Täytyypä yön matsia odotellessa kirjoittaa vielä omasta suhteesta jääkiekkoilija Teemu Selänteeseen. En ole itse pelannut koskaan lätkää, vain fudista ja muita lajeja. Joskus ehkä 9-vuotiaana aloimme käymään silloin tällöin faijan kanssa Pirkkolassa katsomassa A-junnujen pelejä. Muistan vieläkin, miten isoilta pelaajat näyttivät pikku pojasta suht läheltä Pirkkolassa katsottuna ja olen edelleen aina uudestaan pettynyt, miten pieniltä ne nykyään näyttävät. Muistan, miten notkuin alimmalla katsomotasanteella aidan aukon kohdalla valmiina ryntäämään kiekkojen perään. Muistan, miten jalat tärisivät jälkeenpäin jännityksestä, kun kiekko oli lentänyt laidan yli ja nopeuskilpailu muiden kanssa oli ohi. Tulostaulun alla olevan aidan taakse lentäneet kiekot suosivat yleensä minua, koska olin melko pitkä ja kaikki eivät viitsineet kiivetä aidan yli. Kaappiin kertyi about 30 kiekkoa. Muistan myös, miten perkeleen kylmä hallissa oli.
Joulun välipäivinä pelattiin Pastirol-turnaus, jossa tukeva kuuluttaja/toimitsija (muistaakseni Kissojen takissa) heitti Pastirol-askeja yleisölle matsien välillä/tauoilla. Muistini mukaan suosikkijoukkueeni oli aluksi Karhu-Kissat, ehkä poikkeuksellisen pelipaidan värinsäkin vuoksi. Välillä pelaamassa oli Jokerit. Jossain pelissä Jokerit oli parin maalin takaa-ajossa kolmannen erän alkaessa. Aloimme ihmettelemään, kun katsomossa ei oltu kauhean huolissaan, mutta tämä johtui siitä, että joku Teemu tekee tarvittavat maalit. Jokerit nousi muistini mukaan siinäkin ottelussa vähintään tasoihin. Takkini kääntyi melko nopeasti. En usko, että kävimme ikinä katsomassa Jokereita 1-diffassa, mutta liiganousun jälkeen aloimme käymään myös Äijien peleissä, pitkälti sen takia, että halusimme nähdä, miten Teemu pärjää isojen poikien peleissä. -92 mestaruus on edelleen mielestäni melko käsittämätön tuhkimotarina. Merkittäviä hankintoja olivat kai ainoastaan Janecky, Järvelä ja Ketterer, joka sekin oli oma kasvatti, muuten jengi oli käsittääkseni koottu omista kasvateista, joista viisikollinen pelaajia oli tulevia tähtiä.
Keväällä Selänne jaagasi MM-matkan kanssa ja syksyllä lähti veden taakse. Kausi alkoi hyvin ja ajattelin, että näköjään saanu hyvän alun, eli tulee pärjäämään ihan hyvin siellä, kuten itse uskoinkin. Muistaakseni jo silloin yön tulokset ja pisteet luettiin teksti-tv:stä ja isommat jutut myöhemmin Iltalehdestä. Keväällä se alkoi iskemään, kun pistetahti ei hyytynyt, että Selänne on tähti NHL:ssäkin.
Selänteen vaikeammat vuodet pistivät luonnollisesti vituttamaan, mutta jotenkin se ei kauheasti muuttanut käsitystäni Selänteestä. Olin edelleen sillä kannalla, että enemmän valmentajan vika. Tietysti se ihmetytti ja välillä epäilytti myös Selänteen silloinen pelaaminen ja motivaatio, mutta jollain tavalla Selänne oli jo todistanut tasonsa minulle pelaajana ja ihmisenä en pystynyt uskomaan pahimpiin juttuihin. Välivuoden jälkeen Selänne on näyttänyt, että pystyy pelaamaan huipputasolla edelleen ja samalla antanut näyttöä uskolleni, että suurin vika ei ollut Selänteen päässä. Selänne on nykyään enemmän kahden suunnan pelaaja, mutta osa selitystä on luonnollisesti se, että Jets halusi hänen pelaavan hyökkäävästi ja tietenkin laitahyökkääjän tarvitsee todistaa taitonsa pisteillä ekoina vuosina.
Ylipäätään suhdettani jääkiekkoilija Selänteeseen on vaikea kuvailla. Selänteen mukana aloin käymään SM-liigassa, enkä voi olla ollenkaan varma, seuraisinko Jokereita ilman Selännettä. Silti, jos joku olisi kysynyt esim vuonna -96 suosikkipelaajaani olisin vastannut Strömberg (osittain toki siksi, että pelasi Suomessa kauemmin), en olisi missään nimessä vastannut Selännettä. Hänen pelitaitonsa on aina ollut jotenkin itsestäänselvyys, eikä hän ole ikäänkuin tarvinnut fanitusta tjsp, vaikea selittää. Teemun jaksaminen ja huomaavaisuus faneja ja toimittajia kohtaan on aika häikäisevää. Varmaan olisi kivempi lähteä nopeammin himaan kuin vastata samaan kysymykseen seitsemättä kertaa hävityn matsin jälkeen. Itsekin sain nimmarin Tikkurilan hallin ylimmällä rivillä kainalosauvamieheltä.
En ole koskaan tirauttanut kyyneltä urheilusuoritusten takia, eikä tulisi mieleenkään tehdä sitä esim. Canada Cupin voiton takia. Silti olen varma, että Selänteen nostaessa (jos voittaa) kannun ilmaan kyyneliä ei voi estää, vaikka onkin naurettavaa itkeä urheilun takia. Naurettavaa siksi, koska sillä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Jos Selänne on esim. 30% onnellisempi elokuussa voitettuaan Cupin, niin olisin jossain määrin huolissani hänestä (Pois lukien mahdollisesta lopettamisesta aiheutunut onnellisuus). Toki Sen voittaminen on pakkomielteen omainen tavoite ja ilman sitä hommassa hommassa ei olisi mitään tolkkua, mutta silti on heikosti, jos onnellisuuden taso, esim. touhutessaan poikiensa kanssa ensi elokuussa Kirkkonummella, olisi niin paljon kiinni tolppa sisään/tolppa ulos-tilanteista. Tietenkin jonkin verran saattaa pistää aluksi vituttamaan, koska juuri lähemmäs ei pääse voittamatta sitä.
Jos Quacks voittaa, niin en ole varma haluaisinko Selänteen jatkavan vai lopettavan.
PS. On erittäin mukava ollut huomata, miten lähes kaikki Jatkoajassa toivovat Selänteelle voittoa. Esim. lähes kaikki HIFK-fanitkin ovat Anaheimin puolella toivoen Teemulle kannua.