HC TPS: harjoitusmatsien seuranta 2007

  • 86 287
  • 339

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Juurikin näin. Kommentit pitkin kesää ovat olleet sitä että miksi pelaaja x tulee, omista junnuistakin löytyisi varmasti saman tasoisia pelaajia, "Hanttakiekko" on paskaa, joukkue on mestistasoa ja ainoastaan Kalpaa vastaan voidaan pärjätä yms.

Missä ovat nämä kaverit nyt? Sweattia kehutaan pelistä toiseen, junnut pelaavat pirteästi, Hanttakiekko onkin oikeasti aktiivista, joukkue yrittää pelistä toiseen, valmentaja kehuu julkisesti pelaajia (jopa niitä jotka suojelevat veskaria)..

Toki tässä on muistissa parin edellisen kauden alut, mutta silloin oli myös päävalmentaja, joka ensimmäisestä virheestä julkisesti lynkkasi pelaajan. Ei varmasti nosta motivaatiota.

Ainoastaan TPS:n fanit voivat olla näin pessimistisiä jokaiseen asiaan. Vittu vaikka tänne tulisi Selänne, olisi ensimmäiset kommentit "vanha, uraansa lopettamassa oleva kehäraakki, ei tarvita. Turha hankinta".

*edit* Nyt sentään tuntuu hommassa olevan tekemisen meininki ja pelaajat jopa nauttivat pelaamisesta.

Liioittelet ihan saatanasti. Kukaan ei ole yleisvaltaisesti duumannut esittämilläsi tavoilla, Selänne vertauskuvana on tietty vallan nokkela mutta jotain rajaa näihinkin. Yksittäisiä arvioita esittämistäsi seikoista on esitetty, mutta tulkintasi siitä että kaikki ampuisivat koko paska- ja herjasatsia on totaalisen väärä. Onpa niitäkin jotka ml tämä ketju ovat mielipiteensä esim hanttakiekosta ilmaisseet ja nyt piehtaroidaan onnesta.

Itse allekirjoitan edelleen tuon "joukkue on mestistasoa +" -teesin. Ei se näistä harkkamatseista ole muuttunut mihinkään. Uudet mahdolliset hankinnat tietty muuttavat kauden mittaan tilannetta. Taloudenpidosta olen ollut erityisen huolissani ja olen edelleen, siihen kun kulminoituu likipitäen kaikki menetystoiveet jatkossa.

Missään vaiheessa en ole nähnyt ensimmäistäkään kirjoitusta, jossa toivottaisiin ettei tepsi menestyisi ensi kaudella. Siinä mielessä kirjoituksesi sisältö jää multa hämäräksi. Hienosti ovat jätkät pelanneet näissä peleissä, parasta pr-toimintaa pitkiin aikoihin. Hyvä juttu.

Täällä on käynnissä jokin itsemoderoinnin ja -masturboinnin piirinmestaruuskisat, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei. Olisikohan järkevää jättää se puoli moderaattoreille, ainakin moderoinnin osalta. Jos ei jonkun näkemykset miellytä niin rakentavampaa olisi keskittyä niiden alas ampumiseen asiaperustein kuin tappi sykkien säätää mitä saa kirjoittaa ja mitä ei.
 
Viimeksi muokattu:

kloever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Koivu Bros.
Yksi asia Hantan aikana on ainakin parantunut selvästi Jortikan aikoihin. Nimittäin hyökkäysten ajoitukset. Kun kiekko tuodaan ylös, on se sitten laituri, pakki tai sentteri kun lyö kiekon vastapäätyyn, siellä on miltei aina hyvän ajoituksen takia TPS pelaaja ehtinyt ensiksi kiekkoon. Tätä näin todella monta kertaa TuTo, Linköping ja Djurgården-otteluissa. Jortikan aikana vastustaja sai liian usein kiekon näistä tilanteista, kun ajoitukset eivät olleet kohdallaan.

Toinen mikä lämmittää mieltä on se, että puolustuspelissä TPS puolustaa kovalla likkeellä, kerrankin. Tällä pystyy kompensoimaan nuorten pelaajien merkkausvirheitä jollain määrin, mutta kuten kommentit viime pelistä kuuluivat, pelitapa on raskas.

Pressiboxin huomiot Sweattin hyökkäysinnostuksesta ovat kyllä täyttä totta, kahdessa ottelussa on tullut ylivoimahyökkäyksiä aika paljon. Berg ei kuitenkaan ole mikään Scott Niedermeyer, joka yhdellä potkulla ottaa esimerkiksi Salmelaisen kaltaisen kiiturin kiinni.

Haluaisin kuitenkin nähdä Jukka Koivun pelinavaustaktiikkaa, jossa oikea laita sahaa vastustajan siniviivaa. Hopeakaudella tämä taktiikka toimi todella hyvin, kun kärkimiehelle avattiin ja hän toi kiekon sisälle. Nyt hyökkäykseen lähdetään siten, että oikea laita seisoo omalla siniviivalla, keskushyökkääjä hakee kiekon maalin takaata ja oikea laita lähtee vauhtiin omalta alueelta. Tässä kuvio etenee siten, että kiekkoa hallussa pitävä pakki seuraa sentteriä takana, jolle kiekko saatetaan syöttää takaisin, jos vastustajan karvaaja tulee päälle. Oikea laita leikkaa keskialueella keskelle/vasemmalle laidalle, ja vasen laita tekee saman oikealle. Ja tässä on tosiaan hyvä se jonka aikaisemmin mainitsin, kaverit ovat miltei aina hyvin ajoitettuna vastustajan siniviivalla, kun kiekko lyödään vastapäätyyn.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos joukkue tippuu suoritustasoltaan heti kun rasitustaso hiukan nousee kommentoin siitä keskustelupalstalla tästedeskin. En oikein ymmärrä mistä sinä arvot tähän jotain synkistelyä. Jatkis ei ole mikään TPS-uskovaisten lahko. Ja taisipa se Hanttakin "synkistellä" ellei jopa luovuttaa etukäteen koko kauden puhuessaan samasta asiasta eilen. Vittu mikä GH.

Eipä tuo lainaukseni ollut laisinkaan ilkeällä mielellä tuotu esille joten rauhaa ja rakkautta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Hienosti ovat jätkät pelanneet näissä peleissä, parasta pr-toimintaa pitkiin aikoihin. Hyvä juttu.

Näinpä. So far so good. Koska viimeksi TPS on esimerkiksi puolustanut omiaan turpasaunalla? Kallion Tomppa taisi esim. aikanaan ottaa askissa daijuunsa melko isosti muiden katsellessa passiivisina vierestä. Koutsin kiitos vielä Haloselle, ei huonoa kehitystä asenteissa.

Kokonaisuutta koskien oma näköalani on yrittänyt katsoa pidemmälle niihin nelikenttämäisiin uhkiin, joita nykytilanne sisältää. Esim. ajoiko pumppu itsensä fyysisen kestävyyden rajoille jo kauden viidennessä harjoituspelissä? Jos näin, mitä siitä seuraa marraskuusta eteenpäin, jolloin paine alkaa punottaa poskella jo toisellakin? Entä miten tämä suhtautuu siihen tosiseikkaan, että sarjan aktiivisinta peliä aiotaan pelata sarjan suurimmassa kaukalossa?

Siitä toteutuvatko em. uhat lopulta kenelläkään ei ole vielä dataa, sarja on muutenkin todella huonosti ennustettavissa terävimmän kärjen takana ensi kaudella. HIFK, Jokerit ja Kärpät menevät menojaan, kenties myös esim. HPK - sitten on paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Kuten jo mainittua, vaikka nämä olisivat kuinka harjoituspelejä, kyllä omaa mielialaani nostaa jokainen Tepsin voitto. Eihän nämä kerro mitään siitä, miten liigassa tulee käymään, mutta jokainen voitto tuo lisää itseluottamusta tälle joukkueelle.

Vaikka tähtäin onkin kaukana, niin ilman NHL-peikkoa, meillä on muutaman vuoden päästä helvetin kova joukkue kasassa. Itse olen tyytyväinen jo siihen, että TPS:n pelaajat puolustavat omiaan ja pelaavat asenteella. Voitot ovat vain plussaa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Statsei kenelläkä?

Onko jollakulla sielulla eiliset Allu Salakan torjuntamäärät ylhäällä? Kolmas erä meni ko. tietojen osalta ohi. Voi laittaa myös yv:llä.
 

Veijari

Jäsen
omia näkemyksiä yhden pelin perusteella

- Maalivahtipeli on kuosissa tällä kaudella, vaikka ei ihan Jampan saappaita täytäkään
- Lee on hyvä kiekollinen pakki, mutta omassa päässä vähän kevyt vaikka liikkuukin hyvin
- Erkinjuntti on täysi raakile vielä
- Yleinen peli-ilme on positiivinen ja yritteliäs, siitä plussaa
- Te. Laineen saatava typerät jäähyt pois.
- Tarvitaan vielä se maalintekijäsnaipperi, em. kaverista ei siihen hommaan ole.

Varsin positiiviset fiilikset joukkueesta vaikka eilinen näytös ei mikään ihmeellinen ollutkaan ja vastustaja oli paskimmasta päästä.
 

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Missään vaiheessa en ole nähnyt ensimmäistäkään kirjoitusta, jossa toivottaisiin ettei tepsi menestyisi ensi kaudella. Siinä mielessä kirjoituksesi sisältö jää multa hämäräksi. Hienosti ovat jätkät pelanneet näissä peleissä, parasta pr-toimintaa pitkiin aikoihin. Hyvä juttu.

Kirjoituksen sisältö ei ollut se, että kukaan ei toivo TPS:lle menestystä vaan se, että ne jotka totesivat Sweattin olevan turhake, pitivät Hanttaa nähtynä korttina, hanttakiekko on h*vetistä jne. ovat yllättäen kadonneet. Kirjoitus oli omissa silmissä enemmänkin piikki niille joiden mielestä peli oli jo hävitty ennen kuin jäällä oltiin käyty. En usko että nämäkään kirjoittajat TPS:n häviötä toivovat? timppa voi korjata jos itseltä meni jutun juoni ohi.

Nyt joukkue on antanut mahdollisuuden positiiviseen ajatteluun niin minä ainakin haluaisin mieluummin keskittyä sen positiivisen liikkeen ylläpitämiseen kuin alkaa pelkäämään "mitä jos" skenaarioita. Oikeastaan nuo "mitä jos" skenaariot ovat realismia, eikä ainakaan itselle ole mikään itkuraivarien paikka jos suoritus tipahtaa sinne. On mukavaa välillä nauttia positiivisista asioista. Ne negatiiviset tulevat sitten kun tulevat. Murehdin/murehditaan niitä silloin.
 

-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
- Lee on hyvä kiekollinen pakki, mutta omassa päässä vähän kevyt vaikka liikkuukin hyvin

Kevyt? ...tätä en voi alleviivata millään tasolla. Sanoisin että Sweatt on TPS:n vahvimpien pelaajien joukossa ja minkäänlaisia ongelmia ei ole ainakaan koon puolesta näkynyt. Heittää aika pienelläkin vauhdilla isoja kavereita seinille.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Näinpä. So far so good. Koska viimeksi TPS on esimerkiksi puolustanut omiaan turpasaunalla? Kallion Tomppa taisi esim. aikanaan ottaa askissa daijuunsa melko isosti muiden katsellessa passiivisina vierestä. Koutsin kiitos vielä Haloselle, ei huonoa kehitystä asenteissa.

Tarkkoittanet EHL-matsia Manchester Storm:a vastaan, jossa tulokas Kallio joutui mukiloiduksi. Tällöin pelattiin Jursin ja Isä-Koivun aikaa ja silloin tapeltiin meidänkin toimesta oikein tosissaan. Ko. tilanteessa ei vaan olleet oikeat miehet kentällä puolustamassa. Isä-Koivuhan totesi erätaukohaastattelussa, että "Harmi ettei ollut tietyt pelaajat kentällä...". Ko tilanteessa oli muuten lähellä ettei Stormin aition takaa katsoneet karpaasit lähteneet ojentamaan Stormin pelaajia tilanteen jälkeen.

Mutta topic:iin. Taisi olla viime kaudella ihan samanlainen tilanne, eli harjoitusmatseissa pärjättiin ja vielä alkukaudestakin, mutta siitä se kuitenkin synkkeni. Ihan kivaa, että tulee onnistumista, mutta en missään tapauksessa usko sääli-playoff-paikkaa kummempiin sijoituksiin vielä. Ehkä ensimmäiset 20 matsia SM-liigassa tulevat näyttämään todellisen iskukyvyn.

Olin Sweatt:n tullessa Tepsiin valmis lyömään Jallu-pullosta vetoa ettei kaveri näe kevättä TPS:ssä. Kukaan ei lähtenyt vedonlyöntiin ja hyvä niin minun osaltani. Kerrankin scouttaus on toiminut, mikäli otteet jatkuvat samanlaisina. Ei uudesta Murphy:sta kannata vielä ääneen puhua, mutta Jallu-veto ei ole enää voimassa.

Ja pointsit tosiaan Haloselle jäävalssista.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kevyt? ...tätä en voi alleviivata millään tasolla. Sanoisin että Sweatt on TPS:n vahvimpien pelaajien joukossa ja minkäänlaisia ongelmia ei ole ainakaan koon puolesta näkynyt. Heittää aika pienelläkin vauhdilla isoja kavereita seinille.

Äijä on lyhyt mutta 176/91 kertoo että pattia on. Oletan, että tässä viitattiin Sweattin turhankin suuren innokkuuteen aika ajoin, oma ruutu jää hoitamatta? Eilen myös aika nätti harhasyöttö maalinedustalla 1. minuutilla. Onneksi ei helissyt omassa päässä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Voisihan sitä..

Kirjoituksen sisältö ei ollut se, että kukaan ei toivo TPS:lle menestystä vaan se, että ne jotka totesivat Sweattin olevan turhake, pitivät Hanttaa nähtynä korttina, hanttakiekko on h*vetistä jne. ovat yllättäen kadonneet. Kirjoitus oli omissa silmissä enemmänkin piikki niille joiden mielestä peli oli jo hävitty ennen kuin jäällä oltiin käyty. En usko että nämäkään kirjoittajat TPS:n häviötä toivovat? timppa voi korjata jos itseltä meni jutun juoni ohi.

...jotain sanoa itsekin. Edelleenkään mikään ei minusta ole muuttunut TPS:n osalta muuten kuin siltä osin, että Sweat saattaa olla tekijä liigassakin. Piirun verran parempaan suuntaan on menty odotuksissa miehen osalta. Ei tarvitse istuttaa pelkästään penkillä. Toinen vahvistushan on edelleen vain "tulossa" sitten joskus, siis joku muu kuin hetken vierailija.

Hantan touhuista(TuTo-peli) kuva ei ole parantunut oikeastaan yhtään. Hienoa jos kerran yritystä riittää ja positiivinen ilmapiiri on vallalla. Nuorella joukkueella se nyt tulee kutakuinkin automaattisesti, mutta hyvä siltikin.

SPOihin pääseminen tulee olemaan hyvä saavutus, mutta edelleenkään en itse usko muuhun kuin kolmeen viimeiseen sijaan. Toiveet ovat tottakai ihan jossain muualla ja peleissä käydään joka tapauksessa, vaikka varmaan raskas talvi on edessä.

Nyt käydyt harjoituspelit ovat edelleenkin vain harjoituspelejä ja etenkin ruotsalaiset olivat viime vuonnakin aivan kesäterässä(ja fiiliksellä) kun harjoituspelejä pelattiin(etenkin Suomessa käydyt pelit). SM-liiga alkoi kuitenkin aika eri nuotilla pl. ensimmäinen ottelu. Tottakai on parempi tietenkin voittaa, mutta ei tässä mielipidettä vielä tarvitse muuttaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjoituksen sisältö ei ollut se, että kukaan ei toivo TPS:lle menestystä vaan se, että ne jotka totesivat Sweattin olevan turhake, pitivät Hanttaa nähtynä korttina, hanttakiekko on h*vetistä jne. ovat yllättäen kadonneet.

Sama toisin päin: parin harjoitusmatsin perusteella ei kannata vetää johtopäätöksiä vielä yhtään mistään. Ei Hantan valmennustaidoista, ei edes siitä, onko Sweattista pitkässä juoksussa mihinkään. Vaikka optimismi on toki kivaa ja kaikki positiiviset uutiset ovat positiivisia uutisia, minä ainakin pidän jäät edelleen lippalakissani.

Voi sitä toki iloita muutamasta voitetusta harjoitusmatsista (ja pitääkin - ilonaiheet kun viime aikoina ovat olleet kovin vähissä), mutta siitä ei nyt vaan pääse mihinkään, että pilvet taivaalla ja horisontissa ovat saamarin synkät.
 

dexteri

Jäsen
Jos nyt olisi tullut turpaan joka matisssa, niin Turku tulvisi kyynelistä ja täällä saataisiin itkupotkuraivareita vaatien Virran ja Sutelan eroa.

Perkeles, nyt kaikki jatkoajan kirjoittajat voi mennä jo etukäteen itseensä. Nimittäin kun tiedetään että tps tulee ennemmin tai myöhemmin kärsimään sen ekan tappionsa, tai mahdollisesti jopa toisenkin. Mitenkään en ole pessimisti vaan oon erittäin tyytväinen että voittoja on tullut. Ja myös tyytyväinen siittä että joukkueessa on hyvä henki ja tuore veri ja ilma virtaa, niin ei sitä pidä sekoittaa vaan antaa pojille ja valmennukselle tilaa ja aikaa. Mielestäni turha edes nostaa mitään valmennusjohdon potkimis ajatuksia liikkeelle nyt koskaan. Nousi niskavillat pystyyn tuosta valmentajan heitto läpästä :) Vaikka bigj:llä olikin tuo vain heittona niin silti mielessäni näkyy jo että jengi repisi tappioitten jälkeen potkuja ko henkilöille. Kuka helvetti ny vois olla parempi tähän tilanteeseen. Hantta jos joku turkulainen tällähetkellä on se jolla on kokemusta pelaajan kovista paikoista ja valmentajana myös. Eikä kukaan muu ny varmaa tepsiin tuliska ku turkulaine :D Kyl hantallekkin on tuolla maajoukkue rundin aikana jotain käteen ja päähän tarttunut että ei se ihan mikään turha heppu ole lainkaan. Hyvä siitä vielä tulee sanokaa minun sanoneeni, pari kolme vuotta vähintään hantalle aikaa ni nähdään mihinkä kaverista oikein on. Tuleva J.jalonen kenties
 

(Le)Cavalier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TPS,Pelicans,Detroit
Onhan se juu niin että harjoitus pelit on harjoitus pelejä,eikä niistä kannata paljon isompia johtopäätöksiä vetää.Muttamutta jos taas olisi käynyt niin että jokaisessa harkka pelissä olisi tullut tukkaan niin ilkeämpää olisi nuorella joukkueella lähteä itse sarjaan,kun voittamisesta olisi jo ennen kauden alkua tullut pieni peikko.Siinä käy tappioputkessa helposti niin että kuvitellaan vastustaja jo ennakkoon voittajaksi,koska "hävittiin niille viimeksikin ja niillä on mennyt muutenkin paremmin kuin meillä,no mennään pelailemaan ja katotaan kuin käy",no sitä sattuu usein kyllä toisinpäinkin,eli jumbo-joukkue lyö sarja ykkösen,koska joukkue saa siitä sytykkeen näyttää ettei tässä niin huonoja ollakaan ja taas kärki joukkue kuvittelee homman olevan läpihuuto juttu ja menee paikalle vain "pelailee".Olen erittäin toiveikas että tepsin nuori joukkue vie sarjan kunnialla läpi ja selvittää tiensä pudotuspeleihin,siellä kaikki on taas niin pienestä kiinni,että kaikki on mahdollista...Mitenkä muuten TPS:n juniori maalivahdit?Onko sieltä näkyvissä uusia huippu torjujia?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Onhan se juu niin että harjoitus pelit on harjoitus pelejä,eikä niistä kannata paljon isompia johtopäätöksiä vetää.Muttamutta jos taas olisi käynyt niin että jokaisessa harkka pelissä olisi tullut tukkaan niin ilkeämpää olisi nuorella joukkueella lähteä itse sarjaan,kun voittamisesta olisi jo ennen kauden alkua tullut pieni peikko.

Harjoituspeleille ei ennen kaudun alkua voi antaa oikeastaan minkäänlaista merkitystä sen arvioinnissa miten itse sarjassa menestytään. Toki on miellyttävää, että näitä voitetaan. Hyvää pr-toimintaa ja urheilussa nyt ylipäätään on mediaanisti mukavampi voittaa kuin ottaa käkeen. Tulevan arvioinnissa näillä ei ole merkitystä. Futista seuranneet muistavat kun KuPS toissa keväänä pelasi liigacupin finaalissa ja varsinaisessa sarjasta sitten suoraan divariin että heilahti.

Virrasta totean vain sen ettei TPS valmennukseen ensi kaudella kaadu. Materiaali ei riitä, mistä kenenkään on aivan turha alkaa Hanttaa soimaamaan. Pelin viihdyttävyyttä tai sen puutettakaan on aivan turha kauhistella, tällä rosterilla ollaan aika lailla aseettomia.

Edelleen olen sitä mieltä että ensi kauden tärkein tavoite on saada talous tasapainoon. Niin saatanan ikävältä kuin se kuulostaakin kannattajien korvissa, kun eihän kukaan kannata tepsin tasetta vaan joukkuetta. Harmillista vain on, että viimeksimainitun menetys riippuu tässä tilanteessa ja näillä markkinoilla sekä junnutuotannolla yksinomaan edellisestä. Nämä harkkapelien hyvät otteet palvelevat tätä tavoitetta, mikä on helvetin hienoa.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Kolmen harjoitusmatsin jälkeiset tunnelmat:

-Sweattilla saumat vuoden pakiksi
-Makkosesta ei ykkössentteriksi
-Suominen vielä toipilas
-Päävalmentaja kannustaa muutenkin kuin vittulemalla
-Teemu Laineella hermot aika perkeleen kireällä
-Liike aika loistavaa.Josta herääkin kysymys:Kauan pojat jaksaa polkea?
-Josta nousee pintaan toinen kysymys:Pitäiskö pikkuhiljaa miettiä ton helvetin suuren kaukalon pienentämistä?
 

kloever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Koivu Bros.
-Josta nousee pintaan toinen kysymys:Pitäiskö pikkuhiljaa miettiä ton helvetin suuren kaukalon pienentämistä?

Eikös Artukaisten lentokentän mitat olleet täysin samat kuin Oulun Raksilassa? Ulkomuistista Turussa taisi olla 30m x 60m kentän mitat. Tampereella muistaakseni taisi olla 28m x 58m.

Wikipediasta: Jääkiekkokaukalon suurin sallittu pituus on 61 m ja maksimileveys 30 m, minimipituus on 56 m ja minimileveys 26 m.

Mitä turhia pienentämään?
 

dexteri

Jäsen
kyllä viimekin kaudella isossa kaukalossa kai peli sujui paremmin. Ja oli sentään hitaita vanhuksia joukkueessa :)

Vai on laineella hermot kireällä? Kuulostaa huonolta, tai sit miehellä on vaan _niin_kova yritys
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Eikös Artukaisten lentokentän mitat olleet täysin samat kuin Oulun Raksilassa? Ulkomuistista Turussa taisi olla 30m x 60m kentän mitat. Tampereella muistaakseni taisi olla 28m x 58m.

Wikipediasta: Jääkiekkokaukalon suurin sallittu pituus on 61 m ja maksimileveys 30 m, minimipituus on 56 m ja minimileveys 26 m.

Mitä turhia pienentämään?

Olishan siinä 350 neliötä vähemmän poljettavana...
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ramstedt kyllä pelaa tänään muttei lähde Ruotsiin. Näyttää siltä että myös Alanen ja Fulghum pelaavat. Odotukset vielä alhaalla mutta kiva nähdä kaverit laatikossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Voisin melkeinpä lyödä vetoa, että Alanen tekee tänään kasvattiseuraansa vastaan maalin ja sivuvetona, että Teemu Laine ottaa ainakin yhden kympin. Seuratkaapa paikanpäällä olijat omienne lisäksi Tapparan Savianon(12) peliä sekä Enlundin(26) ja Lehterän(21) yhteispeliä, siis mikäli em. pojat ovat saaneet lomaa valtion harmaista.
Viisi harjoituspeliä nähneenä voin sanoa, että stadilaisnuorukaisten yhteispeli sujuu kuin se kuuluisa ajatus.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS-Tappara pelistä on seurantaa
täällä


Tappara johtaa tällä hetkellä 0-1.
 

Metsäkulma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KooKoo, Bears & Capitals
Tapparan 1-0 maali syntyi TPS-pelaajan harhasyötöstä...

Edit 1: Makkonen teki jo tasoitusmaalin mutta "maali" hylättiin...

Edit 2: Aho tehnyt 2-1 kavennuksen Rauteen passista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös