Fyysinen kuritus kasvatuksen välineenä - oikein vai väärin?

[TosiFani]

... Olen varmasti kirjoittanut tästä liiankin provosoivasti mutta minua vaan "sylettävät" vanhemmat, jotka valitsevat kasvatustyössä sen helpoimman mahdollisen reitin kulkea. Vaikea on pidempi mutta uskoisin, että pidemmän päälle kannattavampi!

No, eiköhän tämä nyt riitä tämän asian tiimoilta. Olen sanottavani sanonut, joten eipä tässä muuta. Kiitos kaikille!

vlad.

Sinä olet ollut tämän ketjun yksisilmäisin kirjoittaja ja nyt poistut takavasemmalle anteeksi pyydellen??

Sinä et halua lapsia tähän maailmaan, et halua ollla missään tekemissä lasten kanssa, mutta siitä huolimatta tulet neuvomaan kasvatuskysymyksissä muita syyllistäen. Ja sen jälkeen jäät housut kintuissa kiinni asenteistasi ja poistu anteeksi pyydellen sivuun??

 

[ms.qvist]

Yrität nyt viedä tätä keskustelua sivuraiteelle. Tulit tuomitsemaan jokaisen niskavilloista tukistaneen vanhemman, etkä vaivautunut lukemaan ketjua tai sitten lapsuutesi traumat sokaisevat sinut. Minä tuomitsin ensimmäisessä viestissäni tähän ketjuun fyysisen kurituksen.

Jos olisit kiihkoltasi malttanut lukea tätä ketjua hiukan alusta saakka niin saattaisit huomioida sen, että kirjoitin kasvatuksesta ja kasvatusmetodeista paljon ennenkuin sinä tulit keskusteluun edes mukaan ja tuolloin, selkeän johdonmukaisesti olin sitä mieltä, että vanhemmat ovat epäonnistuneet kasvattajina mikäli he joutuvat rangaistuksissaan turvautumaan fyysisen koskemattomuuden rikkomiseen. Voit pitää minua puusilmänä mutta katson, että minulla on yhtälainen oikeus omaan mielipiteeseeni, minusta aikuisen on kyettävä osoittamaan kasvatustyössään harkintaa ja näyttämään lapselle, että hän (aikuinen siis) on auktoriteetti tarvitsematta kuitenkaan turvautua niihin epämiellyttävimpiin keinoihin ja näihin minä lasken jos sen, että pysäytetään lapsi niskavilloista kun parempikin keino on olemassa - ottaa kiinni siitä käsivarresta.

vlad.

 

[ms.qvist]

Sinä olet ollut tämän ketjun yksisilmäisin kirjoittaja ja nyt poistut takavasemmalle anteeksi pyydellen??

Sinä et halua lapsia tähän maailmaan, et halua ollla missään tekemissä lasten kanssa, mutta siitä huolimatta tulet neuvomaan kasvatuskysymyksissä muita syyllistäen. Ja sen jälkeen jäät housut kintuissa kiinni asenteistasi ja poistu anteeksi pyydellen sivuun??

Miksi minun pitäisi koko yötä väitellä asiantiimoilta missä ei tapahdu minkään sortin lähentymistä mielipiteiden suhteen?

Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, sinulla on oikeus kirjoittaa se tänne ja tätä oikeutta tulen puolustamaan mutta minä en allekirjoita kaikessa mielipidettäsi.

Ilmeisesti koet rinnassasi piston siitä, kun pidän lapsen fyysiseen koskemattomuuteen kajoamista haitallisena toimintana? Miksi minulla ei saa olla mielipidettä kasvattamisesta vaikka minulla ei niitä lapsia ole eikä tule? Enhän minä mikään sotilaskaan ole, mutta silti osallistun keskusteluihin maanpuolutuksesta ja muusta sotilaspolitiikasta, joten yhtälailla minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni lapsen kasvatuksen suhteen jos/kun näen siinä epäkohdan. Se ei minua haittaa tippaakaan vaikka joku häiriintyy mielipiteestäni. Sellaista se elämä on, kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää tässä elämässä!

Ja älä viitsi naurattaa minua, olen johdonmukaisesti tuonut esille mielipiteeni ketjussa ensimmäisestä viestistä alkaen - minun ei tarvitse esittää mitään anteeksipyytelyjä tms. vaan yksinkertaisesti totesin, että minulle riittää kun kerran asiantiimoilta ei löydy yhteistä kieltä. Ilmeisesti sinusta on järkevää hakata päätä seinään tunti tolkulla vaikka jo huomaa sen, että yhteistä kieltä ei ole eikä sitä tule olemaankaan.

vlad.

edit: Esitän kysymyksen: Jos minulla olisi lapsi tai lapsia, olisiko minulla tuolloin oikeus mielipiteeseeni, oikeus olla sitä mieltä, että minkäänlainen fyysinen rangaistus ei ole sallittu kasvatustyössä?

 

[TosiFani]

...Ja älä viitsi naurattaa minua, olen johdonmukaisesti tuonut esille mielipiteeni ketjussa ensimmäisestä viestistä alkaen - minun ei tarvitse esittää mitään anteeksipyytelyjä tms. vaan yksinkertaisesti totesin, että minulle riittää kun kerran asiantiimoilta ei löydy yhteistä kieltä. Ilmeisesti sinusta on järkevää hakata päätä seinään tunti tolkulla vaikka jo huomaa sen, että yhteistä kieltä ei ole eikä sitä tule olemaankaan.

vlad.

edit: Esitän kysymyksen: Jos minulla olisi lapsi tai lapsia, olisiko minulla tuolloin oikeus mielipiteeseeni, oikeus olla sitä mieltä, että minkäänlainen fyysinen rangaistus ei ole sallittu kasvatustyössä?

Sinulla on täysi oikeus mielipiteisiisi, et eroa yhtään palstan muista kirjoittajista.

 

[Jerry100]

Miksi lasta pitää kasvattaa fyysisen voiman uhalla? Mielestäni vanhemmat on tietyllä tavalla epäonnistuneet jos puhe ei toimi ja pitää alkaa loukkaamaan toisen koskemattomuutta. Tällöin asiaa korostetaan fyysisyydellä koska omat sanat ei riitä viemään viestiä perille lapselle.
Itselle ei tulisi koskaan mieleenikään antaa vaikkapa koivuniemen herraa tai mitään vastaavaa omilleni. Eikä minua ole koskaan myöskään kasvatettu fyysisen kurituksen uhalla.

 

[kakkonen]

Miksi lasta pitää kasvattaa fyysisen voiman uhalla?

Kyllä pikku näpäytys voi olla usein paikallaan. En tarkoita mitään hakkaamista, mutta tukistus tai jotain muuta pientä.

Nykyisin näkee liian vapaan kasvatuksen hedelmää ihan riittävästi. "Minuun ei saa koskea".. Tuntuu että on myös paljon aikuisia joita voisi silloin tällöin ojentaa fyysisesti.

 

[mjr]

Tästä terminologiasta sen verran, että olen itse ymmärtänyt, että "vapaa kasvatus" olisi 60-luvulla kehitetty spesifi kasvatusoppi, jonka noudattaminen vaatii aikuiselta (ja myös lapselta) paljon itsekuria ja paneutumista asiaan. Olettaisin että suomalaisista vanhemmista mitätön murto-osa on tälläisen vapaan kasvatuksen harjoittajia. (Minusta koko Summerhill-ideologia on toimimaton ja osin epämiellyttäväkin, mutta se pitäisi tuntea ennen kuin sitä pystyy oikeasti tuomitsemaan.)

Sen sijaan "välinpitämätön kasvatus" on varmasti nousussa ja sitä harrastaa pelottavan suuri joukko suomalaisia vanhempia. Tässä kasvatuksessa ei anneta rakkautta eikä rajoja ja siinä voi hyvinkin esiintyä myös satunnaisesti, JA:ssa ah niin rakastettua, "kasvattavaa kuritusta". Vanhempien huomio kiintyy hetkiseksi jotain pahaa tehneeseen lapseen ja mielialasta riippuen voi hetken ajan tulla ihan isän kädestä sitä palautetta, sitten taas huomio katoaa ja seuraavalla kerralla voikin palautteena olla olankohautus vanhemman satunnaisesti vaihtelevan kiinnostuksen asteesta riippuen.

Tähän välinpitämättömyyteen on varmasti monia erilaisia syitä ja sitä voi esiintyä myös hyvissä aineellisissa olosuhteissa, mutta varmasti myös työelämästä syrjäytyminen ja päihteet ovat hyvin suuressa osassa. En näkisi että tälläisessä ympäristössä kasvaneet nuoret olisivat pelastuneet erityisesti sillä, että heitä olisi 5-vuotiaina tukistettu vaan sillä, että heitä olisi 5-vuotiaina ylipäänsä rakkaudella kasvatettu ymmärtämään ja noudattamaan normaaleja käyttäytymissääntöjä, tukistaminen ja muu lievän kivun tuottaminen ei ole ratkaisu vaan se, että lapsi huomataan ja hänelle annetaan niin rakkautta kuin selviä, ei-satunnaisia rajojakin.

 

[Jerry100]

Kyllä pikku näpäytys voi olla usein paikallaan. En tarkoita mitään hakkaamista, mutta tukistus tai jotain muuta pientä.

Nykyisin näkee liian vapaan kasvatuksen hedelmää ihan riittävästi. "Minuun ei saa koskea".. Tuntuu että on myös paljon aikuisia joita voisi silloin tällöin ojentaa fyysisesti.

Miksi ei tuota pientä näpäytystä voi antaa sitten suullisesti? Miksi sen pitää mennä voiman käytön puolelle?

Minusta nykyään näkee nykyajan kakaroista ettei vanhempia ole kiinnostanut kasvatus, minkäänlainen.
Se että lapset ei osaa käyttäytyä tai ovat röyhkeitä jne jne on kasvatuksen puute, ei ns "vapaa kasvatus"

 

[kamik]

Miksi ei tuota pientä näpäytystä voi antaa sitten suullisesti? Miksi sen pitää mennä voiman käytön puolelle?

Tuskinpa näpäytys kenelläkään on se ensimmäinen vaihtoehto. Entä jos kymmenen suullista varoitusta kaikuu kuuroille korville? Tai jos viet lapsen muualle ja hetken päästä on taas tilanne päällä? Joo, epäonnistunut kasvatus ja epäonnistunut vanhempi olet, jos loukkaat lapsen fyysistä koskemattomuutta, kuten aiemmin kirjoitit. Aikamoista tuubaa, sanoisin. Rakkautta on laittaa rajoja ja pitää niistä kiinni. Se, että joskus voi joutua loukkaamaan fyysistä koskemattomuutta, ei poista rakkautta. Jollekin lapselle puhe tehoaa paremmin ja toinen taas voi olla "puupäisempi". Niin, eikä lapsen lievä satuttaminen tunnu ainakaan minusta yhtään kivalta, mutta joskus tilanne on vaatinut fyysistä puuttumista. Olen kyllä aina sopinut asiat lasteni kanssa, joten tuskin muutamasta luunapista mitään traumoja on jäänyt.

 

[ukkometso]

Tästä terminologiasta sen verran, että olen itse ymmärtänyt, että "vapaa kasvatus" olisi 60-luvulla kehitetty spesifi kasvatusoppi, jonka noudattaminen vaatii aikuiselta (ja myös lapselta) paljon itsekuria ja paneutumista asiaan. Olettaisin että suomalaisista vanhemmista mitätön murto-osa on tälläisen vapaan kasvatuksen harjoittajia. (Minusta koko Summerhill-ideologia on toimimaton ja osin epämiellyttäväkin, mutta se pitäisi tuntea ennen kuin sitä pystyy oikeasti tuomitsemaan).

Jos kiinnostaa tutustua aiheeseen, tai ainakin vertailuna moniin muihin ideologioihin, niin suosittelen teosta A.S. Neill: Summerhill. En kyllä tätä minään totuutena tarjoa, vaan ainoastaan eri kasvatussuuntausten vertailua tehtäessä. Uskon, että jokainen vanhempi ja perhe muovaavat oman tyylinsä ihan kotikutoisesti, ei oppaita seuraamalla.

Mutta väkivalta lasta kohtaan on aina väärin. Aikuisena oleminen on oikein.

 

[kakkonen]

Miksi ei tuota pientä näpäytystä voi antaa sitten suullisesti? Miksi sen pitää mennä voiman käytön puolelle?

Jos sana ei mene perille niin voi olla hyvä idea vähän painottaa sanaa pienellä fyysisellä muistutuksella, viesti menee näin paremmin perille. Ja edelleenkin,sama voisi tehdä hyvää nykymaailmassa monessa paikkaa myös aikuisten kohdalla.

 

[Liverpooligan]

Voi voi, miksi sallimus ei suonut minulle kasvatettavaksi omien lapsien sijaan naapurin lapsia, sillä tiesin kyllä erittäin hyvin, miten heidät olisi tullut kasvattaa.

Tämä siis vain kaneettina kaikille niille, jotka lähtevät moralisoimaan ja opettamaan ketään toista vanhempaa heidän omien lasten kasvattamisessa.

 

[Jerry100]

Jos sana ei mene perille niin voi olla hyvä idea vähän painottaa sanaa pienellä fyysisellä muistutuksella, viesti menee näin paremmin perille.

Itse näen asian niin että jos aikuinen ei osaa asettua asemaan ja antaa suullisesti niinkuin se lapselle siinä tilanteessa kuuluu antaa, niin silloin on aikuisessa vika, ei lapsessa.

 

[Girardi #5]

Minkä ikäinen sitten olet? 60 +?

Heh, en sentään, olen -81 syntynyt. ;) Ehkäpä nuo kuritus juuret tulee isän isältä. Olen kuullut vaikka mitä legendaa kirveestä lähtien.

 

[Jerry100]

Tuskinpa näpäytys kenelläkään on se ensimmäinen vaihtoehto. Entä jos kymmenen suullista varoitusta kaikuu kuuroille korville? Tai jos viet lapsen muualle ja hetken päästä on taas tilanne päällä? Joo, epäonnistunut kasvatus ja epäonnistunut vanhempi olet, jos loukkaat lapsen fyysistä koskemattomuutta, kuten aiemmin kirjoitit. Aikamoista tuubaa, sanoisin. Rakkautta on laittaa rajoja ja pitää niistä kiinni. Se, että joskus voi joutua loukkaamaan fyysistä koskemattomuutta, ei poista rakkautta. Jollekin lapselle puhe tehoaa paremmin ja toinen taas voi olla "puupäisempi". Niin, eikä lapsen lievä satuttaminen tunnu ainakaan minusta yhtään kivalta, mutta joskus tilanne on vaatinut fyysistä puuttumista. Olen kyllä aina sopinut asiat lasteni kanssa, joten tuskin muutamasta luunapista mitään traumoja on jäänyt.

ymmärrän että edellisestä saattoi joku ottaa kierroksia.

Mutta olet siis sitä mieltä että jos ei sanat auta niin sitten asiaa voi tehostaa fyysisyydellä (niinkuin yllä olevassa lukee) ? Et näe kertakaikkiaan muuta vaihtoehtoa kuin voiman käytön?



Tuskin siitä kenellekkään mitään traumoja jää kyse ei olekkaan siitä. Ja varmasti lapsukaiset rakastaa sinua niinkuin ennenkin.

 

[kakkonen]

Itse näen asian niin että jos aikuinen ei osaa asettua asemaan ja antaa suullisesti niinkuin se lapselle siinä tilanteessa kuuluu antaa, niin silloin on aikuisessa vika, ei lapsessa.

Ok. Mun mielestä fyysinen puoli voi joskus laittaa viestin paremmin perille.

 

[ms.qvist]

Kirjoitan vielä yhteenvetona oman ideologiani ja ajatukseni siitä kuinka lapsi olisi hyvä kasvattaa, joku voi olla - ja varmasti onkin - erimieltä asiasta ja sen hänelle suon.

Ymmärrän sen, että luunappi, tukistus tai jopa vitsalla pyllylle sivaltaminen ei välttämättä aiheuta negaatiota lapsen kehittymiselle aikuiseksi jos näin toimitaan muutaman kerran hänen lapsuutensa aikana. Mutta kuinka helppo tällainen kasvatusmetodi loppujen lopuksi on? Jos vanhemmat huomaavat saavansa viestin perille minuutissa ja vastaavasti keskusteluun, holding-otteeseen menee aikaa vartti tai puolituntia, eikö ole luultavaa, että kovin moni vanhempi ryhtyy turvautumaan fyysiseen kasvatusmetodiin helpommin, koska se yksinkertaisesti on helpoin tie viestin perille saamiseen? Ja minusta, joku voi olla toista mieltä, mennään vikaraiteille jos fyysinen elementti tulee muodossa tai toisessa huomattavaan osaan kasvatustyötä ja etenkin jos samalla keskustelu jää vähäiseen osaan tai loppuu kokonaan. Jos lapsi kasvatetaan fyysisen "voimankäytön"* uhan alla, hän ei välttämättä kasva avoimeksi, luontevaksi, empatiakykyiseksi, oikealla tavalla itsevarmaksi, rakastavaksi aikuiseksi vaan hän kasvaa aikuiseksi ilmapiirissä jota voi hallita pelko ja nöyryytetyksi tulemisen uhka, ja tällöin tuloksena voi olla aikuinen, joka on kaiken positiivisen mielikuvan vastakohta - kyseessä voi olla aikuinen joka on empatiakyvytön, kyvytön ilmaisemaan rakkautta ja kyvytön rakastamaan etc.

Eli summausta, jos yksittäisten fyysisten elementtien määrä kasvaa helppoutensa tähden hallitsevaan osaan vanhemmat osoittavat minun mielestä tällöin sen, että ovat epäonnistuneet tai epäonnistumassa kasvattajina. Lapsella on oltava rajoja ja rajojen rikkomisesta on seurattava rangaistus mutta yhtälailla lapsen on saatava vanhemmilta hyväksyntää ja rakkautta - tietty fyysinen metodi ei sulje täysin pois hyväksyntää ja rakkautta, mutta jos fyysinen matodi nousee voimakkaaseen rooliin kasvatustyössä, tilanne voi ajautua siihen, että lapsi ei luota vanhempiinsa ja tällöin rakkaudenosoitukset eivät välttämättä riitä pelastamaan sitä mikä on jo menetetty - luottamusta.

vlad.

*: En tarkoita nyt perheväkivaltaa tai nyrkillä hakkaamista tms.

 

[kamik]

ymmärrän että edellisestä saattoi joku ottaa kierroksia.

Mutta olet siis sitä mieltä että jos ei sanat auta niin sitten asiaa voi tehostaa fyysisyydellä (niinkuin yllä olevassa lukee) ? Et näe kertakaikkiaan muuta vaihtoehtoa kuin voiman käytön?

No en minä ainakaan kierroksia tuosta ottanut.

Kyllä, jos sanat eivät tehoa, niin asiaa voi tehostaa tarvittavalla fyysisyydellä. Eli musku kainaloon, käsipuolesta kiinni ja talutus pois tilanteesta jne. Sitä näkemystä en ymmärrä, ettei lapsen fyysistä koskemattomuutta saa loukata. Kiinnipitäminen ja käsivarteen tarttuminen voivat tuottaa kipua ja ovat loukkaavat siten fyysistä koskemattomuutta. Kuka riehuvan muksun laittaa aisoihin jollei vanhmpansa? Joku muu?

On nurinkurista, että kotona lasta ei saisi fyysisesti ojentaa, mutta koulussa tarvittavia voimakeinoja saa käyttää. Mainittakoon selvyyden vuoksi, että en kannata mitään voimakeinoja ensisijaisina kasvatusmuotoina, en todellakaan. Mutta rajat on laitettava, keinolla tai toisella. Kaikki me tiedämme mitä seuraa, jos kasvatus laiminlöydään kokonaan.

 

[Stonewall]

Monilla vanhemmilla menee sekaisin fyysinen kurittaminen ja fyysinen puuttuminen. Vanhemmalla on velvollisuus tarvittaessa ottaa itkupotkuraivarin saanut vekara kainaloon ja ns. poistaa tarvittaessa paikalta. Samaten kotioloissa pitää tarvittaessa puuttua tekemiseen fyysisesti. Tämä on tietenkin aivan eriasia kuin kurittaminen. Pieni rimpuilija voidaan vain ottaa tiukasti syliin ja rahoitella.
Eli kun lapselle asetetaan pienenä rajat tarvittaessa vaikkapa siirtämällä hänet (väkisin) toiseen huoneeseen tai muulla tavoin niin varsinaista fyysista kurittamista tuskin koskaan tarvitaan. Kun lapsi oppii mahdollisimman pienenä, että kielto on seinä aikä ovi, niin ongelmia ei tule vanhemmalla iälläkään. Loppujen lopuksi vaikka vanhemmuuteen tottumattomalle voi olla vastenmielistä pakottaa oma jälkikasvu tämän tahdon vastaiseen toimintaan/lopettamaan jonkin toiminnan, niin tuollainen vaihe on aika välttämätöntä rajojen asettamista. Vaihe myös kestää suhteellisen pienen ajan lapsen ollessa pyöreästi kolmen vanha. Sen jälkeen lapsi on useimmiten tottunut rajoihin ja rakkauteen.

 

[floikkari]

No en minä ainakaan kierroksia tuosta ottanut.

Mulla alkaa olla suuria vaikeuksia ymmärtää mitä tarkoitat. Miksi nyt mainitset kiinnipitämisen ja tilanteesta pois talutuksen kun aikaisemmin puhuit luunapeista, näpäytyksistä ja tukkapöllyistä tällaisinä "sanomaa tehostavina" tekoina.

Ja aikaisemmin sanoit seuraavaa:

En tajua miksi täällä ei ymmärretä sitä mitä kirjoitetaan. Kevyt luunappi tai tukkapölly kun mainitaan, niin heti huudellaan väkivallasta ja hakkaamisesta. Samalla suositellaan kiinnipitämistä, jossa kau puristettaneen niin lujaa, että on taju pois?

Tuon jälkimmäisen ymmärsin jonkinlaiseksi vitsiksi, mutta vähän hassusti tässä nyt menevät nämä eri teot ristiin perusteluissasi aina tilanteen mukaan. En toistaiseksi ole bongannut ketjusta ketään, jonka mielestä lapsen kiinnipito tai tarvittaessa käsipuolesta talutus "tilanteesta" pois olisi lapsen fyysistä kuritusta siinä mielessä kuin sen itse ymmärrän, varsinaista väkivaltaa tai millään tavalla paheksuttavaa, vaan sopivassa tilanteessa päinvastoin hyvinkin suotavaa toimintaa vanhemmalta. Vai tarkoittiko nimimerkki vlad puhuessaan fyysisestä koskemattomuudesta sen niin? En tiedä, mutta epäilen suuresti ettei.

 

[TosiFani]

...En toistaiseksi ole bongannut ketjusta ketään, jonka mielestä lapsen kiinnipito tai tarvittaessa käsipuolesta talutus "tilanteesta" pois olisi lapsen fyysistä kuritusta siinä mielessä kuin sen itse ymmärrän, varsinaista väkivaltaa tai millään tavalla paheksuttavaa, vaan sopivassa tilanteessa päinvastoin hyvinkin suotavaa toimintaa vanhemmalta. Vai tarkoittiko nimimerkki vlad puhuessaan fyysisestä koskemattomuudesta sen niin? En tiedä, mutta epäilen suuresti ettei.

Itse asiassa lapsen kiinnipito voi olla hyvinkin ahdistavaa lapselle, huomattavasti ahdistavampaa kuin niskavilloista pois taluttaminen. En nyt oikein ymmärrä miksi luunappi tai kevyt tukistus on paha, mutta lapsen kiinnipito hyvä. Mielestäni kysymys on käyttötarkoituksesta.

Mikäli lapsi riehuu ja on pois kontrollista, eikä ota vastaan puhetta, fyysinen pysäyttäminen on tarpeen. Se, että aiheutetaan lapselle sen verran kipua, että hän pysähtyy, ei vahingoita lasta. Tämä tietysti on äärimmäinen keino, eikä voi olla päivittäinen toimenpide, koska muuten se menettää merkityksensä ja muuttuu väkivallaksi. Ja sitten on lapsia, joihin tämän tyyliset toimenpiteet eivät sovi lainkaan vaan he nousevat aikuista vastaan. Tällöin pitää miettiä muita toimenpiteitä.

Fyysinen kuritus rangaistuksena on ehdottamasti väärin, siitä ei hyvää seuraa. Mutta harkittuna pysäytyskeinona hyväksyn lievät voimakeinot.

 

[Tykki]

Onhan se selvää, että jos kasvatusideologia perustuu kivuliaisiin rangaistuksiin, vaikka pieniinkin sellaisiin, ollaan pahasti hakoteilla. Käsittääkseni tuollaista kasvatusmenetelmää täällä ei kukaan ole ehdottanutkaan, mutta jotkut vain haluavat ymmärtää asian niin.

Se, että vanhempi joutuu joskus nopeasti kehittyvään tilanteeseen, jossa maltillisella mutta lapselle pientä ja lyhytaikaista kipua aiheuttavalla fyysisellä toimenpiteellä estetään välittömän suuremman pahan syntyminen, on tyystin eri asia. Jos näin käy, tilanteen rauhoituttua asia on syytä lapsen kanssa läpi rauhallisesti keskustellen. Tällöin tehty toimenpide ei ole kasvatusmenetelmä vaan kertaluonteinen nopea väliintulo. Se jälkihoito taasen on kasvatusta olennaisimmillaan.

Hyvä vanhempi tietysti pyrkii ennakoinnillaan siihen, ettei tuollaisia tilanteita pääse edes syntymään.

 

[ms.qvist]

Vai tarkoittiko nimimerkki vlad puhuessaan fyysisestä koskemattomuudesta sen niin? En tiedä, mutta epäilen suuresti ettei.

Kuten olen kirjoittanut ketjussa. Hyväksyn erilaiset holding-otteet, hyväksyn sen, että lapsi vaikkapa kannetaan tilanteessa pois jos hän ei muuten usko, hyväksyn myös sen, että lapsi pysäytetään käsivarresta kiinni pitämällä ja nämä kaikki tietenkin toteutettuna siten, että lasta ei satuteta. Fiksu aikuinen ymmärtää voimansa ja hän tietää kuinka lasta kohdella siten ettei häntä satuteta fyysisesti, mutta hänet saadaan pidettyä aloillaan tai vietyä (kannettua) pois tilanteesta. Tällainen toiminta voi tuntua lapsesta ikävältä, mutta kun asia selvitetään hänelle ja tilanne käydään läpi kun lapsi on rauhoittunut, uskoisin, että hän ymmärtää menettelyn.

Sen sijaan en pidä suotavana sitä, että lapselle annetaan luunappeja, että häntä tartutaan kiinni niskavilloista tai että hänelle annetaan vitsaa pyllylle etc. Jos tälle tielle lähdetään, olen sitä mieltä, että vanhemmat ovat joko epäonnistuneet kasvattajina tai ovat epäonnistumassa tehtävässään kasvataan lapsi.

Painotan vielä: kasvatustyössä lapselle on asetettava rajoja, niiden noudattamista on valvottava mutta yhtälailla lapsen on saatava rakkautta. Tietty aina fyysisten elementtien (luunapit, vitsa tms.) ei sulje pois rakkauttakaan, mutta jos näitä elementtejä on kovin paljon, menettääkö lapsi luottamuksen vanhempiinsa ja sen jälkeen rakkaus on myös menettänyt merkityksensä. Tätä sietää pohtia itsekunkin.*

vlad.

*: lisäys.

 

[kamik]

Mulla alkaa olla suuria vaikeuksia ymmärtää mitä tarkoitat. Miksi nyt mainitset kiinnipitämisen ja tilanteesta pois talutuksen kun aikaisemmin puhuit luunapeista, näpäytyksistä ja tukkapöllyistä tällaisinä "sanomaa tehostavina" tekoina.

Kaikki nuo ovat lapsen fyysisen koskemattomuuden loukkaamista tiukasti tulkittuna, kun lapsi "pakotetaan" tahdonvastaisesti johonkin, mistä hän ei pidä. Esim. liikkumisen estäminen (esim. käsivarteen tarttumalla) luetaan fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseksi ja tätä jotkut pitävät kaiketi vääränä kasvattamisena. Mainitsin myös, että tuskin kukaan näihin tekoihin ensimmäisenä ryhtyy, vaan sanalliset ohjeet ovat tottakai se tärkein ohjaava keino.

Lienee kunkin kohdalla määrittelykysymys minkä lukee fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseksi ja minkä väkivallaksi. Karkeasti jaoteltuna on sanalliset ohjeet (neuvot, ohjeet, käskyt, kiellot jne) ja niiden valvonta puuttumalla tarvittaessa lapseen koskemalla (käsivarteen tarttuminen, kiinnipitäminen, kevyt tukkapölly, kevyt luunappi). Lapsi voi vastustella ja kokea kipua, mutta lukisin kaikki silti kasvatukseksi, en väkivallaksi. Tarviiko edes mainita, että esim. mustelman tuottaminen menee jo liian pitkälle omasta mielestäni. Risun tai muun vastaavan käyttämistä lyömiseen en hyväksy.

Tykki kirjoittaa asiaa.

 

[tombraider]

En minäkään enään ymmärrä Kamikin tarinoita, koska ne muuttuu koko ajan.

Tilanne jossa täytyy nopeasti puuttua vaikka 4 vuotiaan toimintaan vaatii tottakai nopeita käsiä. Voisin veikata (pakkokin koska en ole tukasta kiinni ottanut), että nopein ja hallituin tapa napata tai lopettaa vaarallinen/älytön toiminta on ottaa kädestä kiinni ja nostaa syliin. Ihmettelen suuresti, että siinä sekunnin murtoosassa ehtii joku etsimään niskavillat ja ottamaan kevyesti peukalo-etusormiotteella kiinni tai virittämään etusormen ja nipata otsalohkoon. Mikäli nämä tukistukset ja nippaukset tehdään vähänkään jälkikäteen, niin se romuttaa aika monen perustelut hyväksyttävyydestä. Täällähän moni on sanonut, että välittömästi tilanteen lopettamiseksi vaikka tukistus on hyväksyttävää. Tukistuksesta ei tule "hellä" jos joudut salaman nopeasti nappaamaan tukasta kiinni.

Miksi sitten vaikka se nelivuotias käyttäytyy välillä holtittomasti? Tottakai pienen pitää etsiä rajoja ja välillä turhautuminen ja energiatason maksimi kohtaavat ja silloin ei kellään ole kivaa. Tällöin tulee niitä hölmöjä tekoja lapselta joihin on nopeasti puututtava. Kaippa kuitenkin aikuinen on osaltaan syypää lapsen turhautumiseen, koska elämä nykyään on aika hektistä. 1630 haetaan hoidosta ja ruoka pitää olla pöydässä 1715 viimeistään. No tässä 45 minsassa ehtii kyllä luomaan melkein mitä vaan, mutta siinä 45 min sisällä pitää olla aikaa myös lapselle. Mikäli lapsella on paljon asiaa ja näytettävää, niin kiirehän siinä tulee ja raivopuuska on lapsella todella lähellä. Itse väitän, että lapsien hulluimmat puolet tulevat juuri silloin, kun hän huomaa, että vanhemmat ei ehdi antamaan tarpeeksi aikaa hänelle. Sitten lapsi ottaa sen väkisin, eli tekemällä tyhmyyksiä. Jos hän sitten saa tukkapöllyn tai luunapin, että halusi alunperin vain rakkaiden vanhempien huomioivan häntä, niin se on väärin.