Hattrick

  • 1 260 966
  • 10 210

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Oli lauantaina toinen peli putkeen, kun en saanut ainoatakaan maalipaikkaa raporttiin asti. Tällä kertaa minulla oli jopa selkeästi parempi joukkue kokonaisuutena, vastustajalla oli vain parempi puolustus kuin mitä minun hyökkäys oli, ja se nyt sitten riitä tällä kertaa.
Lauantain pelin jälkeen tulikin sitten vaihdettua puolustava valmentaja hyökkäävään. Olisin tehnyt muutoksen joka tapauksessa viimeistään ensi kauden alussa, mutta nyt aikaistin muutosta kun tuskastuin liikaa nykyiseen tehottomuuteen. Jatkossa tietenkin vuotaa sitten puolustus liikaa, noh kaikkea ei voi saada, kait.

EDIT: Ainiin, kävihän sitä normi hattrickit myös pelissä. Kengitin perjantaina lekurit pois, kun joukkueessa oli jo pari viikkoa ollut terveys tilanne semmoinen, ettei kukaan tarvitse lekuria. Ei liene uutinen että lauantain pelissä loukkaantui kaksi pelaajaa pidemmäksi aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seitsemän kautta vitosessa samassa lohkossa tahkottu ja nyt on vakaa aikomus tiputtaa itsensä kutoseen ja haetaan vauhtia sieltä. Vaihdoin samalla hyökkääjätreeniin ja eilen sattui taas tipahtamaan tasuri kotona 2-2 ja taulukossa sijoitus 7. neljällä pisteellä. Kalliit ulkkarit meni myyntiin ja palkat tippuivat n 200 k€ ja tililläkin nyt n 2 miljoonaa ja talous kunnossa. Tästä hyvä jatkaa.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Eka tappio tuli 2-0, mutta piikkipaikka pidettiin maalieron turvin. Ensi viikolla mots samaista vastusta vastaan. V-tuttaa vaan se, että tärkeä pakki loukkaantui +5. Sekin oli vieläpä stuntti. Nyt ei ole kuin jämäosasto pakistoon ja talouskin muutama kymppitonni pakkasella. Siksipä oli pakko laittaa junnu myyntiin ja sillä rahalla ostaa stuntin stuntti. Tai kaksi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Hah! Appiukko on näemmä maksanut kuusen alle vuoden supportertilauksen(selvennetään nyt ihmettelijöille että kyllä kuusikymppinen appiukkonikin tahkoaa hattrickiä). Ei ollenkaan paska lahja. Nyt vaan arvon että milloinhan tuo supporter ominaisuus varsinaisesti ilmestyy käyttöön kun jo lördaagina oli tullut ennen peliä viesti että "käyttäjä xxx on tilannut joukkueellesi supporter 12kk. Sinun ei tarvitse huolehtija mistään asiaan liittyvästä sillä käyttäjä xxx hoitaa kaiken tilaus id xxxx liittyvän maksuliikenteen" tjsp. No kai se joskus ilmestyy. Pikkaisen vaan ihmetyttää kun säännöistä saa käsityksen että sen kai olisi pitänyt kytkeytyä tilausta tehdessä heti päälle.

Mitä oman joukkueen sarjatoimintaan tulee niin lauantaina repsahti kaula kakkoseen puolivälinkrouvin kunniaksi melkoiseksi. Eli itselläni 7 kierrosta pelattuna joista maalierolla 43-0 21 pinnaa plakkarissa. Sarjakakkonen otti kuokkaansa sarjajumbona olleelta botilta ja ero repesi jo kahdeksaan pisteeseen.
Paljon paskemminkin voisi mennä. Lohkosta siis nousee suoraan kasiin 2 joukkuetta ja nousuviivan alla oleva lohkokolmonen on jäänyt omasta joukkueestani jo 10 pistettä ja operoiden 46 maalia huonommalla maalierolla.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Tekaisin aattoiltana vähän liikevaihtoa. Kolme pelaajaa myin, titaaninen maalivahti 25v, uskomaton (pr erinomainen) laituri 24v ja loistava hyökki 18v (kelpo laituri). Rahaa tuli 8024000. Titaanisen maalivahdin myin tasan 4ME ja ostin pykälää kovemman 2,5ME. Tosin hiukan vanhemman, mut ei haittaa.

Näillä pelimerkeillä olis tarkoitus panostaa hiukan keskikenttään ja puolustukseen, niin pärjäis paremmin huippitiukassa vitosen lohkossa. Kärjen ja viimeisen välillä kokonaista 3 pistettä, lohkokärjellä 7 peliä/11pist ja häntäpäässä 7 peliä/8pist. Käsittämättömän tasaista, sarjassa tullut pääosin kotivoittoja, vasta 1 vierasvoitto koko sarjassa.
 

Bandana

Jäsen
Joulupäivän friendly

Jos joku on vielä ilman harjoitusottelua, kuten allekirjoittanut, niin voi laittaa haastetta tulemaan.

FC Vaihtopenkki (75925)
 

Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Olenko jäänyt jostain uudistuksesta paitsi vai enkö ole vaan ikinä huomannut ennen, mutta tälle viikolle palkkakustannukset nousivat huimasti, 265.000->311.000€. Ei ole tullut taitokorotuksia eikä TSI ole hypännyt kenelläkään mitenkään erkoisesti. Onko aina kauden puolivälissä tullut palkkakorjauksia? En ole huomannut, ehkei ne ole sitten olleet näin tuntuvia ennen...

Lisäys: Ei kyllä ennen kausien väleissäkään ole muistaakseni tuollaista hyppäystä tapahtunut.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Olenko jäänyt jostain uudistuksesta paitsi vai enkö ole vaan ikinä huomannut ennen, mutta tälle viikolle palkkakustannukset nousivat huimasti, 265.000->311.000€. Ei ole tullut taitokorotuksia eikä TSI ole hypännyt kenelläkään mitenkään erkoisesti. Onko aina kauden puolivälissä tullut palkkakorjauksia? En ole huomannut, ehkei ne ole sitten olleet näin tuntuvia ennen...

Lisäys: Ei kyllä ennen kausien väleissäkään ole muistaakseni tuollaista hyppäystä tapahtunut.

Yksi vaihtoehto on useamman pelaajan samalle viikolle osunut syntymäpäivä. Nykyisin palkat päivittyvät aina kun ikää tulee lisää, eikä niinkuin aiemmin kauden vaihteessa. Ainakin alltid antaa mahdollisuuden tarkkailla palkkojen muutoksia pelaajakohtaisesti.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Noniin. 2-3-voitto vieraissa, vaikka hävisin pallonhallinnan selvästi. Loistava keskushyökkäys vasten kaverin välttävää keskuspuolustusta riitti tällä kertaa... BTW, Team Urho myy unohtumatonta maalivahtia saadakseen eliittitason laiturin ;) Tilalle ostettiin jo loistavalla kokemuksella varustettu häikäisevä maalivahti.
 

Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Vaihteeksi vituttaa kuin pientä oravaa tämä peli. Kahdeksasta viime kotipelistä ollaan pelattu kaksi (!) ottelua selkeällä kelillä, muut tummien pilvien alla taikka sateessa. Tämä siis tarkoittaa että stadioni on puolityhjillään ja taas tehdään turskaa tällä viikolla. Nythän tämä on muuttumassa mutta vituttaa kuitenkin. Alla kuitenkin 6 ottelun voittoputki, toinen liigassa johon noustiin tälle kaudelle. Turhaa avautumista, tällaistahan tämä on aina ollut...
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Itselläni valmentajan vaihdos taisi toimia, sillä voitin pelini vieraissa 2-4. Viime viikolla nuhjasin vielä kotona samaa vastusta vastaan 0-0 tasurin.
Samaan aikaan sarjakärki hävisi yllättäen kotonaan, joten nousunkin suhteen homma on vielä omissa käsissä. Ja sen suhteen onkin ensi viikolla jo aika ratkaiseva peli, kun sarjakärki tulee minun vieraakseni.
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
4-1-voitto tuli vaikka vastustaja sikaili oikein urakalla. 18. minuutilla vastustajan puolustaja otti keltaisen, vaikka punainen oli jo lähellä, ja minuuttia myöhemmin oli sitten jo toisen keltaisen vuoro.

Noh, onneksi koutsini antoi pressissä vastustajan kuulla kunniansa.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Johdan lohkoani vitosessa, saldo on 4-2-2. Lohkon seiska on neljä pistettä perässä... Voisi sanoa olevan tiukan lohkon.

Jotenkin vaan on kummaa, että pelaan korkeammalla kuin koskaan jne, mutta fiilis peliin laskee.
 

Lämpö

Jäsen
viisi viimeistä ottelua:

0-1
0-1
0-3
1-2
0-1

yht. 1 - 8 0-0-5

VITTU!!! On maalinteko vaikeeta. Noita otteluita ennen 1-1 ja 2-2 nyhväykset :/ sekä 9-0 voitto botista... Kaikissa tappioissa tosin pallonhallinta n. 30 %, tasapeleissä ja voitossa 80%

Rahaa oli, mutta liian myöhään aloin käyttään, koska yhtäkkiä hinnat vähän kohos. No, katotaan jos tulis jokunen voitto ja ei tulis tippumista kasiin.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
viisi viimeistä ottelua:

0-1
0-1
0-3
1-2
0-1

yht. 1 - 8 0-0-5

VITTU!!! On maalinteko vaikeeta. Noita otteluita ennen 1-1 ja 2-2 nyhväykset :/ sekä 9-0 voitto botista... Kaikissa tappioissa tosin pallonhallinta n. 30 %, tasapeleissä ja voitossa 80%

Rahaa oli, mutta liian myöhään aloin käyttään, koska yhtäkkiä hinnat vähän kohos. No, katotaan jos tulis jokunen voitto ja ei tulis tippumista kasiin.

Helpompi ois kommentoida jos kertoisit tiimisi nimen.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Kuhan vaan vitutusta purkasin, eli apu ei ollu päälimmäisenä mielessä... Toisaalta kommentointi aina kelpaa, eli: FC EuroopanDollari

No näin ensisilmäyksellä tulee mieleen inneritilanteesi. Olet pelannut ainakin 4 viimeisintä vain kahdella innerillä ja hävinnyt pallonhallinnan aina selvästi. Kolmas inneri ainakin helpottaisi tilannetta verrattuna tämänhetkiseen. Jos rahaa on, hanki yksi tasoltaan ainakin loistava inneri, se helpottaa tilannettasi välittömästi. Nythän keskikentällä kirmaa visiin hyvä ja kelvollinen jantteri.

Hyökkäyksesi on melkoista kuraa ja jos haluat pelata esim 442 niin laittaisin kolme inneriä ja sille laidalle jolle jää laituri myös hyökkääjän tukemaan laitaa. On parempi mennä läpi yhdeltä sektorilta ja luovuttaa yksi suosiolla kuin hävitä kaikilla sektoreilla.

Hyökkäyksiisi vaikuttaa tietenkin myös puolustava valmentajasi, mutta sen asian kanssa ei kannata hätiköidä. Minusta puolustuksesi olisi riittävä hyökkäävälläkin valmentajalla (sillä edellytyksellä että keskikenttäsi olisi suunnilleen vastustajan tasolla) jolloin maalinteonkin tuska olisi huomattavasti tämänhetkistä piemenpi.

Toivottavasti tästä on jotain apua.
 

Lämpö

Jäsen
Jos rahaa on, hanki yksi tasoltaan ainakin loistava inneri, se helpottaa tilannettasi välittömästi. Nythän keskikentällä kirmaa visiin hyvä ja kelvollinen jantteri.
Toivottavasti tästä on jotain apua.

Tällä hetkellä siellä keskikentällä kirmailee, kaveri nimeltä Rüstü, joka on loistava pelinrakentaja hyvällä puolustuksella, sekä Emerson, joka on erinomainen, kelvollisella laituriarvolla sekä välttävällä syöttämisellä. Ja "reservissä" on kaks hyvää pelinrakentajaa, joilla toisella on välttävä syöttä sekä hyökkäys ja toisella ei mitään mainittavaa.
Kunnot on vaan ollu aika heikot, varsinkin Rustun :(

Mutta kiitos vinkeistä, uskoisin, että oli apua. Harmi, että hinnat on aika korkeet vaan nykyään :/ mutta kiitos.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tulipas hommattua maaginen laituri mahtavalla syötöllä ja vielä kelvollisella pelinrakennuksellakin hintaan 2 miljoonaa. En ainakaan liikaa ilmeisesti maksanut? :) Kaveri on lisäksi 29-vuotiaana erinomainen kokemukseltaan ja hyvä johtaja.

No, nyt saan hyökkäykseeni "hieman" tukea laidallekin jo entuudestaan vahvan keskushyökkäyksen lisäksi. Ehkäpä tämän hankinnan avulla saan sen pakkovoiton liigan kärkijoukkueesta seuraavalla kierroksella!

Titaaninen keskikenttäpelaaja(syöttäminen: hyvä) pitää ilmeisesti vaihtaa johonkin hieman kevyemmin palkattuun pelaajaan(tällä on palkkaa koron kanssa 60k)... Team Urho:sta löytyy, tällä hetkellä 3,49M:n hintapyynnöllä. Jos kaveri kiinnostaa niin maltillisempia tarjouksia saa jättää ht-postiin:)

Edit. Näköjään myin myös yliluonnollisen hyökkini vaatimattomaan hintaan 3 miljoonaa :D
 
Viimeksi muokattu:

Aki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, mutta NHL se vasta on jääkiekkoa
2 todella kovaa keskinkentän pelimiestä kaupan tänään (lauantaina) ja huomenna. Käykäähän tsekkaamassa:

Antonio Rocha (54079383) (yliluonnollinen pelinrakennus)

ja sunnuntaina sitten todellinen helmi

Urho Hurme (47324149) (nopea suomalainen titaaninen pelinrakentaja erinomaisella syötöllä sekä kelvollisella puolustuksella)

Hurmeesta tarjottu tällä hetkellä hurjat 50+tuhatta, joten jokaisella varmaankin varaa käydä mies katsastamassa. Onnea peleihin ja Koloradon Kuoriaiset ottavat mielellään harkkapeleihin kutsuja vastaan mikäli Jatkoajan-mänäägeri-kollegat niitä lähettelevät! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös