Koko tämä ns. vastakkainasettelu porvari-työläinen-talonpoika-pappi pitäisi ihan ensin saada loppumaan. On ehkä imelää sanoa tämä, mutta kun se on totta: lopputavoite pitäisi olla kaikille pääpiirteiltään täysin sama. Hyvinvoiva Suomi, niin valtiona kuin yksilölle. Nyt kun meidän keskustelu -ja sopimiskulttuuri on näin huonossa jamassa päädytään koko siihen, että ei tehdä mitään tai sitten siihen, että jonkun on saneltava muutokset ja sitten valitetaan, kun tulee sanelua. Sanelu tulee aluksi sisäisesti ja jollei siinä päästä sitten tarpeeksi pitkälle, niin joku ulkopuolelta tulee sanelemaan ehdot. Kukaan ei varmaan tänne mitään troikkaa haluaisi säännöllisesti kylään, mutta se on edessä ellei tämä meno muutu.
Sitten haaste yhden pöydän taktiikalle on tietty iso, koska meillä on yksityisellä sektorilla aloja joilla menee hyvin ja teemat eivät ole niin akuutteja. Sitten on yksityisellä sektorilla aloja/vientituotteita, joissa tarvittaisiin paljon kipeämmin näitä kilpailukyvyn parannuksia. Omana teemanaan on sitten julkinen sektori, johon tuo työaikakeskustelukin olisi kaikki parhaiten istunut. On siis todella vahvoja vastakkaisia intressejä, jotka vetävät omalta osaltaan tilanteen jumiin. Se kuuluisa paikallinen sopiminen voisi tietty olla ratkaisu, mutta tosiasia on myös se että nämä ylemmän tason rakenteet estävät myös kattavasti sitä, että paikallisella sopimisella päästään merkittäviin lopputuloksiin.
Vikaa on molemmissa, se on varma ja tämä aikataulu oli valtavan kova. Kuitenkin Sipilä sai varmasti viikossa tarpeeksi vahvan kuvan siitä, että onko asioista valmiutta sopia vai ei. Uskon, että pöydässä meno näytti siltä, että vaikka töitä olisi jatkettua neljä vuotta yötä päivää, niin sopua asioista ei olisi löydetty. Tämä on kultuurissa. Järjestelmän on kehityttävä.
Mutta totta myös tuo, että TA puolelta mielenkiintoisia jäykkyyksiä. Kyllähän koeaikapurusta pitää olla valmis antamaan asialliset perusteet. Mutta olikohan siellä mielessä siis myös koeajan purkuperusteiden muuttaminen maksimiajan lisäksi.
