HCH's finest 2012–2013 – never close your eyes

  • 60 726
  • 309
Kaikkihan on nykyään ulottuvilla ja vain HCH jumittunut 80-luvulle.


GOJHL 2012-2013 ja St. Marys.

Siellähän on myös Shayne Rhyno ja tuo odotusarvonsa O:ssa lunastamatta jättänyt, joka näyttätyi muutaman illan verran 16-vuotiaana 2008-2009.

Sittemmin rypenyt varjoissa ja kierrellyt training campeja, mutta taivaspaikkaa ei ole lohjennut.

Jäänyt pieneksi ja pätenyt nyrkeillään GOJHL:ssä.


Onhan se kova poika, aivan varmasti on ja harmi vain ettei sitä kukaan tule muistamaan.

Kuitenkin St.Marys ja ovatko keksineet aivan uuden konseptin?

OA jätkiä ottelevaan ja häkit kiehumaan.

Flemington sekä Rhyno hakkaavat kaikki ja poistuvat villisti tuuletellen liigasta.
 
Mitch Dunning ja soitaa kelloja.

OA ja valmistautuu lähtösesonkiin Elmira Sugar Kingsin vahvuudessa.

GOJHL ja onko hautapaikkoja?


Sille tarjottiin ja meni palasiksi.

Se olisi voinut tehdä Bilcket ja antaa kintaiden levätä jäässä.

Olla lähtötarinan kuningas ja O:n poimintamaisteri.


Jätkä on raapinut itsensä kasaan ja pitää liekkiä yllä varjoissa.

Ei se ole siellä otellakseen ja on vaan.

Se on synkkää ajankuvaa ja toivonkipinät eivät sinkoile.


Ehkä sittenkin...keväinen brawl ja Flemington sekä Dunning löytävät toisensa.

Keskiympyrään ja Good Go.
 
Ajatelkaa, kauhusekaisin tuntein ja GOJHL:n preseason.

Jr.B ja sitä ei edes seuraa kukaan...vääräuskoinen.

Kaksi taistelijaa keskiviikon illassa ja kypärät pois sekä menoksi.

Imetty äidinmaidossa ja sisäistetty osaksi kulttuuria.

Kiitokseksi tupla Game ja ei, siitä ei saa nauttia.

Emmekä me halua viihtyä, emme.


Tulevat ohjelmanumerot ja ensi viikkoon Spitsin training camp.

Pistää kiehelmöimään ja siellä lyödään.

Hakeudutaan valokeilaan ja tanssijalat vipattavat.

Se kietoo taikaverkkoonsa ja seuraava pari uunista ulos.
 
Lähdöt, kohtalomme ja taakkamme.


Vuosi sitten Brock Campbell sai pakata kamansa leirin jälkeen ja onko jätkän tarinassa jatkoelämiä?

O: kirkkaat valot sekä siistityt pihat ja nuhruinen sekä hanskattomuuteen taipuvainen Campbell.

Kenties tavoittamaton yhtälö ja ei satele toivonkipinöitä.

Hysteerikko Branch ja meillä äärilaidalla on uskoa, unelmia.


Niin tai näin, Brock oli oma itsensä ja se on paljon...kaikki kaikessa.

GOJHL:n preseason ja esiintyi heti avausmatsissaan hanskattomana.

Se ei yllätä meistä ketään ja jopa kulttistatuksen kimallusta aistimme hahmon ympärillä.

Siitä tiedetään olennainen, sen tykkää nekata.


O:n training campit ja näyttäytyykö Brock?

1994-syntynyt ja nyt pitäisi viimeistään iskeä.

Ottaa kiinnitys ja luoda maine sekä polkaista ura.


No, ehkä se juna meni jo.
 
Lähtöystävät, potkii kuin nyrkkipano perseeseen.

Valot päälle ja estadi on teidän.

Bilcke vastaan Bowen ja sydänjuuriin pureutuvaa tyylikkyyttä.

Kunnioitetaan perinteitä, ei revitä alas ja häpäistä.

Kuin visiirinaamat ja kuulemme myös nostagian kutsun.

Liikutumme ja nousemme saarnastuoliin.

Trainining camp ja kukaan ei kurvaile tai tyydy.

Jokainen taistelee leivänmurusistaan ja ystävyyttä ei tunneta.

Ei silloin, kun kintaat putoavat...ei koskaan.

Ja siis, potkii kuin itse suorittaen ja ajauduimme suoraan O:n tarinoiden sadistiseen ytimeen.

Heti kättelyssä ja runotytön kuolema.
 
Scott Mitchell ja aivan huikeaa lentoa aikanaan häkkipäänä.

Boksia paukkui ja se on isojen hahmojen erikoistaito.

Se kuolaa, möngertää sekä oireilee ja pistää otsikot isoiksi O:ssa.

Täysin kipeä ja pitelemätön tapaus ja hoitaa itsensä keihäällään ulos O:sta.

Poistuu tuuletellen ja punaista mattoa pitkin.

Ei ollut tähdet onnellisia tai suotuisia ja matka ei muodostunut hulluuden paraatimarssiksi.

Se on nyt OA ja GOJHL:ssä

St. Thomas, siellä se vaikuttaa ja katoaa tyhjyyteen tämän kauden jälkeen.

Sen nimi, sitä lausuta, muistella ja kukaan ei kumarra tai polvistu eteen.

No, ehkä joku, jossakin ja ei kuitenkaan siksi, että se on täysin raivohullu kiekkolegenda.

Kuningas, joka haali uskottavuutta, sekoili ja hoiteli itselleen ikuisen.
 
Aistitteko väristyksiä ilmassa ja täriseekö maa jalkojen alla?

Lähtökalenteriin merkitty päivä ja tänään Spits vastaan Whalers.

Ollaanko sotajalalla?

Saako ilta villin luonteen ja kääntyykö väkivaltaiseksi kuin pakon sanelemana?

Näitä me mietimme bunkkerissamme ja hengitämme antaumuksella lähtöpölyä.

Näemme mielipuolisia pahoinpitelyjä,päällekarkausia ja helmeilevän lähtökavalgarin.

Jopa penkkien tyhjenevän ja olemme stranssissa...silkkaa huikeutta.
 
Otetaan välipala ja D.J Gensin uusi koutsi.

Tuoko mukanaan lähtörikkauden sekä rähinäsateen ja oli se Spitsin penkin mukanaelijä.

Toi pukuosastolle sydämen sekä kuolan ja huuteli vastustajan koville pojille sekä koutseille.

Tunnusmerkit, koutsaaminen hallussa ja vihaa löytyy.

Kaikki paskaksi sekä palamaan ja seinät paukkumaan.

Aikanaan D.J O:n luupäitä ja sille lohkeaa rakkautta.

Te valitut, jotka tiedätte,jotain, jostakin...Knights ja "Poler".

Näin on lähtötodellisuus rakennettu.


D.J ja olisko siitä pelastajaksi?

Tarjoaisiko maiseman, tarinat sekä eväät seikkailuun?

Me, kokemusta rikkaampana ja vittu, se oli elämys.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Se lähtee kuin vesi hanhen selästä.

Lähtövirran sulttaanit ovat paikoillaan ja suitsukkeet palavat.

Siivouskomeron perältä löytynyt takametsien matonpesijä ja kaikki me huusimme homoa.

Mistä kaikki lähti ja minkä tähden ankat lentävät ilman hampaita?

Kauluksesta kiinni ja saammeko turpaan vai kainaloon?

Mikään ei estänyt ja isoissa paiskottiin kypäriä.

Testosteroni palaa ja lähtöpakokaasu täyttää karsinan.

Kuminpolttoa ei voi estää ja mennään ilman kyynärpääsuojia.

Voi kuinka meitä silloin huudeltiin.

Salaa suudeltiin.
 
Väsähtänyttä, niin väsähtänyttä ja lähdöttömyyden rumat kasvot.

Tuijottavat meitä ja piinaavat armotta.

Tylsääkin tylsempää ja tämänkö haluamme jättää jälkipolville?



Valonpilkahduksia ja toisaalla Bertuzzi sekä Syrette jakoivat hanskattoman tuokion.

Tulevaisuuden kutsu; Bertuzzi poimii kuin eläin ja Syrette takoo kuin peto.

Repii päänahkaa ja Bertuzzi vetää päätyyn.



No, hymyilemme jo ja uskomme huomiseen.

Meillä on sankarimme, joten uutta lähtömatoa ja maanantaina räjähtää Windsorissa.

Kaikki viihtyvät ja illan rytmi on alkukantainen, siinä on alkuperäinen syke.
 
Nevins, Restoule ja mitä ihmettä?

Knightsin vahvuudessa viilettää myös Paxton Leroux ja tunnette nimen, maineen sekä leimat.

Jätkä on jo prime, joten ei mikään poikanen ja onko vain kirittämässä?

Niin tai näin, mutta herähtäähän tässä vesi kielelle ja mielikuvistus villiintyy laukkaan.

Lähtöjä lähtöjen perään sekä kuningasluokan äijäilyä ja Knights on taas paha.

Paha kuin Spits ja ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.


Leroux ja mukava tunnustus.

Pääsee haistelemaan ilmapiiriä ja osaahan se nekata.

Boxlataustainen, joten tämähän on itsestäänselvyys ja vaihtaa kättään kuin iskukone.
 
Ei nyt sorruttu täysin piinaavaan lähdöttömyyteen ja ei kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävää hanskattomuutta.


Toisaalla Gens sekä D.J ja uutta verta.

Patrick Hamilton ja 1995-syntynyt taistelija edelleen mukana.

13:sta kierroksen varaus ja kokeiltu kepillä jäätä.

Jätkällä on rystysissään orastavat leimat ja on ollut häkkipääkehien kovia poikia.

O:n preaseason ja esiintyi hanskattoma, joten kytee ja lupailee.


Tämä aika ja kitistään sekä kauhistellaan.

Kuitenkin versoo ja aina nousee uuttaa nimeä.

Niillä on hanskattomat valmiudet sekä ottelijan luonne, kuin taikaiskusta.
 
Michael Levesque ja preseasoniin Guelphin uniformussa.

Ei herätä tuntemuksia tai ruoki mielikuvitusta, se paita.

Jätkä taas vuorattu odotusarvolla ja on kuin lupaus lähtöseikkailusta.

1995-syntynyt ja potentiaalinen mainostaja.

Se ikäsauma, jossa pitää iskeä sekä runnoa nimi huulille.



Samat lähtösävelet ja Guelphin leirillä myös Chadd Bauman.

17-vuotias hirviö ja hanskattomuuteen taipuvainen.

Ottivat leirillä keskinäisen ja Bauman nuiji mukaansatempaavassa Levesquen verille.

Hanat vuotamaan ja niin nautinnollista.



2012-2013 ja onko sittenkin Guelph se paha.


Ph.D ja hurmokselliset laineet sekä eläimellinen jytinä.


Jälkeen jää vain raatoja.
 
Viimeksi muokattu:

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
koko teksti

Loistavaa runoutta ja ehdottomasti ketjun kamaa. Vaikken tiedäkään, mitä tänne kuuluisi postata. Jatkan minäkin sitten samalla linjalla:

Sataa. Kaikki kastuu.

Metsästäjä paskaan astuu.

Muistan sen kuin eilisen;

oli vuosi 2002 ja räntää se ei ollut.

Kaduilla maleksi ihmisiä - tietäen totuuden.

Sinä vuonna kirahvit eivät olleet enää entisensä.

Toit meille arvoituksen. "Adios", huusit.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Loistavaa runoutta ja ehdottomasti ketjun kamaa. Vaikken tiedäkään, mitä tänne kuuluisi postata. Jatkan minäkin sitten samalla linjalla:
Kiitos kaunis.
Koska et tiedä, minä kerron :) Tämä ketju on omistettu jääkiekkotappeluiden muistelulle ja ilmeisesti kuitenkin myös Kanadan junioriliigoille. Kaikki sitä aihetta läheltä liippaavat viestit ovat tervetulleita. Kysymyksiä saa myös esittää. Eniten aiheesta tietää palstaveli HardCore Hooligan.

Ensi kaudella Kanadan kolmessa pääjunioriliigassa pelaa viisi suomalaista.
He ovat: Peterborough Petesin Jonathan Tanus, London Knightsin Olli Määttä, Kingston Frontenacsin Henri Ikonen, Barrie Coltsin Samu Markkula ja Chicoutimi Saguenéensin Christopher Gibson.
Neljä ensiksi mainittua pelaavat OHL:ssä ja Gibson QMJHL:ssä. WHL:ssä ei pelaa kukaan suomalainen.

Ottaako Olli Määttä viimeisen askeleen kohti NHL:ää?
Miten muut pärjäävät? Kohta mennään.
 
Yllätysmomentit ja olimme jo heittäneet ne mullat sekä veisanneet virret, mutta Dean Pawlaczyk iskee takaisin haudan takaa ja tarjoilee jopa hanskattoman elonmerkin itsestään.

GOJHL:n preseason ja oman polkunsa St. Marys, joten sinne se on päätynyt tämäkin höyrypää ja jengi vetää puoleensa eilispäivän kehähäiriköitä kuin visiiri euroa.

Pawlachuk ja viemäriin pesuvesien mukana, mutta herätti pahennusta kuten tarinan sankarien tulee ja yksiselitteisesti liian raju jätkä vetääkseen siistitystä O:ssa?

No, me emme koskaan hurmoksellisesti innostuneet tästä ristiretkestä ja jätkän luoma rytmi ei tempaissut mukaansa, mutta painoihan se jäljen itsestään ja kantoi kunniakkaasti vaaramomenttia hahmossaan.

Hanskattoman antinsa puolesta väliinputoaja ja jopa hivenen yhdentekevä, mutta ei jarrutellut tai uinunut vaikka tiesi terän roikkuvan yllä ja moni muu olisi popsinut itsensä täyteen rauhoittavia.

Kenties se on todellakin hullu ja osittain jo mädäntynyt, joten täydellinen paketti ja möngertää vain jotain sekavaa kuolaten sekä viilettää auringonlaskuun.

O:n tarinat ja ei tehdä niistä rihkamaa tai Pawlachukista kuningasta, mutta mukava nähdä sen seikkailevan Ontariossa ja haiskahtaa tyylikkäästi siltä ettei tule näkemään joulua.
 
Alex O´Neil ja muistamme etäisenä utuna nuo päivät jolloin se oli ajankohtainen, mutta nyt tarpeeton sekä käyttökelvoton ja Troops ei edes kutsunut mukaan campille.

Hiekka valunut loppuun ja jätkä yksi näistä joiden aika oli ja meni, mutta purjeissa oli aikanaan tuulta ja se oli yksi vetonauloista.

Uraputkessa ottelijaksi ja nyt päähän potkittuna jossain katuojassa, mutta eiköhän revi itsensä vielä elävien kirjoihin ja pudota sen elonmerkin jostakin.

Itäisestä Ontariosta ja olisiko vastaus Central A sekä sitten scholarship lunastukseen, mutta kadotukseenhan johtaa tämä tie ja helvetilliseen tylsyyteen.

Varjoisat kehät ja vain muutaman dollarin tähden nuijimaan itseään aivokuolleeksi, mutta onhan siinä heti ylevämpi kumina ja kuin raottaisi menneisyyden verhoa.

Parempi katsoa taaksepäin ja olihan hahmossa taikaa silloin 17-vuotiaana, mutta piti myös itsensä hyvin linjassa ja hahmon annin kunniakkaan yksipuolisena.

Se ei ole muodissa, mutta pitäytykäämme tässä kuvassa ja otetut säilyttävät arvonsa.
 
O:n preseason ja panokset kasvavat sekä tunnelma tiivistyy, joten lähdönjanoinen sukellus 80-luvun nostalgiaan ja muutama kolikko kaivoon.

Petes vastaan Gens ja taikamatostamme käsin näemme penkkien tyhjenevän sekä viihdearvon porautuvan läpi hallin katosta.

Se oli tapana 80-luvulla ja tänään elävöitetään perinteitä sekä annetaan silmien seisoa päässä, mutta pohjoisessa Hounds vastaan Wolves ja illan kohtalona on silkka verenvuodatus.

Kuin silloin ennen pohjoisessa ja maiseman täytävät brutaalit päällekarkaukset sekä tinkimätön halu vahingoittaa, joten huikeat kyydit ja voi sitä bongailun alkukantaista iloa.
 
Mielenkiintoisen huomiona se, että Leroux edelleen mukana Knighstin kilpajuoksussa ja välttänyt ainakin toistaiseksi leikkurin.

Näinkö vähän uskoa äärilaidalla ja tämä jätkä selviytyessään vetäisen sen ison kansanliikkeen taakseen, mutta kortilla ovat kyllä päivät ja toivottavasti todistaa elinkelpoisuutensa.

McGuire sekä Mathers ja varmasti tietävät Lerouxin, joten poltteleehan tuo mahdollisuus mahtipontisista tilteista ja painoarvo tekisi reiän jäähän.

Mainitusti ei mikään räkänokka ja ottaisi roolin sekä vaihdot vastaan nöyrästi, mutta McGuiren tai Mathersin moukaroiminen kahdellä kädellä ja jokainen kovaa poikaa metsästävä scoutti kuolaisi perään.

Toki saattaahan McGuire nuijia oikeallaan ison mörön palasiksi ja Leroux paluupostissa sinne mistä tulikin, mutta kukaan ei pääse helpolla ja rooli on pelin kovin.
 
Tätähän me poloiset emme tiedä, mitä se on suoraan aloituksesta ja siinä on aina liossa koko elämä.

Matka opettaa ja fiksaat kamojasi jo nuoresta sekä otat ne kovan pojan kasvon, joten olet jo teini-ikäisenä roolisi vanki sekä takapenkin pelle ja oman jengin sisällä aina tarkkailun kohteena.

Bantam sekä Midget ja siellä joku hypetetty naama, joten pakko koputella sekä töniä ja olla valmis lähtemään kiekon pudottua.

Tiedät paikkasi ja se on aina punaviivalla, mutta sitten tulee kuokkaan ja olet syvällä.

Aivan haudan partaalla ja olet viidentoista, mutta valinnut polusi ja teippaat ranteitasi.

Hihat ylhäällä sekä lopulta kypärä takaraivolla ja aina valmiina.
 
Ei huikaisevaa väkivallan kierrettä tai sekopäisyyden paraatimarssia, mutta Gens sekä Petes mieltäylettävässä ja kolme lähtöä rikkaampana poistuttiin kotiin.

Lähdöt ovat kaikki kaikessa ja iltojen kruunuja, mutta Gensin vahvuudessa tulessa taas Patrick Harrison ja hakeutuu oikeaoppisesti hanskattomaan valokeilaan.

Harmaat hiippailevat ja tyytyvät sivuosiin, mutta tervehenkisen oloinen jätkä tämä Harrison ja hanskattomuus ei jää huomaamatta.
 
Whalers vastaan Knights ja neljä kohokohtaa.

Restoule ja äijämäinen panos.

Poisti yhden poloisen Whalersin listalta ja Nevins myös läsnä.

Hanskattomana ja Knights vaikutti lätkäjengiltä.


Leroux ja leikkurin uhka.

Onko pää jo giljotiinin alla ja oli scratch.

Otti muuten training campilla neljä taistelua ja elämästä sekä kuolemasta siinä onkin kysymys.
 
Hartman ja vajonnut ulkopuolisuuteen.

Vaeltaa lähdöittä ja olisi pasifisti mennyt sinne yliopiston pumpuliin.


No,illat pelastavat rohkean ja tänään pikauusintana Knights.

Tumput jäihin, nenää poskelle ja maailma on valoisa.


Launtain kaiken sallivassa rähinämaisemassa myös Gens sekä Petes ja Bulls vastaan Fronts.

Suoraan 80-luvun taikamaisemaan ja lähtöpöly täyttää ilman.


Tuskin ja Frontsin lähtölista saumaan säälittävän köykäinen.

Silkkaa kurjuutta ja ei, me emme halua nauttia tai elää mukana.
 

Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
12-13 Pre Season P-Amerikan junnu sarjoissa kovasti käynnissä. Hyvä nähdä että viime kaudella vahvan panoksen 16-vuotiaana tehnyt Tyler Bertuzzi on jo kahteen otteeseen lyönyt massiivisen olemuksensa lähtöjen alttarille.

20 ottelua menee rikki tällä kaudella, ellei poika itse hajoa.

Ty Bilcke ja toisen kauden kirous, miten viimekauden lähtökuningas onnistuu kun pään yllä leijuu Branch ja ylimääräiset pelikiellot?

Windsorin valmennus ja omistajaporras antaa kyllä Bilckelle tukensa, niin kuin monille ennen häntä. Tasaisuutta ja pari kovaa voittoa niin D.Kramerin kaltainen varaus voi kolahtaa Bilcken ansiolistalle.

Hienoja aikoja!

Mitään tietoa Cody Sol:n tulevaisuudesta? Kokoa on mutta riittääkö ilkeys ja halukkuus mihin asti?

Millaisen kasvualustan myllyttäjille tarjoaa KIJHL. League Leadereillä järjestään miehekkäitä jäähymääriä, mutta kertyvätkö ne millä tavalla? Tappeluilla vai koiruuksilla?

Ja sama kyssäri PIJHL liigasta, että mitäs siellä tapahtuu?

Kiitos ja hanskat jäähän.

PS: Historian haiskahdusta WHL:n preseasonilta. Hienoa että vielä saadaan Playfairin nimeä tappeluiden nimissä jäähy sarakkeeseen. Onpa tämä nimi kohdannut toisen legendaarisen nime viime kauden BCHL sarjassa, kun Cochrane on kohdalle luistellut.
Hianoa!
 
Viimeksi muokattu:
KIJHL sekä PIJHL lännen Jr.B:n liigoja, jotka perinteisessä merkityksessä olivat farmin farmeja sekä tuollaisia pienissä ladoissa vedettäviä rähinäliigoja.
Olit vähintään 6´2 tai osaisit edes jotenkuten luistella niin vedit vähintään Jr.A:n BCHL:ssä, mutta muille sijoituspaikka sitten Jr.B ja HCH rinnastaisi nykypäivänä tasoltaan Ontarion Jr.C:n kanssa.


Sol ei enää ottelukelpoinen ja ajankohtaisista huolestuttaa Gensin Clarkin kohtalo sekä tilanne, mutta on edelleen kilpajuoksussa mukana ja pysytellyt vain lähtöiloittelun ulkopuolella preseasoniin.


Tosin Gens sekä Petes eivät hiippailleet lauantaihin vaan ilotulitettiin kunnolla.

Helmeilevä lähtöparaati ja vilkaisimme ohimennen kalenteriin.

Vuosi oli 1987.


Toisaalla Knights vastaan Whalers ja lähes räjähti käsiin.

Illan mukaansatempaavuus huikealla tasolla ja huumaannuttava lähtöpöly täytti hallin.

Jengi kyynelehti ja ei tosin järkytyksestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös