

    Pursuilee esiin meistä, kiihkeän elinvoimainen.

    Ja hahmot, ne pamputtavat toisiaan.

    On pyöreät, on pyöreät ja silmä lepää, myrskyinen iskusalamointi.

    Wallace painaa boksiin tuuletellen ja halli räjähtää, kaikki ovat lääpällään.

    Kroppaa, hulluna kroppaa ja ravistelee, tuokaa lisää lanttulaatikkoa.
     
    Viimeksi muokattu: 07.12.2018 klo 05.45
  3. 8. Adam Wallace vs Kyle DeCoste

    Illan tiimalasista, on hiekka valumassa loppuun ja olemme kärvistelleet, lähdöttömyydessä.

    Ei ole puhjennut kipeys huomion kukkaan, kunnes Young sekä Gregorack lähtevät.

    Right off the Draw and Buckets off.

    Täydellistä, maljat nousevat taas oikeaoppisuudelle.

    Gregorack, hahmossa oli Rickya ja veti monesti vain kahdessa raossa , illan ensimmäisessä ja viimeisessä.

    Tehdä Rickyt, lähteä viimeisellä minuutilla ja ottaa eka vaihto, illan näytelmässä.

    Sitten lähteä, huikealla viihdemomentilla ja taiteellisella, square offilla.

    Olla valo valokeilassa ja poistua päädystä, villisti tuuletellen.

    Kuninkaan saappaat, ei aivan Gregorackia.

    Mutta nyt se uupuu vahvuudesta, on pihalla lähtösuunnitelmista ja Spits iskee lähdön jälkeen askiin nelosensa.

    Wallace, Dubuis sekä Greenop ja teemana on, Gooning it Up.

    Brampton, kevyt leveys sekä uskottavuus ottelevassa.

    Spitsin soturi kolaavat, ajavat kaikkea ja yli sekä läpi.

    Nyt on, jätkämäisyys piikissä ja kulttuuri läsnä, nostalgian kultahipuilla.

    Me kerimme, syksyisille kaalipelloille.

    Ph.D, sekasortoa ja mellakkaa.

    Yksi annos sitä, kiitos ja jälkiruuaksi, ruumispusseja.

    Greenop, ottaa DeCosten kohteekseen ja jahtaa sekä heristelee.

    Patsastelee ja uhittelee, antaa naamapesut summerin soidessa.

    Ei loimunnut brawl, mutta Wallace iskeytyy sisään ja ottaa DeCosten, ottaa väkisin.

    On ilmettä, irvistää ja puree.

    Ei yhtään, muovista ja se sekaantui, sekaantui huolella.

    Pam!

    Rummut, torvet sekä hihkumiset ja uruissa, urkureista hulluin.

    Illan uruissa, pyhä hullu urkuri Higgy, Ontarion maineikas kehäterroristi.

    Sesonki tai kaksi tästä, automaattiset 10 iltaa ilmeelle öykkäröinnistä.

    Ne kuoliniskut ja tuollaiset ylväät jättipotit, tulivat palkintojenjaossa aikanaan mahtiteoista.

    Kylmät väreet, väreet kylmät.
     
    Viimeksi muokattu: 08.12.2018 klo 12.47
  4. 9. Adam Wallace vs Anthony Luciani

    Tämä on kova, herkkupala ja on, valtavat.

    Pitkin seiniä ja sihisten sekä sähisten.

    Annetaan, annetaan lähtöjen tulla otetuksi.

    Vapisemme ja pyöräyttelemme huuleen, kädet täristen.

    Ensin Young sekä Shaw, avaavat pelin lähtöjen.

    Suoraan aloituksesta ja Bang.

    Sitten ulos lähtöuunista, MacDermid sekä Gazdic.

    Suoraan aloituksesta ja Bang.

    Voisiko sitä, kauniimmin kuvata ja kananlihaa, runollista kananlihaa.

    Röh Röh; röhkivät tyytyväiset possut.

    Saparot mutkalla ja emakoilla, ämpäreittäin Antonovkaa karsinan lattialla.

    Kiinteät, ei ollenkaan ritilää.

    Ammoniakkia, tämä on idylli.

    Lähtövirran vaiheissa, Gazdic murjoo ja repii, päänahan.

    Ja ei tarvitse toitottaa, yksittäiset ovat yksittäisiä.

    Steppaillaan sekä katsokaa, me olemme soutuvene.

    Aivan tilttiin ja Erie, niillä on illan lähtösoihtu.

    Gazdic, se on majakka.

    Seuraava aloitus, jälkeen tuon ja kutisee, Spits lyö Wallacen askiin.

    Voitte kuvitella, sen sisäiset poltteet ja koutsi vaatii, ilta vaatii..

    Pelille, paidalle ja hallille, mutta tämän vuoksi se on puettuna.

    On ottelevassa ja tämän vuoksi, se operoi ilman tumppuja ensimmäisellä Spits campilla.

    Couchia ja heittäytyjille, lupauksia roolista.

    Ja nyt on roolia, valtamerien ja vuorien kokoista.

    Jouluinen kiimakampanja ja tässä luukussa, pullea helmi.

    Lähtee myrskyisä, suoraan aloituksesta ja elementit sekä nyanssit, koko paketti.

    Lähtöviidakko; joku kiljuu riemuissaan.

    Sydän takoo, hahmot omistautuvat toisilleen ja teos, on jättiläinen.

    Se on jättiläinen, nyrkkitaiteen jättiläinen ja sen varjo, sen hahmo on jättiläinen.

    Ja jättiläinen, pukeutuu gorillapukuun.

    Gorillapuvussa, jättiläinen ja se juoksee raivolla ylös hallin portaita, iskusarjoja tehden.

    Hallin katossa, vetää leukoja Bill LaForgen haamu ja sillä on suussaan, verinen lepakko.

    Se kiskoo, yhdellä kädellä ja toisella viuhtoo, Go there..

    Ei tänään Bill, ei tänään ja nyt kipristellään, nautitaan jälkiväristyksistä.
     
  5. 10. Adam Wallace vs Rigby Burgart

    Äärilaidan vapaaherran ulostulot ja yllätimme itsemme, ääreltä kaipuun.

    Memorial Cup 1987 ja Gensin Mike Short, se matkaan lähetetty rähinäheijari.

    Takaapäin, ilme nihilistinen ja uutta virtaa, bench clearing brawl oli käynyt vaisuksi.

    Oletteko yllättäneet itsenne ääreltä tuon kaipuun, tulkoon hulluus ja astukoon sirkusmomentti valoon.

    Rähinäheijari, nyt se rähinäheijari takaraivoon ja homma villiksi.

    Kaikki paskaksi ja palamaan.

    Tiedän, olette rukoilleet sitä ja sydämessä, 80-luvun kehäeroottiset kaaoskaiut.

    Toki, kun tässä aikamatkailemme ja hekumoimme, äärellä viihdetykitysten.

    Se naiskatsojan avari Gensin koutsin naamariin, auttoi myös ja olkaamme kiitollisia, sekaantumisen säkeistä.

    Iso tapahtuma, omistettuna väkivalttaisuuksille ja viharikoksille.

    Meidän kelpasi piehtaroida, puristella ja antaa, kehon reagoida.

    Ei tullut kuuloonkaan, että himotiltit tai huurukupolit olisi jätetty ottelevan ulkopuolelle.

    Ei, sekopäät kehiin, keihäät sekä nyrkit heilumaan ja penkit tyhjäksi.

    Kaikki joilla viirasi, askiin.

    Intohimoista sotatilaa, joka kevät ja aina rinnoissa toive, ne tilttikuninkaat tapahtumaan.

    Majakat, maestrot ja vyönhaltijat, liigojen välisiä mestaruuslähtöjä.

    Pelissä ja pöydällä, egot sekä statukset.

    Haikeuden loitsut, aikaan jolloin kimalsi ja kaikki oli elävän, sarjakuvamaista.

    Ja matka sinne, isoon rähinätapahtumaan ja se oli verisen mustelmainen.

    Hurraa, Sonmorin lasisilmää.

    1987, O:n finaalisarjassa Gensin sekä Centsin välillä 22 lähtöä, 44 Majoria tuottamisesta sisällön.

    HCH, tuulispäänä klassikkoon ja hamsteri painaa menemään juoksupyörässä.

    Hyvä tavaton, antakaa sen painaa.

    Oli isolla, ratkiriemukasta ja isoille, aplodit.

    2010, Memorial Cup ja Wallace mukana Spitsin vahvuudessa, puettuna ottelevassa.

    Tämä tapahtuma, kävi myöskin jo kuolinkamppailuaan ja ei ollut enää realismia, tyhjentyminen penkkien.

    Ringit hullujen, kujajuoksut mielipuolien.

    Urheilullisuus, eurohenkisyys ja muu hömppä, saamme ihottumaa sellaisesta.

    Wallacella aktiivinen poimintarupeama alla O:ssa ja meno päätyyn asti, välillä oli jopa hyvinkin virikkeellistä.

    Burgart, paskantuoksuinen farmipoika Dubista ja matkaan, oikeaoppisesti suoraan aloituksesta.

    Lähtö, otettiin enemmän muodonvuoksi kuin muotojen vuoksi.

    No, ne yksittäiset ja lopputulemana, roolista on kuitenkin pitkä matka Memorial Cupin merkintään.

    Olennaisen osaston, merkintään.
     
  6. 11. Adam Wallace vs Brad Smith

    Aito kypärätön, aidot kypärättömät ja heti sykkii, meillä on elävä muistijälki.

    Nuo myyttiset soturit ja hahmoissa, huikeat viihdepitoisuudet.

    Tajunnanräjäyttävät uskottavuudet ja kasarilla, niitä vielä vilisi.

    Aivan kuin olisivat keksittyjä, tuotetta mielikuvituksen.

    Karanneita, sirkuksesta karanneita ja oli voimamiehiä, surmanajajia sekä eläinten kesyttäjiä.

    Kaikenlaisia kairaajia, ammattimiehiä viiksekkäitä ja erityisen paljon stereotyyppisiä putkimiehiä.

    Mursuja, ne olivat mursuja.

    Tekivät taikoja, loihtivat värejä ja kaiken yllä, kiimainen naukuminen.

    Motor City Smitty, kasarin kypärätöntä peruskuvastoa ja tilttit eivät tiiliskiviä, vaan nautinnon lähteitä.

    Hahmo nerokas, se toimi ja istui päivät pitkät jossain kioskikopissa, rööki suussa ja ilman housuja.

    Pornolehtiä ja tupakkaa, iltaisin lähtökulttuuria Show'ssa.

    Yössä, nuhruisia strippiklubeja, seteleitä rullalla.

    Aamulla, taas hiostavassa kioskikopissa, ilman housuja.

    Täydellistä, eriterikasta ja muotoja, lautasia yhteen ja vinhasti voltteja.

    Ratsuväki tulossa, kirkkaissa valoissa ja nyt ällöttävää, visiirinaamojen palvontaa.

    Köyhää, ei mursuja tai pitsalähettiä ovella.

    Kukaan ei ole esiintynyt Ed Woodin leffassa tai nuku kanssa leijonien, samassa häkissä.

    Klovnit, mielipuoliset klovnit, irstaat klovnit..

    Ei, me emme seiso ylösnousemuksen tiellä.

    Wallace, öykkärimomentti ja se bullying, mikä siivouskomerosta häpäistiin.

    Moppailemalla raiskattiin, ilmeikkyys sekä tarpeellisuus roolin.

    Käyttökelpoisuus uhrautujien, viestinviejien sekä postinkantajien, instigatorkin oli jo silkka järjettömyys.

    Mutta siihen sopeuduttiin, sen kanssa elettiin vuosikymmeniä.

    Ennen lopullista ratkaisua, harmauden ylistyslaulua ja jotain potkivaa, Wallace ottaa itselleen kohteen.

    Sähköistyy ja se haluaa Smithin, himokkaasti hanskattomana iholle.

    Nyrkkipamputtaa sen, ei kysele lupaa tai tiedustele halukkuutta.

    Pieksee jääteatterissa, pieksee surutta.

    Kaaret ja roolisoturi kantoi postin laatikkoon, läpi tuulen ja tuivertavan tuiskun.

    Se heitti tuon työn näyttönä valmiudestaan, merkkinä sitoutumisestaan ja oli kutsuttu ylös, joulusaumassa 2007-2008.

    Sitä vanhaa, itsestäänselvää kaavaa ja tylsät neppailijat toisarvoisiin kisoihin.

    Alhaalta potentiaalia tumputonta ottelevaan ja ennen kaikkea ilmettä sekä hahmolöytöjä.

    Sitten couchia..
     
    Viimeksi muokattu: 11.12.2018 klo 02.10
  7. 12. Adam Wallace vs Patrik Andersson

    Keväinen sarja, ei ollut vihamielisen väkivaltaista kuten kasarilla tai ysärillä.

    Toki hetkiä, Spitsin kohdatessa Knightsin tai Whakersin jopa kukki.

    Oli värejä, tuoksuja sekä syntyi, tarinoita.

    Tässä otoksessa sekunnit matelevat hiljalleen loppuun, on viides matsi sarjassa Rangersin kanssa.

    Se on ohi, taulun osalta.

    Mutta ei illan ja Wallace askissa, hakee roolissa yliotetta, hurmosta ja lähettää viestiä.

    Päällä on öykkärimomentti, se vetää rähinävaihteella, pommittaa ja tappokolaa.

    Kelaa, keilapalloilee.

    Sitä ei oteta pois, se saa touhuta ja ajautuu lopulta eteen maalin, hakee kontaktin.

    Ilmettä, kintaat pois ja niittiä matkaan, se naulaa Rangersin euron.

    Poikimiset, se ei synnytä mitään ja vastuulliset, Rangersin koutsi nukkui tai neiteili.

    80-luvulla, viimeistään tapahtumat maalin edessä olisivat imaisseet penkit tyhjäksi.

    90-luvulla, Wallacen halut olisi syöty suoraan aloituksesta.

    Äärilaidan vapaaherran näkökulmissa ja ilmiöissä modernismin, ratkenneissa lähdetään hallista kun on vielä aikaa taulussa.

    Ennen väijyttiiin illat loppuun, bongailtiin viimeisten minuuttien pyykinpesut.

    Loppuhetkien ilotulitukset, Poks!

    Ne tulivat aina, sitten kotiin raukeana ja tyytyväisenä.

    Ehkä hivenen vielä nykien, jopa täristen ja näin, jälkeen kiimaisen brawlin.

    Ehkä oli sinkoiltu boksista toiseen, kiipeilty plekseillä ja ehkä, joku oli vetäissyt ringit hulluuden.

    Sfääreihin tajunnanräjäyttäviin, vei matka iltojen.

    Viimeistään tyhjiin, epäolennainen osuus ohi ja bileet pystyyn, kaartuu hymyyn.

    Spits ja olihan se taakka sekä kivireki, ottaa paikka ottelijana hahmoloistokkuudesta.

    Vuosikymmeniä, tilttirikkautta ja gladiaattoreja isoja, näyttävän valtavia.

    Geoff Benic ja ilmestyy punaiset matot sekä soittokunnat.

    On lähtöyhteys, meillä on vahva lähtöyhteys.

    Se tilttasi Houndsin Fiorentinon kanssa värikylläisen, säteilevän ja teos porasi, viihdearvolla reiän hallin kattoon.

    Kaikki olivat, äärimmäisen otettuja sekä näkemästään haltioituneita.

    Ulos boksista, suoraan boksista ja lähtötaiteilijat päättivät jatkaa luomista.

    Sydämien valloittamista, sielujen ryöväämistä.

    Yhdessä, toistensa pauloissa ja Benic murhaa sen, alla katseiden.

    Naamari verinen ja lataus, purkautuu ryöpsähtäen.
     
    Viimeksi muokattu: 12.12.2018 klo 18.30
  8. 13. Adam Wallace vs James Livingston

    Sisuskaluja myllertää, lähtölampun henki ilmestyy ja luukusta kurkistaa, Dennis Maxwell.

    Se pieksee Jovanovskia, tämän omalla kypärällä ja sykkii, antaa yleisölle tuplakeskarit Barnissa.

    Tuo vihamielinen, kusinen luola ja takuuvarmasti, kaljat niskaan sekä syljet naamaan.

    Yleisö, eli mukana lähtöbileissä ja Maxwell, yksi lempihahmoistamme.

    Väreilevä läsnäolo, lähdöissä ja hetkissä ennen lähtöä sekä kuohuissa, niiden jälkeen.

    Hurmoksellinen lähtöpastori, tunnetaso aina piikissä ja hyvin vähän ohilähtöjä.

    Keskiössä ja rooliin sivustakatsojan ei tyytynyt sekään jäsen yleisön, joka sekaantui tapahtumien kulkuun tuplakeskarien illassa.

    Iskua, sieltä sateli iskujakin ja roikkuivat siinä pleksin päällä, sekaantuivat ja häiriköivät.

    Tiltin tuoksuissa, lähtö virtaa viereen pleksin ja joku nappaa niskasta, lähettää pommia takaraivoon.

    Haloo, haloo, täältä 80-luvulta, hyvää päivää.

    Knightsin Greg Smyth, vetää katsojan kanssa toe to toe yli pleksin ja ne sahaavat, nyrkkisahaavat toisiaan.

    Makupala eeppinen; toteaa noita luudallaan.

    Hölskyen, Benic tilttaa helmen Knightsin Sprottin kanssa ja on isoa, Barn liekeissä.

    Tikkaava, nakuttava ja intohimoinen, toe to toe.

    Lipuu ja me nuolemme, viimeiseen tippaan nuolemme.

    Wallace, se suoritti myös tuossa pyhätössä.

    Edessä mylvivien, eläinten mylvivien.

    Alttarilla, petojen pyhimpien.

    Toki operoi suurimman osan siinä uudessa, jossa nykyiselläänkin luodaan niitä sisällöttömiä modernin harmauden näytelmiä.

    Aikaan otoksen, oli vielä elämää uutuuden kiillossakin ja muodot, kuuden lähdön iltapuhde.

    Tilttiparaati, vastassa Whakers ja lähtösade, ravitsi mieliä.

    Nähdä lähtöjen tulevan otetuksi, on enemmän kuin periaate.

    Keinuttaa ja nyt seilataan, maahan tuntemusten.

    Illan rumputulessa, Wallace sekä Livingston matkaa suoraan aloituksesta.

    Rooli koneena, Wallacen oikea takoo koneena.

    Hetki puhkuu, tiltti vyöryy ja siinä on vimmaa, jätkäpoikaa.

    Viedään se äärimmilleen ja Wallace piiskaa hallia, ei katoa boksiin kuin nöyrä hiirulainen.

    Siistittynäkin, oli railakasta ja jylläsi, rakkaudesta hahmoihin.
     
  9. 14. Adam Wallace vs Emerson Clark

    Maxwell, maiskutellaan ja luukusta iskeytyy itsestäänselvästi Burnett, vaappuen.

    On hype, koominen sekä vimmainen vihailmestys, suoraan haavijutuista.

    Sessioita, rähinää.

    Linkola baby, ammuu.

    Vapaaherran näkökulmissa, lähtöpitoisissa ja ilman huokailua tai haukotuksia etenevissä.

    80-luvulla, lätkässä leimusivat brawlit, penkit tyhjenivät ja sekopäät temmelsivät.

    Keihäät iskeytyivät niskaan ja poikkarit otsaan, siellä täällä taottiin kupolia jäähän.

    Oli riehakasta, sai riehautua ja ne riehuivat, kehäterroristit ja sirkustirehtöörit.

    Yleisö, se nakkeli banaaneja.

    Ja taas joku lähti viimeiselle matkalleen, ulos isoista ovista ja ruumispussissa.

    Olkaa hyvät, saa tunnelmoida.

    Piehtaroida, omaisuudessa spektaakkelin.

    Boxlassa gladiaattorinäytöksiä, kaksi hahmoa ja vuoksi viihteen.

    Pitkiä, näyttäviä iskuiloitteluita ja pulleita, tilttikattauksia.

    Kaikissa väreissä, kiehtovissa tuoksuissa ja uitettuna, uskomattomissa lähtöseikkailuissa.

    Alkuun vain yksittäiset ja tultaessa 90-luvulle, lähes jokainen ottelijatyyppi nekkasi myös kesäaikaan.

    Ontariosta eteläisestä olevat, idästä länteen ja vuosikymmenen loppupuolella, organisaatiot alkoivat rajoittaa harrastusta kesäistä.

    Se hiipui ajan saatossa, O:n hahmokartalta, kahden lajin ammattijätkyys.

    Mutta se oli jättänyt oman leimansa ja Boxlaa, mentiin katsomaan vuoksi lähtöjen.

    Ei ketään kiinnostanut itse peli ja tämä ymmärrettiin, ysärillä siellä keskiarvollisesti enemmän lähtöjä kuin O:ssa

    Lähes järjestään, ammattimaisella otteella luotuja.

    Timanttisesti toteutettuja, heittäytymiseeppoksia.

    Taiteellisia, runollisia sekä eroottisia, tunnepitoisia tulituksia.

    Tyyppi lätkästä, ottelijatausta sekä leimat roolin ja lajikokemusta boxlasta vain raapaisten.

    No, eihän se pelannutkaan, otti vain ne lähtönsä ja ote sekä tulkinta, se tuli sydämestä.

    Kuulostaako tutulta.

    Tai kiinnostihan se peli joitakin, mutta hävisivät tuo taistelun sisällöllisen jo 80-luvulla.

    Voittivat sitten taas, tuo lätkäkin rappeuttanut saaste ja nyt se lienee sitä, mitä se joskus olikin.

    Eli, ei kiinnosta äärilaidalla.

    Go, Surgeon O'Brien.

    Egot sekä statukset, majakka ja sitten niitä, jotka räjäyttävät viihdepankin.

    Luovat hurmoksen, tuovat nosteen ja pelille, paidalle sekä hallille.

    Juuri tuohon oli, se kesäinen kahden lajin osaaja paras kumppani, lähtöpäivien O:sa.

    Ja Burnett, miten se nyt menikään..

    Suoraan aloituksesta, Wallace vastaan Clark, ehdoton herkkupala.

    Clark, tulokas ja hehkui huomionkipeyttä, tarttui hanakasti.

    Wallace, pistää sen kouluun ja pätee, dominoi osaamisellaan.

    Pamppurutiinillaan, luistimilla ja se moukaroi, vetää hirmuniittiä.

    Clarkin kupoli pysyy juuri ja juuri harteilla, mutta se rikastuu kokemusosastolla.

    Teoksessa, hyvä henki ja HCH, puhkui sekä ulisi.

    Kiukaalle ja illan lähtötarinassa, suoraan seuraavasta aloituksesta lähti taas pari.

    Vielä ropisi, ropisi osumia.
     
  10. 15. Adam Wallace vs Jamie Devane

    Hurmokselliset putket, paasaa sekä pauhaa.

    Tuuttaa ja järisee.

    Parhaimmillaan, toki pelin alkuun ja kiimaa sekä naukumista.

    Boulerice ja polkee, kädet ylhäällä ja loppuun asti.

    Ajaa, vyöryy ja pommittaa, puskista ja kupoliin.

    Boulerice, aivan jo läähättää.

    Niin, viedään äärimmilleen ja täyttymykset, seuraavat toisiaan.

    Heti illan alkuun ja kliimaksista kliimaksiin.

    Kaaret, bongarit ohjuksena lähtöavaruuteen ja hahmot, jalustoille.

    Se oli se viesti, jonka ilta antoi ja määritti suunnan, ääreen aarteiden.

    Boulerice, tulee ja kolaa, vetää yli.

    Pum, pum pum ja kelaa, taas kolaa.

    Illan alkuun, pärisee ja kiima kiehtoo, nyt ulvoo.

    Lähtee, taas lähtee ja kuolaa, pelkkää kuolaa.

    Muhkeat, on muhkeat.

    Ei aivan tätä, mutta sisään viiden sekunnin kolme kimallusta.

    Kolme paria, taikaa ja kauneutta.

    Lisää pahnoja, yöllä porsitaan.

    Spits vastaan Whalers ja sähköä, hurjasteleva lähtöputki.

    Kavalkadi, lähtökulkue juhlallinen ja tylsää, ei ollut tylsää.

    Wallace, tykityksen toisessa parissa ja ottaa Devanen, suoraan aloituksesta.

    Ison polskijan, kutsumustyönä roolin ja roolissahan, pitää ottaa.

    Parhaimmillaan, siinähän tienaa, silmäkulman mustan.

    Tai ehkä tikit, ehdottomasti tikit.

    Ottelee hyvän lähdön, vaikka osuma poimittu ylemmiltä oksilta.

    Poimittu, suoraan aloituksesta ja on siis totuuspohjainen, vertailukelpoinen.

    Kotona, suoltaa sisältöä.

    Tultasyöksevässä putkessa ja hetki, ampuu itsensä tykin suusta.

    Boulerice, tikkaa ja tappaa.

    Kuplivaa testoa, murhaa.

    Lähtöelämän onnistujille ja myönteisille, pauloissa olijoille.

    LB, se vain myhäilee haavoilleen..
     
  11. 16. Adam Wallace vs Scott Fletcher

    Kehähulluus, Ph.D ja 80-luvun O, ikuinen sädekehä.

    Maa, aivan kultahippujen peitossa ja ne kahisevat, kun kävelee.

    Teemme syöksyjä, niiden sekaan ja keho reagoi, olemme yhtä kananlihaa.

    Mielessä, lähtöhaikuja ja sydämessä, salamoi.

    Materiaali, kuningasluokkaa ja haku yliotteen, nerokkuudeltaan ylivertaista.

    Se ylitti, bongailutason ja olimme kehäteurastamossa, vastustajat ajettiin sinne sähköpiiskalla.

    Ei roikkunut, pelkästään lähtöjä vaan tyhjentäjäisiä penkkien.

    Oli varteenotettava lupaus, isoista tanssiaisista ja lataus kiehnäsi, se poltteli sormenpäissä.

    Sitä halusi koskea ja edelleen se ilmenee, erilaisissa hahmoissa.

    Tuo lataus, lupaus ja polttelu, ne hahmot vain eivät ole kehissä.

    Kuten kasarilla, Hamilton ja NF, täynnä mielipuolisia teurastajia.

    Hallit, yltä päältä veressä ja hype, silkkaa pornoa.

    Tulkoon orgiat, olkoon orgiat.

    Vihreä valo kopissa ja päällä yleinen haku, ei tarvinnut kysellä lupia.

    Se velvoitti, poimimaan ja vapaus, loi kaaosta.

    Herätti pelkoa, heiveröisissä ja Wild Billin ottelevat täyttä, potentiaalia viihderikasta.

    Ilmettä, monenlaista ja soturia, kaikenlaista.

    Koutsi ohjeisti ja opetti, temput mielipuolisimmat.

    Piirsi alkulämmön paikat ja loi, tämän pullistelu- ja poseerauskulttuurin.

    Näytelmien, kiehtovan alkuelementin.

    Ja niin se menee edeeen, poissa punaviivalla ja illassa pienenä.

    Fletcherin panoksesta punaviivaa soidinmenoissa emme tiedä, mutta halut sillä oli minimissä.

    Se heitti eurot, kun Wallace hyöki niskaan ja osoitti ilmettä.

    Sen kulmauksessa, oli vihreä valo vahvana.

    Toki Fletcher otti illassa aiemmin kupoliin ja vastassa Greenop, egot ja statukset.

    Se oli lommoilla ja Wallace käytti hyväksi, nöyryytti lisää.

    Yksittäiset ovat yksittäisiä ja illat jäävät taakse, mutta tarinat elävät.

    Alkuräjähdykset, kilpavarustelut ja sotatilat.

    Aistimme, aistimme vahvasti ja aistimme, syvästi.

    Kyllä, katse lepää ja kukkona tunkiolla, itse professori.

    Campilla, osoitetut parit keskiympyrään ja nyrkkisessiota, roolista.

    Ne halukkaat, huomionkipeät ja muut polvella ringissä ympärillä, jätkämäinen eläimellisyys kukki.

    Ja se poiki meissä, isoja asioita meissä.