Aika samassa tilanteessa tuntuu Barcelona olevan kuin United tuossa muutama vuosi takaperin. Menneiden aikojen menestys oli raavittu aikalailla sen uusiutumattoman rosterin selkänahasta ja valmentajaa myöten koko paketti ajettu aikalailla päätepysäkille. Tähän palkattiin hommaa jatkamaan silloisen ajatusmaailman mukaan sopiva palanen, mutta hänelle annettiin aikaa vajaa vuosi. Menestymään tottunut seura ei ymmärtänyt, että menestys ei jatku jos tomintaa ei kehitä, ja ajauduttiin isoihin nimiin valmentajaportaaksi, jonka tehtävänä oli tuoda menestystä lyhyellä aikavälillä. Se oli vähän niinkuin olisi yrittänyt pilaantuneista herneistä keittää maittavaa hernekeittoja antamalla erilaisia mausteita sekoitettavaksi, jota kautta keitos keittyi entistä sekavammaksi.
Solskajer lopulta otti seuran haltuun, ja on johtanut sitä mestarillisesti halki hankalien karikkojen, ja luoden sen selkeän reitin takaisin sinne huipputaistoon. Vastaavan edessä Barcelona on nyt. Seuraan tarvittaisiin johtaja, joka vihdoin tekisi töitä seuran eteen ja johtaisi Barcelonan takaisin loistoonsa. Tavanomaisemman liiketoimintajohtamisen puolella puhuttaisiin keskittymisestä ydinliiketoimintaan, strategiaan ja brändiin.
Se kuitenkin miksi en välttämättä Xavia vielä tässä vaiheessa Barcan peräsimessä näkisi on se, että hän on asteen tai kaksi enemmän seuralegenda kuin OGS. Tämä johtaisi siihen, että odotukset saattaisivat olla epärealistiset ja samalla seuralle saattaisi olla liian kipeä paikka jos nyt hänestä pitäisi eroon päästä. Barca siis tarvitsisi oman Ole Gunnarinsa, jonka voi sitten vaihtaa Xaviin sitten kun likainen työ on tehty. Xavi voi tulla paikalle sitten zidanena ja johdattaa seura niihin pyttyihin kun se likainen pohjatyö on ensin tehty alta pois.
Se onkin sitten mielenkiintoisempi asia mistä tällainen kaveri löytyisi kun lähihistoriassa on lähinnä ne muutama kovan luokan seuralegenda ja heidän lisäksi porukkaa on rampannut ovista ja ikkunoista. Olisiko jopa omasta takaa ja nykyinen apulaiskoutsi Henkke Larsson? Ruotsalainen toisaalta ei kovin kauaa Cataloniassa tahkonnut.