Mainos

Formula 1 – kausi 2008

  • 372 506
  • 2 732

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo saa nähdä tuleeko tästä kaudesta vielä enemmän "kaikkien aikojen suomalaiskausi", kun Kovalaisellakin pitäisi ihan oikeasti olla mahdollisuudet taistella myös maailmanmestaruudesta. Jollei nyt McLarenin suorituskyky ole tipahtanut samalla tavalla kun Renaultin vuoden '06 jälkeen.

Mielenkiintoista myös nähdä miten Alonson comeback vaikuttaa Renaultiin. Tuskin kuitenkaan Fernando maailmanmestaruudesta taistelee.

Kaikkein huvittavinta tulevassa kaudessa on se, että Fisichella jatkaa vielä. Tosin ei siinä mitään, mutta kun tallina on Force India (ei tosin vielä 100% varmaa). Mitä järkeä on enää pyöriä tuon tasoisessa tallissa kun ura on jo loppupuolella.

Olisi tajunnut jättää formulat ja siirtyä esim. DTM-sarjaan tai vaikkapa NASCAR:eihin. Jenkkien vakioautosarjahan on tällä hetkellä kaikkien entisten formulakuskien suosiossa.

Suurin uutinen tällä hetkellä lienee kuitenkin Michael Schumacherin liittyminen Ferrarin kuljettajaksi, tällä hetkellä tosin vielä kolmoskuljettana.

Niin. Vaikka ei Schumacher nyt varsinaisesti mikään kolmoskuljettaja ole. Auttaa vaan Ferraria kokemuksellaan ajamisesta ilman luistonestoa. Ferrarin varsinaiset kolmos (ja nelos) kuskit ovat edelleen Luca Badoer Ja Marc Gene.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkein huvittavinta tulevassa kaudessa on se, että Fisichella jatkaa vielä. Tosin ei siinä mitään, mutta kun tallina on Force India (ei tosin vielä 100% varmaa). Mitä järkeä on enää pyöriä tuon tasoisessa tallissa kun ura on jo loppupuolella.
Kun on oma, loppupuolella oleva ura ja tilinauha kyseessä, saattaa asiaa katsella eri kantilta.

Helppo täältä käsin on huudella lopettamisen ja "fiksun ratkaisun" perään, mutta eiköhän monella F1-sarjan kuskilla veri ja fiilis vedä sinne tutuille radoille niin kauan kuin kyseisessä sirkuksessa on mahdollista roikkua mukana.

Kyseessä on kuitenkin vasta 34-vuotias mies jolle tarjotaan saumaa kerätä tililleen epäilemättä varsin asiallista liksaa, samalla kun tekee työkseen sitä mistä todennäköisesti aika kovasti nauttii. Itse en kovin paljon ihmettele italialaisen ratkaisua jatkaa, vaikkakin sitten Force India-tallissa.
 
Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaikkein huvittavinta tulevassa kaudessa on se, että Fisichella jatkaa vielä. Tosin ei siinä mitään, mutta kun tallina on Force India (ei tosin vielä 100% varmaa). Mitä järkeä on enää pyöriä tuon tasoisessa tallissa kun ura on jo loppupuolella.

Olisi tajunnut jättää formulat ja siirtyä esim. DTM-sarjaan tai vaikkapa NASCAR:eihin. Jenkkien vakioautosarjahan on tällä hetkellä kaikkien entisten formulakuskien suosiossa.
Tietämykseni F1-sarjasta ei ole enää samalla tasolla kuin Häkkisen aikana, jolloin olin vielä hyvin kiinnostunut aiheesta. Nykyisen saa siis kernaasti kyseenalaistaa, mutta Fisichellaan liittyy Ikerin mainitseman pointin lisäksi sellainen sivujuonne, että aloitteleviin pikkutalleihin usein palkataan näitä ehtoopuolen kuskeja. Saattanee olla, että uudet tallit arvostavat kokeneiden raakkien näkemyksiä autojen kehitystyössä enemmän kuin keltanokkien. Voihan tosin olla, ettei ketään aitoa lahjakkuutta tai nykyistä huippukuskia saataisi palkatuksikaan.
 
Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun on oma, loppupuolella oleva ura ja tilinauha kyseessä, saattaa asiaa katsella eri kantilta.

Niinhän se vähän tietysti on. Eihän tämä uusi asia ole, että kokenut entinen (huippu)kuski siirtyy pikkutalliin kurvailemaan loppu-uransa ajaksi ja kerää rahat pois ennen kuin lopettaa.

Tosin kyllähän sitä muissakin sarjoissa pystyy vielä mukavaa palkkaa nostamaan. Mutta jos tosissaan on vielä motivaatiota lajia kohtaan ja mielenkiintoa, niin mikäs siinä, jos ei se häiritse että ajaa viimeisistä sijoista.

aloitteleviin pikkutalleihin usein palkataan näitä ehtoopuolen kuskeja. Saattanee olla, että uudet tallit arvostavat kokeneiden raakkien näkemyksiä autojen kehitystyössä enemmän kuin keltanokkien. Voihan tosin olla, ettei ketään aitoa lahjakkuutta tai nykyistä huippukuskia saataisi palkatuksikaan.

Juu tämä pitää kyllä ihan hyvin paikkansa ja tämä varmasti onkin yksi syy miksi Fisichella on Force Indiaa kiinnostanut. Kävihän Ralf Schumacher myös ajelemassa Force Indian testeissä, mutta päätti ettei ammattiylpeys kestä ajella tuon tasoisessa tallissa.
 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kävihän Ralf Schumacher myös ajelemassa Force Indian testeissä, mutta päätti ettei ammattiylpeys kestä ajella tuon tasoisessa tallissa.
Asia saattaa toki olla näinkin, mutta jotenkin on vaan sellainen käsitys asiasta, että Ralf ei saanut edes Force Indiaan tallipaikkaa, vaikka sitä hakemalla ja testaamalla haki. No tavallaan Fisico ja nuorempi Schumi tappelivat samasta paikasta, kun noilla pikku talleilla harvemmin on varaa, tai edes järkeä, palkata kahta palkallista kuljettajaa.

Mitä sitten tulee tähän "suomalaiskauteen", niin onhan tässä nyt kaikki eväät siihen olemassa, mutta vaikka sitä kuinka toivoisi Kovalaisen olevan siellä podiumilla kisasta toiseen, niin kategoriassa Heikki on minun silmiini edelleen korkeintaan neljänneksi nopein kuljettaja sarjassa. Toki jos Renault tekee mahalaskun toisena kautena peräkkäin, niin se hieman nostaa Heikin osakkeita. Alonso yhdistettynä tuttuun talliin on kylläkin varteenotettava vaihtoehto huipputalliksi heti kauden alusta alkaen.

Nyt homma taitaa kuitenkin olla niin, että tuo maksullinen kortti maikkarille pitää käydä hakemassa, jotta pääsee paremmin ajosuorituksia seuraamaan.
 
Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Asia saattaa toki olla näinkin, mutta jotenkin on vaan sellainen käsitys asiasta, että Ralf ei saanut edes Force Indiaan tallipaikkaa, vaikka sitä hakemalla ja testaamalla haki.

Juu no en tiedä miten asia oikeasti sitten on, mutta Ralf antoi itse ainakin näin ymmärtää lausunnoillaan mediassa. Toki on mahdollista (jopa todennäköistäkin), että Ralf ei kelvannut Force Indialle. Todella heikko kausihan Schumacherilla oli Toyotalla viime vuonna. Mene ja tiedä.

Nyt homma taitaa kuitenkin olla niin, että tuo maksullinen kortti maikkarille pitää käydä hakemassa, jotta pääsee paremmin ajosuorituksia seuraamaan.

Saa nähdä viitsiikö formulaista maksaa tällä kaudella. Koska juuri sopivasti maaliskuun alussa kun formulakausi alkaa, niin kolmonen lisää 3 uutta kanavaa pakettiinsa. Tämähän ei voi muuta tietää kun, että kanavapaketin hinta vaan nousee juuri F1 kauden alkaessa. Ei hyvä.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näköjään Ferrarilla ei ole vieläkään unohdettu tuota vakoiluskandaalia ja nyt väitetään että uusi McLaren on hopean värinen Ferrari.

Kyllähän tässä pienessä mielessä alkaa toivoa, että tulevalla kaudella juuri Heikki ja Kimi Taistelisivat tuosta mestaruudesta. Tämä tosin edellyttää, että Heikki saa tasapuolisen kohtelun, jota pikkaisen epäilen kaikista hienoista puheista huolimatta. Toki en pahaksi pistäisi sitä, vaikka Renaultkin noihin kärkikahinoihin taas nousisi. Olisihan se hienoa jännityksen kannalta, jos vaikka sellaiset viisi kuljettajaa taistelisi loppuun asti mestaruudesta.
 
Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisihan se hienoa jännityksen kannalta, jos vaikka sellaiset viisi kuljettajaa taistelisi loppuun asti mestaruudesta.

Eikä pidä unohtaa BMW-Sauberia. Viime kausi oli jo aika vahva enkä yhtään ihmettele jos tällä kaudella tulee voittojakin. Mestaruudesta taisteleminen ei ehkä ihan realistinen tavoite ole.
 
Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Kysymys RTL:stä

Itse katselin viime kaudella F1-lähetykset Maikkarin Max-kanavalta. Nyt huomasin, että kanavaapakettiin ollaan sopivasti maaliskuun alussa lisäämässä taas kolme kanavaa, joilta ei tule yhtään mitään sellaista, mitä haluaisin katsoa. Ja tietenkin pelko persauksissa siitä, että Maikkarin kanavapaketin kuukausihinta tulee nousemaan siitä 10 eurosta, mitä viime vuonna maksoin. Parikymppiä on jo liikaa ja 15 euroakin jo kipurajoilla, kun Canalilta tulee katsottua SM-liigaa, NHL:ää ja Valioliigaa ja sekin maksaa kolmisenkymppiä kuussa.

Olen pohtinut vaihtoehtona saksalaista RTL:ää, joka näkyisi 5 eurolla kuussa ja ilmeisesti näyttävät Formulaa tälläkin kaudella. Joku vaan epäili, että kaapeliverkossa RTL:n formulalähetysten aikana näkyisi musta ruutu, koska Maikkarilla on Suomessa lähetysoikeudet... Joten tietääkö joku, näkyykö kaapeliverkossa (itse katselen lähetyksiä VLP:n verkossa Kokkolassa) RTL:n formulalähetykset vai ei?
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Joten tietääkö joku, näkyykö kaapeliverkossa (itse katselen lähetyksiä VLP:n verkossa Kokkolassa) RTL:n formulalähetykset vai ei?

Stadissa Welhon kaapelissa eivät ainakaan formulat kyseiseltä kanavalta näy juurikin maikkarin maaoikeuksien vuoksi. Tokkopa muissakaan kaapeleissa. Helvetillinen harmi kun RTL:n F-1 lähetykset kaiketi laadun puolesta edustaisivat sitä parasta luokkaa...
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Ja tietenkin pelko persauksissa siitä, että Maikkarin kanavapaketin kuukausihinta tulee nousemaan siitä 10 eurosta, mitä viime vuonna maksoin.

Pelko pois. Johan se nousi aikoja sitten. Mutta jos meinaavat nostaa vielä nykyisestä 19,90 eurosta ylöspäin, saattaa meikäläiseltä lähteä kortti hyllylle. Kun ei tule mitään muuta sillä kortilla katsottua kuin formulaa.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Stadissa Welhon kaapelissa eivät ainakaan formulat kyseiseltä kanavalta näy juurikin maikkarin maaoikeuksien vuoksi. Tokkopa muissakaan kaapeleissa. Helvetillinen harmi kun RTL:n F-1 lähetykset kaiketi laadun puolesta edustaisivat sitä parasta luokkaa...

No kielestä en juurikaan mitään ymmärrä, joten laadusta on paha sanoa mitään. Mutta noin 40% lähetysajasta tuhlautuu olutmainoksiin, joten itse kisan seuraaminen jää aika vähälle, jos se nyt sattuu lähtöä ja maalintuloa enempää kiinnostamaan.

Mutta pitää kyllä itsekkin seurata mitenkä nuo uudet täysin turhat kanavat vaikuttavat paketin hintaan. Nykyiselläänkään noita kanavia ei tule juurikaan katsottua, jos maxin puolelta ei tule mäkihyppyä tai formuloita, joten nuo ylimääräiset kanavat eivät kyllä kiinnosta yhtään.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pelko pois. Johan se nousi aikoja sitten. Mutta jos meinaavat nostaa vielä nykyisestä 19,90 eurosta ylöspäin, saattaa meikäläiseltä lähteä kortti hyllylle. Kun ei tule mitään muuta sillä kortilla katsottua kuin formulaa.

Nyt on varmaankin kyse kaapelin mtv3-kanavapaketista jossa on tähän asti ollut 4 kanavaa (Max, Fakta, Leffa, Juniori) ja hinta 9,90e/kk.
Uudet kanavat (Ava, Scifi, Sarja) tulevat 1.3.

Ja melko varmasti hinta nousee jos siihen kuuluu kaikki kanavat. Eri asia on sitten onko tarjolla osapaketteja.
 
Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Nyt on varmaankin kyse kaapelin mtv3-kanavapaketista jossa on tähän asti ollut 4 kanavaa (Max, Fakta, Leffa, Juniori) ja hinta 9,90e/kk.
Uudet kanavat (Ava, Scifi, Sarja) tulevat 1.3.

Ja melko varmasti hinta nousee jos siihen kuuluu kaikki kanavat. Eri asia on sitten onko tarjolla osapaketteja.

Juuri näin. Itselläkin kaapelissa tarjolla nyt vain neljä Maikkarin kanavaa ja hinta tuo 9,90 euroa/kk. Ilmeisesti nämät avat, scifit ja sarjat on tulossa maaliskuussa meillekin kaapeliin, joten lisärahastusta lienee luvassa!

Ottaa päästä, mutta ei oikein jaksaisi striimejäkään tihrustaa eikä Maikkarin jälkilähetykset Kyllösineen innosta senkään vertaa. Toisaalta ei millään viitsisi maksaa turhasta skeidasta esim. kymppiä viimevuotista enemmän!
 
Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko palstaveljillä kokemuksia tai tietoa lippujen hankkimisesta paikanpäälle kisoihin. Mistä olette hankkineet? Nyt lähinnä Euroopan kisoihin. F1:ten virallisislta sivuilta löytyy kyllä lippuja. Onko tuo paras paikka lippuja ostaa?

Enkä ole ostamassa mitään matkapakettia, vaan ihan satunnaisena matkailijana tarkoitus lähteä.

Ja vielä onko noi ns. alueliput ihan ok vai kannattaako ottaa liput katsomosta
 
Viimeksi muokattu:

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Juuri näin. Itselläkin kaapelissa tarjolla nyt vain neljä Maikkarin kanavaa ja hinta tuo 9,90 euroa/kk. Ilmeisesti nämät avat, scifit ja sarjat on tulossa maaliskuussa meillekin kaapeliin, joten lisärahastusta lienee luvassa!

Ottaa päästä, mutta ei oikein jaksaisi striimejäkään tihrustaa eikä Maikkarin jälkilähetykset Kyllösineen innosta senkään vertaa. Toisaalta ei millään viitsisi maksaa turhasta skeidasta esim. kymppiä viimevuotista enemmän!

Itselläni on maikkarin paketti näkynyt lokakuusta asti ilmaiseksi vaikka sen sen peruutin elokuussa. Unohtivat varmaan poistaa täpän maikkarin paketisa, kun laittoivat toiseen kanavapakettiin täpän. Saas nährä, että milloin huomaavat virheensä?
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/01/601781
Tälläinen uutinen. Eli onko Räikkönen ainoa ketä joutuu maksamaan tämän?
Kun muistissani olisi, että Räikkönen pääsi juuri jollain lisenssillä ajamaan formuloita sen takia, kun hänellä oli niin vähän kokemusta eri luokista. Onko näin vai maksavatko kaikki kuljettajat tämän?

Kaikki joutuvat maksamaan. Johan tuossa jutussa itsessään mainittiin, että sen superlisenssin tarvitsee päästäkseen kisoihin mukaan.
Ja Räikkönen tosiaan sai tuon superlisenssin näyttöjen perusteella vähäisestä kokemuksestaan huolimatta, vaikka monet kuskit olivatkin sitä vastaan alussa. Taisipa Räikkösellä olla jopa jonkunlainen koeaikakin siinä alussa.
Maksujen uskoisin kuitenkin menevän tallilta, suoraan tai epäsuoraan.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Olihan taas joo uutinen MTV3:lta. (tai mistä onkaan lähtöisin) Näyttäähän se hienolta, kun on paljon nollia perässä. Kas kummaa ettei juttua olla tehty siitä, että Räikköselle lähtee laskua kulutetuista renkaista tai räjäytetyistä moottoreista.

Yhtälailla nuo yllämainitut ovat normaaleja f1-maksuja... Samalla lailla kuin tuo "osallistumismaksukin"... joksi superlisenssiä voisi sanoa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki joutuvat maksamaan. Johan tuossa jutussa itsessään mainittiin, että sen superlisenssin tarvitsee päästäkseen kisoihin mukaan.
Ja Räikkönen tosiaan sai tuon superlisenssin näyttöjen perusteella vähäisestä kokemuksestaan huolimatta, vaikka monet kuskit olivatkin sitä vastaan alussa. Taisipa Räikkösellä olla jopa jonkunlainen koeaikakin siinä alussa.
Maksujen uskoisin kuitenkin menevän tallilta, suoraan tai epäsuoraan.
Okei kiitos tiedosta.
Sekoilin vain tuossa juuri sen takia, että muistin tapauksen Räikkösen uran alusta ja kun tuossa ei mainittu muita, kuin Räikkönen. Luulisi otsikon menevän suomalaisella sivustolla tyyliin "Räikköselle ja Kovalaiselle jättilaskut".
Mutta eipä ole yllätys Mtv3:lta.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Maikkarilla oli muitakin uutisia, mm. Hamilton jatkaa mäkillä vuoteen 2012 asti ja ensi kaudella sallitaan yksi suunnittelematon moottorinvaihto ilman rangaistusta.

Mielenkiintoinen kausi on kyllä odotettavissa. Heikki on ollut yhtähymyä testeissä ja toivottavasti lupailee vaan hyvää kaudelle. Tosin todellinen taso mitataan sitten vasta kisoissa. Mutta vaikka testit on testejä niin mukavahan se on nähdä, että suomalaiset siellä kärjessä pyörii. Renault on vähän kysymysmerkki. Alonso saattaa kiusata kärkeä mutta Piquet keskittynee vääntämään lähinnä Bemareiden kanssa. Ehkäpä eniten kiinnostaa asetelma Heikki vs Lewis ja Alonson vauhti. Ferrarilla ollaan varmaankin aika samassa asetelmissa kuin viime kauden lopulla.

Mukava myös seurata saako McLaren mitään etua tästä yhteisestä elektroniikkaboksista. Varmaan nyt voi olla se heille helpompaa mutta kokoajan muut pääsevät jyvälle paremmin ja etu (jos sitä nyt edes enää on) kutistuu.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt sitten jo Briatore antoi lausunnon että Piquet ei tule aiheuttamaan ongelmia tallin sisällä koska "on fiksu kaveri" ja "tietää että Alonson tallikaveruus on hänelle mahdollisuus". Alonso on siis tällä kertaa jo varmistanut selustansa hyvissä ajoin.

En tiedä, jotenkin minä en vaan osaa arvostaa tuollaisia "miehiä", joissa ei oikeasti ole miestä kilpailla omaa tallikaveriaan vastaan vaan muuttuvat heti kiukutteleviksi pikkupojiksi kun tallikaveri viekin karkin kädestä. Esim. M. Schumacherin saavutukset ovat kieltämättä mittavia mutta itse en häntä nostaisi suurimmaksi F1-kuljettajaksi juuri tämän seikan takia että hän ei koskaan halunnut kilpailla reilusti tallikavereitaan vastaan, tai itse asiassa valikoi tallikavereikseen sellaisia kavereita joiden kanssa tiesi välttävänsä tämän kilpailun.

Nostaa vaan entisestään Kimi Räikkösen pisteitä silmissäni, Kimi kun sanoo vaan "että ei mua kiinnosta kuka sitä toista autoa ajaa, eikä mua kiinnosta mitä se tekee" ja pyrkii sen sijaan nostamaan omaa vauhtiaan ja tekemään oman työnsä paremmin. Tällaisia kavereita minä pidän tosimestareina.
 
Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski

Ohhoh millaista tuubaa täällä taas väännetään. Schumihan tulikin formulaykkösiin kultalusikka suussa ja samantien hän oli ykköskuski. Ehkä kuitenkin niin, että tuo ykköskuskin SELVÄ asema tulee ansaita ja siihen ei ole kovin moni kuljettaja F1-historiassa pystynyt. Kimillä ei vaan ole tarpeeksi taitoa kannatella tallia yksinään niinkuin Schumi pystyi tekemään yli 10 vuotta. Ensin Benettonilla ja sitten Ferrarilla. Siihen tarvitaan sitä miestä, eikä "miestä". Ja perusteletko minulle tuon ettei Schumi halunnut taistella ykköskuskin paikastaan.. Jos sinulla on selvää faktaa niin annahan tulla.

Muistan eräänkin kauden jolloin Schumilta katkesi jalka kesken kauden.. Tämän jälkeen hän teki kaikkensa auttaakseen Eddie Irvinen maailmanmestariksi. Itsekäs paska sanon minä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös