Formula 1 – kausi 2008

  • 371 188
  • 2 737

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Onpas taas järkevää tuittuilua.. Heti kun ei Ferrari kulje niin pitää purkaa pettymys viattomiin valokuvaajiin. Hienoa Kimi, ehkä vielä joskus opit käyttäytymään. Tuokin energia olisi kannattanut käyttää siihen että Ferrari olisi pysynyt tiellä.
No tuskinpa se tiellä pysyminen tuollaisesta asiasta on kiinni. Faktaa vain on, että Ferrarilla on ollut ongelmia muutamassa viime kisassa ja tuolla menolla maailmanmestaruus karkaa McLarenin puolelle.

Itse kisasta sen verran, että pienoinen torjuntavoitto Kimille kuitenkin loppujen lopuksi tuli. Ilman huonoa rengasvalintaa mahdollisuus olisi ollut taistella voistosta, mutta neljäs sija kaiken tapahtuneen jälkeen on hyvä suoritus. MM-taisto tiivistyi entisestään ja nyt kolme kärkikuljettajaa ovat kaikki samoissa pisteissä, eikä Kubicakaan ole kuin kahden pisteen päässä.

Kauden ensimmäisen puoliskon suurin positiivinen yllättäjä on ollut BMW-talli ja tarkemmin sanottuna Robert Kubica. Massa on ajanut aika lailla odotetusti ja Hamilton on ollut odotetun vahva. Kimillä on ollut auton kanssa vastoinkäymisiä, mutta MM-tilanne on selkeästi parempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Kovalainen on ollut alisuorittaja ja parempaan hänen täytyisi pystyä. Alonso väläyttelee välillä nopeuttaan, mutta Renaultin vauhti ei tahdo aivan kokonaisia kisoja kestää. Mutta ihan hyvä tästä on jatkaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Suosikkijoukkue
TPS
Onpas taas järkevää tuittuilua.. Heti kun ei Ferrari kulje niin pitää purkaa pettymys viattomiin valokuvaajiin. Hienoa Kimi, ehkä vielä joskus opit käyttäytymään. Tuokin energia olisi kannattanut käyttää siihen että Ferrari olisi pysynyt tiellä.

Tiesikö Kimi ennen kisaa, että menee kisa plörinäksi?
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Tiesikö Kimi ennen kisaa, että menee kisa plörinäksi?

Ei kulkenut Ferrari koko viikonloppuna.. Tätä tarkoitin jos et sitä tajunnut. Ja kyllä tuo varmasti vaikuttaa kisaan keskittymiseen jos käy tönimässä valokuvaajia. Toiset istuvat autoissaan tai ovat omissa oloissaan ja keskittyvät kisaan kun toiset tönivät valokuvaajia. Noh, tietenkin meillä voi olla erilaisia keskittymistyylejä.
 

trap

Jäsen
Ei kulkenut Ferrari koko viikonloppuna.. Tätä tarkoitin jos et sitä tajunnut. Ja kyllä tuo varmasti vaikuttaa kisaan keskittymiseen jos käy tönimässä valokuvaajia. Toiset istuvat autoissaan tai ovat omissa oloissaan ja keskittyvät kisaan kun toiset tönivät valokuvaajia. Noh, tietenkin meillä voi olla erilaisia keskittymistyylejä.

Niin no, kyllä minuakin vituttaisi joku idiootti tulisi kuvaamaan lähietäisyydellä salamalla kun keskittyisin Formula 1 -kisaan. Lisäksi tolle kuvaajalle yritti vissiin jo tuo Ferrarin hemmo sanoa että painuisi vittuun.

Naurattaa kyllä miten Speedye syöksyy kolostaan trollaamaan kerta toisensa jälkeen. Vaihda jo levyä. :D

http://www.youtube.com/watch?v=d72E8fg3vsE

Edit: Niin ja hyvinhän se Ferrari kulki kisassa. Lähes sekunnin per kierros kiinni Hamiltonia ennen tallin virhepäätöstä olla vaihtamatta renkaita. Pistä siis valot päälle siellä trollikammiossa.

Edit2: http://www.youtube.com/watch?v=Zm4PFEE8C3o :D
 
Viimeksi muokattu:

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Ei kulkenut Ferrari koko viikonloppuna.. Tätä tarkoitin jos et sitä tajunnut. Ja kyllä tuo varmasti vaikuttaa kisaan keskittymiseen jos käy tönimässä valokuvaajia.

Ja kyllä sekin varmasti vaikuttaa keskittymiseen jos valokuvaajat saa käydä naamalle hyppimässä ihan miten haluavat. Näkisin että tuo Kimin valokuvaajan tönäiseminen auttoi keskittymistä enemmän kuin haittasi. Jos vituttaa tuollainen toiminta niin pitäähän se johonkin purkaa, enemmän jää mieltä painamaan jos sen apinan antaa siinä pomppia.
 

-Mazzi-

Jäsen
Toiset istuvat autoissaan tai ovat omissa oloissaan ja keskittyvät kisaan kun toiset tönivät valokuvaajia. Noh, tietenkin meillä voi olla erilaisia keskittymistyylejä.

Kuvaaja oli työntänyt kameransa poikkeuksellisesti Kimin visiiriin kiinni. Dennis oli varmaankin maksanut muutaman tonnin kuvaajalle, että käy ärsyttämässä Icemania. Kuvaajat toki tekevät vain työtään, mutta niin tekevät kuljettajatkin ja heidän pitäisi antaa keskittyä työhönsä. Lähtöön oli muutama minuutti ja silloin on pinna kireällä.

Iceman on rehti kuljettaja, toisin kuin tuo sinun suosikkisi joka ei ollut rehti eikä pidetty kuljettajien keskuudessa.
 
Ja kyllä sekin varmasti vaikuttaa keskittymiseen jos valokuvaajat saa käydä naamalle hyppimässä ihan miten haluavat. Näkisin että tuo Kimin valokuvaajan tönäiseminen auttoi keskittymistä enemmän kuin haittasi. Jos vituttaa tuollainen toiminta niin pitäähän se johonkin purkaa, enemmän jää mieltä painamaan jos sen apinan antaa siinä pomppia.

Kuvaaja oli työntänyt kameransa poikkeuksellisesti Kimin visiiriin kiinni. Dennis oli varmaankin maksanut muutaman tonnin kuvaajalle, että käy ärsyttämässä Icemania. Kuvaajat toki tekevät vain työtään, mutta niin tekevät kuljettajatkin ja heidän pitäisi antaa keskittyä työhönsä. Lähtöön oli muutama minuutti ja silloin on pinna kireällä.

Mahtavaa - vain Suomessa!
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Mahtavaa - vain Suomessa!

Ai että se on ihan ok, että kuvaaja menee kuljettajan visiiriin kiinni kuvaamaan vain minuutteja ennen lähtöä? Olisi sen kaiffarin varmasti ystävällisemminkin työntää siitä pois, mutta kuljettajilla varmasti hermot kireällä tuossa tilanteessa.

Joku rauha noille kuskeille pitäisi antaa tuohon keskittymiseen.
 
Olisi sen kaiffarin varmasti ystävällisemminkin työntää siitä pois

Avainsana... tuollainen väkivaltainen tönäisy ei ole mitenkään puolustettavissa ja osoittaa mielestäni valtavaa itsehillinnän puutetta (ja arvostelukyvyn, mutta jos hillintä pettää, pettää luonnollisesti sekin). Toivottavasti se nostetaan esille muuallakin kuin Suomessa. Kun katsoo esim. millaisen mikroskoopin alla Hamilton on ja Kimi "elää kuin pellossa".

Huom. suomalaisille Seitsemän Veljeksen emäkansalle, tämä ei ole niin iso juttu, kuin ajattelisin sen olevan Euroopassa. En esim. itse pidä tuota kovin kummoisena, vaikka sen otan voimakkaasti esille. Se että otan johtuu lähinnä Kimin asemasta ja vastuusta yhtenä lajin keulakuvana.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Niin no, kyllä minuakin vituttaisi joku idiootti tulisi kuvaamaan lähietäisyydellä salamalla kun keskittyisin Formula 1 -kisaan. Lisäksi tolle kuvaajalle yritti vissiin jo tuo Ferrarin hemmo sanoa että painuisi vittuun.

Naurattaa kyllä miten Speedye syöksyy kolostaan trollaamaan kerta toisensa jälkeen. Vaihda jo levyä. :D

http://www.youtube.com/watch?v=d72E8fg3vsE

Edit: Niin ja hyvinhän se Ferrari kulki kisassa. Lähes sekunnin per kierros kiinni Hamiltonia ennen tallin virhepäätöstä olla vaihtamatta renkaita. Pistä siis valot päälle siellä trollikammiossa.

Edit2: http://www.youtube.com/watch?v=Zm4PFEE8C3o :D

Itseäni naurattaa se, miten helposti eräät henkilöt vetävät herneen nenään. Mutta eihän sitä pää kestä kun Räikkösellä ei kulje ja käytöstavatkin ovat hiukan "omintakeiset". Ja sitten muuan "trolli" tulee sanomaan, ettei valokuvaajien töniminen ole parasta mahdollista keskittymistä kisaan. Ymmärrän, että on hermo kireällä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mahtavaa - vain Suomessa!

Niin me täällä Suomessa olemme telluksen ehkä "kuohahtavin" kansakunta. Tulisieluisia ja tempperamettisia jäppisiä. Ei latinot, englantilaiset tai vaikkapa italiaanot tuollaisesta kuvaajasta olisi hermostuneet laisinkaan...tai jos olisi niin fanit eivät...ko, kö?

Jos tuo Kimin käytös kukkahattutätejä/setiä nyt haittaa niin toivotan hieman myötämielisyyttä. Ennen formulakuskit vetivät turpiin jos vitutti ja olivat muutenkin kukkoja sekä bilehirmuja. Nyt pitää olla esimerkkinä nuorille. Ja tästä päästäänkin kaukaloväkivaltaan...:)
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Avainsana... tuollainen väkivaltainen tönäisy...

Meillä taitaa olla eri käsitykset väkivaltaisesta tönäisystä. Henkka postasikin linkin klippiin mistä näkee tilanteen, kuvaaja tulaa visiiriin läähättämään, Kimi tönäisee molemmista olkapäistä kaverin selälleen maahan. Ei mikään iso juttu minun mielestäni, varsinkin kun kuvaaja tuossa itse käyttäytyi päin vittua tullessaan muutamaa minuuttia ennen starttia morottelemaan kuskin visiiriin.
 

trap

Jäsen
Tuli vielä mieleen, että toi kuvaajahan astuu Kimin kassin päälle ja ilmeisesti sen huomatessaan Kimi suuttuu. Arnall sanoo siitä jo hetkeä aiemmin, mutta kuvaaja ei tee mitään vaan tunkee ottamaan parin sentin päästä kuvan - salaman kanssa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kisaa en katsellut, mutta joo-o. Onpahan kärki taas tasainen, ettei muuta voi sanoa. Massan todellinen epäonnistuma/epäonnisuus tasoitti puntteja ja on kyllä harvinaisen tasaista tässä vaiheessa. Eipä siellä Kubicakaan edelleen ole kaukana. Sitten toki hiljaisempaa taas.

Kimin tönäisyihin en sinällään sano mitään, kun en ole katsonut klippiäkään. Toki urheilussa tunteet leimahtaa ja ei se ole eka mies joka jotakuta on tönäissyt ja on noita pahempiakin tehty. Eipähän voi sanoa, ettei olisi tunteet pelissa. Näitä sattuu, vaikka tietysti pahimmat vimmat olisi paras pitää sisällään ja pään kylmänä. Toki kuskeillekin voisi sen oman rauhan sallia juuri ennen kisaa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
- salaman kanssa.

Mutta ku se on Kimi ja se saa elää niin lepposasti Suomessa, että sen syy se täytyy olla!

Taas tehtiin kärpäsestä sonni ja makaroonista makkara.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Kyllä Kimi teki ihan oikein. Vituttaa noi valokuvaajapuppelit. Vitun paparazzit ansaitseekin saada kuonoonsa. Eikä tuossa edes kellekään mitenkään käynyt. Olis voinu antaa viel kovempaa kyytiä.
 

Fanduli

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohojoosen poijjaat
Tässä IceManin jäätävä katse "the kuvassa":

Älä tuu liian lähelle!

Kuvaajana oli siis varikon arvostetuimpiin kuvaajiin (maikkarin mukaan) kuuluva ranskalainen Paul-Henri Cahier.
 

Tep

Jäsen
Kuvaajana oli siis varikon arvostetuimpiin kuvaajiin (maikkarin mukaan) kuuluva ranskalainen Paul-Henri Cahier.

Suomalaisen F1-kuvaaja Antti Puskalan mukaan ko. heppu taasen on "kuvaajien keskuudessa hiukan hankalan tyypin maineessa" ja "hän menee aina liian lähelle tunkemaan" Ilta-Sanomien haastatuksen mukaan. Vai liekö juuri tuon takia arvostetuimpia kuvaajia - etenkin työnantajien mielestä - kun laittaa noin paljon kroppaa likoon. Ja mikäs siinä, työtäänhän hänkin tekee. Kuljettajien keskittymisrauhaa tulisi vain muistaa kunnioittaa edes vähän, ja nyt tuli Paulille siitä pieni muistutus. Big deal.

Olipa miten oli, taas on mielestäni revitty pienestä jutusta turha uutinen. Ja jos vaikkapa Hamilton olisi ollut asialla, olisi täältä suunnalta lähtenyt varaukseton peukku siihen suuntaan; onhan sillä sittenkin jotain särmää.
 

scholl

Jäsen
Tuli katsottua ensimmäistä kertaa kokonaan kisa läpi sitten Schumacherin lopettamisen. Ja syynä oli se, kun kuulin, että sadetta luvassa. Olihan show.

Huhut suomalaisten taidosta sadekelillä ovat vahvaa paskapuhetta. Ehkä Häkkinen osasi, mutta nämä nykyiset ovat kyllä sateella aivan Andrea de Cesariseja. Hamiltonin luulin ajavan seinään ja hän oli aivan ilmiömäinen. Saakeli matti alatalon kaima hamiltonin faija pääsi taas hymyilemään palkintopallin alapuolelle.

Hamiltonin lisäksi Alonso tuntui ajavan erittäin kovaa ja hyvin sateella kun pääsi hitaammista kuljettajista eroon, mutta jossain vaiheessa sitten vauhti hyytyi. Jotenkin jäi huomaamatta mistä se johtui. Toinen hyvin aloittanut hiipuja oli Trullijarno. Heidfeld teki tasaista jälkeä, vaikka olikin alussa auttamattoman hidas ja Bemarin sanottiinkin olevan sateella vaikeuksissa. Muista kuskeista Barrichello onnistui. Jotenkin ihmeellistä se, kuinka suuri ero on Buttoniin vaikka pari vuotta sitten sanottiin, että Button voittaa kohta kisoja ja alkaa taistella mestaruudesta. No Barrichello on hyvä muutenkin tietysti märällä.

Muut kuskit sen sijaan olivat erittäin suuria pettymyksiä. Suomalaisten lisäksi Massa, Kubica ja kumppanit olivat täysiä statisteja. Nyt kun ei luistonestoakaan ole niin täytyy tosiaan osata ajaa ja eilen se ei juuri keltään onnistunut.

Uutuus tuossa kisassa oli se, että RTL päästi vikalla kierroksella ITV:n selostajan ja Martin Brundlen ääneen selostamaan maaliintulon. Ehkä se sopii Silverstonen meininkiin.

edit. Räikkösen ja kuvaajan jutusta on turha jauhaa mitään. Mietocase. Jos kyseessä olisi ollut Prinz Ernst August von Hannover niin hän olisi tintannut kovan koukun kuvaajan leukaperiin ja hajottanut vielä kamerat. Räikkönen oli todella helläkätinen. Ehkä hän oli tavallista enemmän selvinpäin tällä kertaa
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka kisa hävittiinkin, on tilanne ihan hyvä, sillä Kimihän johtaa periaatteessa MM-sarjaa. Ei johtanut ennen eilistä kisaa. Kimi on edelleen mestarisuosikki numero 1, ja yleensä parhaimmillaan kovissa paikoissa. Epäilen hieman Hamiltonin ja varsinkin Massan paineensietokykyä vastaavissa tilanteissa. Hamiltonilla tosin menee paljon nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin - tulevina vuosina asia voi olla eri.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Hamiltonin lisäksi Alonso tuntui ajavan erittäin kovaa ja hyvin sateella kun pääsi hitaammista kuljettajista eroon, mutta jossain vaiheessa sitten vauhti hyytyi. Jotenkin jäi huomaamatta mistä se johtui.

Alonso sortui samaan virheeseen kuin Ferrari-kuskit, eli jätti vaihtamatta nakit ensimmäisellä varikkokäynnillä. Sen jälkeen hän oli täysi vastaantulija kuluneilla renkaillaan sateessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös