Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 150 829
  • 10 753
Mielenkiintoista myös nähdä paljonko leluista (moottoripyörästä ja veneestä) tulevat veroa perimään...

Tietysti monelle moottoripyörä on "lelu". Mutta löytyy myös niitä, kenelle se on ainoa kulkuneuvo (esimerkiksi minä, ja monet nuoret). Moottoripyöriin kohdistuvat maksut ovat nyt jo tappaneet paljon alan vanhoja toimijoita. Tämä nyt ei ainakaan kauppaa lisää. Pienellä muutoksella saadaan isot ongelmat ?

EDIT: Sen lisäksi uskon, että koko 50 miljoonaa saadaan helposti upotettua Trafin lisääntyneeseen byrokratiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Jumankauta, täältähän löytyi vielä helmi hallitusohjelmasta:
- Hallitus edistää vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Kuntarakennelain selvitysvelvollisuuden kriteereitä, määräaikoja ja irtisanomissuojaa kuntaliitostilanteessa koskevat säädökset kumotaan.

Viiden vuoden ketjutettava penailu jää siis historiaan, eli kuntaliitoksilla voidaan saavuttaa jopa säästöjä.

Kerrassaan loistava uutinen. Tämähän näyttää koko ajan paremmalta. Nyt oli kyllä kepulta sellainen suoritus jota ihan heti en uskonut näkeväni. Tässähän heittäytyy ihan toiveikkaaksi. Kyllä kyllä. Saisikohan tämä uusi hallitus nuo ay-liikkeet vielä kuriin? Toivottavasti. Hyvin ainakin Sipilä laittoi ota tai jätä-tarjouksen pöytään. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, voi Sipilä syyttää ay-liikettä kipeistä leikkauksista.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saisikohan tämä uusi hallitus nuo ay-liikkeet vielä kuriin? Toivottavasti. Hyvin ainakin Sipilä laittoi ota tai jätä-tarjouksen pöytään. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, voi Sipilä syyttää ay-liikettä kipeistä leikkauksista.

Itse ainakin toivon että ay-liikkeet laittavat kovan kovaa vastaan ja heittävät oman ehdotuksen ota tai jätä tarjouksella, jos jätät, on hallitus vastuussa isoista lakoista. Näille vitun porvareille ei tuumaakaan periksi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Itse ainakin toivon että ay-liikkeet laittavat kovan kovaa vastaan ja heittävät oman ehdotuksen ota tai jätä tarjouksella, jos jätät, on hallitus vastuussa isoista lakoista. Näille vitun porvareille ei tuumaakaan periksi.

No mikäs se ay-liikeiden ehdotus olisi? Kaikille lisää liksaa ja palkallisia vapaapäiviä, että ihmiset jaksaisivat paremmin töissä ja voisivat kuluttaa enemmän vapaa-ajan tuotteisiin. Täten valtio saisi alv veroa lisää. Vai mitenkä?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
. Saisikohan tämä uusi hallitus nuo ay-liikkeet vielä kuriin? Toivottavasti. Hyvin ainakin Sipilä laittoi ota tai jätä-tarjouksen pöytään. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, voi Sipilä syyttää ay-liikettä kipeistä leikkauksista.

Voihan tietenkin syyttää vaikka Jeesusta, mutta neuvotteluun osallistuvat työmarkkinajärjestöt molemmin puolin pöytää (ja ensimmäisen valmistelun kaatoi nimenomaan EK). En siis ihan näe miksi prosessin mennessä kuralle oletussyytettävä olisi ay-liike, semminkin kun tuolla listalla työnantajapuoli häviäisi olennaisesti vähemmän. Minä en EK:n edustajana kovin merkittävään prosessiin tuolla listalla edes lähtisi, mutta ennustan, että sekin agenda vielä elää.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onhan tämä nyt historiallisen karmea tilanne, että Suomen oikeusministeriötä aletaan johtamaan amispohjalta. Persuilta tällaisen perseilyn ymmärrän, mutta vähän ihmetyttää, että Sipilä suostuu tähän.

No viime hallituksen kovin jamppa on koulutukseltaan kirvesmies. Eikä mm. Haaviston, Heinäluoman ja Arhinmäenkään koulupohja päätä huimaa. Mutta demokratiassa voi duunarikin edetä, joka ei minusta sinänsä ole huono asia. Mutta älymystöerkujen maailmassa työläinen pysyköön lestissään. Politiikka kuuluu vaan koulutetulle eliitille.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitä minun on erittäin paha mennä sanomaan mikä olisi se ehdotus. Ihan puhtaasti maalaisjärjellä kuitenkin ajateltuna hallituksen ja ek:n ehdotus ei toimi. Jos lisätään työtunteja jo töissä olevilla ihmisillä se tarkoittaa nopeasti sitä että kohta on lisää työttömiä, pekkaspäivät ja/tai palkallisten vapaa päivien vähentäminen olisi taas outoa koska Suomi on kuitenkin noissa ns. tuottamattomissa päivissä euroopan häntäpäätä ja niiden vähentäminen vain lisäisi sairaslomapäiviä. Jos jotain muuttaisin olisi se kunnallisten työntekijöiden lomat samalle tasolle yksityisten yritysten kanssa. lisäisi myös tasa-arvoa, vaikka henk.koht en tasa-arvo hippejä olekkaan.

Ja tämä oli @Alfred E Neuman :nille
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No mikäs se ay-liikeiden ehdotus olisi? Kaikille lisää liksaa ja palkallisia vapaapäiviä, että ihmiset jaksaisivat paremmin töissä ja voisivat kuluttaa enemmän vapaa-ajan tuotteisiin. Täten valtio saisi alv veroa lisää. Vai mitenkä?

Itse olen nähnyt tänään palkansaajapuolen liitoista ainakin toistakymmentä avausta liittyen yhteiskuntasopimusneuvotteluihin ja niiden tärkeyteen. Miltä tahansa uutissaitilta löytynee useita. Toki joiltain aika tiukkoja reunaehtojakin suuntaan ja toiseen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Voihan tietenkin syyttää vaikka Jeesusta, mutta neuvotteluun osallistuvat työmarkkinajärjestöt molemmin puolin pöytää (ja ensimmäisen valmistelun kaatoi nimenomaan EK). En siis ihan näe miksi prosessin mennessä kuralle oletussyytettävä olisi ay-liike, semminkin kun tuolla listalla työnantajapuoli häviäisi olennaisesti vähemmän. Minä en EK:n edustajana kovin merkittävään prosessiin tuolla listalla edes lähtisi, mutta ennustan, että sekin agenda vielä elää.

Totta puhut. Sipilä kuitenkin pelasi kortit niin, että tämän ota tai jätä-tarjouksen heittäminen ay-liikkeelle nyt takaa sen, että tuota EKn ensimmäsitä tarjouksen hylkäystä ei muista kukaan. Eli se pahis on joko hallitus tai ay-liike.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sitä minun on erittäin paha mennä sanomaan mikä olisi se ehdotus. Ihan puhtaasti maalaisjärjellä kuitenkin ajateltuna hallituksen ja ek:n ehdotus ei toimi. Jos lisätään työtunteja jo töissä olevilla ihmisillä se tarkoittaa nopeasti sitä että kohta on lisää työttömiä, pekkaspäivät ja/tai palkallisten vapaa päivien vähentäminen olisi taas outoa koska Suomi on kuitenkin noissa ns. tuottamattomissa päivissä euroopan häntäpäätä ja niiden vähentäminen vain lisäisi sairaslomapäiviä. Jos jotain muuttaisin olisi se kunnallisten työntekijöiden lomat samalle tasolle yksityisten yritysten kanssa. lisäisi myös tasa-arvoa, vaikka henk.koht en tasa-arvo hippejä olekkaan.

Ja tämä oli @Alfred E Neuman :nille

Onhan niitä ajatuksia kohtalaisen paljonkin lähtien esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työllistämiskynnysten madaltamisesta (Akavan ehdotus määräaikaisuuden perusteen väliaikaisesta ohittamisesta näiden kohdalla max vuoden työsuhteissa), koeajan pidentämisen vastapainona muutosturvan parantamista ja kouluttautumisvelvoitetta sekä -tukivelvoitetta työnantajapuolelta jne. Aika monta asiaa on hallitusohjelman pohjissakin palkansaajapuolen(kin) esityksistä. Ei kaikki niin mustavalkoista ole, ja ay-liikettäkin on kovasti monenlaista. Mielenkiintoinen prosessi yhteiskuntasopimuksesta silti tulee.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itse ainakin toivon että ay-liikkeet laittavat kovan kovaa vastaan ja heittävät oman ehdotuksen ota tai jätä tarjouksella, jos jätät, on hallitus vastuussa isoista lakoista. Näille vitun porvareille ei tuumaakaan periksi.
Vitun porvarit maksavat sinunkin palkkasi.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vitun porvarit maksavat sinunkin palkkasi.

Jep, ja olen erittäin ison suomalaisen yrityksen palveluksessa, mutta palkka on omasta mielestäni liian pieni tehdyn työn määrään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jep, ja olen erittäin ison suomalaisen yrityksen palveluksessa, mutta palkka on omasta mielestäni liian pieni tehdyn työn määrään.
Silloin kannattaa ehdottomasti vaihtaa paremmin kykyjä vastaavaan paikkaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Jep, ja olen erittäin ison suomalaisen yrityksen palveluksessa, mutta palkka on omasta mielestäni liian pieni tehdyn työn määrään.

Palkkaus ja työehdot oli varmasti tiedossa kun työsopimuksen allekirjoitit, joten tiesit mihin ryhdyt. Jos et itse osaa tätä epäkohtaa korjata niin se on sitten sinun oma onglemasi. Ei yhteiskunnan eikä "vitun porvareiden".
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Silloin kannattaa ehdottomasti vaihtaa paremmin kykyjä vastaavaan paikkaan.

En tiedä missä asut, mutta itse majailen Lappeenrannassa ja työtilanne on tällä hetkellä aikas heikko.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Palkkaus ja työehdot oli varmasti tiedossa kun työsopimuksen allekirjoitit, joten tiesit mihin ryhdyt. Jos et itse osaa tätä epäkohtaa korjata niin se on sitten sinun oma onglemasi. Ei yhteiskunnan eikä "vitun porvareiden".

En jaksa lähteä tähän mukaan ollenkaan, jos lukisit muutakin kuin aku ankkaa tietäisit että Suomessa kansallinen hintataso ja perusduunarin saama korvaus ei ole linjassa.
 
K

kiwipilot

Jep, ja olen erittäin ison suomalaisen yrityksen palveluksessa, mutta palkka on omasta mielestäni liian pieni tehdyn työn määrään.

Niinhän se aina.

En olisi tätä ikinä uskonut sanovani, mutta toistaiseksi iso käsi Sipilälle (ja Kepulle) rivakoista otteista! Erityispisteet järjettömän irtisanomissuojan poistamisesta sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden alasajosta. Lisäksi tuleva elämäntapaopiskelijoiden kurmottaminen on poikaa. Voisiko olla, että Kepu ei aina pettäisikään? Elämme mielenkiintoisia aikoja!

Oletko muuten paperimies?
 
En ole, ja nuo ylläolevat asiat mitä listasit, ovat muuten ihan hyviä asioita. Vieläkun päivähoitoon saataisiin tuntilaskutus, homma toimisi oikein mukavasti.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En jaksa lähteä tähän mukaan ollenkaan, jos lukisit muutakin kuin aku ankkaa tietäisit että Suomessa kansallinen hintataso ja perusduunarin saama korvaus ei ole linjassa.

En tiedä, mikä on "perusduunarin" määritelmä, mutta esimerkiksi valtion palveluksessa vallitsee ihan tutkitusti kaksoisepätasapaino. Tietyissä ns. suorittavan portaan tehtävissä palkat ovat suhteellisen korkeat, mutta asiantuntija- ja esimiestehtävissä hävitään kaikille verrokkiryhmille (myös kotimaiselle avoimelle sektorille). Sama ilmiö on jossain määrin sekä palkkauksen että verokohtelun myötä myös avoimen sektorin työyhteisöissä.
 
En jaksa lähteä tähän mukaan ollenkaan, jos lukisit muutakin kuin aku ankkaa tietäisit että Suomessa kansallinen hintataso ja perusduunarin saama korvaus ei ole linjassa.

Tämän voi helposti allekirjoittaa. Helppohan se on toki herrojen syyllistää, että olet liian kallis ja kuinka joku eestipoeg tekisi saman lautasellisesta hernekeittoa. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa illuusiot jostain 2020- tai 2030-lukujen Suomen "pelastamisesta", nyt pitää laittaa kova kovaa vastaan tälle lessumiljonäärille kätyreineen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En jaksa lähteä tähän mukaan ollenkaan, jos lukisit muutakin kuin aku ankkaa tietäisit että Suomessa kansallinen hintataso ja perusduunarin saama korvaus ei ole linjassa.
En tiedä mitä sinä luet, mutta tämä väite ei ole kansainvälisessä vertailussa totta ollenkaan.
http://www.akava.fi/files/14169/PT_palkkavertailu-2011_koulutusasteittain.png
http://www.akava.fi/files/14092/PT_palkkavertailu-2011-prosentuaalinen-ero.png
Samasta asiasta toisaalla:
Moni duunari tienaa jo kuin akateeminen | Taloussanomat
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tiedä, mikä on "perusduunarin" määritelmä, mutta esimerkiksi valtion palveluksessa vallitsee ihan tutkitusti kaksoisepätasapaino. Tietyissä ns. suorittavan portaan tehtävissä palkat ovat suhteellisen korkeat, mutta asiantuntija- ja esimiestehtävissä hävitään kaikille verrokkiryhmille (myös kotimaiselle avoimelle sektorille). Sama ilmiö on jossain määrin sekä palkkauksen että verokohtelun myötä myös avoimen sektorin työyhteisöissä.

Itse lasken perusduunariksi esim. näitä aloja: Timpurit, muurarit, hitsarit, sepät, korjaajat jne jne.

Noihin muihin en lähde kommentoimaa koska en ole ollut valtion palveluksessa muualla kuin armeijan käydessäni.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kerrassaan loistava uutinen. Tämähän näyttää koko ajan paremmalta. Nyt oli kyllä kepulta sellainen suoritus jota ihan heti en uskonut näkeväni.
Boldaus oma.

Kuntien irtisanomisajan uudistus lähinnä korostaa hallituksen olevan nimenomaan Sipilän hallitus. Kepu kulkee Jullen vetämänä ja vahvasti ainakin näin alussa kulkeekin. On erittäin hyvä juttu, että Keskustan vanha kaarti pekkarisineen ja kääriäisineen jää taustalle, nyt puolue voi toteuttaa uudistavaa politiikkaa.

Juha Sipilä on valmis muutoksiin, vaikka Keskustan kenttä ei olisikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös