Normaalisti voisi sanoa, että on hieman huono asia, jos yksi mies varastaa noin täysin bändin show'n, mutta kun Patton tekee sen ympäristöstä riippumatta. On aivan sama, ketä muita bändissä on, koska Patton vetää väkisin huomion itseensä. Huikeata seurata tuollaista meininkiä, josta ei tiedä, näkeekö lavalla täysin tärähtäneen hovinarrin vai nerokkaan taiteilijan. Sillä ei nimittäin ole mitään väliä, koska meininki on ainutlaatuisen toimivaa. Tärkeintä on tietenkin se, että lavahulinoinnilla ei yritetä peitellä vajavaisia laulajantaitoja, vaan Patton on ihmisäänen käyttämisen mestari. Hänen ulosannissaan ei ole kyse ainoastaan laulamisesta, vaan jostain paljon monipuolisemmasta. Laulajia riittää, Pattoneita on vain yksi.
Vaan olihan se muukin bändi iskussa. Todella saumatonta yhteissoittoa, jossa riitti tarmoa ja tarvittaessa herkkyttä. Missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että jätkät ovat vain lämmittelemässä vanhoilla meriiteillään, vaan meiningissä oli mukana oikeanlaista näyttämisen halua ja soittamisen riemua. On aina upeaa nähdä keikka, jossa sekä bändillä että yleisöllä kulkee.