Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 151 411
  • 10 753

Tuamas

Jäsen
Optioiden rajoittaminen ja "vihaaminen" on niin demarilähtöinen ajatus kuin olla ja voi.
Lindström ei tosiaan tunnu päässeen AY-taustastaan eroon, vaan se sisäinen demari sieltä vahvasti pukkaa läpi.

Optiothan ovat yhteiskunnalle ylivoimaisesti paras palkitsemisen muoto, todella korkeasti verotettu etuus joka on pois vain omistajien lompakoista.

Optiot
A) verotetaan palkkana
B) eivät ole yritykselle vähennyskelpoisia kuluja, kuten palkka
C) jaetaan jakokelpoisista varoista/omasta pääomasta, joka on jakokelpoisten varojen osalta jo kertaalleen yhteisöverotettu.

Käsittämätön linjaus jos mitään ratkaisuja aiotaan optio-ohjelmien rajoittamiseen.
Jos halutaan, niin sidotaan ratkaisut ennemmin ylimmän johdon suorien palkkojen ja kannustepalkkioiden rajoittamiseen, nämä ovat yhteiskunnan kannalta kuitenkin suhteellisesti vähemmän veroa tuottavia.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Heh täällähän pölähti taas kunnon herravihan tuoksu. Muistakaa nyt, että julkisuudessa voi joku "herra" ärsyttää, mutta on valtavasti henkilöitä jotka painavat aivan valtavan määrän työtuneja viikossa, oman menestymisen ja yrityksen menestymisen eteen. Esimerkiksi heitä on valtavasti yrittäjissä, niin yksityisyrittäjissä kuin PK-firmoissakin, eikä tätä kohtaan pitäisi vinoilla. Jotkut vain painavat ympäripyöreää päivää, kirjaimellisesti. Ilman tälläisen työmoraalin omaavia henkilöitä olisimme vielä pahemmin suossa.

Kevennyksenä, Soinihan sanoi että ei hallitusneuvotteluitakaan Arhinmäen opeilla - eli kuuden tunnin työpäivillä - voi hoitaa.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Vaikea nähdä Suomelle kovin ruusuista tulevaisuutta, kun osapuolet ovat kaukana toisistaan. Tällä kertaa herne on vedetty nenään kauppojen aukioloaikojen muutoksista. Esimerkiksi PAM:n Ann Selin ennätti lausumaan:
Selinin mielestä myös jankuttaminen kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta voitaisiin lopettaa.

– Meillä on käytännössä jo vapaat aukiolot.
En tiedä oliko lausunto tarkoitettu kevennykseksi, mutta onhan erilaisten juhlapyhien aukiolot säännelty mielivaltaisella tavalla. Osa saa pyhiksi poikkeuslupia, osa ei. Tämä on juuri sitä turhaa byrokratiaa, josta pitäisi päästä eroon. Tarjolla olisi vastapainoksi lisää työtä (pl. kuntien/valtion hallintoportaissa) ja todennäköisesti myös uusia työpaikkoja, mutta ei näemmä kelpaa. Kai tämäkin on kiristystä ja uhkailua...

Linkki YLE:n uutiseen:
Kaupan aukioloajoista syntymässä lihava riita | Yle Uutiset | yle.fi

Onko hallituksella ylipäätään päätäntävaltaa, kun lähes jokainen muutos tuntuu tavalla tai toisella kuuluvan (heidän mielestään) AY-järjestöjen vallan ja veto-oikeuden piiriin?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuota noin, luin noita viestejäsi olin tulossa jo kirjoittamaan että me ollaan itseasiassa aika samoilla linjoilla, nyanssieroja löytyy tietysti kaikesta. Eli nyt ollaan kumpikin puolustettu loppujen lopuksi samaa asiaa. Tai siltä ainakin rupeaa vaikuttamaan. Mutta hyvä että tuli selvyys tähän.

Jep, en usko että on mitään radikaaleja eroja.
 
...
Hienoa kuitenkin, että Juha on päättänyt sinnikkäästi jatkaa vapaaehtoisuuden tiellä työnantajapuolen kanssa. Muihin voikin sitten käyttää sanelupolitiikkaa.
...
No mitenkäs ajattelit, että esim. yritysjohtajien palkkoja pudottelisit määräyksin? He kun maksavat itse oman palkkansa. Ja kuten Sipiläkin sanoi - ja täälläkin tuotu esille - ei noilta rikkailta voi oikein leikata, kun eivät mitään avustuksia valtiolta saa. Vai pitäisikö siis verotusta kiristää lisää? Rikkaat maksavat? (niin kuin jo nyt tekevät)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Yksi kilpailukykyä parantava tekijä voisi olla tiettyjen lisien poisto sekä ylitöihin järkevämpi linja. Vaikka 50% kaikista ylitöistä, taikka 75%, 80% tai vaikka 100%. Ne 300% prosentin ylityöt ovat oikeasti naurettavia ja ainakaan pienillä yrityksillä ei ole varaa siihen, isoillekkin yrityksille se on vähän huonompi juttu kun joko myöhästytään toimitusaikataulusta (sopimussakko) taikka maksetaan helvetisti ylityökorvauksina. Myös kiinteä ylityöprosentti aiheuttaisi sen ettei tietyissä työpaikoissa nähtyä "pelaamista" tapahdu. Eli kieltäydytään torstai-ylitöistä, jotta päästäisiin isolla prosentilla sunnuntaina.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Heh täällähän pölähti taas kunnon herravihan tuoksu. Muistakaa nyt, että julkisuudessa voi joku "herra" ärsyttää, mutta on valtavasti henkilöitä jotka painavat aivan valtavan määrän työtuneja viikossa, oman menestymisen ja yrityksen menestymisen eteen. Esimerkiksi heitä on valtavasti yrittäjissä, niin yksityisyrittäjissä kuin PK-firmoissakin, eikä tätä kohtaan pitäisi vinoilla. Jotkut vain painavat ympäripyöreää päivää, kirjaimellisesti. Ilman tälläisen työmoraalin omaavia henkilöitä olisimme vielä pahemmin suossa.

Kevennyksenä, Soinihan sanoi että ei hallitusneuvotteluitakaan Arhinmäen opeilla - eli kuuden tunnin työpäivillä - voi hoitaa.

Täytyy nyt omalta puolelta todeta, että lähinnä kevennyksenä tulee näitä juttuja luettua ja kommentoitua. Pikkuisen hakea tasapainoa kaikkiin jyrkimpiin juttuihin, joita täältä kiekkomiesten vauva.fi-palstalta löytyy. Tätä lukemalla kun saa käsityksen, että työntekijät ovat pelkkää joustamatonta ongelmanaiheuttajaa, mafiatyylistä kiristäjää ja työttömät ovat pelkkiä kattoonräkijöitä, jotka laiskottelevat kotona. Väitän kuitenkin, että työntekijöissä on aivan yhtä paljon henkilöitä, jotka painavat valtavasti töitä ja joiden työmoraali on erittäin korkea. Ettei totuus unohtuisi. Merkittävä rooli tämän valtakunnan ylläpitämisessä on kaikilla ihan tavallisilla työntekijöillä, vaikkei heille siitä kannustinpalkkioita jaetakaan.

Perinteisestihän kateellisen leima lyödään sellaiseen tavalliseen pienituloiseen ja keskituloiseen ihmiseen, joka ei ymmärrä näitä miljoonabonuksia ja tuloerojen kasvattamisen ihanuutta - heille aina jaksetaan muistuttaa, että heidän ei tulisi keskittyä siihen, mitä muut tienaavat, vaan keskittyä omien asioiden hoitamiseen. Itse ihmettelen, että eikö saman logiikan pitäisi toimia myös toisinpäin? Täällä löytyy roppakaupalla kirjoittajia, joilla on hyvin vahvat mielipiteet siitä, että ahtaajat ja paperimiehet tienaavat liikaa ja heidän asema on liian hyvä. Julkisella sektorilla joillain on liian hyvät lomat jne. Eikö näiden kadehtimisien sijaan pitäisi keskittyä omiin asioihin...?

Itse olen ihmetellyt sitä, että miksi minulle nyt on tulossa veronkevennyksiä. Olen työelämässä, vakituisella paikalla ja tienaan ihan kelvollisesti. Hallitusten esityksistä tehtyjen tulonjakoselvitysten mukaan minä olen tässä voittamassa. Häviäjiä ovat lapsiperheet, eläkeläiset ja työttömät. Ihmettelen, että eikö meillä nyt oikeasti menekään niin huonosti, että kaikkien pitää osallistua? No, tähän varmaan tulee jotain selvitystä dynaamisista vaikutuksista ja kannustavuudesta...
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
koko teksti.

Täysin tietoisena, että minua pidetään automaatiosaatiota pelkäävänä vihervasurina, rohkenen ennustaa tulevaisuuden työmarkkinoita:

- Automatiosaatio vähentää kaikkein eniten keskiluokan työpaikkoja. Johtuen siitä, että rutiininomaiset tekninsen suunnittelun ja taloushallinnon tehtävät jo nyt onnistuneesti ulkoistettu roboteille. Milloin kylän raitilla on nähty pankkineiti?

Tekninen kehitys vain kiihtyy: Ennen sellutehdas työllisti 1000 ihmistä ja puunhankinta 10000 ihmistä. Uusi tehdas työllistää ehkä 200 ihmistä ja 500 Ponssemiestä.

Trendi on kristallinkirkas: Vaikka teollisuustuotanto lisääntyisi aivan helvetisti, niin työpaikat VÄHENEVÄT myös aivan helvetisti.

Mihin tämä ylijäämä?: Kauppoja ja baareja on Suomi väärällään. Rikkaimmat eivät palvelijoita hommaa määräänsä enempää. Ehkä tämä ylijäämä olisi parasta panna lihoiksi?
 

Tuamas

Jäsen
Näissä keskusteluissa nousee toistuvasti esiin se kuinka julkisia palveluita tulisi tehostaa, AY-siipi maalailee tältä osin aina sitä kuinka mummut jätetään paskaisiin vaippoihin ja väkeä pistetään kilometritehtaalle.

Kuitenkin tässä taas yksi esimerkki siitä, kuinka asiat oikein tekemällä on mahdollista saada tuntuvia kustannussäästöjä, karsimatta työvoimaa.
Tämä kaupungin yhtiö tehosti toimintaansa liki 30 miljoonalla – ilman irtisanomisia | Vantaan Sanomat

Eli Vantaalla perustettu kaupungin ateria-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluista vastaava Vantti tuottaa 50 miljoonan liikevaihdolla samat palvelut tänä vuonna 11,8 miljoonaa euroa edullisemmin, kuin tilanteessa ennen yhtiöittämistä. Kolmivuotisen toimintansa aikana Vantti on tuottanut Vantaan kaupungille kumulatiivista säästöä ~30 miljoonaa euroa.
Tässä puhutaan kymmenien prosenttien tuottavuuseroista, vaikka väkeä ei ole irtisanottu. Eli ollaan päästy lähes yksityisen puolen tuottavuuteen, vaikka on yksityistä puolta paremmat palkat ja pidemmät lomat.

Tällaisista projekteista ja ammattitaitoisesta johtamisesta olisi otettavissa iso siivu julkisista menoista.

Toki koska joka vitun Perähikiän pitää saada se oma kunnanvaltuusto, omat virkamiehet ja oma kunnanjohtaja, niin pienemmillä paikkakunnilla onnistuminen on enemmän kiinni sattumasta ja tuurista, eli siitä kuinka päteviä viranhaltijat ja luottamustehtävissä olevat sattuvat olemaan.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Mihin tämä ylijäämä?: Kauppoja ja baareja on Suomi väärällään. Rikkaimmat eivät palvelijoita hommaa määräänsä enempää. Ehkä tämä ylijäämä olisi parasta panna lihoiksi?

Itse en usko, että kannibalismiin mennään. Sen sijan pidän selvänä, että meneillään oleva maastamuuttoaalto tulee kohoamaan uusiin ennätyksiin. Hyvinkin puoli miljoonaa - miljoona työikäistä vaihtaa maisemaa ja jättää vanhukset ihmettelemään huononevaa huoltosuhdetta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pakko sanoa että tykkään entistä enemmän tästä nykyisestä hallituksesta. Tuo kitinä ja ininä on kasvattanut omaa uskoani hallitukseen, sekä siihen että tarpeellisia ratkaisuja tehdään. Kitinän ja ininän lisääntymisellä on suora kausaliteetti tarpeellisiin ratkaisuihin. Edellisen hallituksen aikaan kitistiin pääasiassa siitä että tarpeellisia ratkaisuja ei tehdä, nyt kun niitä tehdään, niin on moninkertainen määrä kitinää. Suurista ikäluokista osa itkee pieniä eläkkeitään ja sitä että olivat rakentamassa hyvinvointi-yhteiskuntaa. Tästä heidän panoksestaan huolimatta, nämä uudet sukupolvet (sovitaan vaikka että 70-luvulla syntyneet ja siitä eteenpäin) joutuvat korjaamaan tätä tilannetta jotka nuo "rakentajat" jättivät jälkeensä. Tottakai kunnioitan heidän saavutuksiaan ja tekojaan, mutta jos heidät jätettäisiin leikkauksista pois, niin ei tätä tilannetta saataisi korjattua millään. Ja kuten on sanottu, pelkästään investoinneilla tai leikkauksilla ei tätä maata pelasteta, se vaatii työtä, jota nykyinen hallitus tuntuu kannustavan edeltäjiään enemmän.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Sipilällä tuntuu olevan niinsanotusti "munaa", kun paraikaa vastailee puhujanpöntöstä opposition kitinöihin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Niin, uskoakko 90% taloustietilijöistä vai vain pankkiekonomisteja? Hallitus tukeutuu jälkimmäisiin. Jaksaako leikkuasvientiteollisuuskoulutusputkimihekisonarvokasta persut lukea talousartikkelia? Epäilen, maskoistinen kepitys on kivempaa


Taloustutkija Pantzar: Hallituksen tilannekuva ja reseptit ovat vääriä – leikkaukset hyydyttävät talouden ja kiristysyritys uhkaa yhteiskuntarauhaa | Minimahti

Tuore hallitus ei voi perustella leikkauspäätöksiä taloustieteellä eikä -historialla, sillä niiden valossa leikkauksille asetetut tavoitteet – talouden elpyminen ja velkasuhteen paraneminen – eivät toteudu.

– Leikkaukset ovat todella rajuja. Kun kotimainen kysyntä supistuu niiden seurauksena, talouskasvu tyrehtyy, eikä valtion velkaantumisaste todennäköisesti laske vaan nousee, Pantzar selittää.

Hän myös muistuttaa, että valtion on paljon helpompi maksaa pois velkaa kuin luoda uusia työpaikkoja.

– Jos politiikalla hävitetään työpaikkoja, pitäisi miettiä, miten ja missä niitä uusia syntyy. Jos tämä on pelkkää työpaikkojen tuhoamista, tästä tulee Suomelle kallis juttu.


***


– Suomi loistaa kaikissa kansainvälisissä vertailuissa siinä, että meillä on todella hyvin koulutettuja ihmisiä. Suuret säästöt uhkaavat rapauttaa inhimillisen pääoman, Pantzar arvioi.

Maailmanpankin mukaan inhimillinen pääoma eli käytännössä laadukas ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä selittää vauraissa maissa kaksi kolmannesta kansantulosta ja kolme neljännestä kansallisesta varallisuudesta. Inhimillisen pääoman rapauttaminen kaventaa menestymisen mahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Leikkauksia on puolusteltu paljon silläkin, että velkaantuminen olisi väärin tulevia sukupolvia kohtaan.

– Argumentti on yksi tyhmimmistä – että ihmisten kouluttaminen ja terveenä pitäminen olisi tulevilta sukupolvilta syömistä? Sehän on nimenomaan tulevien sukupolvien tukemista ja yhteiskunnan uusintamista, Pantzar tuhahtaa.

 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Alex Stubb juuri eduskuntasalissa: "Nämä vaikeat säästöpäätökset on pakko tehdä, jotta saamme vuodesta 2008 lähteneen kurjistumiskierteen katkaistua".

Miten vitun pihalla voi Suomen valtiovarainministeri olla?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aloin vielä tarkemmin pohtimaan tätä suurien ikäpolvien kitinää siitä, että kuinka he ovat rakentaneet maan ja siksi on väärin, etteivät saa ylisuuria eläkkeitä nostaa. Ei tätä maata kuitenkaan pimeillä hommilla ole maksettu, joten jos katsotaan valtion tuloja ja menoja, niin sieltä ne rakennuskustannukset löytyvät tai ovat löytymättä.
Valtion tulot ja menot - Veronmaksajain Keskusliitto ry
Vaikka tämä tarkastelu ei katakkaan kuin viimeiset vajaat 30 vuotta, niin selvää on ettei 80-luvulla sen enempää rahaa työläisiltä kerätty, että he voisivat sen ansiosta jotenkin korostetusti väittää olleensa maata rakentamassa. Pikemminkin päinvastoin. Vaikka Infraan on ehkä laitettu rahaa suhteessa enemmän, niin vastaavasti sos. ja terveyspalveluihin on käytetty vain murto-osa.
 

Tuamas

Jäsen
Suurista ikäluokista osa itkee pieniä eläkkeitään ja sitä että olivat rakentamassa hyvinvointi-yhteiskuntaa. Tästä heidän panoksestaan huolimatta, nämä uudet sukupolvet (sovitaan vaikka että 70-luvulla syntyneet ja siitä eteenpäin) joutuvat korjaamaan tätä tilannetta jotka nuo "rakentajat" jättivät jälkeensä. Tottakai kunnioitan heidän saavutuksiaan ja tekojaan, mutta jos heidät jätettäisiin leikkauksista pois, niin ei tätä tilannetta saataisi korjattua millään.

Niin, varsinkin koska rosvoavat nämä eläkkeensä meidän pienempien ikäluokkien selkänahoista ponzi-huijausta muistuttavan eläkejärjestelmän avulla.

Siinä on lähivuosikymmenten suurin rosvous, jolle kukaan ei ole viitsinyt tehdä yhtään mitään, vaikka lankeava lasku on ollut tiedossa jo kymmeniä vuosia.

Nytkin kun valitetaan korkeata työn hintaa, niin kukaan ei ota esille eläkemaksuja, jotka ovat ~25% bruttopalkoista. Toki niille on paha näin jälkijättöisesti tehdäkään mitään eläketurvaa romuttamatta, mutta järjestelmässä on paha valuvika.

Saunan taakse olisi joutanut se, joka keksi Suomen eläkejärjestelmän, jossa työssäkäyvät kustantavat eläkeläisten eläkkeet.
 
Arhinmäki suorastaan kyyneliä vuodattaa. Onhan tämä keskustelu kaikessa teatraalisuudessaan hupaisaa.

Edit: Räsänen ja Haglund omaa luokkaansa tyylikkyydessä ja esiintymisessä verrattuna Rinteeseen ja Arhinmäkee. Eipä se paljoa silti vaadi. Huutelijat sais poistaa salista.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Arhinmäki suorastaan kyyneliä vuodattaa. Onhan tämä keskustelu kaikessa teatraalisuudessaan hupaisaa.

Soinille Arhikselta kyllä hyvää kuittia. Se köyhä kansa (tm) unohtui yhdessä yössä. Paljonkohan riittää soppatykeillä väkeä enää neljän vuoden päästä? :)

No mutta sixpackilla oli tuossa neljä vuotta aikaa näyttää miten maata luotsataan eteenpäin. Tuloksena kaksi ulosmarssia ja karvaa vaille kaatunut hallitus. Että sikäli. :)
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Saunan taakse olisi joutanut se, joka keksi Suomen eläkejärjestelmän, jossa työssäkäyvät kustantavat eläkeläisten eläkkeet.

Mihinkäs pitäisi laittaa ne, jotka keksivät kustantaa lasten ja nuorten opiskelut, terveydenhoidon, päivähoidon, urheiluharrastus -mahdollisuudet jne...?
 

Tuamas

Jäsen
Mihinkäs pitäisi laittaa ne, jotka keksivät kustantaa lasten ja nuorten opiskelut, terveydenhoidon, päivähoidon, urheiluharrastus -mahdollisuudet jne...?

Eipä siinä ole mitään kritisoitavaa, joten vaikka nyt joku mitali rintaan jokaiselle.

Sinänsä toki ansiokas piikki jossa osoitettiin, ettei ymmärretty homman kluuta edes vähää alusta.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Eipä siinä ole mitään kritisoitavaa, joten vaikka nyt joku mitali rintaan jokaiselle.

Sinänsä toki ansiokas piikki jossa osoitettiin, ettei ymmärretty homman kluuta edes vähää alusta.

Niin no, mikähän ikäluokka on ollut se, joka on mahdollistanut itsellesi nuo edellisessä viestissä kirjaamani asiat?
 

Tuamas

Jäsen
Niin no, mikähän ikäluokka on ollut se, joka on mahdollistanut itsellesi nuo edellisessä viestissä kirjaamani asiat?

Edelleen, mitä ihmeen tekemistä sillä on pyramidihuijauksen, jota eläkejärjestelmäksi kutsutaan, kanssa?

Jos suuret ikäluokat olisivat itse maksaneet omien eläkkeidensä maksamiseen vaadittavat eläkemaksut (esim. ns. Ruotsin malli), ei tässä olisi mitään ihmeellistä.
Mutta kun väestörakenne huomioiden rakennettiin kestämättömälle pohjalle systeemi, jossa työssäolijat maksavat kulloisetkin eläkkeet, pääsivät suuret ikäluokat eläkemaksuista käytännössä kuin koira veräjästä.

Eli jo järjestelmää rakennettaessa ja viimeistään sitä ylläpidettäessä tiedettiin, että tässä 2000-luvusta lähtien eläkemaksut pompsahtavat ja jatkavat kasvuaan aina tuonne 30%:n tasolle lähivuosikymmeninä.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Sipilä edustaa kansantaloudellisen valtiomiehen sijaan insinöörimäista ja yritysjohtomaista ajattelua. Sipilän hallitus näkee ongelman rakenteellisena vaikka tosiasiassa kyse lienee enemmän suhdanneongelmasta. Hirveä kuilu poliitikoiden ja akatemian välillä. Akatemian tuottama data puhuu yksiselitteisti elvytyspolitiikan puolesta, miksei hyödynnetä tiedemiehiä? On se vähän outoa, tieteen etiikkaa noudattavat puolueettomat tutkijat ovat täysin päinvastaisella kannalla hallitusten kanssa. Vuosi sitten IMF nimenomaan varoitti suomea lähtemästä leikkauslinjalle.

Leikkauksiakin tarvitaan, mutta ne tulee tehdä nousukaudella. Halvan rahan aikana ja kun kansainvälinen kysyntä on alhaalla, niin on järjetöntä ja talousteorian vastaista supistaa julkista kulutusta tässä mittakaavassa. Paradoksaalista on sekin että pelkästään nuo leikkaukset leikkaavat bkt:ta aika reilusti ja kasvua ollaan tavoittelemassa.

Rakenteellisia ongelmia varmasti on ja aina on ajankohtaista kysyä, vastaako järjestelmä yhteiskunnan tavoitteita ja arvoja. Julkisen kulutuksen leikkaaminen näin suuressa mittakaavassa tässä taloustilanteessa tullaan parin vuosikymmenen päästä toteamaan virheidenvirheeksi.

Nollakoron aikaan pitäs nimenomaan korjata infraa, esim maanteitä ja homekouluja. Nollakorko ei rasita tulevia sukupolvia. Teoreettisesti ois kannattavaa laittaa velkarahalla työttömät ojankaivuuseen.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Soinille Arhikselta kyllä hyvää kuittia. Se köyhä kansa (tm) unohtui yhdessä yössä. Paljonkohan riittää soppatykeillä väkeä enää neljän vuoden päästä?

Timolla oli jo tilipäivä. Olisi varmaan kannattanut profiloitua kokonaan maahanmuuttovastaiseksi puolueeksi, sillä istuminen samoissa kabineteissä varsinaisten oikeostolaisten kanssa tuskin tekee hyvää puolueen kannatukselle.
 

Tuamas

Jäsen
Sipilä edustaa kansantaloudellisen valtiomiehen sijaan insinöörimäista ja yritysjohtomaista ajattelua. Sipilän hallitus näkee ongelman rakenteellisena vaikka tosiasiassa kyse lienee enemmän suhdanneongelmasta. Hirveä kuilu poliitikoiden ja akatemian välillä. Akatemian tuottama data puhuu yksiselitteisti elvytyspolitiikan puolesta, miksei hyödynnetä tiedemiehiä? On se vähän outoa, tieteen etiikkaa noudattavat puolueettomat tutkijat ovat täysin päinvastaisella kannalla hallitusten kanssa. Vuosi sitten IMF nimenomaan varoitti suomea lähtemästä leikkauslinjalle.
...
Nollakoron aikaan pitäs nimenomaan korjata infraa, esim maanteitä ja homekouluja. Nollakorko ei rasita tulevia sukupolvia. Teoreettisesti ois kannattavaa laittaa velkarahalla työttömät ojankaivuuseen.

Suomen taloudessa on huoltosuhteen muutoksen aiheuttama rakenteellinen ongelma joka on lähivuosina ratkaistava.

Hallitushan ensi töikseen julkaisi 1,6miljardin infrainvestoinnit.

On eri asia käyttää velkarahaa rakenteiden ylläpitoon kuin nyt vaikkapa investointeihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös