Mainos

Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 179 340
  • 10 753

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ay-liikkeelle ja vasemmistolle työreformi oli enemmän iskusana jolla joukkoja valjastettiin kampanjoimaan porvareita vastaan kuin konkretiaa. Ay-liikkeen kannalta hankalimmat asiat työreformissa, yleissitovuuden löyhentäminen pienissä yrityksissä sekä kaikille yleisen työttömyyskassan perustaminen ovat ainoastaan vielä toteutumatta.
Jos googlaa kyseistä sanaa, huomaa sen esiintyvän usein vasemman laidan lehdistön otsikko- ja ingressimateriaalina. Ymmärrän Ahoa, jos hän on halunnut keskusteluissa ohittaa tuon kiusallisen sanan. Työreformi-sanasta onnistuttiin todellakin valamaan sellainen vasemmiston leimakirves, että myös Keskustalla oli kiire haudata termi hyvin syvälle (puna)multaan. Samaan monttuun kaivettiin Ahokin. Siitäpä yliopistojen viestinnän gradua tekevälle case-aihe miten "yleinen mielipide" syntyi ja miten se synnytetään.

Työreformin vaikeimmin sovittavia osia on yhä toteuttamatta, kuten sanoitkin. Lipponenkaan ei ollut tarpeeksi "schröder" saadakseen AY-liikkeen mukaan koko pakettiin. Jos jatketaan ironisointia, niin Lipponen oli tosiaan isompi reformisti kuin kykypuolueen Katainen tai keppuli Vanhanen. Paikallinen sopiminenhan on nyt taas kerran framilla yhteiskuntasopimuksen kääreeseen leivottuna ja Kelan pyörittämä yleinen työttömyyskassa myös liitemateriaalissa, tai joka raflaavasti "uhkauslistana" tunnetaan. Ehkä tarvitaan Urpilainen viemään maaliin se, mikä Lipposelta jäi kesken. No, se tästä reformiasiasta...
 
Onko Suomen Pankkikin EK:n talutusnuorassa vai miksi tällainen lopputulema? Linkki Yle:n sivulle. Uutisessa kerrotaan muistiosta, joka on nyt julkaistu, jossa kerrotaan työajan pidennyksen olevan kilpailukykyä nostava elementti, joka nostaisi BKT:kin 1,2% enemmän kuin tämänhetkinen ennuste.
 
Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Hyvällä katson nykyisen hallituksen toimia. Pitkästä aikaa on tekemisen meininki, se miten lopulta käy on tulevaisuuden sukupolvien tuomittavissa. Mutta nyt on positiivinen alku tunnelma tästä.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Onko Suomen Pankkikin EK:n talutusnuorassa vai miksi tällainen lopputulema? Linkki Yle:n sivulle. Uutisessa kerrotaan muistiosta, joka on nyt julkaistu, jossa kerrotaan työajan pidennyksen olevan kilpailukykyä nostava elementti, joka nostaisi BKT:kin 1,2% enemmän kuin tämänhetkinen ennuste.

Olettaen, että

1) työtätekevien määrä ei laske, vaikka samoilla resursseilla saadaan enemmän aikaiseksi ja 2) yrityksen saama rahallinen hyöty käytetään lisätyövoiman palkkaamiseen.

Rohkeita olettamuksia. Jaa miksikö? No siksi että tälläkin hetkellä hyvää tulosta tekevät yritykset irtisanovat väkeä. Jos vähemmällä väellä pärjää, ei yritys värvää lisää väkeä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators

Tuo SP:n tutkimus/mallinnus kertoo samaa mitä olen täällä toistanut useamman kerran, kannattaa lukea koko tutkimus. Siellä todetaan että työajanpidennys voi johtaa lyhyellä tähtäimellä työttömyyden kasvuun mutta pitkällä aikavälillä parantaa BKT:tä ja sitä kautta työllisyyttä.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jos kasvua tulee riittävästi, ei sillä entisellä väkimäärällä saada töitä tehtyä enää. Sitten rekrytään lisää. Näin se menee.

Ymmärrän tuon vientiyrityksissä, jotka saisivat kilpailuetua tuosta ilmaisesta työajasta verrattuna toisiin maihin. Mutta mites sisämarkkinoilla toimiva yritys? Sisämarkkinoilla toimiva yritys ei saa kilpailuetua toisiin kilpailijoihin nähden. Kaikilla kun on näet samat kilpailuedut ja kilpailuhaitat.

Itse toimin talotekniikan huoltoihin erikoistuneessa yrityksessä. Minun on vallan mahdoton nähdä ilmaisen työajan tuomaa painetta uusiin rekrytointeihin. Pikemminkin päinvastoin. Työnjohtajan ominaisuudessa tiedän, että tuo tarkoittaa enemmän huoltokeikkoja samalla väkimäärällä. Ja koska huoltokeikkojen määrä markkina-alueella on vakio, johtaisi se lopulta siihen, että samat keikat saataisiin hoidettua pienemmällä porukalla.

Tietysti voidaan spekuloida ja nähdä asia siten, että viennin vetäessä myös sisämarkkinat kasvavat ja piristyneiden sisämarkkinoiden ansiosta mm. kiinteistöjen huolto- ja korjausvelkaa aletaan kuroa umpeen.

Tuossa linkittämässäsi uutisessa mainittiin, että ilmaisen työajan tuomat hyödyt ovat nähtävissä 2021-luvulta eteenpäin. Iltalehden (?) uutisessa mainittiin myös vuosi 2026 (??) tietynlaisena virstanpylväänä. Kuinka ajattelit motivoida ennen tuota vuotta eläköityvät duunarit talkoisiin mukaan?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ymmärrän tuon vientiyrityksissä, jotka saisivat kilpailuetua tuosta ilmaisesta työajasta verrattuna toisiin maihin. Mutta mites sisämarkkinoilla toimiva yritys? Sisämarkkinoilla toimiva yritys ei saa kilpailuetua toisiin kilpailijoihin nähden. Kaikilla kun on näet samat kilpailuedut ja kilpailuhaitat .

Sisämarkkinoiden hyöty tulee välillisesti, kun vientiyritykset menestyvät, tuo se rahaa, investointeja ja työtä joka taas sitten kanavoituu sisämarkkinoille.

Itse toimin talotekniikan huoltoihin erikoistuneessa yrityksessä. Minun on vallan mahdoton nähdä ilmaisen työajan tuomaa painetta uusiin rekrytointeihin. Pikemminkin päinvastoin. Työnjohtajan ominaisuudessa tiedän, että tuo tarkoittaa enemmän huoltokeikkoja samalla väkimäärällä. Ja koska huoltokeikkojen määrä markkina-alueella on vakio, johtaisi se lopulta siihen, että samat keikat saataisiin hoidettua pienemmällä porukalla.

Kyllä, tämä olisi varmasti mahdollinen kehitys. Toisaalta, voi olla että yrityksenne on tappiolla (en tiedä eikä sillä ole sinänsä merkitystä, esimerkkinä voi olla muukin yritys) ja työajanpidennyksellä työnantajan kulut pienenevät siten että pääsee plussalle ilman että liikevaihto kärsii (mikä tapahtuisi irtisanomisten tapauksessa).

Tietysti voidaan spekuloida ja nähdä asia siten, että viennin vetäessä myös sisämarkkinat kasvavat ja piristyneiden sisämarkkinoiden ansiosta mm. kiinteistöjen huolto- ja korjausvelkaa aletaan kuroa umpeen.

Ei tarvitse edes spekuloida, tuo on varsin luonnollinen, sanoisinko markkinatalouden yleisten periaatteiden mukainen seuraus.

Tuossa linkittämässäsi uutisessa mainittiin, että ilmaisen työajan tuomat hyödyt ovat nähtävissä 2021-luvulta eteenpäin. Iltalehden (?) uutisessa mainittiin myös vuosi 2026 (??) tietynlaisena virstanpylväänä. Kuinka ajattelit motivoida ennen tuota vuotta eläköityvät duunarit talkoisiin mukaan?

Mitä ehdottaisit motivoinniksi? Miten olisi tuloverojen alennus?
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Viime viikkoina useasti kuultu "työ luo työtä" -mantrasta on tehty aivan liian karkea yleistys, joilla oikeutetaan aiotut toimenpiteet.

Työ luo työtä, kun saadaan tänne suomeen intiasta joku huippukoodari, jonka työ voi poikia ja innoittaa tulevaisuudessa 50 suomalaista koodaria. Mutta jos oletaan, että Sari Sairaanhoitaja tekee 100 tuntia lisää työtä niin, ei vaan ymmärrä että miten tämä työ luo uutta työtä. Ehkä siten että Sari Sairaanhoitaja on eläkeikää aiemmin itse hoidon tarpeessa.

Poitti on se, että politikoilla on tapana tehdä asioista popularisoituja versioita ja aivan liian karkeita yleistyksiä.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Sisämarkkinoiden hyöty tulee välillisesti, kun vientiyritykset menestyvät, tuo se rahaa, investointeja ja työtä joka taas sitten kanavoituu sisämarkkinoille.

Ei tarvitse edes spekuloida, tuo on varsin luonnollinen, sanoisinko markkinatalouden yleisten periaatteiden mukainen seuraus.

Niputan nämä samaan nivaskaan, koska liittyvät toisiinsa.

Välillinen seuraus on aina spekulatiivista. Reagoivatko markkinat odotetusti? Ehtivätkö sisämarkkinat piristyä ennen kuin kilpailevilta mailta on tullut oma vastaus Suomen muuttuneisiin työvoimakustannuksiin (vääjäämättä sellainen tulee)?

Vientiteollisuus saisi tuosta ilmaisesta työajasta välittömän edun, joten sitä ei tarvitse edes spekuloida.

Kyllä, tämä olisi varmasti mahdollinen kehitys. Toisaalta, voi olla että yrityksenne on tappiolla (en tiedä eikä sillä ole sinänsä merkitystä, esimerkkinä voi olla muukin yritys) ja työajanpidennyksellä työnantajan kulut pienenevät siten että pääsee plussalle ilman että liikevaihto kärsii (mikä tapahtuisi irtisanomisten tapauksessa).

Ymmärrän pointin. Markkinatalouden tehtävä on kuitenkin hoitaa heikot pois. Jos yritykseltä ei löydy osaamista tehdä kannattavaa toimintaa markkina-alueen ehdoilla, kuuluu markkinatalouteen myös luonnollinen poistuminen. Menestyjä tai uusi yrittäjä tulee paikkamaan hävijän jättämän markkinaraon.

Mitä ehdottaisit motivoinniksi? Miten olisi tuloverojen alennus?

En osaa sanoa. Ehdottamasi verotuksellinen porkkana ei varmasti olisi yhtään hassumpi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niputan nämä samaan nivaskaan, koska liittyvät toisiinsa.

Välillinen seuraus on aina spekulatiivista. Reagoivatko markkinat odotetusti? Ehtivätkö sisämarkkinat piristyä ennen kuin kilpailevilta mailta on tullut oma vastaus Suomen muuttuneisiin työvoimakustannuksiin (vääjäämättä sellainen tulee)?

Noh, spekulointia on kaikkialla. Voimme aika turvallisesti spekuloida että aurinko nousee huomennakin mutta ihan varmoja ei voi olla.

Kilpailjamaat tuskin reagoivat Suomen tekemisiin millään tavalla koska Suomi ei ole minkään toisen maan merkittävä kilpailija usealla sektorilla, ehkä jonkinlaisen signaalin se voisi lähettää EU:n sisällä, esim. Ranskassa aihe taitaa olla kuuma peruna, sielläkun lyhennettiin työviikkoa 1998 ja nyt ollaan palauttamassa tilanne alkuperäiseen koska homma ei vaan toiminut ollenkaan.

Ymmärrän pointin. Markkinatalouden tehtävä on kuitenkin hoitaa heikot pois. Jos yritykseltä ei löydy osaamista tehdä kannattavaa toimintaa markkina-alueen ehdoilla, kuuluu markkinatalouteen myös luonnollinen poistuminen. Menestyjä tai uusi yrittäjä tulee paikkamaan hävijän jättämän markkinaraon.

Täysin samaa mieltä tästä.

En osaa sanoa. Ehdottamasi verotuksellinen porkkana ei varmasti olisi yhtään hassumpi.

Veroale parantaa ostovoimaa, lisää yritysten kilpailukykyä ja parantaisi Suomen asemaa ulkomaisten investointien suhteen.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Kilpailjamaat tuskin reagoivat Suomen tekemisiin millään tavalla koska Suomi ei ole minkään toisen maan merkittävä kilpailija usealla sektorilla, ehkä jonkinlaisen signaalin se voisi lähettää EU:n sisällä, esim. Ranskassa aihe taitaa olla kuuma peruna, sielläkun lyhennettiin työviikkoa 1998 ja nyt ollaan palauttamassa tilanne alkuperäiseen koska homma ei vaan toiminut ollenkaan.

Et tätä kiistä kirjoituksessasi, mutta kuitenkin: Suomella on oltava kilpailijoita. Jos niitä ei olisi, olisi Suomen mahdollista toimia juuri niissä työlainsäädännöllisissä puitteissa kuin itse parhaaksi näkee.

Minua tämä työaikakeskustelu ei koske henkilökohtaisella tasolla. Töitä tulee jo nyt tehtyä ihan hemmetisti yli sovitun. Mukava kuitenkin lukea näitä näkemyksiä suunnasta jos toisesta. Olen tullut itse siihen johtopäätökseen, että aika kaiken näyttää. Olen hiukan skeptinen, mutta se ei tarkoita ettenkö toivoisi nykyhallitukselle onnistumista. Onnistuminen kun olisi meidän kaikkien etu.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tai sitten Toivo Työtön ei enää olekaan työtön, vaan palkansaaja ja hänen ostovoimansa ja siten kulutusmahdollisuutensa paranevat.
Niin ja kun sairaanhoitajalta vielä poistetaan EK:n esityksen mukaisesti hänen työnsä sunnuntaikorvaukset niin Suomen taloushan lähtee suoranaiseen lentoon.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tuolla saataisiin julkisia menoja karsittua ja siten mahdollistettaisiin veronkevennykset.
Veronkevennykset tulisi kohdentaa pääomatuloveron alentamiseen sekä erityisen Björn Wahlros -lain kustannusten kattamiseen. Lailla Wahlrosien suku vapautettaisiiin perintöverosta seuraavaksi sadaksi vuodeksi niiden suurten ansioiden vuoksi, joita Nalle ja Bunta Napeleon ovat tehneet Suomen hyväksi.
 
K

kiwipilot

Niin ja kun sairaanhoitajalta vielä poistetaan EK:n esityksen mukaisesti hänen työnsä sunnuntaikorvaukset niin Suomen taloushan lähtee suoranaiseen lentoon.

Niin no, ainakaan oma talouteni (kaksi sairaanhoitajaa) ei tuosta kaatuisi. Toki ainahan se on kiva saada. Vielä kun joku tuon lystin maksaisi.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Niin no, ainakaan oma talouteni (kaksi sairaanhoitajaa) ei tuosta kaatuisi. Toki ainahan se on kiva saada. Vielä kun joku tuon lystin maksaisi.
Olen ymmärtänyt, että vuorotyötä tekevien pienipalkkaisten sairaanhoitajien tuloista aika isokin osa tulee erilaisista viikonloppukorvauksista ja yötyölisistä. Olisiko teidän perheenne valmis luopumaan niistä yhteisen edun nimissä?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ymmärrän tuon vientiyrityksissä, jotka saisivat kilpailuetua tuosta ilmaisesta työajasta verrattuna toisiin maihin. Mutta mites sisämarkkinoilla toimiva yritys? Sisämarkkinoilla toimiva yritys ei saa kilpailuetua toisiin kilpailijoihin nähden. Kaikilla kun on näet samat kilpailuedut ja kilpailuhaitat.
Ei vientiyritykset ole ainoita jotka tästä hyötyvät. Näin myös kotimaissa toimivat yritykset hyötyvät ulkomaisia kilpailijoita vastaan. Toivottavasti tämän muutoksen myötä kotimaisista tuotteista tulee edullisempia ja niitä kulutetaan enemmän suhteessa ulkomaisiin. Väittäisin että aika pieni osa tuotteista on sellaisia, joissa ei kilpailtaisi ulkomaalaisten kanssa.
 
K

kiwipilot

Olen ymmärtänyt, että vuorotyötä tekevien pienipalkkaisten sairaanhoitajien tuloista aika isokin osa tulee erilaisista viikonloppukorvauksista ja yötyölisistä. Olisiko teidän perheenne valmis luopumaan niistä yhteisen edun nimissä?

Kyllä. Ja en oikein ymmärrä tuota ruikutusta (et sinä) sairaanhoitajien pienistä palkoista. Koulutukseen (itse valmistun syksyllä hieman yli kahdessa vuodessa koulutusohjelmasta jonka kesto on kolme ja puoli vuotta. Eikä tehnyt edes tiukkaa) sekä yleiseen työnkuvaan nähden palkka on ihan kohtuullinen. Olen tästä Sari Sairaanhoitajien uhriutumisestä ennenkin täällä avautunut joten ei siitä nyt sen enempää.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kyllä. palkka on ihan kohtuullinen. Olen tästä Sari Sairaanhoitajien uhriutumisestä ennenkin täällä avautunut joten ei siitä nyt sen enempää.
EK:n pitäisi antaa teille työn sankareiden mitali, jonka saajat sitoutoutuvat olemaan ottamatta vastaan erilaisia palkan lisiä.
 
K

kiwipilot

EK:n pitäisi antaa teille työn sankareiden mitali, jonka saajat sitoutoutuvat olemaan ottamatta vastaan erilaisia palkan lisiä.

Ala-arvoisen vittuilun sekä jeesustelun sijaan voisit osoittaa vaikkapa arvostusta objektiivista ajattelua sekä rehellisyyttä kohtaan. Se taitaa kuitenkin olla liikaa vaadittu kaltaiseltasi toverilta - mikä taas ei ole mitenkään uutta punapenojen keskuudessa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hallitus napauttaa puolustusrahoistakin kymmeniä miljoonia pois, näin kertoo HS. Olisikohan nyt jo aika roudata tuo SSS-pataljoona hiuksista vittuun? Aletaan leikkimään jo vaarallisilla asioilla...
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallitus napauttaa puolustusrahoistakin kymmeniä miljoonia pois, näin kertoo HS. Olisikohan nyt jo aika roudata tuo SSS-pataljoona hiuksista vittuun? Aletaan leikkimään jo vaarallisilla asioilla...
Yhteenkään valtion virastoon ei pitäisi nyt lykätä jeniäkään lisää fyrkkaa ennenkin on tehty tarkka selvitys mihin nykyiset rahat menevät. Mitä ole kuunnellut nykyisten intissäolijoiden juttuja niin fyrkkaa palaa aivan käsittämätön määrä ns. turhaan hömpötykseen. Lisäksi, valtion virastoissa on yleensä aivan mieletön määrä paperinpyörittäjiä jotka eivät käytännössä tee yhtään mitään. Jos leikkaukset osuu noihin turhiin menoihin niin ok.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Hallitus napauttaa puolustusrahoistakin kymmeniä miljoonia pois, näin kertoo HS. Olisikohan nyt jo aika roudata tuo SSS-pataljoona hiuksista vittuun? Aletaan leikkimään jo vaarallisilla asioilla...

Kaikesta muusta leikataan paitsi poliisin ja armeijan määrärahoista. Kts. linkki ja s. 16
http://valtioneuvosto.fi/documents/...etty.pdf/ff5e74fe-5736-45e9-861e-edf8b39d05d3

Puolustusmäärärahat ovat juuri niitä ensimmäisiä kohteita, joista pitäisi leikata. Nuoret kapiaismiehet treenaavat palkan edestä huippukuntoon sen sijaan että olisivat tuottavassa työssä. Suomeen ei kohdistu idän uhkaa niin kauan kuin kauppasuhteet ovat kunnossa. Nykyistä armeijan kalustoa pystytään huoltotoimin pitämään kunnossa.
 
Kaikesta muusta leikataan paitsi poliisin ja armeijan määrärahoista. Kts. linkki ja s. 16
http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1433371/Tiedonanto_Sipilä_29052015_LIITE_yhdistetty.pdf/ff5e74fe-5736-45e9-861e-edf8b39d05d3

Puolustusmäärärahat ovat juuri niitä ensimmäisiä kohteita, joista pitäisi leikata. Nuoret kapiaismiehet treenaavat palkan edestä huippukuntoon sen sijaan että olisivat tuottavassa työssä. Suomeen ei kohdistu idän uhkaa niin kauan kuin kauppasuhteet ovat kunnossa. Nykyistä armeijan kalustoa pystytään huoltotoimin pitämään kunnossa.
Ongelma on siinä, että kauppasuhteet voivat mennä ja idän uhka syntyä paljon nopeammin (kuukausia) kuin alasajettu puolustus saadaan pystyyn (vuosia). Siksi valmiutta on pidettävä kaiken aikaa yllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös