Greenpeace – aktivismia vai terrorismia?

  • 104 772
  • 887

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Greenpeace on muuttunut paljon oltuaan alunperin ympäristönsuojelusta kiinnostunut järjestö. Nykyisin se on kaupallinen organisaatio, joka pyrkii tekemään mahdollisimman suuren voiton löyhästi ympäristönsuojeluun liittyvillä kampanjoilla.
Kuten ääri-islamistisilla organisaatioilla ei ole juuri mitään tekemistä Islamin kanssa, ei Greenpeacellakaan ole enään juuri mitään tekemistä ympäristönsuojelun kanssa. Sen toiminta ei ole ihan terrorismia, mutta ei kuitenkaan kovin kaukana siitä. Greenpeace on toistaiseksi pyrkinyt olemaan vahingoittamatta ketään, mutta jos väkivalta tuo lisää rahaa, on se epäilemättä tähän valmis, vaikka asian julkisuudessa kiistääkin.

Aiemmin järjestön johdossa ollut Patrick Moore on voimakkaasti kritisoinut Greenpeacea tieteellisen objektiivisuuden hylkäämisestä ja johdolta puuttuvasta tieteellistä koulutuksesta. Objektiivisuuden hylkääminen on näkynyt Suomessakin niin ydinvoima- kuin metsäkysymyksissä vääristeltyinä "faktoina". Ihmisiä pelotellaan Tsernobylin tapaisila onnettomuuksilla ja metsän kasvuodotusten täydellisellä vääristelyllä. Lisäksi vielä vastuullinen metsäteollisuus on ajettu maihin, joissa mistään määräyksistä ei välitetä, ja avohakkuut ovat globaalisti vain lisääntyneet Greenpeacen toiminnan seurauksena.

Onkin aika kysyä pitäisikö Greenpeace jo kieltää EUn alueella? Kiistatta se on ainakin Suomelle aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin vaikkapa al-Qaida. Ympäristön suojelua edistää varmasti paremmin vaikkapa Suomen luonnonsuojeluliitto kuin vain voiton maksimoinnista kiinnostunut aggressori. Sen aktivistit kiusaavat kansalaisia feissareilla ja haittaavat laillisten teollisuushankkeiden toteuttamista tunkeutuen välillä myös kielletyille alueille.
Lisäongelmana on, että sen kanssa ei voi neuvotella, koska tieteellisillä tutkimuksilla ei ole heille merkitystä. Järjestö pomii vain ne "faktat", joilla se pystyy pelottelemaan kouluttamattomia/tietämättömiä kannattajikseen. Milestäni tapa, jolla esim äskeisen ydinvoimapäätöksen jälkeen GP:n aivopesemät ihmiset itkivät eduskuntatalon portailla ehkä aidosti peloteltuina osoittaa kertakaikkiaan kuvottavaa ihmisten hyväksikäyttöä. Eikö tuota häpeämätöntä rahastusta ja pelottelua saada mitenkään kuriin?
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Greenpeace on muuttunut paljon oltuaan alunperin ympäristönsuojelusta kiinnostunut järjestö. Nykyisin se on kaupallinen organisaatio, joka pyrkii tekemään mahdollisimman suuren voiton löyhästi ympäristönsuojeluun liittyvillä kampanjoilla.
Kuten ääri-islamistisilla organisaatioilla ei ole juuri mitään tekemistä Islamin kanssa, ei Greenpeacellakaan ole enään juuri mitään tekemistä ympäristönsuojelun kanssa. Sen toiminta ei ole ihan terrorismia, mutta ei kuitenkaan kovin kaukana siitä. Greenpeace on toistaiseksi pyrkinyt olemaan vahingoittamatta ketään, mutta jos väkivalta tuo lisää rahaa, on se epäilemättä tähän valmis, vaikka asian julkisuudessa kiistääkin.

Sen suuremmin asiaan kantaa ottamatta, edellyttäisin kyseisen tekstin laatijalta tosipohjaista perustetta yllä esitettyihin väitteisiin, ovat sen verran rankkoja, muutoin tuo kuulostaa samalta kuin kuin turkistarhaaja sättisi kettutyttöjä miehekkään lapsellisesti köyhällä verbaliikalla.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Sen suuremmin asiaan kantaa ottamatta, edellyttäisin kyseisen tekstin laatijalta tosipohjaista perustetta yllä esitettyihin väitteisiin

Otetaan esimerkiksi Greenpeacen metsäkampanja Suomessa. Todellista metsien suojelua edistäisi puu-ja paperiteollisuuden suosiminen Suomen kaltaisissa vastuullisissa maissa. Sen sijaan Greenpeace aloitti suuren kampanjan Suomalaista teollisuutta vastaan, vaikuttaen mm. paperituotteiden menekkiin. Tällöin teollisuus siirtyy vastuuttomampiin maihin, joissa metsien suojelua ei arvosteta. Kampanjassa ei siis ollut kysymys aidosta metsien suojelusta, vaan rahan tekemisestä näennäisellä metsien suojelulla.
Patrick Mooren kritiikki Greenpeacen kaupallisuudesta ja tieteellisen objektiivisuuden puutteesta on laajalti tunnettua ja asiasta löytyy aineistoa netistäkin (linkki).

Se, että Greenpeace pyrkii pelottelemaan ihmiset kannattajakseen esim leimaamalla ydinvoiman vaaralliseksi, vaikka puolueettomien tutkimusten mukaan se ei sitä ole, on faktaa. Tämän voit todeta vaikka käymällä heidän kotisivuillaan (linkki).

Sen verran on todettava, että ensimmäisessä viestissä veikkaamani mahdollinen väkivallan käyttö on toki vain oma arvioni ja mahdollisesti väärä. Järjestön toiminta kuitenkin osoittaa, ettei se kaihda keinoja rahaa tehdäkseen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Järjestön toiminta kuitenkin osoittaa, ettei se kaihda keinoja rahaa tehdäkseen.

Juuri tämä on yksi niitä asioita, joihin lisäselvitystä kaipaisin. Millä tavoin GP on valjastanut luontoaktivisminsa rahantekokoneeksi? Millaisia omaisuusklustereita he toiminnaallaan ovat päässeet hallinnoimaan? Tekevätkö he siis tilauksesta "luonnonsuojelutekoja" rahallisin päämäärin? Onko vaarana, että monikansallisena toimijana uhkaavat rikkaudellaan suvereeneja valtioita ja heidän päätöksentekijöitään? Ketkä masinoivat ja millaisin tarkoitusperin GP:n strategioita, koska alunperinhän eivät ole olleet niin rikkaita, että tälläisessä asemassa olisivat, muutenhan heillä olisi vahvempi ote ja näkyvyys eri maiden valtamedioissa, puhumattakaan kaupallisista medioista? Millaista keinoja kaihtamattomuutta he ovat harrastaneet nimenomaan rahaa tehdäkseen?

Tekstisi kyllä kuulostaa kokolailla Ilaskivityyppiseltä ja hyvin tyypilliseltä perisuomalaisen rahaeliitin lobbausjargonilta, jotta kansalaisten seläntakana mikä tahansa suhmurointi tulisi mahdolliseksi, varsinkin, kun tuota vertaa eilen pääuutisissa kommentoineen tutkijan argumentointiin.

Kannattaa pohtia, kenen etu on, että kansalaisvaikuttaminen ja aktivismi kriminalisoidaan tuulesta temmatuin argumentein ja erittäin epäselväksi jäävine poliittisine päämäärineen.

Vaikea on kumminkaan uskoa, että kelloa siirrettäisiin takaisin keskiajalle ilmaisuvapauksienkaan osalta, mutta toki, valtaeliitti pyrkii aina betonoimaan asemansa, sehän on kuin luonnonlaki ihmisen toiminnan suhteen, oli se sitten hyödyksi tai haitaksi ihmiskunnalle, yksi lysti.

Eikös tuo vanha metsäjupakka johtunut siitä, että suomalaiset luontoaktivistit kävivät merkkailemassa kaikki kaadetut puut, jotka oli laitettu nurin suojelualueelta tai ikimetsistä ja kun puut saapui saksaan siellä nousi valtava kohu asiasta? Katsojan silmissä on, kenet siinä syylliseksi saa, toinen ajattelee että jäivät kiinni vähän niinkuin housut kintuissa ja toiset, että terroristit pilaa laillisen pisniksen.

Sen verran kova on kohkaamisesi GP:stä, että herää ajatus, onko ne käyneet kusemassa sun muroihisi? ei tuosta oikeen näillä pohjilla enempiä irtoo.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Sen verran kova on kohkaamisesi GP:stä, että herää ajatus, onko ne käyneet kusemassa sun muroihisi? ei tuosta oikeen näillä pohjilla enempiä irtoo.

Itse en ole GP:tä kohdannut muuta kuin feissareita ja TV:n välityksellä. Itseäni kuitenkin harmittaa tuo "viattomana lunnonsuojelijana" esiintyminen, kun järjestön perustajikin on jo todennut luonnonsuojelun kadonneen järjestön toiminnasta ajatsitten. Mistä toiminnassa sitten on kyse, kun ei kerran luonnonsuojelusta? En minä varmuudella tiedä, mutta raha nyt on todennäköinen motiivi. Jokatauksessa puolet n.200 miljoonan € tuloista menee menee palkkoihin, joten voi ihmetellä mihin tuhansia vapaaehtoisia sitten tarvitaan.

Kyllä järjestemällinen ihmisten harhaanjohtaminen sekä jatkuvat lain rikkomukset asettavat organisaation vähintään outoon valoon. Itse en voisi kunnioittaa esim, jatkuvasti sotilasalueille lakia vastoin tunkeutuvaa tai ydinvoimalatyömaita sabotoivaa järjestöä, vaikka rikkomukset toki ovatkin (toistaiseksi) lieviä.
Lienee totta, että järjestö pysyy riesanamme, sillä nykyisellään toiminta tuntuu olevan valitettavan kannattavaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sen sijaan Greenpeace aloitti suuren kampanjan Suomalaista teollisuutta vastaan, vaikuttaen mm. paperituotteiden menekkiin. Tällöin teollisuus siirtyy vastuuttomampiin maihin, joissa metsien suojelua ei arvosteta.

Kuten tyypillistä, että välitä tutustua asioihin lainkaan objetiivisesti.

Kyse on siitä, että ympäristösertifikaatti, joka on puolueettoman, kolmannen osapuolen valvoma, ja maalimalla SE hyväksytty sertifikaatti (FSC - Forest Stewardship Council) EI kelpaa Suomalaiselle metsäteollisuudelle. Se on kehittänyt itse ihan oman (FFCS - Finnish Forest Certification System), jota se valvoo ITSE. Paperiteollisuus on teollisuuden valvomia sertifikaatteja (kuten PEFC) synnyttänyt kilpailemaan puolueettoman kanssa juurikin hämmentääkseen kuluttajia ja puolustamana omia etujaan.

Ympäristö- ja luontojärjestöt, muun muassa WWF, ovat asettuneet FSC:n taakse. Se kun on nimenomaan kummastakin osapuolesta riippumaton taho. EI siis ympäristöjärjestöjen valvoma taho, vaan kolmas osapuoli. Samanlaisia sertifikaatteja on syntynyt kaivosteollisuuteen, kalastukseen jne. ja kaikissa on jotkut yritykset perustaneet omia kilpailevia sertifikaatteja vain ja ainoastaan omaksi kilpailuedukseen.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kuten tyypillistä, että välitä tutustua asioihin lainkaan objetiivisesti.

Kyse on siitä, että ympäristösertifikaatti, joka on puolueettoman, kolmannen osapuolen valvoma, ja maalimalla SE hyväksytty sertifikaatti (FSC - Forest Stewardship Council) EI kelpaa Suomalaiselle metsäteollisuudelle.

Väitätkö siis tällä perusteella, että Suomen metsäteollisuus pitää metsistämme huonommin huolta kuin ne maat joihin tuotanto täältä siirtyy? Oletko vakavissasi sitä mieltä että maailman metsien tuhoamisen suuri ongelma on Suomessa? Eikö ennemmin kannattaisi kampanjoida vaikkapa Brasiliassa?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Väitätkö siis tällä perusteella, että Suomen metsäteollisuus pitää metsistämme huonommin huolta kuin ne maat joihin tuotanto täältä siirtyy? Oletko vakavissasi sitä mieltä että maailman metsien tuhoamisen suuri ongelma on Suomessa? Eikö ennemmin kannattaisi kampanjoida vaikkapa Brasiliassa?


Annetaan sulle esimerkki jonka ehkäs jopa sinä ymmärrät.

Ilveksen ja RoKin välillä on alkamassa SM-liigakarsinnan tärkeä ottelu. Tuomari on kuitenkin sairastunut. Kelpasiko sinulle tuomariksi Ilveksen kakkosvalmentaja? Vai pitäisikö etsiä puolueeton tuomari?

Suomen metsäteollisuus on hankkinut tuomariksi oman ”kakkosvalkkunsa”, kun ympäristöjärjestöt haluisivat sen puolettoman tahon tuomariksi.


FCS:tä ajetaan joka maassa, jossa metsäteolisuutta harjoitetaan. Siis myös Brasiliassa (mutta kun et jaksa asiaan tutustua, niin et tiedä)
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Suomen metsäteollisuus on hankkinut tuomariksi oman ”kakkosvalkkunsa”, kun ympäristöjärjestöt haluisivat sen puolettoman tahon tuomariksi.

Kyllä minä toki käsitän, että ympäristöjärjestöt eivät luota metsäteollisuuteen ja päinvastoin. Se, että metsäteollisuus ei luota myöskään ympäristöjärjestöjen ratkaisuehdotukseen ei kuitenkaan oikeuttanut tuota elinkeinon perusteita järisyttävää kampanjaa. Vaan taidat valitettavasti olla jo niin syvällä poterossasi että et suostu asiaa tajuamaan. Tai et vain viitsi.

Edelleen kysyn: Oletko siis oikeasti vakavissasi sitä mieltä, että globaalissa metsänsuojelussa Suomessa tilanne oli akuutein?
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ketjun perustaja tuntuu lähteneen erittäin vahvalta mutupohjalta liikenteeseen. Siispä lukemani perusteella esitän oman arvaukseni tilanteesta:

1. Stonewall ei pidä Greenpeacen toiminnasta.
2. Stonewall on lukenut yrityksen perustajan kirjoittaman kritiikin, jossa järjestön valitsemaa kohtuullisen radikaaliakin vaikuttamistapaa arvostellaan. Hän ei kuitenkaan ota huomioon, että se on vain yhden ihmisen mielipide, ja hänen motiivejaan emme tiedä. Katkerat lähtöpassit koko puljusta, kenties? (tämä pelkkänä heittona ilmaan)
3. Stonewall on sitä mieltä, että Greenpeace on pelkkä massoja huijaava monikansallinen rahantekokone, mutta ei osaa esittää lainkaan perusteita tämän tueksi.
4. Stonewallin mielestä on väärin, että Greenpeace on ottanut Suomen metsäteollisuuden hampaisiinsa, vaikka maailmasta löytyy paljon vastuuttomampaa metsien hyväksikäyttöä. Kanssakirjoittajat osasivat onneksi selvittää, miksi näin on.
5. Stonewall esittää faktana, että ydinvoima ei ole vaarallista.

Viides kohta antaa mielestäni kohtalaisen hyvin osviittaa, millä painoarvolla kirjoittajan kirjoituksiin tässä ketjussa tulee suhtautua. On naiivia väittää, että ydinvoima on riskitöntä. Pelkkä ydinjätteen loppusijoitus on epävarmuustekijä ainakin seuraavat satatuhatta vuotta, puhumattakaan itse reaktoreiden toiminnasta ja mahdollisista iskuista voimaloihin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mutta miksi vastustaa pelkästään ydinvoimaa? Milloin GP iskee hiili-, öljy- tai kaasuvoimaloita vastaan jotka tappavat varmasti?

GP on kuin Vihreät, ydinvoimaa ei todellakaan ajeta ympäristö/ilmastoperusteilla vaan siksi että se edustaa "isoa rahaa", teollisuutta ja kapitalismia. Kun katsoo Vihreiden johtohahmoja (Sinnemäki, Hautala, Hassi) niin huomaa että heitä yhdistää erittäin vasemmistolainen ajattelumaailma, Hassin tapauksessa voidaan puhua puhtaasti kommarista. Eivät he vastusta ydinvoimaa ilmastokysymysten takia (miten he voisivat vastustaa päästötöntä, turvallista ja halpaa energiaa joka ei vaadi valtion avustuksia?) vaan siksi että ydinvoimaloiden omistajina on Liliuksia, Nalleja ja muita kapitalismin kasvoiksi valittuja sylkykuppeja.

GP on minulle hyvin kaksijakoinen järjestö, kannatan heidän eläinsuojeluagendaansa (norpat, valaat, teuraseläimet jne) mutta ilmastopolitiikka on puhdasta vasuripropagandaa ilman kestäviä ilmastoperusteita.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En allekirjoita kaikessa Greenpeacen harjoittamia toimia mutta silti minusta on hyvä, että on olemassa edes jonkinlainen vastavoima tuomassa oman näkemyksensä asioihin. Valistuneen ihmisen tulisi kyetä tekemään päätöksensä esitettyjen faktojen (tai fiktioiden) perusteella, jos epäilyttävää on niin tietoa on tänä päivänä todella helppoa etsiä netistä, se vaatii vähän vaivaa ja tarkkaavaisuutta.

En ole riittävästi perehtynyt GP:n tapaan toimia, vain sen mitä olen uutisista lukenut heidän kannanotoista ja tempauksista mutta näiden perusteellakaan en ryhdy tuomistemaan järjestön tapaa toimia. Kritisoitavaa varmasti on mutta järjestölle on tilaisuutensa joten se siitä. Olen muutenkin varsin vapaa antamaan ihmisille ja järjestöille mahdollisuuden kertoa omista ideoistaan ja ajatuksistaan, toisinaan jopa hyväksyen, että mennään lain harmaammalle puolelle - kunhan ei turvauduta väkivaltaan, mutta GP:n tapauksessa sellaiseen ei ole turvauduttu, enkä edes ryhdy spekuloimaan turvautuuko koskaan. Katson, että väkivaltaan saa turvautua vasta siinä vaiheessa kun jonkin tahon kautta ryhdytään rajoittamaan ihmisten perusoikeuksia ja tuhoamaan demokratiaa, sotatila voi tietenkin olla poikkeus mutta jos täällä ryhdyttäisi kyyditsemään ihmisiä leireille, olisi minusta oikeutettua asettua vastustamaan tällaisia toimia, ei ennen. Joten en siis hyväksyisi sitä, jos GP ryhtyisi turvautumaan väkivaltaan mutta maailma muuttuu, joten eteen voi tulla tilanne, jossa väkivaltaan turvautuminen voi tuntua ymmärrettävältä mutta siihen turvautuminen veisi minusta joltisenkin uskottavuutta kyseiseltä järjestöltä.

vlad.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
5. Stonewall esittää faktana, että ydinvoima ei ole vaarallista.

Missään kohdassa en ole sanonut, että ydinvoima olisi riskitöntä. Riskien tunnistaminen on välttämätöntä, jotta ydinvoimaa voidaan ylipäätään hyödyntää. Nimenomaan riskien huolellinen analyysin takia voidaan nykyään Suomessa sanoa, ettei ydinvoima ole vaarallista. Jotenkin oletin, että jokainen on ymmärtänyt tämän verran, mutta eipä näköjään. Jos tiedon taso on tämä, niin toki ollaan alttiita mille tahansa propagadalle.

Greenpeace ei tosin ole kaikkein läpinäkyvimpiä organisaatioita, mutta sen johtamistapaa on luonnehdittu liikeyritysmäiseksi myös Reino Paasilinnan ja Ville Itälän toimesta. Asiaa on varsinaisesti mahdotonta todistaa, mutta koska ympäristönsuojelu kiistatta ei ole järjestölle itseisarvo, niin jokuhan motivaatio täytyy olla.
Jos Greenpeace olisi aidosti kiinnostunut ympäristön suojelusta, niin sehän kamppailisi hiilivoimaa vastaan. Maailman hiilidioksipäästöistä kaksi kolmasosaa tulee ennergiantuotannosta, hiilen yms. fossiilisten aineiden poltosta. Jos GP:tä kiinnostaisi tippaakaan ympäristönsuojelu, se kampanjoisi niitä vastaan.
Lisäksi Århusin yliopiston tutkimusten mukaan hiilivoimaloiden päästöt tappavat vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ydinvoima on viimeksi tappanut Tsernobylissä 1986. Hiilivoima, joka siis aidosti tuhoaa ympäristöä ei ole kuitenkaan GP:n pihdeissä. Miksi? Väistämättä on selvää, että koska hiilivoimanvastustaminen ei ensinnäkään myy ja toisekseen koska sillä ei voi pelotella ihmisiä (tai ainakin se on vaikeampaa kuin säteilyllä pelottelu). Ehkä tämä ei ole suoranainen todiste pelkästään rahantekomotiivista, mutta kukaan ei voine vakavasti väittää kyseessä olevan ympäristönsuojelun ykköseksi laittava järjestö.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lisäksi Århusin yliopiston tutkimusten mukaan hiilivoimaloiden päästöt tappavat vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Jos tarkastellaan laajemmin hiilivoimaloiden ja kehitysmaiden hiililämmityksen aiheuttamia pienhiukkaspäästöjä niin päästään satoihin tuhansiin kuolleisiin/vuosi, jos lukuun lasketaan kaikki pienhiukkaset niin lukema on huomattavasti korkeampi. Jos vielä tarkastellaan asiaa yhdeltä kantilta niin kannattaa muistaa sekin, että hiilikaivosonnettomuuksissa kuolee vuosittain tuhansia kaivosmiehiä, Kiinassa taisi kuolla viime vuoden puolella reilut 4000 kaivosmiestä eri onnettomuuksissa.

Esim. Maailman terveysjärjestön mukaan pienhiukkaset aiheuttavat Euroopassa vuosittain 300 000 kuolemaa (Kauppalehti 5.7.2005). Lukema saattaa olla pudonnut jonkin verran mutta antaa osviittaa siitä millaisista luvuista puhutaan kun puhutaan pienhiukkasten aiheuttamista kuolemantapauksista. Tietenkin luvussa on mukana kaikki pienhiukkaspäästöihin kuolleet eli lämmitys, liikenne, energiatuotanto tms.

vlad.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tällöin teollisuus siirtyy vastuuttomampiin maihin, joissa metsien suojelua ei arvosteta.

Taas kerran argumentoit turkistarhaajilta tutuiksi tulleilla väittämillä tässä, miksi? Onko tuttua, että jos tarhaus täällä kiellettäisiin, se siirtyisi vastuuttömaan kiinaan, jossa eläimiä ei arvosteta? tämä ei vakuuta väittämänä, päinvastoin se on vastenmielistä löpinää ja mutuilua, eikä elävälle ole sillä juurikaan merkitystä minkä maan keskitysleirissä siltä henki vankeuden jälkeen viedään.

Tuosta kun hiilivoimasta niin kohkaat, jostain mieleni sopukoista tulee mielikuva, että aikanaan myöskin GP on hiilivoimaa vastaan kampanjoinut, nyt on sitten enempi aika kampanjoida ydinvoimaa vastaan. Eihän kai kuitenkaan kukaan täysissä järjissään oleva sitä riskittömäksi sentään liputa? Varsinkaan kun todelliset riskit eivät todellakaan ole realisoitumassa tässä nyt, mutta kaikki tulevaisuuden ongelmat lankeavat tuleville polville, eivätkä ole lainkaan niistä helpoimmasta päästä olevia.

Taaskaan varsinaisesti debatoimatta energiaratkaisuista, omana mielipiteenäni toteaisin, että varsin surullinen oli tehty päätös siinä mielessä, että suomi menetti sen mahdollisen momentuminsa olla turvallista tulevaisuuden energiaa tuottavien ja innovoivien kansakuntien joukossa, koska en millään usko näiden päätösten valossa, että suomella enää riittäisi resurssia panostaa tutkimukseen, innovointiin ja logistiikkaan uusien ratkaisujen kyseessä ollessa, eikä kyllä taitaisi riittää tarpeeksi älyllistä kapasiteettiakaan, että surku.

On jokseenkin kumma ulostulosi myöskin siinä mielessä, että en ainakaan minä ole kuullut tämänsuuntaista mielipiteenvapauden rajoittamisvaatimusta mistään maailman kolkasta koskien GP:tä tai muutakaan kansalaismielipiteen ilmaisua, avaisitko tätä hieman?

Lähtökohtaisesti ei koskaan saa luottaa valtaeliittiinsä, vaan siihen on suhtauduttava mitä suurimmalla epäluuloisuudella ja epäluottamuksella, tämän pitäisi olla historian opettama ainoa terve suhtautumistapa ihmisen toilailuihin ja on vain hyvä, jos mitä useammat kansalaiset erilaisin kahlitsemattomin tavoin pakottavat kansalaistottelemattomuudellaan vallanpitäjänsä ruotuun ja oikeitten asioiden ääreen.
 

scholl

Jäsen
Onkin aika kysyä pitäisikö Greenpeace jo kieltää EUn alueella? Kiistatta se on ainakin Suomelle aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin vaikkapa al-Qaida.

Kieltäisin islamin kyllä EU:n alueella. EU on kristillinen, siihen ei tarvita mikään al quedaa, eikä perusislamiakaan. Niinkuin nyt viimeksi tämä Sarah Connorin pikkusisko, joka deittailee Özilia on kuulemma kääntynyt muslimiksi ja vaihtanut nimen Melekiksi. Siis WTF. Jos homma menee tollaiseksi niin on vaadittava, että joka ikinen iikka, joka tulee EU-alueelle ja joka on muslimi, joutuu vaihtamaan nimensä täkäläiseksi. Veijo Pertti Turunen esim. voisi olla jatkossa niiden nimi.

Mitä tulee sitten Greenpeaceen niin ovat roskasakkianarkisteja. Mietitäänpä perus tyyppiä siellä. Kasvissyöjä, absolutisti, joka käyttää kannabista. Sen lisäksi riehuu yhteiskunnan ulkopuolella kiipeilemällä ja osoittamalla mieltään. Niin ja poninhäntä löytyy. Mihin sellaisilla on oikeasti käyttöä. Ei mihinkään. Miksi siis joku kuuntelisi sellaista. Aivan. Miksei niitä sitten voida viedä jonnekin reservaattiin. En tiedä. Siis jossain Kainuussa on sikana maata. Menisivät sinne elämään luonnonmukaisesti ilman sähköä. Niitähän oli joskus niitä elämäntapaintiaaneja Lapissa. Ei sitä Greenpeacea tarvitse kieltää, kun viedään ne vain sinne reservaattiin. Yhteiskunta sopii rajat, missä yhteydessä hölmöilyä saa suorittaa ja paikan sille. Syrjäseudutkaan eivät enää autioidu lisää.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Se, että Greenpeace pyrkii pelottelemaan ihmiset kannattajakseen esim leimaamalla ydinvoiman vaaralliseksi, vaikka puolueettomien tutkimusten mukaan se ei sitä ole, on faktaa.
Missään kohdassa en ole sanonut, että ydinvoima olisi riskitöntä. Riskien tunnistaminen on välttämätöntä, jotta ydinvoimaa voidaan ylipäätään hyödyntää. Nimenomaan riskien huolellinen analyysin takia voidaan nykyään Suomessa sanoa, ettei ydinvoima ole vaarallista. Jotenkin oletin, että jokainen on ymmärtänyt tämän verran, mutta eipä näköjään. Jos tiedon taso on tämä, niin toki ollaan alttiita mille tahansa propagadalle.
Vaikka kuinka huolellisesti analysoitaisiin, riski on yhä riski. Toki riskiä voidaan aina pienentää, mutta ydinvoimassa sitä ei ole saatu poistettua kokonaan. Riskillä on mahdollisuus realisoitua, minkä vuoksi voidaan puhua vaarasta. Kohtuullisen hyvin tutkittu vaara, mutta vaara yhtä kaikki.

Vai onko ydinvoimassa vain riskejä, mutta ei vaaroja? Eikö riskin ajatuksena ole, että on mahdollista tapahtua jotakin ei-toivottua. Ydinvoimassa nämä ei-toivotut tapahtumat ovat aiheuttavat valitettavan usein vaaraa teollisuudenalan luonteesta johtuen.

"Ydinvoimassa on riskejä, muttei vaaroja." Kestämätön väite.

Srry off-topic.
 

Viljuri

Jäsen
Vaikka kuinka huolellisesti analysoitaisiin, riski on yhä riski. Toki riskiä voidaan aina pienentää, mutta ydinvoimassa sitä ei ole saatu poistettua kokonaan. Riskillä on mahdollisuus realisoitua, minkä vuoksi voidaan puhua vaarasta. Kohtuullisen hyvin tutkittu vaara, mutta vaara yhtä kaikki.

Vai onko ydinvoimassa vain riskejä, mutta ei vaaroja? Eikö riskin ajatuksena ole, että on mahdollista tapahtua jotakin ei-toivottua. Ydinvoimassa nämä ei-toivotut tapahtumat ovat aiheuttavat valitettavan usein vaaraa teollisuudenalan luonteesta johtuen.

"Ydinvoimassa on riskejä, muttei vaaroja." Kestämätön väite.

Srry off-topic.

Risk =/= hazard =/= vulnerability. (Taustaksi vielä nuclear safety).

Sananselittäjien ja ammattianarkistien arvottomia jankutuksia kiinnostavampi kysymys on se, että mikä tulos tästä saadaan: Probalistic Risk Assessment. Siis suhteessa muihin energiantuontantomuotoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Lähtökohtaisesti ei koskaan saa luottaa valtaeliittiinsä, vaan siihen on suhtauduttava mitä suurimmalla epäluuloisuudella ja epäluottamuksella, tämän pitäisi olla historian opettama ainoa terve suhtautumistapa ihmisen toilailuihin ja on vain hyvä, jos mitä useammat kansalaiset erilaisin kahlitsemattomin tavoin pakottavat kansalaistottelemattomuudellaan vallanpitäjänsä ruotuun ja oikeitten asioiden ääreen.

Mitä muuten tarkoittaa omaisuusklusteri? En ole koskaan törmännyt käsitteeseen, eikä taida olla kukaan mukaan.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä muuten tarkoittaa omaisuusklusteri? En ole koskaan törmännyt käsitteeseen, eikä taida olla kukaan mukaan.

Voisko tuo tässä yhteydessä tarkoittaa pääomakasautumaa, jonka hallinnoijaksi GP on päässyt, esittämällä luonnonsuojelullisia tekoja? Tämä siis, jos ajattelee asiaa kivimuurin skenarion pohjalta. Itselläänhän GP:llä ei tätä massiivista omaisuus/likvidi kasaumaa ole, jolla operoidaan maailmanlaajuisesti. Käytin siis termiä ajatuksena, ettei tuo massikasa voi olla vain yhdeltä taholta tullut, eikä ole GP:n omaakaan, vaan on enemmän useiden pääomakeskittymien hallinnoimisen mahdollisuus (viekkaudella ja vääryydellä hankittu siis).

Toivotaan että avasi asiaa, vaikka et termiin tässä yhteydessä ole koskaan törmännytkään, eikä kukaan muukaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Myös meikäläinen alkaa kokea Greenpeacen toiminnan - varsinkin Suomalaiseen talouteen vaikuttavissa asioissa - puhtaaksi terrorismiksi. Menisivät vaikka Kiinassa protestoimaan metsäteollisuutta vastaan... Eivät taida uskaltaa koska jos siellä joku kiipeäisi piippuun hänet ihan oikeasti ammuttaisiin alas.

Suomessa vihreät luonnollisesti nuoleskelevat GP:ä koska vasemmistolaiseen ideologiaan tuntuu kuuluvan nykyään tuo talouskasvun heikentäminen ja sosiaaliturvalla elävän väestöosan kasvattaminen. Vihreitä voisi jopa kutsua äärivasemmistolaisiksi nykyään.

Ydinvoimakeskustelu on lähinnä naurettavaa nykyään. Greenpeace vain sattuu asiaa vastustamaan (kuka mahtaa rahoittaa?) mutta unohtaa huomattavasti enemmän saastuttavat kattilapolttoiset laitokset. Jotenkin kuvaavaa oli että Suomessa yksi harvoista Greenpeacen protesteista hiilivoimaa vastaan on ollut Porin Tahkoluodon voimalaitoksessa joka on maailman tasollakin huippuluokkaa päästöjen pienuudessa. Eivät nämä siis järjellä tuota tee vaan jollain ihan muulla. Ja kun koittaa kysellä jotain vaihtoehtoja ydinvoimalle niin yhtään realistista vaihtoehtoa ei Greenpeace pysty julkistamaan. Kaikki heidän vaihtoehtonsa vaativat sähkön kulutuksen pienentämistä, mutta en minä ainakaan ole valmis pienentämään omaa kulutustani. Pienentäkööt sitten nuo Greenpeacelaiset ja muut hihhulit. Ja olkoot talvella kylmässä, en minä ainakaan halua palella heidän takiaan.

Greenpeacen toiminta pitäisi, jos ei kieltää niin ainakin rajoittaa. Lisäksi noille tempauksille pitää antaa kovemmat rangaistukset. Jos kaverit vaikka ovat luvatta jossain teollisuusalueilla niin vankilaan vain ja korvauksia makselemaan. Kyllä Greenpeacella on varaa. Ja jos tuo ei auta niin kylmästi on luokiteltava Greenpeace terrorijärjestöksi. Sen tapaista toiminta alkaa olemaan. Terroriakin kun on monenlaista, ei pelkästään sitä että joku rättipää räjäyttää itsensä ja sata muuta junassa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Greenpeace on muuttunut paljon oltuaan alunperin ympäristönsuojelusta kiinnostunut järjestö. Nykyisin se on kaupallinen organisaatio, joka pyrkii tekemään mahdollisimman suuren voiton löyhästi ympäristönsuojeluun liittyvillä kampanjoilla.

Lihavoin tuon, josta olisi mielenkiintoista saada jotain lisätietoja.

Rahasta kuitenkin sen verran, että myös GP:llä on kuluja. Heillä on vuokria maksettavinaan ja ihmisiä palkkalistoillaan. GP ei toimi ilmaiseksi, eikä olisi edes mahdollista vetää toimintaa, ilman että rahaa myös tulee. Yksin Helsingissä toimii 15 työntekijää, joista osa kokopäiväisiä, osan tehdessä osapäivätöitä.

GP:llä olisi mahdollisuus tahkota paljon enemmän rahaa, mutta he sanovat ei tälle mahdollisuudelle. Joten ihmettelen suuresti tätä pyrkii juttua.

ei Greenpeacellakaan ole enään juuri mitään tekemistä ympäristönsuojelun kanssa.

20 vuotta Greenpeacin tukijäsenenä voin vakuuttaa sinulle, että työ jatkuu. Ei ehkä joka käänteessä sillä perinteisellä tavalla, vaan myös toimintatavat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tänä päivänä toiminta koostuu tutkimus- ja kehitystyöstä. Mutta yhä työn alla on myös, mielipiteisiin vaikuttaminen, keskustelu päättäjien kanssa sekä väkivallaton suora toiminta.

Suosittelen sinulle pientä tutustumista GP:n kotisivuihin: www.greenpeace.fi sillä vaikuttaa siltä, että esittämäsi lähtevät enemmän tunnepohjalta, kuin faktoihin nojautuen.

mutta jos väkivalta tuo lisää rahaa, on se epäilemättä tähän valmis, vaikka asian julkisuudessa kiistääkin.

Mihin tämä heitto perustuu? Greenpeace ei mittaa väkivaltaa rahassa, vaan heidän toimintansa perustuu väkivallattomuuteen. Miten väkivalta yleensäkin voisi tuottaa tuoda lisää rahaa Greenpeacin toimintaan?

Aiemmin järjestön johdossa ollut Patrick Moore on voimakkaasti kritisoinut Greenpeacea tieteellisen objektiivisuuden hylkäämisestä ja johdolta puuttuvasta tieteellistä koulutuksesta.

Moorella on tietenkin oikeus mielipiteeseensä. Huomaa tosin, että hän oli aikaisemmin järjestön johdossa. Uskotko, että Moore on tosiaankin sitä mieltä, että Greenpeacen tulisi toimia myös tulevaisuudessa sillä tavoin, kuin mitä se toimi Mooren ollessa mukana kuvioissa? Ei tietenkään, vaan toimintatavat muuttuvat, ihan samalla tavalla kuin muukin maailma. Joku asia saattoi olla erittäin tärkeä järjestölle Mooren aikana, näin ei kuitenkaan tarvitse olla tänä päivänä.
Lisäksi, Greenpeacen toiminta on tänä päivänä sen verran laajaa, että jo yksin varojen puutteen takia joutuu priorisoimaan.
Moore voi myös vaatia huippuhenkilökuntaa Greenpeacen palvelukseen, mutta hän tietää varmasti, että Greenpeacessa työskentely on vapaa-ehtoista. Tämän päälle vielä se, että Greenpeace kilpailee kyseisestä henkilökunnasta tahojen kanssa, joilla paljon suuremmat ekonoomiset resurssin palkata heidät. Greenpeacissa ei työskennellä vain rahan takia, kysymys on myös kutsumuksesta. Tätä kutsumusta ei löydy jokaiselta tieteellisen koulutuksen saaneelta.

Objektiivisuuden hylkääminen on näkynyt Suomessakin niin ydinvoima- kuin metsäkysymyksissä vääristeltyinä "faktoina".

Mitä faktoja tarkoitat?

Ihmisiä pelotellaan Tsernobylin tapaisila onnettomuuksilla

Kyseinen onnettomuus on faktaa, eikä mikään sano, etteikö vakavia onnettomuuksia voisi sattua myös tulevaisuudessa.

Tämä on jo kyllä hurjaa:

ja avohakkuut ovat globaalisti vain lisääntyneet Greenpeacen toiminnan seurauksena.

Oikeastaan tuota ei pitäisi edes kommentoida, mutta saat nyt tässä tilaisuuden selvittää, miten tuo voi olla edes mahdollista. Tarkoitatko, että jengi on ryhtynyt hakkuisiin ihan huvin vuoksi, "näyttääkseen" Greenpeacelle?

Ja sitten esittämääsi kysymykseen:

Onkin aika kysyä pitäisikö Greenpeace jo kieltää EUn alueella?

Minä esitän vastakysymyksen: Kuka tästä hyötyisi eniten?
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Menisivät vaikka Kiinassa protestoimaan metsäteollisuutta vastaan... Eivät taida uskaltaa koska jos siellä joku kiipeäisi piippuun hänet ihan oikeasti ammuttaisiin alas.

Venäjälläkin on oma Greenpeacen osasto. Mutta joskus sielläkin oli, varsinkin Neuvostoliiton aikana ajanjakso, jolloin ympäristön puolesta ei voinut kamppailla, vaarantamatta omaa henkeään.

Haluasitko meille sellaisen ajanjakson, tai järjestelmän?

Tiedoksesi kuitenkin, että Greenpeacella on toimintaa myös Kiinassa: http://www.greenpeace.org/china/zh/

Greenpeace ei myöskään pyri lähettämään ihmisiä paikkoihin, joissa saattaa menettää henkensä vastapuolen agressioiden johdosta. Turvallisuus on tärkeää, sillä suora toiminta jo yksin saattaa olla joskus vaarallista ja kysyy hyvää kuntoa varsinkin sitä, että mitä tekee.

Suomessa vihreät luonnollisesti nuoleskelevat GP:ä koska...

Greenpeacea ja Vihreitä yhdistää huoli meidän ympäristöstämme ja siitä, mitä me jätämme tuleville sukupolville.

(kuka mahtaa rahoittaa?)

Greepeace toimii lahjoitusten avulla. Täydellisen vastauksen kysymykseesi saat tutustumalla vuosikertomukseen. TÄSSÄ vuoden 2009 kertomus.

Kaikki heidän vaihtoehtonsa vaativat sähkön kulutuksen pienentämistä,

Tässä Greenpeace ei ole tietenkään yksin tänä päivänä, vaan tämä kampanja on maailmanlaajuinen ja arkipäivää meille jokaiselle. Mutta mistä tieto, että kaikki Greenpeacen vaihtoehdot vaativat sähkönkulutuksen pienentämistä?

Esim. uusiutuva energia ei lopu koskaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kaikki heidän vaihtoehtonsa vaativat sähkön kulutuksen pienentämistä, mutta en minä ainakaan ole valmis pienentämään omaa kulutustani. Pienentäkööt sitten nuo Greenpeacelaiset ja muut hihhulit. Ja olkoot talvella kylmässä, en minä ainakaan halua palella heidän takiaan.

Vaikka en kaikessa allekirjoita GP:n toimintaideologiaa niin en myöskään ymmärrä tätä asennetta ja liputan ydinvoiman puolesta ja olen sitä mieltä, että Suomen on oltava energiataloudellisesti omavarainen maa niin minusta kaikesta huolimatta jokaisen kannattaa edes hivenen miettiä omia kulutustottumuksiaan. Loppujen lopuksi energiaa voi säästää monella tavalla, ei kaiken tarvitse olla lämmityskulujen pienetämistä - vaikka omalla kohdallani säästän myös tällä tavalla. Pari astetta viileämpi lämpötila talvella tuo jo säästöä ja heti kun kelit sallivat niin lämmitys pois päältä ja päälle vasta sitten kun alkaa ilmat alkavat viilentyä. Muitakin keinoja on, kuten viihde-elektroniikan kohdalla voi saavuttaa pieniä säästöjä ja jos kaikki toimisivat näin, säästöt olisivat huomattavasti suuremmat. Jos tarkastellaan hiilijalanjälkeä niin sen suhteen saavuttaa helpostikin pieniä tai vähän suurempia säästöjä valitsemalla kulkuvälineen tilannekohtaisesti. Ei aina tarvitse turvautua siihen omaan autoon, ja jos sille ei ole ehdotonta tarvetta niin ei sellaista tarvitse hankkia laisinkaan etc. etc.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös