Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 144 022
  • 10 753

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Persut uskaltavat kantaa vastuuta ja tehdä päätöksiä jotka ovat kipeitä omalle kannattajakunnalle. Se on syy miksi sinun SDP on vaipumassa unholaan, vaikeita päätöksiä ei uskalleta tehdä.

Julkisen sektorin menojen leikkaamista tervehdin ilolla ja tuo ansiosidonnaisen lyhennyskään ei aiheuta vastalauseita. Jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystytään maksamaan on kuluja karsittava jostain. Kun aloitin aikoinaan keskikoulun piti ruoka ja kirjat maksaa itse, lisäksi kouluissa oli lukukausimaksut. Joku kohtuulinen lukukausimaksu, vaikkapa 100 euroa ei estäisi kenenkään opintiellä etenemistä. Miksi kaikki pitää nykyään saada ilmaiseksi?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Persujen kädenjälki näkyy lähinnä pikkuasioissa ei-sitovina sananhelinänä.. Persujen kannattajat ovat pääosin korkeintaan keskituloisia ja heihin leikkaukset osuvat pahiten. Joten tässä mielessä persut epäonnistuivat. Varsinkin persujen duunarikannattajia kustiin silmään.

No, näkyy se kädenjälki myös puoluetuen leikkauksena, 15% Jalosen mukaan lähtee. Lisäpanostusta tulee nuorten mielenterveyspalveluihin ja etsivään nuorisotyöhön, uskoisin että tämän olevan hyvin pitkälti erityisnuorisotyöntekijä Mäntylän kynästä.

Näin duunariäänestäjänä en koe tulleeni kusetetuksi millään tavalla. Minä tiedostin täysin sen, että vittumaisia leikkauksia on tulossa, Spagettihirviön ja Verkkosukan perseilyt on nyt kuitattava, kun demarit luikkivat oppositioon laskemaan VVO-kusetusrahojaan. Sitä paitsi, Persut ei hyödy minusta rahallisesti, vasuridemarikusettajien tapaan. Jazzitkin tulossa, kalliit juhlat meille työläisille, kun liittoeliittidemarit porsastelee duunarien rahoilla herkkupöytiensä äärellä.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuskin niitä tehtiin pelkästään persujen aloitteesta. Kepu ja kokoomus ovat maanpuolustusmyönteisiä puolueita.

Hetkinen. Onko se persuilta jotenkin pois, jos tuo uudistus käy muillekin? Ilmeisesti jotain demarilogiikkaa, että ei voi olla tyytyväinen, jos saa jotakin sellaista läpi, mikä kelpaa muillekin.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuo aiemmin lainaamani Deloitten toteamus hotelli - ja ravintola-alan työn tuottavuuden paranemisesta lyhentämällä vuosittaista työaikaa on mielenkiintoinen.

Ravintola-alalla kyseessä voi olla työtehojen laskennallinen tilastoharha mutta hankala ottaa kantaa kun en ole lukenut tätä tekstiä. Jos kyseessä on vuoden tai alle vanha tutkielma, tällöin havainto työtunnin kannattavuudesta ravintola-alalla on aivan oikea mutta tämä johtuu liikevaihtojen sekä asiakasmäärien isosta laskusta.

Tiivistettynä, alan kannattavuus parantuisi pienentämällä työtunteja mutta samalla liikevaihto ( sekä osa menettäisi markkinaosuuttaan ja tämä ajaisi ravintolan kierteeseen, josta se ei välttämättä selviäisi ) tippuisi samassa suhteessa. Luultavasti nämä työtuntien pienennykset tulisi tarkoittamaan yhden päivän per viikko kiinnioloa ja tämä taas pienentäisi työvoiman tarvetta. Luonnollisesti tämä lisäisi työttömyyttä etc..
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Varsinkin SDP tulee hyökkäämään persuja vastaan, koska taistelevat samoista äänestäjistä.
Aika poikkeuksellista, että joku demarikin ääneen myöntää, että lähes samaa sakkia ovat käytännössä persujen kanssa. Usein demarien kuulee jostain syystä kovastikin alatyyliseen sävyyn persuja arvostelevan. Tai ehkä demarien itsetuntemus on parantumaan päin.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi

Toki halla-aholaiset ja Jussi Niinistön kaltaiset eivät ole koskaan kuuluneet demareiden kannattajiin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mitä outoa tuossa muka on? Liittovaalien tulokset kontra ek-vaalitulokset kertovat olennaisen. Putkonen oli aikanaan luomassa hirviötä, jonka tappaminen on lähes mahdotonta. Hän on sen itsekin ihan avoimesti myöntänyt.

Kysyn nyt sinulta uudelleen kun et eilen vastannut ja näytät olevan linjoilla. Istuttaisiinko sinut ulos työpaikaltasi jos eroaisit ammattiliitosta ja liittyisit Loimaan kassaan?
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Nuo olivat pieniä voittoja verrattuna niihin tappoihin, jotka kohdistuvat keskivertopersukannattajaan.

Entäs jos ei ole persu-kannattaja? Ja entäs jos ei ole koskaan äänestänyt ketään?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ravintola-alalla kyseessä voi olla työtehojen laskennallinen tilastoharha mutta hankala ottaa kantaa kun en ole lukenut tätä tekstiä. Jos kyseessä on vuoden tai alle vanha tutkielma, tällöin havainto työtunnin kannattavuudesta ravintola-alalla on aivan oikea mutta tämä johtuu liikevaihtojen sekä asiakasmäärien isosta laskusta.

Tiivistettynä, alan kannattavuus parantuisi pienentämällä työtunteja mutta samalla liikevaihto ( sekä osa menettäisi markkinaosuuttaan ja tämä ajaisi ravintolan kierteeseen, josta se ei välttämättä selviäisi ) tippuisi samassa suhteessa. Luultavasti nämä työtuntien pienennykset tulisi tarkoittamaan yhden päivän per viikko kiinnioloa ja tämä taas pienentäisi työvoiman tarvetta. Luonnollisesti tämä lisäisi työttömyyttä etc..

Tuo Taloussanomien juttu jossa tuota tutkimusta oli lainattu oli vuodelta 2010. En tunne hotelli-ja ravintola-alaa joten en pysty kommentoimaan sen enempää mutta kokeile googlea.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Jos ei ole äänestänyt, niin se on oma häpeä.

Jos ei ole äänestänyt, ja omaa tiettyjä mielipiteitä, niin onko automaattisesti persu?
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Toki persuhenkiset ovat persuhenkisiä riippumatta äänestämisistä.

Ja vasemmisto henkiset ovat vasemmistohenkisiä äänestäessäänkin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kotipaikkasi on Raisio. Vuonna 2012 Raision kunnallisveroprosentti oli 18 ja vuonna 2014 19.75%. Se on suurin selittäjä käteen saamasi palkan alenemiselle eikä verotuksen progressio kuten Daespoo vaahtoaa. Kunnallisvero ei ole progressiivinen ja jokainen kunnallisveroja maksava kuntalainen maksaa saman veroprosentin mukaan riippumatta siitä saako hän palkkatuloa esim. 20.000 euroa tai 2.000.000 euroa.

Ja paskat, älä jauha skeidaa. Käy vero.fi koneessa laskemassa miten veroprosenttisi muuttuu tulojen kasvaessa. Kunnallisvero on progressiivinen vero joka kasvaa tulojen kasvaessa, ei samaa tahtia kun valtion tulovero mutta kasvaa kuitenkin.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Ja paskat, älä jauha skeidaa. Käy vero.fi koneessa laskemassa miten veroprosenttisi muuttuu tulojen kasvaessa. Kunnallisvero on progressiivinen vero joka kasvaa tulojen kasvaessa, ei samaa tahtia kun valtion tulovero mutta kasvaa kuitenkin.

Öö, kunnallisvero on tasavero. Eli prosentti on kaikille sama.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki persuhenkiset ovat persuhenkisiä riippumatta äänestämisistä.

Eikös nämä vielä äsken ollut samaa porukkaa demareiden kanssa? Siis persujen äänestäjät
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kysyn nyt sinulta uudelleen kun et eilen vastannut ja näytät olevan linjoilla. Istuttaisiinko sinut ulos työpaikaltasi jos eroaisit ammattiliitosta ja liittyisit Loimaan kassaan?

Vastaan osaltani tähän. Olen nähnyt tilanteita jossa tuotantolaitoksen ay-henkinen siipi pistää liitosta eronneen tyypin ns. henkiseen boikottiin (ei puhuta/vaihdetaan paikkaa röökipaikalla) mutta onneksi ay-liikkeen järjestäytymisaste tippuu koko ajan kun tietoa on tarjolla paremmin eikä olla pelkän ay-politrukin paatoksen varassa. Paras tapa on pitää reippaat YT:t jossa ay-henkiset pistetään ulos ja sitten vielä vaivihkaa kerrotaan miksi juuri he saivat monoa. Parantaa työvoiman moraalia kummasti kun kaikki tietää että lähtijät ovat niitä pahimpia riidankylväjiä.

Öö, kunnallisvero on tasavero. Eli prosentti on kaikille sama.

Virta päälle politrukki, kunnallisveron vähennykset tekevät verosta progressiivisen. Tätä ei ilmeisesti Kiljavalla tai Sirolassa opeteta?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kysyn nyt sinulta uudelleen kun et eilen vastannut ja näytät olevan linjoilla. Istuttaisiinko sinut ulos työpaikaltasi jos eroaisit ammattiliitosta ja liittyisit Loimaan kassaan?

Jos täällä aletaan persujen listoja kyhäämään, niin tiedätte ketkä lähtee ensimmäisinä loimaalaisten kanssa, jos tulee yyteet. Näin kerrottiin, niin ei tässä perheellinen muuta uskalla kuin pitää päänsä kiinni.

Veljeni on luottamusmies ja samaa puhetta on heidänkin alalla. Ei ole minkään puolueen jäsen, mutta demarien suojeluksessa, niin selusta on suojattu. Paras kaverini oli hitsarina telakalla ja oli valmis lähtemään Loimaan porukoihin, niin pelkästään sen vaihtoehdon sanominen ääneen johti siihen, että tunsi olevansa töissä kuin juutalainen Aatun Berliinissä. Eli kuten Daespoo mainitsi, niin henkinen boikotti ja syrjintähän siitä seuraa.

Ja onhan näistä uutisoitukin:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288415011263.html
 
Viimeksi muokattu:

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Vastaan osaltani tähän. Olen nähnyt tilanteita jossa tuotantolaitoksen ay-henkinen siipi pistää liitosta eronneen tyypin ns. henkiseen boikottiin (ei puhuta/vaihdetaan paikkaa röökipaikalla) mutta onneksi ay-liikkeen järjestäytymisaste tippuu koko ajan kun tietoa on tarjolla paremmin eikä olla pelkän ay-politrukin paatoksen varassa. Paras tapa on pitää reippaat YT:t jossa ay-henkiset pistetään ulos ja sitten vielä vaivihkaa kerrotaan miksi juuri he saivat monoa. Parantaa työvoiman moraalia kummasti kun kaikki tietää että lähtijät ovat niitä pahimpia riidankylväjiä.

Virta päälle politrukki, kunnallisveron vähennykset tekevät verosta progressiivisen. Tätä ei ilmeisesti Kiljavalla tai Sirolassa opeteta?

En poliittisia kouluja ole käynyt.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos täällä aletaan persujen listoja kyhäämään, niin tiedätte ketkä lähtee ensimmäisinä loimaalaisten kanssa, jos tulee yyteet. Näin kerrottiin, niin ei tässä perheellinen muuta uskalla kuin pitää päänsä kiinni.

Veljeni on luottamusmies ja samaa puhetta on heidänkin alalla. Ei ole minkään puolueen jäsen, mutta demarien suojeluksessa, niin selusta on suojattu. Paras kaverini oli hitsarina telakalla ja oli valmis lähtemään Loimaan porukoihin, niin pelkästään sen vaihtoehdon sanominen ääneen johti siihen, että tunsi olevansa töissä kuin juutalainen Aatun Berliinissä. Eli kuten Daespoo mainitsi, niin henkinen boikotti ja syrjintähän siitä seuraa.

Ja onhan näistä uutisoitukin:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288415011263.html

Uskon että näin asia on isoissa firmoissa. 60-ja -70 luvuilla tuo oli arkipäivää että liittoon kuulumattomia saatettiin savustaa ulos. Mutta miten näkisit että asiat muuttuisivat jos esimerkiksi Metallin johto olisi perussuomalaisia? Jäsenistönsä etua he kuitenkin ajaisivat ja jos eivät ajaisi heidät äänestettäisiin ulos. Onko perussuomalaisten ay-aktiivien ajatukset ammattiliiton jäsenistön eduista kovinkin poikkeavat demarien ajatuksista? Haluaisivatko perussuomalaiset ay-aktiivit esimerkiksi lisätä työaikaa kuten EK haluaa? Ja @Daespoo , nuo sinun kömpelöt provosi ovat lähinnä naurettavia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös