Mainos

Football Manager -pelisarja

  • 41 367
  • 240

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En osaa sanoa, mutta aiemmin on ollut niin, että julkaisun aikaan mennessä tapahtuu todellisuudessa käyneet loukit.
No tämä tietenkin tämä, mutta tuntuu olevan huomattavasti enemmän nyt takaiskuja pelin sisällä loukkaantumisten muodossa verrattuna FM22. Toki gegenpress lähti melko nopeaan roskakoriin siinä versiossa itsellä. Tässä tuntuu toimivan hyvin ja koko ajan pientä viilausta tarvitsee tehdä. Varsinkin muita isoja vastaan toimii loistavasti ja PSG laitettiin chämppäreissä helpohkosti laulukuoroon. Ongelma on vielä pienempiä seuroja vastaan maalipaikkojen luonnissa/viimeistelyssä. Kahden pisteen johdossa Valjussa 34 kierroksen jälkeen ja ManU hönkii perässä, Cityn jäädessä ulos taistelusta. Mestareiden liigan välierissä Realia vastaan ja FA cupin finaalissa vastaan asettuu City. Haaland on kyllä jonkinlainen koodi tässä pelissä. Iskeny kevyet 55 maalia Valioliigassa ja ei kyllä muistu mieleeni moisia maalimääriä tekoälyn ohjaaman joukkueen pelaajalta. Todennäköisesti 60 maaliakin menee vielä rikki.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Haaland on kyllä jonkinlainen koodi tässä pelissä. Iskeny kevyet 55 maalia Valioliigassa ja ei kyllä muistu mieleeni moisia maalimääriä tekoälyn ohjaaman joukkueen pelaajalta. Todennäköisesti 60 maaliakin menee vielä rikki.
Huhhuh. Mä oon pelaillu, tai pelailin, ei vaa jaksa enää, FMää varmaan ~15v. ja en muista että ykskään tekoälyn ohjaama pelaaja olis tehny yli maalia per peli millään ylimmällä sarjatasolla. Tosin sitten kun lasketaan cup-ottelut mukaan niin voi ollakkin, kun siä on ollu näitä 12-0 pelejä jotain kapakkajengiä vastaan jossa on peluutettu jotain huippua kärjessä ja on iskeny peliin sen 7-8 maalia.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En tiedä kiinnostaako täällä ketään oman pelini yksityiskohdat tai muutkaan, mutta pakkohan tämä mainita silti on.

Kaksi vähemmän yllättävää faktaa toiselta kaudelta Valioliigassa kuuden ottelun jälkeen. Salah johtaa maalipörssiä kahdeksalla maalilla ja luonnollisesti Norwichin Valioliigaan nostanut Pukki maalipörssin toisena seitsemällä maalilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä kohtaa alkaa näyttää, että jo aiemmin PS5-puolen julkaisussa nenään haissut palaneen käry ei ollut väärää tulkintaa. Pikkuhiljaa alkaa tulla jo uutissivustoillakin epäileviä postauksia, esim.:

Kun peli on käytännössä X-box version kanssa sama pintapuolisia juttuja lukuunottamatta, niin ei se oikein käy järkeen, että nyt kun on jo viikkoja viivästysuutisesta, ei edelleenkään tiedetä, milloin tämä voisi tulla pihalle.
Täten järkeen käy eniten että siellä on se eksklusiivisuus tai joku muu lisenssityyppinen blokkeri tälle.

Eniten ihmetyttää, että miten tämä julkaisuputkeen päätyi ja ennakkomyyntiin, jos on ollut tällaisia epäselvyyksiä. No hyvänä puolena, että jos pelin valmiusasteesta ei ole kyse, niin se on sitten jo pian myynnissä, jos ongelma saataisiin ratkaistua.

Venataan nyt vielä, mutta ei oikein hyvältä näytä.
 
Glove

Jäsen
Onko peliin tullut paljonkin uutta viime vuosina? Itse olen vielä välillä pelaillut 20 vuosimallin peliä, mutta se on aika lailla koluttu läpi. Maailmanmestaruus taitaa olla ainoa mitä ei ole tullut voitettua. Tai siis kaikki mitä Euroopassa voi voittaa.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Onko peliin tullut paljonkin uutta viime vuosina? Itse olen vielä välillä pelaillut 20 vuosimallin peliä, mutta se on aika lailla koluttu läpi. Maailmanmestaruus taitaa olla ainoa mitä ei ole tullut voitettua. Tai siis kaikki mitä Euroopassa voi voittaa.

Syvyyttä on tullut lisää pelaajien dialogeihin, agenttien dialogeihin jne. Joka osa-alueelle on tullut vähän uutta ja jännittävää, mutta ei mielestäni mitään maata mullistavaa. Syvyyttä lisää.

Ehkä suurin parannus täksi vuodeksi on pelimoottorin uusiminen. Pallo ei pysy enää pelaajan jalassa kuin liimattu. Pallo elää, pelaajat ottaa huonoja kosketuksia jne. Maalivahdit voivat saada palloon kosketuksen, mutta silti menee maaliin. Vähän lisää realistisuutta eikä peli vaikuta enää niin ohjelmoidulta. Onko tuo tarpeeksi ostamaan FM22? Vaikea sanoa. Itse ostan joka vuosi aina uuden, koska en kykene pelaamaan peliä jossa pelaajat ovat vanhoissa seuroissaan.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko peliin tullut paljonkin uutta viime vuosina? Itse olen vielä välillä pelaillut 20 vuosimallin peliä, mutta se on aika lailla koluttu läpi. Maailmanmestaruus taitaa olla ainoa mitä ei ole tullut voitettua. Tai siis kaikki mitä Euroopassa voi voittaa.
Meikäläinen menee vielä 21 versiolla. 22 kokeilin Game Passista mutta mitään uutta mullistavaa ei näyttänyt olevan niin päädyin jatkamaan vanhaa savea. Ehkä 24 versio voisi tarttua mukaan jos saisi taputeltua uran siihen mennessä ja tulee jotain järkeviä uudistuksia.
 
JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Onko esimerkiksi harjoitteluun saatu mitään uutta Xbox-versiossa? Mulla ollut FM22 jäähyllä muutaman kuukauden ja pohdin että jatkanko sitä vai hommaanko tuon uusimman ja aloitan puhtaalta pöydältä.
 
Glove

Jäsen
Hehhee, ei ehkä kovin yleinen hattutempuntekijä tämä Virgil van Dijk. Ensin päällä kulmasta, sitten päällä vaparista ja kolmas rankkarista. Näköjään ihan huippu erikoistilannepelaaja.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Järjettömiä nämä otteluruuhkat, kun Mestareiden liigan uusi muoto alkaa. Huhti-toukokuun vaihteessa yhdeksään päivään viisi peliä, joista ensimmäinen ja viimeinen on mestarien liigan välierä. Eli siis joka toinen päivä peli kriittisimpään aikaan. Saa ihan tosissaan kierrättää ja onneksi yhdeksän pisteen keula Cityyn Valioliigassa. Muuten pitäisi priorisoida mihin matseihin satsaa. Juuri tuli uusi ennätysvoitto 10-1 mestarien liigan puolivälierissä Real Madridia vastaan =)
 
Viimeksi muokattu:

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, tein nyt sitten niin, kun teki mieli pelata manageria, eikä sitä PS5-versiota näy eikä kuulu, että PC:hen vähän upgreidausta ja vanha 2020 tulille - joka oli aikanaan Epic Gamesissa ilmaiseksi, eli en maksanut pennin latia. Viimeksi olen maksanut 2017 editionista.

Eihän tämä siinä mielessä väärin ole, että saahan autokorjaamoltakin jonkin auton ilmaiseksi käyttöön sillävälin, kun oman saaminen kestää ja varsinkin, jos ei tiedä kauanko kestää. Ja sitten yleensä maksetaan vasta kun on oma käyttökunnossa.

Että terveisiä Sports Interactivelle, jos uusi raha täältä kiinnostaa, niin saatte sit kun se PS5 versio on ulkona.
 
PC Game Pass | Xbox

Tästä linkistä pääset eurolla mutustelemaan uusinta versiota pc:lle kuukaudeksi ja samalla useita muitakin pelejä. Kuukauden jälkeen maksaa sen kympin kuussa, mikä ei myöskään ole ollenkaan paha hinta.
 
Glove

Jäsen
Meniköhän tämä peli rikki vai mitä tapahtui? Aloitin joskus viikko sitten uuden pelin Liverpoolilla. En edes tehnyt mitään isoja hankintoja vaan pari backup pelaajaa loukkaantumisten varalle. Joka tapauksessa voitin kaikki kilpailut mihin osallistuin. Seitsemän pyttyä siis. En nyt sentään kaikkia pelejä voittanut, taisi tulla viisi tappiota yhteensä. Onhan tuossa porukassa hyviä pelaajia, mutta ei se minun mielestä näin ylivoimainen pitäisi olla. Kai tuo mun taktiikka sitten natsasi tuolle poppoolle.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
PC Game Pass | Xbox

Tästä linkistä pääset eurolla mutustelemaan uusinta versiota pc:lle kuukaudeksi ja samalla useita muitakin pelejä. Kuukauden jälkeen maksaa sen kympin kuussa, mikä ei myöskään ole ollenkaan paha hinta.

Kiitos, joskin ei se nyt siitä rahasta tässä kohtaa ole kiinni, vaan enemmän periaatteesta. Että maksan ihan mielelläni pelistä sen neljä-viiskymppiä, mutta samalla haluan tehdä selväksi, että MISTÄ silloin maksan. Pääosin tietysti hyvästä pelistä, mutta en siitä, että peli luvataan ja rahanikin ovat jo jonkin aikaa lainassa heillä, kunnes ilmoitetaan suunnilleen julkaisun aattona, että viivästyy ja luvataan ilmoittaa "varhaisimmassa mahdollisessa ajankohdassa", että mitä voi odottaa. Nyt kun tuosta ilmoituksesta tulee ylihuomenna kuukausi, niin ei sitä kai kukaan voi kiistää, että juttu alkaa hivenen haiskahtaa oudolta. Että aika vitsi, jos se varhaisin mahdollinen ajankohta kertoa mitään lisää, on esim. ensi vuonna, kun muilla vehkeillä pelataan täyttä häkää.

Eli asioiden ollessa tällä tolalla, niin 2020 käy ihan hyvin ja vielä löytyi vanha savekin, jota jatkaa. Ja lisäksi ei oikein houkuta aloittaa peliä tietäen, että aikaa on vain kuukausi, kun siinä vasta alkaa päästä vauhtiin :).
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Ja tuohon 2020-versioon saa todennäköisesti ladattua myös tuoreet kokoonpanot. Tsekkaa vaikka FMbase.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Ensimmäinen kausi Aston Villan kanssa takana. Ensimmäiseksi on mainittava, että game passin kautta kosketusnäyttökokemus on aiempaakin parempi. Sitten asiaan...

Alku ihan hiton vaikea otteluohjelman puolesta ja sen jälkeen taktiikka ei oikein purrut myöskään. Päädyin muokkaamaan taktiikan tuttuun ja turvalliseen muottiin etten saa kenkää. Maalinteko oli todella tuskaista. Ensimmäisessä siirtoikkunassa panostin avuskokoonpanoon lähinnä Andreas Schjelderupin muodossa. Tulos lähti pikkuhiljaa parempaan päin ja olin jossain kympin molemmin puolin. Tammikuussa tein kolme hankintaa. Piikkiin Ingsille kilpailua tuomaan Vitinha Bragasta ja kaksi siirtolistattua isompaa nimeä, Donny van de Beek (10+10 megaa) ja Thomas Lemar (1+3 megaa). Nämä kaksi, erityisesti Lemar, osui aika nappiin ja loppukausi meni melko lennokkaasti, joskin pari ihan älytöntä tappiota tuli pohjilla oleville joukkueille. Viimeiseen kierrokseen asti väänsin UCL-paikasta, mutta hävisin vikan pelin ManUlle ja jäin viidenneksi. Melko hyvä startti. Nyt vaan pistämään Buendiaa ja kumppaneita lihoiksi, koska en saa niistä mitään irti.
 
Glove

Jäsen
Chämppäriä PSG:tä vastaan ja puolustuksessa loukkaantumisten vuoksi neljä topparia. Kaikki laitapakit rikki eikä oikein ole kykeneviä junnujakaan.

Edit: Mitäänsanomaton 0-0, paikkoja oli taas mutta tehottomuus vaivaa. Kyllä tuon Firmino, Mane, Salah kolmikon pitäisi tehdä enemmän maaleja.
 
Viimeksi muokattu:

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Chämppäriä PSG:tä vastaan ja puolustuksessa loukkaantumisten vuoksi neljä topparia. Kaikki laitapakit rikki eikä oikein ole kykeneviä junnujakaan.

Edit: Mitäänsanomaton 0-0, paikkoja oli taas mutta tehottomuus vaivaa. Kyllä tuon Firmino, Mane, Salah kolmikon pitäisi tehdä enemmän maaleja.
Neljä kertaa putkeen voittanu Mestareiden liigan, mutta nyt taisi jäädä putki tähän. Välierissä ManU vastassa ja ekassa matsissa kotona 0-4 turpaan, laukaukset 33-6 mulle ja xG oli jotain tyyliin 2.5-0.8. Noh, kai näitäkin matseja pitää joskus tulla, ettei peli tuntuisi liian helpolta. Valjussa ManU on sijalla 11.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tuntuu, että olisi vaikeampi tämän vuotinen peli. Olen nyt kolme kautta hinkannut Aston Villalla. Ensimmäisellä kaudella Eurooppa Liigaan, toisella vitospaikalta UCL ja kolmannella kasipaikalta Konferenssiliiga. Tuntuu, että entistä helpommin kompastuu peräpään joukkueisiin. Neloskaudella kolmasosa pelattu ja sijoitus taitaa olla 12. Vähän tuntuu ettei löydy oikein aseita ylöspäin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Heti kun pääsin sanomasta, niin tänään onkin sitten ollut lentokeli. 8 peliä (5 valioliigaa, 3 ConfL), 8 voittoa, Liigapeleissä maaliero 12-1 ja Euroopassa 11-2. Toki kärkijoukkueista noissa viidessä kohdattuna vain Tottenham ja West Ham. Sarjasijoitus kohentunut ->8. ja pelejä on 1-2 vähemmän pelattuna kuin edellä. Kakkosena oleva Palace on kuusi pinnaa edellä kaksi enemmän pelanneena, joten olen back in business.
 
Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
Minkälaisilla taktiikoilla jengi vetelee tätä uusinta? Mielenkiintoista kuulla ja kenties saada itekki ideoita. Jotenkin vaikeeta ollu keksiä jotain uutta tai mistä hakea inspiraatiota.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Minkälaisilla taktiikoilla jengi vetelee tätä uusinta? Mielenkiintoista kuulla ja kenties saada itekki ideoita. Jotenkin vaikeeta ollu keksiä jotain uutta tai mistä hakea inspiraatiota.
Itsellä gegenpress 4-3-3 DM wide.
- Prässäävä AT kärki.
- Molemmat laiturit IF - AT
- Keskusta BBM - Su ja MEZ - At, puolustava keskikenttä BWM - Su
- Laitapakit vasemmalla hyökkäävä wing back ja oikealla hyökkäävä complete wing back
- Topparit molemmat BPD - De
- Maalivahdiksi aina SK ja tarkempi roolitus veskarin vahvuuksilla

Kaikki mahdollinen voitettu jo moneen kertaan Liverpoolilla. Välillä ollut ihan tasaisiakin kamppailuja Valjussa, mutta lopuksi silti saatu mestaruus napattua. Viime kaudella taisi tulla yli kahdenkymmenen pisteen erolla mestaruus. Tuntuu muutenkin, että tekoäly huononee mitä pidemmällä peli on. Esimerkkinä Bayern Munchen ei päässyt 24:n parhaan joukkoon tässä uuden mallisessa mestareiden liigassa. Newcastlet ja Cityt hankkii +30v has been pelaajia ja superlupaukset ei pääse lunastamaan potentiaalia vaihtopenkiltä. Norwichit ja West Hamit tuntuu pyyhältävän ennemmin tai myöhemmin lopullisesti ohi. Manu on viimeeksi ollut neljän joukossa kymmenen vuotta sitten.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Aika samankaltaisella minäkin nyt menen. Toinen laituri IW, toinen IF. Keskikentällä BBM ja joko AP tai DLP. Aiemmin käytin mezzalaa, mutta totesin että joukkue tarvitsee pelintekijän. Mietin ensin sitä pohjaan, mutta päädyin käyttämään siinä BWM, koska tuntuu olevan Soucekille hyvä. Hyökkääjänä käytän aina AF hyökkäävänä. Puolustuslinjan laidat hyökkääviä wing backeja, kun tuntuu toimivan tässä pelissä se paremmin. Viime vuoden pelissä käytin attacking full backeja, koska tuntuivat olevan pelistä toiseen joukkueen parhaimmistoa ja olivat myös viimeistelemässä usein. Topparit ovat palloa pelaavia ja veskari supporting SK.

Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun on välittömästi tullut hyvä yhteistyöseura. Dinamo Zagrebista on tullut minulle kolme ihan hyvää pelaajaa, joista Sutalon möin jo Bayernin 40 miljoonalla parin kauden jälkeen. Toimi hienosti Lisandro Martinezin parina.
 
Kafrom

Jäsen
Itsellä gegenpress 4-3-3 DM wide.
- Prässäävä AT kärki.
- Molemmat laiturit IF - AT
- Keskusta BBM - Su ja MEZ - At, puolustava keskikenttä BWM - Su
- Laitapakit vasemmalla hyökkäävä wing back ja oikealla hyökkäävä complete wing back
- Topparit molemmat BPD - De
- Maalivahdiksi aina SK ja tarkempi roolitus veskarin vahvuuksilla
On kyllä jo teoriassakin niin vitun tyhmän kuuloinen taktiikka että toimii varmasti tässä pelissä.

Koko keskusta hyökkäyspäässä aivan tukossa, kun IF:t viihtyvät välikaistoilla johon myös Mezzala tulee jatkuvasti näiden päälle, samoin BBM tekee juoksuja sinne boksiin suoraan noiden kaikkien syliin, keskikentällä ei ole yhtäkään pelaajaa oikeasti varmistavassa roolissa ja molemmat laitapakit niin hyökkäävissä rooleissa kun mahdollista ettei siellä alhaalla ole vahingossakaan yhtään ketään toppareiden lisäksi pysäyttämässä mahdollisia vastahyökkäyksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös