Draivi on ollut aina pelin paras osa ;) Satasesta griiniin osuminen vaan on omalla kohdalla ollut hankalampaa kuin väylään osuminen 255m päässä johtuen tekniikasta. Ja veikkaisin, että sivusuuntainen hajonta on omassa draivissa aika paljon karumpaa kuin Tourtason miehillä. Jotain kertoo se, että koskaan en ole lopettanut kierrosta "samalla" pallolla, vaikka pariin on pelattu. Aina siis tulee rankkareita, useimmiten enemmän kuin kerran.
Toinen kummallisuus omassa pelissä on se, että chipit&bunkkerilyönnit toimivat, ja up&down par taitaa olla yhtä yleinen kuin kahden putin par, jos ei jopa yleisempi... Joskus oli kotipihalla helppo treenata wedgejä ja hiekkalaatikosta bunkkerilyöntejä, joten toistoja riittää takanapäin.
Treenipainotuskin on ollut aina liikaa draivissa. Tänä kesänä homma käännetään toiseen suuntaan, keskityn rautapeliin ja mittaa saa tippua suosiolla pois. Ei tule ikävä jos tulokset paranevat, tai ainakin tasoittuvat. Toistaiseksi on ollut tyypillistä pelata peräkkäisinä päivinä esim. 75 ja 95.
Kun lyönti alkaa asettua vanhoihin uomiinsa, paukkunee keskiarvodraivi (kentällä ja järkevällä tempolla) luokkaa 245-255m ja rautafemma 165-170m pituuksille. Raudoista saa hävitä mittaa enemmänkin, draivi olisi kiva pitää 2,5 markan nurkissa.
Onko muuten joskus järjestetty Jatkoaikalaisten golfkokoontumista?
Muuten, kauden eka eagle korkattu Kankaisten 14. väylällä.