Mainos

Golfin harrastajat

  • 521 273
  • 3 022

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kentälle en vielä ole itse päässyt, mutta olipahan hieno keli tänään rangella Helsingissä ja range täynnä. Rautoja lähinnä kävin läpi ja eritoten uutta wedgeä, driveriin en koskenut ollenkaan.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kausi avattu oikein kentän puolella.

Sama.

Oma kierros ei päätä hivellyt, kun tuloskorttiin tuli 90 iskua. Puttaamisessa oli omat murheensa, koska greenit nyt olivat vielä aika raakileet. Lisäksi muutama avaus karkasi hieman sinne sun tänne, ja sitä kautta tuli pari triplaa tuloskorttiin. Ei vino avaus vielä tee triplaa, mutta kun sitä lähtee korjaamaan sankarilyönnillä, niin sitten se tripla jo tuleekin.

Hyvänä asiana olivat hyvät rautalyönnit väyliltä. Vielä kun ostin viime kauden lopussa uudet mailat, niin vähän jännitystä ne aiheuttivat etukäteen. Grafiittivarret vaihtuivat rautavarsiin ja täytyy kyllä sanoa, että tarkempia ja suorempia lyöntejä nyt sain aikaiseksi. Ja vasta oli eka kierros ulkona.

Tästä on hyvä jatkaa, sanoisin.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Viime sunnuntaina kävin ensimmäisen puolikkaan lätkimässä Vammalassa. Tulos ei ollut millään mittarilla mairitteleva (49 lyöntiä, par 35) avausten ollessa pääpiru. Kyselin puolitosissani uutta driveria testille, ja sain käteeni FT5:n. No, se ei kustantanut kuin 30 euroa, joten päätin sitten ostaa kyseisen tykin.

Eilen olikin sitten täysin toinen ääni kellossa. Väyläosumat nousivat nollasta (0/7) prosentista 62 prosenttiin (8/13) ja keskimitta reilusti yli 200 metriä (okei, moni avaus alamäkeen, mutta silti). Tulos kaikkien aikojen paras, 84, ja sunnuntainen +14 puolella kierroksella vaihtui +13:ksi koko kierroksella. Olin vielä 12 reiän jälkeen +2:ssa, mutta sitten 16:n jälkeen +11:ssa. Noh, huomenna parantamaan...
 

Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Ikaalisten golf

Onko täällä porukalla kokemuksia Ikaalisten Golf:sta? Kentän kunto, griinit, väylät? Kannattaako lähteä viikonlopuksi pelaamaan, riittääkö mielenkiinto esim. kolmeen kierrokseen?
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Onko täällä porukalla kokemuksia Ikaalisten Golf:sta? Kentän kunto, griinit, väylät? Kannattaako lähteä viikonlopuksi pelaamaan, riittääkö mielenkiinto esim. kolmeen kierrokseen?

Ikaalisten golfista ei ole minulla kokemusta, mutta lyhyemmän matkan päässä Porista, jossa oletan sinun asuvan, sijaitsee Lakeside Golf. Tämä Vammalan (tai no, Karkun) kaksikenttäinen (toinen vasta auki) klubi muistuttaa tähän aikaan vuodesta kaukaisesti sellaista topiciin liittyvää asiaa kuin golfkenttää.

Suosittelen käymään vierailulla.
 

Patapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori
Ikaalisten golfista ei ole minulla kokemusta, mutta lyhyemmän matkan päässä Porista, jossa oletan sinun asuvan, sijaitsee Lakeside Golf. Tämä Vammalan (tai no, Karkun) kaksikenttäinen (toinen vasta auki) klubi muistuttaa tähän aikaan vuodesta kaukaisesti sellaista topiciin liittyvää asiaa kuin golfkenttää.

Suosittelen käymään vierailulla.

Kuulemma hieno kenttä, ei ole jostain syystä vielä tullut käytyä.

Meidän ryhmä taso ja muut pelaajat huomioiden, etsin kuitenkin tähän tarkoitukseen jotain suhteellisen rauhallista ja hiljaista kenttää. Näin pysyy kaikkien pelihuumori tallella, kun kenenkään ei tarvitse odotella, eikä olla se jota odotetaan... :)
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kuulemma hieno kenttä, ei ole jostain syystä vielä tullut käytyä.
Kannattaa käydä. Järvenranta on helpohko kenttä ja Pirunpelto nimensä mukaisesti haastava. Järvenrannasta on helpompi hakea myös hyvää tulosta, sillä kentällä kun on tilaa lyödä myös hieman sivuun.

Meidän ryhmä taso ja muut pelaajat huomioiden, etsin kuitenkin tähän tarkoitukseen jotain suhteellisen rauhallista ja hiljaista kenttää. Näin pysyy kaikkien pelihuumori tallella, kun kenenkään ei tarvitse odotella, eikä olla se jota odotetaan... :)
Tämä on väärä tapa ajatella asiaa. Hommahan menee niin kuten etikettikin sanoo, että päästetään takaa tulevia nopeampia ryhmiä ohi, mikäli itse ollaan jaloissa.

Pelinopeus sinällään on paljon puhetta aiheuttanut juttu ja monilla kentillä myös murhe. Tämä johtuu osittain siitä, että paljon on pelaajia jotka eivät päästä ketään ohi, vaikka ovatkin hitaita. Silloin jono seisoo ja kierros kestää kauan.

Aika paljon on jo kenttiä, joissa on jo rakennettu selkeät aikatavoitteet kentän kiertämiseen. Osalla ei mitään laskelmia kuitenkaan ole, ja silloin mennään seuraavalla tavoiteaikataululla:

- 2 henk: 3h30min
- 3 henk: 3h45min
- 4 henk: 4h

Toksi näistäkin voi olla eri variaatioita olemassa, mutta tuo on se perusajatus.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- 2 henk: 3h30min
- 3 henk: 3h45min
- 4 henk: 4h

Toksi näistäkin voi olla eri variaatioita olemassa, mutta tuo on se perusajatus.

Tuo on hieno homma, varsinkin jos siihen päästäisiin.

Pelaan usein kaverini kanssa, joka on aika vikkelä. Vaikka itse olen rauhallisempi, niin kahteen pekkaan vanha Nevas 18r kierrettiin 2h 20min ja myöhemmin Lakisto 2h 45min.

Ei tullut edes kiireen tunne; kun keskittyy pelaamiseen ja jättää väylien aikana turhat paskanjauhamiset pois, niin aika helposti menee noin. Väylien välillä voi sitten rupatella, jos siltä tuntuu ja kenttä antaa myöten. Joissain firma- yms. golf-tapahtumissa on kierretty 6,5-7h/18r -kierroksia. Ei se enää ole golfia. Eikä hauskaa.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Onko täällä porukalla kokemuksia Ikaalisten Golf:sta? Kentän kunto, griinit, väylät? Kannattaako lähteä viikonlopuksi pelaamaan, riittääkö mielenkiinto esim. kolmeen kierrokseen?

Ei todellakaan kannata mennä Ikaalisiin pelaamaan. Viime kesänä kerran kierretty (ja kesken jätetty) eikä toiste tarvi. Kaiken kertoo sen että kesälauantaina parhaaseen aikaan ei montaa pelaajaa meidän lisäksi ollut. Tuolla kentällä oli muistaakseni 12 reikää joista 9 oli valittu sille vuodelle kierrettäväksi. Kenttien merkkaus todella surkea. Raffit lähes täynnä voikukkia joten palloja sai etsiä pitkään vaikka oli alle metrin päässä väylältä. Muutenkin kentän kunto aika huono. Ensi kerralla kun tuolle suunnalle eksyn niin golfkamat saa jäädä kotiin ja perhovehkeet mielummin mukaan.
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Kuulemma hieno kenttä, ei ole jostain syystä vielä tullut käytyä.

Meidän ryhmä taso ja muut pelaajat huomioiden, etsin kuitenkin tähän tarkoitukseen jotain suhteellisen rauhallista ja hiljaista kenttää. Näin pysyy kaikkien pelihuumori tallella, kun kenenkään ei tarvitse odotella, eikä olla se jota odotetaan... :)

Mä kans suosittelen sitä Vammalaa. Porista ajaa tunnissa ja muistaakseni PGK:n jäsenet sai alennuksen green feestäkin.

Jos on koko päivä aikaa, kannattaa ottaa auto ja pelata molemmat kentät. Jos taas vetää vaan yhden, niin toinen kentistä on mäkinen ja toinen mäkisempi (porilaisella mittapuulla). Kannattaa valita se helpompi, varsinki jos peliryhmässä on vähemmän pelanneita. Ei nyt pelkästään pelinopeuden vaan ihan oman pelihuumorin kannalta.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Kulloossa range tänään auki ja itse kenttä aukeaa 4.5 tänä vuonna. Mitä itse olen kenttää nähnyt niin greenit ainakin aivan uskomattoman hyvässä kunnossa, talvehtinut todella hyvin siis.

Eli kaikki vaan ensi viikon perjantain jälkeen Kullooseen pelaamaan!
 

Phåål

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Nurmijärven Kurra, HC Boners
Keimolassakin avataan toinen kenttä, eli Kirkka huomenna klo 14. Sääli et on varattuna klo 18 ruokailu kavereitten kanssa mut jos sitä juhlistais vappupäivää golfkierroksella.
 

12961

Jäsen
Kausi avattu Maskussa. 18+9 reikää tuli tänään pelattua vaihtelevalla menestyksellä, ysi nyt illansuussa oli päivän parasta antia. Toivoa siis on.

Kenttä on paremmassa kunnossa kuin koskaan keväällä, griinit ovat homeettomat, kertakaikkiaan täysin laikuttomat. Vielä kun hiekottavat ja jyräävät, niin uskon, että Kankaisissa on edessä kaikkien aikojen paras kausi. Alkaakohan rakennusvaiheessa kehuttu hiekkamaasto nyt näyttämään kynsiään?

Talvella on tapahtunut jotain, lyöntipituudet ovat kasvaneet aika reilusti. Harvemmin on pystynyt tekemään toistoja n.185m tempoltaan siedettävästä rautavitosesta. Draivikin kulki tasaista 270m luokkaa, tosin välillä oltiin aivan muualla kuin kentällä.

Tulosta ei juuri tullut, lyhyet raudat ja lähipeli oli kamalaa paskaa.
 

Soolo

Jäsen
Pitäisiköhän vuokrata Espoon Ringsidesta pelioikeus tälle kaudelle? Aikaa olisi kesänä pelailla se 40< kierrosta ja kenttäkin on lähellä kotia. Onhan tuolla tullut aiemmin pelattua, helpohko peltokenttä joka on kärsinyt ruuhkaisuudesta viime vuosina. Onko kellään mitään kommenttia tämän kauden kunnosta? Pelioikeushan tuolta irtoaa edullisesti jollain vajaalla seiskasadalla.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kausi eilen avattu Porvoossa. Kenttä ihan ok kunnossa, talvisäännöillä, greenit vielä pitkässä nurmessa ja osin taas nurmi hyvin lyhyttä, joten puttaaminen vaikeahkoa. Draivi täysin kateissa, mutta silti kierros oli ihan jees, 49 ja takaysi jopa 44, joten olen tyytyväinen. Paremmilla avauksilla ja bunkkereista turhat lyönnit pois (nyt kaksi kertaa lapa suljettuna, niin että lyönti kantoi 20cm), mahdollisuus on pelata tuossa 85 lyönnin tasolla, joka on itselleni aivan hyvä. Tänään kokeillaan uudelleen, josko osaisi nämä muutamat virheet heti poistaa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kävin eilen kuvauttamassa lyöntini ja masennuin lähes täysin. Luulin lyöväni paremmin kuin sitten todellisuus osoitti.

Määrättyihin virheisiin oli kiinnitetty huomiota jo talvella, mutta niin ne vaan edelleen olivat mukana kuvioissa. Nyt alkaa iso työ swingin työstämisen kanssa, koska oikeasti haluan saada niitä virheitä jos ei kokonaan pois niin ainakin paljon pienemmiksi.

Tällaiseen swingiin pyritään, tosin taitaa jäädä saavuttamatta. Kun nyt edes lähelle pääsisi, niin olisin tyytyväinen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Tänään oli...noh...lähellä.

E: Imageshack.

Huoh... Vähän samat kävi meikäläiselle viime kaudella Vanha Peura 13:lla => ihan ei ollut riittämiin backspinniä, liian kovaa vierimällä lippusalkoon ja siitä just about samaan paikkaan. Kurkunpäässä kävi jo melkoinen rääkäisy, mutta onneksi sain nielaistua!
 

Fordél

Jäsen
Kehtaakohan tällainen lihaa syövä heteromies edes sanoa (kirjoittaa) tätä julkisesti => kaunista!!

Voi sanoa! Olin nimittäin tulossa kirjoittamaan ihan samaa. Kyllä silmä lepää noin tasapainoista ja sulavasti etenevää suoritusta katsellessa. Menee mielestäni jo taiteen puolelle.
 

12961

Jäsen
Oosthuizenin svingi on kyllä komea, mutta itse preferoin vähän eri tyylisuuntia.

Tässä tour-tason pelaajista omat suosikkini:

Ernie Elsistä kelpaa ottaa mallia. Kevyt, yksinkertainen ja ennen kaikkea tehokas svingi.

Justin Rosen svingi on myös aika toimiva ja tyylikkään näköinen. Ennen kaikkea Rosen loppuasento on suht tyylikäs.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Vaikka en enää vuosiin ole pelannut, niin golf kyllä pysyy sydämessäni. Tästä svingistä itse aina pidin eniten, se rytmi, se rytmi....

http://www.youtube.com/watch?v=3XIVUJpJsl0
http://www.youtube.com/watch?v=XF-0U9itc-0

Tuossa jälkimmäisessä 50-kymppinen Fred kiskaisee parillakymmenellä jaardilla draivikisan kärkeen, joten lyö täysillä. Silti rytmi pysyy vaikka tasapaino lopussa vähän karkaa. Nykyään ei enää opeteta noin pitkää backsvingiä, jossa mennään planen yli, mutta kun rytmi pysyy, homma toimii.
 

12961

Jäsen
Nyt kun rupesin näitä hidastettuja svingejä kelaamaan, niin John Dalyn lyönnistä löytyi aika mielenkiintoinen hidastus:

John Dalyn draivi

Tuollahan on osumakohdassa paketti aivan auki. Normaalilla gripillä tuo lyönti tuottaisi varmasti karmean slaissin, gripin täytyy olla aika vahva (oikealle kiertynyt). Mielenkiintoista, kuinka Daly runttaa mailanpään lyöntiasentoon vasta osuman aikana. Aika tarkkaa touhua, ei ihme, että Dalyllä ei oikein tasaisia kierroksia koskaan ole tullut.

Perkele, tuohan tekee samaa virhettä johon allekirjoittanut on taipuvainen (vahva grippi) mutta työskentely on ainakin toistaiseksi hitusen vakuuttavampaa.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt kun rupesin näitä hidastettuja svingejä kelaamaan, niin John Dalyn lyönnistä löytyi aika mielenkiintoinen hidastus:

John Dalyn draivi
....

Melko käsittämätön vetäisy. Takana maila osoittaa palloon kun sen kuuluisi osoittaa kohteeseen. Joku pro sanoi kaverilleni että se vetää liian pitkälle taakse kun varmaan 5 astetta yli mailan vaakatason. Mitähän se tolle sanois, ota gin tonic veikkaan.
 

12961

Jäsen
Melko käsittämätön vetäisy. Takana maila osoittaa palloon kun sen kuuluisi osoittaa kohteeseen. Joku pro sanoi kaverilleni että se vetää liian pitkälle taakse kun varmaan 5 astetta yli mailan vaakatason. Mitähän se tolle sanois, ota gin tonic veikkaan.

On tuo sentään British Openin voittanut nuorempana, joten jollain tavalla osaa pelatakin. Kaveri muuten on sanonut pelifilosofiakseen seuraavan: Otetaan oikean käden etusormella ja peukalolla mailasta kiinni, ja lyödään niin vitusti. Siltähän tuo tekeminen toki näyttääkin.

Daly on kyllä yksi omanlaisensa esimerkki siitä, että jäätävällä määrällä toistoja voi menestyä myös ei-niin-optimaalisella svingillä. Jollain tasolla ymmärrän, miten Dalyn svingi toimii draivissa, mutta miettikääs kaverin rautaseiskaa...

Jaha, jos menisi nukkumaan, aamulla lähtö ennen kahdeksaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös