Mainos

Formula 1 – kausi 2019

  • 232 914
  • 1 280
Aika monessa noista renkaisiin liittyvistä säännöistä on muuten ihan hyviä ideoita taustalla. Ongelma on vain se, että erot eri seosten välillä ei todellakaan ole niin suuret kuin alkujaan annettiin ymmärtää ja toisaalta varmaan toivottiin.

Eilenkin (kuten siis aina) oli huvittavaa kuunnella, kun ennen kisaa spekuloitiin erilaisilla rengasvaihtoehdoilla pitkä tovi ja erilaisia skenaarioita käytiin läpi oikein antaumuksella ja sitten 5 minuuttia ennen lähtöä todettiin yhteen ääneen, että eihän noiden seosten (millä valtaosa lähti) välillä juuri mitään eroa ole.

Yhtä huvittavaa on kisan aikana seurata, kun joku Hamilton narisee dramaattisesti renkaiden kulumisesta ja siitä, kuinka ei suunnilleen selviä elävänä pois kisasta. Samaan aikaan selostamossa dramatisoidaan renkaan kuorimista ja 40 kierrosta myöhemmin tullaan kuitenkin kädet pystyssä maaliviivalle samoilla kumeilla.

Renkaidenvaihto on nykyään käytännössä ainoa suurempi taktinen muuttuja kisan aikana, joten siihen pitäisi löytyä kyllä jotain lisää, jotta kisat pysyisivät mielenkiintoisina. Tuo Q2/Q3-sääntö on ihan turha, kun tosiaan nopeimmat pääsee kolmososioon renkailla kuin renkailla. Tallit pitäisi "pakottaa" jollain tavalla valitsemaan erilaisia taktiikoita. Joko niin, että tietyllä seoksella saa lähteä kisaan vain X määrä autoja ja Q1 ja Q2 jääneet kuskit saavat valita seoksensa ensin. Tai sitten tallien kuskien pitää lähteä eri seoksella kisaan. Jälkimmäinen olisi tietysti Valelle täysi katastrofi ja muutenkin lisäisi ykkös- ja kakkoskuskien välistä kuilua.

Eilen oli taas niin totaalisen tylsä kisa kuin vain olla voi. 52 kierrosta umpitylsää ja sitten ensimmäisen kunnon taistelun hetkellä kuvattiin Vettelin nopeimman kierroksen hakua ja maisemia. Jälkikäteen katseltuna tuo Norris-Ricciardo-Räikkönen-Hulkenberg -akselin vääntö oli lähellä koko kauden parasta viihdettä, mutta (suoraan) lähetykseen se ei päässyt.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
En kyllä rehellisesti näe mitään järkeä siinä, että Vettel ja Bottas vaihtaisivat paikkaa.

Vaikka Vettel on ollut kaukana parhaasta tasostaan, on mies kaiken sattuessa kohdalle edelleen yksi gridin nopeimmista. Mersu ei pomminvarmasti halua tilannetta jossa Vettel kykenisi haastamaan ja antamaan painetta Hamiltonille. Kaikki muistaa kuinka räjähdysherkkä tilanne oli Rosbergin ja Hamiltonin välillä. Mersulla ei oikeastaan ole mitään syytä vaihtaa nykyistä kaksikkoa, Bottas saa vapaasti haastaa Hamiltonia, mutta ei ole riittävän nopea olemaan todellinen uhka Hamiltonin mestaruudelle. Ja Valtteri on riittävän nopea tuomaan Mersulle tallimestaruuden, joten miksi tuota lähteä muuttamaan. Hamilton kykenee lyömään Schumin ennätykset, ja tätäkin silmällä pitäen ihmettelisin suuresti, mikäli Lewiksen kaveriksi haettaisiin joku, joka kykenisi (mahdollisesti) lyömään Hamiltonin. Hamilton on aivan ansaitusti Mersun ykköshevonen, ja mikäpä sen hienompaa kun ajattaa kuljettajaa joka tulee rikkomaan kaikki mahdottomana pidetyt ennätykset.

Eikä Bottas toisi Ferrarille mitään miksi hänet kannattaisi palkata. Tai ainakaan korvaamaan suoraan Vetteliä. Jos Vettelin taaperrus jatkuu, niin talli kääntää odotukset Leclerciin, joka on ajanut todella upeasti pääosin. Valtteri on parrasta ja vitun haistattelusta huolimatta edelleen melko väritön ja mauton, ei omaa isoa pr-arvoa, ja rehellisesti sanottuna ei ole esittänyt mitään ihmeitä vaikka alla on sarjan paras auto. Ja joo, on ollut paalulla, voittanut, ja ajanut kakkostiloja, mutta kun vertailu käy tallikaveriin, niin ei kukaan voi sanoa Valtterin onnistuneen hyvin. Uskon Valtterin saavan jatkoa Mersulla, koska Lewiksen kanssa välit ovat ilmeisen hyvät, Valtteri ajaa riittävän hyvin tallimestaruuden kannalta, muttei niin hyvin, että hänet satsattaisiin isolla rahalla toiseen talliin ykköskuskiksi.

Ja miksi edes siirtyä Ferrarille, talli on jälleen kerran onnistunut jättimäisellä budjetilla rakentamaan kasan paskaa. On tietysti legendaarisin talli, ja jos tuolla mestaruuden voittaa, niin nousee melko kuolemattomien legendojen joukkoon. Mutta kun viimeisistä mestaruuksista on 11 & 12 vuotta aikaa, niin aika heikkoa on touhu.

Olipahan taas kerran muuten tylsä ja paska kilpailu. Kimille toki peukku, melko maksimaalinen suoritus.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hamiltonilta Ranskan GP:n voittonsa jälkeen kritiikkiä kisan ja muidenkin F1-kisojen tylsyydestä (Fanit tätä mieltä? Ymmärrän hyvin). Nykyinen F1 onkin aika perseestä viihteen näkökulmasta. Hamiltonin mukaan F1-päättäjät ovat tehneet tosissaan töitä, mutta tulokset ovat olleet surkeita jo vuosia. Tallien välinen rahanjako on pielessä. Ja jos listaisin noiden lisäksi omat näkemykseni, radat on osin suunnitteltu päin persettä ja samoin renkaat ja säännöt. Uudet säännöt on tulossa vuonna 2021, ja nyt kuljettajia on ainakin hieman kuunneltu. Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että myönteisiä muutoksia olisi riittvävästi tulossa. Mutta toki toivon, että tulee. Tällä hetkellä F1 on viihteen ja kiinnostavuuden osalta niin surkeaa osalla radoista, että tarvitaan todella radikaaleja otteita F1:n pelastamiseksi. "Säästelen nyt polttonainetta ja renkaita", ei enää ole muutamaan vuoteen riittänyt.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uskon Valtterin saavan jatkoa Mersulla, koska Lewiksen kanssa välit ovat ilmeisen hyvät, Valtteri ajaa riittävän hyvin tallimestaruuden kannalta, muttei niin hyvin, että hänet satsattaisiin isolla rahalla toiseen talliin ykköskuskiksi.
Eikä oikein ole hyvä vaihtoehtojakaan. Ocon ei ole tiimipelaaja, eikä pärjännyt Perezillekään. Bottas oli kuitenkin suht kiistaton best of the rest kun Mersulle tuli. Ja nyt Ocon ilmeisesti olisi kelpaamassa Rellulle, en sitten tiedä mihin Hulkki on menossa, mutta eipä hänkään ole Bottakseen nähden edellä kuin ehkä kansallisuuden osalta.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Eikä oikein ole hyvä vaihtoehtojakaan. Ocon ei ole tiimipelaaja, eikä pärjännyt Perezillekään. Bottas oli kuitenkin suht kiistaton best of the rest kun Mersulle tuli. Ja nyt Ocon ilmeisesti olisi kelpaamassa Rellulle, en sitten tiedä mihin Hulkki on menossa, mutta eipä hänkään ole Bottakseen nähden edellä kuin ehkä kansallisuuden osalta.

Totta. Veikkaan että seuraavat isot liikkeet tullaan näkemään Max Verstappenin myötä. Max tuskin jaksaa vuosia katsoa ja odotella Red Bullin kehitystä. 2020 on nykyinen sopimus, mutta tuosta pääsee rahalla irti jos Vettel tai Hamilton päättää nakata hanskat naulaan. Toisaalta Ferrarilla on jo Leclerc, joten paha sanoa haluaako talli kahta nuorta taistelemaan keskenään, vai ottaako Mersu Maxin sitten korvaamaan Hamiltonia.

Hamilton-Verstappen näyttää paperillakin jo totaaliselta katastrofilta.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Uudet säännöt on tulossa vuonna 2021, ja nyt kuljettajia on ainakin hieman kuunneltu. Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että myönteisiä muutoksia olisi riittvävästi tulossa. Mutta toki toivon, että tulee. Tällä hetkellä F1 on viihteen ja kiinnostavuuden osalta niin surkeaa osalla radoista, että tarvitaan todella radikaaleja otteita F1:n pelastamiseksi. "Säästelen nyt polttonainetta ja renkaita", ei enää ole muutamaan vuoteen riittänyt.
Tärkeimpinä uudistuksina tuolle vuodelle 2021 lienevät tosiaan ehdotettu kulukatto sekä yksinkertaisemmat ja halvemmat hybridimoottorit. Autojen aerodynamiikasta koitetaan saada sellainen, joka mahdollistaa autojen ajavan entistä lähempänä toisiaan ilman, että likainen ilmavirtaus häiritsee liikaa takana ajavaa. Riittää Ross Brawnilla ja kumppaneilla miettimistä noissa asioissa.

Ilmeisesti myös uskovat sääntömuutosten houkuttelevan lisää moottorivalmistajia (= talleja) mukaan sarjaan ja tätähän tietty fanitkin toivovat.

Osa radoista on tosin sellaisia, että niissä ei saa mielenkiintoisia kisoja kirveelläkään. Monacon nyt tietävät kaikki, mutta Paul Ricardin kaltaiset pitkien mutkien radat ovat suorastaan myrkkyä kilvanajolle.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Aika monessa noista renkaisiin liittyvistä säännöistä on muuten ihan hyviä ideoita taustalla. Ongelma on vain se, että erot eri seosten välillä ei todellakaan ole niin suuret kuin alkujaan annettiin ymmärtää ja toisaalta varmaan toivottiin.
Vaikka olisi periaatteessa valittu toisistaan eroavat seokset kisaan, niin eikös nuo valita jo viikkoja (vai kuukausia) ennen. Silloin ei voi riittävästi ennakoida paikallista lämpötilaa. Jos Ranskan kisa olisi vaikka helteisenä ensi viikonloppuna, olisivat noiden renkaiden erot kenties ihan toiset.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Hamiltonilta Ranskan GP:n voittonsa jälkeen kritiikkiä kisan ja muidenkin F1-kisojen tylsyydestä (Fanit tätä mieltä? Ymmärrän hyvin). Nykyinen F1 onkin aika perseestä viihteen näkökulmasta. Hamiltonin mukaan F1-päättäjät ovat tehneet tosissaan töitä, mutta tulokset ovat olleet surkeita jo vuosia. Tallien välinen rahanjako on pielessä. Ja jos listaisin noiden lisäksi omat näkemykseni, radat on osin suunnitteltu päin persettä ja samoin renkaat ja säännöt. Uudet säännöt on tulossa vuonna 2021, ja nyt kuljettajia on ainakin hieman kuunneltu. Itse en ole kovin vakuuttunut siitä, että myönteisiä muutoksia olisi riittvävästi tulossa. Mutta toki toivon, että tulee. Tällä hetkellä F1 on viihteen ja kiinnostavuuden osalta niin surkeaa osalla radoista, että tarvitaan todella radikaaleja otteita F1:n pelastamiseksi. "Säästelen nyt polttonainetta ja renkaita", ei enää ole muutamaan vuoteen riittänyt.

Toki Mersun ylivoima vie mielenkiintoa aika rajusti, mutta kyllä minä suurimpana tekijänä näkisin tällä hetkellä renkaat. Eilenkin Juusela naureskeli miten joku oli veikannut Gaslyn tekevän ensimmäisen stopin kierroksella 14, ja totesi tämän olevan täysin yltiöoptimistinen heitto, koska Gasly lähtee softeilla. Noh, kierroksella 18 Gasly tuli sitten tekemään stopin, samalla kierroksella tuli Ricciardo sisään, ja Ricciardo strattasi sentään mediumeilla.

Renkaissa pitäisi olla isommat erot. Jos ajat hardilla, niin ajat pitkään mutta ajat alussa selvästi hitaammin. Nythän Kimikin roikkui eilen kovalla setillä muiden mukana. Ja softit olisivat sitten ylivoimaisesti nopeimmat, mutta myös sulaisivat alle nopeasti.

Toki isoimmat tallit vetävät jarrut kiinni, ja uhkaavat lähteä sarjasta joten eihän tälläisiä tulla näkemään. Eihän ne vittu aja enää edes kunnon sateessa. Sarja on pöhöttynyt dinosaurus, joka tekee näennäisiä korjauksia, mutta jättää oikeat liikkeet tekemättä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Renkaissa pitäisi olla isommat erot. Jos ajat hardilla, niin ajat pitkään mutta ajat alussa selvästi hitaammin. Nythän Kimikin roikkui eilen kovalla setillä muiden mukana. Ja softit olisivat sitten ylivoimaisesti nopeimmat, mutta myös sulaisivat alle nopeasti.
Tuntuu Pirelli olevan pitkälti tallien talutusnuorassa tässä asiassa. Perinteisesti Mersulla on ollut vaikeuksia renkaiden kanssa etenkin kuumilla radoilla, mutta tämän kauden Pirelleillä sellaista ongelmaa ei ole. Sattumaako? Jokunen vuosi takaperin Pirelli muutti renkaitansa kesän jälkeen niin, ettei Red Bullille löytynyt enää haastajaa loppukaudeksi.

En tiedä kuinka pitkä diili Pirellillä on sarjan kanssa, mutta kyllähän tämä nykytilanne huutaisi muitakin rengasvalmistajia peliin mukaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi ihmeessä Ferrari ottaisi Bottaksen?

Lähinnä itse pohtinut sitä vaihtoehtoa sen takia että Ferrari tajuaisi rauhoittaa tilannetta ja hankkia selkeemmän kakkoskuskin, varsinkin jos Vettel ei jatkaisi. Siinä roolissa Bottas on varmaan sarjan parhaimpia, tarpeeksi nopea tuomaan talliin pisteitä mutta tarpeeksi hidas ettei uhkaa ykköskuskia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Saa nähdä saako Gasly pitää paikkansa kauden loppuun asti. En kyllä odottanut, että uhkaisi millään tavalla Verstappenia, mutta onhan nuo tulokset nyt ihan surkuhupaisia. Vissiin Hartleyn surkeus sai Gaslyn näyttämään viime kaudella todellisuutta paremmalta. Joku Kvyat-Gasly vaihto voisi olla ihan hyvä loppukaudeksi.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän hurskastelua Mersulta väittää että joo on tylsiä kisoja mutta on se kuitenkin mukavaa voittaa kun olla voittamatta.

Aika helposti olisi sarja tasattavissa, otetaan käyttöön menestyspainot a la DTM. Mitä paremmin menestyy niin sitä painavammaksi auto ajan myötä tulee, aika nopeasti nuokin autot hidastuvat kun lyödään lyijyä reilusti koriin.

Ongelma tietysti on se että isot tallit (Mersu, Ferrari, Red Bull) käytännössä johtavat sarjaa ja eivät ne halua mitään tasoitusjärjestelmää.

Hienoa silti jos joku vielä jaksaa katsoa maksuTV:stä F1 kisoja, itse en jaksa enää katsoa edes noita ilmaiskoosteita.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika helposti olisi sarja tasattavissa, otetaan käyttöön menestyspainot a la DTM. Mitä paremmin menestyy niin sitä painavammaksi auto ajan myötä tulee, aika nopeasti nuokin autot hidastuvat kun lyödään lyijyä reilusti koriin.

Jotenkin nuo menestyspainot ja vastaavat tasoitusjärjestelmät ei mielestäni kuulu lajiin mitenkään. Itse vapauttaisin enemmän joidenkin osien kehittämistä ja kestävyyttä nykyisestä, se toisi lisää yllätyksiä edes yksittäisissä kisoissa. Lisäksi testaamista pitäisi edes hieman lisätä johonkin väliin, lisää vaikka kilpailujen jälkeisiä testejä ja ehkä muutamat talvitestit lisää että kausien välissä voisi oikeasti jotain tapahtua. Nyt mennään melkein samoissa voimasuhteissa siihen asti että säännöt isommin muuttuu.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Saa nähdä saako Gasly pitää paikkansa kauden loppuun asti. En kyllä odottanut, että uhkaisi millään tavalla Verstappenia, mutta onhan nuo tulokset nyt ihan surkuhupaisia. Vissiin Hartleyn surkeus sai Gaslyn näyttämään viime kaudella todellisuutta paremmalta. Joku Kvyat-Gasly vaihto voisi olla ihan hyvä loppukaudeksi.
Itse toivon kovasti, että se olisi juuri Kvyat joka nostettaisiin. Nyt Gasly toki sai säälipisteen Ranskasta kun Ricciardo sai penaltyn, mutta jos sinulla on tallissa kuski joka ajaa kärkiautolla 11 sijoja, niin eipä siinä mitään häviä, vaikka kuskia vaihdettaisiin. Olisi hienoa jos Kvyat kaikkien vaikeuksiensa ja epätoivoistenkin tilanteiden jälkeen saisi vielä alleen auton, jolla on mahdollisuus ajaa podiumeista ja hyvänä päivänä voitoistakin. Myös Gaslylle tämä todistaisi, että vaikka tippuisikin Toro-Rossolle niin portit ylös ovat vielä avoinna. Voisihan tuon vaihdon tehdä vaikka pariksi kisaksi kerrallaan ja katsoa muuttuuko tilanne vaihtamalla paremmaksi. Gasly ei kamppaile mestaruudesta, joten se on yhdentekevää, vaikka Red Bull mahdollisesti menettäisi 1-3 pistettä kokeilun vuoksi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vaikka Vettel on ollut kaukana parhaasta tasostaan, on mies kaiken sattuessa kohdalle edelleen yksi gridin nopeimmista. Mersu ei pomminvarmasti halua tilannetta jossa Vettel kykenisi haastamaan ja antamaan painetta Hamiltonille.
Ei Vetteliä varmaankaan tulla Mersulla näkemään niin pitkään aikaan kun Hamilton siellä ajaa, eli siinäkään mielessä kuskien vaihto Bottas <--> Vettel ei käy järkeen. Ainoana järkevänä vaihtoehtona näen sen että Hamilton ja Vettel vaihtaisivat keskenään paikkaa.

Onhan Vettel hyvä kuski mutta toisaalta ei miehessä samanlaista sädekehää ole kuin esim. Hamiltonissa. Vettelin kohdalla melko mielenkiintoinen fakta on se että mies ei ole vieläkään voittanut kilpailua mikäli on joutunut starttaamaan kisaan huonommasta kuin kolmannesta lähtöruudusta. Tämä on siinä mielessä jopa aika karu tilasto kun puhutaan miehestä joka on voittanut 52 kilpailua ja neljä maailmanmestaruutta.

Mutta ei sillä, en minä Vetteliä pelkäksi kalustolla mestaruutensa saaneeksi mieheksi nosta. Toki näistä neljästä mestaruudesta kaksi on tullut sen vuoksi että Red Bull oli ihan naurettavan ylivoimainen, mutta kyllähän vuosien 2010 ja 2012 mestaruudet olivat osoitus myös siitä että Vettel pystyi napsimaan hyviä sijoituksia muutenkin ja ajoi yleisesti fiksusti.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Onko tämä sitten jatkumoa Mersun ylivoimaisuudesta vai mistä, mutta Hamilton näköjään osallistunut myös FIA:n kokouksiin Pariisissa koskien noita tulevia suuria sääntöuudistuksia. Hamilton on kyllä aktiivisesti kritisoinut sarjassa vähän sitä sun tätä, joten saa nähdä kuinka monta ideaa hän saa menemään läpi yksinään. Milloin harjoitukset ovat olleet tylsiä ja milloin kisaviikonlopun rakenteita täytyisi tarkastella uudestaan.

Ilmeisesti muutkin kuskit ovat olleet tervetulleita noihin kokouksiin, mutta toistaiseksi Hamilton on ollut ainoa nimi, jonka on kerrottu olleen paikalla. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen, että kuinka aktiivinen Hamilton olisi tämän asian kanssa, jos joutuisi hikoilemaan vähän enemmän sunnuntaisin. Toisaalta hän on kuitenkin lajin kiistaton ykkösnimi ollut jo monia vuosia, joten varmasti häntä kuunnellaan.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
@Giroux Eiköhän Hamilton ja muut Mersun jäsenet tuolla ole urkinta hommissa. Saadaan FIA:lta etukäteen tietoa uusista säännöistä, jotta voidaan kyykyttää Williamsia ja muita pienempiä ja suurempia talleja sitten kun uudet säännöt tulevat voimaan. Ross Brawn olisi varmasti ylpeä kun joku seuraisi hänen jalanjälkiä.
Siinä voisi hetkellisesti naurahtaa kun kaudella 2021 Melbournen harjoituksissa Mercedes vetäisi 2 sekuntia toiseksi tullutta tallia nopeampaa. Kunnes sitten mentäisiin taas kuusi seuraavaa kautta Get in there Lewis meiningillä Mersun dominoidessa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Siinä voisi hetkellisesti naurahtaa kun kaudella 2021 Melbournen harjoituksissa Mercedes vetäisi 2 sekuntia toiseksi tullutta tallia nopeampaa. Kunnes sitten mentäisiin taas kuusi seuraavaa kautta Get in there Lewis meiningillä Mersun dominoidessa.
Mites paljon nopeammin se Schumi parhaimmillaan veti Ferrarin pahimpina dominointivuosina, olisiko ollut 2002 tai 2004? Jotenkin häijy mielikuva että jossain aika-ajossa olisi pamauttanut pari sekuntia nopeampaa kuin toisen tallin kuski. Barrichello taisi olla välissä.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Saa nähdä saako Gasly pitää paikkansa kauden loppuun asti. En kyllä odottanut, että uhkaisi millään tavalla Verstappenia, mutta onhan nuo tulokset nyt ihan surkuhupaisia. Vissiin Hartleyn surkeus sai Gaslyn näyttämään viime kaudella todellisuutta paremmalta. Joku Kvyat-Gasly vaihto voisi olla ihan hyvä loppukaudeksi.

Huhujen mukaan Buemia ollaan viemässä Bullille, kun Gasley on ollut iso pettymys.
Edit. Siis kesken kauden.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ja kuten arvata saattaa, muut tallit kyllästyivät Mersun dominointiin ja ovat äänestämässä sen puolesta, että palattaisiin viime kauden renkaisiin (mikäli tämä on siis mahdollista). Linkki Iltalehteen aiheen tiimoilta.

Onhan tämä vähän ristiriitaista, koska varsinaisesti Mersun vika se ei ole, että ovat niin ylivoimaisia tällä hetkellä. Voisin kuitenkin väittää, että tämän kauden rengasmuutokset ovat juurikin Mersua palvelleet eniten.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Ja kuten arvata saattaa, muut tallit kyllästyivät Mersun dominointiin ja ovat äänestämässä sen puolesta, että palattaisiin viime kauden renkaisiin (mikäli tämä on siis mahdollista). Linkki Iltalehteen aiheen tiimoilta.

Onhan tämä vähän ristiriitaista, koska varsinaisesti Mersun vika se ei ole, että ovat niin ylivoimaisia tällä hetkellä. Voisin kuitenkin väittää, että tämän kauden rengasmuutokset ovat juurikin Mersua palvelleet eniten.
Periaatteessa olisi Mersulle ihan oikein. Kaudella 2013 renkaita muutettiin sen takia kesken kauden kun ne eivät Mersulle sopineet, joten miksei nyt voitaisi tehdä samaa? Onhan tämä toki vähän ristiriitaista, että onko tämä oikea peruste lähteä muuttamaan renkaita kesken kauden, mutta tuskin muutos nyt ainakaan huonoksi kisailulle olisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viihdyttävä aika-ajo.

LecLerc todella kovassa vedossa ja ansaitusti paalulle. Kuvaavaa, että Ferrari vaikutti olevan omilla lukemillaan, niin eiköhän toinen niistä sitten leviä ennen viimeistä osiosta. Mahtaa Vetteliä pikkuisen vituttaa, kun tallikaveri paukuttaa paalulle samalla...

Pienet asiat ratkaisee. Hamiltonilta eka veto vituiksi, sitten jatkuvaa kitinää radioon ja yrittää kikkailla Bottasta antamaan imua. No lopulta sitten saa hyvän välin ja tikkaa paljon paremman kierroksen. Bottas sitten jäi sinne taakse jumiin ja tai ei kierros osunut ja tippui neljänneksi.
Hamiltonille pitäisi kyllä antaa rangaistusta Kimin blokkaamisesta. Saapa nähdä mitä tekee FIA. Aikamoinen paskamyrsky luvassa, jos selviää ilman.

Kimiltä hyvä veto! Magnussenin rangaistuksen takia lähtöruutuna kuudes.

Mukava nähdä kolmen kärjessä kolme eri tallia. Seitsemän joukossa myös kuuden eri tallin autot, kiitos Ferrarin tekniikan ja Gaslyn paskuuden. Toki Magnussen tippuu rangaistuksen takia alaspäin.

Gasly ei taida kautta nähdä loppuun Red Bullilla.
 

raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Hannu Jortikka
Eikös tuo Vettel hajoittanut ihan itse autonsa niin eipä siinä voi kun itseään syyttää. Hieno suoritus Lecceriltä ja Max sopivasti toiseksi, lähdössä kiihdyttää sitten kärkeen. Bottas taisi viimeistään nyt sinetöidä mm-sarjan 2.sijan paitsi jos huomenna olisi se hullupäivä ja ajelis jollain tuurilla kärkeen ja hämis tulis teilatuksi.

Alfan suoritukselle Iso peukku!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös