The Analyser

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Toverit.
Amerikanihme sanoi:
Taidan pysytellä tähtitieteen laskuissa ja jättää rahoituslaskut edelleenkin muiden huoleksi. En siis ole hakemassa Tepsin TJ:n paikkaa. Suosittelin sitä serkkupojalle mutta hän pysyy ilmeisesti mieluummin lapissa.

500 000+ euroa tulee siis joko jalkapallo-Tepsin kassasta tai muista Suur-Tepsin tuloista tai sponsoreiden jne. lahjoituksista? Olin ymmärtänyt artikkelin niin, että siinä puhuttiin vain ja ainoastaan jääkiekko-Tepsistä. Oh well.
Voihan HC TPS Oy:lläkin olla muita tuloja. Operatiivisella (toiminnallisella) tuloksella tarkoitetaan tällä kohdin todennäköisesti nimenomaan jääkiekkotoiminnan tekemää tulosta eriytettynä sen ulkopuolisista tuotoista ja kuluista.


Sitäpaitsi TPS-konsernin omistuksessa on lukuisia määriä kiinteistöjä. Tietystikään tarkoista omistussuhteista en tiedä, mutta ainakin välikäden kautta siellä on paljon enemmän kuin tuo paljon parjattu Jyrkkälän kaksio (vai yksiökö se nyt oli) :) Kyllä niitä vuokratuottojakin on, tosin niilläkään ei tehdä sentään ihmeitä...
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Entä TPS-bingo. Jota muuten ihan naurettavan vähän mainostetaan siihen nähden, että sen tuottoa voisi saada aika helposti isommaksi. Myöskin kannattajatuotteiden myynnistä jotain seuralle kertyy.
 
www.tps-kannattajat.net

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäs on kuvio tämän Turkuhallin ravintolayhiön suhteen? Eli kuka sen omistaa jne. Mielestäni on vaan aika normaalia jos sen tuloja käytetään Palloseuran hyväksi koska eihän ilman TPS:ää olisi mitään tuloja ko. yrityksellä.
 
Turun Palloseura-aina

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman mafia, Uplause, HC TPS
A - P sanoi:
Mielestäni on vaan aika normaalia jos sen tuloja käytetään Palloseuran hyväksi koska eihän ilman TPS:ää olisi mitään tuloja ko. yrityksellä.
Turkuhallin tapahtumatoiminta on ymmärtääkseni ollut piristymään päin. Tämä poikii hyvinvointia ko. lafkalle myös.
 
Jaa-o, jaa-o. Kyllä?

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
En tiedä rahojen tulosta/menosta, mutta tuollaisen bongasin:

Turkuhallin Palvelu Oy
Hannu Ansas
toimitusjohtaja

Tuo yritys hoitaa ravintolamyynnin hallissa.
 
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
Pressiboxi sanoi:
Tepsi ylös, pullo kerrallaan!
Nyt annan hyväksyntäni kavereille, jotka katsovat pelin muovituoppi kourassa Sport Cafessa, tehden viiltäviä analyysejä jälkipeleihin mukavasti nojaillen.

Lauantain peliin jokainen palstalle kirjoittava tuo juoppokaverinsa hallille. Jokainen on myös velvoitettu ostamaan vähintään kaksi tuoppia pelin aikana. Kuusi mukia kahvia tai neljä nakkipiirakkaa ovat korvattavat tuotteet, mikäli tipaton tammikuu painaa omatuntoa.

Niin, ja pitäkää huoli myös ettei ystävänne humalatila ole yli promillea ennen hallille saapumista, jotta kulutus on kiihtyvää läpi pelin. Lippua ostaessa mainitse myös kovaan ääneen ystäväsi mahdollisista reissupulloista tms., jotta järjestyksenvalvojat saavat saunailtaansa sisältöä, ja että humala kartuttaa varmasti HC TPS:n kassaa.

Kiitos.
 
Vihti tutuksi!

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En oo ammattilainen lähellekkään, mutta sellaisen käsityksen tosta sain, että TPS kaipaa positiivista tulosta ettei pian ole pidemmässä kierteessä.

Heikko kausi-->tulot tippuu-->hommataa heikompi joukkue (kun ei ole uskallusta satsata)-->alkuun (heikko kausi).

Mutta tuskin vielä moneen vuoteen TPS:llä o suurempia vaikeuksia, mutta jossain vaiheessa jos ei menestystä tule ja TPS:si ei saa katsojia halliin niin kierre on valmis.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman mafia, Uplause, HC TPS
kosh sanoi:
http://hc.tps.fi/index.html?n=5950

Joku noiden asioiden kanssa ammatikseen touhuava voisi laittaa "syväanalyysia".
Äkkiseltään katsottuna plussaa, että brutto- ja nettoluvuilla ei enää joukoilla vaan tappiot myönnetään avoimesti ilman sen kummempia selittelyjä. Samalla selitetään, jos oikein nopeasti tulkitsen, että takkiin tulee edelleen ja lähitulevaisuudessa mutta vähemmän kuin aiemmin ja talous on sikäli elpymässä? Jos ja kun omavaraisuus on syöksylaskusta huolimatta kohtuullinen, tulee yhtiö pohjamudista selviämään ylös mutta helppoa se ei taatusti vieläkään ole. Uutta kymmenettä sijaa ei organisaatio kestä, sekin tuosta on luettavissa?
 
Jaa-o, jaa-o. Kyllä?
Suosikkijoukkue
TPS
kosh sanoi:
http://hc.tps.fi/index.html?n=5950

Joku noiden asioiden kanssa ammatikseen touhuava voisi laittaa "syväanalyysia".
Otetaan tähän kiinni, vaikka itse olen enemmän markkinointipuolen kanssa tekemisissä.
Kohtalaisen suppea katsaus tämä tiedote tuntuu olevan ja jos syväanalyysiin halutaan päästä olisi nähtävä koko tilinpäätös, eli enemmän syitä ja seurauksia.

"Odotettua heikompi urheilullinen menestys laski liikevaihtoa edellisestä tilikaudesta 3 %. "
-Yllättävän vähän laski kokonaisliikevaihto ottaen huomioon kuinka paljon jäätiin viime vuoden katsojamääristä.

"Viralliset kirjanpitoluvut osoittavat 0,5 miljoonan euron liiketappiota."
-Itse odotin jopa kovempaa liiketappiota huomioiden tässä kuinka paljon jäätiin budjetoiduista katsojamääristä kauden aikana ja kuinka suuri vaihtuvuus TPS:n henkilöstössä oli vuoden aikana.

"kuluihin sisältyi 168 000 euron kertaluontoiset erät"
-Tämä mielestäni kaipaisi lisäselvitystä..

"Konsernin vakavaraisuus on viime kausien tappioiden myötä heikentynyt"
-Tämä on huolestuttavaa ja odotettua viime kauden jälkeen. Tähän suuntaan ei luonnollisesti voida kovin pitkään matkata ilman todellisia vaikeuksia.

Tuleva kausi on erittäin ratkaiseva seuran tulevaisuuden kannalta.
 
"I'm One of God's own prototypes. Too weird to live, and too rare to die.. "

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Pressiboxi sanoi:
Äkkiseltään katsottuna...
Täysin samat fiilikset tuli itsellekin.
Lähivuosina sitten nähdään uuden voimakaksikon käden jälki.
 
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Raipe ja Blackhawks
Jack's wasted life sanoi:
"kuluihin sisältyi 168 000 euron kertaluontoiset erät"
-Tämä mielestäni kaipaisi lisäselvitystä..
Narvanmaan eroraha - "minä lähden, jos maksatte 168 000 euroa..."
 
Gatorade me bitch!

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Ohmi sanoi:
Narvanmaan eroraha - "minä lähden, jos maksatte 168 000 euroa..."
Aika tasan miljoona vanhaa yksikköä, elämä on.
 
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

Toimitus

Jäsen
Uutista kommentein

Toimitusjohtaja Seppo Sutela kommentoi asiaa Jatkoajalle muutamalla sanalla:

TPS:lle raskaat tappiot myös taloudellisesti

Rivien välistä ja niiden takaa vielä sellainen tulkinta, että Sutela korosti kovasti sitä, ettei "tuotetta" so. joukkuetta olla heikentämässä vaikeuksista huolimatta. Lisää notkahduksia ei parane tulla, mutta parempaa tulosta haetaan myös satsausten kautta.


Kesäterveisin,


Jani Mesikämmen, TPS-toimitus
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Pikku virhe tuosta jutusta iskee silmään ja se on tämä maalivahti kaksikko "Toistaiseksi TPS-paidassa torjuvat vuokravahti Tomas Duba ja Ari Santanen." sillä Santasen etunimi on Juho. Tepsissä on ollut Ari Reunanen maalivahtina joskus joten Santanen on ehkä sekoittunut häneen.
 
Mustavalkoinen on Turku ainiaan, ei sinimusta milloinkaan. Turku tuo mustavalkoinen kaupunki Aurajoen rannalla Varsinais-Suomessa.
-Member of Sissiryhmä-

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Jykke1978 sanoi:
Santanen on ehkä sekoittunut häneen.
[offtopic]Tai yli kymmenen kautta Saipassa tahkoneeseen Ari Santaseen[/offtopic]
 
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Mites tämä henkilömäärä, jotka saavat pää- tai sivutuloja Tepsiltä....Onko tuo normaalimäärä verrattuna muihin liigaseuroihin ?

Pelaajia n. 26 kpl mutta mistä loput n. 100 kpl tulee ?

Jääkiekkotoiminta työllistää vuosittain noin 120 pää- tai osapäivätoimista henkilöä.
 
"Wir lieben autos, Opel"

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Turisti sanoi:
Pelaajia n. 26 kpl mutta mistä loput n. 100 kpl tulee ?
Tuossa on mukana kaikki osapäiväisetkin mukana kuten kioskimyyjät hallilla ym.
 
Näin ollen näkisin että yhdenkään sissiultrassoihduttajan on turha tulla paukuttamaan mitään kulttuurista ja sen puutteesta, koska sambaryhmä taitaa olla niitä harvoja joilla sitä oikeasti on.
-nimim. Tenho

Toimitus

Jäsen
Jykke1978 sanoi:
Pikku virhe tuosta jutusta iskee silmään ja se on tämä maalivahti kaksikko "Toistaiseksi TPS-paidassa torjuvat vuokravahti Tomas Duba ja Ari Santanen."
Jo vain, vähän ollaan lomaterässä täälläkin vielä. Juhon nimi on toki tiedossa, kuinkas nyt vaan sattuikin vanhan Ässä-pelaajan etunimi putkahtamaan kiireessä mieleen.

Kiitokset tarkkasilmäisyydestä,


Jani Mesikämmen, TPS-toimitus
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jack's wasted life sanoi:
"kuluihin sisältyi 168 000 euron kertaluontoiset erät"
-Tämä mielestäni kaipaisi lisäselvitystä..
Tuossa jutussa puhutaan good will-poistoista. Jos yritys ostaan toisen yrityksen ja maksaa siitä tasearvon ylittävän summan niin ne voidaan merkitä tämän alle ja poistaa tietyn ajan kuluessa eli ei merkitä heti kuluiksi kaikkia. Tai sitten tuo summa on kokonaiskulut siitä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
-Mercury- sanoi:
Tuossa jutussa puhutaan good will-poistoista. Jos yritys ostaan toisen yrityksen ja maksaa siitä tasearvon ylittävän summan niin ne voidaan merkitä tämän alle ja poistaa tietyn ajan kuluessa eli ei merkitä heti kuluiksi kaikkia. Tai sitten tuo summa on kokonaiskulut siitä.
"Tulosarvioinnissa on kuitenkin huomioitava, että kuluihin sisältyi 168 000 euron kertaluontoiset erät sekä 143 000 euron good will-poistot"

Tuossa vielä suora lainaus TPS:n tiedotteesta. Siitä saa kuvan, että good will-poisto on erillinen poistoerä (eli etukäteen jaksotettu). Sen sijaan kertaluontoisen erän alkuperä ei selviä.

No, joka tapauksessa yhdestä lauseesta ei vielä kauheasti informaatiota saa irti. Parempaan analyysiin päästäessä olisi nähtävä koko tilinpäätös.
 
"I'm One of God's own prototypes. Too weird to live, and too rare to die.. "
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy