Golfin harrastajat

  • 487 594
  • 2 925

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Peli sujuu paikoitellen ihan hyvin, voi tulla useampi par putkeen ja koko kierroksenkin aikana niitä 5-6. Etenkin par3:t pelaan aika varmasti, mutta pidemmillä väylillä ei riitä lyöntien pituus. Näin kylmällä säällä driveri-avaukset kantaa sellaiset 170-180m ja väyläpuulla about 150m. Lähipeliin olen pääsääntöisesti ihan tyytyväinen ja putit toimii. Kuitenkin puuttuu se tasaisuus eli kesken pelin tulee niitä repsahduksia, tupla tai tripla-bogeja.
Oon pelannut reilut 10 vuotta ja samojen ongelmien kanssa tässä painitaan. Muutenkin tuo lainaamani osuus on kuin omalta näppikseltä. Par3 väylien keskiarvo tältä 3,3 lyöntiä ja putti ka 36,4/kierros. Eli oon ihan tyytyväinen lähipeliin. Varsinkin par4 väylillä olen eniten pulassa pituuksien kanssa. Draivihan mulla on aika huono, rautalyöntien (7-pw) pituuksissa en juuri häviä singelimiehille. Oikeastaan hyrräkin menee liki saman kuin tuo draivi kun peli kulkee.

Samalla prolla oon käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti ja aina se sanoo ettei hän muuttaisi swingissäni kuin yhden asian. Eli mailan yläasennon, ennen downswingiä. Ärsyttävää sinänsä kun se taaksevienti itsessään on kuulemma ihan hyvä mutta sitten kun pysähdys tapahtuu niin maila menee liikaa vinoon ranteilla. Ongelma on yleensä pahin alkukaudesta joka kyllä näkyy tuloskehityksessä. Talvitreeniä pitäisi tehdä jotta olisi valmiimpi tositoimiin. Olishan se kiva pelata säännöllisesti alle ysikympin rundeja. Tämä toki edelleen tavoitteena mutta pitäis ottaa vähän stydimpi asenne tähän hommaan eikä vaan lähteä kavereiden kanssa höntsimään. Se on myös myönnettävä että niinkuin Don Tami sanoo että mental game ei ole mun vahvuus. Muutamat tutut ja toistuvat paikat ja väylät aiheuttaa jonkin näköisiä lautaskammon tapaisia lapsuksia jotka näkyy usein lopputuloksessa. Yksikin tuttu tii-boksi nielee palloa outtiin vaikka putterilla avaisi.
 
Viimeksi muokattu:

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tämä laji välineistä ole kiinni.
On se.

D: Ping G, 9 astetta
3W: Ping G400, 14,5 astetta
H: Titleist 816H H2, 21 astetta
I 4-pw: Titleist AP2 716
Wedget: Titleist Vokey SM4; 52, 56 ja 60 astetta
Putteri: Ping Cadence TR Anser 2

Pitäis kyllä nuo wedget päivittää. Itseasiassa aion tehdä vaihdoksen 56 ja 60 -> 58 tai 56 ja i3
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: F#21

F#21

Jäsen
@wild wild west Puttikeskiarvoasi kun katsoo niin näkisin lähipelissä olevan kuitenkin jonkun verta parannettavaa. Riippuen miten lähestyt griinejä ja mihin pallo päätyy (griinille vai ohi). Tuosta sitten voi alkaa tarkemmin katsomaan mitä asioita on hyvä lähteä korjaamaan. Jos lähet usein tekemään ensimmäistä puttia (oma pelitasoituksen birdie) yli 10 metrin päästä, niin lähestymiset täytyy saada lähemmäs lippua. Jos taas missaat griinin ohitse ja lähet tuota lukumäärältään samaa lyöntiä chippaamaan ja se jää silti liian kauas lipusta, niin wedgepeliin treeniä.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings

Iso osa lähipelin lyöntimäärästä on puhtaasti pelistrategiaa. Jos puhutaan noin 20 händärillä operoivasta pelaajasta, voin lyödä vetoa, että tiputtaisin caddiena tämän pelaajan keskimääräistä lähipelilyöntien määrää vähintään viidellä. On ihan eri juttu chipata 15-metrinen rullaava chippi lievään ylämäkeen kuin lyödä 10-metrinen lobbi.

Täysin typerään lipulle hyökkäämiseen tai huolimattomuuttani väärälle puolelle griinin missaamiseen tulee itsekin sorruttua hirmu usein.
 
Viimeksi muokattu:

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korkeissa puttiluvuissa saattaa olla kyse myös puttaamisesta. Itselle putti on aina ollut se vaikein lyönti ja se missä tulee eniten takkiin. Oma puttikeskiarvoni taitaa olla 34,5 ja pelaan 7 händärillä. Puttaan ihan hyvin 5 metrin sisältä kovan treenin tuloksena nykyään, mutta kauempaa tulee ongelmia. Yleensä kierrokseen mahtuu 2-4 kolmen putin griiniä. Ei oikein voi pelata varman päälle, kun pitkät putit johtaa johdonmukaisesti huonoon tulokseen. Jos pitää valita 15 m putin ja bunkkerin väliltä, niin otan kyllä bunkkerin.

Edit. Piti käydä tarkistamassa kauden paras kierros. 78 lyöntiä, 33 puttia, 4 kolmen putin griiniä.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: F#21

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puttaaminen on myös aika paljon henkimaailman asioita. Itselle helpompi putata mitä kauempana pallo on lipusta, kun ei ole "painetta" saada sitä reikään. Sitten taas ne 1-2 metriset jotka pitää upottaa on ne haastavimmat.

Lähipeleissä olen vihdoin alkanut ymmärtää, että matala chippi on yleensä parempi ratkaisu jos etäisyys ja maaston kaltevuus sen mahdollistaa, vaikka se ei niin näyttävää olekaan. Onhan se hienon näköistä pudottaa jostain 40-50 metristä lob wedgellä lipun viereen korkeassa kaaressa, mutta myös iso riski epäonnistua kylkkärillä tai duffilla.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Omassa bägissä:
Draiveri, puu3, puu5: Cobra King F8
Hybrid 21: RAM (tällä on ikää ainakin 20 vuotta, varsi on fletku kuin mikä mutta tykkään ihan älyttömästi. Ainoa maila jolla saan kierteen lähes aina siihen suuntaan mihin haluan.)
Raudat 4-P: Titleist 714 AP2
Wedget 52, 56, 60: Cleveland RTX-3
Putteri: Cleveland Huntington Beach 2
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Korkeissa puttiluvuissa saattaa olla kyse myös puttaamisesta. Itselle putti on aina ollut se vaikein lyönti ja se missä tulee eniten takkiin. Oma puttikeskiarvoni taitaa olla 34,5 ja pelaan 7 händärillä. Puttaan ihan hyvin 5 metrin sisältä kovan treenin tuloksena nykyään, mutta kauempaa tulee ongelmia. Yleensä kierrokseen mahtuu 2-4 kolmen putin griiniä. Ei oikein voi pelata varman päälle, kun pitkät putit johtaa johdonmukaisesti huonoon tulokseen. Jos pitää valita 15 m putin ja bunkkerin väliltä, niin otan kyllä bunkkerin.

Edit. Piti käydä tarkistamassa kauden paras kierros. 78 lyöntiä, 33 puttia, 4 kolmen putin griiniä.
Noilla statseilla ei olisi huono idea ottaa ihan pari oppituntia aiheesta, ellet ole jo ottanut?

Tässä hyvä vinkki. Kun Brad Faxon kertoo Ben Crenshawn neuvon puttaamiseen niin kannattaa kuunnella.

Minua on varsinkin pitkissä puteissa auttanut tämänkaltainen terävyys lavan liikkeessä. Paljon näkee griineillä isoja ja hitaita liikkeitä, harvoin hyvin tuloksin.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noilla statseilla ei olisi huono idea ottaa ihan pari oppituntia aiheesta, ellet ole jo ottanut?

Tässä hyvä vinkki. Kun Brad Faxon kertoo Ben Crenshawn neuvon puttaamiseen niin kannattaa kuunnella.
Eipä ole tullut otettua. Tänä syksynä oli itseasiassa tarkoitus, mutta työt ja remppahommat sotki aikataulun sen verran pahasti, että jäi välistä. Lyhyemmät putit olen saanut muutamalla harjoituksella melko tikkiin, mistä toki kertoo sekin että 4:llä kolmen putin griinillä putteja kertyy yleensä ”vain” se 34-35.

Pelaan pääasiassa Talmassa, jossa griinit on mielestäni sieltä vaikeammasta päästä. Ne on kohtuu nopeat ja isossa osassa muotoja on paljon. Iso osa griineistä Talmassa on myös sellaisia, jossa missi väärään suuntaan, vaikka griinille jäisikin, johtaa todella vaikeisiin puitteihin.

Tuo vinkki oli hyvä. Pitää laittaa testiin. Olisiko jollain vinkata hyviä pitkien puttien harjoituksia?
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Tuo vinkki oli hyvä. Pitää laittaa testiin. Olisiko jollain vinkata hyviä pitkien puttien harjoituksia?
Laita tiitikku metrin välein esim. 6-10 metriin, laita suuntaustikku poikittain 60cm reiän taakse, ja puttaa kolme palloa peräkkäin joko reikään tai niin, että pallo jää reiän ja suuntaustikun väliin. Etene seuraavalle tiille vasta, kun olet saanut kolme putkeen onnistuneesti ja jos epäonnistut, palaa edelliselle "rastille". Etene 6-7-8-9-10-9-8-7-6 (tai mille välille ikinä laitatkaan tiit). Kasvata matkoja sitä mukaan kun harjoite tuntuu menevän sujuvasti.

Kun etenet välille 8-12m ja homma sujuu, kolmen putin griinit vähenevät huomattavasti.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Pikkuhiljaa alkaa shortsit ja pikeepaita vaihtua pitkähihaiseen ja -lahkeiseen varustukseen, varsinkin aamuisin. Tällä viikolla kohdalle osuu syksyn ensimmäinen vähän rajumpi sadeviikko ja huomenna tulee kunnon ukkosmyräkkä, jossa sadetta saattaa pukata jopa 20mm muutamaan tuntiin. Saas nähdä, mitä kentille käy...

Peli alkaa muutaman suuremman harha-askeleen jälkeen löytää taas uomansa. Lyönnit on suorahkoja ja suurimmat hasardit puuttuvat. Ensimmäiset kunnon kisat ovat tosiaan Almeríassa tämän kuun lopussa ja siihen on tavoite saada lyönnit kuntoon. Tällä hetkellä suurin ongelma tuntuu vaihtelevan päivittäin: eilen toimi kaikki paitsi putti, lauantaina en päässyt tiiltä tasaiselle kumpuilevalla kentällä, ja milloin mitäkin.

Lauantain ongelma oli myös se, että oletin päätyväni keskimäärin 20 metriä kauemmas lipusta avauksen jälkeen. Olin siis koko viikon keskittynyt saamaan lyönnit 100-120 metristä lähelle lippua ja ihmetys oli suuri, kun kisassa olinkin siinä 80-100 metrin päässä lipusta. Niissä lyönneissä oli sitten tatsi kadonnut ja kun siihen lyödään päälle koko ajan epätasaiselta lyödyt lähestymiset, oli tuloksena naurettavat kuusi griiniosumaa.

Eilen sitten paluu kotikentälle ja 2h 10min kierroksen tulos oli par huonolla puttaamisella. Griiniosumia oli 13. Tänään pitää käydä pelaamassa ja loppuviikko väännetäänkin punttia. :)

Vieläkö Suomessa pääsee pelaamaan?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Vieläkö Suomessa pääsee pelaamaan?
Toki, ja sääkin hellii nyt, eli yli 10 astetta lämmintä ja aurinkokin ehkä paistaa, sen aikaa mitä paistaa. Oma kotikenttä menee tämän viikon jälkeen kiinni, mutta Salon kentillä ainakin pelit jatkuu vielä pitkään. Huisa kausi ollut (ja jatkuu omaltakin osalta vielä), ja vaikka keskikesällä tuli yli kuukauden tauko, niin lämmin syksy on kyllä tuonut kierroksia reilusti lisää.
 
Menee ja on mennyt monella kentällä mennä tänä vuonna 200 kesägriineillä olevien aukiolopäivien haamuraja rikki. Ei mitään jokavuotista herkkua.

Edit. Muistaakseni juuri Salossa pelailtiin toisella kentällä jo helmikuussa? Ja vielä siis kausi jatkuu. Paukkuukohan jo ennätykset.
 
Viimeksi muokattu:

F#21

Jäsen
Onko muita käynyt vielä tuolla Espoon Karamalmin GoGolf Loungessa?

Mä olen nyt pari kertaa käynyt lätkimässä simulaattoriin ja täytyy myöntää sen olevan aika toimiva mesta. Arkisin kun käy keskellä päivää niin tuntihinta simulaattorille 20 euroa ja siinä ehtii ihan hyvin lyömään palloja. Trackmanin avulla saa myös vähän mietittyä miten päin metsää sitä tulee lyötyä.

Jouduin lopettamaan kauden jo elokuun lopussa kun paikat vähän pettivät. Nyt kun saanut levättyä ja kroppa kunnossa, niin mielenkiintoa lyömiseen löytyy. Jotain sitä on tehnyt oikein, kun tänään draiverilla svinginopeudet 112-115 mailia tunnissa kun viime talvena ne oli max 105 mailia. Tarkkuuden osalta vähän vielä säätämistä, mutta eiköhän se sieltä tule. Vuoden alkuun jo varattu muutamia kursseja, jotta ensi kausi saadaan kunnolla vauhtiin.
 
Riipaisin itse Black Friday -tarjouksena tunnin Trackman-vuoron Golf Center TaGista hintaan 10€. Pitänee käydä ottamassa omat nopeudet ylös kun kerkeää, itsellä tavoitteena ensi kaudelle roima swinginopeuden nosto. Tällä hetkellä käsittääkseni draiveri 101mph kieppeillä. Aloitin jo elokuussa nopeustreenin Handy Speed Stickillä, mutta teloin sillä olkapääni heti alkuun kun ilman lämmittelyjä riuhdoin. Ensi keväänä uutta yritystä ja palloon vauhtia.
 
No minä puolestaan en vaihtele, en ole ikinä vaihdellut tiuhaan ja siksi bägistä löytyy vanhimmasta uusimpaan:

Väyläpuut 3 ja 5, ostettu vuonna 1990 Skotlannista. Ihan puuta, ei metallia. Ei merkkiä.
Raudat 3-SW, Tigershark Hammerhead vuodelta 1991. (tilattu jenkeistä 15v synttärilahjakseni)
Draiveri Rhythm Jumbo, vuodelta 1994 tai 95.
Ylimääräinen wedge 60 asteinen suunnilleen samalta ajalta.
Putteri, merkitön, ostettu San Diegon Sea Worldista 2000.
Kaikki paitsi ylimääräinen wedge grafiittivartisia.

Pistäkää paremmaksi :) Ei tämä laji välineistä ole kiinni.
Kyseinen kauppa on vieläkin olemassa (jos arvaukseni linkissä osui oikeaan)? Tiger Sharkin mailoja ei taida enää olla myynnissä, mutta ilmeisest brändi on edelleen voimissaan. Taitaa Super Stroke -gripit olla kyseisen merkin tuotteita?

https://www.worldwidegolfshops.com/edwin-watts-golf-shops
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Onko muita käynyt vielä tuolla Espoon Karamalmin GoGolf Loungessa?

Olen käynyt ja ensi viikolla taas menossa. Onhan tuo Trackmaniin lyöminen paljon mukavampaa kuin pelkkään seinään. Aika kovia lukemia mullekin näytti ja vähän jäin ensimmäisen kerran jälkeen pohtimaan, että noinko on. Kuten sanoit päivällä 20e/h ei ole hinnalla pilattu.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Kyseinen kauppa on vieläkin olemassa (jos arvaukseni linkissä osui oikeaan)? Tiger Sharkin mailoja ei taida enää olla myynnissä, mutta ilmeisest brändi on edelleen voimissaan. Taitaa Super Stroke -gripit olla kyseisen merkin tuotteita?

https://www.worldwidegolfshops.com/edwin-watts-golf-shops
Luulen 99% varmuudella että olet oikeassa. En toki satavarmasti muista noin vanhoja juttuja, mutta kaupan nimi ja väritys vaikuttavat tutuilta.

Mikä on Trackman? Kerran elämässäni ehkä pari vuotta sitten olen simulaattoriin lyönyt ja se oli ainakin ihan hanurista. Se oli kyllä Salmisaaren gr8 simulaattori, joten ei varmaan paras mahdollinen, mutta oli kyllä niin epärealistinen kuin olla ja voi. Draivi, rauta tai puolikas wedgelyönti lensivät kaikki about yhtä pitkälle.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
TrackMan Golf - The Best Launch Monitor - Golf Radar - Indoor Golf Simulator tällainen löyty ensimmäisellä Google-haulla. Sieltä saa lisätietoa.
Lyhyesti: lyöntimonitori, jonka avulla myös fitataan mailoja.
Miksi poistua jatkiksesta kun täältä tulee kuitenkin se tieto...

Mutta oikeasti jatkokysymys. Meinasin ostaa uudet raudat ensi kesään mennessä. Mikä on fittauksen hyöty ja kustannus? Minä haluan vain pelata sen 10-20 kiekkaa kesässä ja pitää hauskaa. Toki haluaisin uudestaan myös lähemmäs singeliä, mutta en tiedä riittääkö aika lähipelitreeniin, joka kuitenkin tärkeintä singeliä kohti mennessä. Mutta siis onko mitään järkeä tehdä mailat mittojen mukaan jos se maksaa, vai maksaako se? En oikeasti tiedä kun edelliset raudat on kuten kerrottu vuodelta 91.
 
Vähän kahden vaiheilla kannattaako suositella fittausta vai ei. 30 vuoden aikana tekniikka mailoissa elännyt sen verta, että varmasti huomaat eroa. Joissain liikkeissä "fittauksen" saa ilmaiseksi, jolloin pääset lyömään eri lapoja ja eri varsia. Sitten on muutaman kympin tai +100e palveluja jolloin myyjä käy kanssasi lävitse mailat.
Mä olen vähän itseoppinut asioissa ja sen on lompakko myös huomannut... eilisten lyöntien perusteella jos olisi mennyt fittaamaan niin veikkaisin, että väärät kepit olisi tulleet. Siksi vaikea sanoa onko siitä oikeasti hyötyä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Meinasin ostaa uudet raudat ensi kesään mennessä. Mikä on fittauksen hyöty ja kustannus? Minä haluan vain pelata sen 10-20 kiekkaa kesässä ja pitää hauskaa. Toki haluaisin uudestaan myös lähemmäs singeliä, mutta en tiedä riittääkö aika lähipelitreeniin, joka kuitenkin tärkeintä singeliä kohti mennessä. Mutta siis onko mitään järkeä tehdä mailat mittojen mukaan jos se maksaa, vai maksaako se?
Olen ehdottomasti fittauksen puolesta puhuja. Itse en osta kuin korkeintaan putterin ilman fittausta.

Sekin on hyvä huomata, että fittaus ei ole sama asia kuin mailojen teko juuri sinulle. Liikkeissä joissa fitataan, on yleensä aika laaja valikoima mailoja, joten sieltä löytyy helposti ihan hyllystä sopiva setti. Toki jos lyöt vasemmalta, silloin valikoima on suppeampi. Fittaus yleensä kuuluu hintaan, mikäli teet siinä samalla mailakaupat.

*****

Omalla kohdalla talvi on "työn täyteinen", kun tuli tehtyä päätös, että svingimuutos pitää toteuttaa. Lyöntini pahin murhe on ollut se, että rautamailoilla en ole lyönyt alaspäin, kuten pitäisi. Ihan ammattiprolla hommaa työstetään, mutta on tämä suoraan sanottuna ihan helvetin vaikea asia vanhalle koiralle oppia uusia temppuja. Itku meinaa tulla, kun ei vaan mene opit hermostoon. Saa nähdä, osunko edes palloon, kun tässä vielä aikansa hommaa säädetään. Händäri on kuitenkin 0-5 välillä, niin jotain sitä haluaakin muutokseltaan, mutta katsotaan nyt mihin tämä lopulta päättyy.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Huhtikuusta asti on tullut todella säännöllisesti treenattua swingiä rangella ja sisähallissa. On tullut videoitua hidastuksia ja verrattua pga tähtien hidastuksiin.

Kävin nyt prolla toista kertaa ja ote meni uusiksi. Varmaan yksi harvoista asioista mitä ei ole tullut ajateltua swingissä, ja kyllähän tuo lyöminen ja mitat paranivat huomattavasti. Aiemmin minulla ollut heikko ote, eli yksi rystynen ollut näkyvissä. Lisäksi hartialinja oli hieman vinossa.

Tuo tunnin setti on sen verran lyhyt, että kysytään nyt tässä. Ote korjattiin siis vahvaksi otteeksi, ja tuntuu kyllä napsuvan raudat, draiveri ja hybridi paljon paremmin ja tulokulma on nyt sisältä ulos. Mutta kysymys kuuluu, mitenhän lähipelissä wedgejen osalta kannattaisi tuota otetta ajatella. Kävin hallissa räiskimässä pari tuntia, ja niissä huomasin että vahva ote ei kyllä toimi niin hyvin mitä aiempi heikko ote. Onko mitään näkemyksiä tähän? Putteriahan pidetään ikään kuin heikolla otteella, ja varmaan siten voisi olla perusteltua putinomaisissa chipeissä pitää samalla tavalla mailasta kiinni.

Heikolla ja vahvalla otteella tarkoitan tässä kirjoituksessa sitä kuinka paljon rystysiä on näkyvissä eli kuinka paljon hanskakäsi on kääntyneenä poispäin lyöntisuunnasta. En tarkoita sillä otteen lujuutta.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo tunnin setti on sen verran lyhyt, että kysytään nyt tässä. Ote korjattiin siis vahvaksi otteeksi, ja tuntuu kyllä napsuvan raudat, draiveri ja hybridi paljon paremmin ja tulokulma on nyt sisältä ulos. Mutta kysymys kuuluu, mitenhän lähipelissä wedgejen osalta kannattaisi tuota otetta ajatella. Kävin hallissa räiskimässä pari tuntia, ja niissä huomasin että vahva ote ei kyllä toimi niin hyvin mitä aiempi heikko ote. Onko mitään näkemyksiä tähän? Putteriahan pidetään ikään kuin heikolla otteella, ja varmaan siten voisi olla perusteltua putinomaisissa chipeissä pitää samalla tavalla mailasta kiinni.
Griinin ympäristössä ähipelissä voi hyvinkin olla erittäin heikko ote, tai peräti puttausote (reverse overlap). Hurjimmat hifistelee bunkkerista "butterfly gripillä". Nämä opit erittäin pätevältä prolta. Millä nyt vaan tuntuu olevan paras tuntuma ja helpoiten kontrolloi pallon lähtösuuntaa. Vahva ote lähipelissä tuntuu itsellä aika kankealta.

N. 30 metristä ylöspäin käytän muuten kyllä aina käytännössä normaalia otettani, joka on tosin hiottu mahdollisimman neutraaliksi. Kannattaa tätäkin miettiä pron kanssa, että meneekö heikosta heti vahvaan vai hakeeko neutraalia otetta. Padraig Harringtonilta jos kysyy, niin neutraali on ainoa oikea vaihtoehto.
 
Kiitos vastauksesta.

Joo kankealta se vahva ote tuntuikin näissä lähipelilyönneissä. Pitääpä jatkaa niissä heikolla otteella, koska se tuntuu hyvältä ja sillä on oppinut palloa kontrolloimaan.

Prolla oli ideana ilmeisesti se, että alkuun voi koettaa vetää vaikka överistikin vahvaa otetta, jotta huomaa miten se vaikuttaa swingiin ja pallon lentorataan. Siitä sitten hakea itselle parhaiten sopiva ote neutraalin ja vahvan väliltä.

Tuntuu kyllä todella erilaiselta jo neutraalikin ote, kun on tullut heikolla otteella räiskittyä. Mutta samalla opetti kyllä itselle sen, miten tärkeä ote on. Lyönneille tuli heti mittaa reilusti vaikka tuntui että lyö rentoja swingejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös