Mainos

Halli, makkarat ja show

  • 691 322
  • 2 284

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Väittäisin että viikkopelejen valitettavaan tunnelman vaisuuteen on suurempikin tekijä kuin yleisömäärä, nimittäin se että ne muutamat tunnelmaa luovat oluet jäävät useimmin juomatta kun seuraavana aamuna on herätys seiskalta. Elämänvalintakysymyksiähänä nämä tietenkin edelleen ovat, että valitseeko käydä 8-16 töissä vai nauttiiko täysillä Kalpa peleistä...
 

Dängleri

Jäsen
Hemmetti miten laadukas keskustelu on saatu kerrankin aikaiseksi. Sitä mukaa kun näitä kommentteja lukee, tulee koko ajan mieleen jokin asia, jota ei aiemmin muistanut pukea kirjoitukseksi.

Toki onhan se mahdollista etteivät ihmiset viitsi lähteä istumapaikoiltakaan ostoksille jos hallissa on se 4500+ katsojaa.

Tuo lienee totta, ja siitä seuraa kysymys, miksi hallissa ei suoriteta kiertomyyntiä? Esim. KuPSin peleissä junnut kiertävät katsomossa kylmälaukkujen kanssa myymässä jäätelöä, ja kohtuu hyvin näkyy kauppansa tekevän. En sitten tiedä, kuinka hankalaa olisi käytännössä Montussa kiertää kahvitermarin ja maitopurkin, karkki-ja popcorn pussien kanssa? Olisivatko jonkun niskassa, mene ja tiedä.
 

Kalakukko

Jäsen
Väittäisin että viikkopelejen valitettavaan tunnelman vaisuuteen on suurempikin tekijä kuin yleisömäärä, nimittäin se että ne muutamat tunnelmaa luovat oluet jäävät useimmin juomatta kun seuraavana aamuna on herätys seiskalta. Elämänvalintakysymyksiähänä nämä tietenkin edelleen ovat, että valitseeko käydä 8-16 töissä vai nauttiiko täysillä Kalpa peleistä...


Aivan. Itselleni ja katsojamääristä päätellen monelle muulle arki-ottelut on vain pelejä, viikonloppupelit voidaan nähdä enemmänkin tapahtumina. Viikonloppupeleihin saapuu katsojia yhteiskuljetuksilla pidemmänkin matkan päästä, ja viikonloppupelit ovat monille osa illan rakentumista: peleihin tullaan aloittelemaan iltaa, tapaamaan tuttuja ja riipimään määrittelemättömiä kappaleita mietoja alkoholijuomia. KalPan otteita seurataan mielenkiinnolla viikollakin, vaan monikaan ei jaksa työpäivän jälkeen lähteä hallille katsomaan peliä, etenkään kun se peli näkyy kotisohvalta puoli-ilmaiseksi muutenkin. Lisääntynyttä televisionäkyvyyttä on mielestäni turha syytellä. Liigaseurat saavat tänäkin vuonna n. 700ke(?) korvauksen televisiointisopimuksen kautta. En tosin usko, että liigaseurat olisivat osanneet ennakoida sopimusta laatiessaan nykyisen televisiointi ja etenkään nettitarjonnan kasvua. Ehkäpä 2013 umpeutuvan tv-sopimuksen jälkeisessä sopimuksessa lisääntynyt näkyvyys olisi paremmin huomioitu.

Seuran kannalta tilanne onkin miettimistä, kuinka houkutella arkenakin ihmiset hallille. Vaihtoehdot ovat mielestäni lipputarjoukset arkipeleihin ja erilaisten tapahtumien yhdistäminen arkipeleihin. Tätä vaihtoehtoahan on käytettykin esimerkiksi järjestämällä pari kertaa vuodessa opiskelijapeli. Pitkän aikavälin tavoitteenahan olisi hienoa jos kausikortti/vakiokatsojien määrää saataisiin hilattua ylöspäin, mutta tämä on mielestäni varsin haastavaa, etenkin savossa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo lienee totta, ja siitä seuraa kysymys, miksi hallissa ei suoriteta kiertomyyntiä? Esim. KuPSin peleissä junnut kiertävät katsomossa kylmälaukkujen kanssa myymässä jäätelöä, ja kohtuu hyvin näkyy kauppansa tekevän. En sitten tiedä, kuinka hankalaa olisi käytännössä Montussa kiertää kahvitermarin ja maitopurkin, karkki-ja popcorn pussien kanssa?
Tämä olisi mielestäni loistavaehdotus, varsinkin nyt kun erissä on näitä teknisiä aikalisiä. Kahvien tarjoilu ehkä kannattaisi hoitaa niin että kahvit olisivaksi valmiiksi kaadettuina kansilla varustetuissa pahvimukeissa. Tai sitten pysyttäydyttäisiin vain makkaroissa, mehuissa ja muissa helpoissa tuotteissa.

Noissa pariin kertaan mainituissa Urho-peleissä itseäni häiritsee se, että tuotteina on vain yksittäisen pelit/sarjakortit (pelit 7-9e kappale) ja "kausikortit" (pelit 3,5e kappale). Jos joku ostaa sen kausikortin, niin kynnys jäädä kotiin on varmasti matalampi. Jos Urholla olisi tarjonnassaan vaihtoehtona vielä vieraskausikortti, joka maksaisi vaikka 100-120e niin silloin a) tavallinen kausikorttilainenkin voisi Urhoon rahojaan sijoittaa ja b) vieraskausikorttilaisen kynnys lähteä kotipeleihin olisi pienempi.

Suomessa on kuitenkin 14 joukkuetta, joilla noin keskimäärin varmaan 3000 kausikorttilaista eli yhteensä 40 000 Suomen kovinta lätkäfania. Luulisi että heidätkin kannattaisi ottaa huomioon lätkäpalveluiden tarjonnassa. Ihme ettei tästä ole isommin juttua ollut.
 

Willis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo
Kiitos KalPa

Onhan tämä superhienoa, KalPa tarjoaa viikosta toiseen huippupelejä + voittoja siinä sivussa enemmän kuin moni osasi odottaa ennen kauden alkua. Toivottavasti työnteko jatkuu joukkueessa kevään tosipelit tähtäimessä tärkeimpänä. Mutta tuuriakin tarvitaan ja kannustusta tottakai:

Miten halliin saataisiin lisää kannustusta?

Kaikki kunnia faniporukalle rumpuineen, mutta ei mielestäni riitä tällä hetkellä. Ei alkuunkaan. Tepsiäkin vastaan joku yksinäinen katsomossa sai pari kertaa muut mukaansa kun faniporukka ilmeisesti söi makkaroitaan tai veti henkeään kolmannen erän kriittisillä hetkillä...
Huolestuttavinta tässä ei ole faniporukan toimet tai toimettomuus vaan se, että suuri yleisö näyttää taas tosiaankin tarvitsevan vetoapua, eikä esim ympäri hallia raikuvasta kannustuksesta voi taaskaan kuin haaveilla...muistaen parin kauden takaiset poffit jossa oli jo kannustuksen aakkoset nähtävillä. No, joskus sitä ääntä lähtee nytkin mutta pari minuuttia per peli ei riitä alkuunkaan.

Pitäisikö muutaman tosifanin siirtyä satunnaisiin paikkoihin ympäri hallia ja yrittää tartuttaa kannustusta muihin? Vai miten se tosifani kannustaa? Joukossa muiden keskellä, ostamalla pelipaidan kerran kaudessa, ruudun takana kotona peliä seuraten?

Urhoa katsellessa ei ainakaan "kovin montaa aaltoa saa halliin aikaan" mutta ei myöskään nakkijonossa tai hiljaa kaverin vieressä kun se heiluttaa kaulahuivia maalin jälkeen. Siispä: liput kotipelehin niin usein kuin ikinä voi ja houkutelkaa ne pari kaveriakin sinne halliin. Siihen pari juomaa, kättä yhteen + huutoa niin että kuuluu. Oikeasti.

Yritän olla sanojeni veroinen. Parikymmentä kertaa kaudessa. Mieti mitä voit itse tehdä. Tee se.
 

Jaska_a

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ennen Lukko, nyt kaikki muut paitsi HIFK, Pelicans
Kalpan halli

Olin 12.10 katsomassa Kalpa-Lukko peliä niin vaikka Lukon esitys ilahduttanut niin painavimpana mieleen jäi se, että invapaikkoja oli klo 18.00 1 tyhjänä ettei tällä kertaa tarvinnut ajella ympäriinsä etsimässä yleensä parkkipaikkaa. Kuskina oli nyt paikkakuntalainen että ehkä olisimmekin löytäneet jonkin päinvastoin kuin vuosi sitten kun yksin yritin navigaattorin avulla löytää yleensä hallille ja sitten pysäköintipaikkaa. Nyt Kalpan kotisivuilla on ajo-ohjeet, mutta olisiko liian vaikeaa kertoa osoite jonka navigaattoriin voisi laittaa ja mikä nimenomaan on B-oven osoite missä 5 kpl 8:sta invapaikasta sijaitsee. Tällä kertaa invapaikalle ei olet sijoitettu roskista niinkuin vuosi sitten. Silloin kysyin mikä meteli olisi noussut jos roskis olisi laitettu vastapäätä jonkun VIPin paikalle, se oli helpompi laittaa liikuntavammaisen paikalle.

Ollaan lähes yhtä hyviä kun molemmat voitimme HIFK:n samalla viikolla.
 

chubster

Jäsen
Tuo lienee totta, ja siitä seuraa kysymys, miksi hallissa ei suoriteta kiertomyyntiä? Esim. KuPSin peleissä junnut kiertävät katsomossa kylmälaukkujen kanssa myymässä jäätelöä, ja kohtuu hyvin näkyy kauppansa tekevän. En sitten tiedä, kuinka hankalaa olisi käytännössä Montussa kiertää kahvitermarin ja maitopurkin, karkki-ja popcorn pussien kanssa? Olisivatko jonkun niskassa, mene ja tiedä.

Muistan itse junnuvuosilta kun suorittettiin juurikin tätä jäätelönmyyntiä kylmälaukkujen kanssa JYPin peleissä. Katkojen aikana kierreltiin katsomoita ja yritettiin kaupata jäätelöä. Ei toimi jäähallissa. Ensinäkin ahtauden takia, huono myydä ja toisekseen, todella vähän menee jäätelöä jäähallissa. Uskoisin tuon Dängelrin ehdottaman kahvitermarihomman olevan sinällään ideana parempi, että kahvi/namit ovat tuotteita joilla on kovempi menekki. En silti usko, että se toimisi, juurikin jäähallien ahtauden takia. Toisia vituttaisi kun myyjät touhuaisivat vehkeidensä kanssa siellä menemään ja peittäisiät näkyvyyttä jne. Mistäpä suomalainen ei valittaisi!
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niiralassa on kyllä aina silloin tällöin yritetty tuota kiertomyyntiä, nyt ei ole pariin vuoteen tainnut olla. Taisivat ainakin kahvia, pillimehuja ja makkaraa myydä. Ei se oikein toiminut.
 

Dängleri

Jäsen
Toisia vituttaisi kun myyjät touhuaisivat vehkeidensä kanssa siellä menemään ja peittäisiät näkyvyyttä jne. Mistäpä suomalainen ei valittaisi!

Lähinnä mietin että kiertäisivät erätauon aikana, jolloin myyntipisteet yleisesti ovat tukossa, ja katsomot puolestaan väljempiä.

Mutta kyllä se taitaa olla valitettava tosiasia, että Niiralan Monttu ei yksinkertaisesti täytä nykypäivän hallin vaatimuksia, vaikka organisaatio varmasti yrittää asioita korjata ja parantaa. Olemassa oleviin ongelmiin ei taida auttaa muu kuin uuden tilavamman areenan rakentaminen.

Jos tässä nyt on luvallista hieman mutustella millainen uusi areena voisi olla, niin kylhän sinne toivoisi jonkin sorttista ravintolaa, josta näkymä jäälle. Mikäs sen mukavampaa kuin popsia Pelimies -burgeria, ja katsella jäällä meneillään olevaa peliä, tai vaikka ihan vaan harjoituksia.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ahdistaako ketään muuta Montun huono äänentoisto? itselläni on kausikortti kohtuu hyvällä paikalla, noin niin kuin pelin seuraamisen kannalta, mutta kuulutukset kuuluvat katsomoon puurona. Esimerkiksi erätaukohaastatteluista ei saa mitään selvää. Ja saattaisipa tuo tehdä tunnelmallekkin gutaa jos katsomoihin kuuluisi musiikitkin paremmin.

Ymmärrän toki, että esimerkiksi desibelirajat aiheuttavat omat rajoituksensa, mutta kyse ei olekaan siitä, että musiikin pitäisi soida kovempaa, vaan tehokkaammin. Montussahan kaikki kaijuttimet ovat keskellä, luulisi että jos katsomoiden takaseiniin junttaisi pari ämyriä, kuuluisi musiikit, kuulutukset etc. paljon tasaisemmin?
 

chubster

Jäsen
Lähinnä mietin että kiertäisivät erätauon aikana, jolloin myyntipisteet yleisesti ovat tukossa, ja katsomot puolestaan väljempiä.

Mutta kyllä se taitaa olla valitettava tosiasia, että Niiralan Monttu ei yksinkertaisesti täytä nykypäivän hallin vaatimuksia, vaikka organisaatio varmasti yrittää asioita korjata ja parantaa. Olemassa oleviin ongelmiin ei taida auttaa muu kuin uuden tilavamman areenan rakentaminen.

Jos tässä nyt on luvallista hieman mutustella millainen uusi areena voisi olla, niin kylhän sinne toivoisi jonkin sorttista ravintolaa, josta näkymä jäälle. Mikäs sen mukavampaa kuin popsia Pelimies -burgeria, ja katsella jäällä meneillään olevaa peliä, tai vaikka ihan vaan harjoituksia.

Nimenomaan. Kyllähän Jyväskylästä löytyy ravintolapaikat päädystä, mutta helvetin kalliita ja itse en edes pidä päätypaikkoja erityisen hyvinä pelin seuraamisen kannalta. Jyväskylä ja kuopio molemmat tarvitsisivat molemmat uudet ja MODERNIT hallit. Kuopio vielä kipeämmin, ainakin oman kokemuksen mukaan Hippoksella on tehty hyvää työtä hallin parantamiseksi, mutta uutta kaivataan. Oman käsityksen mukaan olisi myös kuopioon ihan hyvä homma? Mutta mistä markat ja tontit?
 

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Ahdistaako ketään muuta Montun huono äänentoisto? itselläni on kausikortti kohtuu hyvällä paikalla, noin niin kuin pelin seuraamisen kannalta, mutta kuulutukset kuuluvat katsomoon puurona. Esimerkiksi erätaukohaastatteluista ei saa mitään selvää. Ja saattaisipa tuo tehdä tunnelmallekkin gutaa jos katsomoihin kuuluisi musiikitkin paremmin.

Ymmärrän toki, että esimerkiksi desibelirajat aiheuttavat omat rajoituksensa, mutta kyse ei olekaan siitä, että musiikin pitäisi soida kovempaa, vaan tehokkaammin. Montussahan kaikki kaijuttimet ovat keskellä, luulisi että jos katsomoiden takaseiniin junttaisi pari ämyriä, kuuluisi musiikit, kuulutukset etc. paljon tasaisemmin?
Kyllä ahdistaa, ja siitä olen jo aiemminkin joskus tähän ketjuun kommentoinut. Puuroa kuulutuksissa ja musiikki ei soi tasapainoisesti, vaan aivan järkyttävä diskantti/ ylä-ääni helvetti on valloillaan. Muuten hallista on sanottava että ei toimi mitenkään +4000 katsojaluvuilla, itse en mielelläni lähde edes istumapaikalta siihen tungokseen saati sitten seisomapaikalta.

Olen enemmän tällainen random kävijä hallilla ja käyn katsomassa reilun kymmenkunta matsia kaudessa. Kyllä hallia olisi nykyaikaistettava muutenkin kun katsomoiden osalta, mikä toki sekin on jo uudistuksen alku. Joskus puntaroin että lähdenkö tungokseen vai katsonko teeveestä, ja väittäisinkin että halli olisi helpompi myydä täyteen mikäli siellä olisi helppoa liikkua ja ihmiset tuntisivat olonsa mukavaksi.

Silloin kaltaiseni jääkiekosta pitävät myös lähtisivät hanakammin hallille, myös vaikka se KalPa ei niin sydämen asia olisikaan. Onhan se ottelutapahtuma aina parasta paikanpäällä
 

Dängleri

Jäsen
Joskus puntaroin että lähdenkö tungokseen vai katsonko teeveestä, ja väittäisinkin että halli olisi helpompi myydä täyteen mikäli siellä olisi helppoa liikkua ja ihmiset tuntisivat olonsa mukavaksi.

Näinhän se menee monien muidenkin kohdalla, myös itseni. Täytyypä sanoa, että tuli pariin kertaan mietittyä viime lauantaina, kannattiko lähtee hallille peliä katsomaan, sillä se oli vaihteeksi kauttaaltaan tukossa. Etenkin MonttuPubin ahtaus, ja JONOT olivat jotain käsittämätöntä.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Täytyypä sanoa, että tuli pariin kertaan mietittyä viime lauantaina, kannattiko lähtee hallille peliä katsomaan, sillä se oli vaihteeksi kauttaaltaan tukossa. Etenkin MonttuPubin ahtaus, ja JONOT olivat jotain käsittämätöntä.

Vapaassa maassa kuka tahansa humu-Heikki saa huudella lähes mitä tahansa ikinä mieleen juolahtaakin, mutta toivoisin toki itseni ja kannattamani seuran puolesta, että em. ajatustapa, ts. peliin lähtemisen kyseenalaistus, ei lisääntyisi Kuopiossa enää tästä, jotta Kuopiossa nähtäisiin liigatason kiekkoa vielä tulevaisuudessakin. Vähän turhan monet liian nopeasti liian paljon saaneet kuopiolaiset tuntuvat näin tekevän. Eli kyllä sinun kannatti lähteä, ja ainakin minusta oli hienoa, kun tulit paikalle!

MonttuPubissa oli toki poikeuksellisen pitkät jonot, mutta siitä huolimatta sen juoman sai sieltä noin minuutin jonottelun jälkeen, mikä ei ainakaan itselleni ole ylivoimaisen pitkä aika odotella.
 

Dängleri

Jäsen
toivoisin toki itseni ja kannattamani seuran puolesta, että em. ajatustapa, ts. peliin lähtemisen kyseenalaistus, ei lisääntyisi Kuopiossa enää tästä,

Ehkä noin tai sitten ei. Koska käyn peleissä ainoastaan sillon tällöin, jättää se meikäläiselle mahdollisuuden valita milloin halille menen. Viime aikaisten kokemusten perusteella sanoisin jatkossa suosivani arkipelejä, sillä silloin hallilla on väljempää, ja toisaalta onpahan ainakin yksi katsoja enemmän tilastoihin. Tällaista toimintaa suosittelisin monelle muullekin harvemmin käyvälle, jotta saadaan katsomot täydemmäksi arkipeleihin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos pitäisi valita väljän tai tyhjän hallin väliltä niin kummankohan valitsisi nykyisissä olosuhteissa? Itseä ei juurikaan haittaa tuo tungos, kaljat tosiaan saapi jos sen haluaa, samoin muut oheistarvikkeet. Joukossa tunnelma tiivistyy. Kusellekin pääsee kun ei ole heti siinä pahimmassa ajassa heppiä heiluttumassa. En tosin valittaisi jos tänne joskus paremman ladon saisi, se taitaa olla kuitenkin utopiaa, ainakin tulevina vuosina kun kuntatalous on jälleen koetuksella. Ja riittääkö yksityisillä sijoittajilla rahkeet?

Mennään siis niillä mitä on.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tietenkin sieltähän ne isot rahat tulevat mutta ehkä korvaa kannattaisi kääntää nyt myös rahvaan suuntaan vaikka panostamalla mediapeliin, lippujen hinnoitteluun, kampanjoihin esim. yhteistyökumppaneiden kanssa yms .

Siinäpä oiva esimerkki; http://www.kalpa-hockey.fi/2011-2012_uutinen/otteluisanta-puustelli-tarjoaa-ti-2510-kalpa-ilves Linkki vie KalPan kotisivuille.

Vastaavaa lisää! Esimerkiksi Olvin ollessa otteluisäntänä, tämä voisi muistaa istumapaikkalipun ostajia pienellä porkkanalla vaikka ilmaisen juomalipun muodossa.

Onhan nuo yleisömäärät aivan naurettavia. Joukkue pelaa todella viihdyttävää kiekkoa, mutta savolaiset kusee kintuille jäämällä sohvalle "kannustamaan". Selitellään itselle ja muille, "miksi peliin ei voi mennä." Tää on just tätä kulttuuria! Jos sä OIKEESTI seisot oman joukkueen takana ja diggaat kiekkoa, silloin raahaudutaan hallille, vaikka pää kainalossa! Näin täällä, kohta jo 30-vuotta...

Tämä gloryhunter selittelee itselleen ja muille "miksi peliin ei voi mennä" ainakin sillä, että on mahdotonta taloudellisesti, joka peliin ostaa lippua. Tällä kaudella olen hallilla käynyt katsomassa Tappara-, Ässät- ja Pelicans -pelin. Huomenna tarkoitus suunnata hallille Kärpät -otteluun. Urholta olen erehtynyt seuraamaan JYP-, Lukko-, HIFK- ja TPS -pelit, koska KalPan edesottamukset sattuvat kiinnostamaan. Lopuista peleistä olen vähintään lukenut kaikki mahdolliset otteluraportit ja keskustelut jatkoajasta. Diggaan lätkästä jopa niin paljon, että silloin tällöin pelien päätyttyä poikkean kannattamassa Kimmo Timosta, tämän omistamissa baareissa. Tuopin tilattuani kippistän KalPalle ja kuopiolaisuudelle. Kalsarihommissa Olvilaista kuluu muutenkin rutkasti. Huivinkin olen ostanut.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Seuran kannalta tilanne onkin miettimistä, kuinka houkutella arkenakin ihmiset hallille. Vaihtoehdot ovat mielestäni lipputarjoukset arkipeleihin ja erilaisten tapahtumien yhdistäminen arkipeleihin.

Itse olen jo pidemmän aikaa miettinyt tuota. Ihmisille pitää saada jokin syy tulla hallille ja perimmäisiä syitä voisi olla:
- Yhteisöllisyys (seura ja sen ihmisiä yhdistävä vaikutus)
- Sosiaaliset suhteet (kaveriporukat, työyhteisöt, jne.)
- Muut edut (lippuun/kausariin sisältyvät alennukset, edut, status, jne.)
- Lippupaketit
- Viihde (kiinnostavat pelaajat, "show", jne.)
- Alitajunta (markkinointi, hyvät fiilikset)

Noista lähtökohdista olen sitten miettinyt konkreettisempia esimerkkejä miten hommaa voitaisiin kehittää. Luonnollisestikaan en Kuopiota tai KalPaa pahemmin tunne, joten on mahdollista, että jokin mainituista asioista on jo "käytössä" tai ei ole mahdollinen. Disclaimer: osa pointeista on enemmän tai vähemmän ristiriidassa toistensa kanssa. Tarkoituksenakaan ei ole tehdä mitään toimivaa suunnitelmaa, vaan miettiä erilaisia keinoja.

* Loppuunmyyviin tai muuten hyvin vetäviin matseihin myydään X määrä lippuja siten, että pakettiin kuuluu vaikkapa kahden seuraavan matsin liput. Kun hinta on sopiva (esimerkiksi nyt 2x normilipun hinta, ts. kolmas matsi tulee kaupan päälle) niin kuluttaja voisi harkita.
* Tehdään "minikausareita", tyyliin samalla kortilla kaikki joulukuun kotimatsit. Tuohon sitten mukaan jotain seuran hattua tai muuta hallissakin näkyvää kampetta, niin hyvä tulee.
* Useampia "teemailtoja", esimerkiksi nyt eri oppilaskunnille, yhdistyksille, yrityksille tai vaikka prätkäjengeille mukavia lippupaketteja. Kuopion tilannetta en pahemmin tunne, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla Blues voisi hyvin "vallata" teekkarien mielet tuollaisilla tempauksilla. Samoin yrityksille (lue, nykyisille tai mahdollisesti tuleville sponsoreille) voisi tuottaa lisäarvoa jakamalla ilmaislippuja tai myymällä puoli-ilmaisia lippuja ja tekemällä yleisölle selväksi, että yritystä X edustetaan tänään. Tuolloin yritys saisi näkyvyyttä halvalla, joukkue "rekrytoisi" uusia faneja&sponsoreita ja halliinkiin saataisiin väkeä.
* Tuodaan selkeää lisäarvoa kausarille. Neuvotellaan yhteistyökumppanien kanssa siitä, millä tavalla kausarien omistajia saataisiin käyttämään myös yhteistyökumppanien palveluita. Seuran on helpompi myydä kausareita kun pakettiin kuuluu konkreettisia etuja pelkkien otteluiden lisäksi. Kannattajan on helpompi ostaa kausari, jos matsien päälle etuja tulee myös "vapaa-ajalla". Yhteistyökumppanin on helpompi saada uusia tuottavia asiakassuhteita lisääntyneen näkyvyyden ja uusien asiakaskontaktien kautta.
* Haetaan synergiaetuja alueen muiden seurojen kanssa. Onko esimerkiksi mahdoton ajatus luoda "yhdistelmäkausari", jolla saisi sekä Kupsin että KalPan ottelut samaan pakettiin? Tuollaisella setillä kiusaus lähteä itselle vieraamman lajin otteluihin laskisi aivan varmasti.
* Yhdistetään faneja tehokkaammin ja luodaan tätä kautta sosiaalinenkin syy kuulua samaan "perheeseen". Laitetaan vaikka keskiviikko lukkoon ja järjestetään tapahtuma jossain alueen raflassa. Paikalle vielä edellisviikon faniäänestyksessä eniten ääniä saanut pelaaja, niin luulisi ihmisiä kiinnostavan. Ja tuskin nyt ravintoloitsijakaan pistäisi vastaan jos tupa olisi buukattuna useammaksi kuukaudeksi etukäteen ja paikalle virtaisi janoisia ihmisiä.
* Panostetaan siihen, että joukkueen yksilöitä käytetään markkinoinnissa hyväksi. Joku Granlund on jo pelkkänä nimenä on sen verran kiinnostava, että jo pelkästään hänen olemassaolonsa tuo ihmisiä halliin. Armian avulla taas tuodaan työttömiä hitsareita halliin ja Jarkko Ruutuakin haluaa kansa nähdä. Luodaan niitä yksilöitä, joista puhutaan työpaikan kahvitiloissa, kavereiden kanssa kuppia kaataessa ja jopa partnerin kanssa villiä seksiä harrastaessa.
* Panostetaan ottelutapahtumaan. Positiivinen fiilis voi olla loppujen lopuksi pienestäkin kiinni: tappio on helppo sietää, kunhan muuten jää hyvä fiilis. Ja hyvä fiilis ei synny 15 minuutin bissejonoista, kylmästä makkarasta, rumista tanssitytöistä, huonosta musiikista ja JV:stä, joka vaikuttaa siltä, että hän mielellään ruoskisi kusisella kullillaan jokaista. Ei tuonne mitään unohtumatonta spektaakkelia kannata joka otteluun järjestää, mutta toiminnan pitää olla sillä tasolla, että lipun ostaminen tai kausarin uusinta ei siitä jää kiinni.

Lopuksi sanoisin, että kaiken takana on myynti. Tuote pitää saada kiinnostavaksi ja ihmiset vaikka revitään paikalle. Organisaatioon on pakko saada mukaan markkinoinnin ja myynnin rautaisia ammattilaisia, eikä pelkästään saunakavereita, työharjoittelijoita tai vapaaehtoisia.
 

Dängleri

Jäsen
Ainakin itselläni kynnys ostaa istumakausari on suuri, sillä hallille mennään yleensä kaverin/kavereiden kanssa, joten todennäköisyys sille että viereisille paikoille saa irtolippuja, on häviävän pieni. Tästäpä tulikin mieleeni, ettei olisi pöllömpi idea, mikäli kausareista saisi tuntuvan alennuksen jos ostaisi useamman kerralla.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Lopuksi sanoisin, että kaiken takana on myynti. Tuote pitää saada kiinnostavaksi ja ihmiset vaikka revitään paikalle. Organisaatioon on pakko saada mukaan markkinoinnin ja myynnin rautaisia ammattilaisia, eikä pelkästään saunakavereita, työharjoittelijoita tai vapaaehtoisia.

Tässä ollaan täysin asian ytimessä. Tällähetkellähän tilanne toimistolla on se,että myyntipuolesta vastaa saunakavereineen ex-KalPamaalivahti ja tämä valitettavasti näkyy ulospäin. Tämä useammalta suunnalta kuultuna.

Kuten jo keväällä kun Ikku valittiin toimarin pestiin,kirjoitin,on perin outoa,että organisaatiossa jossa joukkueeseen on nyt todella panostettu ja pelaajabudjettia kasvatettu,hoidetaan toimiston puolen hommat "talkoovoimin". Luulisi olevan kaikkien etu,että myös se puoli olisi hoidettu ammattimaisesti kuten KalPan tasoisessa organisaatiossa kuuluisikin. Nythän tämä on mennyt siihen,että siellä puolella hommia hoidetaan selvästikkin muutaman henkilön omien päähänpinttymien pohjalta, ja tästä kärsii loppupelissä koko organisaatio.

En tiedä onko huhuissa perää,mutta samat tahot jotka kertoivat tuon myyntipuolen "ongelmista" mainitsivat samalla tietystä "asennemuutoksesta" toimiston suunnalla;ennen niin sympaattinen seura on muuttumassa heidän mukaan ylimieliseksi ja rahapohjalta ajattelevaksi organisaatioksi. Ettei vaan olisi se tietty kuuluisa neste nousemassa jonnekkin sen myötä kun menestystä on tullut.
 

DumpAndChase

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Flyers
Tässä ollaan täysin asian ytimessä. Tällähetkellähän tilanne toimistolla on se,että myyntipuolesta vastaa saunakavereineen ex-KalPamaalivahti ja tämä valitettavasti näkyy ulospäin. Tämä useammalta suunnalta kuultuna.

Kuten jo keväällä kun Ikku valittiin toimarin pestiin,kirjoitin,on perin outoa,että organisaatiossa jossa joukkueeseen on nyt todella panostettu ja pelaajabudjettia kasvatettu,hoidetaan toimiston puolen hommat "talkoovoimin". Luulisi olevan kaikkien etu,että myös se puoli olisi hoidettu ammattimaisesti kuten KalPan tasoisessa organisaatiossa kuuluisikin. Nythän tämä on mennyt siihen,että siellä puolella hommia hoidetaan selvästikkin muutaman henkilön omien päähänpinttymien pohjalta, ja tästä kärsii loppupelissä koko organisaatio.

En tiedä onko huhuissa perää,mutta samat tahot jotka kertoivat tuon myyntipuolen "ongelmista" mainitsivat samalla tietystä "asennemuutoksesta" toimiston suunnalla;ennen niin sympaattinen seura on muuttumassa heidän mukaan ylimieliseksi ja rahapohjalta ajattelevaksi organisaatioksi. Ettei vaan olisi se tietty kuuluisa neste nousemassa jonnekkin sen myötä kun menestystä on tullut.

Huh mitä tarinaa! Taitaa Susimiehellä todella olla jotain hampaankolossa kun pitää tuolla tavalla mustamaalata. Allekirjoittaneen lähteiden mukaan tuo kaikki taitaa olla juuri toisin päin. Ex-molari taitaa yksin kerätä 75 % kumppanirahoista ja toimisto on täynnä todellisia ammattilaisia. Ei taida tuurilla onnistua budjetin nosto Mestiksen millistä nykyiseen kuuteen milliin. Tuon nesteen kertymisestä ja suunnasta voi itse kukin tehdä omat johtopäätökset.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Tulee mieleen kun näitä ketjuja lueskelee täällä, että Susimiehellä saattaisi olla hiekkaa vaginassa ja oma traktori ojassa. Viitaten tietenkin fanimatkat-ketjuun tässä samassa osiossa. Kiinnostaisi varmaan muitakin tietää mitä ovat nämä "muut tahot" ja "usemmat suunnat" joilta jotain olet kuullut, ennen kuin lähdetään mustamaalaamaan seuraa julkisesti.

Tässä ei ole millään muotoa tarkoitus mustamaalata yhtään ketään. Se, että mahdolliset esiintulleet epäkohdat nostaa esiin,ei mielestäni mitään mustamaalausta ole. Mitä tulee fanimatkat osiossa kommentoimiini asioihin,olen ne tuonut esiin ihan siltä pohjalta jossa väki tuolta fanikentältä on ne miulle päin julki tuonut.

Noihin myyntipuolen "ongelmiin" senverran,että mainituista epäkohdista olen kuullut henkilöiltä jotka ovat aiemmin työnsä puolesta yhteistyötä KalPan kanssa tehneet.

Enkä missään muotoa sano,että toimisto tekisi jotenkin totaalisen huonoa työtä. Työn taso näkyy tuloksissa mutta siitä huolimatta mahdollinen kritiikki tulee saada esittää ilman,että se tuomitaan mustamaalaukseksi. En kuitenkaan usko,että toiminta on vielä sillä tasolla etteikö kehitettävää olisi.

Mutta jos asioista vaikenemisen ja kaiken KalPaHockeyn tekemisen kehuminen on se,mikä katsotaan yleisesti hyväksytyksi niin olkoon sitten niin.

Päätän asioista kommentoimisen tähän.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Tulee mieleen kun näitä ketjuja lueskelee täällä, että Susimiehellä saattaisi olla hiekkaa vaginassa ja oma traktori ojassa. Viitaten tietenkin fanimatkat-ketjuun tässä samassa osiossa. Kiinnostaisi varmaan muitakin tietää mitä ovat nämä "muut tahot" ja "usemmat suunnat" joilta jotain olet kuullut, ennen kuin lähdetään mustamaalaamaan seuraa julkisesti.
Nimimerkki susimies on puhunut jo kauan sitten puhtaasti markkina-asioista jotka liittyvät seuran, siis meidän seuramme tulevaisuuteen ja hyvinvointiin.mainitussa faniketjussa on perustellusti esilletuotu tänä syksynä kokonaan toisena asiana se että seura on toiminut kannattaja-asioissa todistettavasti linjaansa nähden poikkeavasti ja useimmat kirjoittajat ovat siitä aiheellisesti huolensa esille tuoneet asianmukaisen toiminnan puolesta.Jos seuralla on ollut jotakin vaikeuksia toteuttaa omaa linjaansa jopa ostavien ja maksavien kannattajiensa asioitten hoitamisessa joka on bisnestä sekin niin kokonaisten sponsorien ja yritysten asioitten oikein hoitaminen on vielä sitäkin tärkeämpää ja asioitten esille nostaminen aivan oikein eikä se totisesti ole mitään mustamaalausta. Jos kiinnostaa lisätiedot mistä yrityksistä tai kaupoista on kyse sitähän voi kysyä yksityisviestillä ao susimieheltä luottamuksellisesti, vaikkapa.

Puhutaan bisneksestä bisneksenä ja fanitoiminnasta omanaan eikä sotketa vellejä ja puuroja sekaisin ja varsinkin puhutaan olemassaolevista oikeista ongelmista joista on kaikkien silmien edessä tapahtuneet todisteet olemassa ja lakataan järjestelmällisesti muuttamasta puheenaihetta ja vetämästä ongelman vierestä jos joku tahtoo meitä kaikkia koskevia tosiasioita esille nostaa.

Vain täydellinen avoimuus kaikkiin suuntiin ja täydellinen yhteistyö kannattajien kesken, kannattajien ja seuran kesken molempiin suuntiin voi kantaa menestystä pidemmälle ja esimerkiksi talousasioissa parantaa hyvinvointia. Sana on vapaa palstalla joten lakataan heti lyömästä mustalammasleimoja toisiin jos joku asiallisesti suunsa avaa vaan koetetaan yhdessä pohtia mikä on mahdollisesti ehkä vialla ja miten sen korjaisimme tai antaisimme viestiä korjata jotakin.

Näissä oloissa pidän suurenmoisena saavutuksena Kilpiverkoston, Mustan verkoston ja susiklubiyhdistyksen onnistunutta kuopion -iltaa lauantaina jossa 18 joka leiristä saapunutta siskoa ja veljeä kokoontui naiskiekon tilaisuuteen pohtimaan ja keskustelemaan miten kentällä parantaisimme yhteistä eloa.
Koko jutun isänä ja koko fairplay-kansanliikkeen alullepanijana KalPan kannattajien puolelta on ollut juuri susimies-nimimerkki ja hänen sanansa painaa huomattavasti täällä etelässä mihin asioihin hän huomiota sitten kiinnittääkin.On turhaa arvostella niitä yhteisöjen rakentajia jotka nimenomaan ovat jo näyttäneet olevansa oikealla asialla kaikin tavoin.
 
Viimeksi muokattu:

Kalakukko

Jäsen
Ex-molari taitaa yksin kerätä 75 % kumppanirahoista ja toimisto on täynnä todellisia ammattilaisia. Ei taida tuurilla onnistua budjetin nosto Mestiksen millistä nykyiseen kuuteen milliin.

Ei ehkä tuurilla, mutta eiköhän iso kunnia seuran nykytilanteesta ja varsinkin viimeisimmästä buumista kuulu Jukka Pennaselle. Pennanen laittoi aikoinaan organisaation roolit uusiksi ja lähti (yhdessä mainostoimiston kanssa) tekemään KalPasta brändiä. Tämä brändiytyminen on näkynyt jopa liiallisuuksiin menevänä savolaisuuden korostamisena ja yhdenmukaisena visuaalisena ilmeenä. Tällä on pyritty aiemmissa viesteissä mainittuun yhteisöllisyyden lisääntymiseen. KalPasta on haluttu tehdä koko Savon juttu. Lisäksi Pennanen syvensi yhteistyötä Savon Sanomien kanssa. KalPa on Savarin levikkialueella tärkeä teema ja lehti turvaakin KalPan näkyvyyttä ympäri vuoden varsin kiitettävästi. Diiliin näyttää kuuluvan myös Savon Sanomien yksinoikeus uusimpiin pelaajauutisiin. Paska nakki medioiden tasapuolisuuden kannalta, mutta eiköhän tämä ole seuran näkökulmasta paras käytäntö. Pennasen aikakaudelle osuu myös seuran ehkäpä kaikkien aikojen markkinointitempaus eli Pelimiehen "Joulukalenteri".

Viimeisimmästä buumista puhuttaessa ei voine liikaa korostaa urheilullisen menestymisen tärkeyttä. Organisaatiomuutoksen ohella KalPa panosti kaudelle 08-09 ensimmäistä kertaa kunnolla päätuotteeseen ja se poiki menestystä kentälläkin. Brändit ym. olisi voitu vetää vessasta alas ilman urheilullista menestystä. Suomessa kun tuo menestys tahtoo olla parasta markkinointia.

Tiettävästi jotkut muutkin seurassa ovat osanneet tehdä jotain oikein. KalPan organisaatiollinen esikuvahan on ollut Ruotsin Timrå. En ole niin perillä ko. seurasta, jotta osaisin kertoa mitä kaikkea sieltä on apinoitu, mutta ilmeisesti Hannes-Klubin kaltainen tilan tuominen aitioiden yhteyteen on peräisin länsinaapurista. Lisäksi yhteystyökumppaneiden verkostoituminen on Ruotsissa Suomea pidemmällä. Yritykset kokevat ilmeisen aidosti KalPan yritystapahtumat ym. hyödyllisenä liiketoiminnalleen.

Kun pohjat ovat kunnossa, niin paatti on pysynyt kurssissa merkonomi-Pasin ja suojatyöpaikka-Kimmonkin johdolla. Tosin minunkin mielestä organisaatio on tällä hetkellä hieman mukavuusalueella. Joulukalenterin tapaiset tempaukset ovat viime vuosina loistaneet poissaolollaan. En usko, että poikakalenterit tms. tuovat juurikaan uutta yleisöä katsomoihin.
 

DumpAndChase

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Flyers
Ihan pikku huomiona se joulukalenteri oli "merkonomin" ja Huttusen Jarkon idea kuten moni muukin tempaus. Pennasella ei ollut siihen mitään osuutta. Muutenkin ihmetyttää tuo Pennasen ihannointi, kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Mihin on unohdettu Kari Penttilä? Kaveri tekee ilmaiseksi hommia ja laittaa talouden kuntoon jne. Muutenkin olisi kiva tietää millä kompetenssillä arvon nimimerkit arvostelevat toimintaa? Pelkät kuulin muilta jutut ei oikein vakuuta. Aina on joitakin joille on jäänyt jotain kaivelemaan ja kaikkia päätöksiä ei aina voi julkisesti perustella. On otettava huomioon kokonaisuus ja kaikkia ei voi silloin miellyttää. Uskon ja tiedän, että heillä on vilpitön halu viedä laivaa eteenpäin ja tukena heillä on aktiivinen ja ammattilaisia sisällään pitävä hallitus. Senverran tunnen kavereita, että he ovat valmiita oppimaan ja keskustelemaan asioista kunhan arvostelu on asiallista ja faktoihin, ei huhupuheisiin perustuvaa. Asiallinen kritiikki on siis ihan ok.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös