Formula 1 – kausi 2020

  • 269 735
  • 2 260

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep, jos voitosta ajaminen olisi kriteeri, niin tuskin Kimi olisi Alfalle lähtenyt. Rattimies henkeen ja vereen, ymmärtänee ettei F1-tasolle enää ole näiden vuosien jälkeen paluuta, joten ottaa kaiken irti.
 
Mutta toisaalta Räikkönen on kertonut lähinnä harrastavansa ajelua, eli en usko että nauttimiseen sinänsä vaikuttaa tallin sijoitukset. Jos saa tulla radalle kisaamaan ja lähteä sieltä sitten nopeasti bisselle niin eiköhän ura jatku.

Luulen, että Räikkönen nauttii kisaamisesta nykyisin jopa enemmän. Kun luki tuon Hotakaisen kirjoittaman mainion kirjan Räikkösestä, niin sai entistä paremman kuvan siitä, miten paljon Kimi vihaa esillä olemista, mediaa ja haastatteluja. Toki hän saa Alfallakin antaa haastatteluja kuten jokainen tuossa sirkuksessa, mutta huomio oli kuitenkin Ferrarilla ja sitä ennenkin aivan eri luokkaa. Nyt Kimi saa enemmän keskittyä oikeasti siihen mistä kaikkein eniten nauttii eli ajamisesta. Tottakai hän toivoisi, että työkalu olisi kilpailukykyisempi, mutta tietää itsekin, että aika on ajanut kärkitallipaikkojen ohi.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jotenkin on sellainen kutina että Kimi ajaa tämän F1-autojen sukupolven loppuun eli ensi vuoden vielä. On fyysisesti helposti siinä kunnossa, autot on tuttuja, talli on tuttu ja lähellä kotia. Muksut vielä sen ikäisiä että menee sen vuoden pari Mintun kyljessä kiinni.

Moni asia tukee taas sitä ettei enää lähde 2022 kaudelle, uudet säännöt, ikä, onko tallit ja autot enää samoja, koti pitäisi perustaa jonnekin missä muksut kouluun jne. Vaikkaan että 2022 eteenpäin ajaa jotain sellaista sarjaa mikä ei vaadi pr-hömpötyksiä ja muutakaan säätämistä juurikaan, kunhan käy paikan päällä kisaamassa ja muutamat testit.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
@Jupe Kimin lopetus voi itse asiassa olla tänä vuonna, 2021 tai 2022. Tuo sinun perustelusi on ihan hyvä, mutta toisaalta sääntömuutokset saattavat motivoida vielä jatkamaan sen yhden kauden. Kyllä Kimi kuitenkin haluaa menestyä, vaikka se ei ensisijainen syy ajamiseen olisikaan. Miksi muuten olisi hermostunut huonojen tulosten jälkeen?

Mersu on ilmoittanut Valtterille, että Vettel ei ole talliin tulossa. Toki sana ei siinä vaiheessa mitään paina jos tämä katsotaan parhaaksi vaihtoehdoksi Mersulle. Markkinointi mielessä varmaan olisikin, mutta muuten melkoinen riski.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän Russell on se todellinen uhka Bottaksen tallipaikalle. Jos Mersu haluaa koulia Georgesta Hamiltonin manttelinperijän niin voi olla hyvä idea tuoda poika talliin pian.
 
Outsider

Jäsen
Jossain vaiheessahan oli joku ihme myytti miten Kimi ei osaa säätää/kehittää autoa tms., minkä toki käytännössä jokainen miehen kanssa työskennellyt on kääntänyt toisin päin. Tästä näkökulmasta uskoisin, että ainakin talli(e)n puolesta kysyntää Kimin palveluksille kyllä riittäisi uusiin autoihin siirryttäessä.
 
Sehän riippuu ihan miten nopeutta silloin riittäisi. Ikää on kuitenkin niin paljon, että aika paljon pitää lisäarvoa pystyä tuomaan talliin jos vaihtoehtona on joku pidemmän aikavälin prospekti.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Sehän riippuu ihan miten nopeutta silloin riittäisi. Ikää on kuitenkin niin paljon, että aika paljon pitää lisäarvoa pystyä tuomaan talliin jos vaihtoehtona on joku pidemmän aikavälin prospekti.
Kimi ei toki kilpailisi tallipaikoista prospekteja vastaan. Ei hän nyt minnekään Toro Rossolle/Renault'lle ole enää menossa missään skenaariossa Enemmän Kimin kohdalla iän lisäksi sponsoriraha vaikuttaisi negatiivisesti, koska Räikkönen ei ajopaikasta rupea maksamaan.
 
Outsider

Jäsen
Sehän riippuu ihan miten nopeutta silloin riittäisi. Ikää on kuitenkin niin paljon, että aika paljon pitää lisäarvoa pystyä tuomaan talliin jos vaihtoehtona on joku pidemmän aikavälin prospekti.

Tämä nyt on sanomattakin selvää, mutta turha sitä vauhdin puuttumista on etukäteen murehtia.

Vähän sama kun huutelu Janne Ahosesta aikanaan, että lopettaisi jo ja antaisi nuoremmille tilaa, ja nyt kun sitä tilaa on annettu, niin varmaan vieläkin pärjäisi kylmiltään maajoukkueessa.
 
Outsider

Jäsen
Enemmän Kimin kohdalla iän lisäksi sponsoriraha vaikuttaisi negatiivisesti, koska Räikkönen ei ajopaikasta rupea maksamaan.

Itse taas näen tämän niin päin, että sponsorointia ajatellen Räikkösen arvo erityisesti pienemmälle tallille on todella merkittävä johonkin pleikkarijunnuun verrattuna.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jossain vaiheessahan oli joku ihme myytti miten Kimi ei osaa säätää/kehittää autoa tms., minkä toki käytännössä jokainen miehen kanssa työskennellyt on kääntänyt toisin päin. Tästä näkökulmasta uskoisin, että ainakin talli(e)n puolesta kysyntää Kimin palveluksille kyllä riittäisi uusiin autoihin siirryttäessä.
En näe että syy olisi siinä etteikö taito riittäisi ja mielenkiintokin uusiin sääntöihin/ autoihin.
Niin moni asia sotii sitä vastaan jos ajatellaan isoa kuvaa, se mitä luettelin ja siihen päälle vielä se että edelleen siellä talleissa on se ykköskuski, päävastuullinen jonka kanssa ja jolle sitä autoa tehdään, ei ole kenenkään etu että Kimi 43v kehittää täysin uusien sääntöjen mukaista autoa omille ajomieltymyksilleen. Aina voi tapahtua mitä tahansa ja Kimi voi ajaa vielä 5 vuotta, mutta kun todennäköisyyksiä miettii niin päädyn tuohon että ajaa vielä ensi kauden 2021.

Paloa riittää ajamiseen, en näe että jäisi kokonaan himaan, enkä näe että tekisi Heikkejä ja lähtisi jonnekin Japaniin, pelkkä ajatus siitä faniarmeijasta saa Kimin pysymään vaikkapa WRC:ssä joka aika maltillinen kuninkuusluokka fanittamisen suhteen tai sitten joku Rallycross jos haluaa puhdasta tehoa vastaavalla autolla ja sitä veressä olevaa kilpailua kylki kyljessä.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Ei Kimi nyt enää mihinkään Alfaa pienempään / huonompaan talliin ole lähdössä. Kyllä se ura päättyy Alfalla melko suurella todennäköisyydellä (koska tuskinpa mikään suurtalli enää Kimiä listoilleen ottaa), onko se sitten kuluvan vuoden jälkeen vai myöhemmin. Itse uskon, että saattaa vielä ensi kauden ajaa mutta viimeistään siinä vaiheessa lyö ajohanskat naulaan.
 
Outsider

Jäsen
En näe että syy olisi siinä etteikö taito riittäisi ja mielenkiintokin uusiin sääntöihin/ autoihin.
Niin moni asia sotii sitä vastaan jos ajatellaan isoa kuvaa, se mitä luettelin ja siihen päälle vielä se että edelleen siellä talleissa on se ykköskuski, päävastuullinen jonka kanssa ja jolle sitä autoa tehdään, ei ole kenenkään etu että Kimi 43v kehittää täysin uusien sääntöjen mukaista autoa omille ajomieltymyksilleen. Aina voi tapahtua mitä tahansa ja Kimi voi ajaa vielä 5 vuotta, mutta kun todennäköisyyksiä miettii niin päädyn tuohon että ajaa vielä ensi kauden 2021.

Mun kirjoitus ei sinänsä ollut mikään kannanotto lopettamisen tai jatkamisen puolesta, vaan lähinnä oma näkemys siihen, että uuden auton kehittämisessä Kimin jatkaminen olisi nimenomaan tallin etu, ja tämä siis edelleen siitä teoreettisesta oletuksesta, että Kimi pesee tällä kaudella tallikaverinsa. Jos näin kävisi, niin millä perusteella Giovinazzista olisi ykköskuskiksi, tai jostain tulokkaasta Giovinazzin jäädessä kakkoseksi? Oma ajatus on, että molempia kuljettajia ei haluttaisi vaihtaa samalla kertaa tässä tilanteessa. Itse en kyllä Alfan ja muidenkaan kärkitallien ulkopuolisten kohdalla edes näe tätä ykköskuski asetelmaa kovin vahvana asiana.

Samalla on myös hyvä huomioida, että varsinkaan Alfalla ei ole mitään pakollista tarvetta tuoda junnuja sisään yhtään liian aikaisin, ja mielestäni tätä vähän liioitellaan huipputallienkin kohdalla. Kun miettii että siellä on jo kaikki paikat täynnä hyviä miehiä, niin aika ohkaisia ne mahdollisuudet ovat, että junnut karkaa jonnekin muualle, jos ajopaikkaa ei löydy heti.

Selväähän se toki on, että Kimin iässä se lopettaminen on väistämättä jo lähellä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Näen pienen uhan tuossa sprinttimallisessa aika-ajossa, joka saattaisi vaikuttaa ainakin kauden alussa oleviin kisoihin.
Esimerkiksi Itävallan GP saattaisi muuttua aikamoiseksi farssiksi kun sijoilla 11-20. olevilla autoilla olisi parempi tulla viimeisenä maaliin ja päästä starttaamaan paalulta seuraavaan aika-ajoon.

Kauden myötä tälläiset tietenkin vähenisivät, mutta alkukisoissa voitaisiin nähdä aikatavalla keskeytyksiä peräpään osalta "teknisiin vikoihin". Saadaan parempi lähtöruutu ja säästetään osia.

Ehkä parempi olisi, että MM- Sarjan Top-10 starttaisi seuraavaan aika-ajoon sijoilta 11-20 käännettyssä järjestyksessä ja loppujen kymmenen auton lähtöruutu määräytyisi edellisen kisan sijoituksen perusteella. Näin jämäsijoistakin kannattaisi kilpailla.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Kaksi viikkoa ja Power unitit käynnistetään viimeinkin. Odottelee tässä kyllä kovalla innolla kauden aloitusta, varsinkin kun ei voida edes tietää kuka Itävallassa on ennakkosuosikki. Mersu olisi varmaan Melbournessa vienyt, mutta nyt kaikki on auki. Tuli jo viime yönä uniinkin kauden aloitus. Kisa oli menossa kosteassa kelissä, kolmen kärjen ollessa Bottas - Vettel - Hamilton. Olin tuttujen kanssa katsomassa kisaa ja pian riemu repesikin kun Hamilton ajoi ulos radalta ja keskeytti. Kauaa ei ilo kestänyt vaan heti perään Vettel törmäsi Valtteriin ja molempien kisa päättyi siihen. Tämä jälkeen kamerat kuvasit Bottasta joka nousi autosta ja meni lyömään Vetteliä turpaan. Totesin kanssakatsojille, että tämä on juuri mitä Vale kaipaa, päästäkseen eroon hmv maineestaan suuren kansan silmissä.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toivottavasti tästä kaudesta tulisi pisteissä tasaväkinen, tai siihen on nyt mahdollisuus kun kisoja on vähän, lisäksi niitä on radoilla, joissa on yleensä tapahtunut (RedBull Ring, Monza, Spa jne.). Lisäksi uusiakin ratoja tulossa, vaikka veikkaan Mugellon olevan kuskeille kiva rata mutta kisana tylsä, koska on vain pitkä pääsuora ja muuten todella hankala seurata toista autoa. Vaikka joku olisi ylivoimainen niin lyhyessä juoksussa pienet virheet, kolarit antaa muille tasoitusta. Jos vedetään 22 tms. kisan maratonkausi niin tilastollisestikin se paras auto ja kuski sen lopulta vie kun ei huono tuuri pitkään jatku. Nyt sentään on jotain saumaa lyödä alhaalta ylöspäin heikommalla kalustolla. Siksi luulen, että esim Verstappen saattaa vetää kovallakin riskillä alkuun, jos saisi pari voittoa tilille ja esim. Hamiltonille, joka nyt suurin suosikki on, tulisi yksi nollakisa alkuun. Oikeastaan tuntuu, että nyt on paras mahdollisuus tähän mennessä Bottaksella , Leclercillä tai Verstappenilla haastaa Hamilton kokonaispisteissä. Miksei Vettelilläkin.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Tämän hetken ennustuksen mukaan sekä aika-ajoihin että kisaan luvassa sadetta Red Bull Ringille. Viikossa kerkee tosin muuttumaan.

Alkais jo!
Ääh, olen kieltänyt itseltäni tulevan kisaviikonlopun sääennustuksen tarkistamisen ennen kisaviikon maanantaita juurikin sen vuoksi, että se ehtii muuttua ja ehtisi vain turhaan innostua sateesta. No toivotaan, että tämä toteutuu. Jo se että vain perjantaina sataisi, takaisi herkulliset asemat aika-ajoon ja kisaan.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Huhut kertoo, että Hamilton ois ollu törky nopea noissa Mersun omissa testeissä pari päivää sitten. Kuulemma voittanut Bottaksen "sekunneilla". Toki nehän taisi ajella jollain vanhoilla autoilla, mutta eihän tuo hyvältä kuulosta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämän hetken ennustuksen mukaan sekä aika-ajoihin että kisaan luvassa sadetta Red Bull Ringille. Viikossa kerkee tosin muuttumaan.

Alkais jo!
Ääh, olen kieltänyt itseltäni tulevan kisaviikonlopun sääennustuksen tarkistamisen ennen kisaviikon maanantaita juurikin sen vuoksi, että se ehtii muuttua ja ehtisi vain turhaan innostua sateesta. No toivotaan, että tämä toteutuu. Jo se että vain perjantaina sataisi, takaisi herkulliset asemat aika-ajoon ja kisaan.
Itse en sääennustuksia katso kisoihin liittyen kuin korkeintaan siinä juuri viikonlopun alla, koska näissä ehtii tulla isojakin muutoksia todella lyhyellä ajalla. Etenkin näin kesäisin tuntuu olevan erittäin hankalaa tuon sään ennustaminen, koska muutoksia tapahtuu nopeasti.

En toki tiedä millaisia menetelmiä tuolla isossa maailmassa on nyt käytetty, mutta käsittääkseni tässä koronan aikana esim. lentokoneiden käyttöä on vähennetty huomattavasti ja säähavaintopalloja on taivaalla enemmän, ja ne on taas sitten epätarkempia.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Hieno väritys, mutta ei ole hopeanuolen voittanutta. Niin ärsyttävää kun sitä Mersun dominanssia onkin ollut katsella.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Hieno väritys, mutta ei ole hopeanuolen voittanutta. Niin ärsyttävää kun sitä Mersun dominanssia onkin ollut katsella.

Voi kun saisi yhden kisan ajaksi vanhan Mclarenin Hondan koneella ja tietysti Marlboron väreihin..siinä oli sitä jotain
Siihen rinnalle Williamssia Camelin väreissä
 
BaronFIN

Jäsen
Ikinä en ole tykännyt hopeasta värityksenä. Pliisu, harmaa, mitäänsanomaton. Pitäisi kieltää uusien autojen värinä. En tykännyt McLarenistakaan ”hopeana” vaikka Westin myötä sitä kuitenkin rikottiin mustalla kiitettävästi.

Sitä vastoin Arrowsin ja Salon musta oli tyylikäs kuin sika pienenä 90-luvulla. Tämä nykyinen Mersu lähentelee samaa tyyliä. Hyvä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös