Mainos

Florida Panthers 2022–2023

  • 211 808
  • 671
Kärkeen pitäisi imo Floridan saada lisää terävyyttä. Hyökkäyksen osalta. Ei voi mennä niin, että 10milj Selke voittaja pelaa kaikenmaailman Dunclairien ja Whitejen kanssa, ku heitä ei uskalla muihin ketjuihin laittaa.

Mun mielestä Panthersin hyökkäys on nykyisellään kova. Tai siis hyvä, riittävän hyvä. Kärkiosaamista on ja laajuutta löytyy. Ehkäpä nelosketjuun kaipaisi hieman tuoreempaa verta Staalin tilalle. Nyt finaaleissa Luostarisen puuttuminen näkyi isosti, jopa enemmän kuin kukaan olisi osannut kuvitella. Ja tietysti Tkachukin loukkaantuminen kesken sarjan. Nykyinen hyökkäys kaikkien ollessa kunnossa on ihan riittävä voittamaan vaikkapa mestaruuden.

Puolustukseen sen sijaan on tultava parannusta. Nythän tuo kuusikko pelasi käytännössä muuttumattomana koko kauden. Sinällään Gudas tai Mahura riittävät kolmospariin. Ja varmaan Staalkin riittäisi kolmospariin. Mutta top neloseen pitää saada parannusta, niin että nykyiset äijät puolustuksen syvyyskartan sijoilla 2.-4. putoavat pykälän alaspäin. Montourin, Forslingin ja Ekbladin varaan voi laskea kunhan joukkoon saadaan vähintään yksi tuon tason puolustaja lisää.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.

Näin minäkin näkisin. Jos hyökkäystä aletaan vertailla mies miestä vastaan, aika monta jengiä jää taakse, ja Floridan kalusto noussee top-6 joukkoon koko liigassa. Pelitapa ja valmennus sitten erikseen.

Veskapelissä on omat ongelmansa suhteessa palkkakattoon, mutta pudotuspeleissä itse pelaamisen taso ei ollut ongelma.

Puolustus on tosiaan kevyt. On aika moneen jengiin verraten, ja oli erityisesti Vegasiin nähden.
 
ipaz

Jäsen
UFA-markkinoilla olisi (jos on vielä 1.7.) kolmekymppisiä kokeneita pakkea mm. Orlov, Dumba, Mayfield, Graves, Dumolin, Clifton, Holl... Tietysti myös John Klingberg, Shayne Gostisbehere ja Erik Gustafsson, mutta tarvitseeko Panthers pelkästään hyökkäävää pakkia kun heillä on jo Montour, Mahura ja Forsling.

Mielestäni kaipaisivat enemmän Laadukasta ja isoa all-around-puolustajaa, jolta onnistuu nopea pelin avaaminen, kulmapainit kuin maalin edustan siivoaminenkin. 8 maalin ja 28 pisteen Ryan Graves (196 / 100) täsmähankinta Marc Staalin tilalle, ellei Fitzgerald sitten päädy pitämään pitkätukan New Jerseyssä.

Orlov olisi sellainen top4-pakki, josta olisi varmasti paljon apua, mutta kuinka korkeaksi kesällä 32 vuotta täyttävän hinta ja sopimuksen pituus nousevatkaan vapailla markkinoilla. Orlov haluaa varmasti rahakkaan ja pitkän loppu-uran sopimuksen, mutta sellainen on valtava riski. Jollain 4-5 vuotisella voisi kiinnittääkin. Eiköhän siellä on Keith Yandlen nimi kirjoitettu isolla Ziton muistivihkoon, ettei toista Tom Rowen tekemää virhettä. Mielestäni kun ei ole mitään järkeä tarjota 7-8 vuotta 30+ pakille. Ikinä.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mielestäni kaipaisivat enemmän Laadukasta ja isoa all-around-puolustajaa, jolta onnistuu nopea pelin avaaminen, kulmapainit kuin maalin edustan siivoaminenkin. 8 maalin ja 28 pisteen Ryan Graves
Graves on mun mielestä ollut vaikeuksissa hitautensa vuoksi. Johan siellä on Ekblad hoitamassa samaa ruutua.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Graves on mun mielestä ollut vaikeuksissa hitautensa vuoksi. Johan siellä on Ekblad hoitamassa samaa ruutua.
Lisäksi Gravesin hintalappu voi UFA-markkinoilla kohota liian korkeaksi Panttereille. Dailyfaceoff on arvioinut 5x5,1M sopimusta ja tuo on liikaa ottaen huomioon, että Floridan pitäisi ensi kauden rosteriin mahduttaa vielä lisäksi pari hyökkääjää, pari pakkia ja yksi veskari. Itse lähtisin hakemaan kahta varmaa omanpään luutaa mallia Soucy-Schenn. Jos nuo asetetut arviot pitää yhtään paikkaansa, niin tuolla Gravesin 5,1M cap hitillä saisi tuon kaksikon + yhden max miljoonan kustantavan seiskapakin rosteriin.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Graves on mun mielestä ollut vaikeuksissa hitautensa vuoksi. Johan siellä on Ekblad hoitamassa samaa ruutua.
Joo, olisin itsekin vähän huolissani tuosta hitaudesta. Ja kun ikää tulee lisää, ei se luistelu ainakaan nopeudu.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se on myönnetty jo ajat sitten. Brandon Montour on tuon jengin selkeä ykköspuolustaja.
Kiekollisen liiderin rotsin Montour vei hiukan varkain Forslingilta. Muita hyvin luistelevia pakkeja siellä ei sitten olekaan. Käsiä ei noiden kahden lisäksi ole yhdelläkään. Liian haavoittuvainen pakisto, kaikki paukut myös mun näkemyksen mukaan sen uusimiseen. Sopparit loppuun raakeilta, mutta uutta verta tarvitaan kipeästi.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Tämmönen pakki oli menossa Geneve-Servetteen suomalaisten kaveriksi. Mutta ilmeisesti Florida poiminut miehen ns. "välistä." Näin väitti joku paskasivusto + Elitessäkin näkyyy tradelistalla olevan jo.

"Lennström is an offensive defensemen who moves quickly on the ice. Great skater. Has a good shot and is fairly good at penalties. On the downside, Lennström needs to work on his defensive game, and improve his positioning in order reach his potential as a top defender. - David Enbom (2019)"

Kyllähän tuo olisi juuri sitä, mitä tilauksessa olisi. Viime kaudella ollut hyvässä vauhdissa, ennen loukkaantumista. Puolutstuspelaamine heikkous, mutta sitä jos mitä NHLssä saa kehitettyä eniten. Ja pienemmässä kaukalossa myös sijoittuminen tulee muuttumaan.

Tuohon sitten vielä 190cm/100kg jässikkä luutimaan alivoimalla niin alkaisi pakisto näyttämään jo selkeästi paremmalta.
 
Kyllähän tuo olisi juuri sitä, mitä tilauksessa olisi. Viime kaudella ollut hyvässä vauhdissa, ennen loukkaantumista. Puolutstuspelaamine heikkous, mutta sitä jos mitä NHLssä saa kehitettyä eniten. Ja pienemmässä kaukalossa myös sijoittuminen tulee muuttumaan.

Lennströmin aiempi Pohjois-Amerikan valloitus ei mennyt pari vuotta sitten putkeen ja palasi melko nopeasti takaisin Eurooppaan kesken kauden. Oli silloin Oilersin sopimuspelaaja. Nyt sitten uutta yritystä kenties valmiimpana pelaajana. En näe häntä siltikään lähtökohtaisesti Floridan top kutosessa. Hyvä nimi kuitenkin lisäyksenä siihen ”mixiin”.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Toivotaan, että olisi ns. "normaali" kuntoutus tuon kanssa. 2019 meni polvi MM kisoissa, nyt blockatessa sääriluu. Jalkavammat ovat aina pahoja, mutta välttämättä taas ei jarruta peliä yhtään.

Luostarisellakin on käyrä mennyt aika suoraan ylöspäin niin toivotaan, että meno jatkuu sen mukaisena myös tulevalla sesongilla. IMO Luostarisella on paljon enemmän annettavaa myös hyökkäyspäähän ja jopa YVlle. Mutta perussuomalaiseen menoon pelaa "omapää ensin" mentaliteetilla. Ja eihän siinä väärä, sitä kautta Luostarinen on itselleen rosteripaikan lunastanut nyt Floridassa. Sekin jännä juttu, että itse pidin miestä UMPI-sentterinä, mutta siellä se vain laidassa viiletti. Saapa nähdä onko ensi kausi sitten Lundellin tai Barkovin laidalla vaiko _vain_ 3. kentän keskellä.
 
Tiedän, että saattaa olla kipeä kysymys, eikä ole tarkoitus olla ilkeä, mutta voisiko joku summata sen masterplanin, jolla Panthers lähti 2017 laajennusdraftiin? Eli lähinnä niinpäin, että kuka oli se maaginen mies, jonka edestä voitiin uhrata sekä Smith että Marchessault Vegasiin, jotta tämä kyseinen pelaaja onnistuttiin pitämään Floridassa?
 
Zohan

Ei tuo ole ilkeää. Ihan ansaitusti tuosta saa ja pitää vittuilla, mutta vastaus kysymykseen: kyllähän se tais olla, että Petrovic ja Pysyk piti saada suojattua. Näin ei hyökkääjien suojaamisiin jäänyt enää paikkoja.
 
Vähän tässä lueskelin ja näköjään Smithin jatkosopimus oli myös erittäin ratkaiseva tässä, Panthersilla ei vain ollut varaa siihen ja siten tämmöinen kauppa voitiin tehdä. Siis varsinainen kauppa oli Smith <-> 4. kierroksen varaus, mutta jännäksi sen tekee se, ettei käsittääkseni missään virallisissa papereissa ole mitään varsinaista mainintaa siitä, että tähän kytkeytyisi vielä jotain muutakin. Esimerkiksi jotain Jonathan Marchessaultiin liittyvää.
 
Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Tiedän, että saattaa olla kipeä kysymys, eikä ole tarkoitus olla ilkeä, mutta voisiko joku summata sen masterplanin, jolla Panthers lähti 2017 laajennusdraftiin? Eli lähinnä niinpäin, että kuka oli se maaginen mies, jonka edestä voitiin uhrata sekä Smith että Marchessault Vegasiin, jotta tämä kyseinen pelaaja onnistuttiin pitämään Floridassa?
Ei tuo ole ilkeää. Ihan ansaitusti tuosta saa ja pitää vittuilla, mutta vastaus kysymykseen: kyllähän se tais olla, että Petrovic ja Pysyk piti saada suojattua. Näin ei hyökkääjien suojaamisiin jäänyt enää paikkoja.
Nostetaan tähän nyt vielä taustalta se todellinen syy: sen aikainen GM Tallon oli tyrmistynyt siitä, että hänet oli syrjäytetty väärän profeetan (Tom Rowen) toimesta (jonka tekemät sopimukset kieltämättä JAM poislukien olivat vähintään heikkoja ja pääasiallisesti haitallisia) vuodeksi ja tämän vuoden jälkeen, kun sai valtansa takaisin, hän halusi omasta epävarmuudestaan (engl. insecurity) käsin tehdä oman näköisen joukkueen, missä pelaajat ovat ehdottoman kuuliaisia hänelle, koska ovat hänen kanssaan tehneet sopimuksen, pääasiallisesti itse varattuja herroja.

Petrovic ja Pysyk olivat omia poikia, joilla oli sitä ”characteria”, mitä Tallon aina peräänkuulutti mm. 8x4,85M Mathesonille, 7x10M Bobille ja 5x5,5M Bollandille tehdessään, kun taas JAM oli irvikuva tällaisista kynäniska-tilastoniilojen tekemistä analytiikka-bullshit soppareista.

Pahinta oli, että sopparia oli jäljellä vielä yksi vuosi hintaan 750k, eli kyseessä ei ollut edes miljonääri, joka on palkkapussinsa ansainnut, vaan joku varaamaton Tampa Baystä narrattu hobitti, joka ei jaksa taistella, toisin kuin Dylan Olsen ja Erik Gudbranson.
 
Tiedän, että saattaa olla kipeä kysymys, eikä ole tarkoitus olla ilkeä, mutta voisiko joku summata sen masterplanin, jolla Panthers lähti 2017 laajennusdraftiin? Eli lähinnä niinpäin, että kuka oli se maaginen mies, jonka edestä voitiin uhrata sekä Smith että Marchessault Vegasiin, jotta tämä kyseinen pelaaja onnistuttiin pitämään Floridassa?

Tästä olikin keskustelua tuolla toisessa otsikossa jo (johon itse saatoin kirjoittaa hieman ilkeästi), mutta ihan fiksusti joku muistutti, että se mies, jonka takia Smith ja Marchessault uhrattiin, ei ollut pelaaja ollenkaan, vaan Vinnie Viola. Tuohon aikaan Floridassa oli omistajan asettama sisäinen palkkakatto, joten pienoisesta epätasaisuudesta kärsineen Smithin 5 miljoonan sopimus ja "yhden kauden suonenvedon" Marchessaultin jatkosopimus tuon Floridan kanssa solmitun minimisopimuksen jälkeen näyttivät rahallisesti mahdottomuuksilta. Ja varsinkin, kun tuohon aikaan Florida oli muutenkin oikea huonojen sopimusten kaatopaikka (Bollandit ja Campbellit sun muut).

Tuossa ylempänä joku ehtikin kirjoittaa asiasta paremmin GM:n näkökulmasta.

Hauskaa muuten nyt kaivella 5 vuotta vanhoja artikkeleja internetin arkistoista. Silloinkaan ei Smithin ja Marchessaultin poispäästämistä katsottu hyvällä, mutta asiaa sentään seliteltiin parhain päin. Bjugstad oli kuulemma pisteiden valossa melkein yhtä hyvä kuin Smith, mutta huonommilla pelikavereilla ja sentterinä, joten näistä kahdesta Smithin sieti lähteä. Marchessault olisi toisella sopimuskaudellaan joko bustannut (kun peliminuutteja ei välttämättä olisi tullut yhtä paljon) tai pelannut niin hyvin, että Floridalla ei olisi enää ollut varaa jatkosopimukseen. Mitä järkeä siis päästää miestä ilmaiseksi menemään? Tuolla oltiin kovasti myös sitä mieltä, ettei Vegasillakaan ole varaa miehen jatkosopimukseen. Ja kaiken kuorrutteena sitten pohdittiin, että nyt on hyvä aika päästää Smith ja Marchessault menemään, kun organisaatiosta löytyy huippuprospekteja kuten Borgström, Tippett ja Haapala. Joopa joo.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Mielenkiintoinen näkemys. Hämmästyttävän huono oli näköjään MacKenzie Weegar, kun piti maksaa ykköskierroksen varaus ja Cole Schwindt, että hänen sopimusvuodesta päästiin eroon. Ja tuo sitten ilmeisesti ajatellaan vielä "voittona". No, eihän siinä. Makunsa kullakin.

Nythän tämä kai oli niin, että kaksi samantasoista, mutta erilaista pelaajaa vaihtui ja muut olivat kylkiäisiä. Aika helposti tämän pystyy tässä hetkessä näkemään Calgarylle isona voittona. Varsinkin, kun ottaa huomioon treidiä edeltäneet tapahtumat. Siinä GM saattoi pelastaa virkansa.

Hubyn ja Tkatchukin välinen ero selvinnee helposti heidän uratilastoillaan uusissa seuroissa. Ei ole ollenkaan selvää, että Tkatchuk tulee tekemään enemmän pisteitä kuin Huberdeau, vaikka onkin nuorempi. Huby on tottunut kantamaan omaa ketjuaan ja olemaan silti tehokas. Tkatchukilta vaaditaan nyt Floridassa samaa. Hänen pitäisi olla 2. ketjun moottori.

Toki, jos Florida saa seuraavina vuosina cupin ja Tkatchuk on vielä joukkueessa, niin sitten Bill Zito näyttää mestarilta tälläkin liikkeellä.
Itse itseäni lainaten. Tämä meni juurikin näin, kuten kaksi vuotta sitten jossittelin. Onnea Zito ja Tkatchuk. Nyt tuo muuvi näyttää ehkä tärkeimmältä ratkaisulta mestarijoukkkuetta rakennettaessa. Tkatchuk on kantanut toista kärkiketjua jo useamman vuoden ja Huberdeau vaipui yöhön Calgaryssä. Floridan voi sanoa voittaneen tämän treidin. ;)

Ja yhä olen sitä mieltä, että Weegar on hyvä puolustaja.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tässä on nyt vajaa kaksi päivää makusteltu tätä mestaruutta. Henkilökohtaisesti näin sivustaseuraajana tää voi ollla pitkiin aikoihin makoisin voitto. Omista seurannan olleista jokkueista tää on tosi läheinen. Avsin voitto pari vuotta sitten oli ihan kiva, mutta tää on paljon kivampi. Joitain asioita on vaan niin vaikea selittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös