Tuloksena siis tulee olemaan, vähintään jollain aikavälillä se, että jos Demarit ja Vasurit eivät saa itselleen jotain omaa aihetta minkä puolesta kamppailla niin Demareista osa siirtyy PS:n kannattajiksi (ehkä myös Keskustan ja Kokoomuksen, mutta kynnys näihin on korkeampi) ja sitten kukkahattutäti/setä Demarit siirtyy Vasureihin, mutta suuremmalla todennäköisyydellä Vihreän puolueen kannattajiksi.
En nyt ihan näkisi näinkään, eivät asiat lopulta ole näin mustavalkoisia. Demarien linjahan osuu tosiaan joissain asioissa tiettyjen ääripäiden väliin (jos Suomen konsensuksessa mitään kovia ääripäitä nyt edes on), mutta ei se kyllä tarkoita, etteikö tällaiselle "keskitien" kulkemiselle löytyisi kannatusta. Toisaalta kyllä on totta, että SDP:n kannattajakunta on keskimäärin ikääntyneempää (niin toki Keskustallakin) ja tämä aiheuttaa omat haasteensa. SDP kuten eivät oikeastaan muutkaan puolueet ole kirkastaneet linjaansa nyky-yhteiskunnan tilanteeseen.
Suuressa linjassa politiittisten puolueiden ja ylipäänsä yhteiskunnallisen vaikuttamisen sekä politiikan tulevaisuus on ihan mielenkiintoinen keskustelunaihe. Itse näkisin, että nykyisessä yhteiskunnassa on ehkä paikallaan kysyä, missä oikeasti ovat ne ihmisten hyvinvointiin ja elämään vaikuttavat ongelmat. Siinä kaikille puolueille on hemmetin suuret haasteet. Pohjoismainen hyvinvointivaltio toimii omalta osaltaan suhteellisen hyvin, mutta kysymys kuuluu, kuinka paljon siitä ollaan valmiita pitämään kiinni, toisaalta missä asioissa meidän mallissamme olisi kuitenkin korjaamista, missä määrin uusi materiaalisesti yltäkylläinen yhteiskunta asettaa sitten ihan uusia haasteita.
Suomi on toisaalta hieman etääntynyt muista Pohjoismaista ja tämä on minusta huolestuttavaa vaikkapa syrjäytymisen kannalta. Kuitenkin samalla on mielestäni niin, että täällä Pohjoismaissa saattaisi olla opittavaa esimerkiksi eteläeurooppalaisesta yhteisöllisyydestä ja kansalaisyhteiskunnan kautta tapahtuvasta välittämisestä. Siitä olen tasan tarkkaan samaa mieltä oikeiston kanssa, ettei välittämistä voi ulkoista yhteiskunnalle. Näkisin kuitenkin käytännön esimerkkien osoittavan (katsotaan agloamerikkalaisia yhteiskuntia) että yhteiskunnan vetäytyminen vastuustaan ei auta. Ei se henkilökohtainen välittäminenkään helpotu, jos yhteiskunta tukee ahneutta ja rikkaiden rikastumista.
Esimerkiksi lasten pahoinvointia esiintyy meillä kyllä sekä rikkaissa että köyhissä perheissä. Ongelma on se, ettei aikaa läheisille ihmisille monesti ole ja siinä suhteessa ei kanneta vastuuta. Ehkä vastuu on ylipäänsä unohdettu vapauden voittokulussa. Missä suhteessa politiikalla ja yhteiskunnallisella päätöksenteolla voi tähän vaikuttaa, on toinen kysymys. Mutta kyllä minä näkisin, että tulevaisuudessa näitä perinteisiä poliittisia jakolinjoja on jossain suhteessa tarkistettava. Olkoonkin, että olen vankkumaton pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannattaja, mutta se ei tarkoita, että se olisi nyky-yhteiskunnassa se ainut vastaus uusiin ongelmiin.
Heh, mitä konkreettisiin kysymyksiin tulee, kuntauudistus on nykymuodossaan niin suuri isku lähidemokratialle, etten sitä kannata. Tottakai ikääntyminen on suuri haaste palvelutuotannolle, mutta se ei saa johtaa ideologiseen keskittämiseen, jossa syrjäseutujen palveluja heikennetään. Saas nähdä, toivottavasti Virkkusen intoa ainakin jonkin verran saadaan vesitettyä. Finnairin voisin ehkä pistääkin lihoiksi - ei valtion omistus ole itseisarvo, jos sillä ei merkittävää yhteiskunnallista merkitystä ole. Puolustusvoimista oli perusteltua tässä taloustilanteessa jonkin verran leikata (minun turvallisuuskäsityksessäni keskeisempi asia olisivat poliisin määrärahat), mutta ehkä säästöjä olisi voitu kohdistaa toisinkin - Kontiolahden sulkeminen oli alueen työllisyyden kannalta ja ehkä jollain tavalla strategisestikin huono ratkaisu.