Grillaus – keskustelua eri grillimalleista ja grillauksesta yleisesti

  • 379 475
  • 979

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Aivan loistava aihe, tosin näitä loistavia ketjuja on avattu viime aikoina aika paljonkin. Tekemisen puutetta ihmisillä, mutta hyvä niin.

Grillaushan on ehkäpä parasta kesässä. Itse olen hurahtanut kotikokkailuun sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä loppua näy. Emäntä on totta kai tyytyväinen, kun saa syödä kaikenmaailman gourmet-ruokia.

Tuolla aiemmin joku mainitsikin herkkusienien, pekonin ja sinihomejuuston yhdistelmän. Minä tarjoan vaihtoehdon niille, jotka eivät pidä sienistä: kääri pekonin sisään sipulikuutio ja sinihomejuustoa. Lyö "pallo" vartaaseen ja grillaa. Grillatessa on hyvä muistaa, että pekonin tulisi olla mahdollisimman rapea ulkopinnalta, jotta se ei jää "raa'aksi" pallon sisältä.

Toinen herkku, jota voin suositella, on vuohenjuustolla täytetyt chilit. Ne, jotka eivät pidä tulisesta ruoasta, voivat unohtaa tämän saman tien.

Ammattilaiset käyttävät chilejä kokonaisina grillissä se verran, että kuoreen ilmestyy mustia pilkkuja. Sen jälkeen chilit laitetaan muovipussiin n.15 minuutiksi, jotta kuori lähtisi helposti irti. Voin kuitenkin kertoa, että itse en ole pystynyt tuota vaihetta koskaan onnistuneesti suorittamaan. Se on vaikeaa, joten amatööri antaa kuorien olla ja siirtyy suunnitelma B:hen.

Halkaise chilit yhdeltä puolelta ja perkaa siemenet sisältä. Leikkaa "kiinteä" vuohenjuusto oikeankokoisina paloina chilin sisään. Muistakaa, että chiliä ei tule halkaista, viilto toiseen kylkeen riittää!

Muista voidella grillausritilä tai parila ennen kuin laitatte chilit grilliin. Sen jälkeen chilejä grillataan tasaisesti sen aikaa, että vuohenjuusto on täysin sulanut chilin sisällä. Muista sivellä chilejä grillaamisen aikana öljyllä tai marinadilla! Tämä pikkugrillattava on oiva lisä esimerkiksi pihvien lisäkkeeksi. Varaa pöytään riittävästi juotavaa.

Edit: Ainiin, minä olen tullut siihen tulokseen, että parhaimman grillaustuloksen saa parilalla, oli grillattava sitten mitä hyvänsä. Ritilä sukkaa.
 

Jokke

Jäsen
Tuli juuri ostettua uusi grilli, joten tämä on varmaan hyvä ketju poimia ideoita.

Ostin tollaisen 2+2 henkiselle perheelle sopivan, kerrankin jäi ylilyönti tekemättä kun ostan jotain. :) http://www.primus.fi/index.php?page=68

Possun sisäfilee kokonaisena ja siihen sopivat lisukkeet niin hyvä aamiainen on valmis. :-D
 

Redbull

Jäsen
Jos ei tavalliselle makkaralle lämpeä, kannattaa kokeilla "uusia" Makkaragrillipihvejä. Varsinkin Atrian Wilhelm makkarapihvit ovat sämpylän välissä taivaallista. Eräänlainen kyöhänmiehen porilainen.
 

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Oliskos jollakulla heittää jotain hyvää marinadi-reseptiä pihvejä varten? Kyllä nämä kaupan valmiitkin menevät ihan ok, mutta ehdottomasti paras lopputulos on saatu itsetehdyillä liemillä. Kaveri ainakin teki joskus lihafondi-soija-mausteet yhdistelmällä aika taivaallisia pihvejä, en nyt vain muista sekoitussuhdetta...
 
Viimeksi muokattu:

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Punaviiniä,Öljyä,lihafondia,soijaa,tomaattikastiketta,valkosipulia,mustapippuria,dijon sinappia,suolaa ja sekaan basillikaa ja lehtipersiljaa... Niillä saadaan jo jonkinlainen marinadi aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
ultras kirjoitti:
Punaviiniä,Öljyä,lihafondia,valkosipulia,mustapippuria,dijon sinappia... Niillä saadaan jo jonkinlainen marinadi aikaiseksi.

Toinen helppo marinadi esimerkiksi lihalle syntyy valkoviinietikasta, öljystä, valkosipulinkynnestä ja mustapippurista. Oman makutottumuksien mukaan sekaan voi heittää vielä esimerkiksi soijaa tai sitruunamehua.

Marinoimisessa on muuten syytä muistaa se, että liha kannattaa marinoida yön yli, jotta marinadista saa kaiken irti.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
pokki kirjoitti:
Marinoimisessa on muuten syytä muistaa se, että liha kannattaa marinoida yön yli, jotta marinadista saa kaiken irti.

Tämä on aivan tosi! Näin pitäisi aina toimia jos itse marinoi pihvinsä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
The Kastike:

2–3 valkosipulinkynttä
tomaattimurskaa (chilillä maustettua)
coca-colaa
soijakastiketta
sokeria
pippuria
etikkaa
(suolaa)
öljyä
Noista vaan oman maun mukaan setit sekaisin, ja hyvä tulee. Sopii erityisesti naudanlihan marinointiin.

edit: lisäsin öljyn
 
Viimeksi muokattu:

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jeps, kiitos paljon. Täytyypä heti kokeilla kunhan ilmat sallivat ulkoherkkujen valmistuksen.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Oma marinadini rakentuu yleensä soija/öljyt about 50/50. Kohtuu paljon raastettua inkivääriä ja paljon valkosipulia. Musta ja valkopippuria, ripaus chiliä ja ceyennepippuria. Hieman suolaa ja ehkä noin puolen sitruunan mehu.

Marinointi tosiaan kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä jos on mahdollista.

Hyvän lihan kera allekirjoittaneen ehdoton suosikki on kyllä nuo aina ah niin helpot mutta herkulliiset herkkusienet ja tomaatit fetalla/auralla täytettynä ja kiedottuna pekoniin. Fetan mukaan tosin voi ehkä pienen määrän pistää tuorejuustoa, koska feta itsessään ei sula niin helposti. Näin myös fetalla täytetyistä tulee myös sopivan kosteita.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Näihin erilaisiin nyyttiviritelmiin vielä yksi lisäys:

- Edellisen sadon perunaa (uusi peruna menee mössöksi)
- sipulia
- porkkanaa
- rakuunaa
- öljyä
- suolaa

Folio kannattaa hyvin sivellä öljyllä, koska tämä ei ole ihan minuutin eikä kahden homma ja helposti käy niin, että perunat tarttuu kiinni folioon.

Variaatio tästä on pistää sekaan maustamatonta tuorejuustoa pieni nokare.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Folionyytteihin kun lataa paloiteltua naurista, voita tai Voimariinia sekä ripauksen merisuolaa niin saa todella loistavan lisukkeen grillisapuskoille. Uusi nauris kypsyy vieläpä melko nopeasti. Ja on hyvää.

Vuohenjuusto on taivallista parilalla grillattuna. Oheen esim. karpalohyytelöä, tyrnihilloa tms. niin eipä kesäherkut enää juuri parane. Ja pieni pullo kuivaa sherryä kaveriksi, kyllä toimii.
 

jepujee

Jäsen
Suosikkijoukkue
PK-seudun joukkueet
Vielä yksi grillauskastike:

0.5 - 1 dl etikkaa
2.5 dl öljyä
0.5 dl HP-kastiketta
1 dl soijaa
0.5 - (1dl) Turun sinappia (punaista)
1 rkl sokeria
paprikajauhetta
puristettua valkosipulia
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Voisivatko moderaattorit ystävällisesti sulkea tämän ketjun, täällä on nimittäin lukijoita jotka yrittävät laihduttaa!

Marinadeista; noista makuasioistahan ei kannata väitellä, joten totean lyhyesti marinadeista sen verran, että jättäkää suola pois, käyttäkää mielummin soijakastiketta. Edellä mainittu Coca-Cola (tai Pepsi) on taas hyvä muistaa sisällyttää jokaiseen marinadiin. Vaihtoehtona hunaja+vichy. Pääasia että makeutta ja hiilihappoja. Valkosipulia ei saa unohtaa ainoastakaan marinadista, lisäksi suosittelen tuoreiden yrttien runsasta käyttöä.

Liha; ostakaa härkää, siis oikeaa pihvihärkää, eikä mitään LEHMÄÄ, aina kun on mahdollista. Argentiinalaiset ja brasilialaiset pihvihärän kokonaiset fileet rulettaa kybällä. Aberdeen Angus on esim. hyvä rotu. Älkää ostako halvinta, joissa tuottaja on usein määrittelemätön = undefined. Härän sisäfile grilliin kokonaisena, pilko vasta grillauksen jälkeen. Tasaisella kaasugrillillä n. 20-25 minsaa sellainen 1-1.5kg filee, niin on sopivan punaista ja coeur de fillet on parhaimmillaan ja häntä on sopivan kypsää well done-diggailijoille. Maustevoi (valkosipulivoi johon hiukan sitruunan kuorta) on aina varma makulisä.

Pihvit; jos haluatte kunnon grillipihvejä, unohtakaa kaikki muu paitsi entrecôte. Pyydätte lihatiskillä lihamestarin paikalle, valitatte esillä olevien entrecôte-pihvien olevan lapsia varten ja kysytte onko siellä aikuisten pihvejä ollenkaan. Tässä vaiheessa lihamestari yleensä tarjoutuu menemään takahuoneeseen leikkaamaan teille niitä aikuisten pihvejä. Aikomuksenaan näyttää teille taivahan talikynttilät, hän leikkaa teille n. 450 grammaisia entecôte-pihvejä ja voilà, teillä on oikean kokoiset entrecôtet. Älä ikinä marinoi entrecôte pihviä!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ihme äijä tuo Gags, muka laihduttaja.

Aiemmin olin itsekin kovasti makkaraa ja lihan pötkylöitä grillaava ylipainoinen mies. Nykyisin grillataan aivan toisin. Jos tätä nyt varsinaisesti voi grillaamiseksi sanoa, mutta grillillä onnistuu erinomaisesti vaikka kaupunkioloissa.

Hankitaan siis savustuspönikkä, -laatikko, sellainen johon mahtuu pariin kerrokseen kalanen. Esim. huoltoasemalta. Meitsille sattui niin hyvin, että ao. savustuslaatikko mahtuu grilliin ja grillin kansi päälle/kiinni kunhan irrottaa yläritilän.

Hankitaan pari tuoretta n. 500-600 gr siikaa. Turun puolesta saattaa tulla parempia suolausohjeita, mutta itse laitan siikojen sisään hiukan hienoa suolaa ja reilusti merisuolaa. Sitten käärin siiat tiukkaan pakettiin ja pidetään huoneenlämmössä pari tuntia. Sen jälkeen liiat suolat rapistellaan pois ja pannaan kalat savulaatikkoon, johon tietysti on purut ja sokeripalat 3 kpl pohjalle aseteltu. N. 20 min keskilämmöllä ja laatikko pois. 5-10 min haudutetaan satsia laatikossa ilman tulta, siikaset lautaselle ja eikun syömään.

Siika rules.
 

Dave S

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, Sport, Wa1ld Royals
pokki kirjoitti:
Ammattilaiset käyttävät chilejä kokonaisina grillissä se verran, että kuoreen ilmestyy mustia pilkkuja. Sen jälkeen chilit laitetaan muovipussiin n.15 minuutiksi, jotta kuori lähtisi helposti irti. Voin kuitenkin kertoa, että itse en ole pystynyt tuota vaihetta koskaan onnistuneesti suorittamaan. Se on vaikeaa, joten amatööri antaa kuorien olla ja siirtyy suunnitelma B:hen.

Grillissä tuo kalttaus on suht helppo tehdä, jos on valurautapolttimet, niin parila/grillausritilä pois grillistä ja reilusti liekeissä pyörittelee chiliä ja antaa kuoren mustua ihan kunnolla.
ja sitten mä olen tavannut laittaa chilit pieneen kannelliseen pakasterasiaan n. 10-15 minuutiksi, sen jälkeen kuori lähtee lähes kokonaan, kun chiliä huuhtelee
vedessä.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gags kirjoitti:
Härän sisäfile...
kaasugrillillä...
coeur de fillet...
entrecôte....

Poimin viestistäsi avainsanat, eikä niissä ole kuin yhdessä jutussa vain vähän viilaamista. Nimittäin tuossa grillissä. Mutta pari sanaa noista oikeista vastauksista ensin:

yleensä puhutaan, ettei sisäfile olisi "grillituote" parhaimmillaan. Minä taas sanon, että aivan kärkikamaa. Sisäfilettä grillattaessa on vain varmistettava, että liha on ennen grillausta riittävän pitkään huoneenlämmössä ja grilli aivan tulikuuma. Liha maustetaan (mustapippuri ja kristalli- /gourmet-suola) vasta grillauksen jälkeen. Entrecotesta kanssasi samaa mieltä. Ehkä maukkainta saatavilla olevaa lihalaatua hevinälkään. Ei lasten käsiin ja rasvakammoisille. Suosittelen kokeilemista niille, jotka haluavat lihalta luonnetta. Nopea paisto tulikuumassa grillissä, jolloin mehut jäävät lihaan. Ja punaista lihaa ei sitten käännellä ja väännellä grillissä. Hyvä yleissääntö medium-paistamisessa on se, että liha on valmis, kun neste nousee grillatessa pintaan. Silloin tulee jaakkokolmos-kvaliteettia.

Sitten siihen itse grilliin. Ostin vuoden päivät sitten kevytsoraharkoista valmistetun puukäyttöisen grillin. Tuote on grillausmitoiltaan noin 60 x 40 cm ja siinä tulee mukana rosterinen ritilä. Sen päälle ostin kaksi valurautaparilaa. En muuten ole kertaakaan käyttänyt tai kaivannut sen ostoksen jälkeen kaasugrilliä. Modifioin omaa yksilöäni vielä siten, etten laittanut grilliin siihen kuuluvia hormi- / yläosia, sillä pellepelottomana asensin hökötyksen alareunaan liimapuulevyn, jonka alle vahvat kalustepyörät, ja vuolaa, minulla on terassilla siirreltävä avotuligrilli, joka on näppärä elokuisena iltana vetää puutarhapöydän päätyyn ja asentaa avotuli katseltavaksi. Toimii tunnelmantuojana kuin junan vessa. Kyseisiä grillejä myyvät rautakaupat ja jostakin syystä ne maksavat muissa kaupoissa 4-500 €, mutta siellä norjalaisketjussa, joka alkaa kirjaimilla p-l-a-n-t-a... niitä myydään pienempää puoleentoistasataan ja isompaa kahteenjapuoleen. Vehje on ollut niin aktiivisessa käytössä, että landelle haen lauantaina sen isomman.

Toinen suositeltava hankinta varsinkin kalan ystäville on rosterinen savustuspönttö. Turkulaislähtöinen marketketju myy sellaista halpaversiota reilusti alle kolmenkymmenen juuron. Savustaessa avotulen päällä purkki vääntyilee ja irvistelee tuskissaan, mutta kala kypsyy kelvosti. Marketit tarjoavat kesällä joka viikonvaihde lohta edullisesti ja pönttöön sopii verrattomasti 1-1,5 kg kokoinen örkki. Savustettu lohi on ruokana jumalallista uusien perunoiden, voin ja tillin kera. Jos keikaroida haluaa, ostaa reilumman suolaista jälkiuunileipää kyytipojaksi ja kokonaisuuden kurlaa jääkylmällä bissellä niin päivä on tehty. Kalassa on vaikea epäonnistua. Kun väri on tummahkon kuparinen ja hammastikku uppoaa kalaan kuin "vanhaan naiseen", on fisu valmis nautittavaksi samointein.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Senior kirjoitti:
Poimin viestistäsi avainsanat, eikä niissä ole kuin yhdessä jutussa vain vähän viilaamista. Nimittäin tuossa grillissä.
Selitykseltähän tämä toki kuulostaa, mutta tuon arvion sisäfileen grillausajasta kaasugrillissä heitin oikeastaan vain siksi, että mielestäni kaasugrillissä lämpö on tasaisempaa, jolloin tuollaisen aika-arvion voi ylipäänsä antaa. Onhan se puulämmitteinen tai hiililämmitteinen grilli lopputulosta ajatellen aina parempi. Siinä on enemmän haastettakin sen grillauksen suhteen, pitää olla tarkkana koko ajan kalja kädessä seuraamassa, ei voi millään osallistua esim kattaukseen tai salaatin tekoon.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Senior kirjoitti:
Savustettu lohi on ruokana jumalallista uusien perunoiden, voin ja tillin kera. Jos keikaroida haluaa, ostaa reilumman suolaista jälkiuunileipää kyytipojaksi ja kokonaisuuden kurlaa jääkylmällä bissellä niin päivä on tehty. Kalassa on vaikea epäonnistua. Kun väri on tummahkon kuparinen ja hammastikku uppoaa kalaan kuin "vanhaan naiseen", on fisu valmis nautittavaksi samointein.

Näin on!

Huomenna kalakauppaan mars meikäläinen. Kuten sanoit, kalan kanssa ruispalanen voilla on se pieni hieno detalji. Vaikka aluksi ajattelee pieniä leivänpalasia tehdessä, että kelpaavateko nämä kellekkään, niin HUI ja HAI - kaik män.

Kalan ohella meinaan viikonloppuna rillautella lampaanlihhoo. Tulee vähän vaihtelua ainaiseen possun ja naudan maisteluun. Ostan sekä filettä että kyljyksiä paikallisesta kauppahallista. Kyljykset ovat semmosta askartelua varten, kun ei oikein ole hirveän nälkä, mutta jotain olis hyvä olla. KYllä Heikki ja Leo siinä leffassakin tiesivät mikä on HOTTIA!
 

Veijari

Jäsen
Nyytit

Foliopaperista pussukka ja sisään isketään sekalaista mättöä, itsellä useimmiten seuraavaa:
-pohjalle pekonia
-peruna-sipulisekoitusta
-valkosipulia
-herkkusieniä
-mitä vain mieleen juolahtaa
-päälle vielä kerran pekonia
maustetaan mustapippurilla ja suolalla.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Opin viime kesänä että grillattu valkosipuli on höysteenä todella hyvää. Reilunkokoiset valkosipulit kokonaisina grilliin ja annetaan tummua kunnolla, käännetään ja annetaan tummua toiselta puolelta. Näin valmistettuina valkosipulinkynnet ovat pehmeitä ja paljon raakaa miedompia, todella maukkaita.
 

Vekurinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki altavastaajat
Senior kirjoitti:
yleensä puhutaan, ettei sisäfile olisi "grillituote" parhaimmillaan. Minä taas sanon, että aivan kärkikamaa. Sisäfilettä grillattaessa on vain varmistettava, että liha on ennen grillausta riittävän pitkään huoneenlämmössä ja grilli aivan tulikuuma. Liha maustetaan (mustapippuri ja kristalli- /gourmet-suola) vasta grillauksen jälkeen. Entrecotesta kanssasi samaa mieltä. Ehkä maukkainta saatavilla olevaa lihalaatua hevinälkään. Ei lasten käsiin ja rasvakammoisille. Suosittelen kokeilemista niille, jotka haluavat lihalta luonnetta. Nopea paisto tulikuumassa grillissä, jolloin mehut jäävät lihaan. Ja punaista lihaa ei sitten käännellä ja väännellä grillissä. Hyvä yleissääntö medium-paistamisessa on se, että liha on valmis, kun neste nousee grillatessa pintaan. Silloin tulee jaakkokolmos-kvaliteettia.

Senior (ja gags) on mielestäni oikeassa. Sisäfilee (hmm...yhdellä vai kahdella e:llä?) on erinomainen grilliherkku. Tuota vetäytymistä ei voi liiaksi korostaa. Jos filee menee suoraan jääkaapista pannulle, tulee siitä ns. luumukypsää: ulkoreunoista kypsää ja sisältä luumun väristä, pahimmassa tapauksessa jopa kylmää.

Ihmisten mieleipiteet hieman jakautuvat sen suhteen, pitäisikö köntti grillata kokonaisena vai valmiina paloina. Minun kohdallani tämä riippuu täysin fileestä. Jos filee on ohkainen eikä siitä tule mukavan näköisiä single-pihvejä (mahtava itse keksitty termi), suosin kokonaisena valmistamista. Sama pätee sellaiseen tilanteeseen, jossa filee on kovin eri paksuinen eri kohdista (itse asiassa tämän olen huomannut aktualisoituvan useimmin ulkofileen kohdalla). Isolle porukalle valmistettaessa on kokonaisena valmistaminen kaiken kaikkiaan kätsympää. Jos yksittäisinä paloina mielii grillata, tulee pihvien mielestäni liikahtaa grillistä lautaselle hyvin joutuisasti.

Toinen kysymys liittyy sitten maustamiseen. Itse en ole lainkaan lähtenyt marinoimaan fileetä. Reipas punaviini keralle täyttää mielestäni tuon tehtävän. Pippurin ja suolan (jos niitä ylipäänsä käyttää vrt. marinaadi) käyttö on myös tarkkaa hifistelyä. Tässäkin on vähän kahta koulukuntaa: se on minusta lähtökohta, että suola hierotaan pintaan ehdottomasti ennen paistamista, näin sidotaan neste ja varmistetaan mehukkuus. Mustapippuri on sitten kinkkisempi: toiset laittavat vasta tarjoiltaessa, argumenttina on tällöin se, että pippuri palaa pihvin pintaan aiheuttaen epämiellyttävän maun. Minä olen kuitenkin ollut sillä kannalla, että pippurin voi hyvin hieroa (voimakkaastikin, muttei syyrakennetta rikkoen) jo ennen paistoa "maustumaan" - pippuri ei mielestäni ehdi siinä muutamassa minuutissa kärähtää.

Unohtaa ei sovi myöskään single-palan kokoa. Iso vai pieni? Itse olen varonut leikkaamasta liian paksuja, ovathan nuo tuolloin näyttäviä, mutta silloin on aina tuo em. luumukypsyys-vaara, jonka tietysti voi välttää ottamalla liha huoneenlämpöön roimasti ennen valmistusta. Ehkä jossain välimaastossa (n.130-140 g) on se optimi. Siis minun mielestäni.
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
Perunaleipä

Tarvitset:
-Muutaman isokokoisen perunan
-Ohuesti mieluisinta rasvalevitettä
-Kinkkua/pekonia
-Juustoa (kaikki käy)

Keitä perunat suolavedessä. Sen jälkeen kuori ne ja paloittele pituussuunnassa kolmeen osaan. Levitä alimmalle puoliskolle ohut kerros levitettä ja siihen päälle sitten joko kinkku- tai pekoniviipale. Sitten tuon kokonaisuuden päälle lätkäistään se keskiosa perunasta, jonka päälle laitetaan juustoa. Siihen juuston päälle vielä se perunan päällinen ja sen jälkeen yritetään pitää tota perunaa koossa, kun se kääritään folioon. Sitten ei kun nyytti grilliin ja odotellaan vähän aikaa, niin mainio välipala on valmis.

Tällasia pari kolme kappaletta ja kyytipojaksi tuoppi jääkylmää maitoa niin on taas kesällä vähän parempi olla.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gags kirjoitti:
Selitykseltähän tämä toki kuulostaa, mutta tuon arvion sisäfileen grillausajasta kaasugrillissä heitin oikeastaan vain siksi, että mielestäni kaasugrillissä lämpö on tasaisempaa, jolloin tuollaisen aika-arvion voi ylipäänsä antaa.

Tottahan kaasugrillissä tasalämpö on, mutta puulämmitteisessä on sopivasti puuhaa ja ennenkaikkea fiilistä. Asiahan on osapuilleen sama, kuin vertaisi suodatinkahvin valmistusta kahvinkeittimellä avotulella valmistettuun pannukahviin.


Gags kirjoitti:
Onhan se puulämmitteinen tai hiililämmitteinen grilli lopputulosta ajatellen aina parempi. Siinä on enemmän haastettakin sen grillauksen suhteen, pitää olla tarkkana koko ajan kalja kädessä seuraamassa, ei voi millään osallistua esim kattaukseen tai salaatin tekoon.

Varsinkin punaisen lihan valmistamisessa minusta on enemmän kyse nopeasta lämmöstä, kuin tasaisesta lämmöstä. Köördefilettäkin voi siirtämällä säätää parilan reunalle, jolloin palamisilmiötä ei tapahdu. Ja sitäpaitsi meille "ei kokeille" grillaus ilman kattauksia ja salaatinvatvomisia on aivan riittävä manööveri kylmine bisseineen. Hoitakoon rouvas-väki sitten salaatit ja kattaukset. Passaisiko Sulle tasapeli luokkaa "Jokerit olkoot kaasugrillaus tasaisine lämpöineen ja IFK aito puulla loihdittu, missä on veretseisauttava originaali tatsi"? Jotelsakin oli mukamas pakko tähänkin asiayhteyteen löytää kannatetut kiekkoseurat. Miksikö? Siksi, että minusta Sulla on noi ruokahommat aivan helvetisti paljon paremmin näpeissä, kuin noi Sun maut jääkiekkokannattamisissasi.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Veijari kirjoitti:
Foliopaperista pussukka ja sisään isketään sekalaista mättöä, itsellä useimmiten seuraavaa:
-pohjalle pekonia
-peruna-sipulisekoitusta
-valkosipulia
-herkkusieniä
-mitä vain mieleen juolahtaa
-päälle vielä kerran pekonia
maustetaan mustapippurilla ja suolalla.

Hyvältä kuulostaa tuokin, mutta mun versioon pistetään

-perunaa suikaleina, suoraan pellosta
-sipulia reilusti, tätäkin suoraan pellosta jos mahdollista
-punaista paprikaa
-vähäsen chiliä, vähiten voi mokata käyttämällä pussissa olevaa chilijauhetta
-vähäsen valkosipulia
-suolaa, pippuria ja muita mausteita, sitruunapippuri tekee tässä pirteän yllätyksen
-nokare jotain tuorejuustoa, oikean valkosipulin voi korvata käyttämällä maustettua tuorejuustoa
-kruunuksi reilu biitti Mustapekkaa

Onnistuu helpoiten ihan perinteisessä sähköuunissa, 30-40 min ja huh huh että on maukasta höystöä kunnon pihville. Isommalle porukalle edellinen on tietenkin helponta ja fiksuinta väsäillä jonkinlaiseen uunivuokaan, folio siinä päällä pitää aromit mukavasti askissa ja estää pinnan mahdollisen kuivumisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös