Formula 1 – kausi 2014

  • 330 324
  • 1 769

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös ainakin Allison, ehkä myös De Beer ole kuitenkin työskennellyt Alonsonkin kanssa Rellulla, eli enpä tiedä tästä etulyöntiasemasta.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eikös ainakin Allison, ehkä myös De Beer ole kuitenkin työskennellyt Alonsonkin kanssa Rellulla, eli enpä tiedä tästä etulyöntiasemasta.

Niistä ajoista (kun Alonso oli Rellulla) moni asia on muuttunut. Renkaat, downforce ym. tekniset ratkaisut. Toki ne muuttuu ensi kaudeksi, joten aika samalla viivalla ovat. Silti olen sitä mieltä, että Kimillä tulee olemaan pieni etu ko. asiassa.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis en ajatellut tuolta kantilta, että Kimi saa tallinsisäistä etua ex-Lotus-miehistä, vaan lähinnä sitä, että Ferrarille tulee aika osaavia tekijöitä, jotka ovat jotain tulostakin saaneet aikaan, joten nimenomaan Ferrarin kannalta ihan hyvä saada uusia näkemyksiä ja tekijöitä mukaan. Joko olisi pikkuhiljaa ilmapiiri muuttumassa pois 100%-latinovuosista?
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä Massa Lotuksella. Saataisiin selville onko miehestä vielä mihinkään, kun hän pääsi Alonson hirmuvallasta pois. Hyvään saumaan tulivat myös sääntömuutokset Massan kannalta, koska jos kyseessä olisi ihan normaalikausi ilman muutoksia niin tuskin olisi mitään saumoja mihinkään Sauberia parempaan talliin. Nyt jotkut Lotuksen kaltaiset tallit saattavat kaivata kokenutta kuskia autoonsa.
 
Pahoin pelkään vaan, että Lotus saa rahoitustaan kuntoon. Itsekin kyllä toivon samaa. Lotus on pahoissa rahaongelmissa ja päästäkseen jaloilleen tarvitaan paljon enemmän kuin Massan mahdollisesti tuomat sponsorirahat. Toivottavasti olen väärässä.

Linkki Maikkarin uutiseen Massan ja Lotuksen neuvotteluista: http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2013/09/1805755/felipe-massa-neuvottelee-lotuksen-kanssa

En saa puhelimella linkitettyä kunnolla
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Massaa huhutaan nyt Williamsille. Lotus päätyisi Maldonadoon ja Massa menisi Williamsille jonkun pankin tuella. Toki voi mennä sillä tuella myös Lotukselle.
 
Suosikkijoukkue
KK
Massaa huhutaan nyt Williamsille. Lotus päätyisi Maldonadoon ja Massa menisi Williamsille jonkun pankin tuella. Toki voi mennä sillä tuella myös Lotukselle.

Oliko jotain linkkiä/lähdettä? Onhan noista puhetta ollut, mutta jotain tuoretta?

Massalla taitaa olla kuskimarkkinoilla muutenkin ihan hyvä tilanne kun autot muuttuu ja taitavista sekä kokeneista kuskeista on pulaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Massa ehdolla Bottaksen tallikaveriksi | Sportti.com

Huhujahan nämä ja ei mikään paras sivusto, mutta mistäpä näitä tietää.

No hienoa tässä "uutisessa" on kumminkin se, että Massa menisi todellakin Bottaksen tallikaveriksi. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten Bottas ajaa Massaa vastaan. Uskon, että Massa olisi erittäin tärkeä palanen. Toivottavasti Williams saa autonsa kulkemaan ensi kaudeksi. Jospa se Mersun kone toimisi niin hyvin kuin huhuista on kuulunut niin sieltä saattaisi tulla kahinaa kärkeen. Toivossa on hyvä elää niin kauan kuin... Täh?
 
Suosikkijoukkue
KK
Massaa huhutaan nyt Williamsille. Lotus päätyisi Maldonadoon ja Massa menisi Williamsille jonkun pankin tuella. Toki voi mennä sillä tuella myös Lotukselle.

Eric Boullier on kyllä kovasti haluamassa Massaa Lotukselle. Ehkä Lotus vaihtaa molemmat kuskit ja ottaa Maldonadon ja Massan. Kokemusta ja nuorta intoa.

Suomi F1:n uutinen: Felipe Massa vahvoilla Lotuksen rattiin SuomiF1

Bottaksen tilanne näyttää hyvältä Williamsilla. Häntä tuntuu kehuvan koko tiimi. Olisi ihme, jos sopimusta ei jatkettaisi.

Maikkarin uutinen: http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/2013/09/1806333/williamsin-mentori-kehuu-bottasta-han-pitaa-oman-tyylinsa
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Rupesin tossa kelaamaan, että onpas paljon ensikaudesta ollut keskustelua jo nyt. Vertaa tämän meneillään olevan kauden ketjuun, niin ero on selkeä.

2013 kauden ketju avattiin vasta Marraskuussa ja siihen tuli ennen kauden alkua n. 9 sivua tekstiä.

2014 kauden ketju avattiin jo Elokuussa ja siihen on nyt jo kirjoitettu 12 sivua tekstiä. Selvästi kaikki uudet jutut ja Kimin Ferrari sopimus lisännyt mielenkiintoa koko härdelliä kohtaan. Hyvä näin.
 
Johtuu todellakin uusista säännöistä tekniikassa, radoista (joista ei vielä edes hirveästi ole keskustelua edes ollut), kuljettajaspekulaatioista ja varmasti siintä, että tämä kausi alkaa olemaan sinettiä vailla valmis. Vettel voittaa ja taistelu tulee olemaan lähinnä sijoista kaksi ja kolme. Moni (minä mukaan lukien) on jo hieman siirtänyt katseensa tulevaan kauteen.

On kyllä kiva nähdä muutama uusi ja uusi-vanha rata. Jos ne suunnitellut 22 rataa tuli niin olisi kyllä siistiä. Varmasti pitkä kausi kuskeille, mutta mikä parasta katsojille. Tosin jos joku muu kuin Kimi karkaa jo kuden puolivälissä niin voi olla hieman masentavaa.
 
Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit
On kyllä kiva nähdä muutama uusi ja uusi-vanha rata. Jos ne suunnitellut 22 rataa tuli niin olisi kyllä siistiä. Varmasti pitkä kausi kuskeille, mutta mikä parasta katsojille.

Jos noita kisoja vaan järjestellään järkevästi siten, että matkustusta tulee mahdollisimman vähän, niin kyllä nuo kuskit varmaan paljon mielummin ajavat sen 22 kisaa kuin tekevät sen sijaan PR:ää ynnä muuta soopaa. Eli en usko että sieltä suunnalta tulee niin paljon vastustusta.

Tällä hetkellä tosin näyttäisi paperilla olevan 21 kilpailua...
 
Äkkiseltään wikipediasta tsekkasin tuon 22. Mutta tosissaan wikipedia.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eikös Hulkenberg ollut jo välillä varmuudella menossa Lotukselle? Hulkenberg + Massa vaikuttaisi mielenkiintoiselta kuskikaksikolta.

No ei millään varmuudella. Maldonadosta on siis kiinnostunut Lotus ja varmaan Williams. Lotus tarvitsee maksukuskin mihin Maldonado sopisi loistavasti. Lisäksi Maldonado varmasti tykkäisi itsekkin mennä sinne, koska auto on ollut kilpailukykyisempi. Mikä Williamsin rahatilanne on? Onko Hulkenbergillä isoja sponsseja?
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Hulkenbergillä ei ole ainakaan minun silmiini osuvien juttujen perusteella mitään sponsori tukea, mutta onhan hän mielestäni osaavin kuski, joka on vapaana. Nuorikin vielä. Saa nähdä, että jos Massa menee Lotukselle, niin miten Hulkin käy.

Kalenterissa tosiaan 21 kisaa nyt, mutta jälleen New Jerseyn kisa nousi uudestaan mahdollisuudeksi ajaa ensikaudella, vaikka sen piti olla menetetty tapaus ensikauden osalta. Kisan tilanne on kyllä sellaista vuoristorataa, että veikkaan sen siirtyvän eteenpäin. Toki toivon sitä jo ensikaudelle.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Villeneuve ihmettelee Kimin valintaa -IS-

Mitäköhän Räikkönen on Villeneuvelle tehnyt kun viha tuntuu olevan pohjaton. Olikohan McLarenille tarjolla Kanadalainen kuljettaja kaudelle 2002?

Aika sinänsä huvittavaa että eipä Villeneuvea itseänsä voi pitää minään autonkehittäjäguruna ja hän syyttää Kimiä siitä ettei tämä osaa kehittää autoa. Todellisuudessa F1-kuskit jotka oikeasti osaavat kehittää autoa eteenpäin ilman että tallin insinööritiimillä olisi siihen valtavaa osaa ovat todella vähässä, vaikka toisenlaista mielikuvaa pyritäänkin managerien ja PR-ihmisten puheissa ylläpitämään.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Todellisuudessa F1-kuskit jotka oikeasti osaavat kehittää autoa eteenpäin ilman että tallin insinööritiimillä olisi siihen valtavaa osaa ovat todella vähässä, vaikka toisenlaista mielikuvaa pyritäänkin managerien ja PR-ihmisten puheissa ylläpitämään.

Jep ja ei se lopulta ole edes kuskien tehtävä. Sen takia siellä jengissä sitä porukkaa on niin paljon, että auto saadaan hyväksi. Kuski sanoo mikä on vikana ja sitten on mekaanikot, jotka laittaa auton paremmaksi. Se on nykyään ihan paskapuhetta, että kuskin pitäisi ns. kehittää autoa. Kuskin tehtävä on ajaa ja muut hoitavat sen kehityksen.
 
Näinhän se on. Kuski kertoo vaan esimerkiksi, että auto puskee tai yliohjautuu liikaa. Insinöörit sitten käsittelevät datan sekä kuskin kommentit ja kertovat mekaanikoille mitä tehdä autolle. Ei kuskin tarvi auton osia alkaa suunnittelemaan. Ja mistä ihmeessä Villeneuve tietää Kimistä juuri mitään. On vaan kateellinen Räikköselle.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Button jatkaa McLarenilla. Näin kertoo sportti.com. Onhan tuo jo tiedossa ollutkin. Myös Perezin jatko taitaa olla selvä?
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Nähdäänkö sittenkään Kimiä ja Alonsoa samassa tiimissä? Nyt laulaa sellaiset huhut, että Alonso ja McLaren olisi kovastikin haluamassa sopimusta. Perez on sitten se häviäjä tässä jos noin kävisi. Ja jos näin kävisi, niin kuka on Kimin pari Ferrarilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös