Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 802
  • 5 249

Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Kiinnostaisi tietää, miten paljon Tepsistä riippumattomat asiat ovat vaikuttaneet talouteen, kuten esim. korkea inflaatio ja korot.

Samaan aikaan positiivista ja negatiivista kuulla, että taloudelle tehdään viimein jotain isolla kädellä. Luultavasti tuo pohjaton rahakaivo on aiheuttanut pitkään Seurassa jonkinlaista moraalikatoa ja epämotivaatiota. Miksi sykkiä 100 % talouden eteen, kun kuitenkin joku kuittaa tappiot?
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kertoiko Holma myös siitä, että ihan itse tekivät tällaisen sopimuksen ja saivat oheismyynnin ja ravintolatoiminnan kokonaan itselleen? TPS teki utopisia laskelmia lätkän ulkopuolisesta tapahtumatuotannosta. Maata näkyvissä -uskikset tuskin juovat kaljaa miljoonan edestä.
Oikeastaan kyllä kertoi. Tätä TPS joskus aidon oikeasti halusi, mutta sopimusta neuvotelleet henkilöt ovat olleet yltiöoptimistisia. Holma taisi kuvailla, että Metallican pitäisi vetää loppuunmyytyäkeikkaa Turkuhallissa joka viikko, jotta nykyinen sopimus olisi TPS:lle kannattava.

Tästä syystä ainakin syksyllä TPS:n yksi pääprioriteetti oli saada uudelleenneuvoteltua sopimus kaupungin kanssa. Toivottuun lopputulokseen ei olla taidettu päästä, kerta ensi kaudelle ollaan jo näin helmikuussa ladeltu rajuja säästötoimenpiteitä.
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pääomistajat ovat omistajia ja vastaavat loppupeleissä myös kassasta. Eli maksavat omasta pussistaan kuluja niin kuin nykyiset omistajat tai päästävät konkurssiin Seuran, joka tekee miljoonien tappiot joka vuosi. Ei ole kovin pitkää jonoa oven takana odottamassa.

Se on sitä kannattamista. Niin kuin pienpanimon kannattaminen ja sen osakeantiin osallistuminen. Raha on lähtökohtaisesti menetetty mutta voi ylpeänä tunnustaa väriä.

Kukin omalla osuudellaan. Kuten sanoin, jos osakepotin jakaa pienenpiin osiin, myös velkataakka per omistaja on pienempi. Sitä paitsi uudet omistajat tekisivät melko varmasti selväksi, ettei tällaisia nykyisenkaltaisia tappioita suvaita.

Minulla on eri näkemys kannattamisesta. Rahan heittäminen pohjattomaan kassaan saamatta mitään vastinetta on vain typerää. Sijoittaminen esimerkiksi pienpanimoon ei tuota sijoittajalle, mutta se mahdollistaa sen pienpanimon olemassaolon ja kasvun. Vissi ero.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luultavasti tuo pohjaton rahakaivo on aiheuttanut pitkään Seurassa jonkinlaista moraalikatoa ja epämotivaatiota. Miksi sykkiä 100 % talouden eteen, kun kuitenkin joku kuittaa tappiot?
Syksyisessä keskustelutilaisuudessa Holma kaunistelematta toi ilmi, että näin on myös ollut. Viime ja edelliskausina ollaan palkattu mainostoimistoja tekemään markkinointiosaston hommia vaikka tuskin tilanne millään tavalla tätä on vaatinut. Muutama kymmenen tuhatta on saatu näin helposti palamaan.
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Meidän pitää hankkia ensi kaudelle siis neljä pelaajaa. Tarvitaanko siihen työhön kolme ihmistä? (Urama, Kallio, Suoraniemi). Tuosta kaksi pois niin säästöä tulee varmasti 200k vähintään
Tätä myös pohdin itse. Varsinkin kun puhutaan, että uudet pelaajat ovat paljolti omia junioreita tulevaisuudessa. Toki jos scouttaminen keskittyy ensisijaisesti junioreihin, voi määrä olla kai jollain tasolla perusteltu. Kallio yrittää kauhoa ulkomailta lupaavia junnuja Tepsiin, Suoraniemi taas kotimaasta.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ainahan se on saneeraustilanteessa pääosin niin, että suorittavasta portaasta tehdään suurimmat leikkaukset ja johtajat, jotka firman ovat ajaneet talousahdinkoon säilyttävät paikkansa. Siksi saneeraukset yleensä vain pahentavat firman tilannetta kun toimenpiteet tehdään väärästä päästä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Avoimuudesta plussaa. Liiankauan ollaan piiloteltu avoimuuden kanssa. Kiva kun selkeesti tuodaan ilmi, mistä koitetaan säästään ja miten koitetaan kasvattaa myyntiä.

Suora lainaus seuran tiedotteesta:

TPS jatkaa tulevalla kaudella systemaattista kustannustehokkuuden parantamista kaikessa toiminnassaan, ja hakee 2,2 miljoonan euron säästöjä. Henkilöstökuluja leikataan kokonaisuudessaan noin miljoonalla eurolla. Tästä noin puolet koskee Liiga-joukkuetta, ja puolet toiminnan muita osa-alueita. Henkilöstökulujen lisäksi muita säästöjä haetaan noin 1,2 miljoonan euron edestä markkinoinnista, ottelutapahtumasta, myynnin kuluista sekä hallin vuokra- ja käyttökustannuksista. Hallin vuokra- ja käyttökustannukset ovat vuodessa yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.

Kulupuolen säästöjen lisäksi liikevaihdon kasvua haetaan sekä HC TPS:n että Turku Liven toiminnassa. Ensi kaudella tavoitteena on kasvattaa yritys- ja kuluttajamyyntiä, sekä lisätä jääkiekon ulkopuolisten tapahtumien määrää.
 
Kukin omalla osuudellaan. Kuten sanoin, jos osakepotin jakaa pienenpiin osiin, myös velkataakka per omistaja on pienempi.

2,5 miljoonaa euroa jaettuna 20 on edelleen 125 keuroa per omistaja. Kuten sanoin, ei ole jonoa syntymässä…

Sitä paitsi uudet omistajat tekisivät melko varmasti selväksi, ettei tällaisia nykyisenkaltaisia tappioita suvaita.

Jos se olisi helppoa, niin se olisi varmaankin jo tehty.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Siis luotiin todella kovat kasvutavoitteet, ja jatkettiin lähes kaikessa ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja silti tuli 2,5 milkkua turskaa? Enpä olisi jumalauta uskonut!

Pistäkää tämä hassuhattuinen toimitusjohtelija ainakin Tampereen junaan takaisin ja otetaan siitäkin säästöt pois kuleksimasta.
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
2,5 miljoonaa euroa jaettuna 20 on edelleen 125 keuroa per omistaja. Kuten sanoin, ei ole jonoa syntymässä…

Jos se olisi helppoa, niin se olisi varmaankin jo tehty.

Kuka sanoi, että uusien omistajien pitäisi kuitata nykyisiä tappioita?

Olen edelleen eri mieltä. Aivan varmasti löytyy ostajia HC TPS Turku Oy:n osakkeille, jos niitä myytäisi ja saisi osuutta. On löytynyt ennenkin. SaiPakin on löytämässä uusia omistajia, vaikka siellä on huomattavasti kusisempi tilanne. Esimerkiksi krooninen kriisiseura HIFK fotboll ei tehnyt koskaan muuta kuin tappioita ja sai silti käytännössä joka vuosi uusia ostajia osakkeilleen.

Ei näin voida tehdä ennen kuin Paananen ja Kodisoja päättää luopua osuuksistaan ja kuittaa loppulaskun. Totta kai TPS pitää kiinni rahoittajistaan loppuun asti.

Sitä paitsi 125 000 on lopulta pieni raha oikeasti varakkaille. Jalkapallossakin on jo muutamat eri yksittäiset henkilöt kuitanneet 300 000 tappioita ja jääkiekkoon on kuitenkin perinteisesti saatu isompia hartioita taakse.

Menee turhaksi vääntämiseksi tämä.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Se kyllä vähä herättää ihmetystä, jotta eikö tästä talouden kuntoon laittamisesta ole puhuttu iät ja ajat? Mitä helvettiä siellä on tehty?

Kaikki kritiikki ja enemmänkin on ollut ansaittua mitä toimisto on saanut. Nehän ovat vetäneet tuon homman ihan vituiksi, siis täysin.

Ai saatana kun joku olisi osannut pelipoikien 20m käyttää oikein, ei oltais missään sijalla 11.

Vitun tunarit.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hyvin ihmeelliseen aikaan tämä Uraman ulostulo tapahtui. Joukkue ”taistelee” viimeisestä sääliplay off paikasta ja firman johto tulee samaan aikaan ulos ja kertoo, ettei organisaatiolla juurikaan ole tulevaisuutta vaan ollaan putoamassa tai oikeammin sanottuna jo pudottukin Liigan hännänhuippujen joukkoon. Jokainen järkevä siinä tilanteessa alkaa katsoa muualle eikä sen hetkisen organisaation eteen enää sataprosenttisella motivaatiolla sytytä.
Annan tästä Uramalle todella suuren miinuksen. Olisi odottanut ulostulonsa kanssa siihen asti, että säälipeijaritilanne olisi ensin selvinnyt.
 
Hopeavarjo

Älä ny, meillä on timanttinen ykkösketju: Kallio-Urama-Suoraniemi ja vielä NHL-tyylisillä franchise pelaajien sopimuksilla. Mitä muuta vielä haluaisit?

Nämä jätkät tuo sellaisen kilpailuedun joka vuosi hankkimalla hinta-laatu suhteeltaan uskomattomia hakuja, että heidän palkkansa on suorastaan tuloa seuralle.
 
Haiskahtaa samalta kuin TPS jalkapallon edellistalvinen tiedote viisi kuukautta aiemmin pelatun juhlaottelun tiimoilta määrätyistä sakoista. Tiedotteesta muutama päivä ja Turun Sanomat teki samasta aiheesta kattavan jutun. Nytkin TPS julkaisi tiedotteensa eilisiltana ja tänään Turun Sanomien pääuutinen TPS:n taloustilanne. Haluttu olla mediaa askeleen edellä?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mikä oli Sportin ja SaiPan pelaajabudu tälläkaudella? Meidän pelaajabudjetti siis tulee olemaan ensikaudella samaa tasoa heidän kanssaan ja samaan aikaan pitäisi tulovirtaa saada kasvatettua ihan vitusti. Not gonna happen.

En tiedä. Välillä sitä toivoisi, että tämä kärsimysnäytelmä saisi lopun. Ihan loputon paskasuo seurata Turun Palloseuran toimiston touhuja. Holmakin tuli isolla hypellä sisälle ja mitä mies on saanut aikaseksi?
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Hyvin ihmeelliseen aikaan tämä Uraman ulostulo tapahtui. Joukkue ”taistelee” viimeisestä sääliplay off paikasta ja firman johto tulee samaan aikaan ulos ja kertoo, ettei organisaatiolla juurikaan ole tulevaisuutta vaan ollaan putoamassa tai oikeammin sanottuna jo pudottukin Liigan hännänhuippujen joukkoon. Jokainen järkevä siinä tilanteessa alkaa katsoa muualle eikä sen hetkisen organisaation eteen enää sataprosenttisella motivaatiolla sytytä.
Annan tästä Uramalle todella suuren miinuksen. Olisi odottanut ulostulonsa kanssa siihen asti, että säälipeijaritilanne olisi ensin selvinnyt.
Uramahan kertoi tämän saman asian jo kuukausi takaperin. Eikä kenellekään pelaajalle ole epäselvää, mikä on Seuran taloudellinen tilanne. Avoimuutta haluttiin, avoimuutta saatiin.

Ei pelaajien motivaatioon vaikuta taloustilanne. Ammattilaiset keskittyvät tähän kauteen ja tähän hetkeen.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kiva nähdä, millainen ilme joukkueella on tänään ”ratkaisuottelussa” JYP iä vastaan. Onko myös joukkue luovuttanut samalla tavoin kuin johtokin näyttää tehneen kun se on istunut liian kauan toimistolla vain kahvia juomassa ja odottanut väistämätöntä karille ajoa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Älä ny, meillä on timanttinen ykkösketju: Kallio-Urama-Suoraniemi ja vielä NHL-tyylisillä franchise pelaajien sopimuksilla. Mitä muuta vielä haluaisit?

Nämä jätkät tuo sellaisen kilpailuedun joka vuosi hankkimalla hinta-laatu suhteeltaan uskomattomia hakuja, että heidän palkkansa on suorastaan tuloa seuralle.
Oletko rehellisesti sitä mieltä että mainitsemasi kolmikko on syyllinen tähän tilaan missä ollaan?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Uramahan kertoi tämän saman asian jo kuukausi takaperin. Eikä kenellekään pelaajalle ole epäselvää, mikä on Seuran taloudellinen tilanne. Avoimuutta haluttiin, avoimuutta saatiin.

Ei pelaajien motivaatioon vaikuta taloustilanne. Ammattilaiset keskittyvät tähän kauteen ja tähän hetkeen.

Kyllä pelaajien motivaatioon vaikuttaa taloustilanne. Miksi Lindroth tai muut hyvät pelaajat haluavat tulla Turkuun tai jatkaa täällä ensikaudella? Ei ole mestaruutta ihan hetkeen näköpiirissä. Onko edes säälipleijareita?
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Oisko noita syitä esimerkiksi isompi vastuu, hyvä pelaajakehitys ennenkaikkea nuorille, maisemanvaihto, uudet ympyrät, mitä näitä on.

Lindroth lähti Frölundasta, jonne hänellä oli vielä ensi kaudeksikin sopimus nimenomaan siksi, että vastuu jäi pieneksi. Kyllä pelaajat haluavat lähtökohtaisesti pelata.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ei pelaajien motivaatioon vaikuta taloustilanne. Ammattilaiset keskittyvät tähän kauteen ja tähän hetkeen.

siinä oot kyllä oikeassa, ei ainakaan meillä vaikuta pelaajien motivaatioon taloustilanne, ei oma eikä kaverin. Amatöörejä taitaa sitten meillä olla aika paljon...
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Oisko noita syitä esimerkiksi isompi vastuu, hyvä pelaajakehitys ennenkaikkea nuorille, maisemanvaihto, uudet ympyrät, mitä näitä on.

Lindroth lähti Frölundasta, jonne hänellä oli vielä ensi kaudeksikin sopimus nimenomaan siksi, että vastuu jäi pieneksi. Kyllä pelaajat haluavat lähtökohtaisesti pelata.

Pelaajat haluavat voittaa. Jos pelaat mestarijengissä, niin todennäköisyydet hyvälle kaudelle on aika paljon paremmat mitä jumbojengissä missä kukaan ei onnistu.
 
eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä pelaajien motivaatioon vaikuttaa taloustilanne. Miksi Lindroth tai muut hyvät pelaajat haluavat tulla Turkuun tai jatkaa täällä ensikaudella? Ei ole mestaruutta ihan hetkeen näköpiirissä. Onko edes säälipleijareita?
Jos mestaruus on tavoite eikä se nykyisessä joukkueessa ole realistista niin on pelattava sellaisella tasolla, että mestaruuskandidaatit kiinnostuvat sinusta. Eri asia haluaako tulla Turkuun, mutta jos tulee tai täällä jo on omien näyttöjen on oltava parhaat mahdolliset. Muutoin suunta urallaan on vain alaspäin.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Meidän pitää hankkia ensi kaudelle siis neljä pelaajaa. Tarvitaanko siihen työhön kolme ihmistä? (Urama, Kallio, Suoraniemi). Tuosta kaksi pois niin säästöä tulee varmasti 200k vähintään

Suoraniemi etsii, Kallio esittelee ja Urama hyväksyy. Selkeästi 3 miehen projekti.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Pelaajat haluavat voittaa. Jos pelaat mestarijengissä, niin todennäköisyydet hyvälle kaudelle on aika paljon paremmat mitä jumbojengissä missä kukaan ei onnistu.

Entäs sitten ne potentiaaliset pelaajat, joiden kattoa ei ole vielä nähty, eivätkä ole antaneet tarpeeksi näyttöjä jotta esim. Tappara / Ilves kiinnostuisi?

Pitääkö jättää kausi pelaamatta, kun ei pääse suoraan mestarikandidaattijoukkueeseen?

Tottakai kaikki haluaa voittaa mestaruuden, se nyt on itsestäänselvää, mutta pelaajalle kuitenkin urakehityksen kannalta järkevimmät siirrot ei aina ole niitä, että mennään nyt tonne mestarikandidaattiin pelaamaan pienellä vastuulla.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös