Florida Panthers 2022–2023

[Zohan]

Niin mikä kotietu?

Florida Panthers on pelannut tämän kevään pudotuspeleissä seitsemän vierasottelua. Florida on näistä hävinnyt vain yhden, joka oli sarjan avaus Bruinsia vastaan. Vieraissa siis kuuden ottelun voittoputki pudotuspeleissä.

 

[hooceebruins]

Kyllähän tuossa haisee semmoinen Bluesmainen kausi, vaikka toki valmentaja vaihtui jo ennen kautta ja maalilla on kymppimillin Poprovski. Muuten kuitenkin joukkueen pelaaminen on ottanut ne viimeiset stepit keväällä ja pleijareissa onnistumiset ruokkii itseluottamusta entistä enemmän.

 

[Kental]

Onhan tuo Floridan hyökkäys ihan kivan syvä, kun kaikkia munia ei ole laitettu yhteen eikä kahteen koriin.

Tätä pohdiskelin jo Boston-sarjan aikana, siinä kun monella suunnalla harmiteltiin Duclairin vaisuja otteita Sashan laidalla. Tuo, että häntä siinä sitkeästi "roikotettiin" juuri on saanut aikaan sen, että Floridalla on heittää jäälle erinomaiset kaksi keskikenttää. Yleensä se, että neloseen ei ole luottoa peliminuuttienkaan muodossa, on pidemmän päälle ongelma, mutta sitä ainakin pehmentää tuo top 9:n suhteellisen tasainen peluutus.

Vahvoista keskikentistä tulikin mieleen, meni Leafs-sarjan voittomaali oikealle miehelle. Cousins on tuon roolin, joka hänellä tällä hetkellä on, raivannut omilla vahvoilla otteillaan kevään peleissä.

Silti paljon tässä Floridan hienossa lennossa henkilöityy Bobiin. Joukkue, jolla on odotusarvoiltaan puutteita sekä puolustuksessa että maalivahtiosastolla, tuppaa olemaan vaikeuksissa. Mutta nyt tuo veskariosasto ei yhtäkkiä olekaan se ylihintainen vitsi, vaan saadaan mistä on maksettu. Potentiaalin tietävät kaikki, mutta onhan tuo kääntynyt päälaelleen. Olisikohan pelaaja itsekin tajunnut vauhtiin päästyään että nyt on oikeasti mahdollisuus voittaa jotain. Onko ollut luotettavuudessaan playoffien tasaisin vahti tähän asti? Tuollainen luo melkoisen selkänojan.

Onnea Panthers-faneille taasen ja toivottavasti lentokeli jatkuu!

 

[rinne]

Eihän tuo Mauricen joukkue vieläkään koko aikaa hirveän "kauniisti" pelaa, jos lähdetään jotain pelitavallisia hienouksia etsimään. Mutta Maurice on saanut joukkueen selkärankaan lopulta ajettua pelitavan, joka toimii kevään väännöissäkin. Panthers saa tällä hetkellä kaukaloon joukkueen, jossa on mielenkiintoinen yhdistelmä oikeanlaista kovuutta ja taitoa. Kun peli tuottaa riittävästi paikkoja ja kuitenkin saadaan oma pää samalla pidettyä tukossa, niin hyvinhän tuo pelitapakin selkänojaa antaa.

Joukkueella oli hankaluutensa kun Brunetten pelistä siirryttiin Mauricen nihilistisempään pelikirjaan. Kritiikki Mauricea kohtaan oli ansaittua, mutta näköjään ennen aikaista. Siirtymäaika meni pitkäksi, mutta mahtui sentään runkosarjan puitteisiin riittävän hyvin. Tämä kevät onkin sitten ollut jo upeaa seurata Panthersin menoa. Upean vaihteen ovat saaneet irti kaivattua.

Haaste ei vieläkään helpottumaan päin ole. Mutta Panthers on siitä hienossa tilanteessa, että oma tekeminen tällä hetkellä kantaa. Puolustus Bob viimeisenä lukkonaan pitää oman pään puhtaana kiitettävällä tavalla. Joukkue on lopulta oppinut puolustamaan viisikkona. Samaan aikaan hyökkäyksessä syvyyttä on riittävästi, että tulosta voidaan odottaa kolmelta ketjulta. Siitä suurelta osin toki kiitos menee mm. Luostarisen tason nostolle, ettei cap tilanteen haastavuus tämän enempää silmille lyönyt.

Hienoa nähdä, mihin asti tämä joukkue jatkaa. Jo Bruinsin lyöminen oli paljon enemmän kuin Panthersilta odotettiin. Jos joku talven hankalampina aikoina olisi ennustanut Panthersin etenemään konferenssifinaaliin asti kaataen matkalla Bruinsin ja Leafsin, ei tuota olisi tainnut uskoa juuri kukaan. Mutta joukkue tuntuu vahvasti uskovan itseensä ja nyt latu on edelleen auki. Haaste ei helpotu, mutta Panthersilla on realistinen mahdollisuus jatkaa edelleen eteenpäin.

 

[Vatanen]

Vaikka Florida Bostonin tiputtikin ja aluksi se vitutti, niin kyllä tässä alkaa jo itsekin vähäsen syttymään tälle jengille. Etenkin suomalaiselle kapteenille ja Eetu Luostariselle.
Onnea Canesia vastaan, se sarja on mulle sikäli ihan sama kun kummankin haluaisin finaalissa nyt nähdä.

We want Florida Stanley Cup!

 

[X-Hearted]

On ollut äärimmäinen ilo seurata Panthersien touhuja tänä keväänä.

Historia ei ole kyllä pahemmin antanut. Minäkin olen "fanittanut" joukkuetta aina vuodesta "93 lähtien, ja tämä kevät vasta nostaa samanlaisia väristyksiä pintaan kuin 1996 marssi Stanley Cupin finaaleihin. Se tosin hävittiin AVSille suoraan, mutta silloin toivoin, että finaalipaikka antaisi lähitulevaisuuteen reppuun paljon enemmän. Näillä kilometreillä Panthersien tekeminen on ollut lähinnä seuraamisen tasolla, mutta kyllä tälläinen menestyminen ruokkii sitä sisäistä kissasydäntä. Valinta on aikoinaan tehty joukkueen fanittamiseksi, osin seuran logon siisteydenkin takia. Kuinka naiivia, mutta niin perhanan lojaalia, heh.

Vasta viime vuoden kiinnitykset ovat nostaneet joukkueen tasoa liigan keskikastiin/kärkeen. Matthew Tkachukin siirto viime kesänä heitti bensaa liekkeihin, siinäpä juuri oikea soturi nostamaan Panthers kannujahtiin. Hänellä löytyy sitä oikeaa hammasta koko joukkueen toimintaan. Päämäärätietoisuutta ja sydäntä. Hitto mä tykkään siitä ukosta pelaajaprofiililtaan! Hän antaa tiimille tällä erää ne sotakasvot, jota joukkue kaipasi. Florida Panthers on pitkään henkilöitynyt Alexander Barkoviin, mutta Tkachukin kulmahampaat täydentää joukkueen imagoa ja tekemistä merkittävästi.

Vaikkei kissalauma tänäkään vuonna pääsisi finaaleihin, niin minä haluan uskoa, että Florida Panthers on taas ottanut yhden askeleen lähemmäs kohti Stanley Cup -sormusta.

 

[Taccutucca]

Matthew. Tkachuck.

Monille näkyy päälle päin pelkkä rottailu, kovat taklaukset, taito nousta esiin tärkeillä hetkillä ja kokonaisvaltainen eri yksilöiden pään sisään pääseminen, jota voi vaikkapa katsella tästä:

Väitän, että tuolta listalta jäi uupumaan yksi vielä tärkeämpi asia, minkä Matthew on tuonut tähän joukkueeseen: lapsenkaltaisuus.

Ainakin Boston sarjan vitospelin ratkaisusta asti on ihmetelty hyvää meininkiä kissojen penkillä. Se olikin aika maagista, miten kissat eivät menneet paineiden alle 3-1 tilanteessa, vaan luottivat omaan tekemiseen tuntemalla itsensä, toimimalla omasta sekä kollektiivisesta identiteetistä käsin.

Erityisesti konffafinaalin ensimmäisessä ottelussa jatkoajalla näkyi todella iso ero penkkien tunnelmassa ja vapaudessa. Kissat nauttivat pelailusta, ilman paineita. Söivät kopissa pitsaa ja joivat redbullia, nauttivat elämiensä parhaista peleistä. Historian kuudenneksi pisimmästä.

Jos tämän tasoisen lätkän katsominen on yksi siisteimmistä kokemuksista mun elämässä, niin sen pelaaminen on varmaan vielä siistimpää. Tosin välillä tulee ikävä niitti ja joutuu tekemään haalarihommia.

Hei, kattokaa, miten kyseenalaisen maineen puolustuspäässä omaava Duclair painoi konffien ekassa pelissä ainakin kolme maalipaikan estävää takakarvausta! Minkä takia? Omistajuus. Identiteetti. "Mä takakarvaan, koska oon osa tätä joukkuetta. Kuka tahansa tässä joukkueessa tekisi niin. En tee sitä vertailusta käsin, vaan koska rakastan pelata kiekkoa tässä perheessä."

No hei, miten me voidaan luoda joukosta yksilöitä perhe?

Kun heitä yhdistää yhteinen tehtävä.

-------

Tallon oli mielestäni taitava GM, koska teki tosi hyviä kauppoja (vapailla markkinoilla ei ollut niin taitava), mutta hänellä oli suurena ongelmana "perinnön säilyttäminen". Tästä käsin hän oli hyvin sokea omalle toiminnalleen ja uskoi, että kaikki hänen varaamansa pelaajat, joilla ykkösominaisuus oli character (mikä on joo tärkeää, mutta myös sokaisevaa), ovat ihania äidin kullan mussinkaisia, joista tulee starboja tähän liigaan.

Hän piti heistä kiinni kynsin ja hampain eikä uskaltanut luopua jostain hyvästä, jotta voisi saada jotain parempaa. Äärimmäisenä esimerkkinä DT mielummin kääri lahjapaperiin Rowen hankkimat Smithin sekä Marchessaultin, Texas Starsin varakapteenin Alex Petrovicin sijasta, joka pelasi 93 ottelua kissoissa laajennusdraftin jälkeen (JAM ja Smith pelkästään runkosarjassa ovat pelanneet Golden Knightsille 831 ottelua tehden 634 pistettä)

Kolme vuotta sitten joukkueeseen tuli muuan Bill Zito. Hän tuli suuren muutoksen keskelle, kun joukkueen kaksi top6 hyökkääjää Dadonov ja Hoffman lähtivät läksimään ja olin itse varma, ettei heitä pysty mitenkään korvaamaan, koska meillä ei ollut varaa pitää heitä. Tallonin tapa toimia ja hahmoittaa oli tarttunut muhun, eli näin vain mahdollisuuden "säilyttää" jotain siitä hyvästä, mitä meille oli annettu. Kaikki muu oli epävarmaa ja myös pelottavaa.

Noh, tämä uhkaavalta siinä hetkessä tuntunut keltanokka soitti muuan Verhaeghelle ja Duclairille ja pian oli 2.7M caphitillä ykkösen laiturit kiinnitettynä tulevalle (ja CV myös sitä seuraavalle) kaudelle.

Se on itsessään tosi iso juttu, mutta isoin juttu oli näky, jonka BZ jakoi pelaajille. Näky Stanley Cupista Sashan harteiden yllä. Se on jotain, minkä puolesta elää ja kuolla, kaikki muu on turhaa.

-------

Näyn jakaminen aiheutti erilaisia reaktioita pelaajissa. Monet olivat tottuneet siihen status quon ylläpitämiseen ja se oli iso osa heidän identiteettiäänkin. He saattoivat unelmoida pleijareihin pääsystä, mutta eivät uskaltaneet unelmoida sitä pidemmälle.

Se varmasti voi tuntua aika kovalta vaatimukselta, että "mun pitäisi voittaa Stanley Cup - kylläpäs Bill asetti nyt aivan liian kovat odotukset mun ylle. Ompas lapsellinen tyyppi, henkisesti pahoinpitelee mua naiiviudestaan käsin. Toivottavasti Viola antaa pian kengänkuvan persuksiin."

Tuossa ajattelumallissa on tosin yksi ongelma... Siinä voitetaan itse se Cup. Tässä lajissa kokoonpanossa on peliä kohden parikymmentä ukkelia per joukkue, joten se ei teoriankaan tasolla ole mahdollista itse voittaa Cupia.

Yksilökeskeisyydestä käsin myös hauskat ja yhteisöllisyyttä luovat tyypit, niin kuin ääriesimerkkinä Keith Yandle, muuttuvat miinusmerkkisiksi. BZ:n ekalla kaudella hän peräänkuuluttaa tilivelvollisuutta ja askeleita kohti Cupia, mutta samalla Keithin annetaan koomailla 82 ottelua runkosarjassa täysin vapaasti itsekkään syyn (teräsmiesputken) vuoksi.

Vaikka Keith oli ja on varmasti ihmisenä todella hyvä tyyppi, ei hänelle ole tilaa tiimissä jos hän ei ole valmis maksamaan hintaa, laittamalla sivuun omia unelmia, jotta tiimin yhteiset unelmat voisivat toteutua.

-------

No hei, mites sitten me saadaan yhteisöllisyyttä koppiin, jos nä yhteisölliset tyypit pitää ulosostaa ja ottaa jotain loukkaavasti "voitosta" ja tästä Ziton "näystä" puhuvia tyyppejä sisään?





Nä tyypit näyttävät vallan yhteisöllisiltä tässä, vaikka niitä johtaakin Keithin poika, joka ei ole voittanut mitään. Toi, joka käyttäytyy aika loukkaavasti ja vähän vaikuttaa itsekkäältä tyypiltä. Mikäköhän homma?

Mä näitä pelejä katsellessa oon huomannut, että Ikaa lainatakseni kahdenkymmenen "oman firman toimitusjohtajan" sijaan jäällä on joukko pelaajia, joita yhdistää näky Stanley Cupin voittamisesta. Heitä ei yhdistä hyvät pukukoppipilat, vitsit, uniformu, sijainti tai samat mielenkiinnon kohteet ja noita asioita ei voi lähteä mekaanisesti suorittamaan ja odottaa, että firmojen sijaan siitä tulisi joukkue.

Koska heillä on yhteinen näky, se myös luo joukkueeseen yhteisöllisyyttä. Se itseasiassa luo joukkueesta yhden. Se ei ole enää 20 yksilöä, vaan yksi joukkue. Yksi perhe.

Tämä perhe on nyt näissä kahdessa esimerkkiklipissä synnyttäneet yhteistä näkyä seuraamalla ihan valtavan hienon meemin, tuon nopeasti koppiin häipymisen. Kyllä, sitä on ollut edistämässä muuan Matthew Tkachuck, mutta se on syntynyt joukkueen yhteisellä matkalla, se on yhteinen juttu. Se on syntynyt vuodattamalla yhdessä verta taistelukentällä, tietäen, että kuka tahansa vierellä on valmis maksamaan saman hinnan.

Tällaisissa perheissä myös yksilöt saavat loistaa ja toimia omista lahjoistaan käsin, tietäen, että he ovat arvostettuja ja rakastettuja, vaikka mokaisivatkin välillä. Pelasiko Matthew hyvän pelin pari päivää sitten? Ei. Tkachuck oli hidas ja aivan piipussa lähes alusta asti. Pääasiassa miinusmerkkinen pelaaja. Moneypuck sanoo, että pelasi Marc Staalin tasolla.

Antoiko hän yksittäisen pelin, fiiliksen ja kokemuksen vaikuttaa siihen, miten hän pelasi? Tässä mennään jälleen identiteettiin. Tkachuck ei mennyt sen identiteetin alle, että "voi vitsi, mä oon ihan paska, toivottavasti kukaan ei huomaa, miten huonosti mä pelaan" ja hiihdellyt nurkissa pelin loppuun asti. Sen sijaan hänelle pedattiin yksi paikka koko pelissä ratkaista ja silloin hän astui esiin ja tuuletuksesta näkyy, ettei kaveri hävennyt sitä, että ratkaisi pelin, vaikka olikin muuten näkymätön - ja jopa miinusmerkkinen pelaaja.

-------

Tätä on se lapsenkaltaisuus. Lapset harvemmin häpeävät tai epäröivät sanoa tai tehdä asioita. He itseasiassa tekevät tosi myötähäpeällisiä juttuja, lähes päivittäin. Kysyvät tyhmiä kysymyksiä, jotka pitäisi tietää. Ovat autenttisesti avun tarvitsijoita. Tai kun he peittelevät jotain, se on hyvin ilmiselvää, että jotain on pielessä.

On aika murtaa tällainen häpeä. Ja se on ainoastaan mahdollista, kun on yhteinen näky ja missio, jonka kautta ympärille muodostuu perhe, joka on valmis maksamaan hintaa sen tavoitteen saavuttamiseksi!

-------

Synnyin rotan vuonna 1996, mutta vasta syksyllä, eli elinaikanani kissat ovat nyt ekaa kertaa konffafinaaleissa.

On suunnaton ilo jakaa tätä matkaa yhdessä teidän kanssa ja MT:n tavoin pakko nostaa esiin nimimerkki @Zohan . Kiitos uskollisista matsiraporteista, miten ylläpidit uskoa täällä, myös silloin, kun se oli jo itseltäni loppu.

Oot uskon esikuva meille kaikille - mallinsit meille, että usko ei ole kiinni näkemisestä, fiiliksestä tai päivän kunnosta, vaan se on uskoa johonkin itseä isompaan, mitä ei vielä näe, mutta uskaltaa kuitenkin ojentautua sen mukaan (ja myös maksaa mahdollisessa pettymyksessä hintaa siitä) sen sijaan, että kyynistäisi itsensä ja suojelisi itseään sillä, ettei uskalla unelmoida - meidän kaikkien puolesta: kiitos!

-------

Lopuksi vielä kokemuksia ja asioiden sanoittamista n. 80 vuoden takaa, samankaltaisesta tilanteesta:



Edit: Muutettu kuvausta Matthewin isästä salonkikelpoisemmaksi ja poistettu ylimääräiset linkit.

 

[Jymäkkä]

Taisi vaan ottaa aikansa Floridalla siirtyä viime kauden iloisesta runkosarjarallattelusta pois ja siirtyä tämän kauden puolustusvoittoisempaan ja voittavampaan peliin. Tiukillehan tuo meni, ja Boston- sarjassa jo näytti, että liian tiukille ja eväät oli syöty jo ennen poffeja, mutta nousivat sieltä ja näinköhän loppu on ihan historiaa.

Tkachuck oli viime kesän totaalinen ryöstö. Minusta jo tuolloin Florida jäi voitolle, mutta arvioin edun aika marginaaliseksi ja pieneksi. Tämä kausi saa Calgaryn näyttämään ihan narrilta. No, Huubiduubilla on vielä aikaa näyttää, ettei tässä nyt yhden kauden aikana ole kaikkea nähty.

 

[Trimmer]

Pakko se on uskoa, Panthers näyttää menevän finaaleihin Mauricesta huolimatta.

 

[Vatanen]

Matthew. Tkachuck.

Monille näkyy päälle päin pelkkä rottailu, kovat taklaukset, taito nousta esiin tärkeillä hetkillä ja kokonaisvaltainen eri yksilöiden pään sisään pääseminen, jota voi vaikkapa katsella tästä:

Linkki: https://twitter.com/Sportsnet/status/1660103763531649025?

Väitän, että tuolta listalta jäi uupumaan yksi vielä tärkeämpi asia, minkä Matthew on tuonut tähän joukkueeseen: lapsenkaltaisuus.

Ainakin Boston sarjan vitospelin ratkaisusta asti on ihmetelty hyvää meininkiä kissojen penkillä. Se olikin aika maagista, miten kissat eivät menneet paineiden alle 3-1 tilanteessa, vaan luottivat omaan tekemiseen tuntemalla itsensä, toimimalla omasta sekä kollektiivisesta identiteetistä käsin.

Erityisesti konffafinaalin ensimmäisessä ottelussa jatkoajalla näkyi todella iso ero penkkien tunnelmassa ja vapaudessa. Kissat nauttivat pelailusta, ilman paineita. Söivät kopissa pitsaa ja joivat redbullia, nauttivat elämiensä parhaista peleistä. Historian kuudenneksi pisimmästä.

Jos tämän tasoisen lätkän katsominen on yksi siisteimmistä kokemuksista mun elämässä, niin sen pelaaminen on varmaan vielä siistimpää. Tosin välillä tulee ikävä niitti ja joutuu tekemään haalarihommia.

Hei, kattokaa, miten kyseenalaisen maineen puolustuspäässä omaava Duclair painoi konffien ekassa pelissä ainakin kolme maalipaikan estävää takakarvausta! Minkä takia? Omistajuus. Identiteetti. "Mä takakarvaan, koska oon osa tätä joukkuetta. Kuka tahansa tässä joukkueessa tekisi niin. En tee sitä vertailusta käsin, vaan koska rakastan pelata kiekkoa tässä perheessä."

No hei, miten me voidaan luoda joukosta yksilöitä perhe?

Kun heitä yhdistää yhteinen tehtävä.

-------

Tallon oli mielestäni taitava GM, koska teki tosi hyviä kauppoja (vapailla markkinoilla ei ollut niin taitava), mutta hänellä oli suurena ongelmana "perinnön säilyttäminen". Tästä käsin hän oli hyvin sokea omalle toiminnalleen ja uskoi, että kaikki hänen varaamansa pelaajat, joilla ykkösominaisuus oli character (mikä on joo tärkeää, mutta myös sokaisevaa), ovat ihania äidin kullan mussinkaisia, joista tulee starboja tähän liigaan.

Hän piti heistä kiinni kynsin ja hampain eikä uskaltanut luopua jostain hyvästä, jotta voisi saada jotain parempaa. Äärimmäisenä esimerkkinä DT mielummin kääri lahjapaperiin Rowen hankkimat Smithin sekä Marchessaultin, Texas Starsin varakapteenin Alex Petrovicin sijasta, joka pelasi 93 ottelua kissoissa laajennusdraftin jälkeen (JAM ja Smith pelkästään runkosarjassa ovat pelanneet Golden Knightsille 831 ottelua tehden 634 pistettä)

Kolme vuotta sitten joukkueeseen tuli muuan Bill Zito. Hän tuli suuren muutoksen keskelle, kun joukkueen kaksi top6 hyökkääjää Dadonov ja Hoffman lähtivät läksimään ja olin itse varma, ettei heitä pysty mitenkään korvaamaan, koska meillä ei ollut varaa pitää heitä. Tallonin tapa toimia ja hahmoittaa oli tarttunut muhun, eli näin vain mahdollisuuden "säilyttää" jotain siitä hyvästä, mitä meille oli annettu. Kaikki muu oli epävarmaa ja myös pelottavaa.

Noh, tämä uhkaavalta siinä hetkessä tuntunut keltanokka soitti muuan Verhaeghelle ja Duclairille ja pian oli 2.7M caphitillä ykkösen laiturit kiinnitettynä tulevalle (ja CV myös sitä seuraavalle) kaudelle.

Se on itsessään tosi iso juttu, mutta isoin juttu oli näky, jonka BZ jakoi pelaajille. Näky Stanley Cupista Sashan harteiden yllä. Se on jotain, minkä puolesta elää ja kuolla, kaikki muu on turhaa.

-------

Näyn jakaminen aiheutti erilaisia reaktioita pelaajissa. Monet olivat tottuneet siihen status quon ylläpitämiseen ja se oli iso osa heidän identiteettiäänkin. He saattoivat unelmoida pleijareihin pääsystä, mutta eivät uskaltaneet unelmoida sitä pidemmälle.

Se varmasti voi tuntua aika kovalta vaatimukselta, että "mun pitäisi voittaa Stanley Cup - kylläpäs Bill asetti nyt aivan liian kovat odotukset mun ylle. Ompas lapsellinen tyyppi, henkisesti pahoinpitelee mua naiiviudestaan käsin. Toivottavasti Viola antaa pian kengänkuvan persuksiin."

Tuossa ajattelumallissa on tosin yksi ongelma... Siinä voitetaan itse se Cup. Tässä lajissa kokoonpanossa on peliä kohden parikymmentä ukkelia per joukkue, joten se ei teoriankaan tasolla ole mahdollista itse voittaa Cupia.

Yksilökeskeisyydestä käsin myös hauskat ja yhteisöllisyyttä luovat tyypit, niin kuin ääriesimerkkinä Keith Yandle, muuttuvat miinusmerkkisiksi. BZ:n ekalla kaudella hän peräänkuuluttaa tilivelvollisuutta ja askeleita kohti Cupia, mutta samalla Keithin annetaan koomailla 82 ottelua runkosarjassa täysin vapaasti itsekkään syyn (teräsmiesputken) vuoksi.

Vaikka Keith oli ja on varmasti ihmisenä todella hyvä tyyppi, ei hänelle ole tilaa tiimissä jos hän ei ole valmis maksamaan hintaa, laittamalla sivuun omia unelmia, jotta tiimin yhteiset unelmat voisivat toteutua.

-------

No hei, mites sitten me saadaan yhteisöllisyyttä koppiin, jos nä yhteisölliset tyypit pitää ulosostaa ja ottaa jotain loukkaavasti "voitosta" ja tästä Ziton "näystä" puhuvia tyyppejä sisään?

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=9G8UzKD5bAM

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=YbadmmFKqKs

Nä tyypit näyttävät vallan yhteisöllisiltä tässä, vaikka niitä johtaakin toi loukkaava juopon narsistin poika. Mikäköhän homma?

Mä näitä pelejä katsellessa oon huomannut, että Ikaa lainatakseni kahdenkymmenen "oman firman toimitusjohtajan" sijaan jäällä on joukko pelaajia, joita yhdistää näky Stanley Cupin voittamisesta. Heitä ei yhdistä hyvät pukukoppipilat, vitsit, uniformu, sijainti tai samat mielenkiinnon kohteet ja noita asioita ei voi lähteä mekaanisesti suorittamaan ja odottaa, että firmojen sijaan siitä tulisi joukkue.

Koska heillä on yhteinen näky, se myös luo joukkueeseen yhteisöllisyyttä. Se itseasiassa luo joukkueesta yhden. Se ei ole enää 20 yksilöä, vaan yksi joukkue. Yksi perhe.

Tämä perhe on nyt näissä kahdessa esimerkkiklipissä synnyttäneet yhteistä näkyä seuraamalla ihan valtavan hienon meemin, tuon nopeasti koppiin häipymisen. Kyllä, sitä on ollut edistämässä muuan Matthew Tkachuck, mutta se on syntynyt joukkueen yhteisellä matkalla, se on yhteinen juttu. Se on syntynyt vuodattamalla yhdessä verta taistelukentällä, tietäen, että kuka tahansa vierellä on valmis maksamaan saman hinnan.

Tällaisissa perheissä myös yksilöt saavat loistaa ja toimia omista lahjoistaan käsin, tietäen, että he ovat arvostettuja ja rakastettuja, vaikka mokaisivatkin välillä. Pelasiko Matthew hyvän pelin pari päivää sitten? Ei. Tkachuck oli hidas ja aivan piipussa lähes alusta asti. Pääasiassa miinusmerkkinen pelaaja. Moneypuck sanoo, että pelasi Marc Staalin tasolla.

Antoiko hän yksittäisen pelin, fiiliksen ja kokemuksen vaikuttaa siihen, miten hän pelasi? Tässä mennään jälleen identiteettiin. Tkachuck ei mennyt sen identiteetin alle, että "voi vitsi, mä oon ihan paska, toivottavasti kukaan ei huomaa, miten huonosti mä pelaan" ja hiihdellyt nurkissa pelin loppuun asti. Sen sijaan hänelle pedattiin yksi paikka koko pelissä ratkaista ja silloin hän astui esiin ja tuuletuksesta näkyy, ettei kaveri hävennyt sitä, että ratkaisi pelin, vaikka olikin muuten näkymätön - ja jopa miinusmerkkinen pelaaja.

-------

Tätä on se lapsenkaltaisuus. Lapset harvemmin häpeävät tai epäröivät sanoa tai tehdä asioita. He itseasiassa tekevät tosi myötähäpeällisiä juttuja, lähes päivittäin. Kysyvät tyhmiä kysymyksiä, jotka pitäisi tietää. Ovat autenttisesti avun tarvitsijoita. Tai kun he peittelevät jotain, se on hyvin ilmiselvää, että jotain on pielessä.

On aika murtaa tällainen häpeä. Ja se on ainoastaan mahdollista, kun on yhteinen näky ja missio, jonka kautta ympärille muodostuu perhe, joka on valmis maksamaan hintaa sen tavoitteen saavuttamiseksi!

-------

Synnyin rotan vuonna 1996, mutta vasta syksyllä, eli elinaikanani kissat ovat nyt ekaa kertaa konffafinaaleissa.

On suunnaton ilo jakaa tätä matkaa yhdessä teidän kanssa ja MT:n tavoin pakko nostaa esiin nimimerkki @Zohan . Kiitos uskollisista matsiraporteista, miten ylläpidit uskoa täällä, myös silloin, kun se oli jo itseltäni loppu.

Oot uskon esikuva meille kaikille - mallinsit meille, että usko ei ole kiinni näkemisestä, fiiliksestä tai päivän kunnosta, vaan se on uskoa johonkin itseä isompaan, mitä ei vielä näe, mutta uskaltaa kuitenkin ojentautua sen mukaan (ja myös maksaa mahdollisessa pettymyksessä hintaa siitä) sen sijaan, että kyynistäisi itsensä ja suojelisi itseään sillä, ettei uskalla unelmoida - meidän kaikkien puolesta: kiitos!

-------

Lopuksi vielä kokemuksia ja asioiden sanoittamista n. 80 vuoden takaa, samankaltaisesta tilanteesta:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=s9Ke2bMYBFs

Mäkin itken!

Vaikka "suosikkijoukkueistani" kaksi on jäljellä, niin eniten varmaan kannatan Floridaa. Hienot tarinat sytyttää aina, vaikka menivätkin Bostonin tiputtamaan.

 

[Henkka]

Pakko se on uskoa, Panthers näyttää menevän finaaleihin Mauricesta huolimatta.

Kaikkihan on Mauricen tekemän muutoksen ansiota. Täysin muutettu pelitapa, runkosarjaneppailijoista playoff-sotakoneeksi. Jossain Torontossa tällaisesta voidaan vain haaveilla. Koittakaa nyt antaa se respect viimein oikeaan ositteeseen.

 

[mesag]

Kaikkihan on Mauricen tekemän muutoksen ansiota. Täysin muutettu pelitapa, runkosarjaneppailijoista playoff-sotakoneeksi. Jossain Torontossa tällaisesta voidaan vain haaveilla. Koittakaa nyt antaa se respect viimein oikeaan ositteeseen.

Täällä on varmaan antipatioita Winnipegin ajoista, enkä toisaalta ihmettele. Taisi olla vähän liian suuri vaikutusvalta Wheelerillä ja Scheifelella siellä, eikä Maurice laittanut näitä kuriin. Nyt Panthersissa ei ole noita "ison egon" pelaajia, ja homma luistaa.

 

[arska07]

Pakko itsekin myöntää olleeni väärässä. Ehkä se Jetsin pukukoppi oli vain niin myrkyllinen loppua kohti eikä Maurice saanut sitä haltuunsa enää. Naureskelin Floridan valinnalle palkata hänet. En naureskele enää. Panthers on tällä hetkellä sellainen playoff-taistelukone että alta pois!

 

[Walkin]

Kaikkihan on Mauricen tekemän muutoksen ansiota. Täysin muutettu pelitapa, runkosarjaneppailijoista playoff-sotakoneeksi. Jossain Torontossa tällaisesta voidaan vain haaveilla. Koittakaa nyt antaa se respect viimein oikeaan ositteeseen.

Kunniaa Mauricelle, mutta onhan nämä niin pienistä marginaaleista aina kiinni ettei mitään rajaa. Ensiksi jos Pittsburgh olisi hoitanut kaksi sarjan huonointa joukkuetta kahdessa viimeisessä pelissä, niin Florida ei olisi päässyt edes playoffeihin. Marchandin läpiajo aivan vitospelin loppuun olisi katkaissut sarjan. Seiskapelissä tuossa sarjassa tasoitusmaali ilman maalivahtia kun Barkovin maalilletoimitus ei mennyt perille vaan kimposi jostain Bruinsin blokkaajasta suoraan Montourille.

Selvästi muutokset ottivat oman aikansa eikä tuo Bobin vire pahaa tee, mutta pakko se on korostaa noita asioita mitkä osoittavat miten pienestä joskus asiat voivat olla kiinni. Mikä tekee NHL:stä niin hienon ja arvaamattoman.

Nyt just omissa papereissani Florida on suurin cup-suosikki.

 

[Henkka]

Kunniaa Mauricelle, mutta onhan nämä niin pienistä marginaaleista aina kiinni ettei mitään rajaa. Ensiksi jos Pittsburgh olisi olisi päässyt edes playoffeihin.

Pikkuasioihin voi aina takertua, mutta kuten aiemmin kirjoitin, muutos piti tehdä. Nyt Florida on kahden superpelaajansa näköinen joukkue, pelitapa tukee molempien touhuja.

Jos tämä muutos ei olisi vienyt Panthersia nyt pudotuspeleihin, tulosta olisi tullut ensi kaudella. Ja Spencer Knightin tilanteeseen menettivät noin 8 pistettä. Jos tätä probleemaa ei backupin kanssa olisi ollut, runkosarjasaldo olisi ollut 100 pistettä, eikä tällä Pittsburgh-hommalla tarvisi jossitella.

Jossitteluja löytyy kyllä molempiin suuntiin, nyt kävi näin.

 

[Walkin]

Pikkuasioihin voi aina takertua, mutta kuten aiemmin kirjoitin, muutos piti tehdä.

Olen samaa mieltä.

 

[Zohan]

Kyllä tässä joukkueessa on sitä jotain. Staal pelasi kauden parhaan pelinsä ja Reino antaa siitä tunnustuksen! Ei meinaa Marc aluksi uskoa tätä.

Linkki: https://twitter.com/flapanthers/status/1660870732132352000?s=46&t=bK1mcm6oXLKZang-f7JQrA

 

[Henkka]

Oon kyllä vähän ehkä Marc Staalin bandwagonissa, jos yhdellä silmällä SC-kannuun itsensä taistelee.

 

[Zohan]

Zito on tehnyt älyttömän hyvää työtä useamman vuoden, joten ansaittu kunnianosoitus. Tältä kaudelta näyttöinä tämän vuosituhannen paras treidi?

Linkki: https://twitter.com/flapanthers/status/1661403313877778434?s=46&t=bK1mcm6oXLKZang-f7JQrA

 

[Noutolokku]

Jo traden tapahtuessa itse ainakin toitotin, että Florida on traden voittaja. Joo menetettiin paljon. Hyvä hyökkääjä+pakki+menikö vielä varauskin. Mutta.

Kuten monet sanoivat. Huberdeau on huikea pelimies. Ei häneltä mitään pois. Panthers legenda. Mutta

Jo silloin 30v. vs 24v. pelaajat. Huberdeau kiva neppailija ja taitopelaaja. Pelasi paljon myös Barkovin kanssa. Tkachuk. Grittiä, taklauksia, sikailuja välillä ylilyöntejä. Silti myös pisteitä, ratkaisuja eikä pelannut juurikaan Barkovin kanssa kuin ehkä YVllä.

Huby heikko kausi alla. Tkachuk tähtipelaajan kausi All-Star ottelu. Painaa kohta pudotuspelien pistepörssin käressä ja konferenssi finaaleissa 3 voittomaalia. Huberdeaun palkka +10milj kun Tkachuk jäi alle 10milj. Tämän lisäksi Weegarille olisi pitänyt tehdä jättimäinen diili

Kävi finaaleissa miten kävi, on helppo jo nyt todeta, että Florida oli tuon traden ehdoton voittaja.

 

[rinne]

Talven synkät jaksot joukkueen sekoillessa uutta pelitapaa omaksuessaan ovat kaukainen muisto vain. Jotenkin hankala on käsittää, että konferenssifinaaleissa nyt nähty Panthers oli sama joukkue, jonka kausi oli äärimmäisen lähellä päättyä jo runkosarjaan. Jotenkin se pudotuspeleihin tiensä raapiminen ja Bostonia vastaan haudan partaalla käyminen on muuttunut joksikin aivan muuksi. Boston, Toronto ja Carolina eivät ihan helpoin mahdollinen tie finaaliin ole, mutta eipä tässä pahemmin jossiteltavaa ole jäänyt Boston-sarjan vitospelin kääntämisen jälkeen.

Juuri nyt Ziton kasaama joukkue näyttää parastaan. Mauricen pelitapa on hitsautunut jokaisen pelaajan selkärankaan, ja nätisti pelaajat sitä noudattavat. Omaa maalia suojellaan kollektiivina sitoutuen. Edelleen siellä ajoittain näkyy pieniä turhia höntyilyjä pakistolta, mutta ne ovat kovin vähässä jo nyt. Taustalla uuden kevään löytänyt Bob antaa paljon anteeksi, kun kiekko tuntuu tarttuvan. Mutta ei se vääntö rajoitu vain omiin, melkoisen paineen kykenee joukkue lyömään tällä hetkellä karvatessaankin. Kolme ketjua kykenee paikkoja luomaan ja käyttämään, niin pelkäksi selviämiseksi Panthersin peli ei ajaudu kovin helposti. Upeaa peliä pelaa Panthers tällä hetkellä.

Samalla pelaajilla tuntuu olevan rento fiilis. Kärkipelaajat kykenevät nousemaan esiin, kun se maali pitää tehdä. Tkachukin kolme voittomaalia konferenssifinaaleihin on melkoinen näyte itsessään, varsinkin kun huomioidaan niiden syntyajat. Toisaalta Barkov tuntuu samalla pelaavan elämänsä kevättä. Kapteenin johtama ykkönen on nyt pimentänyt Toronton ja Carolinan kärkiketjut. Samaan aikaan Sasha itse heittelee jalkakynää maalin edessä....

Upeaa tarinaa on Panthers rakentanut tälle keväälle. Käsittämättömän kova joukkue on saatu aikaiseksi. Koko joukkue roolipelaajista ihan niihin kärkijätkiin asti suorittaa tasolla, jota on mukava seurata. Mutta matka jatkuu edelleen. Yksi askel vielä pitää ottaa.

 

[Kake74]

Tyhmä kysymys, onko joukkueen kapteeni/pelaajat ennen koskeneet tähän konferenssimestaruus-pystiin?
Kun Sasha kuljetti sen sylissään koppiin asti.
Muistelen että jotain taikauskoa olisi ollut, ettei siihen "saa" koskea.

 

[Zohan]

Huhhu mä rakastan tätä joukkuetta! Ei paljoa muuta pysty nyt kirjoittamaan.

 

[JJLehto]

Tyhmä kysymys, onko joukkueen kapteeni/pelaajat ennen koskeneet tähän konferenssimestaruus-pystiin?
Kun Sasha kuljetti sen sylissään koppiin asti.
Muistelen että jotain taikauskoa olisi ollut, ettei siihen "saa" koskea.

Vaihtelevasti, jotkut on jotkut ei. Mä diggasin tuosta FLA tyylistä, uskotaan ennemmin omaan tekemisiin ja ansaitaan onni. Ei kaiveta rahaa maahan maahisille ja muuta mystiikkaa

 

[expertti]

Onhan tuo Matty Tkachuk nyt aivan täydellinen pelaaja. Juuri tuon takia olisi haaveillut Devilsiin vuosi sitten ku huhuja pyöriteltiin. Vahvasti istahdan Mattyn wagoniin nyt.