Mainos

Formula 1 – kausi 2008

  • 372 515
  • 2 732

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Muistan eräänkin kauden jolloin Schumilta katkesi jalka kesken kauden.. Tämän jälkeen hän teki kaikkensa auttaakseen Eddie Irvinen maailmanmestariksi. Itsekäs paska sanon minä.
Tässä tilanteessa hänet oli ikään kuin pakotettu tuohon. Olihan se Schuminkin edun mukaista, että Ferrari menestyisi mahdollisimman hyvin vaikka hän ei itse ajaisi.

Itse pidän Schumia kaikkien aikojen kuskina huikeineen saavutuksineen. Ei sellaiseen ihan kuka tahansa pysty. Mutta kyllähän se selvää faktaa on, että varsinkin koko 2000-luvulla Ferrari panosti lähes vain Schumiin. Auto oli kakkoskuskilla sen verran huonompi, ettei hän tosissaan pystynyt Michaelia haastamaan kuin yksittäisissä kisoissa. Muistuupa mieleen myös jokin tapaus, jossa Barrichello päästi Schumin loppusuoralla edelle

Toki Schumikin on aikanaan asemansa ihan ajamalla ansainnut, mutta pari lapsellista ja epäurheilijamaista tekoa Benettonilla + ns. helpot vuodet Ferrarilla vievät hieman hohtoa hänen uraltaan. Ei siinä silti, kaikkien aikojen kuski hän kuitenkin taitanee olla.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En yhtään väheksy Schumin saavutuksia, ja miehen kykyjä, mutta suurimpana en häntä pysty pitämään juuri sen takia että esim. Prostilla oli aina ihan helvetin kovat tallikaverit joita vastaan joutui ajamaan ihan tosissaan ja silti pystyi voittamaan neljä mestaruutta. Schumin tallikavereina Benettonilla oli mm. Martin Brundle, Johnny Herbert, Jos Verstappen... Ei ihan niitä A-luokan kuskeja? Schumi oli Sennan lailla tarkka siitä kuka hänen tallikavereinaan ajaa, ettei vaan pääse hyppimään silmille, ja minä en kyllä voi vaan ihan täysin arvostaa tällaisia miehiä. Omalla listallani ykkösenä on juurikin Prost, vaikka tilastoissa jääkin Schumin taakse. Mutta ainakin Prostilla oli ihan viimeistä paria kautta lukuunottamatta ihan niitä A-ryhmän kuljettajia tallikavereita, eikä hänelle koskaan myönnetty samanlaista kuninkaan asemaa tallissaan kuten Schumille, vaikka hän olisi sen ansainnut ihan yhtä lailla.

Ja hei, nämä on vain mielipiteitä!
 
Viimeksi muokattu:

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
http://www.ttv.fi/Tiedote139.htm

Laitetaan nyt tänne, kun aika monet tilaavat MAX:ia vain formuloiden takia. Maikkari siis nostaa MAX:n hintaa 50%. Todennäköisesti laskevat vielä jälkilähetysten tasoa (jos se nyt enää on mahdollista), jotta saisivat houkuteltua enemmän porukkaa maksulliselle puolelle. No onneksi RTL näkyy satelliitin kautta.
 
Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Autojen ulkonäöt

Miksi näiden autojen väritys on niin suuri asia, että aina kun jonkun tallin tulevan kauden väritys julkaistaan ennen kisoja niin se on melkein aina suuri "skandaali". Mitä väliä sillä on näkeekö ihmiset auton värityksen ennen kisoja vai ei. Ei luulisi ainakaan vaikuttavan auton nopeuteen mitenkään minkä värinen se on.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tyhmiä puheita mieheltä, jonka pitäisi käytännössä olla puolueeton. Tietysti molemmilla sama kansallisuus, että onhan siinäkin sitä kiihkoa, mutta voi myös miettiä mitä niissä 2 viimeisessä kisassa oikein tapahtui. Kiinassa syy oli sekä tallin, että Hamiltonin. Renkaat olivat aivan kuluneet, mutta Hamilton olisi jopa voittanut sen kisan rauhallisemmalla ajolla varikolle. Taisi halu voittaa kisa ja samalla varmistaa mestaruus olla kova. Brasiliassa Hamilton teki tyhmän ajovirheen heti aluksi ja se vaikeutti heti kilpailua. Ja Lewishan itse myönsi, että painoi väärää nappia kesken ajon, josta johtui tämä auton hiipuminen ja lähes keskeytys. Näihin asioihin kaatui mestaruus. Ron Dennishän sanoi suorastaan, että Hamilton valehtelee, että vika oli autossa eikä kuskissa.
Sellainen tunne on, että tällä kaudella Kovalainen kyykyttää Hamiltonia ja Dennis ja Ecclestone näyttävät hapanta naamaa...
 
V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hamilton on ihan symppis kaveri ja etevä kuski, mutta Ecclestonen ja muiden harrastama ylihypetys kääntyy Hamiltonia vastaan. Kaverille povataan kymmentä mestaruutta jos ei ihmeitä tapahdu ja Schuminkin ennätykset on paperia vaan. Hohhoijaa, antaisivat pojan ajaa vaan. Siinä on Hamiltonilla ihan tarpeeksi tekemistä että voittaa edes yhden mestaruuden. Itse veikkaan että Kovalainen pyyhkii Hamiltonilla lattiaa (Ja Kimi Massalla, Heikillä, Alonsolla ja Hamiltonilla. Jos Kimiä kiinnostaa).

Vielä kun saataisiin vanhat kunnon aika-ajot takaisin, niin nähtäisiin aina kumpi tallitovereista on oikeasti nopeampi ratakierroksella.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kimillä aika jäätävä vauhti Bahrainin testeissä. Massan viime kauden paaluajasta pois 2 sekuntia. Noh, tuossa Massan ajassa oli kisabensat, varmaan huonommat olosuhteet (kuumempaa?) ja tiesmitä sekä testit on aina testejä. Mutta mieluummin noita silti lukee kuin niitä muinaisia "Kimin McLarenissa ongelmia, vauhti ei riitä kärkeen" -juttuja.

Samoissa testeissä Ferrari ajoi kisasimulaatioita aina aika-ajoja myöten. Ilmeisen hyvin mennyt kommenteista päätellen. Samoissa testeissä Toyota taisteli vaihdelaatikkovikojen kanssa.
 
Kimillä aika jäätävä vauhti Bahrainin testeissä. Massan viime kauden paaluajasta pois 2 sekuntia. Noh, tuossa Massan ajassa oli kisabensat, varmaan huonommat olosuhteet (kuumempaa?) ja tiesmitä sekä testit on aina testejä. Mutta mieluummin noita silti lukee kuin niitä muinaisia "Kimin McLarenissa ongelmia, vauhti ei riitä kärkeen" -juttuja.

Unohdit mainita sen, että Schumi olisi nipistänyt vielä ainakin sekunnin tuosta ajasta. Siis jos olisi viitsinyt tulla radalle ajelemaan.

Mutta joo, ihan lupaavasti on Ferrari testinsä aloittanut. Massa ei tainnut vielä näissä Bahrainin testeissä olla mukana? Katsotaan nyt millaisessa iskussa brassi tulee radoille kun testataan seuraavan kerran.
 
Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Odotukset Räkän suhteen ovat parhaimmat koskaan. Viime kauden loppukiri ohi kultapojan hakee vertaistaan. Bahrainin testeissä Kimi pommitti sellaisia aikoja, joihin Massan pitäisi vastata. Tai siis selitellä. Toivottavasti Kimi saa vihdoinkin ehjän kauden.

Laarenilla ja Rellulla tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Johtavatko Hamilton & Alonso tallitovereitaan, vai iskeekö Suomussalmen kuha ja Pikeejunnu luunkurkkuun riitapukareille? Pikee jo kuulemma suostunut kakkoskuskiksi, mutta radalla mieli voi muuttua...

Vielä tovi ja sitten räjähtää!
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Aika hupaisa toi tämä iltalehden hehkutus täydellisestä ylivoimasta kun radalla oli toyotat ja ferrarin testikuski. Tänään saadaankin jo huomattavasti parempaa vertailua kun Massa ajaa myös.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bahrain, 6.2.2008

1. K. Raikkonen Ferrari 1:30.455 74
2. F. Massa Ferrari 1:31.293 72
3. J. Trulli Toyota 1:32.145 97
4. K. Kobayashi Toyota 1:32.265 53

Jos vertaa viime talven testeihin, niin selkeä ero on ollut ainakin siinä että Räikkönen on nyt pysynyt Massan vauhdissa ja ollut usein edelläkin. Viime keväänä brasilialainen ajoi järjestäen testien nopeimmat kierrosajat.

Tänään ero oli aika musertava ja kertoo varmasti erilaisista testiohjelmista, ja myös siitä että tämä oli brassin ensimmäinen testipäivä Sakhirin radalla.

Vaikuttaa myös siltä että F2008 sopii Kimin käteen huomattavasti paremmin kuin viime vuoden auto. Erityisen lupaavaa, kun Kovalainenkin on ajanut ihan hyviä testejä viime aikoina. Kaikkien aikojen suomalaiskausi?
 
Ferrarin ainoa kompastus kivi on luotettavuus, Massan auton moottorissa oli jotakin häikkää ja siksi brassi piti reilun puolentoistatunnin tauon. Hyvältä vaikuttaa ferrarin meno kaiken kaikkiaan, jotenkin tuntuu vaan, että kaudesta tulee Räikkönen vs Massa näytelmä. McLaren tuskin ainakaan ensimmäisissä kisoissa pystyy vastaamaan ferrareiden vauhtiin. Saa nähdä mihin renault pystyy Alonson käsissä, pitäisi ainakin pystyä haastamaan alavireiset bemarit. Toro Rosson vauhti on ollut taas yllättävän hyvää ja molemmat kuskit ovat kellottaneet ihan meseviä aikoja.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toro Rosson vauhti on ollut taas yllättävän hyvää ja molemmat kuskit ovat kellottaneet ihan meseviä aikoja.

Vaan noista kun ei aina oikein tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun joku häntäpään talleista yrittää "kepulikonsteilla" kellottaa kovia aikoja testikaudella saadakseen tallille vähän ylimääräistä näkyvyyttä mediassa.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vaan noista kun ei aina oikein tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun joku häntäpään talleista yrittää "kepulikonsteilla" kellottaa kovia aikoja testikaudella saadakseen tallille vähän ylimääräistä näkyvyyttä mediassa.

Toki voi olla näinkin, mutta kun näin pitkässä juoksussa viimeisimmät testit huomioon ottaen. Toro Rossot ovat löytyneet sijoilta 1-10, joka on huomattavasti parempaa tasoa kuin viimevuonna ja itse kyllä uskon, että kun kausi starttaa niin Punaiset härät löytyvät sijoilta 10-18. Toki olisi mukavaa, jos tasaiseen keskiryhmään liittyisi useampikin talli.
 
Voihan se olla että Toro Rosso on onnistunut tekemään oikeasti hyvän autonkin, hyvä moottorihan heillä ainakin pitäisi olla. Ja myös kuskit pitäisi olla paremmat kuin aiemmin. Toivotaan näin, että sarjaan tulisi lisää tasaisuutta.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Uskon vahvasti, että ensi kaudella Kimi vie mestaruuden melko suvereenisti. Kuten joku sanoi, McLaren ei taida pärjätä ainakaan alkukaudesta vielä, ja vaikka pärjäisivät, mokaavat mestaruusmahdollisuutensa kuitenkin jossain vaiheessa. That's what McLaren does.

Massa taas hävisi jo viime kaudella, joten ei todellakaan ole mitään kysymyksiä kumpi vie nyt kun Kimi on kotiutunut Maranelloon.

Eli tylsä kausi tulossa noin mestaruustaistelun suhteen, mutta mikäs siinä Kimin dominointia katsellessa. Ja jos vaikka Heikki ehtisi jossain kisassa kakkoseksi niin tulisi se kaksoisvoitto. Se olisi melkoista omistusta Suomen kokoiselta maalta.
 
Juuri tommoinen asenne koituu yleensä kohtaloksi. Ota huomioon, että Massa johti Kimiä pisteissä suuremman osan kautta ja vei Kimiä aika-ajoissa.

Suomalaisten kaksoisvoittoon en usko, mutta Suomalainen on top-2 varmasti. Kimin suurin uhka mestaruuden tavoittelussa löytyy kuitenkin mies omasta leiristä.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juuri tommoinen asenne koituu yleensä kohtaloksi.
Tuskin Räikköselle. En usko, että mies lähtee pullistelemaan mestaruusvyö päällään tai muutenkaan aliarvioimaan muita kilpakumppaneita missään tilanteessa. Massaa varsinkaan. Räikkönen varmasti tietää jokaisen potentiaalin ja sen, että jos asenne on yhtään ylimielinen niin jyräys tulee ja pahasti.

Uskon, että taistelee mestaruudesta tälläkin kaudella. Voittaako, sitä nyt ei sitten taas voi tietää.
 
Soolo

Jäsen
Mielestäni Kimin suurin heikkous on tämä demarimainen (heh) tasavertaisuusajattelun kannattaminen. Hemmetti soikoon, mies on mestari ja tällöin pitäisi olla kortit kädessä joilla pystyä lyömään tallikaveri maanrakoon (kulisseissa) niin, että olisi selvä etulyöntiasema kauden alussa.

Varsinkin, kun Schumi on näyttänyt Ferrarille mallia, miten ykköskuski-taktiikalla menestytään. Nyt lehtijuttujen perusteella vaikuttaa siltä, että Kimi haluaa tasavertaisen mahiksen Massan kanssa kilpailla, ja autourheilussa se tarkoittaa hyvin pientä eroa toisen hyväksi. Niin pientä, että onnella tulee olemaan suuri osuus lopputuloksissa. Miksi Kimi haluaisi tällaista asetelmaa, kun selkeä mahdollisuus olisi ottaa ykköskuskin asema tallissa? Reilu peli? Nigga pliis.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Mielestäni Kimin suurin heikkous on tämä demarimainen (heh) tasavertaisuusajattelun kannattaminen.

Tuskimpa Kimiä oikeasti kiinnostaa saako tallikaveri tasavertaisen kohtelun vai ei, kunhan itsellä vain kunnon vermeet alla. Eihän miestä muutenkaan kiinnosta kuka sitä toista autoa ajaa, ja mitä se touhuaa.
Omalla erikoisella tyylillään, Kimi on piristävä poikkeus, näiden tallikaveristaan itkevien kulmakarvojen ja pr-kuskien sekaan.
 
Viimeksi muokattu:

Soolo

Jäsen
Tuskimpa Kimiä oikeasti kiinnostaa saako tallikaveri tasavertaisen kohtelun vai ei, kunhan itsellä vain kunnon vermeet alla. Eihän miestä muutenkaan kiinnosta kuka sitä toista autoa ajaa, ja mitä se touhuaa.
Omalla erikoisella tyylillään, Kimi on piristä poikkeus, näiden tallikaveristaan itkevien kulmakarvojen ja pr-kuskien sekaan.

Siltä vaikuttaa, ettei Kimiä kiinnosta. Tämähän on heikkous verrattuna Schumiin tai Alonsoon. He ymmärtävät ykköskuskin arvon, kun Kimi taas haluaa antaa kaverille mahdollisuuden. Ja siinä ei taas ole järkeä ainakaan tuloksellisessa mielessä.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ota huomioon, että Massa johti Kimiä pisteissä suuremman osan kautta ja vei Kimiä aika-ajoissa.

Kimi johti suuremman osan kautta pisteissä, aika-ajosijoitukset Massalle 9-8. Ja kun muistetaan että alkukaudesta Räikkönen ei ollut sinut autonsa kanssa, sai brassi siitä varsin paljon etua keväällä. Loppukaudesta Räikkönen oli sarjan paras kuljettaja. Tulevasta kaudesta tulee varmasti jälleen tasainen, mutta uskon suomalaisen olevan niskan päällä Ferrarin keskinäisessä taistelussa. Testitkin ovat menneet nyt paljon paremmin Kimin osalta, kuin viime vuonna.
 
Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Itse olen ainakin sitä mieltä, että Räikkönen on ylivoimaisesti taitavan kuski koko sarjassa. Ja nyt kun elektroniset avut ja moottorijarrutus yms on poistettu, uskon tuon taitoeron vain korostuvan. Kunhan Ferrari vaan kestää kisoissa niin saadaan kuulla Maamme-laulua todella usein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös