Football Manager -pelisarja

  • 41 802
  • 240
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Edelleen menee tunti jos toinenkin pelatessa. FM22 on pelin alla. Ilmestyi suoraan syksyllä Game Passiin, joten ei tarvinnut tällä kertaa ostaa erikseen. Viime viikkoina tosielämän urheilu pudotuspelien aikaan on pitänyt työssä kiinni eikä aikaa ole juuri ollut pelaamiseen vieraspelireissujen bussimatkoja lukuunottamatta. Nyt kuitenkin kausi ohi, niin tällä viikolla ehtinyt jo viedä eteenpäin nykyistä tallennusta, jossa

-aloitin HIFK:lla, kun halusin testata ylikylän taktiikkaa. Taktiikka oli luokkaa ylikylä ja taisin kolme tai neljä kautta toi yhtä vaille kaikilla kausilla mestaruuden ja yhdellä kaudella pyörähdettiin muistaakseni Konferenssiliigan välierissä.

-jatkoin HIFK:sta Tanskaan FC Nordsjaellandiin kesken kauden. Tässä kohtaa ahneus iski ja päätin jatkaa samalla taktiikalla ja kokeilla mihin astetta kovemmalla jengillä on mahdollisuus päästä. Paikallisen sarjan menestys oli samankaltaista monta vuotta kuin Suomessakin ja nousin Tanskan The joukkueeksi, johon esimerkiksi Köpiksen parhaat junnut halusivat siirtyä. Ajatus oli viettää pari vuotta mahdollisimman kovalla tasolla ja pyrkiä sitten kovempiin sarjoihin. Lopuksi siirryin myös eri taktiikkaan, jota halusin testata. Euroopassa ei mainittavaa menestystä tullut, joka vähän hidasti siirtoa, mutta lopulta

-siirryin Tanskasta Lyonin puikkoihin tällä viikolla. Peliäkään ei vielä takana. Mennään muistaakseni elokuuta 2028.
 

Tunneli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Hait
Tuohan tuo pelisarjan suola on, että löydät itse taktiikan jolla menestystä tulee ja pärjäät selkeästi parempia vastaan. Tossa omassa St
Albans City tallennuksessa taitaa viikkobudjetti koko seuralle olla 220k puntaa, top3 jengin parhaiten palkatuilla yksittäisillä pelaajilla on 700-750k viikossa. Koita siinä sitte taistella. Mörssäritopparit ja van Nistelrooymainen kärki, niistä yleensä lähteny ite rakentamaa ja se on tuntunu toimivan. Nämä toki geniellä kaivettu jostain slaavimaiden alasarjoista kun ovat vielä ollu junnuja ja pystyi tarjoamaan suhteessa ”ylikylän” palkkaa ja pitkää sopparia eli max 3k / viikko ja 4-5 vuotta.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
FM21 ja West Hamilla tullut pelattua muutama kausi. Ensitöikseen luuta kävi ja joukkue puhdistettiin läpikotaisin, tilalle sitten nuoria (+- 80ovr)pelaajia sekä muutama täsmähankinta. Eka kauden sijoitus kolmas ja pääsy UCL:ään sekä nuoria tähtiä sisään kirkkaimpana Phil Foden. Seuraavat kaudet ollaankin oltu omalla levelillä ja mestaruuksia on sadellut roppakaupalla, PL voittoja, yksi UCL, FA cuppeja ym.

Foden nousi seuralegendaksi ja oli suurin syy menestykseen, toki myös Pedrillä, Moukokolla ja monilla muilla nuorilla oli osuutta asiaan. Oikeastaan strategia on että Junnuja sisään minkä ehtii ja näistä luovutaan sitten hyvällä voitolla muutaman vuoden kuluttua+percentage next salet päälle. Youth intake-listaa pidetään tarkasti silmällä ja lahjakkaimmat poimitaan omaan joukkueeseen.

Seura dominoi pelaajien kasvattajana Euroopan eri sarjoihin ja tällä hetkellä sopimuspelaajia on kaikkiaan 132(!) valtaosa 4 tähden prospekteja. Vastuuta tulee luonnollisesti lainalla ja arvokkaimpia pelaajia myydään näiden junnujen tieltä. Seuran kassassa on vajaat 400M koska lähemmäs parikymmentä pelaajaa myytiin edellisessä ikkunassa jotta talous saatiin balanssiin.

Latasin juuri FM22 version ja seuraavaksi lähdetään liikkeelle jollakin seuraavista: Cardiff, Sunderland, Marseille tai Bari.
 

Glove

Jäsen
On tuossa työn alla yksi tallennus, jonka aloitin ykkösliigassa Burtonin peräsimessä. Ekalla kaudella päästiin nousu pleijareihin, mutta turpiin tuli. Toisella kaudella meni hiekommin ja joukkue oli joissain sarjataulukon puolivälissä kun Middlesborough halusi minut managerikseen. Tiukkaa kamppailu putoamista vastaan, mutta muutaman peli voittoputkalla ollaan nyt tilanteessa, jossa 36 peliä pelattu ja putoajiin on matkaa seitsemän pistettä. Eiköhän tämä klaarata ja ensi kaudella sitten tähdätään taulukon puoliväliin. Seuran odotukset ensi kaudelle on kyllä playoffeissa ja seuraavalla kaudella jo nousussa valioliigaan.
 
Tuskan hiki tässä tulee, niin koitetaan löytää apua täältä. Onko FM2022 peliin jotain databasea/päivitystä, jossa olisi VeikkausliigaanYkköseen päivittynyt oikeat joukkueet? Eli viime kauden nousijat ja putoajat päivittyneinä.

Edit: pitkä veivaaminen päättyi niinkin yksinkertaiseen asiaan, kuin oikean kauden valintaan.
 
Viimeksi muokattu:

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
FM22 korkattu ja joukkueeksi halusin kohtuu kokoisen stadionin omaavan Championship joukkueen, valinta oli League 1:ssä pelaava Sunderland. Hemmetti että oli järkytys Valioliiga joukkueiden jälkeen esimerkiksi 500K punnan siirtokassa! Onneksi joukkueessa oli muutama sellainen pelaaja jolla sai kassaan muutaman miljoonan. Ei muuta kuin selaamaan oikeastaan kaikkien maiden sarjat, joukkueet sekä nuorten maajoukkueet. Lupaavia pelaajia löytyi paljon Portugalista, Ranskasta ja Hollannista, vielä joulutauolla skoutit tekevät töitä näiden kanssa. Lisävaikeutta tuo se että 80-90% lupaavista nuorista ei koe League 1:n uran kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi ja kieltäytyvät neuvotteluista, onneksi näistä iso osa suostuu lainalle ja yleensä myös osto-option sisällyttäminen onnistuu, useampi wonderkid on ollut halukas pysyvään siirtoon mikä lämmittää mieltä. Todella hyvillä statseilla olevat apuvalmentaja, DoF ja nuorisopuolesta vastaava löytyivät pienellä etsimisellä ja noihin mielestäni kannattaa panostaa siinä missä pelaajiinkin.

Kausi on mennyt yläkanttiin, sarjan puolivälissä johto seuraavaan 20 pistettä, Carabao Cupissa on voitettu suuria seuroja ja FA Cupissa ollaan selvitty neljäs kierros.

Hieman tuo käyttöliittymä turhauttaa kun esimerkiksi shortlistiä tai joukkueita/pelaajia selatessa ruutu ei pysy keskitettynä vaan palaa yleensä alkuun tai hyppää hieman ylös/alas (Xbox versio).
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
@JMT Ketä signasit ja ketä möit? Itselläni samainen Xbox versio ja Sunderland-ura alussa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Olen nyt reissunpäällä joten en nyt kaikkia nimiä muista.
Myynnit: oikeastaan kaikki, Bathh, Pritchard, Evans ja Matete jne ei tunnu kelpaavan kellekään, ovat lainalla.
Cirkin 7,5M 40% next sale (kannattaa antaa alussa paljon peliaikaa)
Higgins 4,2M (myös häntä kannattaa alussa peluuttaa paljon)

Hankintoja esimerkiksi
Tomas Esteves (laina--->osto)
Malachi (sukunimi kaksiosainen DC) osto
Rekik (laina DC)
DL/WBL Valencian nuori kaveri, nimi hukassa
Montoia (DL/WBL nuori pelaaja)
Crewe todella hyvillä atribuuteilla oleva 17v DC (halpa)
Scalvini (laina--->osto)
En muista enempää puolustajia, keskikenttä:
Saranic (osto)
Taabouni (osto)
Bate (laina)
Beyaz (laina)
Burak Ince (laina, saapuu vasta tammikuussa)
Harvey White (laina)
Morton, Liverpool (osto)

Hyökkääjät:
Sieb (laina--->osto)
Camara (18v laina -->osto)
Leedsin nuori hyökkääjä (laina)
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Mulla on muutamia vinkkejä edullisiksi eduntekijöiksi, joskaan ei ihan tuossa hintaluokassa kuitenkaan. Rony Lopes on ihan kuningas laidalla, mä olen peluuttanut oikealla. Yacine Adli taas keskikentällä joko mezzalaa tai ylempänä shadow strikerin roolissa. Adlia käytän nyt ensimmäistä kertaa tässä pelissä, aiemmissa versioissa olen tykännyt myös. Lopesia olen käyttänyt vain tässä, ensin Sevillassa ja nyt Genkissä.

Sitten nuoria loistavia hakuja halvalla on toppari Maro Katinic, taitaa olla Dinamo Zagrebista ja sitten hyökkäyksen kaikkiin rooleihin sopiva Roony Bartghi Köpiksestä.

Tykkään kyllä paljon pelata puhelimella tätä Xbox editionia.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Mulla on muutamia vinkkejä edullisiksi eduntekijöiksi, joskaan ei ihan tuossa hintaluokassa kuitenkaan. Rony Lopes on ihan kuningas laidalla, mä olen peluuttanut oikealla. Yacine Adli taas keskikentällä joko mezzalaa tai ylempänä shadow strikerin roolissa. Adlia käytän nyt ensimmäistä kertaa tässä pelissä, aiemmissa versioissa olen tykännyt myös. Lopesia olen käyttänyt vain tässä, ensin Sevillassa ja nyt Genkissä.

Sitten nuoria loistavia hakuja halvalla on toppari Maro Katinic, taitaa olla Dinamo Zagrebista ja sitten hyökkäyksen kaikkiin rooleihin sopiva Roony Bartghi Köpiksestä.

Tykkään kyllä paljon pelata puhelimella tätä Xbox editionia.
Adli oli kyllä loistava tuossa edellisessä versiossa, todella halpa ja hyvä.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tuli Englannin sarjojen sijaan vaihteluksi aloitettua Turun Interillä. Ensimmäisellä kaudella tuli niukka mestaruus HJK:n kompuroidessa loppukierroksilla. Euroopan kentillä päästiin konferenssiliigan lohkovaiheeseen, joista jäätiin niukasti jatkopelien ulkopuolelle. Iloiseksi yllätykseksi myös KuPS ja HJK pääsivät lohkovaiheeseen asti. Tärkeitä maapisteitä Suomeen helpottamaan tulevien vuosien Euroliigoihin pääsyä. Konferenssiliigasta tuli ihan mukavasti miljoonia ja strategian mukaisesti rahat suoraan olosuhteiden kehittämiseen. Erityisesti juniorityöhön, koska suomalaisen rungon pitää olla vahva pärjätäkseen eurokentillä.

Toiseen kauteen ei juurikaan vahvistuksia tullut hankittua. Lähinnä täytemiehiä helpottamaan otteluruuhkaa. Mestaruus voitettiin jälleen helpohkosti tällä kertaa. Mestareiden liigaan karsintojen kolmannessa vaiheessa vastaan tuli CSKA Sofia. Voitolla olisi tullut varmistettua vähintään lohkopaikka Eurooppaliigassa. Molempien otteluiden selvästä hallinnasta huolimatta CSKA Sofia vei voiton yhteismaalein 2-1. Eurooppaliigan karsinnoissa tuli taas selkeästi Fenerbahcelle kuokkaan, joten matka vei jälleen Konferenssiliigaan. Muille suomalaisjengeille ei tällä kaudella menestystä euroliigoissa. Lohkoarvonta oli suosiollinen ja ajattelin pieniä mahdollisuuksia olevan jatkopaikkaan. Yllätykseksi kaikki meni yli odotusten ja 16:lla pisteellä selvähkö lohkovoitto tiesi pääsyä jatkopelien toiselle kierokselle suoraan. Palkintorahat edelleen menivät käytännössä suoraan harjoitus/juniorityöhön, mutta ensimmäiset selkeät profiilihankinnat tuli tehtyä. Maalintekijäksi kokenut Eero Markkanen HIFK:stä ja Rojas SJK:sta tuomaan taitoa ja leveyttä keskikaistalle. Molemmat ilmaisilla siirroilla. Jatkopeleissä ensimmäiseksi vastustajaksi arvottiin kova hollantilainen AZ Alkmaar. Tasainen kotona pelattu peli päättyi 1-0 voittoon. Puolivälierissä arpaonni osui jälleen ja vastustajaksi Antwerp. Yhteistuloksella 4-1 Inter meni täysin sensaatiomaisesti välieriin asti. Välierissä vastaan Atalanta ja oli melko selvää, että finaali jäänee kaukaiseksi haaveeksi. Atalanta menikin jatkoon 2-7 yhteistuloksella. Pelillisesti oltiin kyllä tulosta lähempänä Atalantaa, mutta materia ja viimeistelyn taito vei voiton selkeästi. Veikkausliigakin ehti vierähtää jo käyntiin ja se on aloitettu neljällä selvällä voitolla.

Kokonaisuudessa todella hauskaa ollut aloittaa kotimaan sarjoista ja ei todellakaan olisi tullut mieleenkään tällainen menestyminen jo tässä vaiheessa eurokentillä. Varsinkaan kun joukkueeseen ei ole mitään suuria tähtiä edes veikkausliigatasolle värvätty. Junnuihin panostaminen tuo jo tulosta ja neljä 5:n tähden potentiaalin junnua on jo raivaamansa tietänsä ylös. Juoksevia kuluja on silti niin paljon, että lohkovaihe on minimitavoite joka vuosi Euroopan kentillä pankkitilin ollessa nollilla. Jatkossa pitäisi myös pystyä selkeitä vahvistuksia hankkimaan joukkueeseen. Hyvä puoli näin nimettömässä joukkueessa on, että kukaan ei ole alkanut vielä ainakaan siirtoa vaatimaan isompaan joukkueeseen. Hyvä joukkuehenki on avain myös menestykseen.
 
En halua edes tietää paljonko tunteja tämän pelipaikan parissa on vietetty, mutta iso osa nuoruusvuosista kuitenkin. Ensin Championship Managerin eri versiot ja sittemmin Football Manager. Nykyään tylsät perhe- ja muut aikuisten jutut vievät kaiken ajan, joten eipä tätä ehdi nykyisin pelata. Silti iso osa nuoruutta tämä on ja sellaisella kivalla fiiliksellä niitä kymmeniä pelisessioita muistelee.

Edelleen koneelta löytyy FM14, joka on varmaan viimeisin pelisarjan versio, johon olen oikeasti vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä. Sen jälkeen olen ladannut olikohan 20 vai 21 version kun ilmaiseksi jostain palveluntarjoajalta sai, mutta valitettavasti aikaa ei ole sille löytynyt. Ehkä vielä joskus…
 
Kokonaisuudessa todella hauskaa ollut aloittaa kotimaan sarjoista ja ei todellakaan olisi tullut mieleenkään tällainen menestyminen jo tässä vaiheessa eurokentillä.

Itsellekin jostain syystä kotimaan liigan joukkueen managerointi on yleensä aiheuttanut ne legendaarisimmat muistot. On valloitettu Eurooppa ja kasvatettu omia junnuja isoihin seuroihin, kohdattu piskuisella kotistadionilla Real Madridit ja Juventukset sekä noustu samaan aikaan Suomen maajoukkueen peräsimeen ja lähdetty kaatamaan Saksaa ja Brasiliaa. Ja vielä tehty omistajille kymmeniä miljoonia euroja rahaa hyvillä pelaajakaupoilla.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Peliin saa menemään aikaa käydessä seurajoukkueita, maajoukkueita ja youth intakea lävitse, kyllähän tämän parissa menee edelleen tunteja ja tunteja. Vaikka on tuo hieman pelkistetty Touch versio niin aika kattavasti on sisältöä saatu mahtumaan, kokeilin peliä tietokoneella mutta kyllä mukavuus vei voiton (iso tv ja sohva).
 
Peliin saa menemään aikaa käydessä seurajoukkueita, maajoukkueita ja youth intakea lävitse, kyllähän tämän parissa menee edelleen tunteja ja tunteja. Vaikka on tuo hieman pelkistetty Touch versio niin aika kattavasti on sisältöä saatu mahtumaan, kokeilin peliä tietokoneella mutta kyllä mukavuus vei voiton (iso tv ja sohva).

Olen miettinyt itsekin tuota FM Touchia. Jospa sillä saisi täytettyä ne lyhyet tyhjät hetket kun aikaa varsinaisiin muutaman tunnin pelisessioihin koneella ei ole. Onko sellainen pelikokemus, että puhelimella/pädillä pelaamista voi suositella?
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Olen miettinyt itsekin tuota FM Touchia. Jospa sillä saisi täytettyä ne lyhyet tyhjät hetket kun aikaa varsinaisiin muutaman tunnin pelisessioihin koneella ei ole. Onko sellainen pelikokemus, että puhelimella/pädillä pelaamista voi suositella?
Xbox Gamepass tilaukseen ja sieltä Xbox Cloudilla on ainoa mahku, jolla uusimman pelin Touchin saa. Touchia ei enää pariin vuoteen ole ollut PC-versiossa. Xboxin FM on Touch.
 
Xbox Gamepass tilaukseen ja sieltä Xbox Cloudilla on ainoa mahku, jolla uusimman pelin Touchin saa. Touchia ei enää pariin vuoteen ole ollut PC-versiossa. Xboxin FM on Touch.

Taisin sekoilla termeissä. Tarkoitin Touchilla siis tuota mobiiliversiota. Löytyykö siitä kokemusta keltään? Konsolia en omista.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Mä pelaan Game Passin Android-sovelluksella puhelimella. Toimii todella hyvin kosketusnäytöllä. Ei tarvitse ohjainta. Välillä jos pelin ollessa päällä tekee jotain muuta puhelimella, jää käyttöjärjestelmän yläpalkki näkyviin ja peittää pelin ylävalikon. Sillon täytyy ottaa kosketusnäytölle se ohjain valikosta, tallentaa ja poistua pelistä sen kanssa.

Peli on toki se XBoxin versio, joka on riisuttu malli, mutta saa esim kymmenen maata valittua tallennukseen kuitenkin. Minulla ei ole ollut ikävä tietokoneella pelaamaan. Joku 12 kautta pelannut nyt Genkin kanssa puhelimella.

Harmi ettei pilvessä pysty pelaamaan tietokoneen versiota.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No laitoin sitten FM22 mobiilin latautumaan, kun sitä oli kehuttu. Voisi joskus sitten testata, vähän vieraalta tuntuu ajatus, että peli veisi mobiilissa mukanaan - vielä vieraampi ajatus tosin on konsolilla, kyllä tässä PCn tarvisi komentokeskukseksi.

Mutta toisaalta eiköhän tässä ominaisuutta piisaa, koska itse hurahti sarjaan CM94:sen myötä! Sehän mahtui parille korpulle ja oli mahtavan koukuttava, perkele kun Gascoinen palkkaaminen oli kovin vaikeaa, aina joku työlupaongelma. Sitten tuli jotain noin 2005 versiota paukutettua myös, sen jälkeen on ollut taukoa.

Suomea tuli vähän pelailtua myös, mutta kyllä se minun juttu oli ottaa alasarjasta brittijengi ja vääntää huipulle, suosikkina tähän York. Ja pelaajat kahdesta väylästä alkuun kehäraakkeja free transfer ja ylemmiltä sarjoilta nuoria loan - budjetti kiittää.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Toivottavasti et minulta ainakaan poiminut kehotusta mobiiliin. Mä en tykkää siitä mobiilipelistä, vaan pelaan puhelimella Game Pass-applikaatiolla XBox Editionia pilven kautta. Ja se toimii minulle erittäin hyvin.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Täällä on käytössä FM22 mobile Samsungin Androidissa. Kyllähän tämäkin vie varsin hyvin mukanaan, vaikka selvästi PC-versiota riisutumpi onkin. Puhelin saa toki olla melko iso tai vaihtoehtoisesti sormet pieniä, että pieniin valikoihin pystyy painelemaan oikeisiin kohtiin. Todella nopea, latautuu nopeasti ja kaikki toimii. Jos kaipaa puhelimeen viihdykettä, niin on kyllä parhaita mobiilipelejä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Nyt nosti sitten FM21 jopa jo ennestään kovia panoksia!

Stoke - Norwich 2-0

Shots 2-44

On target 1-28

Stokella vain yks kohti maalia veto koska 2-0 maali oli oma maali. 1-0 tuli rankkarista, Stoken ekan ja ainoon kulman jälkitilanteesta. Ja nyt tuhannen taalan kysymys: Kumpiko lienee pelaaja ja kumpiko cpu?

On tää niin huikee peli että oli pakko heittää vittuun kovalevyltä. Taas. Miten sitä oppis että ei tää paska parane ja oikeesti jättäs tän skeidan rauhaan niin sais hermotkin vähä lepoo.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Nyt nosti sitten FM21 jopa jo ennestään kovia panoksia!

Stoke 2 0 Norwich

2 Shots 44

1 On target 28

Stokella vain yks kohti maalia veto koska 2-0 maali oli oma maali. 1-0 tuli rankkarista, Stoken ekan ja ainoon kulman jälkitilanteesta. Ja nyt tuhannen taalan kysymys: Kumpiko lienee pelaaja ja kumpiko cpu?

On tää niin huikee peli että oli pakko heittää vittuun kovalevyltä. Taas. Miten sitä oppis että ei tää paska parane ja oikeesti jättäs tän skeidan rauhaan niin sais hermotkin vähä lepoo.
Nyt iski kyllä vahva epäilys, että vika on enemmän pelaajassa kuin itse pelissä. Terveisin eilen 300 matsia ilman tappiota putkeen eilen täyteen Veikkausliigassa. Joskus sattuu ihan oikeassakin elämässä koko ottelun vastaanottava joukkue voittaa. That's football.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Nyt iski kyllä vahva epäilys, että vika on enemmän pelaajassa kuin itse pelissä. Terveisin eilen 300 matsia ilman tappiota putkeen eilen täyteen Veikkausliigassa. Joskus sattuu ihan oikeassakin elämässä koko ottelun vastaanottava joukkue voittaa. That's football.
Paljon mahdollista. Mulla on ihan lähes jokamatsista että vien vedot ja maalipaikat satanolla ja hallitten miälin määrin kenttätapahtumia. Yhteen maaliin tarvin vaan sen parikytä vetoo kohti maalia missä cpu säkittää 75-100% tarkkuudella. Emmää jaksa tähän tuhlata aikaani. Mitä jotain FM foorumeita lueskellu niin ei oo yksin mun ongelma. Nää on kans hauskoja missä joku aivan huippuluokan viimeistelijä pääsee ottelussa viis kertaa nokikkain maalivahdin kanssa ja lopputulos on kun teinipoika valuttas hunajakuset reisille. Semmonen 4v. taaperon potkasu suaraan moken syliin jne. Vastaavia on vaikka kuinka paljon. Pelaajien attribuuteilla ei tunnu olevan niin mitään merkitystä ja vaikka tekis mitä taktisia muutoksia pelin aikana, niin vaikutus tasan nolla ja peliä seuraamaalla ei huamaa niin mitään muutosta mihinkään. Mutta joo, pelit on pelejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös