Tuossa kun selvisi, että huuhaalääkäri Antti Heikkilä kirjoittelee nykyään MV-lehteen (mikä sinällään ei yllätä, kun Heikkilä jo aiemmin vieraili Janus Putkosen videolla kertomassa mm. että Ukrainan sota on USA:n syytä ja Talvisota oli suomalaisten oma vika), niin aloin miettiä, että olisiko 2010-luvun alussa pinnalle pompannut karppaus-skene (jonka yksi keulakuva Heikkilä oli) voinut olla osittain Kremlin masinoimaa? Agendalla oli nimenomaan epäluulon kylväminen viranomaisia kohtaan, eripuran luominen ihmisten välille, vastakkainasettelu jne.
Tätä tuli itseasiassa seurattua sivusta suht tarkkaan kun eräs hyvä ystäväni oli vahvasti mukana Heikkilän touhuissa, ja on sittemmin asemoinut itsensä jonkunlaiseksi wellness-guruksi, vaikka ihan huuhaata ne hommat onkin.
Mitään en siis tiedä varmaksi, mutta ainakin omasta mielestä liuku syvään päätyyn on tapahtunut pikkuhiljaa. Alkuun tuossa tuskin on ollut Venäjää mukana, Heikkilähän on ollut jo pitkään vastarannan kiiski ravintoasioissa, ja sosiaalisen median yleistymisen myötä sai viestiään entistä suuremmalle kuulijakunnalle, samalla hyödyntäen kansainvälisestikin nousussa olevaa vaihtoehtohoitojen buumia. Heikkilä lääkärinä (kuten myös tämä ystäväni) olivat jossain määrin uskottavia puhumaan asiasta, vaikka heidän tarjoamansa syy/seuraus-suhde sisälsikin todella villejä johtopäätöksiä eikä kestänyt oikein mitään kriittistä tarkastelua. Tästä vedettiin sitten salaliittoteoriat mukaan, joka toki ei ole Heikkilän omaa keksintöä, vaan globaali ilmiö, jonka kasvoina ja äänitorvena sitten Heikkilä toimi. Uskoisin että tuon salaliittoteorian takana on juurikin Venäjä, kuten niin monen muunkin.
Heikkilä lähti tässä vaiheessa ihan täydelle sotajalalle mm. Pekka Puskaa ja Mikael Fogelholmia vastaan, muun muassa maalittamalla heitä seuraajilleen. Vastaavia julkkishahmoja (kuten esim Olli Posti jne), alkoi ilmaantua myös, toistamassa samoja salaliittoteorioita.
Korona-aikana sitten tälle koukutetulle salaliittojengille syötettiin uusi salaliittoteoria koronasta, ihan kuten muillekin salaliittoteorioita levittäineille tahoille (esim laitaoikeisto MV-lehden kautta).
Ja muutama vuosi tästä eteenpäin sitten Venäjän hyökätessä Ukrainaan, siirryttiinkin sujuvasti Venäjän taskuun, ajamaan ihan suoraan Venäjän etua.
On jopa hämmentävää, kuinka helposti tämä kaikki on mennyt läpi koko yhteiskunnassamme. Eri salaliittoteorioita on säännönmukaisesti käynnistetty ja ruokittu Venäjältä, sillä, mitä asiaa alkuun ollaan ajettu, ei ole ollut mitään merkitystä. Kaikki yhteiskuntarauhaa häiritsevä on ollut hyvää polttoainetta.
Pelottavinta on se, kuinka huonosti ihmiset vieläkään ymmärtävät, että koko viesti, ihan alusta loppuun asti on ollut vain Venäjän masinoimaa salaliittoteoriaa. Jossain kohtaa tietyille ihmisille tuli raja vastaan, esimerkiksi laitaoikeisto piti MV-lehteä hyvänä totuuden lähteenä ihan siihen asti kunnes Venäjä ihan oikeasti hyökkäsi Ukrainaan. Silti kaikki ennen sitä imetty disinformaatio on edelleen vaikuttamassa heidän maailmankuvaansa.