Formula 1 – kausi 2013

  • 588 062
  • 1 881

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Vuosikausia on valiteltu miten Ferrarilla vuoroin Rubens ja Massa kumartelevat ykkökuskin suuntaan ja alistuvat lampaina kaikkiin tiimin käskyihin ja nyt sitten Vettel pitäisi jo heittää pois koko sarjasta, kun haluaa ajaa kilpaa.
Tässähän ei ole kyse samasta asiasta. Ferrarilla ei jäädytetty tilannetta ennenkuin se oikea kuski oli edellä. Nyt Red Bull jäädytti tilanteen ja Vettel lähti kisaamaan tallikuskia joka oli pienentänyt tehojaan. Aika kusipäistä mielestäni.
 
RDivis

Jäsen
Enpä tiedä, vaikutti oikeasti siltä, että Nico oli oikeasti hilkulla päästellä ohi. Uskon asiaan vaikuttaneen sen, että hänen korvaansa myrkkyä suolsi lopulta Brawn, joka on noh Brawn. Eikä Nico ole muutenkaan riittävän röyhkeä voittaakseen mitään isompaa.

RBR:n puolella varikkomuurilta supisivat Vettelin korvaan whatshisnamet, joiden puhe on kärpäsen surinaa Seban korvissa. Vettelistä on tullut uskomattoman röyhkeä. Tasapainoilee aina välillä sinä samalla rajalla missä Alonso ja Hämis. Eli joskus tulee typerää "Mark is slower get him off"-settä ja joskus hyviä suorituksia.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kyllähän tuossa tv-kameroille räikein tallimääräys tuli Ross Brawnilta, mikä ei yllätä kun miettii kaverin historiaa näissä. Nico olisi vaikka kävellyt Hamiltonin ohi kun oli enemmän vauhtia ja sitten vielä tuo viimeisen kierroksen bensansäästely Lewiksella, mikä tiputti hänen vauhtia ihan tolkuttomasti, Nico olisi päässyt jokaisessa ulostulossa ohi jos ei olisi käsketty olla ohittamatta. Toki vapaassa kilpailutilanteessa Hamiltonkin olisi ollut ärhäkkäämpi. Otti huolella kupoliin viimeisen kierroksen alkaessa kun Nico tulee DRS auki Hamiltonin imussa ja olisi mennyt heittämällä ohi, mutta nostaa kaasun 300m ennen mutkaa. Normijarrutus satasen taululla. Olisiko Mersulla sitten joku sopimus ollut kumpi on edellä tietyssä vaiheessa vai joko annettiin Hamiltonille ykköskuskin paikka (onhan se voinut jo tulla sopimusneuvotteluissa).

Käytännössähän Vettel teki sen mihin Nicolla olisi ollut saumat, mutta Vettel ei joko noudattanut käskyä (eli pidetään sijoitukset) tai sitten Red Bull kusetti Webberiä todella tylysti ja antoi eri ohjeet, mihin en jaksa uskoa. Oli kyllä jäätävät kehonkielet takahuoneessa ja podiumilla. Webberillä kuuluisa banaani otsassa ja siihen vielä Vettelin anelut nieleskelävällä äänellä "Mark?".

Kimin osalta taas turhauttava kisa. Renkaat menee muiden turbulenssissa ja ohi ei päässyt. Kyllä se lähdön sade vei hyvät pisteet tänään. Koko kisa kuivalla niin aivan eri tilanne olisi ollut. Harmi kun ei päässyt ajamaan tyhjällä radalla, edelleen haluaisin nähdä missä mennään jos ajetaan kisaa Red Bullia vastaan, koska taas Red Bull joutui ja pääsi himmaamaan niin paljon renkaiden vuoksi. Olisiko tuossa se Lotuksen etu, eli ei tarvitse pudottaa tietoisesti vauhtia niin paljoa. Seuraava varmasti kuuma keli on Bahrainissa ja siellä viime vuonna oli vauhti kohdillaan.

Huominen AS voisi kertoa sisäpiiristä oliko Fernandon päätös pysyä ulkona rikkinäisellä etusiivellä tallin vai Alonson oma. Ferrarin vauhti ei tänään riittänyt tuota pidemmälle ja Massa otti maksimin mitä oli tarjolla. Lopun varikkostoppi oli hyvä oivallus. Huomasivat, että IsoJussi tulee takaa kovempaa ja ajaisi Massan kiinni sillä vauhdilla ja arvelivat että ei enää pysähdy. Massa sisään ja 3sek kovempia kierroksia loppukisa uusilla renkailla ja varma vitossija. Kuluneilla jos olisi jäänyt pelaamaan survival-moodilla niin olisi noutaja tullut kun Grosjean olisi tullut ainakin imuun ja ehkä ohi.

Heti kun tuli enemmän stoppeja niin alkoi tulemaan virheitä varikolla. Buttonilla jäi rengas kiinnittämättä, Force Indialla levisi joko pulttipyssyt tai renkaiden kiinnityspultit, kolari ja pari läheltä piti tilannetta...

Mutta hyvin jäi skismaa parin tallin sisälle, suap nähä mitä tapahtuu.
 
Webber on ollut lojaali tallia ja Vetteliä kohtaan. Ja Seb on kertonut olevansa myös tiimipelaaja. Kummallekin kuljettajalle ilmoitettu pitäkää sijoitukset ja säästäkää autoa. Vettel viis veisaa ja tekee vielä härskin ohituksen. Toki voitosta ajetaan ja sinäänsä ymmärrän tuon teon, mutta kun mietitään että Vettel varmasti tiesi Webberin säästelleen autoaan tallin pyynnöstä ja sama pyyntö oli hänelle annettu niin aikamoin sucker punch tuo oli.

Juuri näin. On mielestäni täysin eri asia hidastaa ja päästää pahimmillaan kymmenien sekuntien päässä oleva hitaampi kuljettaja ohi, kuin ohittaa tallikaveri, kun on annettu ohjeet säästää renkaita ja autoa. Juurikin sucker punch on hyvä termi kuvaamaan Vettelin tämän päivän toimintaa, en osaa arvostaa. Noin muuten täytyy sanoa, että olen tyytyväinen Alonson kohtalosta. En ole millään tavalla Alonsovastainen, mutta oli mielestäni piittaamatonta jatkaa tuolla etusiivellä ja lopputulos oli ansaittu.

Buttonin kohtaloa täytyy taas kerran harmitella. Olisi Macin nykyautolla mitattuna ajanut huippukisan, mutta jälleen kerran epäonni ja huolimattomuus vei pisteet Jensonilta. Milloin on etusiiven kiinnitys huono ja putoaa auton alle kanttarin ylityksessä, milloin hajoaa vaihdelaatikko ja nyt vielä ei saada rengasta kiinni. Onneksi kaiken epäonnen voi kuitata sillä tuurilla, että sattui oikeaan aikaan Brawn GP:lle ja voitti maailmanmestaruuden, jonka todellakin miehelle suo. Paljon on muuten aikaa kulunut siitä, kun oma Buttonin fanitus alkoi vuonna 2000 kauden toisessa kilpailussa. En edes muista mistä homma lähti liikkeelle, mutta enpä ole yhdenkään toisen formulakuskin saavutuksista saanut samanlaisia fiiliksiä, kuin JB:n. Toki Räikkösen ja Häkkisen hienot mestaruudet viimeisissä kisoissa ja Häkkisen Span ohitus on ollut hemmetin hienoja tapahtumia, mutta kyllä mulle ykkösjuttu on Buttonin maailmanmestaruus 2009.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ei tehnyt ohitusta tarkoituksella. Nyt tulee aika paksua settiä.
Vettel sanoi että vahingossa jätti huomioimatta tallimääräyksen, ei sitä että olisi vahingossa ohittanut. Toisin sanoen, muka ajeli kisaa tietämättä mistään tallimääräyksestä. Yhtä kaikki, minä en usko tuota selitystä yhtään. Vettel joutuu tästä tempusta vielä tallin sisällä maksamaan, tavalla tai toisella.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vuosikausia on valiteltu miten Ferrarilla vuoroin Rubens ja Massa kumartelevat ykkökuskin suuntaan ja alistuvat lampaina kaikkiin tiimin käskyihin ja nyt sitten Vettel pitäisi jo heittää pois koko sarjasta, kun haluaa ajaa kilpaa. Ymmärrän kyllä Markin vitutuksen, mutta näin katsojan kannalta on toivottavaa, että tämä johtaa siltäkin suunnalta vain entistä kovempaan taisteluun ja ehkä siinä samassa menee pari radioviestiäkin ohi. Miten niistä tallimääräyksistä nyt yhtäkkiä tulikin niin suosittuja katsojien keskuudessa?

Tottakai tallimääräykset on perseestä ja kilvanajo pitäisi sallia mutta eihän tässä ole varsinaisesti siitä kyse. Webber olisi ihan hyvin voinut voittaa, jos ei olisi noudattanut tallin käskyä auton säästämisestä luullen että myös tallikaveri on ymmärtänyt määräyksen. Nyt sitten Webber noudatti tallin toivetta ja Vettel ei ja Vettel voitti Webberin tallin ohjeiden vastaisesti. Webberhän kontrolloi kisaa ihan hyvin verrattuna Vetteliin kunnes sitten Vettel tuli ohi. Olisiko Vettel edes saanut Webberiä kiinni jos talli ei olisi puuttunut ajamiseen mitenkään? Epäilen että Webber ei ole jatkossa kovinkaan halukas noudattamaan mitään tallin määräyksiä ainakaan jos sillä saavutetaan jotain etua Vettelille.

Eihän tämäkään tilanne nyt voi sinusta olla rehtiä mies vastaan mies kilvanajoa? Jos kerran talli on antanut käskyn säästää autoa koska tallikaveri ei ole uhka.
 
Dängleri

Jäsen
Luonnollisesti tallimääräyksillä on omat etunsa, etenkin kun koko sirkuksessa pyörii isot rahat, mutta silti tämän(kin)päiväinen esitys vei makua koko lajista. Omasta mielestäni Vettelin ja Webberin sekä Hamiltonin ja Rosbergin väliset kisaamiset olivat autourheilua parhaimmillaan. Se, että molemmat taistelut jäädytettiin tallien toimesta vasta siinä vaiheessa, kun se "oikea" kuski oli edellä, olikin sitten suuremman luokan perseilyä, siitäkin huolimatta että ymmärrän tallien tarkoitusperät.

Päivän parhaimman komediapalan tarjoili sentään Ferrari ja Nolonso; olipahan mielenkiintoinen ratkaisu jatkaa kisaamista, vaikka etusiipi roikkui puoliksi irti. Mut mikäs siinä, lopputulos oli varsin miellyttävä.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Värikäs skaba, jonka tapahtumat tulevat varmasti heijastumaan vielä muihin kilpailuihin jatkossa. En ymmärrä tätä mielensä pahoittamista Vettelin ohituksesta. Ei kunnioittanut tallin käskyä, ja olihan se itsekäs liike Vetteliltä. Ja voisi sanoa myös kusipäinen. Mutta F1 on ollut välillä aivan liian kliininen, ja heti, kun tapahtuu jotain tästä poikkeavaa draamaa, täällä on suurin osa valittamassa??? Sori, mutta tämä ei ihan avaudu minulle.

Vaikka lopputulos ei ollut omien toiveidenkaan mukainen (mieluisin skenaario oli, että Vettel ja Webber olisivat klikanneet toisensa pihalle ja toiseksi mieluisin Webberin voitto tiukan kamppailun jälkeen), niin kyllähän tämä piristi kummasti.

Nico toimi kiiltokuvapoikana tallin ohjeiden mukaisesti, ja Hamilton arvosti tätä tietysti, eikä osannut iloita kunnolla kolmossijastaan. Täysin ymmärrettävää sinänsä Mersulta, mutta olisihan sitä katsojana halunnut mieluummin nähdä kunnon väännön ja lisää draamaa kulisseissa tältäkin osin.

Kimin kisa oli suuri pettymys. Tuntuu käsittämättömältä, miten Lotuksen vauhti tippuu noin räikeästi märällä radalla. Jotain muutakin häikkää säädöissä oli, kun ohi ei päässyt millään, omiin silmiin auto näytti aliohjaavan mutkissa pahasti. Pieni takaisku MM-taistelun kannalta, mutta onneksi vauhti sinänsä ei ollut viikossa kadonnut mihinkään.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Värikäs skaba, jonka tapahtumat tulevat varmasti heijastumaan vielä muihin kilpailuihin jatkossa. En ymmärrä tätä mielensä pahoittamista Vettelin ohituksesta. Ei kunnioittanut tallin käskyä, ja olihan se itsekäs liike Vetteliltä. Ja voisi sanoa myös kusipäinen. Mutta F1 on ollut välillä aivan liian kliininen, ja heti, kun tapahtuu jotain tästä poikkeavaa draamaa, täällä on suurin osa valittamassa??? Sori, mutta tämä ei ihan avaudu minulle.

Kovasti sitä jaksetaan jääkiekossakin sucker puncheista valittaa, miksi ihmeessä jos se draama kerran on vain toivottavaa? Mitä likaisempaa sen parempi? Tämä Vettelin teko Webberille oli verrattavissa oleva tuollaiseen. Tallimääräykset on perseestä mutta yksipuoliset (vain muka toista koskevat) on vielä enemmän perseestä.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Päivän parhaimman komediapalan tarjoili sentään Ferrari ja Nolonso; olipahan mielenkiintoinen ratkaisu jatkaa kisaamista, vaikka etusiipi roikkui puoliksi irti. Mut mikäs siinä, lopputulos oli varsin miellyttävä.
Kyllä vielä parempaa komediaa tarjosi Hamilton, joka ei muistanut missä tallissa ajaa. Mitäköhän tapahtuu kun Hämiksen peileihin ilmestyy nopeampi McLaren, Hamilton tekee tilaa "tallikaverille"?

Jotenkin ei kyllä yllätä yhtään että oli juuri Hamilton joka tuon teki.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä ettei Vettel mennyt lähtenyt mihinkään tallimääräyksiin. Hyvä, että Rosbergkin ahdisteli Hamiltonia, vaikka Hamiltonin puolella olinkin. Harmi Räikkösen kannalta, että taas tuli se viime kaudelta tuttu perisynti, että ohi ei pääse. Päivän parasta antia oli Alonson hiekkaan juuttuminen.

Hieman outoa, että se Kiinan GP on vastan 3 viikon päästä, kun on kuitenkin siinä melkein vieressä. Hyvin voisi vetää viikon tauolla tämänkin ja sitten 2 viikon päästä Bahrain. Nyt ennen Kataloniaakin on 3 viikon tauko, niin hyvin mahtuisi vielä 1 kisa tänne alkukauteen. Toivottavasti ensi kaudelle saadaan 1 tai 2 lisäkisaa.
 
Outsider

Jäsen
"Mark is too slow, get him away"

Webber on ollut lojaali tallia ja Vetteliä kohtaan. Ja Seb on kertonut olevansa myös tiimipelaaja. Kummallekin kuljettajalle ilmoitettu pitäkää sijoitukset ja säästäkää autoa. Vettel viis veisaa ja tekee vielä härskin ohituksen. Toki voitosta ajetaan ja sinäänsä ymmärrän tuon teon, mutta kun mietitään että Vettel varmasti tiesi Webberin säästelleen autoaan tallin pyynnöstä ja sama pyyntö oli hänelle annettu niin aikamoin sucker punch tuo oli.

Aikaisemmassa vaiheessa kisaa Vettel oli selkeästi Webberiä nopeampi, mutta talli käski pysyä rauhassa takana ja odotella. Ymmärrän täysin Vetteliä, että ei kiinnosta ajaa jonossa maaliin, kun on nopeampi ja ei ole mitään ongelmaa miksi pitäisi säästellä autoa. Aika moinen sucker punch tallilta parempaa kuljettajaa kohtaan, jos ei saa ohittaa taktiikalla/tiimi määräyksellä(Mark is too slow... itke vähän lisää vai miten se meni?) eikä puhtaasti ohittamalla. Webberin "auton säästäminen" oli aika mielenkiintoisen näköistä siinä kohtaa, kun Vettel tuon ohituksen teki. Joku voisi sanoa, että siinä yritettiin ihan tosissaan ajaa kilpaa ja tulla vielä uudestaan ohi, mutta ei vaan vauhti riittänyt. Tuskin sen jälkeen oli tarvetta enää hidastella ainakaan tallia miellyttääkseen, kun kaiken pystyi pistämään Vettelin piikkiin.

Eihän tämäkään tilanne nyt voi sinusta olla rehtiä mies vastaan mies kilvanajoa? Jos kerran talli on antanut käskyn säästää autoa koska tallikaveri ei ole uhka.

Kuten jo yllä kirjoitin, niin kyllä se taistelu minusta näytti juuri siltä, että siinä ajettiin rehdisti kilpaa, eikä Mark siinä enää mitään säästellyt, kun yritti itse useammassa mutkassa painaa takaisin ohi. Vauhti ei vaan riittänyt. Se olisiko Vettel saanut Webberiä ylipäätänsä kiinni jää arvailujen varaan, mutta oliko sekään rehtiä, että Vettelin käskettiin aiemmassa vaiheessa pysyä Webberin takana, vaikka oli selkeästi nopeampi?

Minun puolestani Webber olisi kyllä saanut voittaa, koska pidän Vetteliä paljon pahempana uhkana Räikköselle ja kaikki pisteet häneltä pois ovat aina plussaa. Katsellaan niitä tallimääräyksiä kuitenkin vasta loppukaudesta uudelleen, koska tässä vaiheessa kautta kaikki on vielä auki ja kunnon kilpailu voittaa jonossa ajelemisen. Jos tämänpäiväinen ei sitä lopulta ollut Webberin (ja Nicon) hidastelun takia, niin toivottavasti jatkossa heillekin tulee ongelmia radioliikenteen kanssa ja radalla nähdään kunnon vääntöjä.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Vettelin täysin kusipäinen temppu voi vielä koitua sarjan kiinnostaavuuden pelastukseksi. Olkoonkin, että kiinnostava se on jo nytkin. Tallimääräyksiä se ei varmasti poista, mutta nöyryys tiimipelaamiseen saattaa vähetä muissakin kuskeissa. Vähintäänkin saadaan 2000-luvun versio kultaisen 80-luvun tallien sisäisistä mittelöistä.

Alonson ja/tai Ferrarin toimintaa on vaikea käsittää. Olisi kiva kuulla mitä radiossa solkattiin ensimmäisen kierroksen aikana italiaksi. "Mulla on etusiipi puoliksi rungon alla, mutta katsotaan miten käy. Riskeeraan mieluusti henkeni, jos sillä voi voittaa jotain", vai "Pysy radalla, kyllä se siitä irtoaa." Varikkokäynniltä ei olisi voinut mitenkään välttyä, joten tämä jäätyminen ihmetyttää tosiaan. Radan kuivumisella saattoi tietysti olla jotain tekemistä. Tifosi, edellinen winkwinkiksi, kunhan jaksat taas pettymykseltäsi tulla kertomaan mistä oikeasti oli kyse.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovasti sitä jaksetaan jääkiekossakin sucker puncheista valittaa, miksi ihmeessä jos se draama kerran on vain toivottavaa? Mitä likaisempaa sen parempi? Tämä Vettelin teko Webberille oli verrattavissa oleva tuollaiseen. Tallimääräykset on perseestä mutta yksipuoliset (vain muka toista koskevat) on vielä enemmän perseestä.

Sucker punch lätkässä = kilvanajo formuloissa? Ällistyttävä näkemys. Se, että ohittaa toisen radalle EI ole lähtökohtaisesti likaista. Webberin kannalta toki sääli, kun ei ollut varautunut, että Vettel tulee yrittämään ohi, onneksi pisti kunnolla kampoihin. Likaista on mitä mm. Schumi on aikanaan tehnyt mestaruustaistoissa.

Ja jos seurasit kisaa, asia tuli harvinaisen selväksi, että Red Bullin ohje oli rauhoittaa tilanne. Joten tässä yhteydessä lässytys yksipuolisesta tallimääräyksestä on aivan turhaa.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sucker punch lätkässä = kilvanajo formuloissa? Ällistyttävä näkemys.

Molemmille annettu tallimääräys autojen säästämisestä ja sijoitusten jäädyttämisestä, kun vain kärjessä ollut Webber noudattaa määräystä ja tämän seurauksena Vettel pääsee iskuetäisyydelle ja menee ohi niin se on sinusta siis rehtiä kilvanajoa. Ällistyttävä näkemys.

Ja jos seurasit kisaa, asia tuli harvinaisen selväksi, että Red Bullin ohje oli rauhoittaa tilanne. Joten tässä yhteydessä lässytys yksipuolisesta tallimääräyksestä on aivan turhaa.

Seurasin, mitähän tuo tilanteen rauhoittaminen sinusta tarkoitti? Sitä että Vettel tulee ohi, Webber rauhoittaa? Niin ja minähän en väitä että Red Bull olisi tehnyt mitään yksipuolista tallimääräystä vaan juuri sen vastaisesti, ohje oli molemmille. Webber noudatti sitä Vettel ei, niin tuo RB:n tallimääräys toimi kuin yksipuolinen määräys ja se ei ollut rehellistä mies vastaan mies kisaa nähnytkään. Hauskempaa katsottavaa se oli kuin Mercedeksen ja Nicon sopuilu (vaikka Nicokin näytti närkästyksensä niin paljon kuin pystyi silti rikkomatta varsinaisesti annettua ohjetta), mutta ei se poista sitä että Vettel toimi tallin sisällä paskamaisesti ja nimenomaan Webberiä kohtaan.

Kuten jo yllä kirjoitin, niin kyllä se taistelu minusta näytti juuri siltä, että siinä ajettiin rehdisti kilpaa, eikä Mark siinä enää mitään säästellyt, kun yritti itse useammassa mutkassa painaa takaisin ohi. Vauhti ei vaan riittänyt. Se olisiko Vettel saanut Webberiä ylipäätänsä kiinni jää arvailujen varaan, mutta oliko sekään rehtiä, että Vettelin käskettiin aiemmassa vaiheessa pysyä Webberin takana, vaikka oli selkeästi nopeampi?

Jos se Webberin kiinni ajaminen oli Vettelille olevinaan niin helppoa niin merkillisen helposti Webber kisaa kontrolloi kärjessä ennen tallimääräystä auton säästämiseksi. Aikamoisilla Vettel laseilla saa katsella jos uskoo että Vettel olisi kuitenkin saanut Webberin kiinni ilman määräyksiä ja olisi mennyt ohi jos Webber olisi ollut tietoinen että tässä oikeasti ajetaan kilpaa tallikaveria vastaan. Puolustavat ajolinjat eivät välttämättä ole sama kuin nopeimmat ajolinjat kisassa, niillä vain jarrutetaan ja kiihdytetään siten että takanatuleva ei saisi suorien päässä ohitusmahdollisuuksia. Se saattaa uhrata aikaa kellossa, mutta ohittaminen vaikeutuu selvästi. Webberillä ei ollut mitään tarvetta ajaa puolustavilla linjoilla Vetteliä vastaan ennen kuin ymmärsi että Vettel meinaa todellakin tulla ohi, tässä vaiheessa Webber toki yritti pitää Vettelin takanaan mutta kuten Salo kertoi niin siinä ensimmäisessä yrityksessä Vettel ajatti Webberin röyhkeästi niin ulos että se mahdollisti ohituksen hieman myöhemmin samalla kierroksella siinä kohtaa missä se ohitus sitten lopulta tapahtui. Olisiko tuota tullut jos Webber olisi osannut varautua siihen että tässä ajetaan kilpaa kuin ketä tahansa muutakin vastaan ja toisin kuin talli on määrännyt? Oma veikkaukseni on että ei, ainakaan aikasemmin Vettel ei ollut edes lähellä tulla Webberistä ohi.
 
Viimeksi muokattu:

Paljonko se ero oli silloin kun tilanne jäädytettiin? En muista sitä, mutta heitän pari kysymystä kuitenkin: 1. Miten Webber kontrolloi kisaa siinä aiemmassa vaiheessa kun Vettel oli selkeästi nopeampi ja mainitsi asiasta radioon? Siinähän olisi ollut hyvä paikka pelata tätä kaikkien suosimaa tiimipeliä ja päästää selkeästi nopeampi kuski ohi, mutta talli käski Vettelin ottaa rauhassa siinä perässä. 2. Miksi Webber ei tullut Vettelistä ohi kisan lopussa? Kun kerran pystyi aiemmin kontrolloimaan kisaa, niin oletetavasti renkaatkin olivat paremmassa kunnossa kuin takana raivonneella Vettelillä ja näin ollen ohituksen olisi luullut onnistuvan helposti. Itse ohituksessa ei ollut mitään väärää, vaan oikeaoppista röyhkeyttä. Ei siinä ketään painettu ulos radalta tai mitään muuta vaarallista.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Molemmille annettu tallimääräys autojen säästämisestä ja sijoitusten jäädyttämisestä, kun vain kärjessä ollut Webber noudattaa määräystä ja tämän seurauksena Vettel pääsee iskuetäisyydelle ja menee ohi niin se on sinusta siis rehtiä kilvanajoa. Ällistyttävä näkemys.

En tainnut mainita sanaa rehti? Mutta silti, jos formuloissa toinen kilpailija ohittaa toisen, on se kilvanajoa, ja näin katsojan kannalta paljon mielenkiintoisempaa kuin jonossa ajelu tallimääräysten nojalla.

Seurasin, mitähän tuo tilanteen rauhoittaminen sinusta tarkoitti? Sitä että Vettel tulee ohi, Webber rauhoittaa?

Vettelille ilmoitettiin hyvin selvästi, että tilanne tulee rauhoittaa. Tästä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Siitä huolimatta ohitti Webberin tallin ohjeiden vastaisesti. Tämä kaikki tuli hyvin selväksi kisan aikana radioliikenteestä, ja kaikista kisan jälkeisistä kommenteista (Vettel, Webber, Horner ym.). En nyt oikein näe, miten tästä asiasta voisi olla useampia eri näkemyksiä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vettelille ilmoitettiin hyvin selvästi, että tilanne tulee rauhoittaa. Tästä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Siitä huolimatta ohitti Webberin tallin ohjeiden vastaisesti. Tämä kaikki tuli hyvin selväksi kisan aikana radioliikenteestä, ja kaikista kisan jälkeisistä kommenteista (Vettel, Webber, Horner ym.). En nyt oikein näe, miten tästä asiasta voisi olla useampia eri näkemyksiä.

Niin eihän tässä ole tallin määräyksen osalta mitään epäselvää, sen suhteen näyttää olevan mitä kukakin pitää toivotun kaltaisena kilpailemisena. Vettelin toiminta toi draamaa, mutta silti minusta tuon toiminnan kritisoiminen on ihan paikallaan. Webber kun on muutenkin noista kahdesta se joka on yleensä se auttajan roolissa, ihan vain siksi että Vettel nyt normaalisti yleensä pesee Webberin puhtaasti vauhdissa. Nyt kun Webber olisi ollut saavana osapuolena Vettel tuli jä pelasi tallikaveriaan vastaan tallin määräysten vastaisesti. Sinä olet ilmeisesti nyt takertunut mainitsemaani yksipuoliseen määräykseen? Se oli vertauskuvallinen miten Red Bullin määräys toimi, kun toinen noudatti sitä ja toinen ajoikin normaalisti kilpaa määräyksistä välittämättä.

Minä olisi toivonut että tässä vaiheessa kautta kaikki ajaisivat toisaan vastaan kilpaa ilman mitään määräyksiä, kun eihän vielä pystytä varmuudella sanoa kuka kuljettajista maailmanmestaruustaistossa lopulta on. Todennäköisyyksiä pystyy tietenkin arvioimaan mutta periaatteessa kun mitään ei ole vielä ratkottu niin ei sitä pitäisi keinotekoisesti määräyksin kahliakaan.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sanoiko Webber tuossa podium-haastattelussa kaiken muun ohella, että Sebastian ei saa tuosta tempustaan mitään seurauksia tallin sisällä koska on jotenkin "suojeltu"? Vai kuulinko täysin väärin tuon haastattelun... Oli kyllä legendaarisen jäätävä tunnelma podiumilla, oikeastaan kaikki kolme halusivat olla jossain aivan muualla.

Webberille olisin tuon voiton suonut ihan Kimin mestaruustaiston kannalta. Vettel on kuitenkin se kovempi kuski ja tulee napsimassa enemmän pisteitä jatkossa. Lisäksi jos tiimin sisällä on sovittu auton säästelystä niin teko oli aika härski Vetteliltä. Ymmärrän Markin vitutuksen vaikka pahimmillaan nuo sovitut hiljentämiset syövät myös mielenkiintoa. Nico vaikutti olevan oikeasti paljon Hamiltonia nopeampi mutta mieli karvaan kalkin kun käskettiin.

Jotenkin tuntuu että Maikkarilla yliarvioidaan pahasti tuota Lotuksenkin nopeutta. Aika karu pudotus maan pinnalle tänään. Kimi ei selvästi saanut autoa toimimaan kunnolla mikä näkyi lipsumisena ja varsinkin mutkistaa lähdössä hitautena.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä vielä parempaa komediaa tarjosi Hamilton, joka ei muistanut missä tallissa ajaa. Mitäköhän tapahtuu kun Hämiksen peileihin ilmestyy nopeampi McLaren, Hamilton tekee tilaa "tallikaverille"?

Jotenkin ei kyllä yllätä yhtään että oli juuri Hamilton joka tuon teki.

Joo ei yllätä kyllä, on sielä ennenkin varikolla puusilmänä tullut Hamilton oltua :D Sinällään kyllä ihmetyttää miten yhdelle miehelle näitä tilanteita aina tulee..
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Maikkarilla vedetään aivan liiallisilla Kimi-laseilla, joka tekee katsomisesta välillä aika vaivaannuttavaa. Kun Kimi vetää nurtsilla syy on aina autossa ja kun Grosjean tekee saman niin kyse on yliyrittämisestä ynnä muista paineiden alla sortumisesta. Kimi ei myöskään koskaan itse aja huonosti vaan heikot suoritukset ovat aina auton tai tiimin vika kun taas tallitoverin heikot otteet ovat vain yksiselitteisesti miehen paskuutta.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Huomasiko muut Rosbergin kommenttia Brawnille tiimiradiosta kisan loputtua kun Nico ajoi jo varikolle ilmeisesti punnittavaksi? Brawn kehui Nicoa ja vähän pahoitteli sitä tilannetta (ohituskieltoa), jolloin Nico vastasi siihen "Remember this" tai "I'll remember this". Ei sielläkään ihan täyttä harmoniaa tunnu olevan ja vähän jäi minulle sellainen vaikutelma että Nico edellyttää vastapalvelusta myöhemmässä vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös