Re: Pohdintaa
Viestin lähetti Johnny99
Usein olen miettinyt, miten sellainen , joka ei usko mihinkään, löytää jotain tarkoitusta elämälleen? Onko tarkoitus mammonan kerääminen, maksimaalinen nauttiminen, vai mikä? Kasvaminen ihmisenä se tuskin on, mitäpä siitä olisi hyötyä, jos se on goodbye lopussa. Miten ei-uskova kestää sen ajatuksen kuoleman lopullisuudesta? Miten saa millekään sisältöä ja mielekkyyttä, jos kaikki on todella lopussa mennyttä, taju sammuu ja ikuinen pimeys laskeutuu?
Klassinen esimerkki siitä miten lapsuuden pakkosyöttö aiheuttaa rajallisen ajatusmaailman. Uskovaiset ovatkin kautta aikojen olleet suvaitsemattomuuden perikuvia, muistelkaa vaikka sitä "homojen eheytystä" muutama kuukausi sitten.
Ainakin itse allekirjotan tuon, että hädän hetkellä lähes kaikki haluavat uskoa. Nuorena ja vetreänä, jolloin kuolema on kaukainen ajatus, on helppoa olla kriittinen ajattelija, joka kyseenalaistaa perinteiset arvot ja paskat nakkaa jostain säälittävien pelkureiden kirkkotouhuista. Mutta jos jossain vaiheessa päätyy yksinäisenä vanhuksena johonkin sairaalanpedille makaamaan, niin kyllä siinä saattaa erilaisia ajatuksia tulla mieleen. Vai oletteko kuulleet kuolemaa lähellä olevan ihmisen puhuvan kärkkäästi siitä, kuinka hän ei usko mihinkään?
Oletteko kuulleet kuolemaa lähellä olevan ihmisen puhuvan kärkkäästi siitä, kuinka hän uskoo johonkin?
Ihmiset pelkäävät kuolemaa kertakaikkiaan niin paljon, että haluavat uskoa jonkun suuremman olemassaoloon. Itsekään en ole oikein selvillä ajatuksistani tässä asiassa. Haluaisin "olla varma" jonkin suuremman olemassaolosta, mutta eihän siitä koskaan voi varma olla, se on vaan uskottava, siinä se usko testataan. Ehkä toi on just se juju, tai sitten se on pappismiesten jo keskiajalla keksimä hätäselitys kysymyksiin, miksi Jumala ei näyttäydy. Mene ja tiedä.
Älä yleistä. Itse olen ollut muutaman kerran lähellä kuolemaa mutta
eipä ole kirkkaita valoja tai muita portteja näkynyt.
Eikä kyllä sillä hetkellä ole jumalat käyneet mielessä.
Vielä tähän siitä lopullisuudesta. Eikö kenenkään mielestä tää elämä tunnu yhdentekevältä ja tyhjältä, jos tää kaikki päättyy mullan alle? Ois tosissaan mielenkiintoista kuulla, miten selkeät ei-uskovaiset on tän asian itselleen ratkaisseet.
Nyt olet asian ytimessä. Tosin ei elämä tyhjää ole ilman uskontoja, mutta yhdentekevää tavallaan. Vertaa ns. hyttysen paska valtameressä-ilmiö.
Eli todella harva meistä tekee elämässään sellaista mistä hänet muistetaan vuosisatoja ja jonka teot todella vaikuttavat ihmiskuntaan.
Eikö se oo periaatteessa sama, kuoletko nyt, vai viidenkymmenenvuoden päästä, jos kaikki tajunta kumminkin häviää, eikä elämästä kuitenkaan jää mitään "muistoja".
Periaatteessa on ihan sama kuoleeko nyt vai sadan vuoden päästä.
Mitään en kuitenkaan mukanani vie. Henki lähtee ja se siitä.
Vai meinasitko ite viedä esim. stereot ja telkkarin sinne paratiisiin?
Silloinhan elämän ainoa tarkoitus on nauttia mahdollisimman paljon. Vaikea siihen on tolta katsontakannalta muutakaan sisältöä löytää. Ja ainakaan mitään paskaa elämää ja vastoinkäymisiä tuskin kannattaa sietää. Jos vaikka vammautuu, ja elämä muuttuu hankalaksi, niin ei kun kuula kalloon. Eikähän tämä tällä erää.
Ensinnäkin, mitä väärää on nauttia elämästä mahdollisimman paljon?
Toiseksi, jos elämäsi tärkein sisältö on jokin kirja, olet mielestäni pahasti sekaisin.
Paskan sietäminen ja vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ihan kaikilla.
Itse ainakin jaksan hyvinkin elää vaikka minkä vastoinkäymisen yli,
jos joskus en jaksaisi muuten niin lasteni vuoksi. Enpä silti usko että
koskaan elämässä sellaista tilannetta tulisi että henkensä haluais vapaaehtoisesti heittää.
Ajatteletko tosiaan että se on paratiisi, jossa elät ikuisesti ja muistat kaiken mitä maan päällä tapahtui? Muistat vaikka lapsesi kun ne olivat pieniä.
Ikävöit niin maan perhanasti.
Ja kun kuolet, oletko siellä paratiisissa sen ikäinen kuin olit kuollessasi?
Joudutko vaikka kinkkaamaan siellä vuosituhansia rollaattorilla muovisen lonkkanivelen lonksuessa.
Ja jos kuvittelit että aika tuli joskus pitkäksi kun odotit 2 tuntia lääkärin vastaanotolla, niin nyt voit vaikka maata nurmikolla 10 vuotta tekemättä mitään.
Ei kuulosta paratiisilta vaan helvetiltä.