Edelleen, yhteiskunnan tehtävä on tukea heikoimmassa asemassa olevia, ikään katsomatta. Minusta rikkaat eivät tarvitse lapsilisiä tasa-arvon vuoksi, eikä yhteiskunnan kuulu huolehtia myöskään niistä vanhuksista, jotka pystyvät itse maksamaan hoitonsa.
Joopa joo, on tainnut jäädä kotiläksyt tekemättä tai ymmärtämättä silloin kun koulussa on kerrottu miksi rikkaillekin maksetaan lapsilisää. Niin, tai mistä minä tiedän mikä on nykyajan koulujen opetuksen taso tai mitä kouluja on käyty.
Mutta noin yleisesti ottaen ne vanhukset, joilla on siihen varaa, käyttävät kotipalveluita, syövät hyvin, käyvät yksityisellä puolella lääkärissä, remontoivat asuntonsa toimiviksi, käyttävät turvapuhelin yms. palveluja. Lisäksi harrastusmaailma saattaa olla hyvinkin vireä.
Jos muistisairaus tai vastaava show stopperi ei iske, niin nämä pysyvät toimintakykyisinä varsin pitkään eivätkä ehdi kuormittaa systeemiä pitkään. No jos täytyy kituuttaa pienellä eläkkeellä, niin todennäköisyydet ovat toiset.
Väittäisin, ettei maksukyky ja yhteiskunnan palvelujen tarve kohtaa riittävässä määrin rahoitusvinkkelistä, joten haikailu siitä, että vanhukset maksaisivat omat kulunsa ei ole tästä maailmasta ellei eläkeläisten eläkkeiden/omaisuuden kesken tehdä jonkin sortin uusjakoa. Sekään jako ei kuitenkaan menisi tasan, sillä hyväosaiset osaavat pitää paremmin puolensa.
Tokihan tässä vanhusten huollossa on kysymys järjettömän suurista rahoista. Kannattaisi kuitenkin keskittyä siihen, miten työikäiset pystyisivät tuottamaan yhteiskuntaan parhaiten lisäarvoa. Pahaa pelkään, että ay-liike on yksi suurimmista kehityksen jarruista. Varsinkin kuntien ja valtion hyväpalkkaiset (lääkärit, opettaja yms.) ovat onnistuneet rakentamaan itselleen hyvinvointiautomaatin. Sitä pommia ei sitten ihan niin vaan pureta, sillä iso osa päättäjistä tulee siltä sektorilta (siksi varmaan huomio halutaan kääntää esim. vanhustenhuoltoon).
Jos ajatellaan esimerkiksi opetuksen ryhmäkokoja aikana, jolloin resursseista oli aidosti pulaa. Jossain keskikoulussa luokkakoot yli 40 eivät aiheuttaneet isoja ongelmia ja oppilaat oppivat silloinkin. Jotain asioita ehkä paremmin kuin nykyään. Ei ollut luokattomia systeemejä ja oppilailla oli selkeät viiteryhmät ja vertaistuki. Toki ryhmäkokoja pienentämällä ja muulla kehityksellä on ollut hienoja vaikutuksia, mutta myöskään asian kääntöpuolta ei pidä unohtaa.
Tunnustamalla, etteivät ihan kaikki oppilaat "mahdu" samasta putkesta saman ikäisinä, vältettäisiin monia ongelmia. Lannistetut nuoret mielenterveysongelmaiset ne vasta yhteiskunnalle maksavatkin. Ihan äkkiä tuskin tullaan näkemään päivää, jolloin pohdittaisiin, miten koulutusresurssit (=opettajien resurssit) saataisiin maksimaalisesti palvelemaan yhteiskuntaa. Liian moni joutuisi pois mukavuusalueeltaan.
Lääkärit ovat onnistuneet puolustamaan omaa pesäänsä vielä paljon tehokkaammin ja nyt kun on tullut jälkien siivoamisen aika, huomataan, että on tullut rakennettua apparaatti, jota on lähes mahdoton korjata ja lähes yhtä vaikeaa purkaa. Pari vuosikymmentä sitten taisi tämä kolkka maailmasta olla terveyden hoidon hinta/laatusuhteella mitaten melko vaikea voittaa eikä suinkaan siksi, että hoito oli huonoa. Pikkuhiljaa systeemi on kasvanut suuntaa, johon oikein kukaan ei ole tyytyväinen. No sitä saa mitä tilaa.
Tässä toki vaan pari esimerkkiä. Kärkkäästä kielenkäytöstä huolimatta tarkoituksena ei ollut syyllistää opettajia tai lääkäreitä edes ammattiryhmänä. Pitää vaan tajuta, ettei syyt löydy marginaaliryhmistä vaan työikäisestä kantaväestöstä.